Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.

Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.

No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.

Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.

No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.

Auta armias kans jos joku on mun kanssa samaa mieltä. Appi nimittäin oli minun kanssa samaa mieltä siitä että olisi hyvä antaa lapsen nukkua. Anoppi oli sitten mennyt miehelleni itkemään miten hän nyt eroaa miehestään ja tästä sitten mies tuli mulle kertomaan. Eli tällainen sotku syntyy kun sanoo ihan yksinkertaisesta asiasta anopille.

Vierailija kirjoitti:

On se vaan niin läpinäkyvää, että lähes poikkeuksetta luonnevikainen isoäiti tulee isän puolelta. Kyllä näin pojan äitinä se panee ajattelemaan. Että miten saisi omasta pojasta kasvatettua omilla jaloillaan seisovan ja omilla aivoillaan ja sydämellään ajattelevan miehen, jonka ei tarvitsisi tasapainoilla kahden hullun naisen välissä. Syitä on niin sysissä kuin sepissä, sanon minä.

Kyllä ne anopit ovat yksilöitä. Toiset hyvin mukavia, suurin osa ihan tavallisia ja muutama hirviökin.

Jos minusta vuosien saatossa kehittyy anoppini kaltainen toisia tallova, mitätöivä ja manipuloida ilkimys, toivon pojillani olevan niin paljon selkärankaa, että suojelevat perhettään minulta. Teen kaikkeni, etten ikinä kohtelisi ketään yhtä huonosti kuin anoppini on kohdellut minua.

Vierailija kirjoitti:

Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.

Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.

Tiesin anoppini ilkeäksi, mutta en oikein jaksanut välittää ennen lasten syntymää, kun välit olivat etäiset. Nähtiin satunnaisesti. Mikään ei antanut vihjettä siitä, että anoppi yrittäisi tunkeutua perheemme jäseneksi, kävisi päivittäin kolmekin kertaa "hyvää hyvyyttään" neuvomassa, haukkumassa ja häiritsemällä meidän arkea. Pyynnöt 'ei tarvitse käydä joka päivä' valuivat kuin vesi ankan selästä. Oman äitini temput tiesin jo etukäteen, ja osasin kieltää jo ennen katastrofia, että jokaista söpöä vaatetta ja pehmoleluja ei tarvitse meille tuoda

Vierailija kirjoitti:

3v ja 5v lapseni pitävät mummista an jon ka luokse joudun heitä ttämään esim kun mulla on finess tai kynsistudio tai rastat tai shoppailu tai ennustajalla käynti tai baari tai kahvittelu tai biletyspäivä. Tatska vaatii paljon aikaa. Kehitän siis itseäni.

Muksut pitää mummista minä en. Mutta tarviin häntä ilmaiseksi hoidoksi.

Huoh sellasta tänään osastolla..

Meilläkin ex-anoppi, lasten isoäiti, jotain kuittaili juhlimisesta kun toisinaan vein n. kerran kuukaudessa viikonlopuksi mummolaan. Tosiaan ei sitten tarvinnutkaan nähdä meitä puoleen vuoteen kerta oli niin raskasta, että piti ruveta kuittailemaan hoidon tarpeesta. Ihan itseään saa syyttää jos välit ovat viileät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä ketju, johon voisi vain todeta, että koittakaa pärjätä.

Ensi kesänä se vauvanne on jo rasittava taapero, jonka perässä saatte kyllä juosta, seuraavat vuodet vain lisää sitä kaikkea.  Kun kerran anoppi on niin käsivarren mitan päässä pidettävä, niin apua hänestä ei sitten ole.  Voin taata, että joskus toivoisitte sitä.  Toki voi aina esittää muuta, ja vihallahan on pitkät lonkerot.

Olen varma, että näistä jutuista täällä iso osa on liioiteltuja.  Sanomiset voidaan aina irroittaa asiayhteydestään, jolloin ne saadaan kuulostamaan ihan muulta kuin miksi ne on tarkoitettu.  

Ei kaikki anoppi-ihmiset voi olla mielenvikaisia.  

Kerran tuolla jollain muulla palstalla (olikohan ellit?) kirjoitti anoppi miniästään.  Siitä tuli pitkä ketju.  Anoppi kertoi, että miniä "lainaa"  häneltä vähän väliä rahaa, mutta silti näyttää siltä, että raha ei mene siihen tarkoitukseen, mihin sitä pyydetään.  Sinne kotiin ei ilmesty se tavara tai ei tapahdu se asia, mihin sitä rahaa halutaan.  Lainaa ei myöskään koskaan makseta takaisin.  Lastenhoitoa miniä vaatii koko ajan, vaikka on päivät lastensa kanssa kotona.  Aina on joku oma meno, mihin pitää päästä ja anopin pitää tulla hoitamaan lapsia.  Lapsilla ei ole mitään järjestystä elämässään eikä anopin neuvoja oteta kuuleviin korviin.  Hän kertoi väsyvänsä tilanteeseen ja myös niihin lapsiin, jotka on aivan kasvattamattomia, mutta joiden kasvattamiseen hän ei saa puuttua.

Siitä tosiaan tuli pitkä ketju, mutta käsittämätöntä oli, että yksikään vastannut miniä ei ollut anopin puolella asiassa, vaan kaikki haukkuivat itse asiassa hyvin järkevästi ja asiallisesti kirjoitetun viestin lyttyyn.  Anopissa itsessään oli kaikki vika, miniässä ei mitään.  Oli aivan luonnollista, että anopin kuului antaa rahaa pienestä eläkkeestään miniän selvästi omiin tarkoituksiin, kampaajille, kynsihoitajille jne.  Anopin tehtävä oli myös antaa niille lapsille se koti, mitä miniän ei millään tavalla tarvinnut tehdä.  Anopin piti opettaa lapset päiväunille, pesuille jne., mutta miniän ei tarvinnut niistä pitää kiinni.

Tietenkin haukuttiin myös se anopin poika, kuinka nössö yms. tämä oli.  Pojastaan anoppi kertoi vain tarvittavat perusasiat, hän kävi säännöllisessä työssä ja hoiti lapsia iltaisin miniän ollessa paljon omilla menoillaan.  Isä yleensä laittoi lapsille ruuat töistä tultuaan, miniä ei ollut mikään ruuanlaittaja.  

Perhe-elämä oli siis näitten vastaajien mielestä aivan ok.  Viallinen oli anoppi, joka antoi rahaa ja hoiti lapsia.  Viallinen oli myös isä, joka hoiti lapsia ja laittoi ruuat ja elätti perheen työllään.

Erityisesti muistan, kuinka joku moitti anoppia, että koska hän niin paljon auttoi perhettä, miniä ei päässyt ns. nousemaan siivilleen.  Tähän anoppi vastasi, että hän onkin nyt päättänyt lopettaa kaiken avunannon ja odottaa vain nyt sitten, milloin miniä alkaa nousta siivilleen.  Tähän vastattiin, että anoppi on ilkeä ihminen ja haluaa miniälleen pahaa.

Jotain tämmöistä näen täälläkin.  Ikään kuin valkoinen tahdottaisiin väkisin vääntää mustaksi.

Onneksi minulla ei ole yhtään miniää.  On vain yksi vävy, jonka kanssa tulee hyvin juttuun.  Ei ikinä vääntämistä mistään ja lapsia olen saanut hoitaa tai olla hoitamatta ihan oman mieleni mukaan.

Ja onneksi minä tunnen ja tiedän paljon ihan normaaleja ihmisiä, jotka tulee keskenään toimeen, on ne sitten anoppeja tai miniöitä.  En ole joutunut omassa elämässäni kuulemaan kauhutarinoita.  

Ei tarvii anopin hoitaa, on meillä muitakin meidän elämässä kuin anoppi. Aina tää sama kitinä siitä että pitäisi alistua ja olla hiljaa kun sitä apua muka aivan varmasti tarvii juurikin anopilta ja aivan kohta. Mullekin sanottiin että odotapa vaan, parin kuukauden päästä tuulet kerjäämään sitä apua. Hyvin me pärjätään, paljon paremmin ilman anoppia. Parisuhdekin kärsii kun anoppi sekaantuu. Ei kiitos sanon vaan. Eikä anoppi mitään halua muutenkaan hoitaa, ihan vaan mielihyvää itsellensä. Ton toisen ketjun tarina ei nyt vaan liity tähän ketjuun.

Mistä tuo harhaluulo, että hullun mummu apua tarvitaan, kun lapsesta tulee taapero? Ei se epäluotettava päällepäsmäri muutu luotettavaksi kun lapsi kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä ketju, johon voisi vain todeta, että koittakaa pärjätä.

Ensi kesänä se vauvanne on jo rasittava taapero, jonka perässä saatte kyllä juosta, seuraavat vuodet vain lisää sitä kaikkea.  Kun kerran anoppi on niin käsivarren mitan päässä pidettävä, niin apua hänestä ei sitten ole.  Voin taata, että joskus toivoisitte sitä.  Toki voi aina esittää muuta, ja vihallahan on pitkät lonkerot.

Olen varma, että näistä jutuista täällä iso osa on liioiteltuja.  Sanomiset voidaan aina irroittaa asiayhteydestään, jolloin ne saadaan kuulostamaan ihan muulta kuin miksi ne on tarkoitettu.  

Ei kaikki anoppi-ihmiset voi olla mielenvikaisia.  

Kerran tuolla jollain muulla palstalla (olikohan ellit?) kirjoitti anoppi miniästään.  Siitä tuli pitkä ketju.  Anoppi kertoi, että miniä "lainaa"  häneltä vähän väliä rahaa, mutta silti näyttää siltä, että raha ei mene siihen tarkoitukseen, mihin sitä pyydetään.  Sinne kotiin ei ilmesty se tavara tai ei tapahdu se asia, mihin sitä rahaa halutaan.  Lainaa ei myöskään koskaan makseta takaisin.  Lastenhoitoa miniä vaatii koko ajan, vaikka on päivät lastensa kanssa kotona.  Aina on joku oma meno, mihin pitää päästä ja anopin pitää tulla hoitamaan lapsia.  Lapsilla ei ole mitään järjestystä elämässään eikä anopin neuvoja oteta kuuleviin korviin.  Hän kertoi väsyvänsä tilanteeseen ja myös niihin lapsiin, jotka on aivan kasvattamattomia, mutta joiden kasvattamiseen hän ei saa puuttua.

Siitä tosiaan tuli pitkä ketju, mutta käsittämätöntä oli, että yksikään vastannut miniä ei ollut anopin puolella asiassa, vaan kaikki haukkuivat itse asiassa hyvin järkevästi ja asiallisesti kirjoitetun viestin lyttyyn.  Anopissa itsessään oli kaikki vika, miniässä ei mitään.  Oli aivan luonnollista, että anopin kuului antaa rahaa pienestä eläkkeestään miniän selvästi omiin tarkoituksiin, kampaajille, kynsihoitajille jne.  Anopin tehtävä oli myös antaa niille lapsille se koti, mitä miniän ei millään tavalla tarvinnut tehdä.  Anopin piti opettaa lapset päiväunille, pesuille jne., mutta miniän ei tarvinnut niistä pitää kiinni.

Tietenkin haukuttiin myös se anopin poika, kuinka nössö yms. tämä oli.  Pojastaan anoppi kertoi vain tarvittavat perusasiat, hän kävi säännöllisessä työssä ja hoiti lapsia iltaisin miniän ollessa paljon omilla menoillaan.  Isä yleensä laittoi lapsille ruuat töistä tultuaan, miniä ei ollut mikään ruuanlaittaja.  

Perhe-elämä oli siis näitten vastaajien mielestä aivan ok.  Viallinen oli anoppi, joka antoi rahaa ja hoiti lapsia.  Viallinen oli myös isä, joka hoiti lapsia ja laittoi ruuat ja elätti perheen työllään.

Erityisesti muistan, kuinka joku moitti anoppia, että koska hän niin paljon auttoi perhettä, miniä ei päässyt ns. nousemaan siivilleen.  Tähän anoppi vastasi, että hän onkin nyt päättänyt lopettaa kaiken avunannon ja odottaa vain nyt sitten, milloin miniä alkaa nousta siivilleen.  Tähän vastattiin, että anoppi on ilkeä ihminen ja haluaa miniälleen pahaa.

Jotain tämmöistä näen täälläkin.  Ikään kuin valkoinen tahdottaisiin väkisin vääntää mustaksi.

Onneksi minulla ei ole yhtään miniää.  On vain yksi vävy, jonka kanssa tulee hyvin juttuun.  Ei ikinä vääntämistä mistään ja lapsia olen saanut hoitaa tai olla hoitamatta ihan oman mieleni mukaan.

Ja onneksi minä tunnen ja tiedän paljon ihan normaaleja ihmisiä, jotka tulee keskenään toimeen, on ne sitten anoppeja tai miniöitä.  En ole joutunut omassa elämässäni kuulemaan kauhutarinoita.  

Narsistisen rajattoman ihmisen kanssa ainoa tapa ”tulla toimeen” on totella.

Ja se ei vaan ole lapsen kehitykselle hyväksi.

Eikä omalle mielenterveydelle. Ja kun pitää omia puoliaan, muuttuu välittömästi hankalaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä ketju, johon voisi vain todeta, että koittakaa pärjätä.

Ensi kesänä se vauvanne on jo rasittava taapero, jonka perässä saatte kyllä juosta, seuraavat vuodet vain lisää sitä kaikkea.  Kun kerran anoppi on niin käsivarren mitan päässä pidettävä, niin apua hänestä ei sitten ole.  Voin taata, että joskus toivoisitte sitä.  Toki voi aina esittää muuta, ja vihallahan on pitkät lonkerot.

Olen varma, että näistä jutuista täällä iso osa on liioiteltuja.  Sanomiset voidaan aina irroittaa asiayhteydestään, jolloin ne saadaan kuulostamaan ihan muulta kuin miksi ne on tarkoitettu.  

Ei kaikki anoppi-ihmiset voi olla mielenvikaisia.  

Kerran tuolla jollain muulla palstalla (olikohan ellit?) kirjoitti anoppi miniästään.  Siitä tuli pitkä ketju.  Anoppi kertoi, että miniä "lainaa"  häneltä vähän väliä rahaa, mutta silti näyttää siltä, että raha ei mene siihen tarkoitukseen, mihin sitä pyydetään.  Sinne kotiin ei ilmesty se tavara tai ei tapahdu se asia, mihin sitä rahaa halutaan.  Lainaa ei myöskään koskaan makseta takaisin.  Lastenhoitoa miniä vaatii koko ajan, vaikka on päivät lastensa kanssa kotona.  Aina on joku oma meno, mihin pitää päästä ja anopin pitää tulla hoitamaan lapsia.  Lapsilla ei ole mitään järjestystä elämässään eikä anopin neuvoja oteta kuuleviin korviin.  Hän kertoi väsyvänsä tilanteeseen ja myös niihin lapsiin, jotka on aivan kasvattamattomia, mutta joiden kasvattamiseen hän ei saa puuttua.

Siitä tosiaan tuli pitkä ketju, mutta käsittämätöntä oli, että yksikään vastannut miniä ei ollut anopin puolella asiassa, vaan kaikki haukkuivat itse asiassa hyvin järkevästi ja asiallisesti kirjoitetun viestin lyttyyn.  Anopissa itsessään oli kaikki vika, miniässä ei mitään.  Oli aivan luonnollista, että anopin kuului antaa rahaa pienestä eläkkeestään miniän selvästi omiin tarkoituksiin, kampaajille, kynsihoitajille jne.  Anopin tehtävä oli myös antaa niille lapsille se koti, mitä miniän ei millään tavalla tarvinnut tehdä.  Anopin piti opettaa lapset päiväunille, pesuille jne., mutta miniän ei tarvinnut niistä pitää kiinni.

Tietenkin haukuttiin myös se anopin poika, kuinka nössö yms. tämä oli.  Pojastaan anoppi kertoi vain tarvittavat perusasiat, hän kävi säännöllisessä työssä ja hoiti lapsia iltaisin miniän ollessa paljon omilla menoillaan.  Isä yleensä laittoi lapsille ruuat töistä tultuaan, miniä ei ollut mikään ruuanlaittaja.  

Perhe-elämä oli siis näitten vastaajien mielestä aivan ok.  Viallinen oli anoppi, joka antoi rahaa ja hoiti lapsia.  Viallinen oli myös isä, joka hoiti lapsia ja laittoi ruuat ja elätti perheen työllään.

Erityisesti muistan, kuinka joku moitti anoppia, että koska hän niin paljon auttoi perhettä, miniä ei päässyt ns. nousemaan siivilleen.  Tähän anoppi vastasi, että hän onkin nyt päättänyt lopettaa kaiken avunannon ja odottaa vain nyt sitten, milloin miniä alkaa nousta siivilleen.  Tähän vastattiin, että anoppi on ilkeä ihminen ja haluaa miniälleen pahaa.

Jotain tämmöistä näen täälläkin.  Ikään kuin valkoinen tahdottaisiin väkisin vääntää mustaksi.

Onneksi minulla ei ole yhtään miniää.  On vain yksi vävy, jonka kanssa tulee hyvin juttuun.  Ei ikinä vääntämistä mistään ja lapsia olen saanut hoitaa tai olla hoitamatta ihan oman mieleni mukaan.

Ja onneksi minä tunnen ja tiedän paljon ihan normaaleja ihmisiä, jotka tulee keskenään toimeen, on ne sitten anoppeja tai miniöitä.  En ole joutunut omassa elämässäni kuulemaan kauhutarinoita.  

Ei tarvii anopin hoitaa, on meillä muitakin meidän elämässä kuin anoppi. Aina tää sama kitinä siitä että pitäisi alistua ja olla hiljaa kun sitä apua muka aivan varmasti tarvii juurikin anopilta ja aivan kohta. Mullekin sanottiin että odotapa vaan, parin kuukauden päästä tuulet kerjäämään sitä apua. Hyvin me pärjätään, paljon paremmin ilman anoppia. Parisuhdekin kärsii kun anoppi sekaantuu. Ei kiitos sanon vaan. Eikä anoppi mitään halua muutenkaan hoitaa, ihan vaan mielihyvää itsellensä. Ton toisen ketjun tarina ei nyt vaan liity tähän ketjuun.

Mistä tuo harhaluulo, että hullun mummu apua tarvitaan, kun lapsesta tulee taapero? Ei se epäluotettava päällepäsmäri muutu luotettavaksi kun lapsi kasvaa.

Päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea pallo elättää kirjoitti:

Luin viikon öaikana koko ketjun. Olen järkyttynyt ja minua kuvottaa. Iho nousi kananlihalle ja oksetti. Miten hirveitä isovanhempia maailma päällään kantaa. Jokainen vanhempien ja lapsen väliltä pilattu ensimmäinen vuosi on liikaa ja tässä ketjussa näitä on useita. Millä oikeudella omitaan toisten lasta, murskataan oman lapsen vanhemmuutta? Pilataan tärkeä kiintymyssuhteen terve rakentuminen? Uhmataan uusia vanhempia ja monessa tapauksessa myös uhataan toimillaan lapsenlapsen henkeä tai ainakin kehitystä.

Tungetaan sormia persuuksiin, syötetään allergisoivia aineita, estetään lapsen kontakti vanhempiinsa, kaapataan lapsi, syyllistetään lapsi ainoaksi merkitykselliseksi asiaksi isovanhempien elämään. Huijataan äiti tai molemmat vanhemmat ulos ja lukitaan ovi perästä että päästään käpälöimään vauvaa rauhassa. Manipuloidaan, syyllistetään ja kiristetään sekä ihan pieniä lapsia sekä tuoreita vanhempia.

Ja monessa tapauksessa noi isät. Miksi napanuoraa ei ole osattu katkoa, miksi se omille vanhemmille pettymyksen tuottaminen on niin iso mörkö? Normaali aikuinen kyllä kestää pettymykset. Miksi vaimo on vähemmän tärkeä kuin äiti? Vaimo on valittu, äiti ei. Alkoi ihan sosiologina kiinnostaa tämä ilmiö ja ehkä tätä joskus pääsisi tutkimaan tarkemmin.

Hyvä jos edes puolet ketjun tarinoista on totta ja loputkin omasta näkökulmasta voimakkaasti väritettyjä. Ei kannata uskoa kaikkea mitä nettiin kirjoitetaan.

Niin ja oman kokemukseni mukaan se napanuora on useammin katkaisematta naisilta kuin miehiltä. Näin naisena naisvaltaiselta alalta katsottuna.

Jokainen viesti jonka tänne olen kirjoittanut on totta. Ja tietysti omasta näkökulmasta, kenen muunkaan? Värikynää en viesteihini tarvitse, on se anoppi sen verran värikäs tapaus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä ketju, johon voisi vain todeta, että koittakaa pärjätä.

Ensi kesänä se vauvanne on jo rasittava taapero, jonka perässä saatte kyllä juosta, seuraavat vuodet vain lisää sitä kaikkea.  Kun kerran anoppi on niin käsivarren mitan päässä pidettävä, niin apua hänestä ei sitten ole.  Voin taata, että joskus toivoisitte sitä.  Toki voi aina esittää muuta, ja vihallahan on pitkät lonkerot.

Olen varma, että näistä jutuista täällä iso osa on liioiteltuja.  Sanomiset voidaan aina irroittaa asiayhteydestään, jolloin ne saadaan kuulostamaan ihan muulta kuin miksi ne on tarkoitettu.  

Ei kaikki anoppi-ihmiset voi olla mielenvikaisia.  

Kerran tuolla jollain muulla palstalla (olikohan ellit?) kirjoitti anoppi miniästään.  Siitä tuli pitkä ketju.  Anoppi kertoi, että miniä "lainaa"  häneltä vähän väliä rahaa, mutta silti näyttää siltä, että raha ei mene siihen tarkoitukseen, mihin sitä pyydetään.  Sinne kotiin ei ilmesty se tavara tai ei tapahdu se asia, mihin sitä rahaa halutaan.  Lainaa ei myöskään koskaan makseta takaisin.  Lastenhoitoa miniä vaatii koko ajan, vaikka on päivät lastensa kanssa kotona.  Aina on joku oma meno, mihin pitää päästä ja anopin pitää tulla hoitamaan lapsia.  Lapsilla ei ole mitään järjestystä elämässään eikä anopin neuvoja oteta kuuleviin korviin.  Hän kertoi väsyvänsä tilanteeseen ja myös niihin lapsiin, jotka on aivan kasvattamattomia, mutta joiden kasvattamiseen hän ei saa puuttua.

Siitä tosiaan tuli pitkä ketju, mutta käsittämätöntä oli, että yksikään vastannut miniä ei ollut anopin puolella asiassa, vaan kaikki haukkuivat itse asiassa hyvin järkevästi ja asiallisesti kirjoitetun viestin lyttyyn.  Anopissa itsessään oli kaikki vika, miniässä ei mitään.  Oli aivan luonnollista, että anopin kuului antaa rahaa pienestä eläkkeestään miniän selvästi omiin tarkoituksiin, kampaajille, kynsihoitajille jne.  Anopin tehtävä oli myös antaa niille lapsille se koti, mitä miniän ei millään tavalla tarvinnut tehdä.  Anopin piti opettaa lapset päiväunille, pesuille jne., mutta miniän ei tarvinnut niistä pitää kiinni.

Tietenkin haukuttiin myös se anopin poika, kuinka nössö yms. tämä oli.  Pojastaan anoppi kertoi vain tarvittavat perusasiat, hän kävi säännöllisessä työssä ja hoiti lapsia iltaisin miniän ollessa paljon omilla menoillaan.  Isä yleensä laittoi lapsille ruuat töistä tultuaan, miniä ei ollut mikään ruuanlaittaja.  

Perhe-elämä oli siis näitten vastaajien mielestä aivan ok.  Viallinen oli anoppi, joka antoi rahaa ja hoiti lapsia.  Viallinen oli myös isä, joka hoiti lapsia ja laittoi ruuat ja elätti perheen työllään.

Erityisesti muistan, kuinka joku moitti anoppia, että koska hän niin paljon auttoi perhettä, miniä ei päässyt ns. nousemaan siivilleen.  Tähän anoppi vastasi, että hän onkin nyt päättänyt lopettaa kaiken avunannon ja odottaa vain nyt sitten, milloin miniä alkaa nousta siivilleen.  Tähän vastattiin, että anoppi on ilkeä ihminen ja haluaa miniälleen pahaa.

Jotain tämmöistä näen täälläkin.  Ikään kuin valkoinen tahdottaisiin väkisin vääntää mustaksi.

Onneksi minulla ei ole yhtään miniää.  On vain yksi vävy, jonka kanssa tulee hyvin juttuun.  Ei ikinä vääntämistä mistään ja lapsia olen saanut hoitaa tai olla hoitamatta ihan oman mieleni mukaan.

Ja onneksi minä tunnen ja tiedän paljon ihan normaaleja ihmisiä, jotka tulee keskenään toimeen, on ne sitten anoppeja tai miniöitä.  En ole joutunut omassa elämässäni kuulemaan kauhutarinoita.  

Narsistisen rajattoman ihmisen kanssa ainoa tapa ”tulla toimeen” on totella.

Ja se ei vaan ole lapsen kehitykselle hyväksi.

Eikä omalle mielenterveydelle. Ja kun pitää omia puoliaan, muuttuu välittömästi hankalaksi.

Minun äitini sanoin olen aina ollut ”hankala”.

Se lapsista joka ei ole taipunut hoviin häntä palvelemaan.

Ja nyt olenkin sitten superhankala ja nainut hankalan miehen, kun ei ”totella” edelleenkään omien lasten kasvatuksessa häntä.

Vierailija kirjoitti:

"Meidän olisi pitänyt raportoida kaikki menomme ja sopia aina seuraava näkeminen, muuten ahdistui ja valitteli ikäväänsä ennen kuin edes edellinen tapaaminen oli päättynyt

"

Jaa, tätä on enemmänkin liikkeellä? Omat sukulaiseni asuvat kaukana joten olemme siellä kylässä yleensä viikonlopun jokatoinen kuukausi. Kun teemme lähtöä appivanhemmat tulevat ulisemaan ikäväänsä ja kyynelsilmin katsovat kun pakkaamme taaperot autoon (joo, lapset lähtevät katsomaan toisia isovanhempia eivätkä jää mummolaan, sitäkin on ehdotettu) ja kun parin päivän päästä saavumme kotiin hyökkäävät heti kylään voivottelemaan kun oli ikävä ja olihan lapsillakin ikävä. Kyllä, asumme liian lähekkäin ja appivanhemmilla ei ole muuta elämää.

Täällä myös yksi, jonka anoppi on velvoittanut raportoimaan menemistä, tapaamisista jne. Minulle tämä ei sopinut. Tämä kulminoitui, kun olin lähtenyt mun vanhempien luo pariksi päiväksi vauvan kanssa, enkä ollut kertonut tästä etukäteen. Kun tulin takaisin, niin mun lapsia vaadittiin yökylään anoppilaan ilman vanhempia, kun olivat olleet toisessa mummolassa kaksi yötä minun kanssani. Kun minä ja mies ei suostuttu, anoppi juuri ja rääkyi, kirjaimellisesti polki jalkaansa meidän keittiössä. Tästä on yli 5 vuotta, anoppilassa yökyläily vielä toteutumatta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea pallo elättää kirjoitti:

Luin viikon öaikana koko ketjun. Olen järkyttynyt ja minua kuvottaa. Iho nousi kananlihalle ja oksetti. Miten hirveitä isovanhempia maailma päällään kantaa. Jokainen vanhempien ja lapsen väliltä pilattu ensimmäinen vuosi on liikaa ja tässä ketjussa näitä on useita. Millä oikeudella omitaan toisten lasta, murskataan oman lapsen vanhemmuutta? Pilataan tärkeä kiintymyssuhteen terve rakentuminen? Uhmataan uusia vanhempia ja monessa tapauksessa myös uhataan toimillaan lapsenlapsen henkeä tai ainakin kehitystä.

Tungetaan sormia persuuksiin, syötetään allergisoivia aineita, estetään lapsen kontakti vanhempiinsa, kaapataan lapsi, syyllistetään lapsi ainoaksi merkitykselliseksi asiaksi isovanhempien elämään. Huijataan äiti tai molemmat vanhemmat ulos ja lukitaan ovi perästä että päästään käpälöimään vauvaa rauhassa. Manipuloidaan, syyllistetään ja kiristetään sekä ihan pieniä lapsia sekä tuoreita vanhempia.

Ja monessa tapauksessa noi isät. Miksi napanuoraa ei ole osattu katkoa, miksi se omille vanhemmille pettymyksen tuottaminen on niin iso mörkö? Normaali aikuinen kyllä kestää pettymykset. Miksi vaimo on vähemmän tärkeä kuin äiti? Vaimo on valittu, äiti ei. Alkoi ihan sosiologina kiinnostaa tämä ilmiö ja ehkä tätä joskus pääsisi tutkimaan tarkemmin.

Hyvä jos edes puolet ketjun tarinoista on totta ja loputkin omasta näkökulmasta voimakkaasti väritettyjä. Ei kannata uskoa kaikkea mitä nettiin kirjoitetaan.

Niin ja oman kokemukseni mukaan se napanuora on useammin katkaisematta naisilta kuin miehiltä. Näin naisena naisvaltaiselta alalta katsottuna.

Eli mistäs tiedät mitään jos kokemusta on pelkistä naisista???

Ja ihan tiedoksi että ihmiset ei juuri kerro näistä kauhukokemuksistaan ja että moni hirviöanoppi on työssään ihan ”normaali” tai normaalin rajoissa.

Hyvin harvalle anopistani kerron, vaikka en huonoja välejä salaile.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä ketju, johon voisi vain todeta, että koittakaa pärjätä.

Ensi kesänä se vauvanne on jo rasittava taapero, jonka perässä saatte kyllä juosta, seuraavat vuodet vain lisää sitä kaikkea.  Kun kerran anoppi on niin käsivarren mitan päässä pidettävä, niin apua hänestä ei sitten ole.  Voin taata, että joskus toivoisitte sitä.  Toki voi aina esittää muuta, ja vihallahan on pitkät lonkerot.

Olen varma, että näistä jutuista täällä iso osa on liioiteltuja.  Sanomiset voidaan aina irroittaa asiayhteydestään, jolloin ne saadaan kuulostamaan ihan muulta kuin miksi ne on tarkoitettu.  

Ei kaikki anoppi-ihmiset voi olla mielenvikaisia.  

Kerran tuolla jollain muulla palstalla (olikohan ellit?) kirjoitti anoppi miniästään.  Siitä tuli pitkä ketju.  Anoppi kertoi, että miniä "lainaa"  häneltä vähän väliä rahaa, mutta silti näyttää siltä, että raha ei mene siihen tarkoitukseen, mihin sitä pyydetään.  Sinne kotiin ei ilmesty se tavara tai ei tapahdu se asia, mihin sitä rahaa halutaan.  Lainaa ei myöskään koskaan makseta takaisin.  Lastenhoitoa miniä vaatii koko ajan, vaikka on päivät lastensa kanssa kotona.  Aina on joku oma meno, mihin pitää päästä ja anopin pitää tulla hoitamaan lapsia.  Lapsilla ei ole mitään järjestystä elämässään eikä anopin neuvoja oteta kuuleviin korviin.  Hän kertoi väsyvänsä tilanteeseen ja myös niihin lapsiin, jotka on aivan kasvattamattomia, mutta joiden kasvattamiseen hän ei saa puuttua.

Siitä tosiaan tuli pitkä ketju, mutta käsittämätöntä oli, että yksikään vastannut miniä ei ollut anopin puolella asiassa, vaan kaikki haukkuivat itse asiassa hyvin järkevästi ja asiallisesti kirjoitetun viestin lyttyyn.  Anopissa itsessään oli kaikki vika, miniässä ei mitään.  Oli aivan luonnollista, että anopin kuului antaa rahaa pienestä eläkkeestään miniän selvästi omiin tarkoituksiin, kampaajille, kynsihoitajille jne.  Anopin tehtävä oli myös antaa niille lapsille se koti, mitä miniän ei millään tavalla tarvinnut tehdä.  Anopin piti opettaa lapset päiväunille, pesuille jne., mutta miniän ei tarvinnut niistä pitää kiinni.

Tietenkin haukuttiin myös se anopin poika, kuinka nössö yms. tämä oli.  Pojastaan anoppi kertoi vain tarvittavat perusasiat, hän kävi säännöllisessä työssä ja hoiti lapsia iltaisin miniän ollessa paljon omilla menoillaan.  Isä yleensä laittoi lapsille ruuat töistä tultuaan, miniä ei ollut mikään ruuanlaittaja.  

Perhe-elämä oli siis näitten vastaajien mielestä aivan ok.  Viallinen oli anoppi, joka antoi rahaa ja hoiti lapsia.  Viallinen oli myös isä, joka hoiti lapsia ja laittoi ruuat ja elätti perheen työllään.

Erityisesti muistan, kuinka joku moitti anoppia, että koska hän niin paljon auttoi perhettä, miniä ei päässyt ns. nousemaan siivilleen.  Tähän anoppi vastasi, että hän onkin nyt päättänyt lopettaa kaiken avunannon ja odottaa vain nyt sitten, milloin miniä alkaa nousta siivilleen.  Tähän vastattiin, että anoppi on ilkeä ihminen ja haluaa miniälleen pahaa.

Jotain tämmöistä näen täälläkin.  Ikään kuin valkoinen tahdottaisiin väkisin vääntää mustaksi.

Onneksi minulla ei ole yhtään miniää.  On vain yksi vävy, jonka kanssa tulee hyvin juttuun.  Ei ikinä vääntämistä mistään ja lapsia olen saanut hoitaa tai olla hoitamatta ihan oman mieleni mukaan.

Ja onneksi minä tunnen ja tiedän paljon ihan normaaleja ihmisiä, jotka tulee keskenään toimeen, on ne sitten anoppeja tai miniöitä.  En ole joutunut omassa elämässäni kuulemaan kauhutarinoita.  

Ei tarvii anopin hoitaa, on meillä muitakin meidän elämässä kuin anoppi. Aina tää sama kitinä siitä että pitäisi alistua ja olla hiljaa kun sitä apua muka aivan varmasti tarvii juurikin anopilta ja aivan kohta. Mullekin sanottiin että odotapa vaan, parin kuukauden päästä tuulet kerjäämään sitä apua. Hyvin me pärjätään, paljon paremmin ilman anoppia. Parisuhdekin kärsii kun anoppi sekaantuu. Ei kiitos sanon vaan. Eikä anoppi mitään halua muutenkaan hoitaa, ihan vaan mielihyvää itsellensä. Ton toisen ketjun tarina ei nyt vaan liity tähän ketjuun.

Mistä tuo harhaluulo, että hullun mummu apua tarvitaan, kun lapsesta tulee taapero? Ei se epäluotettava päällepäsmäri muutu luotettavaksi kun lapsi kasvaa.

Päinvastoin.

Näin on meilläkin käynyt. Pahemmaksi vaan menee, vaikka ei juurikaan olla tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Meidän olisi pitänyt raportoida kaikki menomme ja sopia aina seuraava näkeminen, muuten ahdistui ja valitteli ikäväänsä ennen kuin edes edellinen tapaaminen oli päättynyt

"

Jaa, tätä on enemmänkin liikkeellä? Omat sukulaiseni asuvat kaukana joten olemme siellä kylässä yleensä viikonlopun jokatoinen kuukausi. Kun teemme lähtöä appivanhemmat tulevat ulisemaan ikäväänsä ja kyynelsilmin katsovat kun pakkaamme taaperot autoon (joo, lapset lähtevät katsomaan toisia isovanhempia eivätkä jää mummolaan, sitäkin on ehdotettu) ja kun parin päivän päästä saavumme kotiin hyökkäävät heti kylään voivottelemaan kun oli ikävä ja olihan lapsillakin ikävä. Kyllä, asumme liian lähekkäin ja appivanhemmilla ei ole muuta elämää.

Täällä myös yksi, jonka anoppi on velvoittanut raportoimaan menemistä, tapaamisista jne. Minulle tämä ei sopinut. Tämä kulminoitui, kun olin lähtenyt mun vanhempien luo pariksi päiväksi vauvan kanssa, enkä ollut kertonut tästä etukäteen. Kun tulin takaisin, niin mun lapsia vaadittiin yökylään anoppilaan ilman vanhempia, kun olivat olleet toisessa mummolassa kaksi yötä minun kanssani. Kun minä ja mies ei suostuttu, anoppi juuri ja rääkyi, kirjaimellisesti polki jalkaansa meidän keittiössä. Tästä on yli 5 vuotta, anoppilassa yökyläily vielä toteutumatta

Niin tuttua. Näiden minun sukulaisten matkojen lisäksi toki kaikesta muustakin olisi pitänyt ilmoittaa. En viitsinyt, mitäpä se anopille kuuluu, jos käyn kaupassa tai lapsen kanssa kerhossa. Mieheni sitten aina kertoi kuinka hänelle oli soitettu töihin, koska olin kadonnut. Mieheni oli vain todennut, että saan liikkua ihan vapaasti eikä minun tarvi raportoida tekemisistäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Meidän olisi pitänyt raportoida kaikki menomme ja sopia aina seuraava näkeminen, muuten ahdistui ja valitteli ikäväänsä ennen kuin edes edellinen tapaaminen oli päättynyt

"

Jaa, tätä on enemmänkin liikkeellä? Omat sukulaiseni asuvat kaukana joten olemme siellä kylässä yleensä viikonlopun jokatoinen kuukausi. Kun teemme lähtöä appivanhemmat tulevat ulisemaan ikäväänsä ja kyynelsilmin katsovat kun pakkaamme taaperot autoon (joo, lapset lähtevät katsomaan toisia isovanhempia eivätkä jää mummolaan, sitäkin on ehdotettu) ja kun parin päivän päästä saavumme kotiin hyökkäävät heti kylään voivottelemaan kun oli ikävä ja olihan lapsillakin ikävä. Kyllä, asumme liian lähekkäin ja appivanhemmilla ei ole muuta elämää.

Täällä myös yksi, jonka anoppi on velvoittanut raportoimaan menemistä, tapaamisista jne. Minulle tämä ei sopinut. Tämä kulminoitui, kun olin lähtenyt mun vanhempien luo pariksi päiväksi vauvan kanssa, enkä ollut kertonut tästä etukäteen. Kun tulin takaisin, niin mun lapsia vaadittiin yökylään anoppilaan ilman vanhempia, kun olivat olleet toisessa mummolassa kaksi yötä minun kanssani. Kun minä ja mies ei suostuttu, anoppi juuri ja rääkyi, kirjaimellisesti polki jalkaansa meidän keittiössä. Tästä on yli 5 vuotta, anoppilassa yökyläily vielä toteutumatta

Niin tuttua. Näiden minun sukulaisten matkojen lisäksi toki kaikesta muustakin olisi pitänyt ilmoittaa. En viitsinyt, mitäpä se anopille kuuluu, jos käyn kaupassa tai lapsen kanssa kerhossa. Mieheni sitten aina kertoi kuinka hänelle oli soitettu töihin, koska olin kadonnut. Mieheni oli vain todennut, että saan liikkua ihan vapaasti eikä minun tarvi raportoida tekemisistäni.

Lohdullista, että joku muu on kokenut samaa. Mä olin lähtenyt lenkille, kuten monta kertaa aiemminkin. Anoppi oli tullut meille visiitille, mutta eihän kukaan avannut ovea kun minä lenkillä ja mies töissä. Anoppi sitten soitti mulle (kolmesti), mutta en vastannut, kun ei huvittanut taas kerran selittää menemisiäni. Anoppi sit soitti miehelleni, joka oli parhaillaan tärkeässä palaverissa. Soitti niin kauan että mies vastasi, ja anoppi siinä maalaili kaikki uhkakuvat, ja väitti että selkeästi olisi kuullut vauvan itkua meiltä ja autokin on pihassa. Ettei vaan olisi mitään tapahtunut.

Mies soitti minulle, ja kyseli että missä menen. Kerroin missä olen, ja miksi en vastannut anopin puheluihin. Mies oli varsin myrskynmerkkinä kun tuli kotiin, kävi ruuan jälkeen äitinsä luona ja palasi vielä vihaisempana. Mutta tämän jälkeen ei ole anoppi perääni soitellut, jos ovi ei ole avautunut.

En itse mummina tarvitse vauvaa terapialeluksi. Autan kun pyydetään jotta vanhemmat voivat hoitaa työnsä.

Minulla on lämpimät muistot omasta mummistani. Hän eli 102v. Hän hoiti minua tarvittaessa ja oli tuki aikuisuuteen asti. Ei hänkään pitänyt minua terapialeluna vaan puolin ja toisin rakastimme toisiamme.

Miksi teillä muilla menee mummin kanssa huonosti kirjoitti:

En itse mummina tarvitse vauvaa terapialeluksi. Autan kun pyydetään jotta vanhemmat voivat hoitaa työnsä.

Minulla on lämpimät muistot omasta mummistani. Hän eli 102v. Hän hoiti minua tarvittaessa ja oli tuki aikuisuuteen asti. Ei hänkään pitänyt minua terapialeluna vaan puolin ja toisin rakastimme toisiamme.

Ja?

Miksi teillä muilla menee mummin kanssa huonosti kirjoitti:

En itse mummina tarvitse vauvaa terapialeluksi. Autan kun pyydetään jotta vanhemmat voivat hoitaa työnsä.

Minulla on lämpimät muistot omasta mummistani. Hän eli 102v. Hän hoiti minua tarvittaessa ja oli tuki aikuisuuteen asti. Ei hänkään pitänyt minua terapialeluna vaan puolin ja toisin rakastimme toisiamme.

Noinhan sen pitäisi mennäkin.

Itselläni oli rakas mummu. Ihan kauhea anoppi hän silti oli isälleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että nimenomaan rajattoman anopin kanssa tulee ongelmia johtuu siitä että vierasta ihmistä ei tunne eikä osaa varautua.

Minä tunnen äitini ja tiedän heti vetää liinat kiinni. Mieheni ei tajunnut ollenkaan ja halusi olla mukava viimeiseen asti.

No tää onkin juuri se ongelma, eikä itse voi suoraan sanoa, siinä saa nimittäin heti hirviöminiän leiman otsaansa ja koko suku saa kuulla miten miniä oli ilkeä "ilman mitään syytä" tai kun anoppi vaan hyvää hyvyyttään yritti auttaa. Mies haluaa että kaikki tulee toimeen ja se toimii vain jos anoppi on tyytyväinen. Meidän psykologikin sanoi miehelle että hänen olisi pitänyt pistää tälle stoppi ihan alusta asti. No eipä tehnyt mitään kun ne anopin tunteet ja käytös jos ei toimi juuri hänen mielensä mukaisesti...anoppi on muutenkin aina heittäytynyt ihan avuttomaksi uhriksi mieheni edessä, heti alkaa itkemään miten hän ei tee mitään oikein ja sitten pitäisi mennä lohduttamaan. Mieskin on pyytänyt minua halaamaan anoppia kun sanoin että vois antaa nyt lapsen nukkua ja tämä olisi sitten niin loukkaavaa että oikein itku meinas tulla anopilta, olisi vielä pitänyt sanoa anopille että hän on maailman paras mummo.

Ethän vaan mennyt sanomaan tuon jälkeen hyväksi mummuksi? Ymmärrän miehen hädän kun äidillä, jonka suojeleminen on ykkösasia maailmassa, on paha mieli. Ymmärrän miehen sokeuden sille, että kyseessä on manipulointia, ei edes kovin hienovaraista. Ei se asian ymmärtäminen silti omaa r

Meillä anoppi järjesti itkukonsertin, kun en suostunut antamaan lasta hänelle hoitoon saadakseni omaa aikaa. Siinä väänteli käsiään itsesäälissä kierien, ulvoi kun hän ei kelpaa. Tämä tapahtui jo aika monetta kertaa. Sanoin, että et kelpaakaan, ja jotain manipuloinnista ja narsismista. Loppui itku äkkiä ja hetken jo pelkäsin, että anoppi hyökkää kimppuun. Onneksi lähti aika liukkaasti pois. Kun mies tuli kotiin, hänelle oli jo ehditty selostaa taas kerran viimeisimmät käänteet mun mielenterveysongelmista. Koska kyllä miniällä täytyy olla vikaa päässä, kun ei tottele anoppia.

Vierailija kirjoitti:

"Meidän olisi pitänyt raportoida kaikki menomme ja sopia aina seuraava näkeminen, muuten ahdistui ja valitteli ikäväänsä ennen kuin edes edellinen tapaaminen oli päättynyt

"

Jaa, tätä on enemmänkin liikkeellä? Omat sukulaiseni asuvat kaukana joten olemme siellä kylässä yleensä viikonlopun jokatoinen kuukausi. Kun teemme lähtöä appivanhemmat tulevat ulisemaan ikäväänsä ja kyynelsilmin katsovat kun pakkaamme taaperot autoon (joo, lapset lähtevät katsomaan toisia isovanhempia eivätkä jää mummolaan, sitäkin on ehdotettu) ja kun parin päivän päästä saavumme kotiin hyökkäävät heti kylään voivottelemaan kun oli ikävä ja olihan lapsillakin ikävä. Kyllä, asumme liian lähekkäin ja appivanhemmilla ei ole muuta elämää.

Ei herranjestas.  Appikin kyynelehtii?

Tuon asian voi tietysti joskus myöhemmin kääntää edukseenkin.  Kun ne ihan kyynelsilmin kaipaavat niitä taaperoitanne, niin noin reilun kymmenen vuoden päästä voitte käskeä ne hermoja rasittavat teini-ikäisenne mummolaan anopin ja appiukon  seuraksi, heillä on varmaan keskenään kovinkin mukavaa ja herttaista.  Ei tarvi kyynelehtiä enää.