Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Minä vähän veikkaan, että näitä joko joku tarinoi luodakseen kuvaa kuinka myöhemmin kaduttaa jos nyt ei ota mummoja huomioon, tai sitten on ehkä vielä vähän kehittymistä edessä elämässä. Kaikella rakkaudella siis, jos näin on.
Tämä ikä on opettanut jo sen, että eniten kaduttaa ne omat vanhemmuuden virheet ja oman läsnäolon puute lapsia kohtaan. Ei se miten aikuisia kohteli, vaan se miten niitä pieniä ja avuttomia lapsia kohteli. Milloin oli liian ankara, milloin vei liikaa hoitoon, miksi ei hoitanut itse päivähoidon sijaan kun olivat vielä äidissä kiinni jne. Ei niistä yöunia menetä, mutta se on sellaista ajan tuottamaa oivallusta ja kypsymistä.
Uskonpa että hyvin harvalla kaduttaa että olisi pitänyt antaa mummojen osallistua enemmän (ellei ole esimerkiksi välit menneet täysin ja niitä ei ole yritetty edes paikata tai muuta jotain oikeasti traagista suhteessa). Oikeasti lähes kaikilla kaduttaa vanhemmuuttaan se, että olisinpa ollut lempeämpi ja rennompi omia lapsia kohtaan, tehnyt vähemmän töitä, laittanut lapset edelle tai vaikkapa sekin etten tehnyt enemmän jo nuorena juuri niin kuin halusin vaan laitoin muut aikuiset edelle. Toki kaikki eivät tätä oivalla, tai oivaltavat ehkä lastenlasten myötä ja jotkut vasta saattohoidossa. Mutta kyllä ihmiset suurimmat katumiset liittyvät aina niihin omiin lapsiin tai puolisoonkin.
Ehkäpä osa mummoista sitten yrittää paikata noita asioita lastenlasten kanssa, vaikka oikeasti korjausliikehän pitäisi tehdä niiden omien aikuisten lasten kanssa.
T. Yksi kuusikymppinen, jolla ei siis ole mitään anoppiongelmia, vaan ihan mielenkiinnolla seuraan ketjua. Ei ole vielä lapsenlapsiakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Kiva kirjoitus ja mukavia muistoja. Mummola on lapselle maailman paras paikka. Erilainen lämpö, kiireettömyys, hyväksyntä mitä kotona, vaikka sielläkin on hyvä. Minä kaipaan vieläkin lapsuuden mummolaa ja Liisa-mummua. Kotona oli askareet ja kiireinen äiti, melua ja pienet sisaret. Hekin kaikki tietenkin myös rakkaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Kiva kirjoitus ja mukavia muistoja. Mummola on lapselle maailman paras paikka. Erilainen lämpö, kiireettömyys, hyväksyntä mitä kotona, vaikka sielläkin on hyvä. Minä kaipaan vieläkin lapsuuden mummolaa ja Liisa-mummua. Kotona oli askareet ja kiireinen äiti, melua ja pienet sisaret. Hekin kaikki tietenkin myös rakkaita.
Nykyään lapsia on 1,2 per äiti ja vanhemmat on lasrensa kanssa toisin kuin se sinun sukupolvesi.
Mene muualle satuilemaan lööperiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Et sitten sisälukutaitoa ole hankkinut?
Kiitos kysymästä, osaan oikein hyvin lukea.
Kerron tässä oman kokemukseni isovanhemmista ja sen, että toivon, että olisin ollut joustavampi nuorena äitinä. Onko siinä jotain vikaa?
Ei liity ketjun aiheeseen mitenkään.
Anteeksi mitä?
Tässä ketjussa saa vain todeta, että isovanhempia ei tarvita mihinkään? Saa vain sanoa, että väärät lahjat, väärät kesätyöt, väärä huomio ja väärä oleminen olemassa.
Näitähän on viime sivut ollut täynnä.
Minä teinien äitinä totean, että kumpa olisin ollut joustavampi, vaikka kaikki väärät lahjat ja väärät tavat olla isovanhempi on koettu täälläkin.
Miten se ei olusi yhtä paljon ketjun aihetta kuin ne väärien lahjojen valittamisviestit. Ellei sitten kysr ole siitä, että tässä ketjussa saa sanoa vain, että isovanhempia EI tarvita mihinkään. Siis yhden mielipiteen öyhötys on sallittu! Ei saa olla eri mieltä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Et sitten sisälukutaitoa ole hankkinut?
Kiitos kysymästä, osaan oikein hyvin lukea.
Kerron tässä oman kokemukseni isovanhemmista ja sen, että toivon, että olisin ollut joustavampi nuorena äitinä. Onko siinä jotain vikaa?
Ei liity ketjun aiheeseen mitenkään.
Anteeksi mitä?
Tässä ketjussa saa vain todeta, että isovanhempia ei tarvita mihinkään? Saa vain sanoa, että väärät lahjat, väärät kesätyöt, väärä huomio ja väärä oleminen olemassa.
Näitähän on viime sivut ollut täynnä.
Minä teinien äitinä totean, että kumpa olisin ollut joustavampi, vaikka kaikki väärät lahjat ja väärät tavat olla isovanhempi on koettu täälläkin.
Miten se ei olusi yhtä paljon ketjun aihetta kuin ne väärien lahjojen valittamisviestit. Ellei sitten kysr ole siitä, että tässä ketjussa saa sanoa vain, että isovanhempia EI tarvita mihinkään. Siis yhden mielipiteen öyhötys on sallittu! Ei saa olla eri mieltä!
Tää ketju käsittelee häiriintyneitä mt-ongelnaisia isovanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Kiva kirjoitus ja mukavia muistoja. Mummola on lapselle maailman paras paikka. Erilainen lämpö, kiireettömyys, hyväksyntä mitä kotona, vaikka sielläkin on hyvä. Minä kaipaan vieläkin lapsuuden mummolaa ja Liisa-mummua. Kotona oli askareet ja kiireinen äiti, melua ja pienet sisaret. Hekin kaikki tietenkin myös rakkaita.
Nykyään lapsia on 1,2 per äiti ja vanhemmat on lasrensa kanssa toisin kuin se sinun sukupolvesi.
Mene muualle satuilemaan lööperiä.
Kenelläkään ei ole 1,2 lasta. On joko 0 tai 1 tai 2 tai...
Ai. Minä olen siis Huono äiti. Ihan varmasti vajavainen, se on totta. Mutta en sen vuoksi, että kiitin isovanhempia lahjoista tai annoin heidän viettää aikaa lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Et sitten sisälukutaitoa ole hankkinut?
Kiitos kysymästä, osaan oikein hyvin lukea.
Kerron tässä oman kokemukseni isovanhemmista ja sen, että toivon, että olisin ollut joustavampi nuorena äitinä. Onko siinä jotain vikaa?
Ei liity ketjun aiheeseen mitenkään.
Anteeksi mitä?
Tässä ketjussa saa vain todeta, että isovanhempia ei tarvita mihinkään? Saa vain sanoa, että väärät lahjat, väärät kesätyöt, väärä huomio ja väärä oleminen olemassa.
Näitähän on viime sivut ollut täynnä.
Minä teinien äitinä totean, että kumpa olisin ollut joustavampi, vaikka kaikki väärät lahjat ja väärät tavat olla isovanhempi on koettu täälläkin.
Miten se ei olusi yhtä paljon ketjun aihetta kuin ne väärien lahjojen valittamisviestit. Ellei sitten kysr ole siitä, että tässä ketjussa saa sanoa vain, että isovanhempia EI tarvita mihinkään. Siis yhden mielipiteen öyhötys on sallittu! Ei saa olla eri mieltä!
Tää ketju käsittelee häiriintyneitä mt-ongelnaisia isovanhempia.
Ei käsittele. Vaan äitien häiriintyneisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Kiva kirjoitus ja mukavia muistoja. Mummola on lapselle maailman paras paikka. Erilainen lämpö, kiireettömyys, hyväksyntä mitä kotona, vaikka sielläkin on hyvä. Minä kaipaan vieläkin lapsuuden mummolaa ja Liisa-mummua. Kotona oli askareet ja kiireinen äiti, melua ja pienet sisaret. Hekin kaikki tietenkin myös rakkaita.
Nykyään lapsia on 1,2 per äiti ja vanhemmat on lasrensa kanssa toisin kuin se sinun sukupolvesi.
Mene muualle satuilemaan lööperiä.
Kenelläkään ei ole 1,2 lasta. On joko 0 tai 1 tai 2 tai...
Ai. Minä olen siis Huono äiti. Ihan varmasti vajavainen, se on totta. Mutta en sen vuoksi, että kiitin isovanhempia lahjoista tai annoin heidän viettää aikaa lasten kanssa.
Kultamummi menee nyt ottamaan ne iltalääkkeet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Minä vähän veikkaan, että näitä joko joku tarinoi luodakseen kuvaa kuinka myöhemmin kaduttaa jos nyt ei ota mummoja huomioon, tai sitten on ehkä vielä vähän kehittymistä edessä elämässä. Kaikella rakkaudella siis, jos näin on.
Tämä ikä on opettanut jo sen, että eniten kaduttaa ne omat vanhemmuuden virheet ja oman läsnäolon puute lapsia kohtaan. Ei se miten aikuisia kohteli, vaan se miten niitä pieniä ja avuttomia lapsia kohteli. Milloin oli liian ankara, milloin vei liikaa hoitoon, miksi ei hoitanut itse päivähoidon sijaan kun olivat vielä äidissä kiinni jne. Ei niistä yöunia menetä, mutta se on sellaista ajan tuottamaa oivallusta ja kypsymistä.
Uskonpa että hyvin harvalla kaduttaa että olisi pitänyt antaa mummojen osallistua enemmän (ellei ole esimerkiksi välit menneet täysin ja niitä ei ole yritetty edes paikata tai muuta jotain oikeasti traagista suhteessa). Oikeasti lähes kaikilla kaduttaa vanhemmuuttaan se, että olisinpa ollut lempeämpi ja rennompi omia lapsia kohtaan, tehnyt vähemmän töitä, laittanut lapset edelle tai vaikkapa sekin etten tehnyt enemmän jo nuorena juuri niin kuin halusin vaan laitoin muut aikuiset edelle. Toki kaikki eivät tätä oivalla, tai oivaltavat ehkä lastenlasten myötä ja jotkut vasta saattohoidossa. Mutta kyllä ihmiset suurimmat katumiset liittyvät aina niihin omiin lapsiin tai puolisoonkin.
Ehkäpä osa mummoista sitten yrittää paikata noita asioita lastenlasten kanssa, vaikka oikeasti korjausliikehän pitäisi tehdä niiden omien aikuisten lasten kanssa.
T. Yksi kuusikymppinen, jolla ei siis ole mitään anoppiongelmia, vaan ihan mielenkiinnolla seuraan ketjua. Ei ole vielä lapsenlapsiakaan.
Ei mitään tarinointia ollut tässä. Täysin totta! Ei se sitä poista, että on monta muutakun asiaa, joita olisin toivonut tehneeni toisin lasteni kanssa!
Nämä isovanhempiasiat liittyy siihen, että vain äitini on hengissä ja hänkin on huonossa kunnossa.
Olen saanut perspektiiviä siihen pikkulapsiaikaan ja todellakin olisin voinut enemmän antaa lasten olla vanhempiemme kanssa. Kai tässä iässä on enemmän myötätuntoa niitä vanhempiakin kohtaan.
En itse ajattele niin, että omat vanhempani olisivat mielummin korjanneet välit minuun. He osoittivat sen rakkautensa minuun lasten kautta. Heille he olivat parempia kuin minulle. Saattaa johtua siitä, että olen sinut oman lapsuuteni kanssa nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Kiva kirjoitus ja mukavia muistoja. Mummola on lapselle maailman paras paikka. Erilainen lämpö, kiireettömyys, hyväksyntä mitä kotona, vaikka sielläkin on hyvä. Minä kaipaan vieläkin lapsuuden mummolaa ja Liisa-mummua. Kotona oli askareet ja kiireinen äiti, melua ja pienet sisaret. Hekin kaikki tietenkin myös rakkaita.
Nykyään lapsia on 1,2 per äiti ja vanhemmat on lasrensa kanssa toisin kuin se sinun sukupolvesi.
Mene muualle satuilemaan lööperiä.
Kenelläkään ei ole 1,2 lasta. On joko 0 tai 1 tai 2 tai...
Ai. Minä olen siis Huono äiti. Ihan varmasti vajavainen, se on totta. Mutta en sen vuoksi, että kiitin isovanhempia lahjoista tai annoin heidän viettää aikaa lasten kanssa.
Kultamummi menee nyt ottamaan ne iltalääkkeet
Mikä sinua vaivaa?
Minä en ole kenenkään mummi.
Vaii onko tuo "kultamummi" yleisnimitys kaikille, jotka eivät pidä isovanhempia hirviönä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Minä vähän veikkaan, että näitä joko joku tarinoi luodakseen kuvaa kuinka myöhemmin kaduttaa jos nyt ei ota mummoja huomioon, tai sitten on ehkä vielä vähän kehittymistä edessä elämässä. Kaikella rakkaudella siis, jos näin on.
Tämä ikä on opettanut jo sen, että eniten kaduttaa ne omat vanhemmuuden virheet ja oman läsnäolon puute lapsia kohtaan. Ei se miten aikuisia kohteli, vaan se miten niitä pieniä ja avuttomia lapsia kohteli. Milloin oli liian ankara, milloin vei liikaa hoitoon, miksi ei hoitanut itse päivähoidon sijaan kun olivat vielä äidissä kiinni jne. Ei niistä yöunia menetä, mutta se on sellaista ajan tuottamaa oivallusta ja kypsymistä.
Uskonpa että hyvin harvalla kaduttaa että olisi pitänyt antaa mummojen osallistua enemmän (ellei ole esimerkiksi välit menneet täysin ja niitä ei ole yritetty edes paikata tai muuta jotain oikeasti traagista suhteessa). Oikeasti lähes kaikilla kaduttaa vanhemmuuttaan se, että olisinpa ollut lempeämpi ja rennompi omia lapsia kohtaan, tehnyt vähemmän töitä, laittanut lapset edelle tai vaikkapa sekin etten tehnyt enemmän jo nuorena juuri niin kuin halusin vaan laitoin muut aikuiset edelle. Toki kaikki eivät tätä oivalla, tai oivaltavat ehkä lastenlasten myötä ja jotkut vasta saattohoidossa. Mutta kyllä ihmiset suurimmat katumiset liittyvät aina niihin omiin lapsiin tai puolisoonkin.
Ehkäpä osa mummoista sitten yrittää paikata noita asioita lastenlasten kanssa, vaikka oikeasti korjausliikehän pitäisi tehdä niiden omien aikuisten lasten kanssa.
T. Yksi kuusikymppinen, jolla ei siis ole mitään anoppiongelmia, vaan ihan mielenkiinnolla seuraan ketjua. Ei ole vielä lapsenlapsiakaan.
Ei mitään tarinointia ollut tässä. Täysin totta! Ei se sitä poista, että on monta muutakun asiaa, joita olisin toivonut tehneeni toisin lasteni kanssa!
Nämä isovanhempiasiat liittyy siihen, että vain äitini on hengissä ja hänkin on huonossa kunnossa.Olen saanut perspektiiviä siihen pikkulapsiaikaan ja todellakin olisin voinut enemmän antaa lasten olla vanhempiemme kanssa. Kai tässä iässä on enemmän myötätuntoa niitä vanhempiakin kohtaan.
En itse ajattele niin, että omat vanhempani olisivat mielummin korjanneet välit minuun. He osoittivat sen rakkautensa minuun lasten kautta. Heille he olivat parempia kuin minulle. Saattaa johtua siitä, että olen sinut oman lapsuuteni kanssa nykyään.
Mene muualle satuilemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Kiva kirjoitus ja mukavia muistoja. Mummola on lapselle maailman paras paikka. Erilainen lämpö, kiireettömyys, hyväksyntä mitä kotona, vaikka sielläkin on hyvä. Minä kaipaan vieläkin lapsuuden mummolaa ja Liisa-mummua. Kotona oli askareet ja kiireinen äiti, melua ja pienet sisaret. Hekin kaikki tietenkin myös rakkaita.
Meillä omi Liisa-mummi. Tuo anoppini, oikein kiva ihminen, vaikka minulle hänen olemisensa ei aina ollut helppoa.
Samaa kertoo työkaverini, joka on nyt mummi. Hän on saanut alkaen alle 1-v lapsenlapsensa yöhoitoon usein. Viettävät paljon aikaa yhdessä. Mm vie lapsen kerran viikossa uimaan. Tuo työkaverini kertoi, että rakkaus tähän lapseen on vielä enemmän kuin omiin aikanaan. Kai sen tekee se, että isovanhemman velvollisuudet on erilaiset kuin äidin. Taakka on poissa.
Onneksi tämä äiti ei koe, että se on häneltä pois.
T. Edellinen yli 50-v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Kiva kirjoitus ja mukavia muistoja. Mummola on lapselle maailman paras paikka. Erilainen lämpö, kiireettömyys, hyväksyntä mitä kotona, vaikka sielläkin on hyvä. Minä kaipaan vieläkin lapsuuden mummolaa ja Liisa-mummua. Kotona oli askareet ja kiireinen äiti, melua ja pienet sisaret. Hekin kaikki tietenkin myös rakkaita.
Nykyään lapsia on 1,2 per äiti ja vanhemmat on lasrensa kanssa toisin kuin se sinun sukupolvesi.
Mene muualle satuilemaan lööperiä.
Meilläkin kaksi lasta, olivat kotona 3- ja 5-vuotiaiksi asti ja senkin jälkeen menin puolipäiväisesti töihin, eli olen kotona aina klo 13 eteenpäin. Lapsillehan tämä on ollut mahtavaa, saavat heti koulun jälkeen apua läksyihin ja keskustelua kaverisuhteista yms. Todella kiitollinen olen tästä miehelleni että sopii hänellekin
Siis ainoahan jolle tämä on ollut ongelma on anoppini. Hän olisi halunnut hoitaa lapsiamme kotona ja olla iltapäivisin kotona kouluaikoina yms. Ei onneksi meille tuosta suoraan puhunut, mutta oli itkenyt mm. kälylle ja parille muulle sukulaiselle kun ei ole saanut osallistua tällä tavalla kasvatukseen. Anopilla on varmaan itsellä jokin suurempi trauma omasta vanhemmuudestaan, mutta ne ovat niin henkilökohtaisia asioita etten tänne halua kirjoittaa.
Mutta siis aivan mahtavaa, että vanhempien merkitys lasten elämässä on alettu ymmärtämään paremmin kuin ennen ja suurin osa nykyvanhemmista ei kaada vastuuta lapsista toisten niskaan. Tämä ei tietenkään poissulje sitä etteikö lapset voisi olla hoidossa yms. mutta sellainen oman merkityksen pienentäminen on onneksi katoamassa ja ajatus siitä, että lapsi tarvitsee eniten vanhempiaan on yleistynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä nyt suoltuu satuja tänne..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Kiva kirjoitus ja mukavia muistoja. Mummola on lapselle maailman paras paikka. Erilainen lämpö, kiireettömyys, hyväksyntä mitä kotona, vaikka sielläkin on hyvä. Minä kaipaan vieläkin lapsuuden mummolaa ja Liisa-mummua. Kotona oli askareet ja kiireinen äiti, melua ja pienet sisaret. Hekin kaikki tietenkin myös rakkaita.
Meillä omi Liisa-mummi. Tuo anoppini, oikein kiva ihminen, vaikka minulle hänen olemisensa ei aina ollut helppoa.
Samaa kertoo työkaverini, joka on nyt mummi. Hän on saanut alkaen alle 1-v lapsenlapsensa yöhoitoon usein. Viettävät paljon aikaa yhdessä. Mm vie lapsen kerran viikossa uimaan. Tuo työkaverini kertoi, että rakkaus tähän lapseen on vielä enemmän kuin omiin aikanaan. Kai sen tekee se, että isovanhemman velvollisuudet on erilaiset kuin äidin. Taakka on poissa.
Onneksi tämä äiti ei koe, että se on häneltä pois.
T. Edellinen yli 50-v
Kai ymmärrät, että jotain on pielessä jos rakastaa lapsenlapsia enemmän kuin omia aikanaan. Kuinka surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Kiva kirjoitus ja mukavia muistoja. Mummola on lapselle maailman paras paikka. Erilainen lämpö, kiireettömyys, hyväksyntä mitä kotona, vaikka sielläkin on hyvä. Minä kaipaan vieläkin lapsuuden mummolaa ja Liisa-mummua. Kotona oli askareet ja kiireinen äiti, melua ja pienet sisaret. Hekin kaikki tietenkin myös rakkaita.
Nykyään lapsia on 1,2 per äiti ja vanhemmat on lasrensa kanssa toisin kuin se sinun sukupolvesi.
Mene muualle satuilemaan lööperiä.
Meilläkin kaksi lasta, olivat kotona 3- ja 5-vuotiaiksi asti ja senkin jälkeen menin puolipäiväisesti töihin, eli olen kotona aina klo 13 eteenpäin. Lapsillehan tämä on ollut mahtavaa, saavat heti koulun jälkeen apua läksyihin ja keskustelua kaverisuhteista yms. Todella kiitollinen olen tästä miehelleni että sopii hänellekin
Siis ainoahan jolle tämä on ollut ongelma on anoppini. Hän olisi halunnut hoitaa lapsiamme kotona ja olla iltapäivisin kotona kouluaikoina yms. Ei onneksi meille tuosta suoraan puhunut, mutta oli itkenyt mm. kälylle ja parille muulle sukulaiselle kun ei ole saanut osallistua tällä tavalla kasvatukseen. Anopilla on varmaan itsellä jokin suurempi trauma omasta vanhemmuudestaan, mutta ne ovat niin henkilökohtaisia asioita etten tänne halua kirjoittaa.
Mutta siis aivan mahtavaa, että vanhempien merkitys lasten elämässä on alettu ymmärtämään paremmin kuin ennen ja suurin osa nykyvanhemmista ei kaada vastuuta lapsista toisten niskaan. Tämä ei tietenkään poissulje sitä etteikö lapset voisi olla hoidossa yms. mutta sellainen oman merkityksen pienentäminen on onneksi katoamassa ja ajatus siitä, että lapsi tarvitsee eniten vanhempiaan on yleistynyt.
Meillä mummo kuvitteli että lapset tarvitsee alakoulussa kesähoitoa. Minä teen kotona töitä joten en tietenkään sellaista ole tarvinnut, enkä
Myöskään iltapäivisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Kiva kirjoitus ja mukavia muistoja. Mummola on lapselle maailman paras paikka. Erilainen lämpö, kiireettömyys, hyväksyntä mitä kotona, vaikka sielläkin on hyvä. Minä kaipaan vieläkin lapsuuden mummolaa ja Liisa-mummua. Kotona oli askareet ja kiireinen äiti, melua ja pienet sisaret. Hekin kaikki tietenkin myös rakkaita.
Meillä omi Liisa-mummi. Tuo anoppini, oikein kiva ihminen, vaikka minulle hänen olemisensa ei aina ollut helppoa.
Samaa kertoo työkaverini, joka on nyt mummi. Hän on saanut alkaen alle 1-v lapsenlapsensa yöhoitoon usein. Viettävät paljon aikaa yhdessä. Mm vie lapsen kerran viikossa uimaan. Tuo työkaverini kertoi, että rakkaus tähän lapseen on vielä enemmän kuin omiin aikanaan. Kai sen tekee se, että isovanhemman velvollisuudet on erilaiset kuin äidin. Taakka on poissa.
Onneksi tämä äiti ei koe, että se on häneltä pois.
T. Edellinen yli 50-v
Kuinka kukaan voi ylpeillä tuollaisella. Kuinka kylmäsydäminen onkaan äiti, joka rakastaa toisten lapsia enemmän kuin omiaan!?
T. Äiti, anoppi ja mummi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Minä vähän veikkaan, että näitä joko joku tarinoi luodakseen kuvaa kuinka myöhemmin kaduttaa jos nyt ei ota mummoja huomioon, tai sitten on ehkä vielä vähän kehittymistä edessä elämässä. Kaikella rakkaudella siis, jos näin on.
Tämä ikä on opettanut jo sen, että eniten kaduttaa ne omat vanhemmuuden virheet ja oman läsnäolon puute lapsia kohtaan. Ei se miten aikuisia kohteli, vaan se miten niitä pieniä ja avuttomia lapsia kohteli. Milloin oli liian ankara, milloin vei liikaa hoitoon, miksi ei hoitanut itse päivähoidon sijaan kun olivat vielä äidissä kiinni jne. Ei niistä yöunia menetä, mutta se on sellaista ajan tuottamaa oivallusta ja kypsymistä.
Uskonpa että hyvin harvalla kaduttaa että olisi pitänyt antaa mummojen osallistua enemmän (ellei ole esimerkiksi välit menneet täysin ja niitä ei ole yritetty edes paikata tai muuta jotain oikeasti traagista suhteessa). Oikeasti lähes kaikilla kaduttaa vanhemmuuttaan se, että olisinpa ollut lempeämpi ja rennompi omia lapsia kohtaan, tehnyt vähemmän töitä, laittanut lapset edelle tai vaikkapa sekin etten tehnyt enemmän jo nuorena juuri niin kuin halusin vaan laitoin muut aikuiset edelle. Toki kaikki eivät tätä oivalla, tai oivaltavat ehkä lastenlasten myötä ja jotkut vasta saattohoidossa. Mutta kyllä ihmiset suurimmat katumiset liittyvät aina niihin omiin lapsiin tai puolisoonkin.
Ehkäpä osa mummoista sitten yrittää paikata noita asioita lastenlasten kanssa, vaikka oikeasti korjausliikehän pitäisi tehdä niiden omien aikuisten lasten kanssa.
T. Yksi kuusikymppinen, jolla ei siis ole mitään anoppiongelmia, vaan ihan mielenkiinnolla seuraan ketjua. Ei ole vielä lapsenlapsiakaan.
Ei mitään tarinointia ollut tässä. Täysin totta! Ei se sitä poista, että on monta muutakun asiaa, joita olisin toivonut tehneeni toisin lasteni kanssa!
Nämä isovanhempiasiat liittyy siihen, että vain äitini on hengissä ja hänkin on huonossa kunnossa.Olen saanut perspektiiviä siihen pikkulapsiaikaan ja todellakin olisin voinut enemmän antaa lasten olla vanhempiemme kanssa. Kai tässä iässä on enemmän myötätuntoa niitä vanhempiakin kohtaan.
En itse ajattele niin, että omat vanhempani olisivat mielummin korjanneet välit minuun. He osoittivat sen rakkautensa minuun lasten kautta. Heille he olivat parempia kuin minulle. Saattaa johtua siitä, että olen sinut oman lapsuuteni kanssa nykyään.
Mene muualle satuilemaan.
Puutun tähän väliin vaikket minulle vastaakaan että kyllä meillä ainakin satuillaan, lapsenlapsille joka kerta kun näemme. Eetu Ensimmäinen, vitsinimi esikois-lapsenlapselleni- istuu mummon kainalossa ja luemme, olemme vaan. Sanoo monesti kotonaan äitilleen että nyt pittää päästä mummolaan! Toivon että tuntee samoja mukavia tunteita kuin minä Liisa-mummun kanssa. Hän kuunteli minun, pikku tytön juttuja ja otti ne todesta, paljon kerroin sellaista mitä en kellekään toiselle tohtinut. Annetaan näiden meille kaikille niin rakkaiden lasten nauttia kun saavat elää vapaata hauskaa lapsen elämää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ole yli 50-v teinien äiti. Olin yli 30 kun sain lapseni. Omat vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan oltiin enemmän tekemisissä aina. Aika paljon pari vuotiaasta saakka yökylässäkin. Annoin lasten mennä isovanhempien kanssa eri tapahtumiin. He olivat isovanhempina paljon parempia kuin vanhempina. Nykyään teinit käyvät mummoa auttamassa "kesätyönä" ja saavat hyvin rahaa. Äitini osti aina hienot toiveen mukaiset lahjat ja keräsi rahaa tilille molemmille. Joskus ärsytti, kun pärähtivät usein paikalle.
Anoppi osteli muovikrääsää paljon ja teki itse vaatteita, mm 1-v mekon. Tein sitten niin, että kuva otettiin sekä minun että mummin mekossa. Nykyään kaduttaa, se mummin mekko olisi kyllä riittänyt. Toi leipomuksia ym. Kiitin aina, vaikkei se vaate tai lelu meidän toiveen mukainen ollut ja laitoin leipomukset juhlapöytään, vaikka omiakin oli. Asuivat kaukana ja käytiin kylässä. Mökillä koko katras pikkumökissä. Kerran olivat hoitamassa lapsia 4 yötä meillä, kun olimme matkalla. Olivat viihtyneet kaikki. Tykkäsivät pitää sylissä ja hauskuttaa lapsia, jopa käydä vaunulenkillä yksin.
Yksi joulu vietettiin minun vanhemmilla. Muuten kotona, omat vanhemmat tulivat meille.
Nyt toivon, että olisin antanut mummuille ja vaareille vielä enemmän mahdollisuutta olla lasten kanssa. Se suhde on ainutlaatuinen. Se on jotenkin samalla rakkautta meitä heidän lapsiaan kohtaan.
Omat lapset ovat avarakatseisia ja ystävällisiä. En usko, että he laittavat hanat kiinni, jos lapsia saavat. Ovat myötätuntoisia. Ja siitä olen tyytyväinen. En usko, että he miettivät "miksi isovanhempia tarvitaan?"
Minä vähän veikkaan, että näitä joko joku tarinoi luodakseen kuvaa kuinka myöhemmin kaduttaa jos nyt ei ota mummoja huomioon, tai sitten on ehkä vielä vähän kehittymistä edessä elämässä. Kaikella rakkaudella siis, jos näin on.
Tämä ikä on opettanut jo sen, että eniten kaduttaa ne omat vanhemmuuden virheet ja oman läsnäolon puute lapsia kohtaan. Ei se miten aikuisia kohteli, vaan se miten niitä pieniä ja avuttomia lapsia kohteli. Milloin oli liian ankara, milloin vei liikaa hoitoon, miksi ei hoitanut itse päivähoidon sijaan kun olivat vielä äidissä kiinni jne. Ei niistä yöunia menetä, mutta se on sellaista ajan tuottamaa oivallusta ja kypsymistä.
Uskonpa että hyvin harvalla kaduttaa että olisi pitänyt antaa mummojen osallistua enemmän (ellei ole esimerkiksi välit menneet täysin ja niitä ei ole yritetty edes paikata tai muuta jotain oikeasti traagista suhteessa). Oikeasti lähes kaikilla kaduttaa vanhemmuuttaan se, että olisinpa ollut lempeämpi ja rennompi omia lapsia kohtaan, tehnyt vähemmän töitä, laittanut lapset edelle tai vaikkapa sekin etten tehnyt enemmän jo nuorena juuri niin kuin halusin vaan laitoin muut aikuiset edelle. Toki kaikki eivät tätä oivalla, tai oivaltavat ehkä lastenlasten myötä ja jotkut vasta saattohoidossa. Mutta kyllä ihmiset suurimmat katumiset liittyvät aina niihin omiin lapsiin tai puolisoonkin.
Ehkäpä osa mummoista sitten yrittää paikata noita asioita lastenlasten kanssa, vaikka oikeasti korjausliikehän pitäisi tehdä niiden omien aikuisten lasten kanssa.
T. Yksi kuusikymppinen, jolla ei siis ole mitään anoppiongelmia, vaan ihan mielenkiinnolla seuraan ketjua. Ei ole vielä lapsenlapsiakaan.
Ei mitään tarinointia ollut tässä. Täysin totta! Ei se sitä poista, että on monta muutakun asiaa, joita olisin toivonut tehneeni toisin lasteni kanssa!
Nämä isovanhempiasiat liittyy siihen, että vain äitini on hengissä ja hänkin on huonossa kunnossa.Olen saanut perspektiiviä siihen pikkulapsiaikaan ja todellakin olisin voinut enemmän antaa lasten olla vanhempiemme kanssa. Kai tässä iässä on enemmän myötätuntoa niitä vanhempiakin kohtaan.
En itse ajattele niin, että omat vanhempani olisivat mielummin korjanneet välit minuun. He osoittivat sen rakkautensa minuun lasten kautta. Heille he olivat parempia kuin minulle. Saattaa johtua siitä, että olen sinut oman lapsuuteni kanssa nykyään.
Mene muualle satuilemaan.
Totean vielä kerran, että tämä tarina on tosi, minun elämääni.
Ei siitä tarvitse tykätä. Mutta voisiko ihan neutraalisti lukea. Ymmärtääkseni käytän ihan neutraalia kieltä. Se ei vaan ole ketjun "aatteen mukaista".
Ehkäpä olet oikeassa. Tätä ketjua pitävät hengissä vain me eri mieltä olevat. Ilman meitä ketju kuolee. Samanmielisten keskustelu jatkuu aikansa, kunnes toistoa tulee liikaa.
Joten kiitos ja anteeksi. Poustun takavasemmalle.
Ei liity ketjun aiheeseen mitenkään.