Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Vanhemman velvollusuuksiin kuuluu valvoa lapsensa etua.

Se että samaistut mt-sairaaseen ihmiseen on sitten oma ongelmasi.

Koko ketju on sairas! Mitään mt ongelmaa ei edellisellä ollut, sensijaan näillä häntä kommentpivilla on! Ei vähääkään lapsen ajattelua. Pelkkä itsekäs ja mustasukkainen kuvio. Vai että ravata joka kuukausi kahvilla.

Voi älyttömät. Tämä on ehkä palstan RUMIN ketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Jos minä ikinä käyttäydyn lapsiani tai lastenlapsiani kohtaan kuten nämä tämän jetjun sairaat mummot, toovon että lapsillani on todellakin munaa sulkea minut pois.

Aivan kädittämätöntä kärsimystä on täällä kuvattu. Miksei tästä puhuta mediassa enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Vanhemman velvollusuuksiin kuuluu valvoa lapsensa etua.

Se että samaistut mt-sairaaseen ihmiseen on sitten oma ongelmasi.

Koko ketju on sairas! Mitään mt ongelmaa ei edellisellä ollut, sensijaan näillä häntä kommentpivilla on! Ei vähääkään lapsen ajattelua. Pelkkä itsekäs ja mustasukkainen kuvio. Vai että ravata joka kuukausi kahvilla.

Voi älyttömät. Tämä on ehkä palstan RUMIN ketju.

Piirakkamummon puheet oli kuin suoraan narsistin käsioppaasta jatkumohorinoita ja viranomaisvetoomuksia myöten

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Jos minä ikinä käyttäydyn lapsiani tai lastenlapsiani kohtaan kuten nämä tämän jetjun sairaat mummot, toovon että lapsillani on todellakin munaa sulkea minut pois.

Aivan kädittämätöntä kärsimystä on täällä kuvattu. Miksei tästä puhuta mediassa enemmän?

Tämä ketju kuvaa enemmän äitien omistushalua ja ilkeyttä. Siitä pitäisi puhua enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Tuoreena äitinä sanon vaan, että minä en anoppia tunne niin hyvin vielä, että luottaisin niinkin paljon häneen, että jättäisin vauvani suoraan hänelle hoitoon. Haluan NÄHDÄ omin silmin miten hän vauvaa hoitaa, valitettavasti oma anoppi ei hoitanut vauvaa hyvin joten se luottamus meni siinä saman tien.

Ei kuitenkaan tarvitse olla yksin lapsen kanssa, kyllä se suhde muodostuu vaikka miniä onkin paikalla, joten kysyn taas, miksi lasten äitin pitäisi mennä pois? Sulla taitaa myös olla aika ruusunpunainen kuva siitä, mitä mummous on, ja odotat että lapset käyttäytyy sinua kohtaan tietyllä tavalla (juoksee syliin, kertoo salaisuuksia). Laskeuduhan takaisin maan pinnalle, ole kärsivällinen ja mieti miten voisit olla lapsille iloksi ihan HEIDÄN ehdoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Jos minä ikinä käyttäydyn lapsiani tai lastenlapsiani kohtaan kuten nämä tämän jetjun sairaat mummot, toovon että lapsillani on todellakin munaa sulkea minut pois.

Aivan kädittämätöntä kärsimystä on täällä kuvattu. Miksei tästä puhuta mediassa enemmän?

Tämä ketju kuvaa enemmän äitien omistushalua ja ilkeyttä. Siitä pitäisi puhua enemmän.

Hyviä velvollisuudentuntoisia äitejä jotka ymmärtävät tehtävänsä kaikesta paskasta huolimatta.

Vanhemmat ovat lapsen huoltajia. Tuetenkin he päättävät, oli päätös sitten ulkopuolisen mieleen tai ei.

Lapsi ei koskaan ole terapialelu tai ulkopuolisten ihmisren omien tarpeiden tyydyttämisen väline. Tai näiden jatkumo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Vanhemman velvollusuuksiin kuuluu valvoa lapsensa etua.

Se että samaistut mt-sairaaseen ihmiseen on sitten oma ongelmasi.

Koko ketju on sairas! Mitään mt ongelmaa ei edellisellä ollut, sensijaan näillä häntä kommentpivilla on! Ei vähääkään lapsen ajattelua. Pelkkä itsekäs ja mustasukkainen kuvio. Vai että ravata joka kuukausi kahvilla.

Voi älyttömät. Tämä on ehkä palstan RUMIN ketju.

Piirakkamummon puheet oli kuin suoraan narsistin käsioppaasta jatkumohorinoita ja viranomaisvetoomuksia myöten

Mietin ihan samaa. Olikohan soittanut jonnekin ja valittanut kun ei saa olla lasten kanssa miten haluaa ja vaatinut tapaamisoikeuksia tms. ja nyt uhriutuu, olis niin kiva ja normaali mummo mutta kun se miniä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Siis syytätkö miniää siitä ettei lapset juokse suoraan sinun syliin eikä kerro mitä,jotain salaisuuksiako ihan vaan teidän kesken?? Antaisit nyt lasten itse päättää miten ne haluaa olla mummonsa kanssa. Miksi ei miniä saa olla siinä mukana, miksi on pakko saada olla yksin lasten kanssa? Oletko muuten jutellut asiasta miniän kanssa, ja kysynyt miksi ei käy useammin ja kertonut näistä sun haluista saada olla lasten kanssa?

Kai jokainen sen tajuaa, että suhde jää erimaiseksi ellei olla tarpeeksi yhdessä. Jos vanhempien kanssa vaan joskus kahvilla, ei suhdetta muodostu. Ei tuo mummo mitään "salaisuuksia" tarkoittanut, vaan sitä että on ihmissuhde.

Ei tämä mikään erikoisuus ole!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Vanhemman velvollusuuksiin kuuluu valvoa lapsensa etua.

Se että samaistut mt-sairaaseen ihmiseen on sitten oma ongelmasi.

Koko ketju on sairas! Mitään mt ongelmaa ei edellisellä ollut, sensijaan näillä häntä kommentpivilla on! Ei vähääkään lapsen ajattelua. Pelkkä itsekäs ja mustasukkainen kuvio. Vai että ravata joka kuukausi kahvilla.

Voi älyttömät. Tämä on ehkä palstan RUMIN ketju.

Piirakkamummon puheet oli kuin suoraan narsistin käsioppaasta jatkumohorinoita ja viranomaisvetoomuksia myöten

Ei ole!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Vanhemman velvollusuuksiin kuuluu valvoa lapsensa etua.

Se että samaistut mt-sairaaseen ihmiseen on sitten oma ongelmasi.

Koko ketju on sairas! Mitään mt ongelmaa ei edellisellä ollut, sensijaan näillä häntä kommentpivilla on! Ei vähääkään lapsen ajattelua. Pelkkä itsekäs ja mustasukkainen kuvio. Vai että ravata joka kuukausi kahvilla.

Voi älyttömät. Tämä on ehkä palstan RUMIN ketju.

Piirakkamummon puheet oli kuin suoraan narsistin käsioppaasta jatkumohorinoita ja viranomaisvetoomuksia myöten

Mietin ihan samaa. Olikohan soittanut jonnekin ja valittanut kun ei saa olla lasten kanssa miten haluaa ja vaatinut tapaamisoikeuksia tms. ja nyt uhriutuu, olis niin kiva ja normaali mummo mutta kun se miniä...

Niinhän hän kirjoitti, että oli tarkistanut viranomaisilta.

Ja miniä on nyt sitten ”omistushaluinen” ja ”ilkeä”.

Tapaaminen kerran kuussa on minunkin mielestäni tosi paljon. En ymmärrä miksi hän valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Voitko antaa pari esimerkkiä siitä mustasukkaisuudesta? Se, ettei anneta edes imettää rauhassa? Tai että vähän isommalle lapselle vannotetaan, että jotain asioita ei saa kertoa vanhemmille? Vai se, että lapselle syötetään tälle sopimatonta ruoka, joka voi pahimmassa tapauksessa johtaa lapsen kuolemaan.

Ilmeisesti sun lapsilla on järkevät isovanhemmat. Kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvä säkä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Jos mummo tai kuka vaan osoittautuu luotettavaksi ja osaa käyttäytyä niin voi olla, että silloin saakin olla yksin lasten kanssa.

Mutta eihän kukaan anna lapsiaan tuntemattoman hoteisiin tai sellaisen jonka kyvykkyydestä hoitaa lapsia ei ole mitään tietoa.

Ensin kannattaa tutustua sen lapsenlapsen vanhempiin ja sitä myötä saa tutustua myös niihin lapsiin.

Mun mielestä on äärimmäisen ylimielistä ja lasta kohtaan väärin, että kuvitellaan, että kyseessä on vaan joku geneerinen lapsi jolla ei ole omia haluja tai tarpeita, johon ei tarvitse mitenkään tutustua vaan sen lapsenkin pitäisi vaan taianomaisesti alkaa luottaa perheen ulkopuolisiin ihmisiin jotka sen itselleen haluaa. Eikä se lapsi saisi olla mitenkään riippuvainen omista vanhemmistaan, vaan kapsahdella kaikkien halukkaiden kauloihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Vanhemman velvollusuuksiin kuuluu valvoa lapsensa etua.

Se että samaistut mt-sairaaseen ihmiseen on sitten oma ongelmasi.

Koko ketju on sairas! Mitään mt ongelmaa ei edellisellä ollut, sensijaan näillä häntä kommentpivilla on! Ei vähääkään lapsen ajattelua. Pelkkä itsekäs ja mustasukkainen kuvio. Vai että ravata joka kuukausi kahvilla.

Voi älyttömät. Tämä on ehkä palstan RUMIN ketju.

Kerrohan missä kohtaa täällä ei nimenomaan ole ajateltu lapsen etua?

Onko lapsen edunmukaista että isoäiti käy hakemassa lapsen vanhemmilta salaa? Tai ei palauta säännöllistä lääkitystä tarvitsevaa lasta vanhemmilleen? Tai syöttää vakavasti allergiselle lapselle allergeeneja ja näin ollen lapsi joutuu sairaalaan?

Oletko oikeasti sitä mieltä että on lapsen edunmukaista joutua kuuntelemaan kun isovanhemmat haukkuvat vanhempia lapselle?

Isovanhemmat ovat kyllä suuri rikkaus lasten elämässä mutta vain silloin kun noudattavat vanhempien ohjeita ja kasvatusperiaatteita. Isovanhempien tulisi tukea lastaan sekä tämän puolisoa vanhemmuudessa eikä rapauttaa sitä.

Vanhempien velvollisuus on huolehtia lapsistaan ja heidän hyvinvoinnistaan. Eikö silloin myös olisi tärkeä muistaa sen aikuisen lapsen hyvinvointi ja olla aiheuttamatta mielipahaa sille omalle lapselleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Sinä tapaat lapsenlapsiasi todella usein.

Ja nää juttusi on kaikin puolin ihan sairaita. Minusta sekä poikasi että miniäsi vaarantaa jo nyt lasten kehitystä ravaamalla luonasi.

Mitä ihmettä? Tämä on esimerkki ketjun kauheudesta. Ajatus on siis, ettei lapset saa olla mummon kanssa ilman vanhempia koskaan. Mitään suhdetta ei saa muodostua, KOSKA se vaarantaa lapsen kehityksen. Kerran kuukaudessa kahvihetki on jo PALJON ja ravaamista mummolassa.

Mitä ihmettä?

Koko ketju on SAIRAS.

Itse olen vasta teinien äiti. Omat lapset on mummojen kanssa saaneet olla. En ole ollut mustasukkainen, kun sitähän tämä ketju pääosin on.

Kammottava ajatus, että kymmenen vuoden päästä ehkä olen se mummu, jo ka luona ei saa joka kuukausi ravata. Luulisi että nämä kirjoittajat tajuavat kuinka pian itse ovat siinä mummon roolissa.

En ymmärrä mistä tämä omistushalu ja ilkeys tulee!

Jos mummo tai kuka vaan osoittautuu luotettavaksi ja osaa käyttäytyä niin voi olla, että silloin saakin olla yksin lasten kanssa.

Mutta eihän kukaan anna lapsiaan tuntemattoman hoteisiin tai sellaisen jonka kyvykkyydestä hoitaa lapsia ei ole mitään tietoa.

Ensin kannattaa tutustua sen lapsenlapsen vanhempiin ja sitä myötä saa tutustua myös niihin lapsiin.

Mun mielestä on äärimmäisen ylimielistä ja lasta kohtaan väärin, että kuvitellaan, että kyseessä on vaan joku geneerinen lapsi jolla ei ole omia haluja tai tarpeita, johon ei tarvitse mitenkään tutustua vaan sen lapsenkin pitäisi vaan taianomaisesti alkaa luottaa perheen ulkopuolisiin ihmisiin jotka sen itselleen haluaa. Eikä se lapsi saisi olla mitenkään riippuvainen omista vanhemmistaan, vaan kapsahdella kaikkien halukkaiden kauloihin.

Meillä mummon tapaamisia on rajattu.

Kaksi syytä: 1. hän höpöttää kaikki asiamme joka puolelle ja penkoo tavaroitamme ja 2. hän ei koskaan kuuntele ohjeita kunnolla.

En vaan jaksa näiden kahden jutun seurauksia sitten. Olkoon miten ainutlaatuinen muuten tahansa

Tämä on yksi palstan ikävimmistä ketjuista. Ei kannata edes avata. Niin rumaa kuvaa antaa ihmisenä olemisesta. Samaa tekee Tiinan vaiheet ketju. Muutama ilkeä ihminen haukkuu sivutolkulla yhtä ihmistä. Näissä on sama pohjavire. Yhdessä voimme haukkua toista!

Meidån mummo halusi ”auttaa”.

Se oli sitten ihan jatkuvaa säätämistä. Riitautui lapsen muskariopen kanssa. Kaikkien meidän naapurien kuullen. Kiva.

Halusi hakea lapsen kerhosta ja pyysin että hakisi jo valmiiksi katsotut ja sovitetut kengät kenkäkaupasta jonka ohi kulkivat. Tuli kotiin liian pienten muovisten kenkien kanssa koska katsoi että ne oli paremmat kuin ne minun valitsemani. Kuitti hukkunut, joten palauttaa ei voinut. Tuli sitten tuplakalliit talvikengät.

Järjesti koko olohuoneemme uudestaan.

Ja penkoi kaapit, tunki jopa meidän vanhempien makkariin petaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmatovatrikkaus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on vain 1 äiti.

Mummoja on 2.

Toinen isoäiti voi olla menehtynyt ja mites sitten naisparit, onko heistä toinen Leena-isi? Vaikka mummuja olisi 6 niin usein ne lapsuuden lämpimimmät muistot tuppaavat jollain tapaa liittymään isovanhempien kotiin ja läsnäoloon. Sattumaa varmaan.

Uniikkilumihiutalemummo, unohdit että isovanhemmat voi olla eronneita ja uusissa suhteissa jolloin mummoja on 4. Isomummot voi olla elossa jolloin mummoja on jo 6. Voi harmi jos ei saakaan olla ainoa mummo. Ei kun hetkinen, ettekö te juuri sanoneet miten tärkeitä mummot lapselle on. Vai oliko se vain psykomummo joka on tärkeä.

Ehkä mm. Lastensuojelun Keskusliitto - puhumattakaan sadoista tuhansista lapsista - on väärässä ja sinä sen sijaan oikeassa.

https://www.lskl.fi/teemat/ehkaiseva-tyo/isovanhempien-tuki-lisaa-lapse…

https://hidastaelamaa.fi/2016/08/isovanhemman-rakkaus-ikuista/#6e394ed3

Suurten ikäluokkien isovanhempiaktiivit lobbaavat agendaansa.

Lapsen edusta on kysymys.

Osaatko kertoa, miksi Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimuksessa nimenomaan LAPSET mieltävät isovanhemmat osaksi heidän perhettään sukulaisten sijasta, vaikka asuisivatkin vanhempiensa kanssa?

Isovanhempi on niin turvallinen hahmo että Lastensuojelun Keskusliiton johtaja huomauttaa että monesti lapsen sijoittaminen isovanhemmille on paras mahdollinen ratkaisu lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Tajuatko kuinka nolottavaa on lukea tätä läyhäämistä kuin muutamalla hiiren painaisulla löytää tutkittua asiaa - ja siinä piirtyy isovanhemman roolista hieman erilainen kuva kuin viime viestien jankuttajilla.

En ole tutustunut tutkimukseen. Lapsi voi vastata noin esim siksi että ei tiedä mikä on perhe ja mikä on suku ja kysymys on esitetty ei-lapsentasoisesti.

Jutussa lobbasi voimakkaasti nämä isovanhempijyrät.

Silti edelleen fakta on se että jos isovanhempi ei siellä lapsen kodissa ja/tai lapsen vanhempia kohtaan käyttäydy asiallisesti, lapsi ei siitä hyödy.

Eikä sillä isovanhemmalla ole tällä sinun asenteellasi mitäön asiaa lapsen elämään. Vanhemmat päättää ja sinun pitää tulla heidän kanssaan toimeen. Pelkkä hysteerinej ”minulla on oikeus” -kohka ei riitä.

Sijoitukset ovat marginaalinen ilmiö - ja siinähän on sitten ihan isovanhemmat itse ryssineet sen oman duuninsa aikoinaan.

Etkö tajua, luehan tuo Hidasta Elämää-artikkeli ennen kuin sanot mitään. Mummi kertoo lastenlasten merkityksestä itselleen ja hyvästä olosta jonka itselleen saa heidän seurassaan. Myöntää että lapsenlapset eheyttävät häntä omaan lapsuuteen liittyvistä asioista ym. Juuri näinhän kuvaillaan "rajattomuus". Kun kyse on aivan normaaleista asioista lasten ja isovanhempien välillä.

Eli ongelma on epävarman äidin korvien välissä. Toisessa artikkelissa sanotaan että lapset kuuntelevat isovanhempia herkemmällä korvalla kuin vanhempiaan. Välit poikki, vai miten se oli?

Ei se haittaa, jos isovanhempi saa iloa ja/tai hyvää oloa lastenlastensa kanssa olemisesta. Päin vastoin, aivan mahtavaa jos sekä lapset ja isovanhemmat nauttivat yhteisestä ajasta.

Mutta. Ei tuo tarkoita sitä, että isovanhemmilla on oikeus mitätöidä lapsensa ja tämän puolison vanhemmuutta tai muutenkaan tehdä päätöksiä liittyen lapsensa elämään. Jos lapsi päättää muuttaa perheensä kanssa Timbuktuun, niin ei isovanhemmilla ole siihen mitään sanomista. Tai jos lapsen valitsema puoliso ei ole mieluinen, niin tarvisiko sitä joka tapaamisella ehdottaa eroa? Ja tässäkin ketjussa mainitut tapaukset, kun isovanhemmat antavat esim syötäväksi allergiselle lapselle pähkinää, ja lapsi joutuu sairaalaan. Mitenhän lapsi tuossakin hyötyi isovanhemmat rakkaudesta? Kun isovanhempi ei kunnioita lastaan ja tämän puolisoa koska tietää kaiken paremmin, niin ei tuollainen suhde ole kenellekään hyväksi.

Entäs jos lasten omat vanhemmat ovat tuollaisia, eikö isovanhemmat ole silti "yhtään mitään". Suvuilla on ollut vuosisatojen kuluessa erilaiset tapansa pitää huolta sukuun kuuluvista lapsista ja kyllä tuohon kuuluu myös "vanhempien vanhemmuuden silmällä pitäminen" jos siinä on jotain epäilyttävää. Kuka muu tuntee vanhemmat yhtä hyvin kuin isovanhemmat oman jälkikasvunsa? Vai väitetäänkö täällä että esimerkiksi jos oma lapsi ottaa puolisokseen sekopään ja lapset myös varassa siihen EI saa isovanhemmat puuttua? Tämä on siis vastakkainen esimerkki ei kyse ole tullut elämästä.

Kova näkyy olevan tarve sulkea isovanhemmat ulkopuolelle. Ei vaikuta kirjoittaa mitään, saa vain pahan mielen itselleen, näin vinkkinä sinullekin jonka viestiin laitoin peukkua. Helpottaa kuitenkin ajatella näitä dna ja geenipuolen asioita matematiikan näkökulmasta. Ajattelehan lasta ikään kuin piiraana, neljään osaan jaettuna. Siinä ovat hänen "rakennusaineensa" - me mummit ja kummatkin papat. On uskomaton ja ihmeellinen asia nähdä pienen ihmisen varttuvan, näistä "aineksistaan". Tunnistaa sieltä täältä tuttuja juttuja, oman isän nenän kaarta, äitini suppusuuta.

Se rauhoittaa ainakin minua että tiedän näiden pienten kantavan osasia minusta itsessään vaikkemme saakaan olla yhdessä. Tapaan heitä noin kerran kuukaudessa mutta aina vanhempiaan kahvittaen. Olen se mummi joka yhtenä iltana tänne lyhyesti kertoi että kyllä rakkautta ja välittämistä piisaa vaan ei miniälle mieluista.

Se on yhä edelleen arvoitus, mitä olen väärin tehnyt, ehkä olemme ihmisinä liian erilaisia. Säälittää että sen annetaan heijastua myös minun ja lapsenlapsieni suhteisiin.

En olisi koskaan hennonnut omalta äidiltäni mummiutta kieltää mutta ajat ovat nyt toiset ja näillä mennään. Se on varmistettu ihan virallisestikin että kyllä, vain vanhemmat päättävät tapaamisten laadusta että määrästä. Ja siihen on tyytyminen vaikka raskasta se vanhalle ihmiselle on. Elämä on sattumien summaa, kevättuulta niin kuin kylmiä syyssateitakin.

Kerran kuukaudessa tapaaminen on todella, todella, todella tiivis tapaamistahti. Mitä ihmettä sinä valitat?

En tiedä onko sinulla lapsia mutta etenkin pieni lapsi tuppaa kasvamaan kuukaudessa jo hurjasti, niinkin että saa hieraista silmiään että sinäkö se oot... Painotan että näemme kerran kuukaudessa kahvittelun yhteydessä jonkun hassun tunnin. Ei siinä ole ainakaan meille syntynyt lämmintä luottamussuhdetta, kaulaan kapsahtamista jo ovensuussa taikka kivojen korttien tekemistä, mitään erityisiä mummi-juttuja. Ottaisin heitä yöksikin ja ihan kolmen kesken mummin kanssa olemaan mutta kun ei lasketa. Vaikka olen raitis, liikuntakykyinen ja rakastava. Lääniä olisi yhteisille metsäretkille ja vaikka pilkkireissulle mutta joku nyt on vaan on, että miniä olisi aina läsnä ja ei lapsi silloin niitä mummille tarkoitettuja pieniä, mutta niin suuria, asioitaan kertoile. Nämä vastaukset ovat elävä esimerkki kun sanoin, että pahan mielen täältä saa, vaan ratkaisua ei pyytämälläkään.

Siis syytätkö miniää siitä ettei lapset juokse suoraan sinun syliin eikä kerro mitä,jotain salaisuuksiako ihan vaan teidän kesken?? Antaisit nyt lasten itse päättää miten ne haluaa olla mummonsa kanssa. Miksi ei miniä saa olla siinä mukana, miksi on pakko saada olla yksin lasten kanssa? Oletko muuten jutellut asiasta miniän kanssa, ja kysynyt miksi ei käy useammin ja kertonut näistä sun haluista saada olla lasten kanssa?

Kai jokainen sen tajuaa, että suhde jää erimaiseksi ellei olla tarpeeksi yhdessä. Jos vanhempien kanssa vaan joskus kahvilla, ei suhdetta muodostu. Ei tuo mummo mitään "salaisuuksia" tarkoittanut, vaan sitä että on ihmissuhde.

Ei tämä mikään erikoisuus ole!

Eri

Niin, mikä sitten on tarpeeksi. Omat lapseni tapaavat yhtä meidän ystäväpariskuntaa n. 2 kertaa vuodessa ja niin, että ollaan mies ja minä aina mukana. Harvoista tapaamisista huolimatta heillä on kuitenkin hyvä ja lämmin luottamus. Vanhempi lapsistani on neljä.

Mutta ehkä he osaavat paremmin läsnäolon taidon kun jotkut mummot.

Meillä saattoi mennä pitkiä aikoja ettei tavattu moneen kuukauteen mummoa, koska hänellä oli kiireitä. Yksikin kesä lapset kutsui koko kesän mökille, hän ei ehtinyt kertaakaan.

Sitten mummo jäi eläkkeelle ja yhtäkkiä hän takertui kuin seitti meihin. Lapset oli jo teinejä eikä heitä kiinnostanut mennä mummolle askartelemaan jotain viisivuotiaiden askarteluja. Patistelin sinne. Yritin keksiä yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Tarjouduin ottamaan mummon mukaan retkellemme. Ei, ei kelvannut mikään

Ja nyt sitten itketään kuinka minä en anna lapsia. Tää on se virallinen versio asiasta jota levitetään ympäeiinsä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on yksi palstan ikävimmistä ketjuista. Ei kannata edes avata. Niin rumaa kuvaa antaa ihmisenä olemisesta. Samaa tekee Tiinan vaiheet ketju. Muutama ilkeä ihminen haukkuu sivutolkulla yhtä ihmistä. Näissä on sama pohjavire. Yhdessä voimme haukkua toista!

Ei, vaan pääsääntöisesti hyvä vertaistukiketju. Toki tänne joku anoppiaktivisti on pesiytynyt trollaamaan.

Ei tässä yhtä ihmistä haukuta, vaan lasten isovanhempia, ja niistäkin niitä, jotka ovat lapsenlapsilleen vaaraksi. Mua nämä ketjut lohduttavat, kun tajuan, etten ole tämän anoppiongelmani kanssa yksin. Näitä ongelmia ei voi tajuta kuin ne, jotka ovat kokeneet jotain vastaavaa.

Tiedätkö mikä tässä on rumaa? Se tapa, jolla nuo isovanhemmat ovat kohdelleet lapsiaan ja lastenlapsiaan