Sivut

Kommentit (7397)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset ihmiset voivat yleensä hyvin vain silloin kun heidän ympärillä olevat ihmiset "esittävät" heille kirjoitettuja rooleja. Ikään kuin kaikki näyttelisivät hänen mielessä kirjoitetussa näytelmässään. Ihmiset eivät ole subjekteja, vaan objekteja joilla jokaisella on oma tehtävänsä tässä näytelmässä henkilön omien tunteiden ja tarpeiden näkökulmasta. Usein lähipiiri (sisarukset, aikuiset lapset, ystävät jne.) eivät ymmärrä tätä tilannetta ollenkaan, sillä ovat kasvaneet siihen. Heille tilanne kulminoituu syyllisyyden tunteeseen, jos eivät joskus pysykään tässä roolissa, joka on näytelmässä heille pikkuhiljaa manipuloiden osoitettu. He ajoittain kokevat vihaa, mutta on vaikea osoittaa se "uhria" kohtaan. Nämä ihmiset nimittäin ovat juuri niitä, jotka esittävät itse marttyyrin roolia. Sitten kun joku tästä näytelmästä itsenäistyy ja irtautuu, niin tilanne näyttää selkeämmältä, mutta voi viedä jopa vuosikymmeniä ymmärtää mitä itselle on tehty (varsinkin jos kyseessä on lapsi). Kun itseistyminen tapahtuu, niin narsistinen vanhempi usein masentuu, tarvitsee jatkuvaa apua tai tukeutuu johonkin muista lapsistaan ylitsevuotavasti.

Juuri tältä se tuntuu, kuvailit tilanteen niin hyvin. Se menee nimittäin niin että mummo esittää siinä mahtavaa mummoa lapsen kanssa ja silloin sitä kuuluu kuvata, joko miehen tai apen toimesta, ja kaikkien pitää olla iloisesti tätä tapahtumaa seuraamassa. Se on kirjaimellisesti esitys kameralle ja lapsi on kuvausrekvisiittana siinä. Toinen juttu on taas kun minä en roolissani pysy niin muut tulee korjaamaan "nyt mennään ilahduttamaan mummoa" ja lapsi viedään sinne mummolle.

Sitten kun pysyn roolissani vaikka en selkeästi pidä siitä niin mies kehuu minua, "kiitos kun teit noin, oli kivasti tehty". "Äiti on niin iloinen nyt, kiitos".


Mun miehelle on ollut tosi vaikeaa tehdä asioita, jos joutuu uhmaamaan äitiään. Ensimmäinen lomareissu joka tehtiin vauvan kanssa tehtiin salaa anopilta. Kun tultiin kotiin, meidät haukuttiin, kun anoppi olisi halunnut mukaan hoitamaan, että saadaan sit miehen kanssa juhlia. Kumpikaan meistä ei ole juhlija-tyyppiä, eikä vauvan hoitaminen reissussa ollut mikään ongelma meille. Mutta kun ihan joka asiaan pitäisi saada olla osallisena....

Vierailija

Juuli kirjoitti:
Meillä oli ihan mukava Juhannusreissu anopin ja apen luona mökillä. Saunottiin ja pelattiin porukalla mölkkyä. Yhdessä ruuanlaittoa. Herkkuja ja juomia. Kivaa seurustelua ja lapset mukana tottakai. En muuta kaivannut. Anoppi ja appi ovat kyllä maailaman parhaat. Aina apuna ja valmiit nauttimaan yhdessolosta.

Anoppi ja appi ei siivoa mökkiä perusteelisesti, ikkunanpesuineen kuin vasta Juhannuksen jälkeen ja nyt se siirtyi helteen vuoksi vielä kauemmaksi. Matot ovat kuulemma pesseet.

Ihanakesä vaikka helle saa jalat turpoamaan nuorellakin ja väsyttää. Relataan ja nautitaan.


Kiva, että sulla on mukavat appivanhemmat. Vaihdetaanko?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset ihmiset voivat yleensä hyvin vain silloin kun heidän ympärillä olevat ihmiset "esittävät" heille kirjoitettuja rooleja. Ikään kuin kaikki näyttelisivät hänen mielessä kirjoitetussa näytelmässään. Ihmiset eivät ole subjekteja, vaan objekteja joilla jokaisella on oma tehtävänsä tässä näytelmässä henkilön omien tunteiden ja tarpeiden näkökulmasta. Usein lähipiiri (sisarukset, aikuiset lapset, ystävät jne.) eivät ymmärrä tätä tilannetta ollenkaan, sillä ovat kasvaneet siihen. Heille tilanne kulminoituu syyllisyyden tunteeseen, jos eivät joskus pysykään tässä roolissa, joka on näytelmässä heille pikkuhiljaa manipuloiden osoitettu. He ajoittain kokevat vihaa, mutta on vaikea osoittaa se "uhria" kohtaan. Nämä ihmiset nimittäin ovat juuri niitä, jotka esittävät itse marttyyrin roolia. Sitten kun joku tästä näytelmästä itsenäistyy ja irtautuu, niin tilanne näyttää selkeämmältä, mutta voi viedä jopa vuosikymmeniä ymmärtää mitä itselle on tehty (varsinkin jos kyseessä on lapsi). Kun itseistyminen tapahtuu, niin narsistinen vanhempi usein masentuu, tarvitsee jatkuvaa apua tai tukeutuu johonkin muista lapsistaan ylitsevuotavasti.

Juuri tältä se tuntuu, kuvailit tilanteen niin hyvin. Se menee nimittäin niin että mummo esittää siinä mahtavaa mummoa lapsen kanssa ja silloin sitä kuuluu kuvata, joko miehen tai apen toimesta, ja kaikkien pitää olla iloisesti tätä tapahtumaa seuraamassa. Se on kirjaimellisesti esitys kameralle ja lapsi on kuvausrekvisiittana siinä. Toinen juttu on taas kun minä en roolissani pysy niin muut tulee korjaamaan "nyt mennään ilahduttamaan mummoa" ja lapsi viedään sinne mummolle.

Sitten kun pysyn roolissani vaikka en selkeästi pidä siitä niin mies kehuu minua, "kiitos kun teit noin, oli kivasti tehty". "Äiti on niin iloinen nyt, kiitos".


Mun miehelle on ollut tosi vaikeaa tehdä asioita, jos joutuu uhmaamaan äitiään. Ensimmäinen lomareissu joka tehtiin vauvan kanssa tehtiin salaa anopilta. Kun tultiin kotiin, meidät haukuttiin, kun anoppi olisi halunnut mukaan hoitamaan, että saadaan sit miehen kanssa juhlia. Kumpikaan meistä ei ole juhlija-tyyppiä, eikä vauvan hoitaminen reissussa ollut mikään ongelma meille. Mutta kun ihan joka asiaan pitäisi saada olla osallisena....

Näinhän se on, mies oikein huokaisee helpotuksesta kun tapaaminen "meni hyvin" ja sitten kiittää minua hyvästä suorituksesta.

Vierailija

"Toinen juttu on taas kun minä en roolissani pysy niin muut tulee korjaamaan "nyt mennään ilahduttamaan mummoa" ja lapsi viedään sinne mummolle."

Tää on muuten tuttua! Nyt vasta tajusin. Ja se, että muut sukulaiset tulevat varmistamaan meiltä" olettehan käyneet mummoa katsomassa, mummolla on ikävä. " Ja tosiaan joka viikko nähdään. Meinaan seuraavalla kerralla todeta, että joo nähtiin x, mutta toista mummoa ei ollakaan nähty hetkiin, pitääpä lähteä sinne. Jospa joku edes tajuaisi miettiä, että miksi vain toisen mummon luona pitää ravata ja mielellään niin, että minä en ole mukana, koska pilaan vierailun olemalla paikalla.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi kilahti, kun hoitovapaan jälkeen menin töihin, eikä hänelle oltu kerrottu asiasta. Hän oli tuttavalta kuullut, että mun lapsi ja tuttavan lapsenlapsi olivat päiväkodissa leikkineet yhdessä. Salattu tässä tapauksessa = ei oltu kerrottu asiaa, joka ei anopille kuulu hänelle yhtään. Suuttui myös siitä, kun en huolinut anoppia mukaan neuvolareissulle, kun esikoinen oli pieni. Hyvin etäiset välit on, eikä tuollainen puuttuminen meidän asioihin ja suuttuminen, kun ”hänelle ei kerrota” asioita, jotka hänelle eivät kuulu, mitenkään luo halua lähentää suhteita.

Meillä anoppi aloitti jo hyvissä ajoin puheen "kyllä minä hoidan, ei saa laittaa tarhaan, mummo on paras hoitaja..." Ja niin monesti pettyi kun aina todettiin, että lapsi menee tarhaan.
Nyt kun menen toisen lapsen jälkeen töihin ja lapset menevät tarhaan alkoi puhw"minä haen aiemmin, kyllä minä haen." No ei tarvi hakea kun teen lyhennettyä työaikaa, ja taas mummo sai syyn mököttää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset ihmiset voivat yleensä hyvin vain silloin kun heidän ympärillä olevat ihmiset "esittävät" heille kirjoitettuja rooleja. Ikään kuin kaikki näyttelisivät hänen mielessä kirjoitetussa näytelmässään. Ihmiset eivät ole subjekteja, vaan objekteja joilla jokaisella on oma tehtävänsä tässä näytelmässä henkilön omien tunteiden ja tarpeiden näkökulmasta. Usein lähipiiri (sisarukset, aikuiset lapset, ystävät jne.) eivät ymmärrä tätä tilannetta ollenkaan, sillä ovat kasvaneet siihen. Heille tilanne kulminoituu syyllisyyden tunteeseen, jos eivät joskus pysykään tässä roolissa, joka on näytelmässä heille pikkuhiljaa manipuloiden osoitettu. He ajoittain kokevat vihaa, mutta on vaikea osoittaa se "uhria" kohtaan. Nämä ihmiset nimittäin ovat juuri niitä, jotka esittävät itse marttyyrin roolia. Sitten kun joku tästä näytelmästä itsenäistyy ja irtautuu, niin tilanne näyttää selkeämmältä, mutta voi viedä jopa vuosikymmeniä ymmärtää mitä itselle on tehty (varsinkin jos kyseessä on lapsi). Kun itseistyminen tapahtuu, niin narsistinen vanhempi usein masentuu, tarvitsee jatkuvaa apua tai tukeutuu johonkin muista lapsistaan ylitsevuotavasti.

Juuri tältä se tuntuu, kuvailit tilanteen niin hyvin. Se menee nimittäin niin että mummo esittää siinä mahtavaa mummoa lapsen kanssa ja silloin sitä kuuluu kuvata, joko miehen tai apen toimesta, ja kaikkien pitää olla iloisesti tätä tapahtumaa seuraamassa. Se on kirjaimellisesti esitys kameralle ja lapsi on kuvausrekvisiittana siinä. Toinen juttu on taas kun minä en roolissani pysy niin muut tulee korjaamaan "nyt mennään ilahduttamaan mummoa" ja lapsi viedään sinne mummolle.

Olimme kerran isommalla porukalla iltaa viettämässä miehen suvun kesken, kun minä ja lapsi emme valitettavasti pysyneet "roolissa". Emme siis yleensäkään pysy, mutta mummo koki nyt suuren loukkauksen, sillä se sisälsi yhden isomman pettymyksen (yritän välttää nyt tunnistettavuutta, joten jätän kertomatta, mutta kyseessä ei ole oikea loukkaus vaan pettymys siitä ettei mummon itsekseen haaveilema meidän perheelle kohtuuton toive toteutunut) ja lukuisia pienempiä pettymyksiä, tasoa: lapsi ei mene maanittelevan mummon syliin ja minä totean lapselle, ettei ole pakko, ihan itse voit päättää menetkö ja jos menet niin kenen syliin.

Se sukulaisten hääräämisen määrä oli järkyttävä. "Kerätäänkö mummolle kukkia, tule Liisa mennään ilahduttamaan mummoa" "Katsoppa Liisa, täällä on mummo, tule tule" "Viedään mummolle kahvi niin mummo ilahtuu". "Voi kuinka mummo on ikävöinyt sinua, tule mennään antamaan mummolle hali" Minä sitten lopulta vain jätin huomiotta nuo kaikki lapseni maanitteluyritykset, ja leikin lapsen kanssa niin kuin en olisi kuullutkaan. Lapsi kyllä varmaan tulkitsee minuakin ihan hyvin, ja ymmärsi ettei ole pakko mennä jos ei halua, mutta saa mennä jos haluaa. Ei mennyt kuitenkaan, kun koki että äidin kanssa saa olla jos haluaa.

Se on järkyttävää, kuinka iso joukko ihmisiä voi pelätä yhden aikuisen ihmisen mielipahaa. En tiedä mitä on pitänyt tapahtua, että tuollainen on mahdollista. Miten yksi ihminen ja hänen marttyyrius voikin ohjata niin montaa ihmisiä, ja sokaista täysin sen oman käytöksen vaikutuksen pieneen lapseen. Aivan varmasti lapseni jollain tasolla koki, että hän on vastuussa muiden mielestä mummonsa ilahduttamisesta, kun mummo mököttää ja pitää mykkäkoulua.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset ihmiset voivat yleensä hyvin vain silloin kun heidän ympärillä olevat ihmiset "esittävät" heille kirjoitettuja rooleja. Ikään kuin kaikki näyttelisivät hänen mielessä kirjoitetussa näytelmässään. Ihmiset eivät ole subjekteja, vaan objekteja joilla jokaisella on oma tehtävänsä tässä näytelmässä henkilön omien tunteiden ja tarpeiden näkökulmasta. Usein lähipiiri (sisarukset, aikuiset lapset, ystävät jne.) eivät ymmärrä tätä tilannetta ollenkaan, sillä ovat kasvaneet siihen. Heille tilanne kulminoituu syyllisyyden tunteeseen, jos eivät joskus pysykään tässä roolissa, joka on näytelmässä heille pikkuhiljaa manipuloiden osoitettu. He ajoittain kokevat vihaa, mutta on vaikea osoittaa se "uhria" kohtaan. Nämä ihmiset nimittäin ovat juuri niitä, jotka esittävät itse marttyyrin roolia. Sitten kun joku tästä näytelmästä itsenäistyy ja irtautuu, niin tilanne näyttää selkeämmältä, mutta voi viedä jopa vuosikymmeniä ymmärtää mitä itselle on tehty (varsinkin jos kyseessä on lapsi). Kun itseistyminen tapahtuu, niin narsistinen vanhempi usein masentuu, tarvitsee jatkuvaa apua tai tukeutuu johonkin muista lapsistaan ylitsevuotavasti.

Juuri tältä se tuntuu, kuvailit tilanteen niin hyvin. Se menee nimittäin niin että mummo esittää siinä mahtavaa mummoa lapsen kanssa ja silloin sitä kuuluu kuvata, joko miehen tai apen toimesta, ja kaikkien pitää olla iloisesti tätä tapahtumaa seuraamassa. Se on kirjaimellisesti esitys kameralle ja lapsi on kuvausrekvisiittana siinä. Toinen juttu on taas kun minä en roolissani pysy niin muut tulee korjaamaan "nyt mennään ilahduttamaan mummoa" ja lapsi viedään sinne mummolle.

Olimme kerran isommalla porukalla iltaa viettämässä miehen suvun kesken, kun minä ja lapsi emme valitettavasti pysyneet "roolissa". Emme siis yleensäkään pysy, mutta mummo koki nyt suuren loukkauksen, sillä se sisälsi yhden isomman pettymyksen (yritän välttää nyt tunnistettavuutta, joten jätän kertomatta, mutta kyseessä ei ole oikea loukkaus vaan pettymys siitä ettei mummon itsekseen haaveilema meidän perheelle kohtuuton toive toteutunut) ja lukuisia pienempiä pettymyksiä, tasoa: lapsi ei mene maanittelevan mummon syliin ja minä totean lapselle, ettei ole pakko, ihan itse voit päättää menetkö ja jos menet niin kenen syliin.

Se sukulaisten hääräämisen määrä oli järkyttävä. "Kerätäänkö mummolle kukkia, tule Liisa mennään ilahduttamaan mummoa" "Katsoppa Liisa, täällä on mummo, tule tule" "Viedään mummolle kahvi niin mummo ilahtuu". "Voi kuinka mummo on ikävöinyt sinua, tule mennään antamaan mummolle hali" Minä sitten lopulta vain jätin huomiotta nuo kaikki lapseni maanitteluyritykset, ja leikin lapsen kanssa niin kuin en olisi kuullutkaan. Lapsi kyllä varmaan tulkitsee minuakin ihan hyvin, ja ymmärsi ettei ole pakko mennä jos ei halua, mutta saa mennä jos haluaa. Ei mennyt kuitenkaan, kun koki että äidin kanssa saa olla jos haluaa.

Se on järkyttävää, kuinka iso joukko ihmisiä voi pelätä yhden aikuisen ihmisen mielipahaa. En tiedä mitä on pitänyt tapahtua, että tuollainen on mahdollista. Miten yksi ihminen ja hänen marttyyrius voikin ohjata niin montaa ihmisiä, ja sokaista täysin sen oman käytöksen vaikutuksen pieneen lapseen. Aivan varmasti lapseni jollain tasolla koki, että hän on vastuussa muiden mielestä mummonsa ilahduttamisesta, kun mummo mököttää ja pitää mykkäkoulua.

Totta, en siis ole ongelman kanssa yksin. Eniten juuri olen ihmetellyt tuota muiden sukulaisten tarvetta tulla ohjaamaan "nyt mussukka, mennään mummon luo...." Kerran olisi melkein naurattanut, jos ei olisi ottanut päähän oikein kunnolla... Olin kotona lapsen (8 kk) kanssa kun mummo kävelee sisään ja toteaa:"minä tulin hakemaan mussakan meille. " Leikin tyhmää ja totesin, että "ei minulla ole tänään mitään menoa, olemme mussukan kanssa kotona." Mummo siinä vähän aikaa vääntelehti ja kokeili uudestaan:"minä lähden tästä kotiin ja kyllä minä mussukan mielelläni ottaisin mukaan." Totesin siihen vain, että "varmasti, mutta en tarvitse lapsen hoitoapua tänään." Mummo lähti ja pappa tuli tunnin päästä kertomaan kuinka he aina antoivat mummon hoitaa ja mummon tehtävä on hoitaa... Niinpä niin, kunhan mummolle ei tule paha mieli.

Vierailija

Miten täällä ei juuri kukaan miniöistä ja anopeista ei tule toimeen. Miniät on kotiäitejämutta joskus joudutte menemään oikeisiin töihin ja joudut selviytymään muiden kanssa. Miniän pitää selvittää miehensä kanssa perusasiat.Aivan toivottoman huonosti pärjäätte anopin kanssa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miten täällä ei juuri kukaan miniöistä ja anopeista ei tule toimeen. Miniät on kotiäitejämutta joskus joudutte menemään oikeisiin töihin ja joudut selviytymään muiden kanssa. Miniän pitää selvittää miehensä kanssa perusasiat.Aivan toivottoman huonosti pärjäätte anopin kanssa.

Mä oon tullut loistavasti toimeen anopin kanssa, kun lakkasin yrittämästä miellyttää anoppia. Anopille tämä on täysin katastrofi, kun miniä ei tottele, ja on siksi katkaissut välit. Elämä muuttui kerta heitolla paljon paremmaksi!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miten täällä ei juuri kukaan miniöistä ja anopeista ei tule toimeen. Miniät on kotiäitejämutta joskus joudutte menemään oikeisiin töihin ja joudut selviytymään muiden kanssa. Miniän pitää selvittää miehensä kanssa perusasiat.Aivan toivottoman huonosti pärjäätte anopin kanssa.

Olen ollut 9 vuotta työelämässä ennen ensimmäistä äitiyslomaa ja nytkin työkaverit soittelevat ja varmistelevat, että olen kesäloman jälkeen tulossa töihin. Töissä pärjään oikein hyvin ja työpaikassani on 150 muutakin ihmistä :)

Vierailija

Tunnistan tuon piirteen, päällepäsmäröintiä... vastasyntyneen äiti on ensisijaisesti se joka hoitaa, lapsen isän kanssa yhdessä. Pysy lujana vaikka ahdistaakin. Ja teillä on oma perhe ja oma koti, sinne ei ole mummon tai kenenkään muunkaan lupa tulla ja tunkeutua jossei osaa käyttäytyä. Ja suosittelen keskustelemaan esim neuvolassa ja etsimään keskusteluapua kasvatusammattilaisten kanssa kunnon neuvojen saamiseksi selkeiden rajojen asettamista varten. Ja niin että haette apua yhdessä mieluiten.

Anoppini on ihan samansorttinen, alkuun oli tosi hyvät välit mutta kun muutin saman katon alle poikansa kanssa, hänen kehotuksestaan- tai pikemminkin painostuksestaan liki 10 vuotta sitten, niin hänellä olikin pakkomielle päästä auttamaan muutossa ja nakella mun tavarat roskiin sekä haukkua mua. Ja vinkua että hän alkaa itkeä jossei saa tehdä sitä. Ja Lopuksi totesi lähtiessään että nyt helpotti kun HÄN on saanut huseerata. Lopulta pidin välirikkoa parisen vuotta mutta lapsen tulon myötä piti lämmitellä välejä vaikken olisi halunnut. Ja samanlailla puuttui lapsen nimiäisten järjestelyyn, kasvatukseen ym. Mutta saimme jotenkin mieheni kanssa pidettyä vähän edes loitompana. Vaikka mieskään ei näe äitinsä toimintaa mitenkään uhkana perheemme hyvinvoinnille. Muutimme jokunen vuosi sitten isompaan asuntoon, sinne emme ole päästäneet käymään että mullakin olisi edes joku Koti isolla Koolla olemassa. Nyt anoppi on sairastellut jalkansa ja sydämen kanssa pahasti ja olen olut joskus auttamassa rahaa vastaan mutten muuten liiemmin välitä. On kuitenkin nöyrtynyt aiemmasta jo vähäsen eikä haukkua enää ole tullut päin naamaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi kilahti, kun hoitovapaan jälkeen menin töihin, eikä hänelle oltu kerrottu asiasta. Hän oli tuttavalta kuullut, että mun lapsi ja tuttavan lapsenlapsi olivat päiväkodissa leikkineet yhdessä. Salattu tässä tapauksessa = ei oltu kerrottu asiaa, joka ei anopille kuulu hänelle yhtään. Suuttui myös siitä, kun en huolinut anoppia mukaan neuvolareissulle, kun esikoinen oli pieni. Hyvin etäiset välit on, eikä tuollainen puuttuminen meidän asioihin ja suuttuminen, kun ”hänelle ei kerrota” asioita, jotka hänelle eivät kuulu, mitenkään luo halua lähentää suhteita.

Meillä anoppi aloitti jo hyvissä ajoin puheen "kyllä minä hoidan, ei saa laittaa tarhaan, mummo on paras hoitaja..." Ja niin monesti pettyi kun aina todettiin, että lapsi menee tarhaan.
Nyt kun menen toisen lapsen jälkeen töihin ja lapset menevät tarhaan alkoi puhw"minä haen aiemmin, kyllä minä haen." No ei tarvi hakea kun teen lyhennettyä työaikaa, ja taas mummo sai syyn mököttää.


Tuo on juuri se, mitä haluttiin välttää. Anoppi suuttui hillittömästi, kun kysyi 3-vuotiaalta, että eikö tämä mieluummin tulisi vanhempien työpäivän ajaksi mummolaan kuin päiväkotiin, ja pieni vastasi Ei! On se kamalaa, kun lapsi viihtyy päiväkodissa...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuon piirteen, päällepäsmäröintiä... vastasyntyneen äiti on ensisijaisesti se joka hoitaa, lapsen isän kanssa yhdessä. Pysy lujana vaikka ahdistaakin. Ja teillä on oma perhe ja oma koti, sinne ei ole mummon tai kenenkään muunkaan lupa tulla ja tunkeutua jossei osaa käyttäytyä. Ja suosittelen keskustelemaan esim neuvolassa ja etsimään keskusteluapua kasvatusammattilaisten kanssa kunnon neuvojen saamiseksi selkeiden rajojen asettamista varten. Ja niin että haette apua yhdessä mieluiten.

Anoppini on ihan samansorttinen, alkuun oli tosi hyvät välit mutta kun muutin saman katon alle poikansa kanssa, hänen kehotuksestaan- tai pikemminkin painostuksestaan liki 10 vuotta sitten, niin hänellä olikin pakkomielle päästä auttamaan muutossa ja nakella mun tavarat roskiin sekä haukkua mua. Ja vinkua että hän alkaa itkeä jossei saa tehdä sitä. Ja Lopuksi totesi lähtiessään että nyt helpotti kun HÄN on saanut huseerata. Lopulta pidin välirikkoa parisen vuotta mutta lapsen tulon myötä piti lämmitellä välejä vaikken olisi halunnut. Ja samanlailla puuttui lapsen nimiäisten järjestelyyn, kasvatukseen ym. Mutta saimme jotenkin mieheni kanssa pidettyä vähän edes loitompana. Vaikka mieskään ei näe äitinsä toimintaa mitenkään uhkana perheemme hyvinvoinnille. Muutimme jokunen vuosi sitten isompaan asuntoon, sinne emme ole päästäneet käymään että mullakin olisi edes joku Koti isolla Koolla olemassa. Nyt anoppi on sairastellut jalkansa ja sydämen kanssa pahasti ja olen olut joskus auttamassa rahaa vastaan mutten muuten liiemmin välitä. On kuitenkin nöyrtynyt aiemmasta jo vähäsen eikä haukkua enää ole tullut päin naamaa.


Niin isoa rahaa ei ole, että menisin auttamaan anoppia. Sen verran on vielä henkistä kuormaa, etten todellakaan ota riskiä, että se kasvaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten täällä ei juuri kukaan miniöistä ja anopeista ei tule toimeen. Miniät on kotiäitejämutta joskus joudutte menemään oikeisiin töihin ja joudut selviytymään muiden kanssa. Miniän pitää selvittää miehensä kanssa perusasiat.Aivan toivottoman huonosti pärjäätte anopin kanssa.

Olen ollut 9 vuotta työelämässä ennen ensimmäistä äitiyslomaa ja nytkin työkaverit soittelevat ja varmistelevat, että olen kesäloman jälkeen tulossa töihin. Töissä pärjään oikein hyvin ja työpaikassani on 150 muutakin ihmistä :)


Mä olen tullut myös hyvin toimeen työkavereiden kanssa, vaikka anopin kanssa on sukset pahasti ristissä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
"Toinen juttu on taas kun minä en roolissani pysy niin muut tulee korjaamaan "nyt mennään ilahduttamaan mummoa" ja lapsi viedään sinne mummolle."

Tää on muuten tuttua! Nyt vasta tajusin. Ja se, että muut sukulaiset tulevat varmistamaan meiltä" olettehan käyneet mummoa katsomassa, mummolla on ikävä. " Ja tosiaan joka viikko nähdään. Meinaan seuraavalla kerralla todeta, että joo nähtiin x, mutta toista mummoa ei ollakaan nähty hetkiin, pitääpä lähteä sinne. Jospa joku edes tajuaisi miettiä, että miksi vain toisen mummon luona pitää ravata ja mielellään niin, että minä en ole mukana, koska pilaan vierailun olemalla paikalla.


Mun miehellä on pieni suku, mutta anopilla on laaja tuttavapiiri. Kun näitä tuttavia näkee, niin aina kyselevät että ollaanko käyty kun se mummu niin tykkää. Ihan varmasti tietävät, ainakin läheisimmät, että välit ovat kylmät. Kerran totesin yhdelle, jonka tiedän anopille läheiseksi, että ei olla käyty, kun ei kiinnosta mennä taas kerran haukuttavaksi. Vastaanotto oli hyvin järkyttynyt ilme ja paljon puhuva toteamus, että ”niin siinä saattaa käydä.”

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että täällä kaikkien miniöiden elämä päätapahtuma on riidellä anopin kanssa.

Ei, mulla on prioriteetit ihan muualla. Mieluusti en haaskaisi anoppiini enää yhtäkään ajatusta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minkä takia tämä rasittava ketju on vuodesta toiseen etusivulla?? VaUvAn TehTäVä hOitAa AiKuIsTa?++++ huoh, niin typerä otsikkokin -.-

Siksi, että sinäkin kultaseni kävit linkin avaamassa ja kommentoimassa. Iloa päivääsi huokailija :)

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla