Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Miksi väkivaltaista hullua kotirauhan rikkojaa pitäisi lohduttaa?
Kyllä nämä kahjot miniät, jotka ei antaisi mummin edes katsella vauvaa saati muuten hoitaa, joutuisivat hoitoon. Ei ole tervettä vauvan vanhemmuutta, jos yrittää omia vauvansa niin, ettei edes mummo saa katsoa ja hoitaa. Äifit muistakaa että yksin ette jaksa lasta kasvattaa aikuisiksi ja mitä enemmän lapsella on läheisiä ihmisiä, jotka hänestä välittävät sitä parempi. Voin sanoa myös senkin jo varoitukseksi, että lastasi tulee vielä varmuudella hoitamaan monta kertaa hullumpia ihmisiä hoitopaikoissa, missä lapsille huudetaan ja niitä riuhdotaan käsivarsista, niin kuin eilisen uutisissa oli, ja kahjot opettajat koulussa. Joten yksi rakastava mummi ei ole läheskään pahin uhkakuva lapsellesi.
Mutta mihin tarvitaan juuri sitä sekopäistä mummoa?
Sillä lapsella voi olla kymmeniä muita läheisiä jotka ei ole sekopäitä, jotka hoitaa lasta vanhempia kunnioittaen ja kuunnellen.
Ja jos kerran on varmaa, että sen lapsen elämässä tulee olemaan hullumpiakin hoitajia (josta olen kyllä erimieltä) niin eikö olisi vielä tärkeämpää rajata ne sekopäät jotka huomaa pois lapsen elämästä kokonaan?
Ja vaikka joku ihan hirrveesti tykkäis siitä lapsesta ihan rakastaisi omasta mielestään, mutta ei käyttäydy hyvin sen lapsen vanhempia kohtaan niin ei sellaisenkaan ihmisen aiheuttamaa stressiä tarvitse sietää.
Lapsi ei tarvitse stressinaiheuttajia vanhemmilleen, vaan hyvinvoivan perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Kun ei se ole sen vauvan tehtävä terapoida sitä isoäitiä mahdollisten ”haavoittumisten” takia. Tai pitää tätä pystyssä tai auttaa jaksamaan henkisesit
Isoäidin pitää hakeutua oikeaan terapiaan. Ei manipuloida sukulaisiaan eikä kuormittaa lasta tai tämän vanhempia.
Moni näistä mummojen mielestä ikävistä vanhemmista on jo kannatellut sitä äitinsä mielenterveyttä koko lapsuutensa.
He ei halua samaa lapsilleen.
Jos mummo oikeasti, siis oikeasti, rakastaisi sitä vauvaa, hän hakisi apua mielenterveysongelmiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".
Olipa provoa kerrakseen. Kuka näitä keksii?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Olipa provoa kerrakseen. Kuka näitä keksii?
Voivoi. Koska itse olen kokenut kaikenlaista vastaavaa, en näe tässä provon tynkääkään.
Juuri nuo itkuviestit, oven taakse ilmestymiset, kiristämiset jne on ihan peruskauraa narsismiin kallellaan olevan läheisriippuvaisen työskentelytavoista.
Itkuviesti = manipuloidaan tunnetasolla, kiristäminen = ks edellä, oven taakse ilmestymiset = rajattomuus, kun ei edes tajuta, että kukaan siellä lapsen kodissa ei ole oman itsen jatkumo.
Ja niin edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Olipa provoa kerrakseen. Kuka näitä keksii?
Voivoi. Koska itse olen kokenut kaikenlaista vastaavaa, en näe tässä provon tynkääkään.
Juuri nuo itkuviestit, oven taakse ilmestymiset, kiristämiset jne on ihan peruskauraa narsismiin kallellaan olevan läheisriippuvaisen työskentelytavoista.
Itkuviesti = manipuloidaan tunnetasolla, kiristäminen = ks edellä, oven taakse ilmestymiset = rajattomuus, kun ei edes tajuta, että kukaan siellä lapsen kodissa ei ole oman itsen jatkumo.
Ja niin edelleen.
Ja siitä sitten voikin jatkaa esimerkiksi itsemurhalla uhkailuun, lähipiirin kytkemiseen mukaan tuohon vainoamiseen, sosiaaliseen eristämiseen jne.
Been done, experienced that.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Ei mikään, eikä kukaan ole niin sanonutkaan.
Juuri tuo yksi vouhka tuossa sanoi ettei saa istua ja katsella vauvaa.
Sinun kannattaa varmaan hakea jotain apua itsellesi. Olet se sama yksinäinen vakiolänkyttäjä.
Jos tuntuu oikein pahalta niin trollaamisen sijasta kannattaa ajatella että joku rakastaa sinuakin. Olet tärkeä! Mene vaikka järvenrantaan, kuuntele mielimusiikkiasi. Jos tuntuu todella pahalta niin soita rohkeasti omaan terveyskeskukseesi niin voit saada samalle päivälle jutteluajan hoitajalle.
Virtuaalihali sinulle!Sinä olet harhainen ja ilkeä ihminen. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, eikä tule. Lapsuus yksinkertaisen ja piikikkään äidin lapsena on yhtä helvettiä.
No niin, nyt ymmärrän sinua paremmin. Olet kokenut kovia ja sinulla on äitikompleksi - siksi kirjoitat tuollaisia juttuja. Olen pahoillani puolestasi. Olisit ansainnut parempaa<3
Ei oikein osu eikä uppoa tuollainen jankutus, jota olet pitänyt aika monen viestin ajan. Etkö parempaan pysty? Et varmaan, siksihän sinä täälläkin härväät jauhamassa paskaa asioista, joista rajoittunut mielesi ei kykene muodostamaan minkäänlaista kuvaa, joka poikkeaisi vähänkään omasta mustavalkoisesta, ja sanalla sanoen, naiivin ja yksinkertaisen ihmisen maailmankuvasta.
Tietää aina että toisella on jauhot suussa kun alkaa tuituittelu. Kun sanottavaa ei ole, mutta on pakko koittaa saada viimeinen sana jossain kuvitteellisessa nettitaistossa. Mikä olisikaan parempi, kuin heitellä vähätteleviä mielenterveyskommentteja ja passiivisaggressiivisia "ivallsia" tsemppauksia a´la yläasteen röökipaikka. Jos olisin äitisi, häpeäisin silmät päästäni. Onneksi en ole.
Tuota keskustelutapaahan on täällä muuten moituttu niiden hurmosmummojen tavaksi kommunikoida. Jännittävää huomata, kuinka sokea ihminen voikaan olla omalle vammailulleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Ei mikään, eikä kukaan ole niin sanonutkaan.
Juuri tuo yksi vouhka tuossa sanoi ettei saa istua ja katsella vauvaa.
Sinun kannattaa varmaan hakea jotain apua itsellesi. Olet se sama yksinäinen vakiolänkyttäjä.
Jos tuntuu oikein pahalta niin trollaamisen sijasta kannattaa ajatella että joku rakastaa sinuakin. Olet tärkeä! Mene vaikka järvenrantaan, kuuntele mielimusiikkiasi. Jos tuntuu todella pahalta niin soita rohkeasti omaan terveyskeskukseesi niin voit saada samalle päivälle jutteluajan hoitajalle.
Virtuaalihali sinulle!Sinä olet harhainen ja ilkeä ihminen. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, eikä tule. Lapsuus yksinkertaisen ja piikikkään äidin lapsena on yhtä helvettiä.
No niin, nyt ymmärrän sinua paremmin. Olet kokenut kovia ja sinulla on äitikompleksi - siksi kirjoitat tuollaisia juttuja. Olen pahoillani puolestasi. Olisit ansainnut parempaa<3
Ei oikein osu eikä uppoa tuollainen jankutus, jota olet pitänyt aika monen viestin ajan. Etkö parempaan pysty? Et varmaan, siksihän sinä täälläkin härväät jauhamassa paskaa asioista, joista rajoittunut mielesi ei kykene muodostamaan minkäänlaista kuvaa, joka poikkeaisi vähänkään omasta mustavalkoisesta, ja sanalla sanoen, naiivin ja yksinkertaisen ihmisen maailmankuvasta.
Tietää aina että toisella on jauhot suussa kun alkaa tuituittelu. Kun sanottavaa ei ole, mutta on pakko koittaa saada viimeinen sana jossain kuvitteellisessa nettitaistossa. Mikä olisikaan parempi, kuin heitellä vähätteleviä mielenterveyskommentteja ja passiivisaggressiivisia "ivallsia" tsemppauksia a´la yläasteen röökipaikka. Jos olisin äitisi, häpeäisin silmät päästäni. Onneksi en ole.
Tuota keskustelutapaahan on täällä muuten moituttu niiden hurmosmummojen tavaksi kommunikoida. Jännittävää huomata, kuinka sokea ihminen voikaan olla omalle vammailulleen.
Minäkin tunnistan sinut. Olet se palstahäirikkö joka päivystää täällä 24/7. Erityisesti vihaat äitejä ja triggeröidyt metatyö-sanasta. Olikohan se kaksi viikkoa istten kun räyhäsit viisi päivää putkeen metatyö-ketjussa, jonka itse aloititkin.
En ole tuo jolla vastasit - meitä on tässäkni ketjussa useita, vaikka aina jäät myös jankkaamaan "yhdelle" kirjoittajalle.
Minä olen tuo (meistä monista), joka käytti termiä tuitui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Ei mikään, eikä kukaan ole niin sanonutkaan.
Juuri tuo yksi vouhka tuossa sanoi ettei saa istua ja katsella vauvaa.
Sinun kannattaa varmaan hakea jotain apua itsellesi. Olet se sama yksinäinen vakiolänkyttäjä.
Jos tuntuu oikein pahalta niin trollaamisen sijasta kannattaa ajatella että joku rakastaa sinuakin. Olet tärkeä! Mene vaikka järvenrantaan, kuuntele mielimusiikkiasi. Jos tuntuu todella pahalta niin soita rohkeasti omaan terveyskeskukseesi niin voit saada samalle päivälle jutteluajan hoitajalle.
Virtuaalihali sinulle!Sinä olet harhainen ja ilkeä ihminen. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, eikä tule. Lapsuus yksinkertaisen ja piikikkään äidin lapsena on yhtä helvettiä.
No niin, nyt ymmärrän sinua paremmin. Olet kokenut kovia ja sinulla on äitikompleksi - siksi kirjoitat tuollaisia juttuja. Olen pahoillani puolestasi. Olisit ansainnut parempaa<3
Ei oikein osu eikä uppoa tuollainen jankutus, jota olet pitänyt aika monen viestin ajan. Etkö parempaan pysty? Et varmaan, siksihän sinä täälläkin härväät jauhamassa paskaa asioista, joista rajoittunut mielesi ei kykene muodostamaan minkäänlaista kuvaa, joka poikkeaisi vähänkään omasta mustavalkoisesta, ja sanalla sanoen, naiivin ja yksinkertaisen ihmisen maailmankuvasta.
Tietää aina että toisella on jauhot suussa kun alkaa tuituittelu. Kun sanottavaa ei ole, mutta on pakko koittaa saada viimeinen sana jossain kuvitteellisessa nettitaistossa. Mikä olisikaan parempi, kuin heitellä vähätteleviä mielenterveyskommentteja ja passiivisaggressiivisia "ivallsia" tsemppauksia a´la yläasteen röökipaikka. Jos olisin äitisi, häpeäisin silmät päästäni. Onneksi en ole.
Tuota keskustelutapaahan on täällä muuten moituttu niiden hurmosmummojen tavaksi kommunikoida. Jännittävää huomata, kuinka sokea ihminen voikaan olla omalle vammailulleen.
Eri
Olet ilmeisesti tuo joka kysyi mikä sohvalla istumisessa on pahaa?
Pystyisitkö löytämään ja kopioimaan sen viestin, josta sait käsityksen, että se sohvalla istuminen olisi se paha asia?
Itse olen huomannut vain sellaisia viestejä missä on kerrottu myös muusta ns omituisesta käytöksestä samassa yhteydessä kun sohva on mainittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Miksi väkivaltaista hullua kotirauhan rikkojaa pitäisi lohduttaa?
Kyllä nämä kahjot miniät, jotka ei antaisi mummin edes katsella vauvaa saati muuten hoitaa, joutuisivat hoitoon. Ei ole tervettä vauvan vanhemmuutta, jos yrittää omia vauvansa niin, ettei edes mummo saa katsoa ja hoitaa. Äifit muistakaa että yksin ette jaksa lasta kasvattaa aikuisiksi ja mitä enemmän lapsella on läheisiä ihmisiä, jotka hänestä välittävät sitä parempi. Voin sanoa myös senkin jo varoitukseksi, että lastasi tulee vielä varmuudella hoitamaan monta kertaa hullumpia ihmisiä hoitopaikoissa, missä lapsille huudetaan ja niitä riuhdotaan käsivarsista, niin kuin eilisen uutisissa oli, ja kahjot opettajat koulussa. Joten yksi rakastava mummi ei ole läheskään pahin uhkakuva lapsellesi.
Lue tuon hullun mummon kuvaus. Älä sepitä omia tarinoita.
Myös miniällä on oikeus kotirauhaan.
Ja tietenkin lapsensa jaksaa kasvattaa aikuiseksi ja jos ei jaksa, apua voi palkata tai sitä voi pyytää sellaisilta, joista on oikeasti apua.
Lue itse sellaisia kirjoituksia, joissa normaalit mummot kertovat normaaleista jutuista, ja silti sinä ja pari muuta hullua saatte nekin käännettyä joksikin kieroumaksi. Vikaa on varmasti monessa isovanhemmassa, mutta on aivan hitosti monessa äidissäkin.
Ketjusta on tullut kollektiivinen mummonvihausketju. Meno on aivan absurdia ja naurettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Miksi väkivaltaista hullua kotirauhan rikkojaa pitäisi lohduttaa?
Kyllä nämä kahjot miniät, jotka ei antaisi mummin edes katsella vauvaa saati muuten hoitaa, joutuisivat hoitoon. Ei ole tervettä vauvan vanhemmuutta, jos yrittää omia vauvansa niin, ettei edes mummo saa katsoa ja hoitaa. Äifit muistakaa että yksin ette jaksa lasta kasvattaa aikuisiksi ja mitä enemmän lapsella on läheisiä ihmisiä, jotka hänestä välittävät sitä parempi. Voin sanoa myös senkin jo varoitukseksi, että lastasi tulee vielä varmuudella hoitamaan monta kertaa hullumpia ihmisiä hoitopaikoissa, missä lapsille huudetaan ja niitä riuhdotaan käsivarsista, niin kuin eilisen uutisissa oli, ja kahjot opettajat koulussa. Joten yksi rakastava mummi ei ole läheskään pahin uhkakuva lapsellesi.
Lue tuon hullun mummon kuvaus. Älä sepitä omia tarinoita.
Myös miniällä on oikeus kotirauhaan.
Ja tietenkin lapsensa jaksaa kasvattaa aikuiseksi ja jos ei jaksa, apua voi palkata tai sitä voi pyytää sellaisilta, joista on oikeasti apua.
Ensimäinen viesti oli täysin tasapainoinen ha siihen tulleet vadtaukset jäätävää kuraa. Mukaanlukuen tuo miniän vuodatus. Saati nuo (saman kirjoittajan) pimeät säälikettuilut.
On tämä kyllä kammottava ketju.
Tai sitten olet vain sairaudentunnoton. Ja jos sinusta lapsen kotiinkin saa tunkeutua ja moista käytöstä pitäisi tarkastella vain ja ainoastaan mummon näkökulmasta ja sääliä häntä niin sinä olet sairas.
Oikeasti, sun keskustelutasosi on aivan täyttä paskaa. Vähän sama kuin jos joku kysyisi että otatko pullaa kahvin kanssa, johon vastaat kirkumalla hysteerisesti että vihaan kesäkeittoa. Vastaat samoilla fraaseille täysin eri asioihin, eli luot itse aivan rationaalisesta kysymyksestä jonkun ihmeen oman mielikuvitusvihollisesi, jota vastaan hyökkäät. Ei ihan terveen ihmisen toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Miksi väkivaltaista hullua kotirauhan rikkojaa pitäisi lohduttaa?
Kyllä nämä kahjot miniät, jotka ei antaisi mummin edes katsella vauvaa saati muuten hoitaa, joutuisivat hoitoon. Ei ole tervettä vauvan vanhemmuutta, jos yrittää omia vauvansa niin, ettei edes mummo saa katsoa ja hoitaa. Äifit muistakaa että yksin ette jaksa lasta kasvattaa aikuisiksi ja mitä enemmän lapsella on läheisiä ihmisiä, jotka hänestä välittävät sitä parempi. Voin sanoa myös senkin jo varoitukseksi, että lastasi tulee vielä varmuudella hoitamaan monta kertaa hullumpia ihmisiä hoitopaikoissa, missä lapsille huudetaan ja niitä riuhdotaan käsivarsista, niin kuin eilisen uutisissa oli, ja kahjot opettajat koulussa. Joten yksi rakastava mummi ei ole läheskään pahin uhkakuva lapsellesi.
Lue tuon hullun mummon kuvaus. Älä sepitä omia tarinoita.
Myös miniällä on oikeus kotirauhaan.
Ja tietenkin lapsensa jaksaa kasvattaa aikuiseksi ja jos ei jaksa, apua voi palkata tai sitä voi pyytää sellaisilta, joista on oikeasti apua.
Lue itse sellaisia kirjoituksia, joissa normaalit mummot kertovat normaaleista jutuista, ja silti sinä ja pari muuta hullua saatte nekin käännettyä joksikin kieroumaksi. Vikaa on varmasti monessa isovanhemmassa, mutta on aivan hitosti monessa äidissäkin.
Ketjusta on tullut kollektiivinen mummonvihausketju. Meno on aivan absurdia ja naurettavaa.
Mitkä kirjoitukset täällä on normaaleja juttuja?
Ja miksi ne on tässä ketjussa?
Ja sun pitää (taas) perustaa se äitien vihausketju (noin miljoonas) ja kirjoitella sitten sinne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Miksi väkivaltaista hullua kotirauhan rikkojaa pitäisi lohduttaa?
Kyllä nämä kahjot miniät, jotka ei antaisi mummin edes katsella vauvaa saati muuten hoitaa, joutuisivat hoitoon. Ei ole tervettä vauvan vanhemmuutta, jos yrittää omia vauvansa niin, ettei edes mummo saa katsoa ja hoitaa. Äifit muistakaa että yksin ette jaksa lasta kasvattaa aikuisiksi ja mitä enemmän lapsella on läheisiä ihmisiä, jotka hänestä välittävät sitä parempi. Voin sanoa myös senkin jo varoitukseksi, että lastasi tulee vielä varmuudella hoitamaan monta kertaa hullumpia ihmisiä hoitopaikoissa, missä lapsille huudetaan ja niitä riuhdotaan käsivarsista, niin kuin eilisen uutisissa oli, ja kahjot opettajat koulussa. Joten yksi rakastava mummi ei ole läheskään pahin uhkakuva lapsellesi.
Lue tuon hullun mummon kuvaus. Älä sepitä omia tarinoita.
Myös miniällä on oikeus kotirauhaan.
Ja tietenkin lapsensa jaksaa kasvattaa aikuiseksi ja jos ei jaksa, apua voi palkata tai sitä voi pyytää sellaisilta, joista on oikeasti apua.
Ensimäinen viesti oli täysin tasapainoinen ha siihen tulleet vadtaukset jäätävää kuraa. Mukaanlukuen tuo miniän vuodatus. Saati nuo (saman kirjoittajan) pimeät säälikettuilut.
On tämä kyllä kammottava ketju.
Tai sitten olet vain sairaudentunnoton. Ja jos sinusta lapsen kotiinkin saa tunkeutua ja moista käytöstä pitäisi tarkastella vain ja ainoastaan mummon näkökulmasta ja sääliä häntä niin sinä olet sairas.
Oikeasti, sun keskustelutasosi on aivan täyttä paskaa. Vähän sama kuin jos joku kysyisi että otatko pullaa kahvin kanssa, johon vastaat kirkumalla hysteerisesti että vihaan kesäkeittoa. Vastaat samoilla fraaseille täysin eri asioihin, eli luot itse aivan rationaalisesta kysymyksestä jonkun ihmeen oman mielikuvitusvihollisesi, jota vastaan hyökkäät. Ei ihan terveen ihmisen toimintaa.
Kuuluisa olkinukke-teoriasi. Juu, tämän olet esittänyt ennenkin. Noin miljoona kertaa.😂😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Lue koko ketju, älä oleta parin sivun perusteella. Vähän kun arvostelisi kirjan kansien perusteella.
Lue postaus uudestaan. Sisäistä mitä siinä kysytään.
Se on pöhkö hysteerinen postaus. Oikein taas sitä samaa kohkaavaa mummomössötystä.
Mitä.pöhköä tai hysteeristä tai mummohössötystä tuossa viestissä on?
Näkökulma totaalisen vinoutunut ja kieli ylitunteellista hössönsössöä. Tyypillistä ylitunteellista omituista tuituikieltä jota täälläkin on nähty.
En sano tätä yleensä ikinä, mutta nyt on pakko. Sinulla on päässä vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Olipa provoa kerrakseen. Kuka näitä keksii?
Joku työtön miehensä rahoilla loisiva nahjus, jonka elämä on tylsää ja sisällötöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Lue koko ketju, älä oleta parin sivun perusteella. Vähän kun arvostelisi kirjan kansien perusteella.
Lue postaus uudestaan. Sisäistä mitä siinä kysytään.
Se on pöhkö hysteerinen postaus. Oikein taas sitä samaa kohkaavaa mummomössötystä.
Mitä.pöhköä tai hysteeristä tai mummohössötystä tuossa viestissä on?
Näkökulma totaalisen vinoutunut ja kieli ylitunteellista hössönsössöä. Tyypillistä ylitunteellista omituista tuituikieltä jota täälläkin on nähty.
En sano tätä yleensä ikinä, mutta nyt on pakko. Sinulla on päässä vikaa.
Mitä nyt hoet sitä elämäntyöksesi täällä palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Olipa provoa kerrakseen. Kuka näitä keksii?
Joku työtön miehensä rahoilla loisiva nahjus, jonka elämä on tylsää ja sisällötöntä.
Juujuu. Joku ”av-mamma joka makaa palstalla”.
Sun tarttee varoa. Olet kohta käyttänyt koko sanavarastosi, eikä kello ole edes kymmentä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Ei mikään, eikä kukaan ole niin sanonutkaan.
Juuri tuo yksi vouhka tuossa sanoi ettei saa istua ja katsella vauvaa.
Sinun kannattaa varmaan hakea jotain apua itsellesi. Olet se sama yksinäinen vakiolänkyttäjä.
Jos tuntuu oikein pahalta niin trollaamisen sijasta kannattaa ajatella että joku rakastaa sinuakin. Olet tärkeä! Mene vaikka järvenrantaan, kuuntele mielimusiikkiasi. Jos tuntuu todella pahalta niin soita rohkeasti omaan terveyskeskukseesi niin voit saada samalle päivälle jutteluajan hoitajalle.
Virtuaalihali sinulle!Sinä olet harhainen ja ilkeä ihminen. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, eikä tule. Lapsuus yksinkertaisen ja piikikkään äidin lapsena on yhtä helvettiä.
No niin, nyt ymmärrän sinua paremmin. Olet kokenut kovia ja sinulla on äitikompleksi - siksi kirjoitat tuollaisia juttuja. Olen pahoillani puolestasi. Olisit ansainnut parempaa<3
Ei oikein osu eikä uppoa tuollainen jankutus, jota olet pitänyt aika monen viestin ajan. Etkö parempaan pysty? Et varmaan, siksihän sinä täälläkin härväät jauhamassa paskaa asioista, joista rajoittunut mielesi ei kykene muodostamaan minkäänlaista kuvaa, joka poikkeaisi vähänkään omasta mustavalkoisesta, ja sanalla sanoen, naiivin ja yksinkertaisen ihmisen maailmankuvasta.
Tietää aina että toisella on jauhot suussa kun alkaa tuituittelu. Kun sanottavaa ei ole, mutta on pakko koittaa saada viimeinen sana jossain kuvitteellisessa nettitaistossa. Mikä olisikaan parempi, kuin heitellä vähätteleviä mielenterveyskommentteja ja passiivisaggressiivisia "ivallsia" tsemppauksia a´la yläasteen röökipaikka. Jos olisin äitisi, häpeäisin silmät päästäni. Onneksi en ole.
Tuota keskustelutapaahan on täällä muuten moituttu niiden hurmosmummojen tavaksi kommunikoida. Jännittävää huomata, kuinka sokea ihminen voikaan olla omalle vammailulleen.
Minäkin tunnistan sinut. Olet se palstahäirikkö joka päivystää täällä 24/7. Erityisesti vihaat äitejä ja triggeröidyt metatyö-sanasta. Olikohan se kaksi viikkoa istten kun räyhäsit viisi päivää putkeen metatyö-ketjussa, jonka itse aloititkin.
En ole tuo jolla vastasit - meitä on tässäkni ketjussa useita, vaikka aina jäät myös jankkaamaan "yhdelle" kirjoittajalle.
Minä olen tuo (meistä monista), joka käytti termiä tuitui.
Höpöhöpö. Tässä likakaivossa vietän harvakseltaan aikaa, mutta tätä ketjua on tullut seurattua. Kai käsität, että palstaa lukevat kymmenettuhannet eri ihmiset? Tuollainen vainoharha ja kuvitteellinen tunnistelu kertoo lähinnä oman elämän puutteesta.
Ps. sinähän tässä häiriköit kun torppaat aivan koko keskustelun tuolla jankutuksella. Niin ja "(meistä monista)" = paskapuhetta. Yksi ja sama kohno siellä oksentaa näppäimistölle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Ei mikään, eikä kukaan ole niin sanonutkaan.
Juuri tuo yksi vouhka tuossa sanoi ettei saa istua ja katsella vauvaa.
Sinun kannattaa varmaan hakea jotain apua itsellesi. Olet se sama yksinäinen vakiolänkyttäjä.
Jos tuntuu oikein pahalta niin trollaamisen sijasta kannattaa ajatella että joku rakastaa sinuakin. Olet tärkeä! Mene vaikka järvenrantaan, kuuntele mielimusiikkiasi. Jos tuntuu todella pahalta niin soita rohkeasti omaan terveyskeskukseesi niin voit saada samalle päivälle jutteluajan hoitajalle.
Virtuaalihali sinulle!Sinä olet harhainen ja ilkeä ihminen. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, eikä tule. Lapsuus yksinkertaisen ja piikikkään äidin lapsena on yhtä helvettiä.
No niin, nyt ymmärrän sinua paremmin. Olet kokenut kovia ja sinulla on äitikompleksi - siksi kirjoitat tuollaisia juttuja. Olen pahoillani puolestasi. Olisit ansainnut parempaa<3
Ei oikein osu eikä uppoa tuollainen jankutus, jota olet pitänyt aika monen viestin ajan. Etkö parempaan pysty? Et varmaan, siksihän sinä täälläkin härväät jauhamassa paskaa asioista, joista rajoittunut mielesi ei kykene muodostamaan minkäänlaista kuvaa, joka poikkeaisi vähänkään omasta mustavalkoisesta, ja sanalla sanoen, naiivin ja yksinkertaisen ihmisen maailmankuvasta.
Tietää aina että toisella on jauhot suussa kun alkaa tuituittelu. Kun sanottavaa ei ole, mutta on pakko koittaa saada viimeinen sana jossain kuvitteellisessa nettitaistossa. Mikä olisikaan parempi, kuin heitellä vähätteleviä mielenterveyskommentteja ja passiivisaggressiivisia "ivallsia" tsemppauksia a´la yläasteen röökipaikka. Jos olisin äitisi, häpeäisin silmät päästäni. Onneksi en ole.
Tuota keskustelutapaahan on täällä muuten moituttu niiden hurmosmummojen tavaksi kommunikoida. Jännittävää huomata, kuinka sokea ihminen voikaan olla omalle vammailulleen.
Minäkin tunnistan sinut. Olet se palstahäirikkö joka päivystää täällä 24/7. Erityisesti vihaat äitejä ja triggeröidyt metatyö-sanasta. Olikohan se kaksi viikkoa istten kun räyhäsit viisi päivää putkeen metatyö-ketjussa, jonka itse aloititkin.
En ole tuo jolla vastasit - meitä on tässäkni ketjussa useita, vaikka aina jäät myös jankkaamaan "yhdelle" kirjoittajalle.
Minä olen tuo (meistä monista), joka käytti termiä tuitui.
Höpöhöpö. Tässä likakaivossa vietän harvakseltaan aikaa, mutta tätä ketjua on tullut seurattua. Kai käsität, että palstaa lukevat kymmenettuhannet eri ihmiset? Tuollainen vainoharha ja kuvitteellinen tunnistelu kertoo lähinnä oman elämän puutteesta.
Ps. sinähän tässä häiriköit kun torppaat aivan koko keskustelun tuolla jankutuksella. Niin ja "(meistä monista)" = paskapuhetta. Yksi ja sama kohno siellä oksentaa näppäimistölle.
Hah hah hah haa. Sinä olet se jolle joku tuolla jo totesikin että et sinä ole nokkela sananiekka kuten kuvittelet. Viiden sanan sanavarastosi paljastaa sinut, vaikka ”nokkelasti” yritit kiertää esim sen olkinukkesi...
Näkökulma totaalisen vinoutunut ja kieli ylitunteellista hössönsössöä. Tyypillistä ylitunteellista omituista tuituikieltä jota täälläkin on nähty.