Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Jos minä ikinä käyttäydyn lapsiani tai lastenlapsiani kohtaan kuten nämä tämän jetjun sairaat mummot, toovon että lapsillani on todellakin munaa sulkea minut pois.

Aivan kädittämätöntä kärsimystä on täällä kuvattu. Miksei tästä puhuta mediassa enemmän?

Tämä ketju kuvaa enemmän äitien omistushalua ja ilkeyttä. Siitä pitäisi puhua enemmän.

Ne sairaat omistushaluiset mummot ovat joskus olleet sairaita omistushaluisia äitejä. Tämä ketju suorastaan kuhisee sellaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?

Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!

Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:

-askarrella heidän kanssaan

-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla

-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä

-leipoa yhdessä

Siis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.

En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!

Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.

T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti

Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.

Kenenkään muun, siis kenenkään muun lupa ei ole pusutella lapsia kuin omien vanhempien. Sinä olet jo omat lapsesi kasvattanut, jos et heitä tarpeeksi aikanaan hellinyt niin voi voi. 

Vaikka kirjoittaisin tänne että onpa mukava ilma ulkona niin senkin joku kääntää ja vääntää syyksi arvostella minua. Toivon samassa tilanteessa oleville, kaipaaville isöäideille, miksei isoisillekin, voimaa ja taitoa löytää niitä pieniä ilon pilkahduksia, silloin kun omianne näette, vaikka se harvinaista olisikin. Enpä taida enempää kirjoittaa, jotakin sain kyllä mielen päältä pois mutta tunnelmat täällä ovat ikävät meitä kohtaan. Helppo on räyhätä kun ei ole menetettävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Jos minä ikinä käyttäydyn lapsiani tai lastenlapsiani kohtaan kuten nämä tämän jetjun sairaat mummot, toovon että lapsillani on todellakin munaa sulkea minut pois.

Aivan kädittämätöntä kärsimystä on täällä kuvattu. Miksei tästä puhuta mediassa enemmän?

Tämä ketju kuvaa enemmän äitien omistushalua ja ilkeyttä. Siitä pitäisi puhua enemmän.

Ne sairaat omistushaluiset mummot ovat joskus olleet sairaita omistushaluisia äitejä. Tämä ketju suorastaan kuhisee sellaisia.

Ei ole. Nuo sairaat mummot yleensä paikkaa omaa poissaoloaan. Tai he on narsisteja joille omatkin lapset on vqin itsen jatkumoja.

Ketjun äidit ei ole kumpaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?

Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!

Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:

-askarrella heidän kanssaan

-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla

-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä

-leipoa yhdessä

Siis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.

En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!

Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.

T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti

Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.

"Varon tarkkaan etten näpäytä miniää"

Normaalit ihmiset ei näpäyttele toisia. Sitä ei siten tarvi varoa ettei tee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?

Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!

Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:

-askarrella heidän kanssaan

-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla

-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä

-leipoa yhdessä

Siis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.

En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!

Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.

T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti

Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.

Pussailet toisen naisen lasta ja samalla tartutat karieksesi ja huuliherpeksesi, niiden flunssavirusten yms lisäksi... Ja sitten ihmettelet miksei miniä tykkää. Jännä juttu tosiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?

Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!

Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:

-askarrella heidän kanssaan

-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla

-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä

-leipoa yhdessä

Siis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.

En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!

Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.

T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti

Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.

Kenenkään muun, siis kenenkään muun lupa ei ole pusutella lapsia kuin omien vanhempien. Sinä olet jo omat lapsesi kasvattanut, jos et heitä tarpeeksi aikanaan hellinyt niin voi voi. 

Vaikka kirjoittaisin tänne että onpa mukava ilma ulkona niin senkin joku kääntää ja vääntää syyksi arvostella minua. Toivon samassa tilanteessa oleville, kaipaaville isöäideille, miksei isoisillekin, voimaa ja taitoa löytää niitä pieniä ilon pilkahduksia, silloin kun omianne näette, vaikka se harvinaista olisikin. Enpä taida enempää kirjoittaa, jotakin sain kyllä mielen päältä pois mutta tunnelmat täällä ovat ikävät meitä kohtaan. Helppo on räyhätä kun ei ole menetettävää.

Heippa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?

Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!

Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:

-askarrella heidän kanssaan

-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla

-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä

-leipoa yhdessä

Siis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.

En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!

Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.

T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti

Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.

Kyllä minusta pusujutut on sopivia oman perheen sisällä, vauvaa voi paijata ja silitellä muuten. Pussailuissa on nyt flunssakautena pöpöriskiä, karies ym. Kun asiasta oli puhetta niin olisit ehkä perusteluiksi voinut keksiä muuta kuin, että miksi vauvan äiti sitten saa vauvaa pussailla jos sinua neuvotaan ettei kannata... Äiti ja mummi, on aika eri asia vaikka bakteerikannan kannalta.

Lapsen äiti ei ole lapsen ja muiden ihmisten välisten suhteiden este ja on vain hyvä, että lapsi voi hakea turvaa äidistään uusien ihmisten kanssa toimiessa. Nyt vain lasten kanssa puuhailemaan ja leikkimään kun ovat kylässä, leivotte esim. miniän ja lasten kanssa yhdessä piparkakkuja! Luottamus rakentuu pikkuhiljaa. Osoitat, ettei sinun mummiutesi perustu miniän äitiyden häivyttämiseen, vaan voit olla mummi ja antaa miniän olla äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?

Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!

Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:

-askarrella heidän kanssaan

-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla

-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä

-leipoa yhdessä

Siis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.

En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!

Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.

T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti

Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.

Mitä ihmettä sellaista voit puhua lasten kanssa mitä heidän äiti ei saisi kuulla?

Jos vaikka leikitte muovailuvahalla niin eihän siinä tarvitse muuta sanoa kuin, että ompa hieno näyttää ihan kukalta/madolta/letulta.

Ethän sinä voi itse määrittää mitä sinä saat tehdä lasten kanssa, etkä voi sanella, että lasten pitää itsenäistyä.

On sääli ettet pysty sopeutumaan omaan mummon rooliisi vaan ajat nuoren perheen loitommalle vaatimalla perheeltä enemmän kuin mitä he ovat valmiit itsestään antamaan.

Ps. Vauvoja ei suukotella koska taudit voi tarttua, erityisesti kariesta pyritään välttämään.

Äiti tietää suunsa tilanteen koska on käynyt juuri hammaslääkärissä, mummon hampaista ei lapsen vanhemmat voi tietää onko mummolla ollut reikiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?

Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!

Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:

-askarrella heidän kanssaan

-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla

-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä

-leipoa yhdessä

Siis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.

En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!

Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.

T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti

Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.

Eli et viitsi leikkiä lasten kanssa koska miniä on siinä ja tarkkailee sinua? Tottakai lasten äiti pitää lapsia silmällä. Ja varsinkin silloin sinun pitää olla aikuisena ihmisenä rohkea ja näyttää miniälle että osaat olla hyvä mummo lapsille, näytä hänelle jotain positiivista. Jotain on teidän suhteessa miniän kanssa mennyt pieleen, onko käynyt niin kuin minulla anoppini kanssa, omit vauvana etkä ole pyytänyt siitä anteeksi? Vai onko siinä ollut jotain muuta? Esim toi pussaaminen voi olla yksi asia jota miniää häiritsee, etkä voi itseäsi laittaa samalle tasolle lasten äitin kanssa, että koska äiti pussaa niin sinäkin saat, se ei toimi niin, ei ole soveliasta. Kannattaa oikeasti istua alas miniän kanssa ja jutella asiat läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?

Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!

Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:

-askarrella heidän kanssaan

-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla

-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä

-leipoa yhdessä

Siis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.

En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!

Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.

T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti

Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.

Kyllä minusta pusujutut on sopivia oman perheen sisällä, vauvaa voi paijata ja silitellä muuten. Pussailuissa on nyt flunssakautena pöpöriskiä, karies ym. Kun asiasta oli puhetta niin olisit ehkä perusteluiksi voinut keksiä muuta kuin, että miksi vauvan äiti sitten saa vauvaa pussailla jos sinua neuvotaan ettei kannata... Äiti ja mummi, on aika eri asia vaikka bakteerikannan kannalta.

Lapsen äiti ei ole lapsen ja muiden ihmisten välisten suhteiden este ja on vain hyvä, että lapsi voi hakea turvaa äidistään uusien ihmisten kanssa toimiessa. Nyt vain lasten kanssa puuhailemaan ja leikkimään kun ovat kylässä, leivotte esim. miniän ja lasten kanssa yhdessä piparkakkuja! Luottamus rakentuu pikkuhiljaa. Osoitat, ettei sinun mummiutesi perustu miniän äitiyden häivyttämiseen, vaan voit olla mummi ja antaa miniän olla äiti.

Niin. Oman perheen. Ei suvun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

No älä nyt jauha paskaa, harvoin nähtyä se on. On eri asia olla tuohduksissa ja lietsoutua kanalauman mukana nettiraivoon, mutta ei nyt sentään idiootti tarvitse olla.

Jokainen määrittää kuinka usein kutakin näkee, mutta on se kuukausi pitkä aika eikä siitä muuksi muutu.

Sinulla ei edes ole lapsia.

Kerran kuussa on tiivistä.

Kaksi alle kouluikäistä. Älä viitsi leikkiä auktoriteettia tai muiden asioita paremmin tietävää, neiti Rajaton.

Kerran kuukaudessa on harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

No älä nyt jauha paskaa, harvoin nähtyä se on. On eri asia olla tuohduksissa ja lietsoutua kanalauman mukana nettiraivoon, mutta ei nyt sentään idiootti tarvitse olla.

Jokainen määrittää kuinka usein kutakin näkee, mutta on se kuukausi pitkä aika eikä siitä muuksi muutu.

Sinulla ei edes ole lapsia.

Kerran kuussa on tiivistä.

Kaksi alle kouluikäistä. Älä viitsi leikkiä auktoriteettia tai muiden asioita paremmin tietävää, neiti Rajaton.

Kerran kuukaudessa on harvoin.

Ei sinulla ole lapsia.

Kerta kuussa on paljon.

En minä mitään auktoriteettia leiki, sinä leikit. Naurettavaa.

Normaalilla perhellä on muutakin sosiaalista elämää kuin miehen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

No älä nyt jauha paskaa, harvoin nähtyä se on. On eri asia olla tuohduksissa ja lietsoutua kanalauman mukana nettiraivoon, mutta ei nyt sentään idiootti tarvitse olla.

Jokainen määrittää kuinka usein kutakin näkee, mutta on se kuukausi pitkä aika eikä siitä muuksi muutu.

Sinulla ei edes ole lapsia.

Kerran kuussa on tiivistä.

Kaksi alle kouluikäistä. Älä viitsi leikkiä auktoriteettia tai muiden asioita paremmin tietävää, neiti Rajaton.

Kerran kuukaudessa on harvoin.

Nähdä lapsenlasta kerran kuukaudessa on aivan törkeän harvoin. Miten kukaan viitsii muuta edes väittää? Olisiko sinusta riittävää nähdä sinulle TODELLA tärkeitä ihmisiä kerran kuukaudessa siis 12 kertaa kokonaisen vuoden aikana? Etenkin kun lapsenlapset asuvat alle 5 kilometrin päässä! Selityksiä on kuultu sellainen kirjo että enää puuttuu avaruusolentojen kaappaus tai mikä mikä maahan lähteminen. Täytyy vaan taas todeta että ohhoh, ai sellaistako, no jo on!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

No älä nyt jauha paskaa, harvoin nähtyä se on. On eri asia olla tuohduksissa ja lietsoutua kanalauman mukana nettiraivoon, mutta ei nyt sentään idiootti tarvitse olla.

Jokainen määrittää kuinka usein kutakin näkee, mutta on se kuukausi pitkä aika eikä siitä muuksi muutu.

Sinulla ei edes ole lapsia.

Kerran kuussa on tiivistä.

Kaksi alle kouluikäistä. Älä viitsi leikkiä auktoriteettia tai muiden asioita paremmin tietävää, neiti Rajaton.

Kerran kuukaudessa on harvoin.

Milloinkas perhe näkee sitten toisia isovanhempia, muuta sukua, kummeja, perhetuttuja, lasten ystäviä, käy harrastuksissa, retkeilee tai viettää omaa aikaa kotona täysin vain perheen kesken? Esimerkiksi ne kummit voi olla mummoja paljon läheisempiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

No älä nyt jauha paskaa, harvoin nähtyä se on. On eri asia olla tuohduksissa ja lietsoutua kanalauman mukana nettiraivoon, mutta ei nyt sentään idiootti tarvitse olla.

Jokainen määrittää kuinka usein kutakin näkee, mutta on se kuukausi pitkä aika eikä siitä muuksi muutu.

Sinulla ei edes ole lapsia.

Kerran kuussa on tiivistä.

Kaksi alle kouluikäistä. Älä viitsi leikkiä auktoriteettia tai muiden asioita paremmin tietävää, neiti Rajaton.

Kerran kuukaudessa on harvoin.

Nähdä lapsenlasta kerran kuukaudessa on aivan törkeän harvoin. Miten kukaan viitsii muuta edes väittää? Olisiko sinusta riittävää nähdä sinulle TODELLA tärkeitä ihmisiä kerran kuukaudessa siis 12 kertaa kokonaisen vuoden aikana? Etenkin kun lapsenlapset asuvat alle 5 kilometrin päässä! Selityksiä on kuultu sellainen kirjo että enää puuttuu avaruusolentojen kaappaus tai mikä mikä maahan lähteminen. Täytyy vaan taas todeta että ohhoh, ai sellaistako, no jo on!

Ei ole.

Se on todella usein.

Sillä perheellä on elämä. Ei se pyöri yhden mummon tarpeiden ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

No älä nyt jauha paskaa, harvoin nähtyä se on. On eri asia olla tuohduksissa ja lietsoutua kanalauman mukana nettiraivoon, mutta ei nyt sentään idiootti tarvitse olla.

Jokainen määrittää kuinka usein kutakin näkee, mutta on se kuukausi pitkä aika eikä siitä muuksi muutu.

Sinulla ei edes ole lapsia.

Kerran kuussa on tiivistä.

Kaksi alle kouluikäistä. Älä viitsi leikkiä auktoriteettia tai muiden asioita paremmin tietävää, neiti Rajaton.

Kerran kuukaudessa on harvoin.

Nähdä lapsenlasta kerran kuukaudessa on aivan törkeän harvoin. Miten kukaan viitsii muuta edes väittää? Olisiko sinusta riittävää nähdä sinulle TODELLA tärkeitä ihmisiä kerran kuukaudessa siis 12 kertaa kokonaisen vuoden aikana? Etenkin kun lapsenlapset asuvat alle 5 kilometrin päässä! Selityksiä on kuultu sellainen kirjo että enää puuttuu avaruusolentojen kaappaus tai mikä mikä maahan lähteminen. Täytyy vaan taas todeta että ohhoh, ai sellaistako, no jo on!

Se perhe päättää onko nuo ihmiset tärkeitä. Ja kerta kuussa on paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

No älä nyt jauha paskaa, harvoin nähtyä se on. On eri asia olla tuohduksissa ja lietsoutua kanalauman mukana nettiraivoon, mutta ei nyt sentään idiootti tarvitse olla.

Jokainen määrittää kuinka usein kutakin näkee, mutta on se kuukausi pitkä aika eikä siitä muuksi muutu.

Sinulla ei edes ole lapsia.

Kerran kuussa on tiivistä.

Kaksi alle kouluikäistä. Älä viitsi leikkiä auktoriteettia tai muiden asioita paremmin tietävää, neiti Rajaton.

Kerran kuukaudessa on harvoin.

Nähdä lapsenlasta kerran kuukaudessa on aivan törkeän harvoin. Miten kukaan viitsii muuta edes väittää? Olisiko sinusta riittävää nähdä sinulle TODELLA tärkeitä ihmisiä kerran kuukaudessa siis 12 kertaa kokonaisen vuoden aikana? Etenkin kun lapsenlapset asuvat alle 5 kilometrin päässä! Selityksiä on kuultu sellainen kirjo että enää puuttuu avaruusolentojen kaappaus tai mikä mikä maahan lähteminen. Täytyy vaan taas todeta että ohhoh, ai sellaistako, no jo on!

Ai että oikein TODELLA tärkeä tämä mummo... Et voi tietää, onko perheen mielestä vielä tärkeämpi esimerkiksi toisen puolen mummo, lapsen sedät, tädit ja enot, lapsen serkut, lähellä asuvat ystävät, naapurit, lapsen kummit, harrastuskaverit jne. 

Ja mitä enemmän painostat perhettä sitä kauemmaksi sen työnnät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tuli hyvä vinkki keksiä toimintaa lapsenlapsilla kun tulevat kylään. En kyllä ymmärrä, miten jotkut olettavat saavansa hoitaa toisten lapsia, jos eivät edes pysty näihin luomaan suhdetta vanhempien läsnäollessa?

Ihan vinkkinä kaikille kanssamummoille, jotka tätä ketjua lukevat ja kauhistelevat. Jos et näe lapsenlapsia päivittäin, niin et voi "hypätä" suhteen kehitysvaiheita! Eli et voi luoda lapsenlapseen lämpimään suhdetta pyytämällä/painostamalla syliin, jos teillä ei edes yhteinen leikki luista!

Vinkkejä mitä mummo voi tehdä, kun lapsenlapset tulevat kylään:

-askarrella heidän kanssaan

-muovailla muovailuvahalla tai taikataikinalla

-mennä lattialle istumaan ja leikkiä yhdessä

-leipoa yhdessä

Siis vain mielikuvitus on rajana! Ihan oikeasti on vaikeaa uskoa, että miniä laittaisi pahaksi jos olisitte ostaneet vesivärit itselle ja lapselle menisitte pöydän ääreen maalaamaan? Ilman mitään pyrkimystä liimautua lapsenlapseen kiinni, vaan menisitte vaikka vastakkain istumaan jos tuntuu että tuo teidän läheisyydenkaipuu estää normaalin toiminnan lasten kanssa.

En yhtään ihmettele että vanhemmilla ahdistaa, jos ainoa aktiviteetti mitä isovanhemmat haluavat lastenlasten kanssa tehdä on joko pitää heitä sylissä tai viettää aikaa kahdestaan. Kyllä lapsiin pitää luoda suhde leikin ja yhteisen tekemisen kautta, jos haluaa heitä hoitaa joskus, tai vaikkapa haluaa että nämä tulisivat oma-alotteisesti syliin joskus. Ylipäätään lapsille pitää antaa fyysistä tilaa eikä luoda outoa ilmapiiriä siitä kuinka mummo odottamalla odottaa että saisi olla fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa. Kokeilkaapa joskus olla "ahdistelematta" lasta ja alkakaa piirtämään tai värittämään heidän seurana! Saatatte ihan yllättyä kuinka lapsikin alkaa tutustua teihin ja miniäkin saattaa väläyttää hymyn. Siis en yhtään ihmettele, että suhteenne ovat solmussa, te jotka odotatte kuin kuuta nousevaa jotain kahdenkeskistä aikaa lapsenlapsen kanssa näkemättä mitään vaivaa sen eteen että lapsi kokisi teidän turvalliseksi ja vanhemmatkin luottaisivat teihin. Pelkän: "tule mummon syliin" -hokeminen ei ole mitään suhteen luontia vaan lapsen ahdistelua jos ette ole läheisissä väleissä vielä. Kyllä heidän pitäisi tällä iällä jo tietää paremmin!

Suosittelen myös lämpimästi miettimään mistä tuo kaipuu pitää lasta sylissä/olla jatkuvassa fyysisessä kontaktissa lapsen kanssa johtuu. Kaipaatteko hellyyttä ja kosketusta? Tätä varten pitää hankkia puoliso. Lapsi ei voi täyttää aikuisen hellyyden tarpeita.

T. Seitsemän mummo ja kolmen äiti

Ihan hyviä ajatuksia, mutta kyllä lämpimän suhteen saavuttamisessa lapsenlapsiin on tuuriakin oltava. Miniä määrittää suhteen laatua ja syvyyttä täysin omien mielitekojensa ja ehkä vain huonon päivänkin pohjalta. Minulla on mielestäni surullinen tilanne kun en voi noita vinkkejä kovin soveltaa omien lastenlasteni kanssa, ei tunnu luontevalta touhuilla ja höpötellä kun miniä oikeastikin, tämän tiedän, kuuntelee ja tarkkailee. Tein ainakin sellaisen hirmuisen virheen että vauvoja olen tykännyt suukotella ja miniä puuttui asiaan kärkkäästi. Huomautin ystävällisesti ja rauhallisesti että olen nähnyt hänenkin pusivan vauvaa, miten se on kuitenkin minulta kielletty? Sen sijaan että olisi syntynyt hyvä keskustelu, ajatustenvaihto, nakkasi tämä niskojaan ja pamautti: minä äitinä pussaan jos haluan, sinä et pussaa. Jokin särähti rikki tämänkaltaisten sattumusten myötä meidän välillämme ja poikani tuntuu myötäilevän vaimoaan vaikka maailman tappiin. Jännitän omaa olemistani ja varon tarkkaan etten näpäytä miniää enkä neuvo pyytämättä mutta aina vain on sellaista etäisyyttä ilmassa. Pienet, ihanaiset, tuntuvat minunkin luonani olevan kovin keskittyneitä siihen onhan miniä paikalla. Tähän ehkä toivoisin muutosta, lasten iänkin puolesta olisi jo hyväksi vähän "irtautua" ja tutustua muihinkin läheisiin. Suuri suru on ollut huomata ja hyväksyä että jään, jos miniä niin päättää, ikuisesti "ulkokehälle". Miksi minuun ei tarvitse kohdistaa välittämistä, empatiaa ja ymmärrystä, olenkohan sitten jo ikäni takia vähempiarvoinen. Olen sanonut pojalleni että tuntuu niin pahalta mutta lohdun ja kuuntelemisen sijasta sain kylmiä sanoja, samoja hokemia mitä nyt täälläkin on sivukaupalla. Ehkä hän mietiskelee näitä asioita sitten haudallani, ymmärrys ei vain silloin enää auta.

Kyllä minusta pusujutut on sopivia oman perheen sisällä, vauvaa voi paijata ja silitellä muuten. Pussailuissa on nyt flunssakautena pöpöriskiä, karies ym. Kun asiasta oli puhetta niin olisit ehkä perusteluiksi voinut keksiä muuta kuin, että miksi vauvan äiti sitten saa vauvaa pussailla jos sinua neuvotaan ettei kannata... Äiti ja mummi, on aika eri asia vaikka bakteerikannan kannalta.

Lapsen äiti ei ole lapsen ja muiden ihmisten välisten suhteiden este ja on vain hyvä, että lapsi voi hakea turvaa äidistään uusien ihmisten kanssa toimiessa. Nyt vain lasten kanssa puuhailemaan ja leikkimään kun ovat kylässä, leivotte esim. miniän ja lasten kanssa yhdessä piparkakkuja! Luottamus rakentuu pikkuhiljaa. Osoitat, ettei sinun mummiutesi perustu miniän äitiyden häivyttämiseen, vaan voit olla mummi ja antaa miniän olla äiti.

Olipa jotenkin herättelevää lukea näitä loppupään kommentteja. Anoppini ei ole ikinä yrittänyt leikkiä tai tehdä mitään lasten kanssa. Mieheni on usein sanonut hänelle, että mene leikkimään niin ne eivät sitten enää vierasta jossain vaiheessa niin paljon. Anoppini sen sijaan aina yrittää saada lapsia syliin tai kyselee heiltä sellaisia mihin eivät vielä iän puolesta osaa vastata. Eihän siinä suhde kehity.

Mutta siis mitä tähän kommenttiin tulee. Niin on aika kamalaa tajuta että anoppini mummous perustuu minun äitiyden häivyttämiseen. Tuo oli todella silmiäavaavasti kommentoitu. Anoppi usein yrittää saada miestäni käymään lasten kanssa siellä yksin, mutta mieheni ei halua mennä ilman minua. Samoin anoppi juoksee kuin hai laivan perässä, kun esikoinen siirtyy eri huoneeseen minusta. On muutakin, kuten itsensä äidiksi kutsumista oli vauvavuonna yms. Ylipäätään jotenkin tuntuu ettei osaa ja ymmärrä mummon roolia ollenkaan, yrittää vain tulla minun "reviirillä". Kylläpä olisi ihana yllätys jos joskus olisi vaikka ottanut piirustuskynät esille ja sanoisi: " Piirretäänkö tässä kahvipöydässä samalla kun äiti ja isi kahvittelevat". Ei hän vain kykene tuollaiseen. Hän ei kykene olemaan mummo niin että äitikin on läsnä.

Ihan maailman sivu ja maailmalla muualla kuin av:llä isovanhemmat on perhettä. YDINperhe on se isä, äiti ja lapset, mutta ukit ja mummit on perhettä. Ihana kun menis väittämään eurooppalaisille ettei mummi ja ukki ja lapsenlapset ole samaa perhettä, eivät varmaan edes tajuaisi mistä puhutaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihan maailman sivu ja maailmalla muualla kuin av:llä isovanhemmat on perhettä. YDINperhe on se isä, äiti ja lapset, mutta ukit ja mummit on perhettä. Ihana kun menis väittämään eurooppalaisille ettei mummi ja ukki ja lapsenlapset ole samaa perhettä, eivät varmaan edes tajuaisi mistä puhutaan.

Maissa joissa ei ole sosiaaliturvaa on pakko sietää isovanhempien päsmäröintiä.