Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Ei mikään, eikä kukaan ole niin sanonutkaan.
Juuri tuo yksi vouhka tuossa sanoi ettei saa istua ja katsella vauvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Miksi väkivaltaista hullua kotirauhan rikkojaa pitäisi lohduttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Ei mikään, eikä kukaan ole niin sanonutkaan.
Juuri tuo yksi vouhka tuossa sanoi ettei saa istua ja katsella vauvaa.
Kaksi vastasi sinulle ihan vouhkaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Lue koko ketju, älä oleta parin sivun perusteella. Vähän kun arvostelisi kirjan kansien perusteella.
Lue postaus uudestaan. Sisäistä mitä siinä kysytään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Lue koko ketju, älä oleta parin sivun perusteella. Vähän kun arvostelisi kirjan kansien perusteella.
Lue postaus uudestaan. Sisäistä mitä siinä kysytään.
Se on pöhkö hysteerinen postaus. Oikein taas sitä samaa kohkaavaa mummomössötystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Ei mikään, eikä kukaan ole niin sanonutkaan.
Juuri tuo yksi vouhka tuossa sanoi ettei saa istua ja katsella vauvaa.
Sinun kannattaa varmaan hakea jotain apua itsellesi. Olet se sama yksinäinen vakiolänkyttäjä.
Jos tuntuu oikein pahalta niin trollaamisen sijasta kannattaa ajatella että joku rakastaa sinuakin. Olet tärkeä! Mene vaikka järvenrantaan, kuuntele mielimusiikkiasi. Jos tuntuu todella pahalta niin soita rohkeasti omaan terveyskeskukseesi niin voit saada samalle päivälle jutteluajan hoitajalle.
Virtuaalihali sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".
Niin. Juurihan rajasin hurmosmummot tuosta pois. Ovatko ketjun äidit oikeasti noin vatipäisiä etteivät mummonvihakiimassaan edes käsitä lukemaansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Niin. Juurihan rajasin hurmosmummot tuosta pois. Ovatko ketjun äidit oikeasti noin vatipäisiä etteivät mummonvihakiimassaan edes käsitä lukemaansa?
Avohoitoon huonontunut mutta kaltaisesi vakavat tapaukset pöäsee hoitoon. Hae apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsell
a tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Niin. Juurihan rajasin hurmosmummot tuosta pois. Ovatko ketjun äidit oikeasti noin vatipäisiä etteivät mummonvihakiimassaan edes käsitä lukemaansa?
Shh, shh, kaikki on ihan hyvin. Kohta tulee yö, voit käpertyä peiton alle ja ajatella mukavia asioita, ihan rauhassa.
Kaikki on hyvin, sinä olet arvokas ja tärkeä ihminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Ei mikään, eikä kukaan ole niin sanonutkaan.
Juuri tuo yksi vouhka tuossa sanoi ettei saa istua ja katsella vauvaa.
Sinun kannattaa varmaan hakea jotain apua itsellesi. Olet se sama yksinäinen vakiolänkyttäjä.
Jos tuntuu oikein pahalta niin trollaamisen sijasta kannattaa ajatella että joku rakastaa sinuakin. Olet tärkeä! Mene vaikka järvenrantaan, kuuntele mielimusiikkiasi. Jos tuntuu todella pahalta niin soita rohkeasti omaan terveyskeskukseesi niin voit saada samalle päivälle jutteluajan hoitajalle.
Virtuaalihali sinulle!
Sinä olet harhainen ja ilkeä ihminen. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, eikä tule. Lapsuus yksinkertaisen ja piikikkään äidin lapsena on yhtä helvettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Ei mikään, eikä kukaan ole niin sanonutkaan.
Juuri tuo yksi vouhka tuossa sanoi ettei saa istua ja katsella vauvaa.
Sinun kannattaa varmaan hakea jotain apua itsellesi. Olet se sama yksinäinen vakiolänkyttäjä.
Jos tuntuu oikein pahalta niin trollaamisen sijasta kannattaa ajatella että joku rakastaa sinuakin. Olet tärkeä! Mene vaikka järvenrantaan, kuuntele mielimusiikkiasi. Jos tuntuu todella pahalta niin soita rohkeasti omaan terveyskeskukseesi niin voit saada samalle päivälle jutteluajan hoitajalle.
Virtuaalihali sinulle!Sinä olet harhainen ja ilkeä ihminen. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, eikä tule. Lapsuus yksinkertaisen ja piikikkään äidin lapsena on yhtä helvettiä.
No niin, nyt ymmärrän sinua paremmin. Olet kokenut kovia ja sinulla on äitikompleksi - siksi kirjoitat tuollaisia juttuja. Olen pahoillani puolestasi. Olisit ansainnut parempaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Miksi väkivaltaista hullua kotirauhan rikkojaa pitäisi lohduttaa?
Kyllä nämä kahjot miniät, jotka ei antaisi mummin edes katsella vauvaa saati muuten hoitaa, joutuisivat hoitoon. Ei ole tervettä vauvan vanhemmuutta, jos yrittää omia vauvansa niin, ettei edes mummo saa katsoa ja hoitaa. Äifit muistakaa että yksin ette jaksa lasta kasvattaa aikuisiksi ja mitä enemmän lapsella on läheisiä ihmisiä, jotka hänestä välittävät sitä parempi. Voin sanoa myös senkin jo varoitukseksi, että lastasi tulee vielä varmuudella hoitamaan monta kertaa hullumpia ihmisiä hoitopaikoissa, missä lapsille huudetaan ja niitä riuhdotaan käsivarsista, niin kuin eilisen uutisissa oli, ja kahjot opettajat koulussa. Joten yksi rakastava mummi ei ole läheskään pahin uhkakuva lapsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Miksi väkivaltaista hullua kotirauhan rikkojaa pitäisi lohduttaa?
Kyllä nämä kahjot miniät, jotka ei antaisi mummin edes katsella vauvaa saati muuten hoitaa, joutuisivat hoitoon. Ei ole tervettä vauvan vanhemmuutta, jos yrittää omia vauvansa niin, ettei edes mummo saa katsoa ja hoitaa. Äifit muistakaa että yksin ette jaksa lasta kasvattaa aikuisiksi ja mitä enemmän lapsella on läheisiä ihmisiä, jotka hänestä välittävät sitä parempi. Voin sanoa myös senkin jo varoitukseksi, että lastasi tulee vielä varmuudella hoitamaan monta kertaa hullumpia ihmisiä hoitopaikoissa, missä lapsille huudetaan ja niitä riuhdotaan käsivarsista, niin kuin eilisen uutisissa oli, ja kahjot opettajat koulussa. Joten yksi rakastava mummi ei ole läheskään pahin uhkakuva lapsellesi.
Lue tuon hullun mummon kuvaus. Älä sepitä omia tarinoita.
Myös miniällä on oikeus kotirauhaan.
Ja tietenkin lapsensa jaksaa kasvattaa aikuiseksi ja jos ei jaksa, apua voi palkata tai sitä voi pyytää sellaisilta, joista on oikeasti apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Miksi väkivaltaista hullua kotirauhan rikkojaa pitäisi lohduttaa?
Kyllä nämä kahjot miniät, jotka ei antaisi mummin edes katsella vauvaa saati muuten hoitaa, joutuisivat hoitoon. Ei ole tervettä vauvan vanhemmuutta, jos yrittää omia vauvansa niin, ettei edes mummo saa katsoa ja hoitaa. Äifit muistakaa että yksin ette jaksa lasta kasvattaa aikuisiksi ja mitä enemmän lapsella on läheisiä ihmisiä, jotka hänestä välittävät sitä parempi. Voin sanoa myös senkin jo varoitukseksi, että lastasi tulee vielä varmuudella hoitamaan monta kertaa hullumpia ihmisiä hoitopaikoissa, missä lapsille huudetaan ja niitä riuhdotaan käsivarsista, niin kuin eilisen uutisissa oli, ja kahjot opettajat koulussa. Joten yksi rakastava mummi ei ole läheskään pahin uhkakuva lapsellesi.
Lue tuon hullun mummon kuvaus. Älä sepitä omia tarinoita.
Myös miniällä on oikeus kotirauhaan.
Ja tietenkin lapsensa jaksaa kasvattaa aikuiseksi ja jos ei jaksa, apua voi palkata tai sitä voi pyytää sellaisilta, joista on oikeasti apua.
Ensimäinen viesti oli täysin tasapainoinen ha siihen tulleet vadtaukset jäätävää kuraa. Mukaanlukuen tuo miniän vuodatus. Saati nuo (saman kirjoittajan) pimeät säälikettuilut.
On tämä kyllä kammottava ketju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Miksi väkivaltaista hullua kotirauhan rikkojaa pitäisi lohduttaa?
Kyllä nämä kahjot miniät, jotka ei antaisi mummin edes katsella vauvaa saati muuten hoitaa, joutuisivat hoitoon. Ei ole tervettä vauvan vanhemmuutta, jos yrittää omia vauvansa niin, ettei edes mummo saa katsoa ja hoitaa. Äifit muistakaa että yksin ette jaksa lasta kasvattaa aikuisiksi ja mitä enemmän lapsella on läheisiä ihmisiä, jotka hänestä välittävät sitä parempi. Voin sanoa myös senkin jo varoitukseksi, että lastasi tulee vielä varmuudella hoitamaan monta kertaa hullumpia ihmisiä hoitopaikoissa, missä lapsille huudetaan ja niitä riuhdotaan käsivarsista, niin kuin eilisen uutisissa oli, ja kahjot opettajat koulussa. Joten yksi rakastava mummi ei ole läheskään pahin uhkakuva lapsellesi.
Lue tuon hullun mummon kuvaus. Älä sepitä omia tarinoita.
Myös miniällä on oikeus kotirauhaan.
Ja tietenkin lapsensa jaksaa kasvattaa aikuiseksi ja jos ei jaksa, apua voi palkata tai sitä voi pyytää sellaisilta, joista on oikeasti apua.
Ensimäinen viesti oli täysin tasapainoinen ha siihen tulleet vadtaukset jäätävää kuraa. Mukaanlukuen tuo miniän vuodatus. Saati nuo (saman kirjoittajan) pimeät säälikettuilut.
On tämä kyllä kammottava ketju.
Tai sitten olet vain sairaudentunnoton. Ja jos sinusta lapsen kotiinkin saa tunkeutua ja moista käytöstä pitäisi tarkastella vain ja ainoastaan mummon näkökulmasta ja sääliä häntä niin sinä olet sairas.
Tuollainen mummo ei koskaan voi olla perheeksi avuksi. Hän on vain taakka, joka uuvuttaa ja stressaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Miksi väkivaltaista hullua kotirauhan rikkojaa pitäisi lohduttaa?
Kyllä nämä kahjot miniät, jotka ei antaisi mummin edes katsella vauvaa saati muuten hoitaa, joutuisivat hoitoon. Ei ole tervettä vauvan vanhemmuutta, jos yrittää omia vauvansa niin, ettei edes mummo saa katsoa ja hoitaa. Äifit muistakaa että yksin ette jaksa lasta kasvattaa aikuisiksi ja mitä enemmän lapsella on läheisiä ihmisiä, jotka hänestä välittävät sitä parempi. Voin sanoa myös senkin jo varoitukseksi, että lastasi tulee vielä varmuudella hoitamaan monta kertaa hullumpia ihmisiä hoitopaikoissa, missä lapsille huudetaan ja niitä riuhdotaan käsivarsista, niin kuin eilisen uutisissa oli, ja kahjot opettajat koulussa. Joten yksi rakastava mummi ei ole läheskään pahin uhkakuva lapsellesi.
Lue tuon hullun mummon kuvaus. Älä sepitä omia tarinoita.
Myös miniällä on oikeus kotirauhaan.
Ja tietenkin lapsensa jaksaa kasvattaa aikuiseksi ja jos ei jaksa, apua voi palkata tai sitä voi pyytää sellaisilta, joista on oikeasti apua.
Ensimäinen viesti oli täysin tasapainoinen ha siihen tulleet vadtaukset jäätävää kuraa. Mukaanlukuen tuo miniän vuodatus. Saati nuo (saman kirjoittajan) pimeät säälikettuilut.
On tämä kyllä kammottava ketju.
Tai sitten olet vain sairaudentunnoton. Ja jos sinusta lapsen kotiinkin saa tunkeutua ja moista käytöstä pitäisi tarkastella vain ja ainoastaan mummon näkökulmasta ja sääliä häntä niin sinä olet sairas.
Oletko oikeadti tosissasi. Mikä ihme sinua vaivaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Lue koko ketju, älä oleta parin sivun perusteella. Vähän kun arvostelisi kirjan kansien perusteella.
Lue postaus uudestaan. Sisäistä mitä siinä kysytään.
Se on pöhkö hysteerinen postaus. Oikein taas sitä samaa kohkaavaa mummomössötystä.
Mitä.pöhköä tai hysteeristä tai mummohössötystä tuossa viestissä on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin kamalaa jos mummo istuu sohvalla katsellen pientä vauvaa sylissä?
Enkä nyt tarkoita mitään tuntikausien maratonia tai ettei anneta vaipanvaihtoon, syömään tai jos vauva huutaa tms. Vaan ihan juuri tuota? Mikä siinä on pahaa jos vauva tykkää ja mummo tykkää? Onko se ihan vain äidin mustasukkaisuutta? Rehellisesti?
Anoppi halusi juuri tuota. Istua sohvalla vauva sylissään ja katsella tätä. Ainoa vain, että käski apen autotalliin tai lähtemään johonkin ja meidät, minut ja poikansa, kävelylle tai päiväunille. Jos olimme samassa huoneessa, hymähteli kärsimättömästi ja saatoin melkein kuulla kuinka aivonsa poreilivat kiehumispisteessä kun yritti keksiä, mihin voisi meidät häätää. Yritti ihan mitä vaan, saattoi nostaa katseensa yhtäkkiä ja innoissaan keksittyään, että takapihalla on kiva puutarhakeinu, mehän voitais istua siellä ihan rauhassa. Muuten kiva, mutta oli kylmä ja märkä syksy.
Käänsi vauvan syliinsä aina niin, ettei vauva pystynyt kääntää katsettaan kehenkään muuhun paitsi anoppiin. Anoppi ei piitannut ollenkaan vaikka vauva alkoi saada tarpeekseen vuorovaikuttamisesta, hoki vain katsoppa, katsoppa katsoppa, mummi on tässä, sinun mummi, voi rakas pieni enkeli, minun pieni kulta. Antoi vauvan myös hamuta rintaansa, tosin paita päällä. Välillä alkoi itkemään kun tuijotti poikaa ja sopersi kuinka hänellä on nyt jo niin ikävä enkeliään, kun ei saa häntä yöksi mummin viereen. Itki ihan vuolaasti, räkä ja kyyneleet valuen, mutta katse koko ajan tiiviisti vauvan silmissä.
Minun päässäni hälytyskellot soivat niin että räminä kävi. Lopulta jo anopin nimen kuuleminen sai aikaan levottoman, ahdistuneen olon. Intuitioni sanoi että hän ei halua olla lapselle pelkkä mummi ja että hän kamppailee ollakseen näyttämättä kuinka paljon minua inhoaa.
Kun aloimme sitten ottaa määrätietoisesti etäisyyttä laittoi anoppi miehelle mm. ääniviestejä, joissa kuului pelkkää itkua. Tuli oven taakse ilmoittamatta ja yritti yksinkertaisesti mennä ohitseni, sisälle kotiimme. Jos avasin oven vauva sylissä hän kiljahti Kulta, kulta siinä sinä olet, voi tule tänne ja yritti ottaa vauvan minulta, päästi omituisen pitkän "Ooiiiiiiii" - valituksen ja purskahti itkuun kun peräännyin ja sanoin että ei ole asiaa enää kertaakaan tulla meille sopimatta. Emme ole olleet vuoteen väleissä, hän ilmoitti noiden juttujen jälkeen pojalleen että vauva kuuluu hänellekin ja jos poika ei järjestä asiaa, ei hänen tarvitse enää ikinä odottaa mitään apua vanhemmiltaan.
Poika ei "järjestänyt asiaa".Huh! Tulipa paha mieli mummin puolesta :( Kauhea miten toinen on surrut. Mitä tuo meinaa ettei halunnut olla mummi, eiköhän kuule halunnut sitä enemmän kuin mitään muuta. Eikö kukaan lohduttanut häntä, edes poikansa? Mikähän oli häntä noin haavoittanut, oliko joskus menettänyt vauvan tai muuta sellaista?
Miksi väkivaltaista hullua kotirauhan rikkojaa pitäisi lohduttaa?
Kyllä nämä kahjot miniät, jotka ei antaisi mummin edes katsella vauvaa saati muuten hoitaa, joutuisivat hoitoon. Ei ole tervettä vauvan vanhemmuutta, jos yrittää omia vauvansa niin, ettei edes mummo saa katsoa ja hoitaa. Äifit muistakaa että yksin ette jaksa lasta kasvattaa aikuisiksi ja mitä enemmän lapsella on läheisiä ihmisiä, jotka hänestä välittävät sitä parempi. Voin sanoa myös senkin jo varoitukseksi, että lastasi tulee vielä varmuudella hoitamaan monta kertaa hullumpia ihmisiä hoitopaikoissa, missä lapsille huudetaan ja niitä riuhdotaan käsivarsista, niin kuin eilisen uutisissa oli, ja kahjot opettajat koulussa. Joten yksi rakastava mummi ei ole läheskään pahin uhkakuva lapsellesi.
Lue tuon hullun mummon kuvaus. Älä sepitä omia tarinoita.
Myös miniällä on oikeus kotirauhaan.
Ja tietenkin lapsensa jaksaa kasvattaa aikuiseksi ja jos ei jaksa, apua voi palkata tai sitä voi pyytää sellaisilta, joista on oikeasti apua.
Ensimäinen viesti oli täysin tasapainoinen ha siihen tulleet vadtaukset jäätävää kuraa. Mukaanlukuen tuo miniän vuodatus. Saati nuo (saman kirjoittajan) pimeät säälikettuilut.
On tämä kyllä kammottava ketju.
Tai sitten olet vain sairaudentunnoton. Ja jos sinusta lapsen kotiinkin saa tunkeutua ja moista käytöstä pitäisi tarkastella vain ja ainoastaan mummon näkökulmasta ja sääliä häntä niin sinä olet sairas.
Oletko oikeadti tosissasi. Mikä ihme sinua vaivaa?
Ai minuako? Sinun mielestäsi kotirauhaa rikkova selvästi tasapainoton ihminen pitäisi päästää pienen lapsen iholle. Sinä tässä hyvin sairas olet.
Minä osaan. Sinä et.