Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Ap:n lapsi on nyt jo jotain parivuotias. Mitähän heille nyt kuuluu, miten on mennyt? Vieläkö anoppi tarvitsee buustia elämäänsä lapsen kautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.
Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.
No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.
Ethän vaan mennyt sanomaan tuon jälkeen hyväksi mummuksi? Ymmärrän miehen hädän kun äidillä, jonka suojeleminen on ykkösasia maailmassa, on paha mieli. Ymmärrän miehen sokeuden sille, että kyseessä on manipulointia, ei edes kovin hienovaraista. Ei se asian ymmärtäminen silti omaa r
Meillä anoppi järjesti itkukonsertin, kun en suostunut antamaan lasta hänelle hoitoon saadakseni omaa aikaa. Siinä väänteli käsiään itsesäälissä kierien, ulvoi kun hän ei kelpaa. Tämä tapahtui jo aika monetta kertaa. Sanoin, että et kelpaakaan, ja jotain manipuloinnista ja narsismista. Loppui itku äkkiä ja hetken jo pelkäsin, että anoppi hyökkää kimppuun. Onneksi lähti aika liukkaasti pois. Kun mies tuli kotiin, hänelle oli jo ehditty selostaa taas kerran viimeisimmät käänteet mun mielenterveysongelmista. Koska kyllä miniällä täytyy olla vikaa päässä, kun ei tottele anoppia.
En todellakaan, en ala valehtelemaan. Varsinkaan kun tarkoitus oli asettaa rajoja mummon käytökselle. Toi hoitoon jättäminen on mullekin tuttua, on yrittänyt aika monta kertaa manipuloimalla tyyliin "haluaisitko mennä kauppaan/saunomaan/lenkille/ juhlimaan/lintutorniin(kyllä, lintutorniin kun oltiin kävelyllä). Se odottaa hetken vastausta ja sitten jatkaa, "niin minä jään lapsen kanssa". Vastaan aina "ei kiitos". Sitten saan kuulla mieheltäni miten se on itkenyt että mulle ei kelpaa mikään, ja hän yrittää auttaa ja neuvoa mutta en ota mitään vastaan. (Ai kun en tottele vai?) No jos neuvo on anna vettä vastasyntyneelle niin en, en tottele.
Sisarellani 71v on kuusitoista lasta ja heillä kaikilla useita lapsia. Lapsenlapsia on useita kymmeniä Oulusta ja Ilmajoelta Sveitsiin. Sisareni ei osaa sanoa lastenlasten tarkkaa määrää (!) eikä muista kuin 10 ensimmäisen nimet. Olemme sisareni kanssa myös 10 lapsisesta perheestä (hän ensimmäinen ja minä 10.) ja minä olen avioeroni ja yhden poikani kanssa suvun kummajainen.
Tämä sisareni mummikuvio on aivan erilainen kuin täällä olevissa yhden lapsen miniä-anoppisuhteissa. sisareni on luovuttanut terveytensä karjanhoidossa ja synnytyksissä. Ei hän osaa enää nauttia kymmenistä lapsenlapsistaan mutta ei hän ole omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan pitänyt terapialeluina. Ennen vaan synnytettiin ja sillä selvä Pohjanmaalla. Pitää vaan selvitä.
Te joilla on paljon helpompaa parin lapsen kanssa yrittäkää tulla toimeen edeltävän sukupolven kanssa. Lapsi tarvitsee mummiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.
Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.
No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.
Ethän vaan mennyt sanomaan tuon jälkeen hyväksi mummuksi? Ymmärrän miehen hädän kun äidillä, jonka suojeleminen on ykkösasia maailmassa, on paha mieli. Ymmärrän miehen sokeuden sille, että kyseessä on manipulointia, ei edes kovin hienovaraista. Ei se asian ymmärtäminen silti omaa r
Meillä anoppi järjesti itkukonsertin, kun en suostunut antamaan lasta hänelle hoitoon saadakseni omaa aikaa. Siinä väänteli käsiään itsesäälissä kierien, ulvoi kun hän ei kelpaa. Tämä tapahtui jo aika monetta kertaa. Sanoin, että et kelpaakaan, ja jotain manipuloinnista ja narsismista. Loppui itku äkkiä ja hetken jo pelkäsin, että anoppi hyökkää kimppuun. Onneksi lähti aika liukkaasti pois. Kun mies tuli kotiin, hänelle oli jo ehditty selostaa taas kerran viimeisimmät käänteet mun mielenterveysongelmista. Koska kyllä miniällä täytyy olla vikaa päässä, kun ei tottele anoppia.
En todellakaan, en ala valehtelemaan. Varsinkaan kun tarkoitus oli asettaa rajoja mummon käytökselle. Toi hoitoon jättäminen on mullekin tuttua, on yrittänyt aika monta kertaa manipuloimalla tyyliin "haluaisitko mennä kauppaan/saunomaan/lenkille/ juhlimaan/lintutorniin(kyllä, lintutorniin kun oltiin kävelyllä). Se odottaa hetken vastausta ja sitten jatkaa, "niin minä jään lapsen kanssa". Vastaan aina "ei kiitos". Sitten saan kuulla mieheltäni miten se on itkenyt että mulle ei kelpaa mikään, ja hän yrittää auttaa ja neuvoa mutta en ota mitään vastaan. (Ai kun en tottele vai?) No jos neuvo on anna vettä vastasyntyneelle niin en, en tottele.
Meillä myös oli tätä"lähde kauppaan, mene lenkille... Minä olen vauvan kanssa." Kerran lähdin lenkille ja sanoin, että soita jos x alkaa itkemään. Mummo lupasi ja lähdin, no palasin lenkiltä ja jo pihalle kuului vauvan itku. Siellä toinen naamapunaisena huusi ja mummo selitti, että just aloitti ja kyllä hän osaa hoitaa.
Samoin ohjeet vauvan syöttämiseen oli 70-luvulta, vain 4 tunnin välein ruokaa ja vauvaa ei saa pitää turhaa sylissä (tämä ei koske mummoa), samoin kyllä tutti kelpaisi kun kastaisi sen hunajaan. Jep, luotan enemmän neuvolan ohjeisiin.
Pohjanmaansuku kirjoitti:
Sisarellani 71v on kuusitoista lasta ja heillä kaikilla useita lapsia. Lapsenlapsia on useita kymmeniä Oulusta ja Ilmajoelta Sveitsiin. Sisareni ei osaa sanoa lastenlasten tarkkaa määrää (!) eikä muista kuin 10 ensimmäisen nimet. Olemme sisareni kanssa myös 10 lapsisesta perheestä (hän ensimmäinen ja minä 10.) ja minä olen avioeroni ja yhden poikani kanssa suvun kummajainen.
Tämä sisareni mummikuvio on aivan erilainen kuin täällä olevissa yhden lapsen miniä-anoppisuhteissa. sisareni on luovuttanut terveytensä karjanhoidossa ja synnytyksissä. Ei hän osaa enää nauttia kymmenistä lapsenlapsistaan mutta ei hän ole omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan pitänyt terapialeluina. Ennen vaan synnytettiin ja sillä selvä Pohjanmaalla. Pitää vaan selvitä.
Te joilla on paljon helpompaa parin lapsen kanssa yrittäkää tulla toimeen edeltävän sukupolven kanssa. Lapsi tarvitsee mummiakin.
Ei kaikilla Pohjanmaallakaan ole monta lasta. Ja miksi nuorempien pitäisi vain tulla toimeen vanhempien kanssa?
Ihmettelee se jonka anoppi kylillä kertoi minun masennuksesta, jota ei siis oikeasti ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meidän olisi pitänyt raportoida kaikki menomme ja sopia aina seuraava näkeminen, muuten ahdistui ja valitteli ikäväänsä ennen kuin edes edellinen tapaaminen oli päättynyt
"Jaa, tätä on enemmänkin liikkeellä? Omat sukulaiseni asuvat kaukana joten olemme siellä kylässä yleensä viikonlopun jokatoinen kuukausi. Kun teemme lähtöä appivanhemmat tulevat ulisemaan ikäväänsä ja kyynelsilmin katsovat kun pakkaamme taaperot autoon (joo, lapset lähtevät katsomaan toisia isovanhempia eivätkä jää mummolaan, sitäkin on ehdotettu) ja kun parin päivän päästä saavumme kotiin hyökkäävät heti kylään voivottelemaan kun oli ikävä ja olihan lapsillakin ikävä. Kyllä, asumme liian lähekkäin ja appivanhemmilla ei ole muuta elämää.
Ei herranjestas. Appikin kyynelehtii?
Tuon asian voi tietysti joskus myöhemmin kääntää edukseenkin. Kun ne ihan kyynelsilmin kaipaavat niitä taaperoitanne, niin noin reilun kymmenen vuoden päästä voitte käskeä ne hermoja rasittavat teini-ikäisenne mummolaan anopin ja appiukon seuraksi, heillä on varmaan keskenään kovinkin mukavaa ja herttaista. Ei tarvi kyynelehtiä enää.
En ole päästämässä.
Pohjanmaansuku kirjoitti:
Sisarellani 71v on kuusitoista lasta ja heillä kaikilla useita lapsia. Lapsenlapsia on useita kymmeniä Oulusta ja Ilmajoelta Sveitsiin. Sisareni ei osaa sanoa lastenlasten tarkkaa määrää (!) eikä muista kuin 10 ensimmäisen nimet. Olemme sisareni kanssa myös 10 lapsisesta perheestä (hän ensimmäinen ja minä 10.) ja minä olen avioeroni ja yhden poikani kanssa suvun kummajainen.
Tämä sisareni mummikuvio on aivan erilainen kuin täällä olevissa yhden lapsen miniä-anoppisuhteissa. sisareni on luovuttanut terveytensä karjanhoidossa ja synnytyksissä. Ei hän osaa enää nauttia kymmenistä lapsenlapsistaan mutta ei hän ole omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan pitänyt terapialeluina. Ennen vaan synnytettiin ja sillä selvä Pohjanmaalla. Pitää vaan selvitä.
Te joilla on paljon helpompaa parin lapsen kanssa yrittäkää tulla toimeen edeltävän sukupolven kanssa. Lapsi tarvitsee mummiakin.
Kerrotko, mihin mun lapset tarvitsevat mummua, joka huolimattomuuttaan on vaarantanut lasteni hengen, eikä ollut edes pahoillaan tapauksesta, kun mitään ei sattunut (tällä kertaa). Mummua, joka jatkuvasti haukkuu lapsille näiden vanhempia ja muita sukulaisia, erityisesti sitä toista mummua. Päällepäsmäröi lasten leikeissä, esim vaatii näitä leikkimään vain hänen ostamalla leluilla, eikä vahingossakaan saa mainita supersankareita, kun mummu ei niistä tykkää. Eikä rallileikeistä, kun maanviljelysleikki on parempi. Mistä mun lapset jäävät paitsi, kun olemme rajoittaneet tapaamiset max 4 kertaa/vuosi? Silloinkin vain pikainen piipahdus, kun edes hänen poikansa ei viihdy äitinsä luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pohjanmaansuku kirjoitti:
Sisarellani 71v on kuusitoista lasta ja heillä kaikilla useita lapsia. Lapsenlapsia on useita kymmeniä Oulusta ja Ilmajoelta Sveitsiin. Sisareni ei osaa sanoa lastenlasten tarkkaa määrää (!) eikä muista kuin 10 ensimmäisen nimet. Olemme sisareni kanssa myös 10 lapsisesta perheestä (hän ensimmäinen ja minä 10.) ja minä olen avioeroni ja yhden poikani kanssa suvun kummajainen.
Tämä sisareni mummikuvio on aivan erilainen kuin täällä olevissa yhden lapsen miniä-anoppisuhteissa. sisareni on luovuttanut terveytensä karjanhoidossa ja synnytyksissä. Ei hän osaa enää nauttia kymmenistä lapsenlapsistaan mutta ei hän ole omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan pitänyt terapialeluina. Ennen vaan synnytettiin ja sillä selvä Pohjanmaalla. Pitää vaan selvitä.
Te joilla on paljon helpompaa parin lapsen kanssa yrittäkää tulla toimeen edeltävän sukupolven kanssa. Lapsi tarvitsee mummiakin.
A. Rajattoman ihmisen kanssa ei voi ”tulla toimeen” vahingoittumatta itse.
B. Lapsi ei tarvitse tällaista ihmistä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.
Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.
No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.
Ethän vaan mennyt sanomaan tuon jälkeen hyväksi mummuksi? Ymmärrän miehen hädän kun äidillä, jonka suojeleminen on ykkösasia maailmassa, on paha mieli. Ymmärrän miehen sokeuden sille, että kyseessä on manipulointia, ei edes kovin hienovaraista. Ei se asian ymmärtäminen silti omaa r
Meillä anoppi järjesti itkukonsertin, kun en suostunut antamaan lasta hänelle hoitoon saadakseni omaa aikaa. Siinä väänteli käsiään itsesäälissä kierien, ulvoi kun hän ei kelpaa. Tämä tapahtui jo aika monetta kertaa. Sanoin, että et kelpaakaan, ja jotain manipuloinnista ja narsismista. Loppui itku äkkiä ja hetken jo pelkäsin, että anoppi hyökkää kimppuun. Onneksi lähti aika liukkaasti pois. Kun mies tuli kotiin, hänelle oli jo ehditty selostaa taas kerran viimeisimmät käänteet mun mielenterveysongelmista. Koska kyllä miniällä täytyy olla vikaa päässä, kun ei tottele anoppia.
En todellakaan, en ala valehtelemaan. Varsinkaan kun tarkoitus oli asettaa rajoja mummon käytökselle. Toi hoitoon jättäminen on mullekin tuttua, on yrittänyt aika monta kertaa manipuloimalla tyyliin "haluaisitko mennä kauppaan/saunomaan/lenkille/ juhlimaan/lintutorniin(kyllä, lintutorniin kun oltiin kävelyllä). Se odottaa hetken vastausta ja sitten jatkaa, "niin minä jään lapsen kanssa". Vastaan aina "ei kiitos". Sitten saan kuulla mieheltäni miten se on itkenyt että mulle ei kelpaa mikään, ja hän yrittää auttaa ja neuvoa mutta en ota mitään vastaan. (Ai kun en tottele vai?) No jos neuvo on anna vettä vastasyntyneelle niin en, en tottele.
Meillä myös oli tätä"lähde kauppaan, mene lenkille... Minä olen vauvan kanssa." Kerran lähdin lenkille ja sanoin, että soita jos x alkaa itkemään. Mummo lupasi ja lähdin, no palasin lenkiltä ja jo pihalle kuului vauvan itku. Siellä toinen naamapunaisena huusi ja mummo selitti, että just aloitti ja kyllä hän osaa hoitaa.
Samoin ohjeet vauvan syöttämiseen oli 70-luvulta, vain 4 tunnin välein ruokaa ja vauvaa ei saa pitää turhaa sylissä (tämä ei koske mummoa), samoin kyllä tutti kelpaisi kun kastaisi sen hunajaan. Jep, luotan enemmän neuvolan ohjeisiin.
Meillä oli mummu mun vessareissun aikana ehtinyt käydä dippaamassa kuolaisen tutin sokeriastiassa. Ihan ei ehtinyt sitä sokerituttia vauvan suuhun pistää. Väkisin jouduin sen anopin kädestä ottamaan. Jostain syystä hänellä oli pakkomielle, että pitää saada mun kuopus syömään tuttia. Kuulemma outoa, ettei tutti kelpaa. Tuoremehua olisi pitänyt antaa tuttipullosta, kun silloin vuonna 1973....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.
Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.
No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.
Ethän vaan mennyt sanomaan tuon jälkeen hyväksi mummuksi? Ymmärrän miehen hädän kun äidillä, jonka suojeleminen on ykkösasia maailmassa, on paha mieli. Ymmärrän miehen sokeuden sille, että kyseessä on manipulointia, ei edes kovin hienovaraista. Ei se asian ymmärtäminen silti omaa r
Meillä anoppi järjesti itkukonsertin, kun en suostunut antamaan lasta hänelle hoitoon saadakseni omaa aikaa. Siinä väänteli käsiään itsesäälissä kierien, ulvoi kun hän ei kelpaa. Tämä tapahtui jo aika monetta kertaa. Sanoin, että et kelpaakaan, ja jotain manipuloinnista ja narsismista. Loppui itku äkkiä ja hetken jo pelkäsin, että anoppi hyökkää kimppuun. Onneksi lähti aika liukkaasti pois. Kun mies tuli kotiin, hänelle oli jo ehditty selostaa taas kerran viimeisimmät käänteet mun mielenterveysongelmista. Koska kyllä miniällä täytyy olla vikaa päässä, kun ei tottele anoppia.
En todellakaan, en ala valehtelemaan. Varsinkaan kun tarkoitus oli asettaa rajoja mummon käytökselle. Toi hoitoon jättäminen on mullekin tuttua, on yrittänyt aika monta kertaa manipuloimalla tyyliin "haluaisitko mennä kauppaan/saunomaan/lenkille/ juhlimaan/lintutorniin(kyllä, lintutorniin kun oltiin kävelyllä). Se odottaa hetken vastausta ja sitten jatkaa, "niin minä jään lapsen kanssa". Vastaan aina "ei kiitos". Sitten saan kuulla mieheltäni miten se on itkenyt että mulle ei kelpaa mikään, ja hän yrittää auttaa ja neuvoa mutta en ota mitään vastaan. (Ai kun en tottele vai?) No jos neuvo on anna vettä vastasyntyneelle niin en, en tottele.
Meillä myös oli tätä"lähde kauppaan, mene lenkille... Minä olen vauvan kanssa." Kerran lähdin lenkille ja sanoin, että soita jos x alkaa itkemään. Mummo lupasi ja lähdin, no palasin lenkiltä ja jo pihalle kuului vauvan itku. Siellä toinen naamapunaisena huusi ja mummo selitti, että just aloitti ja kyllä hän osaa hoitaa.
Samoin ohjeet vauvan syöttämiseen oli 70-luvulta, vain 4 tunnin välein ruokaa ja vauvaa ei saa pitää turhaa sylissä (tämä ei koske mummoa), samoin kyllä tutti kelpaisi kun kastaisi sen hunajaan. Jep, luotan enemmän neuvolan ohjeisiin.Meillä oli mummu mun vessareissun aikana ehtinyt käydä dippaamassa kuolaisen tutin sokeriastiassa. Ihan ei ehtinyt sitä sokerituttia vauvan suuhun pistää. Väkisin jouduin sen anopin kädestä ottamaan. Jostain syystä hänellä oli pakkomielle, että pitää saada mun kuopus syömään tuttia. Kuulemma outoa, ettei tutti kelpaa. Tuoremehua olisi pitänyt antaa tuttipullosta, kun silloin vuonna 1973....
En tajua miksi pitää väkisin hoitaa muiden lapsia jos sitä ei pyydetä. Enkä ymmärrä miksi pitäis mennä kauppaan tai lenkkeilemään kun tultiin koko perheen kanssa kyläilemään, ei me sitä lasta pelkästään sinne tuotu. Ihan kiva että saa käydä saunassa mutta kun kerran sanoo "ei kiitos" niin se pitäisi hyväksyä. Vähän ärsyttää kun aivan selkeästi odotus on että heille lapsi ja vanhemmat pois, ja kun sitä ei edes kehtaa ääneen sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.
Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.
No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.
Ethän vaan mennyt sanomaan tuon jälkeen hyväksi mummuksi? Ymmärrän miehen hädän kun äidillä, jonka suojeleminen on ykkösasia maailmassa, on paha mieli. Ymmärrän miehen sokeuden sille, että kyseessä on manipulointia, ei edes kovin hienovaraista. Ei se asian ymmärtäminen silti omaa r
Meillä anoppi järjesti itkukonsertin, kun en suostunut antamaan lasta hänelle hoitoon saadakseni omaa aikaa. Siinä väänteli käsiään itsesäälissä kierien, ulvoi kun hän ei kelpaa. Tämä tapahtui jo aika monetta kertaa. Sanoin, että et kelpaakaan, ja jotain manipuloinnista ja narsismista. Loppui itku äkkiä ja hetken jo pelkäsin, että anoppi hyökkää kimppuun. Onneksi lähti aika liukkaasti pois. Kun mies tuli kotiin, hänelle oli jo ehditty selostaa taas kerran viimeisimmät käänteet mun mielenterveysongelmista. Koska kyllä miniällä täytyy olla vikaa päässä, kun ei tottele anoppia.
En todellakaan, en ala valehtelemaan. Varsinkaan kun tarkoitus oli asettaa rajoja mummon käytökselle. Toi hoitoon jättäminen on mullekin tuttua, on yrittänyt aika monta kertaa manipuloimalla tyyliin "haluaisitko mennä kauppaan/saunomaan/lenkille/ juhlimaan/lintutorniin(kyllä, lintutorniin kun oltiin kävelyllä). Se odottaa hetken vastausta ja sitten jatkaa, "niin minä jään lapsen kanssa". Vastaan aina "ei kiitos". Sitten saan kuulla mieheltäni miten se on itkenyt että mulle ei kelpaa mikään, ja hän yrittää auttaa ja neuvoa mutta en ota mitään vastaan. (Ai kun en tottele vai?) No jos neuvo on anna vettä vastasyntyneelle niin en, en tottele.
Meillä myös oli tätä"lähde kauppaan, mene lenkille... Minä olen vauvan kanssa." Kerran lähdin lenkille ja sanoin, että soita jos x alkaa itkemään. Mummo lupasi ja lähdin, no palasin lenkiltä ja jo pihalle kuului vauvan itku. Siellä toinen naamapunaisena huusi ja mummo selitti, että just aloitti ja kyllä hän osaa hoitaa.
Samoin ohjeet vauvan syöttämiseen oli 70-luvulta, vain 4 tunnin välein ruokaa ja vauvaa ei saa pitää turhaa sylissä (tämä ei koske mummoa), samoin kyllä tutti kelpaisi kun kastaisi sen hunajaan. Jep, luotan enemmän neuvolan ohjeisiin.Meillä oli mummu mun vessareissun aikana ehtinyt käydä dippaamassa kuolaisen tutin sokeriastiassa. Ihan ei ehtinyt sitä sokerituttia vauvan suuhun pistää. Väkisin jouduin sen anopin kädestä ottamaan. Jostain syystä hänellä oli pakkomielle, että pitää saada mun kuopus syömään tuttia. Kuulemma outoa, ettei tutti kelpaa. Tuoremehua olisi pitänyt antaa tuttipullosta, kun silloin vuonna 1973....
En tajua miksi pitää väkisin hoitaa muiden lapsia jos sitä ei pyydetä. Enkä ymmärrä miksi pitäis mennä kauppaan tai lenkkeilemään kun tultiin koko perheen kanssa kyläilemään, ei me sitä lasta pelkästään sinne tuotu. Ihan kiva että saa käydä saunassa mutta kun kerran sanoo "ei kiitos" niin se pitäisi hyväksyä. Vähän ärsyttää kun aivan selkeästi odotus on että heille lapsi ja vanhemmat pois, ja kun sitä ei edes kehtaa ääneen sanoa.
Ihan kohteliasta toki sanoa, että käykää vaan saunassa, kyllä me pärjätään vauvan kanssa. Ei kiitoksen jälkeen jankkaaminen ja taivuttelu taas ei ole kohteliasta. Kyllä mä myönnän että en ole edes ennen suuria katastrofeja halunnut jättää hänelle lastani edes puoleksi tunniksi (jonka lapsi todennäköisesti nukkuisi, jos annettaisiin nukkua), kun anoppi on aina ollut kuuntelutaidoton ja kaikkitietävä. Onhan hän kolme lasta kasvattanut, joten kyllä hän tietää minunkin lapsestani enemmän kuin minä. Ja tosiaan heti alusta oli tätä, ettei sitä pää punaisena nälkäänsä huutavaa vauvaa halunnut antaa minulle, kun kyllä HÄN osaa. Kumma kun se melkein 7-kymppinen naakka ei alkanut imettämään vauvaa, kun on niin pätevä kaikessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.
Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.
No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.
Ethän vaan mennyt sanomaan tuon jälkeen hyväksi mummuksi? Ymmärrän miehen hädän kun äidillä, jonka suojeleminen on ykkösasia maailmassa, on paha mieli. Ymmärrän miehen sokeuden sille, että kyseessä on manipulointia, ei edes kovin hienovaraista. Ei se asian ymmärtäminen silti omaa r
Meillä anoppi järjesti itkukonsertin, kun en suostunut antamaan lasta hänelle hoitoon saadakseni omaa aikaa. Siinä väänteli käsiään itsesäälissä kierien, ulvoi kun hän ei kelpaa. Tämä tapahtui jo aika monetta kertaa. Sanoin, että et kelpaakaan, ja jotain manipuloinnista ja narsismista. Loppui itku äkkiä ja hetken jo pelkäsin, että anoppi hyökkää kimppuun. Onneksi lähti aika liukkaasti pois. Kun mies tuli kotiin, hänelle oli jo ehditty selostaa taas kerran viimeisimmät käänteet mun mielenterveysongelmista. Koska kyllä miniällä täytyy olla vikaa päässä, kun ei tottele anoppia.
En todellakaan, en ala valehtelemaan. Varsinkaan kun tarkoitus oli asettaa rajoja mummon käytökselle. Toi hoitoon jättäminen on mullekin tuttua, on yrittänyt aika monta kertaa manipuloimalla tyyliin "haluaisitko mennä kauppaan/saunomaan/lenkille/ juhlimaan/lintutorniin(kyllä, lintutorniin kun oltiin kävelyllä). Se odottaa hetken vastausta ja sitten jatkaa, "niin minä jään lapsen kanssa". Vastaan aina "ei kiitos". Sitten saan kuulla mieheltäni miten se on itkenyt että mulle ei kelpaa mikään, ja hän yrittää auttaa ja neuvoa mutta en ota mitään vastaan. (Ai kun en tottele vai?) No jos neuvo on anna vettä vastasyntyneelle niin en, en tottele.
Meillä myös oli tätä"lähde kauppaan, mene lenkille... Minä olen vauvan kanssa." Kerran lähdin lenkille ja sanoin, että soita jos x alkaa itkemään. Mummo lupasi ja lähdin, no palasin lenkiltä ja jo pihalle kuului vauvan itku. Siellä toinen naamapunaisena huusi ja mummo selitti, että just aloitti ja kyllä hän osaa hoitaa.
Samoin ohjeet vauvan syöttämiseen oli 70-luvulta, vain 4 tunnin välein ruokaa ja vauvaa ei saa pitää turhaa sylissä (tämä ei koske mummoa), samoin kyllä tutti kelpaisi kun kastaisi sen hunajaan. Jep, luotan enemmän neuvolan ohjeisiin.Meillä oli mummu mun vessareissun aikana ehtinyt käydä dippaamassa kuolaisen tutin sokeriastiassa. Ihan ei ehtinyt sitä sokerituttia vauvan suuhun pistää. Väkisin jouduin sen anopin kädestä ottamaan. Jostain syystä hänellä oli pakkomielle, että pitää saada mun kuopus syömään tuttia. Kuulemma outoa, ettei tutti kelpaa. Tuoremehua olisi pitänyt antaa tuttipullosta, kun silloin vuonna 1973....
En tajua miksi pitää väkisin hoitaa muiden lapsia jos sitä ei pyydetä. Enkä ymmärrä miksi pitäis mennä kauppaan tai lenkkeilemään kun tultiin koko perheen kanssa kyläilemään, ei me sitä lasta pelkästään sinne tuotu. Ihan kiva että saa käydä saunassa mutta kun kerran sanoo "ei kiitos" niin se pitäisi hyväksyä. Vähän ärsyttää kun aivan selkeästi odotus on että heille lapsi ja vanhemmat pois, ja kun sitä ei edes kehtaa ääneen sanoa.
Tätä ketjua lukiessa olen ihmetellyt, kuinka yleistä tuo "mene sinä lenkille/shoppaamaan/pois, niin minä hoidan" -käytös on. On varmasti tilanteita, jossa tuo äidin oma aika tulee tarpeeseen, mutta mulla ei sellaista tarvetta juurikaan ollut, kun lapset oli vauvoja. Ja silloin halusin lasteni isän hoitavan, anopin apua olen pyytänyt tuossa tarkoituksessa kerran. Kävin tuolloin suihkussa ja olin pois n. 10 min.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.
Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.
No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.
Ethän vaan mennyt sanomaan tuon jälkeen hyväksi mummuksi? Ymmärrän miehen hädän kun äidillä, jonka suojeleminen on ykkösasia maailmassa, on paha mieli. Ymmärrän miehen sokeuden sille, että kyseessä on manipulointia, ei edes kovin hienovaraista. Ei se asian ymmärtäminen silti omaa r
Meillä anoppi järjesti itkukonsertin, kun en suostunut antamaan lasta hänelle hoitoon saadakseni omaa aikaa. Siinä väänteli käsiään itsesäälissä kierien, ulvoi kun hän ei kelpaa. Tämä tapahtui jo aika monetta kertaa. Sanoin, että et kelpaakaan, ja jotain manipuloinnista ja narsismista. Loppui itku äkkiä ja hetken jo pelkäsin, että anoppi hyökkää kimppuun. Onneksi lähti aika liukkaasti pois. Kun mies tuli kotiin, hänelle oli jo ehditty selostaa taas kerran viimeisimmät käänteet mun mielenterveysongelmista. Koska kyllä miniällä täytyy olla vikaa päässä, kun ei tottele anoppia.
En todellakaan, en ala valehtelemaan. Varsinkaan kun tarkoitus oli asettaa rajoja mummon käytökselle. Toi hoitoon jättäminen on mullekin tuttua, on yrittänyt aika monta kertaa manipuloimalla tyyliin "haluaisitko mennä kauppaan/saunomaan/lenkille/ juhlimaan/lintutorniin(kyllä, lintutorniin kun oltiin kävelyllä). Se odottaa hetken vastausta ja sitten jatkaa, "niin minä jään lapsen kanssa". Vastaan aina "ei kiitos". Sitten saan kuulla mieheltäni miten se on itkenyt että mulle ei kelpaa mikään, ja hän yrittää auttaa ja neuvoa mutta en ota mitään vastaan. (Ai kun en tottele vai?) No jos neuvo on anna vettä vastasyntyneelle niin en, en tottele.
Meillä myös oli tätä"lähde kauppaan, mene lenkille... Minä olen vauvan kanssa." Kerran lähdin lenkille ja sanoin, että soita jos x alkaa itkemään. Mummo lupasi ja lähdin, no palasin lenkiltä ja jo pihalle kuului vauvan itku. Siellä toinen naamapunaisena huusi ja mummo selitti, että just aloitti ja kyllä hän osaa hoitaa.
Samoin ohjeet vauvan syöttämiseen oli 70-luvulta, vain 4 tunnin välein ruokaa ja vauvaa ei saa pitää turhaa sylissä (tämä ei koske mummoa), samoin kyllä tutti kelpaisi kun kastaisi sen hunajaan. Jep, luotan enemmän neuvolan ohjeisiin.Meillä oli mummu mun vessareissun aikana ehtinyt käydä dippaamassa kuolaisen tutin sokeriastiassa. Ihan ei ehtinyt sitä sokerituttia vauvan suuhun pistää. Väkisin jouduin sen anopin kädestä ottamaan. Jostain syystä hänellä oli pakkomielle, että pitää saada mun kuopus syömään tuttia. Kuulemma outoa, ettei tutti kelpaa. Tuoremehua olisi pitänyt antaa tuttipullosta, kun silloin vuonna 1973....
En tajua miksi pitää väkisin hoitaa muiden lapsia jos sitä ei pyydetä. Enkä ymmärrä miksi pitäis mennä kauppaan tai lenkkeilemään kun tultiin koko perheen kanssa kyläilemään, ei me sitä lasta pelkästään sinne tuotu. Ihan kiva että saa käydä saunassa mutta kun kerran sanoo "ei kiitos" niin se pitäisi hyväksyä. Vähän ärsyttää kun aivan selkeästi odotus on että heille lapsi ja vanhemmat pois, ja kun sitä ei edes kehtaa ääneen sanoa.
Ihan kohteliasta toki sanoa, että käykää vaan saunassa, kyllä me pärjätään vauvan kanssa. Ei kiitoksen jälkeen jankkaaminen ja taivuttelu taas ei ole kohteliasta. Kyllä mä myönnän että en ole edes ennen suuria katastrofeja halunnut jättää hänelle lastani edes puoleksi tunniksi (jonka lapsi todennäköisesti nukkuisi, jos annettaisiin nukkua), kun anoppi on aina ollut kuuntelutaidoton ja kaikkitietävä. Onhan hän kolme lasta kasvattanut, joten kyllä hän tietää minunkin lapsestani enemmän kuin minä. Ja tosiaan heti alusta oli tätä, ettei sitä pää punaisena nälkäänsä huutavaa vauvaa halunnut antaa minulle, kun kyllä HÄN osaa. Kumma kun se melkein 7-kymppinen naakka ei alkanut imettämään vauvaa, kun on niin pätevä kaikessa.
Niin no, meillä anoppi saapui meille kylään ja alkoi siis minua kodistani häätämään jonnekin, että sais olla vauvan kanssa. Yksi lenkki riitti minulle ja sen jälkeen sitten katselin käsiään vääntelevää mummoa kun hän ei enää saanutkaan minua pihalle. Totesin vain, että olen jo käynyt lenkillä ja kaupasta en tarvi mitään. Vähän myöhemmin tulikin sitten sukulainen kylään joka neuvoi, että:" helpommalla pääsisit kun veisit kauppaan mennessäsi vauvan mummolle hoitoon, mummo mielellään hoitaa. " (tämä siis ennen koronaa). No enpä sitten totellut näitäkään ohjeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.
Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.
No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.
Ethän vaan mennyt sanomaan tuon jälkeen hyväksi mummuksi? Ymmärrän miehen hädän kun äidillä, jonka suojeleminen on ykkösasia maailmassa, on paha mieli. Ymmärrän miehen sokeuden sille, että kyseessä on manipulointia, ei edes kovin hienovaraista. Ei se asian ymmärtäminen silti omaa r
Meillä anoppi järjesti itkukonsertin, kun en suostunut antamaan lasta hänelle hoitoon saadakseni omaa aikaa. Siinä väänteli käsiään itsesäälissä kierien, ulvoi kun hän ei kelpaa. Tämä tapahtui jo aika monetta kertaa. Sanoin, että et kelpaakaan, ja jotain manipuloinnista ja narsismista. Loppui itku äkkiä ja hetken jo pelkäsin, että anoppi hyökkää kimppuun. Onneksi lähti aika liukkaasti pois. Kun mies tuli kotiin, hänelle oli jo ehditty selostaa taas kerran viimeisimmät käänteet mun mielenterveysongelmista. Koska kyllä miniällä täytyy olla vikaa päässä, kun ei tottele anoppia.
En todellakaan, en ala valehtelemaan. Varsinkaan kun tarkoitus oli asettaa rajoja mummon käytökselle. Toi hoitoon jättäminen on mullekin tuttua, on yrittänyt aika monta kertaa manipuloimalla tyyliin "haluaisitko mennä kauppaan/saunomaan/lenkille/ juhlimaan/lintutorniin(kyllä, lintutorniin kun oltiin kävelyllä). Se odottaa hetken vastausta ja sitten jatkaa, "niin minä jään lapsen kanssa". Vastaan aina "ei kiitos". Sitten saan kuulla mieheltäni miten se on itkenyt että mulle ei kelpaa mikään, ja hän yrittää auttaa ja neuvoa mutta en ota mitään vastaan. (Ai kun en tottele vai?) No jos neuvo on anna vettä vastasyntyneelle niin en, en tottele.
Meillä myös oli tätä"lähde kauppaan, mene lenkille... Minä olen vauvan kanssa." Kerran lähdin lenkille ja sanoin, että soita jos x alkaa itkemään. Mummo lupasi ja lähdin, no palasin lenkiltä ja jo pihalle kuului vauvan itku. Siellä toinen naamapunaisena huusi ja mummo selitti, että just aloitti ja kyllä hän osaa hoitaa.
Samoin ohjeet vauvan syöttämiseen oli 70-luvulta, vain 4 tunnin välein ruokaa ja vauvaa ei saa pitää turhaa sylissä (tämä ei koske mummoa), samoin kyllä tutti kelpaisi kun kastaisi sen hunajaan. Jep, luotan enemmän neuvolan ohjeisiin.Meillä oli mummu mun vessareissun aikana ehtinyt käydä dippaamassa kuolaisen tutin sokeriastiassa. Ihan ei ehtinyt sitä sokerituttia vauvan suuhun pistää. Väkisin jouduin sen anopin kädestä ottamaan. Jostain syystä hänellä oli pakkomielle, että pitää saada mun kuopus syömään tuttia. Kuulemma outoa, ettei tutti kelpaa. Tuoremehua olisi pitänyt antaa tuttipullosta, kun silloin vuonna 1973....
En tajua miksi pitää väkisin hoitaa muiden lapsia jos sitä ei pyydetä. Enkä ymmärrä miksi pitäis mennä kauppaan tai lenkkeilemään kun tultiin koko perheen kanssa kyläilemään, ei me sitä lasta pelkästään sinne tuotu. Ihan kiva että saa käydä saunassa mutta kun kerran sanoo "ei kiitos" niin se pitäisi hyväksyä. Vähän ärsyttää kun aivan selkeästi odotus on että heille lapsi ja vanhemmat pois, ja kun sitä ei edes kehtaa ääneen sanoa.
Tätä ketjua lukiessa olen ihmetellyt, kuinka yleistä tuo "mene sinä lenkille/shoppaamaan/pois, niin minä hoidan" -käytös on. On varmasti tilanteita, jossa tuo äidin oma aika tulee tarpeeseen, mutta mulla ei sellaista tarvetta juurikaan ollut, kun lapset oli vauvoja. Ja silloin halusin lasteni isän hoitavan, anopin apua olen pyytänyt tuossa tarkoituksessa kerran. Kävin tuolloin suihkussa ja olin pois n. 10 min.
Meillä omat sukulaiseni eivät harrasta tätä "mene pois" - tyyliä. Ilmoittivat jossain vaiheessa, että jos tarvitset apua, pyydä, yritetään auttaa. Mutta anopilla on hirveä tarve saada minut pois samasta tilasta. Ei varmaan tarvitse kauaa miettiä, että keneltä pyydän apua, jos tarvitsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.
Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.
No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.
Ethän vaan mennyt sanomaan tuon jälkeen hyväksi mummuksi? Ymmärrän miehen hädän kun äidillä, jonka suojeleminen on ykkösasia maailmassa, on paha mieli. Ymmärrän miehen sokeuden sille, että kyseessä on manipulointia, ei edes kovin hienovaraista. Ei se asian ymmärtäminen silti omaa r
Meillä anoppi järjesti itkukonsertin, kun en suostunut antamaan lasta hänelle hoitoon saadakseni omaa aikaa. Siinä väänteli käsiään itsesäälissä kierien, ulvoi kun hän ei kelpaa. Tämä tapahtui jo aika monetta kertaa. Sanoin, että et kelpaakaan, ja jotain manipuloinnista ja narsismista. Loppui itku äkkiä ja hetken jo pelkäsin, että anoppi hyökkää kimppuun. Onneksi lähti aika liukkaasti pois. Kun mies tuli kotiin, hänelle oli jo ehditty selostaa taas kerran viimeisimmät käänteet mun mielenterveysongelmista. Koska kyllä miniällä täytyy olla vikaa päässä, kun ei tottele anoppia.
En todellakaan, en ala valehtelemaan. Varsinkaan kun tarkoitus oli asettaa rajoja mummon käytökselle. Toi hoitoon jättäminen on mullekin tuttua, on yrittänyt aika monta kertaa manipuloimalla tyyliin "haluaisitko mennä kauppaan/saunomaan/lenkille/ juhlimaan/lintutorniin(kyllä, lintutorniin kun oltiin kävelyllä). Se odottaa hetken vastausta ja sitten jatkaa, "niin minä jään lapsen kanssa". Vastaan aina "ei kiitos". Sitten saan kuulla mieheltäni miten se on itkenyt että mulle ei kelpaa mikään, ja hän yrittää auttaa ja neuvoa mutta en ota mitään vastaan. (Ai kun en tottele vai?) No jos neuvo on anna vettä vastasyntyneelle niin en, en tottele.
Meillä myös oli tätä"lähde kauppaan, mene lenkille... Minä olen vauvan kanssa." Kerran lähdin lenkille ja sanoin, että soita jos x alkaa itkemään. Mummo lupasi ja lähdin, no palasin lenkiltä ja jo pihalle kuului vauvan itku. Siellä toinen naamapunaisena huusi ja mummo selitti, että just aloitti ja kyllä hän osaa hoitaa.
Samoin ohjeet vauvan syöttämiseen oli 70-luvulta, vain 4 tunnin välein ruokaa ja vauvaa ei saa pitää turhaa sylissä (tämä ei koske mummoa), samoin kyllä tutti kelpaisi kun kastaisi sen hunajaan. Jep, luotan enemmän neuvolan ohjeisiin.Meillä oli mummu mun vessareissun aikana ehtinyt käydä dippaamassa kuolaisen tutin sokeriastiassa. Ihan ei ehtinyt sitä sokerituttia vauvan suuhun pistää. Väkisin jouduin sen anopin kädestä ottamaan. Jostain syystä hänellä oli pakkomielle, että pitää saada mun kuopus syömään tuttia. Kuulemma outoa, ettei tutti kelpaa. Tuoremehua olisi pitänyt antaa tuttipullosta, kun silloin vuonna 1973....
En tajua miksi pitää väkisin hoitaa muiden lapsia jos sitä ei pyydetä. Enkä ymmärrä miksi pitäis mennä kauppaan tai lenkkeilemään kun tultiin koko perheen kanssa kyläilemään, ei me sitä lasta pelkästään sinne tuotu. Ihan kiva että saa käydä saunassa mutta kun kerran sanoo "ei kiitos" niin se pitäisi hyväksyä. Vähän ärsyttää kun aivan selkeästi odotus on että heille lapsi ja vanhemmat pois, ja kun sitä ei edes kehtaa ääneen sanoa.
Tätä ketjua lukiessa olen ihmetellyt, kuinka yleistä tuo "mene sinä lenkille/shoppaamaan/pois, niin minä hoidan" -käytös on. On varmasti tilanteita, jossa tuo äidin oma aika tulee tarpeeseen, mutta mulla ei sellaista tarvetta juurikaan ollut, kun lapset oli vauvoja. Ja silloin halusin lasteni isän hoitavan, anopin apua olen pyytänyt tuossa tarkoituksessa kerran. Kävin tuolloin suihkussa ja olin pois n. 10 min.
Juu meilläkin tätä oli ja on pahentunut nyt lapsi on taapero. Meillä tyrkyttäjä on oma isäni. Ei ole kertaakaan saanut olla kahden lapsen kanssa eikä tule koskaan olemaakaan. Keksii kaikenlaista muutakin puuhaa, mitä lapsen kanssa pitäisi tehdä. Ostelee isoja hankintoja meiltä kysymättä. Lapsettomalla siskollaan on samoja piirteitä ja ostelee myös isoja tavaroita, jotka eivät edes meille mahdu. Lasta pitäisi viedä joka paikkaan ja antaa hoitoon. Juuri sillä syyllä, että saan omaa aikaa. Ei vain ymmärrä, että stressaan jatkuvasti saanko lapsen hengissä takaisin. Kertoilee pitkin kyliä kuinka en anna lastani kenenkään mukaan (siis hänen mukaansa). Vaikkapa kauppareissulle. Miksi pitäisi? Kuulemma siksi, kun muutkin hoidattavat lapsiaan jatkuvasti sukulaisillaan. No, minun ei vaan tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.
Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.
No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.
Ethän vaan mennyt sanomaan tuon jälkeen hyväksi mummuksi? Ymmärrän miehen hädän kun äidillä, jonka suojeleminen on ykkösasia maailmassa, on paha mieli. Ymmärrän miehen sokeuden sille, että kyseessä on manipulointia, ei edes kovin hienovaraista. Ei se asian ymmärtäminen silti omaa r
Meillä anoppi järjesti itkukonsertin, kun en suostunut antamaan lasta hänelle hoitoon saadakseni omaa aikaa. Siinä väänteli käsiään itsesäälissä kierien, ulvoi kun hän ei kelpaa. Tämä tapahtui jo aika monetta kertaa. Sanoin, että et kelpaakaan, ja jotain manipuloinnista ja narsismista. Loppui itku äkkiä ja hetken jo pelkäsin, että anoppi hyökkää kimppuun. Onneksi lähti aika liukkaasti pois. Kun mies tuli kotiin, hänelle oli jo ehditty selostaa taas kerran viimeisimmät käänteet mun mielenterveysongelmista. Koska kyllä miniällä täytyy olla vikaa päässä, kun ei tottele anoppia.
En todellakaan, en ala valehtelemaan. Varsinkaan kun tarkoitus oli asettaa rajoja mummon käytökselle. Toi hoitoon jättäminen on mullekin tuttua, on yrittänyt aika monta kertaa manipuloimalla tyyliin "haluaisitko mennä kauppaan/saunomaan/lenkille/ juhlimaan/lintutorniin(kyllä, lintutorniin kun oltiin kävelyllä). Se odottaa hetken vastausta ja sitten jatkaa, "niin minä jään lapsen kanssa". Vastaan aina "ei kiitos". Sitten saan kuulla mieheltäni miten se on itkenyt että mulle ei kelpaa mikään, ja hän yrittää auttaa ja neuvoa mutta en ota mitään vastaan. (Ai kun en tottele vai?) No jos neuvo on anna vettä vastasyntyneelle niin en, en tottele.
Meillä myös oli tätä"lähde kauppaan, mene lenkille... Minä olen vauvan kanssa." Kerran lähdin lenkille ja sanoin, että soita jos x alkaa itkemään. Mummo lupasi ja lähdin, no palasin lenkiltä ja jo pihalle kuului vauvan itku. Siellä toinen naamapunaisena huusi ja mummo selitti, että just aloitti ja kyllä hän osaa hoitaa.
Samoin ohjeet vauvan syöttämiseen oli 70-luvulta, vain 4 tunnin välein ruokaa ja vauvaa ei saa pitää turhaa sylissä (tämä ei koske mummoa), samoin kyllä tutti kelpaisi kun kastaisi sen hunajaan. Jep, luotan enemmän neuvolan ohjeisiin.Meillä oli mummu mun vessareissun aikana ehtinyt käydä dippaamassa kuolaisen tutin sokeriastiassa. Ihan ei ehtinyt sitä sokerituttia vauvan suuhun pistää. Väkisin jouduin sen anopin kädestä ottamaan. Jostain syystä hänellä oli pakkomielle, että pitää saada mun kuopus syömään tuttia. Kuulemma outoa, ettei tutti kelpaa. Tuoremehua olisi pitänyt antaa tuttipullosta, kun silloin vuonna 1973....
En tajua miksi pitää väkisin hoitaa muiden lapsia jos sitä ei pyydetä. Enkä ymmärrä miksi pitäis mennä kauppaan tai lenkkeilemään kun tultiin koko perheen kanssa kyläilemään, ei me sitä lasta pelkästään sinne tuotu. Ihan kiva että saa käydä saunassa mutta kun kerran sanoo "ei kiitos" niin se pitäisi hyväksyä. Vähän ärsyttää kun aivan selkeästi odotus on että heille lapsi ja vanhemmat pois, ja kun sitä ei edes kehtaa ääneen sanoa.
Tätä ketjua lukiessa olen ihmetellyt, kuinka yleistä tuo "mene sinä lenkille/shoppaamaan/pois, niin minä hoidan" -käytös on. On varmasti tilanteita, jossa tuo äidin oma aika tulee tarpeeseen, mutta mulla ei sellaista tarvetta juurikaan ollut, kun lapset oli vauvoja. Ja silloin halusin lasteni isän hoitavan, anopin apua olen pyytänyt tuossa tarkoituksessa kerran. Kävin tuolloin suihkussa ja olin pois n. 10 min.
Meillä myös isä hoitaa. Ei tarvittu ulkopuolista apua paitsi, jos käytiin yhdessä syömässä tai leffassa. Tätäkin tapahtui harvoin ja yleensä miehen toiveesta. Omaa aikaa saa, kun mies hoitaa, joten se ei ole mikään syy ulkopuolisten tunkea paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meidän olisi pitänyt raportoida kaikki menomme ja sopia aina seuraava näkeminen, muuten ahdistui ja valitteli ikäväänsä ennen kuin edes edellinen tapaaminen oli päättynyt
"Jaa, tätä on enemmänkin liikkeellä? Omat sukulaiseni asuvat kaukana joten olemme siellä kylässä yleensä viikonlopun jokatoinen kuukausi. Kun teemme lähtöä appivanhemmat tulevat ulisemaan ikäväänsä ja kyynelsilmin katsovat kun pakkaamme taaperot autoon (joo, lapset lähtevät katsomaan toisia isovanhempia eivätkä jää mummolaan, sitäkin on ehdotettu) ja kun parin päivän päästä saavumme kotiin hyökkäävät heti kylään voivottelemaan kun oli ikävä ja olihan lapsillakin ikävä. Kyllä, asumme liian lähekkäin ja appivanhemmilla ei ole muuta elämää.
Ei herranjestas. Appikin kyynelehtii?
Tuon asian voi tietysti joskus myöhemmin kääntää edukseenkin. Kun ne ihan kyynelsilmin kaipaavat niitä taaperoitanne, niin noin reilun kymmenen vuoden päästä voitte käskeä ne hermoja rasittavat teini-ikäisenne mummolaan anopin ja appiukon seuraksi, heillä on varmaan keskenään kovinkin mukavaa ja herttaista. Ei tarvi kyynelehtiä enää.
Joo, appi on siinä mielessä pahempi, että saattaa tulla kylään neljä kertaa päivässä, mutta ei puhu minusta pahaa, tai en ole kuullut. Toki hän ilmoitti, että vietämme liikaa aikaa minun sukulaisten kanssa ja pieniä lapsia ei saisi kuljettaa autolla, vaan pitäisi olla kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkä ketju, johon voisi vain todeta, että koittakaa pärjätä.
Ensi kesänä se vauvanne on jo rasittava taapero, jonka perässä saatte kyllä juosta, seuraavat vuodet vain lisää sitä kaikkea. Kun kerran anoppi on niin käsivarren mitan päässä pidettävä, niin apua hänestä ei sitten ole. Voin taata, että joskus toivoisitte sitä. Toki voi aina esittää muuta, ja vihallahan on pitkät lonkerot.
Olen varma, että näistä jutuista täällä iso osa on liioiteltuja. Sanomiset voidaan aina irroittaa asiayhteydestään, jolloin ne saadaan kuulostamaan ihan muulta kuin miksi ne on tarkoitettu.
Ei kaikki anoppi-ihmiset voi olla mielenvikaisia.
Kerran tuolla jollain muulla palstalla (olikohan ellit?) kirjoitti anoppi miniästään. Siitä tuli pitkä ketju. Anoppi kertoi, että miniä "lainaa" häneltä vähän väliä rahaa, mutta silti näyttää siltä, että raha ei mene siihen tarkoitukseen, mihin sitä pyydetään. Sinne kotiin ei ilmesty se tavara tai ei tapahdu se asia, mihin sitä rahaa halutaan. Lainaa ei myöskään koskaan makseta takaisin. Lastenhoitoa miniä vaatii koko ajan, vaikka on päivät lastensa kanssa kotona. Aina on joku oma meno, mihin pitää päästä ja anopin pitää tulla hoitamaan lapsia. Lapsilla ei ole mitään järjestystä elämässään eikä anopin neuvoja oteta kuuleviin korviin. Hän kertoi väsyvänsä tilanteeseen ja myös niihin lapsiin, jotka on aivan kasvattamattomia, mutta joiden kasvattamiseen hän ei saa puuttua.
Siitä tosiaan tuli pitkä ketju, mutta käsittämätöntä oli, että yksikään vastannut miniä ei ollut anopin puolella asiassa, vaan kaikki haukkuivat itse asiassa hyvin järkevästi ja asiallisesti kirjoitetun viestin lyttyyn. Anopissa itsessään oli kaikki vika, miniässä ei mitään. Oli aivan luonnollista, että anopin kuului antaa rahaa pienestä eläkkeestään miniän selvästi omiin tarkoituksiin, kampaajille, kynsihoitajille jne. Anopin tehtävä oli myös antaa niille lapsille se koti, mitä miniän ei millään tavalla tarvinnut tehdä. Anopin piti opettaa lapset päiväunille, pesuille jne., mutta miniän ei tarvinnut niistä pitää kiinni.
Tietenkin haukuttiin myös se anopin poika, kuinka nössö yms. tämä oli. Pojastaan anoppi kertoi vain tarvittavat perusasiat, hän kävi säännöllisessä työssä ja hoiti lapsia iltaisin miniän ollessa paljon omilla menoillaan. Isä yleensä laittoi lapsille ruuat töistä tultuaan, miniä ei ollut mikään ruuanlaittaja.
Perhe-elämä oli siis näitten vastaajien mielestä aivan ok. Viallinen oli anoppi, joka antoi rahaa ja hoiti lapsia. Viallinen oli myös isä, joka hoiti lapsia ja laittoi ruuat ja elätti perheen työllään.
Erityisesti muistan, kuinka joku moitti anoppia, että koska hän niin paljon auttoi perhettä, miniä ei päässyt ns. nousemaan siivilleen. Tähän anoppi vastasi, että hän onkin nyt päättänyt lopettaa kaiken avunannon ja odottaa vain nyt sitten, milloin miniä alkaa nousta siivilleen. Tähän vastattiin, että anoppi on ilkeä ihminen ja haluaa miniälleen pahaa.
Jotain tämmöistä näen täälläkin. Ikään kuin valkoinen tahdottaisiin väkisin vääntää mustaksi.
Onneksi minulla ei ole yhtään miniää. On vain yksi vävy, jonka kanssa tulee hyvin juttuun. Ei ikinä vääntämistä mistään ja lapsia olen saanut hoitaa tai olla hoitamatta ihan oman mieleni mukaan.
Ja onneksi minä tunnen ja tiedän paljon ihan normaaleja ihmisiä, jotka tulee keskenään toimeen, on ne sitten anoppeja tai miniöitä. En ole joutunut omassa elämässäni kuulemaan kauhutarinoita.
Narsistisen rajattoman ihmisen kanssa ainoa tapa ”tulla toimeen” on totella.
Ja se ei vaan ole lapsen kehitykselle hyväksi.
Mun ex-anoppi oli selkeesti narsistinen, mutta ei ollut mitenkään kiinnostunut lapsenlapsestaan. Ei ollut lapsirakas.
Ei narsistia tarvi totella. Siinä menettää oman sielunsa. Narsisti pitää jättää omaan arvoonsa eikä antaa puuttua elämäänsä mitenkään.
Mutta onko kaikki täälläkin haukutut anopit narsisteja tai edes narsistisia?
On sellaisia ihmisiä, joiden kanssa pitää aina varoa sanojaan, ettei toinen loukkaannu. Jotkut möksähtää ihan mistä vaan, aina ei tiedäkään mistä. Varjele jos joutuu sellaisen ihmisen kanssa olemaan paljon tekemisissä.
Meillä oli tuollainen loukkaantuja kyseessä. Oli rankkoja vuosia. Pahentui kun vauva syntyi ja silloin sai lähdön.
Aivan käsittämätöntä, kun toinen itkee, ettei osaa mitään ja me osataan. Eikä edes ohjeistettu kovinkaan paljoa. Noita möksähdyksiä tuli useammin ja aivan puskista. Aina tuo, kun hän ei osaa. Meidän kodissa on meidän säännöt ja sillä selvä. En pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin että miksi hänen pitäisi osata? Kyse on meidän lapsesta ei hänen. Ei hänen kuulu ottaa mitään kontaktia lapseen. Hän saa kyllä, mutta lapsen ja meidän ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.
Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.
No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.
Ethän vaan mennyt sanomaan tuon jälkeen hyväksi mummuksi? Ymmärrän miehen hädän kun äidillä, jonka suojeleminen on ykkösasia maailmassa, on paha mieli. Ymmärrän miehen sokeuden sille, että kyseessä on manipulointia, ei edes kovin hienovaraista. Ei se asian ymmärtäminen silti omaa r
Meillä anoppi järjesti itkukonsertin, kun en suostunut antamaan lasta hänelle hoitoon saadakseni omaa aikaa. Siinä väänteli käsiään itsesäälissä kierien, ulvoi kun hän ei kelpaa. Tämä tapahtui jo aika monetta kertaa. Sanoin, että et kelpaakaan, ja jotain manipuloinnista ja narsismista. Loppui itku äkkiä ja hetken jo pelkäsin, että anoppi hyökkää kimppuun. Onneksi lähti aika liukkaasti pois. Kun mies tuli kotiin, hänelle oli jo ehditty selostaa taas kerran viimeisimmät käänteet mun mielenterveysongelmista. Koska kyllä miniällä täytyy olla vikaa päässä, kun ei tottele anoppia.
En todellakaan, en ala valehtelemaan. Varsinkaan kun tarkoitus oli asettaa rajoja mummon käytökselle. Toi hoitoon jättäminen on mullekin tuttua, on yrittänyt aika monta kertaa manipuloimalla tyyliin "haluaisitko mennä kauppaan/saunomaan/lenkille/ juhlimaan/lintutorniin(kyllä, lintutorniin kun oltiin kävelyllä). Se odottaa hetken vastausta ja sitten jatkaa, "niin minä jään lapsen kanssa". Vastaan aina "ei kiitos". Sitten saan kuulla mieheltäni miten se on itkenyt että mulle ei kelpaa mikään, ja hän yrittää auttaa ja neuvoa mutta en ota mitään vastaan. (Ai kun en tottele vai?) No jos neuvo on anna vettä vastasyntyneelle niin en, en tottele.
Meillä myös oli tätä"lähde kauppaan, mene lenkille... Minä olen vauvan kanssa." Kerran lähdin lenkille ja sanoin, että soita jos x alkaa itkemään. Mummo lupasi ja lähdin, no palasin lenkiltä ja jo pihalle kuului vauvan itku. Siellä toinen naamapunaisena huusi ja mummo selitti, että just aloitti ja kyllä hän osaa hoitaa.
Samoin ohjeet vauvan syöttämiseen oli 70-luvulta, vain 4 tunnin välein ruokaa ja vauvaa ei saa pitää turhaa sylissä (tämä ei koske mummoa), samoin kyllä tutti kelpaisi kun kastaisi sen hunajaan. Jep, luotan enemmän neuvolan ohjeisiin.Meillä oli mummu mun vessareissun aikana ehtinyt käydä dippaamassa kuolaisen tutin sokeriastiassa. Ihan ei ehtinyt sitä sokerituttia vauvan suuhun pistää. Väkisin jouduin sen anopin kädestä ottamaan. Jostain syystä hänellä oli pakkomielle, että pitää saada mun kuopus syömään tuttia. Kuulemma outoa, ettei tutti kelpaa. Tuoremehua olisi pitänyt antaa tuttipullosta, kun silloin vuonna 1973....
En tajua miksi pitää väkisin hoitaa muiden lapsia jos sitä ei pyydetä. Enkä ymmärrä miksi pitäis mennä kauppaan tai lenkkeilemään kun tultiin koko perheen kanssa kyläilemään, ei me sitä lasta pelkästään sinne tuotu. Ihan kiva että saa käydä saunassa mutta kun kerran sanoo "ei kiitos" niin se pitäisi hyväksyä. Vähän ärsyttää kun aivan selkeästi odotus on että heille lapsi ja vanhemmat pois, ja kun sitä ei edes kehtaa ääneen sanoa.
Ihan kohteliasta toki sanoa, että käykää vaan saunassa, kyllä me pärjätään vauvan kanssa. Ei kiitoksen jälkeen jankkaaminen ja taivuttelu taas ei ole kohteliasta. Kyllä mä myönnän että en ole edes ennen suuria katastrofeja halunnut jättää hänelle lastani edes puoleksi tunniksi (jonka lapsi todennäköisesti nukkuisi, jos annettaisiin nukkua), kun anoppi on aina ollut kuuntelutaidoton ja kaikkitietävä. Onhan hän kolme lasta kasvattanut, joten kyllä hän tietää minunkin lapsestani enemmän kuin minä. Ja tosiaan heti alusta oli tätä, ettei sitä pää punaisena nälkäänsä huutavaa vauvaa halunnut antaa minulle, kun kyllä HÄN osaa. Kumma kun se melkein 7-kymppinen naakka ei alkanut imettämään vauvaa, kun on niin pätevä kaikessa.
Niin no, meillä anoppi saapui meille kylään ja alkoi siis minua kodistani häätämään jonnekin, että sais olla vauvan kanssa. Yksi lenkki riitti minulle ja sen jälkeen sitten katselin käsiään vääntelevää mummoa kun hän ei enää saanutkaan minua pihalle. Totesin vain, että olen jo käynyt lenkillä ja kaupasta en tarvi mitään. Vähän myöhemmin tulikin sitten sukulainen kylään joka neuvoi, että:" helpommalla pääsisit kun veisit kauppaan mennessäsi vauvan mummolle hoitoon, mummo mielellään hoitaa. " (tämä siis ennen koronaa). No enpä sitten totellut näitäkään ohjeita.
Meillä anoppi piti monta kertaa saarnan, kuinka vauvan paikka ei ole kaupassa, hän kyllä hoitaa... Mä en missään kauppakeskuksissa edes käy, ja pakolliset ruokaostokset sain tehtyä ihan näppärästi vauvan kanssa. Anopilla on onneksi pieni suku, muuten olisi varmaan auttanut heidät kimppuuni. Joku anopin tuttava on joskus sanonut, että pitäisi mummun hoitaa enemmän, kun anoppi niin tykkää... Sehän se pääasia lieneekin, pitää inhottava ja ilkeä anoppi tyytyväisenä.
Kerran mä olin vähän flunssassa, ja pistin miehen käymään lauantaina kaupassa. Siitäkin sain noottia anopilta, kuinka mun mies ei osaa käydä kaupassa ja mun pitää hoitaa ostokset. Mies on useinkin käynyt, ja aina tuo sen, mitä olen lappuun kirjoittanut. Kuitista päätellen on osannut maksaa ja muistanut bonuksetkin!
Alue: Aihe vapaa
Mun ex-anoppi oli selkeesti narsistinen, mutta ei ollut mitenkään kiinnostunut lapsenlapsestaan. Ei ollut lapsirakas.
Ei narsistia tarvi totella. Siinä menettää oman sielunsa. Narsisti pitää jättää omaan arvoonsa eikä antaa puuttua elämäänsä mitenkään.
Mutta onko kaikki täälläkin haukutut anopit narsisteja tai edes narsistisia?
On sellaisia ihmisiä, joiden kanssa pitää aina varoa sanojaan, ettei toinen loukkaannu. Jotkut möksähtää ihan mistä vaan, aina ei tiedäkään mistä. Varjele jos joutuu sellaisen ihmisen kanssa olemaan paljon tekemisissä.