Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Minkä takia tämä typerä ketju on loputtomasti etusivulla??? 😴😴 Vtuttaa tuo typerä otsikkokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yökkis kirjoitti:
Ja toisaalta, onko tervettä lisääntyä sellaisen puolison kanssa joka ei ole osannut katkaista lapsen napanuoraa äitiinsä ja kasvaa itsenäiseksi, erilliseksi ihmiseksi? Miten tuosta edes pääsee selville etukäteen, varsinkin jos puolison riippuvuus äidistään tulee monelle esille vasta kun esikoista jo odotetaan 😬
Ja tuo mun shokki johtui ihan siitä, että en ollut aikaisemmin ollut tekemisissä täysin rajattoman, äärimmäisen ilkeän narsistisen hullun kanssa, jolla ei ole tippaakaan kunnioitusta muita kohtaan.
Sepä se, itse välillä vieläkin, vaikka olen tuntenut anopin jo 5 vuotta, mietin että mitä heittoa täällä tapahtuu kun hän käy kylässä.
Mua jotenkin aina noissa kertomuksissa mietityttää että mitenkä se mies jonka se ihmishirviö on kasvattanut?
Teilläkö on sitten itseillänne ihan toimiva perhejärjestelmä?
No kyllähän tuollainen ihmishirviö jälkikasvuunsa traumoja aiheuttaa.
Ei meidän perheemme täydellinen ole, mutta tiettyjä asioita ja traditioita ei meidän perheessä ole, joita mun ja miehen lapsuuden perheessä on ollut, ihan tietoinen valinta. Mun perheessä on aina kritisoitu ihmisiä ulkonäön perusteella ja mikään muu ei kelpaa kuin täydellinen, eikä sekään oikein ole riittävästi. Miehen perheessä kaikki perheenjäsenet ovat olleet äidin adjutantteja, joiden ainoa tarkoitus on ollut toteuttaa äidin oikkuja ja pitää äiti hyvällä päällä.
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia tämä typerä ketju on loputtomasti etusivulla??? 😴😴 Vtuttaa tuo typerä otsikkokin.
Kiitos kun käyt itsekin nostamassa tätä kommentoimalla 😌
Taitaa kuitenkin aihe vähän kiinnostaa, kun avaat ketjun. Ja mikä tuossa otsikossa niin risoo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yökkis kirjoitti:
Ja toisaalta, onko tervettä lisääntyä sellaisen puolison kanssa joka ei ole osannut katkaista lapsen napanuoraa äitiinsä ja kasvaa itsenäiseksi, erilliseksi ihmiseksi? Miten tuosta edes pääsee selville etukäteen, varsinkin jos puolison riippuvuus äidistään tulee monelle esille vasta kun esikoista jo odotetaan 😬
Ja tuo mun shokki johtui ihan siitä, että en ollut aikaisemmin ollut tekemisissä täysin rajattoman, äärimmäisen ilkeän narsistisen hullun kanssa, jolla ei ole tippaakaan kunnioitusta muita kohtaan.
Sepä se, itse välillä vieläkin, vaikka olen tuntenut anopin jo 5 vuotta, mietin että mitä heittoa täällä tapahtuu kun hän käy kylässä.
Mua jotenkin aina noissa kertomuksissa mietityttää että mitenkä se mies jonka se ihmishirviö on kasvattanut?
Teilläkö on sitten itseillänne ihan toimiva perhejärjestelmä?
Mies yrittää olla puuttumatta ja se toki vaikuttaa parisuhteeseemme, koska koen, minun tunteeni ovat vähemmän arvokkaat kuin anopin. Toisaalta ymmärrän miestäni. On varmasti vaikea opetella uusi tyyli ja sitten vielä se koko suvun harjoittama "onhan Pirkko nyt tyytyväinen" - elämä ja siitä aiheutuvat paineet. Ja tosiaan tämä toiminta ilmeni vasta vauvan syntymän jälkeen.
Ihan kuin meillä. Mies luulee ilmeisesti, että ongelma katoaa, kun asiasta ei puhu. Minä koin aikoinani, että mies oli asiassa äitinsä puolella, vaikka kärsi kovasti eikä osannut käsitellä tilannetta ollenkaan. Eikä hän myöskään tajunnut ettei äitinsä käytös ole normaalia, olihan hänellä siitä vuosikymmenien kokemus. Hänen tapansa selvitä äidistään oli suostua kaikkeen mitä äiti sanoi, ja ihmetteli miksi mä en voi toimia samoin, kun ainahan äiti on ollut hankala.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yökkis kirjoitti:
Ja toisaalta, onko tervettä lisääntyä sellaisen puolison kanssa joka ei ole osannut katkaista lapsen napanuoraa äitiinsä ja kasvaa itsenäiseksi, erilliseksi ihmiseksi? Miten tuosta edes pääsee selville etukäteen, varsinkin jos puolison riippuvuus äidistään tulee monelle esille vasta kun esikoista jo odotetaan 😬
Ja tuo mun shokki johtui ihan siitä, että en ollut aikaisemmin ollut tekemisissä täysin rajattoman, äärimmäisen ilkeän narsistisen hullun kanssa, jolla ei ole tippaakaan kunnioitusta muita kohtaan.
Sepä se, itse välillä vieläkin, vaikka olen tuntenut anopin jo 5 vuotta, mietin että mitä heittoa täällä tapahtuu kun hän käy kylässä.
Mua jotenkin aina noissa kertomuksissa mietityttää että mitenkä se mies jonka se ihmishirviö on kasvattanut?
Teilläkö on sitten itseillänne ihan toimiva perhejärjestelmä?
Mies yrittää olla puuttumatta ja se toki vaikuttaa parisuhteeseemme, koska koen, minun tunteeni ovat vähemmän arvokkaat kuin anopin. Toisaalta ymmärrän miestäni. On varmasti vaikea opetella uusi tyyli ja sitten vielä se koko suvun harjoittama "onhan Pirkko nyt tyytyväinen" - elämä ja siitä aiheutuvat paineet. Ja tosiaan tämä toiminta ilmeni vasta vauvan syntymän jälkeen.
Ihan kuin meillä. Mies luulee ilmeisesti, että ongelma katoaa, kun asiasta ei puhu. Minä koin aikoinani, että mies oli asiassa äitinsä puolella, vaikka kärsi kovasti eikä osannut käsitellä tilannetta ollenkaan. Eikä hän myöskään tajunnut ettei äitinsä käytös ole normaalia, olihan hänellä siitä vuosikymmenien kokemus. Hänen tapansa selvitä äidistään oli suostua kaikkeen mitä äiti sanoi, ja ihmetteli miksi mä en voi toimia samoin, kun ainahan äiti on ollut hankala.
:) Mun miehellä ei ole veljeä, joten ei voida olla saman anopin miniöitä, mutta joo niin tuttua "En minä jaksanut, helpommalla pääsee kun suostuu..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on mielenkiintoinen tilanne kun lastenlasten kanssa aina läheisissä väleissä ollut mummu ei ota ymmärtääkseen, ettei 10-vuotias enää halua hengailla taukoamatta isovanhempien kanssa. Ottaa näemmä koville päästää liekaa pidemmälle ja antaa lapselle omaa tilaa ja vapautta.
Vanhemmilla ei ole asian kanssa ongelmaa ja lapsi on fiksu, luotettava, avoin ja kaikinpuolin hyvä tyyppi, jonka kyllä voi jättää reippaan kaverin kanssa työpäivän ajaksi kahdestaan kotiin. Sovitut kotihommat tulee hoidettua, lounaat syötyä ja leikkien jäljet on siivottu, puhelimella kysytään lupaa jos haluavat tehdä jotain erityisempää. Mummu sitten hepuloi itsekseen vaikka kerrottu on että tämä tyyppi kyllä selviää ilman kaikenkattavaa kanaemon koohotusta... (ihan ei ole raaskittu kertoa miten kovasti se koohotus on lasta alkanut ahdistaa)
Onneksi (?) on vielä yksi lapsenlapsi joka ei ole vielä liian iso mummun paapottavaksi. Muutaman vuoden päästä onkin todella paha paikka kun ei ole enää ketään passattavaksi ja hoidettavaksi, en tiedä miten siitä selvitään. Ilmeisesti joidenkin ihmisten elämän tarkoitus on hoitaa muita ja touhuta kaikki muiden puolesta? Olisin onnellinen jos tämä rakas ihminen joskus voisi ottaa rennosti ja hiukan aikaa itselleen sen sijaan että lähes tukehduttaa ympäristönsä rakkaudellaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on mielenkiintoinen tilanne kun lastenlasten kanssa aina läheisissä väleissä ollut mummu ei ota ymmärtääkseen, ettei 10-vuotias enää halua hengailla taukoamatta isovanhempien kanssa. Ottaa näemmä koville päästää liekaa pidemmälle ja antaa lapselle omaa tilaa ja vapautta.
Vanhemmilla ei ole asian kanssa ongelmaa ja lapsi on fiksu, luotettava, avoin ja kaikinpuolin hyvä tyyppi, jonka kyllä voi jättää reippaan kaverin kanssa työpäivän ajaksi kahdestaan kotiin. Sovitut kotihommat tulee hoidettua, lounaat syötyä ja leikkien jäljet on siivottu, puhelimella kysytään lupaa jos haluavat tehdä jotain erityisempää. Mummu sitten hepuloi itsekseen vaikka kerrottu on että tämä tyyppi kyllä selviää ilman kaikenkattavaa kanaemon koohotusta... (ihan ei ole raaskittu kertoa miten kovasti se koohotus on lasta alkanut ahdistaa)Onneksi (?) on vielä yksi lapsenlapsi joka ei ole vielä liian iso mummun paapottavaksi. Muutaman vuoden päästä onkin todella paha paikka kun ei ole enää ketään passattavaksi ja hoidettavaksi, en tiedä miten siitä selvitään. Ilmeisesti joidenkin ihmisten elämän tarkoitus on hoitaa muita ja touhuta kaikki muiden puolesta? Olisin onnellinen jos tämä rakas ihminen joskus voisi ottaa rennosti ja hiukan aikaa itselleen sen sijaan että lähes tukehduttaa ympäristönsä rakkaudellaan.
Meillä katkesi välit tässä vaiheessa.
Mummo kun ei tyytynyt osaansa (esim kaikki juhlapyhät yhdessä jne) vaan alkoi aggressiivisesti ripustautua.
Käsitti mm tilanteen niin että minä tahallani vieroitan häntä lapsesta. Alkoi takertua hullun lailla, haukkua meitä vanhempia lapselle jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on mielenkiintoinen tilanne kun lastenlasten kanssa aina läheisissä väleissä ollut mummu ei ota ymmärtääkseen, ettei 10-vuotias enää halua hengailla taukoamatta isovanhempien kanssa. Ottaa näemmä koville päästää liekaa pidemmälle ja antaa lapselle omaa tilaa ja vapautta.
Vanhemmilla ei ole asian kanssa ongelmaa ja lapsi on fiksu, luotettava, avoin ja kaikinpuolin hyvä tyyppi, jonka kyllä voi jättää reippaan kaverin kanssa työpäivän ajaksi kahdestaan kotiin. Sovitut kotihommat tulee hoidettua, lounaat syötyä ja leikkien jäljet on siivottu, puhelimella kysytään lupaa jos haluavat tehdä jotain erityisempää. Mummu sitten hepuloi itsekseen vaikka kerrottu on että tämä tyyppi kyllä selviää ilman kaikenkattavaa kanaemon koohotusta... (ihan ei ole raaskittu kertoa miten kovasti se koohotus on lasta alkanut ahdistaa)Onneksi (?) on vielä yksi lapsenlapsi joka ei ole vielä liian iso mummun paapottavaksi. Muutaman vuoden päästä onkin todella paha paikka kun ei ole enää ketään passattavaksi ja hoidettavaksi, en tiedä miten siitä selvitään. Ilmeisesti joidenkin ihmisten elämän tarkoitus on hoitaa muita ja touhuta kaikki muiden puolesta? Olisin onnellinen jos tämä rakas ihminen joskus voisi ottaa rennosti ja hiukan aikaa itselleen sen sijaan että lähes tukehduttaa ympäristönsä rakkaudellaan.
Kai sinä käsität että tuo käytös ei ole rakkautta nähnytkään?
Mummun paapominen on ihan jees siihen saakka, kun siitä ei ole lapselle haittaa. Jos mummin hoitoon annetaan mussukka alle 2 vee, jota mummi ei pysty nostelemaan tekonivelkäsillään eikä voi kumartua lapsen tasolle, on toiminta riskaabelia. Ulkoilukin on vähän kyseenalaista, koska mummi mieluumin pelaa pokemonia lapsen istuessa rattaissa kun veisi häntä leikkimään muiden lasten kanssa lähellä sijaitseviin puistoihin. Vanhemmille tämä järjestely on hyvä ja edullinen, koska se mahdollistaa molempien työssäkäynnin eikä harrastuksista ole kiire kotiin. Lapselle toki piisaa mummin rakkautta mutta kun se ei pelkästään riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tulitikkumummi kirjoitti:
Mummun paapominen on ihan jees siihen saakka, kun siitä ei ole lapselle haittaa. Jos mummin hoitoon annetaan mussukka alle 2 vee, jota mummi ei pysty nostelemaan tekonivelkäsillään eikä voi kumartua lapsen tasolle, on toiminta riskaabelia. Ulkoilukin on vähän kyseenalaista, koska mummi mieluumin pelaa pokemonia lapsen istuessa rattaissa kun veisi häntä leikkimään muiden lasten kanssa lähellä sijaitseviin puistoihin. Vanhemmille tämä järjestely on hyvä ja edullinen, koska se mahdollistaa molempien työssäkäynnin eikä harrastuksista ole kiire kotiin. Lapselle toki piisaa mummin rakkautta mutta kun se ei pelkästään riitä.
Mitä ihmeen sössötystä tämäkin on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on mielenkiintoinen tilanne kun lastenlasten kanssa aina läheisissä väleissä ollut mummu ei ota ymmärtääkseen, ettei 10-vuotias enää halua hengailla taukoamatta isovanhempien kanssa. Ottaa näemmä koville päästää liekaa pidemmälle ja antaa lapselle omaa tilaa ja vapautta.
Vanhemmilla ei ole asian kanssa ongelmaa ja lapsi on fiksu, luotettava, avoin ja kaikinpuolin hyvä tyyppi, jonka kyllä voi jättää reippaan kaverin kanssa työpäivän ajaksi kahdestaan kotiin. Sovitut kotihommat tulee hoidettua, lounaat syötyä ja leikkien jäljet on siivottu, puhelimella kysytään lupaa jos haluavat tehdä jotain erityisempää. Mummu sitten hepuloi itsekseen vaikka kerrottu on että tämä tyyppi kyllä selviää ilman kaikenkattavaa kanaemon koohotusta... (ihan ei ole raaskittu kertoa miten kovasti se koohotus on lasta alkanut ahdistaa)Onneksi (?) on vielä yksi lapsenlapsi joka ei ole vielä liian iso mummun paapottavaksi. Muutaman vuoden päästä onkin todella paha paikka kun ei ole enää ketään passattavaksi ja hoidettavaksi, en tiedä miten siitä selvitään. Ilmeisesti joidenkin ihmisten elämän tarkoitus on hoitaa muita ja touhuta kaikki muiden puolesta? Olisin onnellinen jos tämä rakas ihminen joskus voisi ottaa rennosti ja hiukan aikaa itselleen sen sijaan että lähes tukehduttaa ympäristönsä rakkaudellaan.
Kai sinä käsität että tuo käytös ei ole rakkautta nähnytkään?
Kai sä käsität että ihmiset ei oo täydellisiä, ja mm. osoittaa kiintymystään puutteellisilla tavoilla?
Täytyy toivoa että toi mummo löytää jonkun harrastuksen itselleen kun hoidettavat on isompia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on mielenkiintoinen tilanne kun lastenlasten kanssa aina läheisissä väleissä ollut mummu ei ota ymmärtääkseen, ettei 10-vuotias enää halua hengailla taukoamatta isovanhempien kanssa. Ottaa näemmä koville päästää liekaa pidemmälle ja antaa lapselle omaa tilaa ja vapautta.
Vanhemmilla ei ole asian kanssa ongelmaa ja lapsi on fiksu, luotettava, avoin ja kaikinpuolin hyvä tyyppi, jonka kyllä voi jättää reippaan kaverin kanssa työpäivän ajaksi kahdestaan kotiin. Sovitut kotihommat tulee hoidettua, lounaat syötyä ja leikkien jäljet on siivottu, puhelimella kysytään lupaa jos haluavat tehdä jotain erityisempää. Mummu sitten hepuloi itsekseen vaikka kerrottu on että tämä tyyppi kyllä selviää ilman kaikenkattavaa kanaemon koohotusta... (ihan ei ole raaskittu kertoa miten kovasti se koohotus on lasta alkanut ahdistaa)Onneksi (?) on vielä yksi lapsenlapsi joka ei ole vielä liian iso mummun paapottavaksi. Muutaman vuoden päästä onkin todella paha paikka kun ei ole enää ketään passattavaksi ja hoidettavaksi, en tiedä miten siitä selvitään. Ilmeisesti joidenkin ihmisten elämän tarkoitus on hoitaa muita ja touhuta kaikki muiden puolesta? Olisin onnellinen jos tämä rakas ihminen joskus voisi ottaa rennosti ja hiukan aikaa itselleen sen sijaan että lähes tukehduttaa ympäristönsä rakkaudellaan.
Kai sinä käsität että tuo käytös ei ole rakkautta nähnytkään?
Kai sä käsität että ihmiset ei oo täydellisiä, ja mm. osoittaa kiintymystään puutteellisilla tavoilla?
Täytyy toivoa että toi mummo löytää jonkun harrastuksen itselleen kun hoidettavat on isompia.
Tuo ei ole rakkauden tai kiintymksen osoittamista, vaan omien tqrpeiden tyydyttämistä muiden kustannuksella.
tulitikkumummi kirjoitti:
Mummun paapominen on ihan jees siihen saakka, kun siitä ei ole lapselle haittaa. Jos mummin hoitoon annetaan mussukka alle 2 vee, jota mummi ei pysty nostelemaan tekonivelkäsillään eikä voi kumartua lapsen tasolle, on toiminta riskaabelia. Ulkoilukin on vähän kyseenalaista, koska mummi mieluumin pelaa pokemonia lapsen istuessa rattaissa kun veisi häntä leikkimään muiden lasten kanssa lähellä sijaitseviin puistoihin. Vanhemmille tämä järjestely on hyvä ja edullinen, koska se mahdollistaa molempien työssäkäynnin eikä harrastuksista ole kiire kotiin. Lapselle toki piisaa mummin rakkautta mutta kun se ei pelkästään riitä.
Miten tämä liittyy ketjun aiheeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei kanssa ole yhtään ulkonevat nännit, sellaista tasaista pehmeää vaan. Vastasyntyneenä poika ei saanut otetta muuten kuin rintakumilla jolla sai vähän imaistua nänniä sinne kumin sisään. Kun suu kasvoi niin sai imuotteenki kuntoon mutta aika pitkään joutui lypsämään ja tuskailemaan sen epävarmuuden kanssa että mitä jos sitä maitoa ei tule... Moni olisi luovuttanut enkä ollenkaan syyllistäisi naisia joi lla on vastasyntyneen äitinä muutakin tekemistä kuin istua lypsett?vinä mutta kyllähän se sitten on sen arvoista jos maito nousee. Säästyy rahaa ja vaivaa vaikka kuinka - tissi esiin vaan, kulkee aina mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on mielenkiintoinen tilanne kun lastenlasten kanssa aina läheisissä väleissä ollut mummu ei ota ymmärtääkseen, ettei 10-vuotias enää halua hengailla taukoamatta isovanhempien kanssa. Ottaa näemmä koville päästää liekaa pidemmälle ja antaa lapselle omaa tilaa ja vapautta.
Vanhemmilla ei ole asian kanssa ongelmaa ja lapsi on fiksu, luotettava, avoin ja kaikinpuolin hyvä tyyppi, jonka kyllä voi jättää reippaan kaverin kanssa työpäivän ajaksi kahdestaan kotiin. Sovitut kotihommat tulee hoidettua, lounaat syötyä ja leikkien jäljet on siivottu, puhelimella kysytään lupaa jos haluavat tehdä jotain erityisempää. Mummu sitten hepuloi itsekseen vaikka kerrottu on että tämä tyyppi kyllä selviää ilman kaikenkattavaa kanaemon koohotusta... (ihan ei ole raaskittu kertoa miten kovasti se koohotus on lasta alkanut ahdistaa)Onneksi (?) on vielä yksi lapsenlapsi joka ei ole vielä liian iso mummun paapottavaksi. Muutaman vuoden päästä onkin todella paha paikka kun ei ole enää ketään passattavaksi ja hoidettavaksi, en tiedä miten siitä selvitään. Ilmeisesti joidenkin ihmisten elämän tarkoitus on hoitaa muita ja touhuta kaikki muiden puolesta? Olisin onnellinen jos tämä rakas ihminen joskus voisi ottaa rennosti ja hiukan aikaa itselleen sen sijaan että lähes tukehduttaa ympäristönsä rakkaudellaan.
Kai sinä käsität että tuo käytös ei ole rakkautta nähnytkään?
Kai sä käsität että ihmiset ei oo täydellisiä, ja mm. osoittaa kiintymystään puutteellisilla tavoilla?
Täytyy toivoa että toi mummo löytää jonkun harrastuksen itselleen kun hoidettavat on isompia.
Tuo ei ole rakkauden tai kiintymksen osoittamista, vaan omien tqrpeiden tyydyttämistä muiden kustannuksella.
Mun äiti on ihan ok mummu, mutta hänkin tekee tätä omien tunteiden tyydyttämistä lasteni kustannuksella tietyissä tilanteissa. Esim lapseni kompastuu jalkoihinsa. Ei käy mitenkään, mutta mun äiti voivottelee ja varmistelee ettei sattunut, kunnes lapsi itkee, ja mummu saa lohduttaa. Ei ilmeisesti ollut tajunnut mitä tekee, kun kysyin yhden episodin jälkeen, että miksi lapselta pitää väkisin vääntää itku, kun pääsisi se lapsikin helpommalla, kun tarkistaisi kävikö pahasti ja matka saisi jatkua ilman parkua. Onneksi on tuota vähän vähentänyt. On kyllä muutenkin aina ollut mestari elämään muiden kautta. Nyt vanhempana vähän säälittävä, että onkohan ikinä oikein elänyt omaa elämäänsä. Hyvin dominoiva se hänen äitinsä on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia tämä typerä ketju on loputtomasti etusivulla??? 😴😴 Vtuttaa tuo typerä otsikkokin.
Nostetaas uudelleen yleisön pyynnöstä!
Anopin arvostele Asta 3v n imetyksestä. Imetän itse vielä 4v poikaamme. Eikä kuulu kellekään. Poika saa maailman terveellisintä ruokaa johon ei mitään lisiä tarvita. Poika saa läheisyyttä. Minä lutkutuksesta iloa. Anopille asia ei kuulu. Imetys myös ehkäisee
Vierailija kirjoitti:
Anopin arvostele Asta 3v n imetyksestä. Imetän itse vielä 4v poikaamme. Eikä kuulu kellekään. Poika saa maailman terveellisintä ruokaa johon ei mitään lisiä tarvita. Poika saa läheisyyttä. Minä lutkutuksesta iloa. Anopille asia ei kuulu. Imetys myös ehkäisee
Avatkaa oma ketju näille imetysperversioille. Jos 3-vuotiasta imettää, niin anoppi ihan syystäkin arvostelee. Eikä taida maitokaan enää olla kovin ravitsevaa tuossa vaiheessa, kun lapsi pystyy saamaan kiinteästä ruuasta tarvitsemansa ravinteet.
Aloitin ketjun lukemisen pari vuotta sitten. Osasin odottaa ongelmia omien vanhempien kanssa. Tekemisissä ollaan, mutta pidän tietyn etäisyyden. Hankalaa kyllä, koska asumme aika lähekkäin.
Ketjusta olen saanut hyvää vertaistukea. Itsekin vielä epäilen usein onko vika minussa ja olenko vain liian tarkka. Ketjun kokemukset osoittavat, että ei se vika vain minussa ole, enkä hirveästi ylireagoi. Miehenikin tietysti on kanssani samaa mieltä ja huomannut jo suhteemme alussa ettei isäni käytös ole ihan normaalia muutenkaan. Vanhempieni käytös on kuitenkin lievempää, kuin osan tässä ketjussa.
Yllättävintä olikin erään lapsettoman läheisen käytös.
"Neuvoi" esimerkein, miten hänen tuttunsa toimivat vauvojen kanssa ym. Loukkaantui, kun hänen neuvonsa ja tietämyksensä eivät kelvanneet. En siis tajunnut noita neuvoiksi, vaan ajattelin hänen vain kertovan muiden tapoja. Jos siis tein jonkin asian eri tavalla, arvostelin häntä ja muiden tapoja. Ei minua kiinnostanut miten muut toimivat paitsi tietenkin, jos jaettiin kokemuksia. Ei niissä tilanteissa kukaan loukkaantunut, vaikka tehtiinkin erilailla. En edes koskaan kysynyt häneltä mitään lapsiin liittyvää, vaan hän itse kyseli paljon yksityiskohtaisia asioita ja kun vastasin, kertoi näkemyksensä siihen. Tai siis tuttunsa näkemyksen.
Viimein arvosteli suoraan käytöstäni lapsen kanssa ja valitti, kuinka hän ei minun mielestäni osaa mitään. En mielestäni hirveästi neuvonut häntä tai ainakaan arvostellut. Oikeastaan hän olisi ollut se, kenen hoitoon olisin lapsen luottanut. Varmasti jossain ohjeistin, koska jokainen vauva on kuitenkin erilainen. Ei minullakaan ennen tuota ollut kokemusta, mutta opettelin siinä matkan varrella. Hän vielä monesti sanoi, ettei hänellä ole oikein kokemusta vauvoista. Ei minusta mitään vauvataitajaa tullut, mutta mielestäni omaa vauvaani osasin hoitaa. Itsekin kysyn muiden vauvojen kohdalla, että miten jotkin asiat hoidetaan. Oletan kuitenkin, että vanhemmat hoitavat vauvan ja tämän tarpeet ja pyytävät auttamaan tai tekemään jotakin, jos haluavat.
Esimerkki eräästä ohjeistamisesta: kun vauva nukkui ja äänteli hieman, hän oli joka kerta ryntäämässä vauvan luokse. Annoin käydäkin, että tajuaisi vauvan ääntelevän unissaan. Tuossa kohtaa sanoin ettei tarvitse mennä ja vauva kyllä ilmoittaa, kun herää. Kyseli, että olenko varma ja eikö sinne pidä mennä hyssyttämään/lohduttamaan...Halusi ottaa vauvan syliin tuossa kohtaa ja saattoi silitellä vauvaa muutenkin tämän nukkuessa. Olimme kuitenkin mieheni kanssa tottuneet vauvan ääniin ja tunnistimme ne.
Häntä kai häiritsi, että osaan hoitaa vauvaamme, mutta hän ei. Vai mitä tuo tuollainen on?
Miehenikin lähinnä naureskeli alussa, kuinka tuo oli niin hurahtanut, mutta nauru loppui kerrottuani tuosta purkauksesta.
Tämä tyyppi luki tuolloin tätä ketjua ja kauhisteli ketjun juttuja. Itse olin vasta vilkaissut ohimennen palstaa, mutta nopeasti jostakin syystä tämä ketju vei mukanaan.
Eivät nuo hänen juttunsa ole pahoja, mutta ei tuollainen käytös ole kovin mukavaakaan. Pienetkin jutut voivat paisua isoiksi...
Tsemppiä kaikille samojen asioiden kanssa taisteville. 👍
Mies yrittää olla puuttumatta ja se toki vaikuttaa parisuhteeseemme, koska koen, minun tunteeni ovat vähemmän arvokkaat kuin anopin. Toisaalta ymmärrän miestäni. On varmasti vaikea opetella uusi tyyli ja sitten vielä se koko suvun harjoittama "onhan Pirkko nyt tyytyväinen" - elämä ja siitä aiheutuvat paineet. Ja tosiaan tämä toiminta ilmeni vasta vauvan syntymän jälkeen.