Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ope yh kirjoitti:
Vallankäyttö huolestuttavaa ja selvää puolisosi manipulointia. Puolisosi on jatkossa ns. puoliksi sitoutunut perheeseen. Tilanne johtaa siihen, että anoppisi ohjailee ja rajaa liittoasi sekä elämääsi jatkossakin oman ja puolisosi etua ajatellen. Kriisin tullessa "äiti" junailee eron tai kannustaa sivusuhteeseen jälkeläistään " paremman kohtelun saamisen nimissä" . Anoppisi elää lastensa kautta ripustautuu nyt.
Kannattaa nyt pitää se lapsi ihan tarkasti omilla rinnoilla vierailujen ajan ja anopille jaa ohjeita väsyneenä imurointiin ja muuhun arkihommaan. Leipoo vaikka pojalleen apuna, kun et itse nyt kykene vielä kaikkea. Laita silittämään vauvan kaikki harsot ja vaatteet. Valuta kyyneleet, jotta saat työhön. Varaa riittävän iso kasa, jotta joutuu hikoilemaan kunnolla vaihdevuosi hormooneissaan. Perusteeksi riittää, että vaatesaumat hiertää pienokaisen ihoa. Neuvolan vinkki muuten. Työhön paneutuessaan kertoo sivumennen miten oma pikkulapsiäitiys sujui. Työhön vasyy pian ja vierailuinto vähenee.Ehkei osannut nauttia ja nyt revanssia hakee siksi. Läheisyyden kaipuuseen ehdota hormoonihoitoa ja miesseuraa riennoista vihjaten kauniisti.
Ilmeisesti osana pelkkä kateus puolisosi ja sinun rakkaudesta jo osaltaan menetetystä elämänvaiheesta. Mitätöintiä selkeästi sinua kohtaan. Erittäin huolestuttava tilanne. Raivaa kotisi ja aikasi puolison ja sinun keskeiseen kasvuun perheenä ja uusina vanhempina. Älä tee numeroa em. Sanoilla vaan johdata asiat kotonasi myönteiseen suuntaan. Miehet kokee myös pikkulapsikateutta esim. Imetysaikana, joten huomio ja kehu arjessa häntä puolisona, rakastajana ja isänä sivulauseilla sekin
Keskustele asia myös auki anopille ja ota puheeksi asia fiksusti myös neuvolassa. Itse olen kokenut saman ja lopputulos avioliiton ja urani kannalta huono.Ei missään höpötellä mitään neuvolassa! Saa vielä lastensuojelun mukaan soppaan!
Mä puhuin neuvolassa, ja sain ihan hyvää tukea. Asun pienellä paikkakunnalla, ja anoppi on täällä tunnettu persoona, kun pistää nokkansa joka asiaan. Neuvolatäti tuntee anopin, ja kehotti ottamaan etäisyyttä anoppiin. Lastensuojelu ei ole perhettämme vaivannut ikinä.
Niin. Mutta kun kaikki ei asu tuppukylässä eikä kaikki neuvolaterkat ole samanlaisia.
Joku hermoheikko sukurakas höntti hölöttää takuulla lastensuojeluun ja se taas pakottaa ”neuvottelemaan” anopin kanssa...
Ei asu onnekkaat tällaisessa tuppukylässä, kerroin vain oman kokemuksen asiasta.
Ei kaikki neuvolaterkat ole ihan joka sanasta ilmoittamassa lastensuojeluun.
Riittääkin että se omalle kohdalle osuva tekee sen. Miksi ottaa riski?
Ei me missään neuvolassa mitään puhuttu, vaan suoraan varattiin aika perheneuvolaan. Siinä on sitten psykologi ja lastensuojelun työntekijäkin mukana. Ei ne mitään lässyttänyt, suoraan sanoivat miehelle että se mitä anoppi tekee ei kuulu isovanhemman rooliin ja että lapsen oikeudet menee anopin halujen edelle AINA ja että nyt pitää miehen kertoa anopille rehellisesti että se loppuu nyt. Ite otin etäisyyttä ihan reilusti, mies vihdoin tajusi ettei voi pakottaa enää viettämään aikaa anopin kanssa tai sen on pakko jotain sanoa, ei se kuitenkaan uskalla joten ei sitten anoppia nähdä. Ihan hyvä että näistä jutuista on sitten jotain näyttöä, siinä näkee suoraan kuka yrittää korjata asioita ja kuka ei.

Mä ainakin olin niin loppu, että sanat vaan ryöppysivät suustani neuvolassa. Ei käynyt edes mielessä, että siitä voisi olla mitään seuraamusta.
Älä silti neuvo muita tekemään samoin.
Luin vain aloittajan kirjoituksen mutta sanon että , antakaa mummojen nauttia lapsen lapsistaan. Lukekaa teksti KAHIL GIBRAN kirjasta profeetta.

Kerroin oman kokemuksen. En ole neuvonut ketään.
Ilmeisesti sulla on enemmänkin kokemusta lastensuojelun asiakkaana, ihan "syyttä".

Kultamummi? Oletko sä täällä taas haastamassa riitaa?

Ei. Sinä neuvoit muita, että ”puhukaa neuvolassa”.

Kieltäytykää käymästä neuvolassa, siellä myydään lapset lastensuojelun kautta eniten tarjoavalle!
Parempi nyt?

Ei.
Vaan älä neuvo avautumaan tästä siellä neuvolassa.

Rankka prosessi tuo miehelle. Mun mies kipuilee vieläkin, vaikka tätä on jo vuosia työstetty. Eteenpäin on silti menty. Ja ihan selkeästi mies on valinnut perheensä ennen äitiään. On meidän suhteessa aika, jolloin koin asian olevan päin vastoin. Ero ei ole enää tapetilla jatkuvasti, vaikka pari kertaa on ollut laukut pakattuna.

Mulle siitä oli apua. Harmi, jos sinulla on erilainen kokemus. Olen kyllä muutenkin ihan tyytyväinen neuvolasta saamiini neuvoihin lukuunottamatta rasvattomaan maidon tuputusta.

Niin. Sinulle oli.
Siellä tuppukylässä jossa terkka jo valmiiksi tiesi anopin hankalaksi.
Silti on edelleenkin edesvastuutonta mennä neuvomaan muita.
Kuten tässä ketjusta jo näet, on paljon ihmisiä jotka ei edes todellakaan hahmota mistä on kyse.
Siksi neuvosi on typerä.
Perinteisesti nuoret naisetja nykyisin hyvin koulutetut äidit yritään junailla, eristää edelleen omasta suvusta ja kaveripiiristä. Valtapeliä käydään kylillä myös työpailoista, elannosta ja varakkaista miehistä. Siinä menee kaikki avioeron tullessa. Mies kerää hyvän potin omaisuutta ottaessaan yllättäen hatkat perheestä ja mustamaalamalla suunnitelmallisesti exän. Ei kerry elareitakaan, kun hankkii reilut eli yli normaalin maksuvalmiuden lainakulut rahalaitosten tuella. Tämä täysin vaiettu yhteiskunnallinen ongelma ja kaukana tasa-arvoon perustuvasta yhteiskunnasta. . Junaili salaa ja petti salaa tämä pieni palkkainen vuosia perheensä tuella. Tuhosi hienon urani, kertyneen huomattavan omaisuutemme ja lasteni tuöevan perinnön levittämällä viranomaisille karkeita valheita. Tämä vapaa juoksu tehdään todella ennalta ja huolella valmistellen ja apuna usein on työkaveri, eronnut salarakas tms. Näille kustannetaan palkkiona toki matkat tai pankin rahoituspäällikköä hoidellaan, kuten meillä kävi.. Shokkilähdön ja mustamaalauksen tultua julki exävaimo ei huomaakaan kuinka yhteinen omaisuus onkin kaapattuna ja junailtuna täysin. Jos kyselet lastenvalvojalle sopimaan elatuksesta perään niin, sossut, työnantaja ja ls kertookin exmiehesi ja äitinsä tuella kuinka kyvytön, valheessa elävä , persoonallisuushäiriöinen ja kyvytön yhtä- äkkiä olet. Jos olet menestynyt ja asut pienellä paikkakunnalla sekä kyvykäs haastetta piisaa. Viranomais yhteistyö ei toimi lainkaan, koska ennakosta poiketen todellisuudessa et olekaan minkään sossujen tai ls:n tuen tarpeessa tai muitenkaan päävikainen.Eipä ole sitten sukua ja omia läheisiä kertomaan luotettavaa totuutta hädänhetkellä poiketen valheesta äitiyden arjen hallinnasta, urasta ja lasten huolenpidosta. Näin elämäsi ja henkilökuvasi ikäänkuin julkisessa valossa käsikirjoitetaan uudestaan. Ei ihme, että sosiaalimenojen osuus on maasamme koko ajan kasvamassa. Ja selittää avioerojen määrän osaltaan. Tiedän monia kyvykkäitä ja koulutettuja äitejä / naisia kohdellun juuri edellä kuvatun tavoin. Osa menettänyt iäksi myös luottamuksen henkilönä ja juökisessa virassaan. Jopa huoltajuutensa kokonaan mustamaalauksen tullessa ilmi täysin perusteetta, mikäli se kovapalkkainen puoliso on omaisuuden kaappauksen lisäksi halunnut välttää nuo katraansa elatusmaksut. Moni näitä kokenut häpeältään ei kykene tuomaan kohtaloaan julki.
Juurikin noin se käy. Hiljainen rajaaminen ja vähättely. Pian itsetuntosi laskee huomaamatta ja et osaa tai ymmärrä puolustautua lainkaan. . Minuakin kiellettiin laittamasta vauvaa sitteriin ja menemästä äiti-lapsipiiriin tai kauppaan. Oikein kotiin ovesta marssivat yllättäen keskellä päivää ojentamaan kyläkoulun sosiaalista ja muutoinkin kunnokasta aktiivista opettaja äitiä.

Kerropas, miten sulle kävi kun juttelin neuvolassa. Ihan vertailun vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Perinteisesti nuoret naisetja nykyisin hyvin koulutetut äidit yritään junailla, eristää edelleen omasta suvusta ja kaveripiiristä. Valtapeliä käydään kylillä myös työpailoista, elannosta ja varakkaista miehistä. Siinä menee kaikki avioeron tullessa. Mies kerää hyvän potin omaisuutta ottaessaan yllättäen hatkat perheestä ja mustamaalamalla suunnitelmallisesti exän. Ei kerry elareitakaan, kun hankkii reilut eli yli normaalin maksuvalmiuden lainakulut rahalaitosten tuella. Tämä täysin vaiettu yhteiskunnallinen ongelma ja kaukana tasa-arvoon perustuvasta yhteiskunnasta. . Junaili salaa ja petti salaa tämä pieni palkkainen vuosia perheensä tuella. Tuhosi hienon urani, kertyneen huomattavan omaisuutemme ja lasteni tuöevan perinnön levittämällä viranomaisille karkeita valheita. Tämä vapaa juoksu tehdään todella ennalta ja huolella valmistellen ja apuna usein on työkaveri, eronnut salarakas tms. Näille kustannetaan palkkiona toki matkat tai pankin rahoituspäällikköä hoidellaan, kuten meillä kävi.. Shokkilähdön ja mustamaalauksen tultua julki exävaimo ei huomaakaan kuinka yhteinen omaisuus onkin kaapattuna ja junailtuna täysin. Jos kyselet lastenvalvojalle sopimaan elatuksesta perään niin, sossut, työnantaja ja ls kertookin exmiehesi ja äitinsä tuella kuinka kyvytön, valheessa elävä , persoonallisuushäiriöinen ja kyvytön yhtä- äkkiä olet. Jos olet menestynyt ja asut pienellä paikkakunnalla sekä kyvykäs haastetta piisaa. Viranomais yhteistyö ei toimi lainkaan, koska ennakosta poiketen todellisuudessa et olekaan minkään sossujen tai ls:n tuen tarpeessa tai muitenkaan päävikainen.Eipä ole sitten sukua ja omia läheisiä kertomaan luotettavaa totuutta hädänhetkellä poiketen valheesta äitiyden arjen hallinnasta, urasta ja lasten huolenpidosta. Näin elämäsi ja henkilökuvasi ikäänkuin julkisessa valossa käsikirjoitetaan uudestaan. Ei ihme, että sosiaalimenojen osuus on maasamme koko ajan kasvamassa. Ja selittää avioerojen määrän osaltaan. Tiedän monia kyvykkäitä ja koulutettuja äitejä / naisia kohdellun juuri edellä kuvatun tavoin. Osa menettänyt iäksi myös luottamuksen henkilönä ja juökisessa virassaan. Jopa huoltajuutensa kokonaan mustamaalauksen tullessa ilmi täysin perusteetta, mikäli se kovapalkkainen puoliso on omaisuuden kaappauksen lisäksi halunnut välttää nuo katraansa elatusmaksut. Moni näitä kokenut häpeältään ei kykene tuomaan kohtaloaan julki.
Mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ope yh kirjoitti:
Vallankäyttö huolestuttavaa ja selvää puolisosi manipulointia. Puolisosi on jatkossa ns. puoliksi sitoutunut perheeseen. Tilanne johtaa siihen, että anoppisi ohjailee ja rajaa liittoasi sekä elämääsi jatkossakin oman ja puolisosi etua ajatellen. Kriisin tullessa "äiti" junailee eron tai kannustaa sivusuhteeseen jälkeläistään " paremman kohtelun saamisen nimissä" . Anoppisi elää lastensa kautta ripustautuu nyt.
Kannattaa nyt pitää se lapsi ihan tarkasti omilla rinnoilla vierailujen ajan ja anopille jaa ohjeita väsyneenä imurointiin ja muuhun arkihommaan. Leipoo vaikka pojalleen apuna, kun et itse nyt kykene vielä kaikkea. Laita silittämään vauvan kaikki harsot ja vaatteet. Valuta kyyneleet, jotta saat työhön. Varaa riittävän iso kasa, jotta joutuu hikoilemaan kunnolla vaihdevuosi hormooneissaan. Perusteeksi riittää, että vaatesaumat hiertää pienokaisen ihoa. Neuvolan vinkki muuten. Työhön paneutuessaan kertoo sivumennen miten oma pikkulapsiäitiys sujui. Työhön vasyy pian ja vierailuinto vähenee.Ehkei osannut nauttia ja nyt revanssia hakee siksi. Läheisyyden kaipuuseen ehdota hormoonihoitoa ja miesseuraa riennoista vihjaten kauniisti.
Ilmeisesti osana pelkkä kateus puolisosi ja sinun rakkaudesta jo osaltaan menetetystä elämänvaiheesta. Mitätöintiä selkeästi sinua kohtaan. Erittäin huolestuttava tilanne. Raivaa kotisi ja aikasi puolison ja sinun keskeiseen kasvuun perheenä ja uusina vanhempina. Älä tee numeroa em. Sanoilla vaan johdata asiat kotonasi myönteiseen suuntaan. Miehet kokee myös pikkulapsikateutta esim. Imetysaikana, joten huomio ja kehu arjessa häntä puolisona, rakastajana ja isänä sivulauseilla sekin
Keskustele asia myös auki anopille ja ota puheeksi asia fiksusti myös neuvolassa. Itse olen kokenut saman ja lopputulos avioliiton ja urani kannalta huono.Ei missään höpötellä mitään neuvolassa! Saa vielä lastensuojelun mukaan soppaan!
Mä puhuin neuvolassa, ja sain ihan hyvää tukea. Asun pienellä paikkakunnalla, ja anoppi on täällä tunnettu persoona, kun pistää nokkansa joka asiaan. Neuvolatäti tuntee anopin, ja kehotti ottamaan etäisyyttä anoppiin. Lastensuojelu ei ole perhettämme vaivannut ikinä.
Niin. Mutta kun kaikki ei asu tuppukylässä eikä kaikki neuvolaterkat ole samanlaisia.
Joku hermoheikko sukurakas höntti hölöttää takuulla lastensuojeluun ja se taas pakottaa ”neuvottelemaan” anopin kanssa...
Ei asu onnekkaat tällaisessa tuppukylässä, kerroin vain oman kokemuksen asiasta.
Ei kaikki neuvolaterkat ole ihan joka sanasta ilmoittamassa lastensuojeluun.
Riittääkin että se omalle kohdalle osuva tekee sen. Miksi ottaa riski?
Mä ainakin olin niin loppu, että sanat vaan ryöppysivät suustani neuvolassa. Ei käynyt edes mielessä, että siitä voisi olla mitään seuraamusta.
Älä silti neuvo muita tekemään samoin.
Kerroin oman kokemuksen. En ole neuvonut ketään.
Ilmeisesti sulla on enemmänkin kokemusta lastensuojelun asiakkaana, ihan "syyttä".
Ei. Sinä neuvoit muita, että ”puhukaa neuvolassa”.
Kieltäytykää käymästä neuvolassa, siellä myydään lapset lastensuojelun kautta eniten tarjoavalle!
Parempi nyt?
Ei.
Vaan älä neuvo avautumaan tästä siellä neuvolassa.
Mulle siitä oli apua. Harmi, jos sinulla on erilainen kokemus. Olen kyllä muutenkin ihan tyytyväinen neuvolasta saamiini neuvoihin lukuunottamatta rasvattomaan maidon tuputusta.
Niin. Sinulle oli.
Siellä tuppukylässä jossa terkka jo valmiiksi tiesi anopin hankalaksi.
Silti on edelleenkin edesvastuutonta mennä neuvomaan muita.
Kuten tässä ketjusta jo näet, on paljon ihmisiä jotka ei edes todellakaan hahmota mistä on kyse.
Siksi neuvosi on typerä.
Kerropas, miten sulle kävi kun juttelin neuvolassa. Ihan vertailun vuoksi.
MiKSI minulle olisi käynyt jotenkin kun sinä juttelit neuvolassa????
Oletko humalassa?
Neuvolassa kannattaa näyttää oma kyky kompetenssi arjen vanhemmuuteen mahdollisimman tarkasti. Varaa muutama aika tai kotikäyntikin jos mahdollista jonkin teeman puitteissa. Toimii oikeusturvanasi , jos neuvola tuntee henkilönä sut ja voimavarasi, josko ero yllättäisi. Varsinkin jos aistit näitä sosiaalisia valtaperin merkkejä ja puoliso tuntuu jotenkin etäiseltä suorittajalta. Mikäli suhteessa riskejä edellä mainiten, juurikin vielä tarkemmin. Todelliset päihde, väkivalta, uupumis - hoitojutut kannattaa aina tuoda julki tottakai varhaisvaiheessa. Tukihan tuolloin ihan oikeaan tarpeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ope yh kirjoitti:
Vallankäyttö huolestuttavaa ja selvää puolisosi manipulointia. Puolisosi on jatkossa ns. puoliksi sitoutunut perheeseen. Tilanne johtaa siihen, että anoppisi ohjailee ja rajaa liittoasi sekä elämääsi jatkossakin oman ja puolisosi etua ajatellen. Kriisin tullessa "äiti" junailee eron tai kannustaa sivusuhteeseen jälkeläistään " paremman kohtelun saamisen nimissä" . Anoppisi elää lastensa kautta ripustautuu nyt.
Kannattaa nyt pitää se lapsi ihan tarkasti omilla rinnoilla vierailujen ajan ja anopille jaa ohjeita väsyneenä imurointiin ja muuhun arkihommaan. Leipoo vaikka pojalleen apuna, kun et itse nyt kykene vielä kaikkea. Laita silittämään vauvan kaikki harsot ja vaatteet. Valuta kyyneleet, jotta saat työhön. Varaa riittävän iso kasa, jotta joutuu hikoilemaan kunnolla vaihdevuosi hormooneissaan. Perusteeksi riittää, että vaatesaumat hiertää pienokaisen ihoa. Neuvolan vinkki muuten. Työhön paneutuessaan kertoo sivumennen miten oma pikkulapsiäitiys sujui. Työhön vasyy pian ja vierailuinto vähenee.Ehkei osannut nauttia ja nyt revanssia hakee siksi. Läheisyyden kaipuuseen ehdota hormoonihoitoa ja miesseuraa riennoista vihjaten kauniisti.
Ilmeisesti osana pelkkä kateus puolisosi ja sinun rakkaudesta jo osaltaan menetetystä elämänvaiheesta. Mitätöintiä selkeästi sinua kohtaan. Erittäin huolestuttava tilanne. Raivaa kotisi ja aikasi puolison ja sinun keskeiseen kasvuun perheenä ja uusina vanhempina. Älä tee numeroa em. Sanoilla vaan johdata asiat kotonasi myönteiseen suuntaan. Miehet kokee myös pikkulapsikateutta esim. Imetysaikana, joten huomio ja kehu arjessa häntä puolisona, rakastajana ja isänä sivulauseilla sekin
Keskustele asia myös auki anopille ja ota puheeksi asia fiksusti myös neuvolassa. Itse olen kokenut saman ja lopputulos avioliiton ja urani kannalta huono.Ei missään höpötellä mitään neuvolassa! Saa vielä lastensuojelun mukaan soppaan!
Mä puhuin neuvolassa, ja sain ihan hyvää tukea. Asun pienellä paikkakunnalla, ja anoppi on täällä tunnettu persoona, kun pistää nokkansa joka asiaan. Neuvolatäti tuntee anopin, ja kehotti ottamaan etäisyyttä anoppiin. Lastensuojelu ei ole perhettämme vaivannut ikinä.
Niin. Mutta kun kaikki ei asu tuppukylässä eikä kaikki neuvolaterkat ole samanlaisia.
Joku hermoheikko sukurakas höntti hölöttää takuulla lastensuojeluun ja se taas pakottaa ”neuvottelemaan” anopin kanssa...
Ei asu onnekkaat tällaisessa tuppukylässä, kerroin vain oman kokemuksen asiasta.
Ei kaikki neuvolaterkat ole ihan joka sanasta ilmoittamassa lastensuojeluun.
Riittääkin että se omalle kohdalle osuva tekee sen. Miksi ottaa riski?
Mä ainakin olin niin loppu, että sanat vaan ryöppysivät suustani neuvolassa. Ei käynyt edes mielessä, että siitä voisi olla mitään seuraamusta.
Älä silti neuvo muita tekemään samoin.
Kerroin oman kokemuksen. En ole neuvonut ketään.
Ilmeisesti sulla on enemmänkin kokemusta lastensuojelun asiakkaana, ihan "syyttä".
Ei. Sinä neuvoit muita, että ”puhukaa neuvolassa”.
Kieltäytykää käymästä neuvolassa, siellä myydään lapset lastensuojelun kautta eniten tarjoavalle!
Parempi nyt?
Ei.
Vaan älä neuvo avautumaan tästä siellä neuvolassa.
Mulle siitä oli apua. Harmi, jos sinulla on erilainen kokemus. Olen kyllä muutenkin ihan tyytyväinen neuvolasta saamiini neuvoihin lukuunottamatta rasvattomaan maidon tuputusta.
Niin. Sinulle oli.
Siellä tuppukylässä jossa terkka jo valmiiksi tiesi anopin hankalaksi.
Silti on edelleenkin edesvastuutonta mennä neuvomaan muita.
Kuten tässä ketjusta jo näet, on paljon ihmisiä jotka ei edes todellakaan hahmota mistä on kyse.
Siksi neuvosi on typerä.
Kerropas, miten sulle kävi kun juttelin neuvolassa. Ihan vertailun vuoksi.
MiKSI minulle olisi käynyt jotenkin kun sinä juttelit neuvolassa????
Oletko humalassa?
No kun jaksat vängätä siitä, kuinka neuvolassa ei saa sanoa mitään hullusta anopista tai lastensuojelu vie lapset.

MITEN se sinun neuvola-avautumisesi mitenkään voisi vaikuttaa minuun????