Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on se mummojen kilpavarustelu.
Pitää näyttää muille, että on saanut lapsenlapsia ja että on hoitanut ihmissuhteensa niin hyvin että saa hoitaa niitä.
Mitä muita palkintoja itsensä äitiydelle joskus 70-luvulla uhraamisesta on? Kaikki miehet menivät silloin ohi oikealta ja vasemmalta, kun itse oli pakko keksittyä lapsiin, Lauraan ja Jariin. Kiittämättömät eivät ikinä arvostaneet sitä että äiti jätti taide- tai lakiopinnot kesken lasten takia. Tästä on joku palkinto, mummo ajatteli, kun kätilö ei antanut puudutetta ja vei vauva päiviksi pois vastasynnyttäneeltä äidiltä.
Ja nyt Tertulla on lapsenlapsia, Leenalla on ja Eevalla on ja Hannelella on ja feispuukissa suku- ja perhekuvia ja NÄIN KAUNIITA lapsenlapsia ja joko se Laurakin pian. He ovat onnistuneet.
Mummon eläkekertymä on olematon, katkeruus kouluttamattomuudesta on kasvanut. Mutta olisi edes ne lapsenlapset. Jos parikymmentä vuotta vieneestä äitiydestä ei ollut elämäntehtäväksi, olisiko mummoudesta?
Minun vauvani, minun lapsenlapseni, minun oikeuteni olla mummo, sillä tämän vuoksi on kärsitty kuusikymmentä vuotta huonompana sukupuolena olemista. Tämä on ainoa mitä mummolle enää annetaan.
70-luvulla vain taivas oli auki. Vuoden opinnoilla pääsi akateemiseksi, opintolaina juoksi ja inflaatio maksoi asuntovelat.
Jo kolmekuisen sai dumpata surutta pöivähoitoon ja loppuajan lapsi saikin juosta sitten avain kaulassa.
Kun kaiken on saanut tarjottuna eteen ja joukkovoimalla rohmuten ja räyhäten loput niin sitä luulee että ne omatkin vieraaksi jääneet lapset on olemassa vain itsen takia.
Olisiko niillä sitten vain vauvankaipuu? Kun oma vauva vähän kuin unohtui?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on se mummojen kilpavarustelu.
Pitää näyttää muille, että on saanut lapsenlapsia ja että on hoitanut ihmissuhteensa niin hyvin että saa hoitaa niitä.
Mitä muita palkintoja itsensä äitiydelle joskus 70-luvulla uhraamisesta on? Kaikki miehet menivät silloin ohi oikealta ja vasemmalta, kun itse oli pakko keksittyä lapsiin, Lauraan ja Jariin. Kiittämättömät eivät ikinä arvostaneet sitä että äiti jätti taide- tai lakiopinnot kesken lasten takia. Tästä on joku palkinto, mummo ajatteli, kun kätilö ei antanut puudutetta ja vei vauva päiviksi pois vastasynnyttäneeltä äidiltä.
Ja nyt Tertulla on lapsenlapsia, Leenalla on ja Eevalla on ja Hannelella on ja feispuukissa suku- ja perhekuvia ja NÄIN KAUNIITA lapsenlapsia ja joko se Laurakin pian. He ovat onnistuneet.
Mummon eläkekertymä on olematon, katkeruus kouluttamattomuudesta on kasvanut. Mutta olisi edes ne lapsenlapset. Jos parikymmentä vuotta vieneestä äitiydestä ei ollut elämäntehtäväksi, olisiko mummoudesta?
Minun vauvani, minun lapsenlapseni, minun oikeuteni olla mummo, sillä tämän vuoksi on kärsitty kuusikymmentä vuotta huonompana sukupuolena olemista. Tämä on ainoa mitä mummolle enää annetaan.
70-luvulla vain taivas oli auki. Vuoden opinnoilla pääsi akateemiseksi, opintolaina juoksi ja inflaatio maksoi asuntovelat.
Jo kolmekuisen sai dumpata surutta pöivähoitoon ja loppuajan lapsi saikin juosta sitten avain kaulassa.
Kun kaiken on saanut tarjottuna eteen ja joukkovoimalla rohmuten ja räyhäten loput niin sitä luulee että ne omatkin vieraaksi jääneet lapset on olemassa vain itsen takia.
Olisiko niillä sitten vain vauvankaipuu? Kun oma vauva vähän kuin unohtui?
Halutaan viiden ruokalajin illallisesta vielä se täysimääräinen ”elämän jälkiruokakin”. Kaikki.
Onko toi vauva-juttu jotenkin uusi ilmiö? Mä muistelisin, en oo tosin ihan varma kun siitä on niin kauan, et itekin olisin ollut vauva. Ei oo siis mikään uus juttu et ihmiset on enste vauvoja ennenku niistä tulee mitään miniöitä tai anoppeja.
Et ihmettelen miten porukka on selvinnyt näistä tilanteista mitkä just vauvoihin liittyy nii aikasemmin? Onko mitään historiatietoo tai tutkimuksii tai vaikka vanhoja filmejä mist vois vähän saada käsitystä, et miten kannattais menetellä kun joutuu tilanteisiin mis on sit sellanen vauva.
Hei Kirsti. Olet siis löytänyt vauva-palstalle. Psykopaatti-mummo puhtaimmillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini riitautui veljeni vaimon kanssa lapsen hoidosta. No sitten kun minä sain esikoisen, hänen piti lömmittää se riita näpäyttämällä että saa hoitaa minun lastani niin oaljon kuin haluaa.
Eli syy miksi tunki minun lastani hoitamaan ei ollut edes oma tarve vaan tarve näpäyttää tätä miniäänsä.
Ja hänestä tää oli edelleen vain ihan terve kuvio.
Saiko sitten hoitaa niin paljon kuin halusi?
Itsestäni tuntuu, että osasyy miksi anoppi olisi halunnut mun lasta hoitaa oli, että olisi saanut näytettyä toisten lapsenlastensa vanhemmille, että kyllä häneen voi luottaa. Mun lapsi ois ollu semmonen kiva projekti mummolle, vähän kun näyttötyö, että näin hän hoitaa omaa lastaan niin kyllä hänelle voi niitä muitakin lapsia antaa.
Nykyään taas antaa mun ymmärtää, että hoitaa mun lasten serkkuja ihan itsekseen vaikka tiedän, että se on niin epätodennäköinen skenaario, että ennemmin uskon anopin voittaneen lotossa.
No ei saanut. Ei hän täällä sen kummemmin asioita ymmärtänyt. Esimerkiksi sen tajuaminen että äiti määrää lapsesta aina viime kädessä ei mennyt jakeluun yhtään.
Hän on aina ollut rajaton eikä kuuntele muita.
Niin ajattelinkin, ootkohan mun miehen sisko 😏 no ei vainees, miehen siskolla on vanhemmat lapset kun mulla ni siltä osin ei sovi.
Yllättävän paljon samanoloisia mummoja olemassa.Näköjään. Myös tuo ulkopuolisille satujen sepittely runsaasta lastenhoidosta kuulostaa tutulta. Minä en jätä häntä koskaan lasteni kanssa yksin. Naapurinsa luulee hänen olevan meillä päivittäin kun emme muuten pärjää...
Mun anoppi nolasi itsensä niin täydellisesti että vieläkin kun mietin sitä, niin tulee epämukavan voimakas myötähäpeän tunne. Esikoinen oli vauva, oltiin käymässä anoppilassa. Ovelle tupsahti anopin ja apen naapuri, sellainen vähän hössö vanha mummo. Haki jotakin kai lainaan tms. ja alkoi riisua kenkiään, kutsui itse itsensä päiväkahville (ihan perus täälläpäin). Ihmettelin miks anoppi oli niin vaikeena, yritti keksiä jotain miksei voi tulla nyt ja samalla punastui kaulasta hiusrajaan asti :D no, naapuri ihasteli vauvaa ja höpöteltiin niitä näitä. Yhtäkkiä tää naapuri tokaisee että on se ihana, kun nuoripari pääsee humputtelemaan niin useasti ja vauva viihtyy mummilassa kuin kotonaan olis, eikö se vasta ollut koko viikonlopunkin? Oltiin miehen kanssa että mitä hittoa, anoppi tuijotti tätä naapuria suu viivana ja naama hehkuen kuin kekäle. Esikoinen oli silloin n. 4kk eikä todellakaan oltu edes päiväsaikaan jätetty anopille vaikka kinusi joka kerta kun nähtiin. Pussaili vauvaa kielloista huolimatta ja antoi mm. salaa kermavaahtoa ja just tota mistä joka toinen on kertonut eli halus istua vauva sylissä sohvalla ja tuijottaa sitä hiljaa, naamalla haltioitunut ja siis vähän jopa sekopäinen hymy.
En kehdannut käräyttää anoppia itte mutta mies tokaisi naurahtaen että ainakaan meidän vauvaa ei ole hoitanut vielä kertaakaan. Anopin ilme sillä hetkellä.... Naapurikin meni hämilleen ja nolostui anopin puolesta, lähti aika pian kotiinsa. Niin mekin lähdettiin, anoppi nimittäin ojensi, sanomatta sanaakaan vaan kädet mulle että vauva tänne ja kun sanoin että me aletaan varmaan tässä pukemaan ym. kolisteli ensin tuoleja vihaisesti ja meni sitten selin muihin keittiön nurkkaan istumaan :D ja tapahtuneesta ei puhuttu koskaan.
Mutta tämähän on sitä mummon höpsähdyspöpsähdystä, kun kaikille naapureillekin valehdellaan, että mussukkanassukka on hoidossa joka ikinen viikonloppu ja on niin tärkeä mummu ja paras hoivaaja lapselle ja nuoret vanhemmat ihan avuttomia ilman Hänen apuaan.
En jaksa ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummot lietsoo yhdessä jotain joukkohysteriaa ja valehtelee kilpaa siitä miten paljon lastenlapsiaan hoitavat - ja todellisuudessa 98 prosenttia ei hoida yhtään ja 2 prosenttia on lähestymiskiellossa.
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mummot lietsoo yhdessä jotain joukkohysteriaa ja valehtelee kilpaa siitä miten paljon lastenlapsiaan hoitavat - ja todellisuudessa 98 prosenttia ei hoida yhtään ja 2 prosenttia on lähestymiskiellossa.
Kiitos, naurahdin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Mitä normaalia on siinä että istuu käpertyneenä lapseen takertuneena katse lasittuneena? Kuka äiti haluaa lapsensa olevan epänormaalisti käyttäytyvällä ihmisellä?
Sitäpaitsi täällä on kuvattu hysteerisiä naisihmisiä jotka ei anna lasta pois ja karkaavat pimeälle pihalle tai lukittautuvat vessaan sen lapsen kanssa.
Äiti vaistoaa kristallinkirkkaasti jos ja kun joku ei ole terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Ei mikään, eikä kukaan ole niin sanonutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Lue koko ketju, älä oleta parin sivun perusteella. Vähän kun arvostelisi kirjan kansien perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Jos olet lukenut tätä ketjua yhtään, niin olet varmasti tajunnut, millaisista mummoista täällä on keskusteltu. Niistä epänormaaleista. Miksi pitää jankuttaa jotain muuta sivutolkulla?
Sitäpaitsi, pienen vauvan äidillä on täysi oikeus olla vauvastaan tarkka. Se ei ole millään lailla epänormaalia käytöstä.
Mikä saa nykyäidit ajattelemaan pahinta normaaleista anopeista. Ei ole yleistä, että he olisivat insesti-pedofiileja, lääkkeiden väärinkäyttäjiä, väkivaltaisia huumemummoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä saa nykyäidit ajattelemaan pahinta normaaleista anopeista. Ei ole yleistä, että he olisivat insesti-pedofiileja, lääkkeiden väärinkäyttäjiä, väkivaltaisia huumemummoja.
Mistä sä tollasen ajatuksen sait?
Eihän tässä ketjussa puhuta normaaleista anopeista juuri lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikä saa nykyäidit ajattelemaan pahinta normaaleista anopeista. Ei ole yleistä, että he olisivat insesti-pedofiileja, lääkkeiden väärinkäyttäjiä, väkivaltaisia huumemummoja.
Jos sinä pidät ketjussa kuvattuja ja kirjoittaneita anoppeja normaaleina niin...
Vierailija kirjoitti:
Mikä saa nykyäidit ajattelemaan pahinta normaaleista anopeista. Ei ole yleistä, että he olisivat insesti-pedofiileja, lääkkeiden väärinkäyttäjiä, väkivaltaisia huumemummoja.
Luetun ymmärtämisen taso on suomessa huolestuttavalla tasolla, jos tälläisen käsityksen ketjusta onnistuu saamaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Mitä normaalia on siinä että istuu käpertyneenä lapseen takertuneena katse lasittuneena? Kuka äiti haluaa lapsensa olevan epänormaalisti käyttäytyvällä ihmisellä?
Sitäpaitsi täällä on kuvattu hysteerisiä naisihmisiä jotka ei anna lasta pois ja karkaavat pimeälle pihalle tai lukittautuvat vessaan sen lapsen kanssa.
Äiti vaistoaa kristallinkirkkaasti jos ja kun joku ei ole terve.
Älä nyt viitsi mennä naurettavaksi.
Toisekseen juuri rajasin nuo överimummot tuosta pois. Osaatko lukea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".
Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla vain taivas oli auki. Vuoden opinnoilla pääsi akateemiseksi, opintolaina juoksi ja inflaatio maksoi asuntovelat.
Jo kolmekuisen sai dumpata surutta pöivähoitoon ja loppuajan lapsi saikin juosta sitten avain kaulassa.
Kun kaiken on saanut tarjottuna eteen ja joukkovoimalla rohmuten ja räyhäten loput niin sitä luulee että ne omatkin vieraaksi jääneet lapset on olemassa vain itsen takia.