Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Näin kerran nuoren naisen, joka oli äitinsä ja kolmen lapsensa kanssa leikkipaikassa. Nuorin lapsista oli vasta muutaman kuukauden ikäinen vauva, ja isoäiti piti häntä ainakin 20 min yrittäen pakottaa sosiaaliseen kontaktiin - eihän sen ikäinen jaksa viittäkään minuuttia yhtäjaksoisesti..! Aina kun vauva käänsi päänsä pois, mummo laittoi väkisin naamansa eteen. Vauva muuttui veltoksi ja poissaolevan näköiseksi. Ei ihme, että monille lapsille tulee joku  neurologinen kehitysongelma, kun heidän aistinsa r a i s k a t a a n kerta toisensa jälkeen. Tahattomasti varmaankin, mutta silti. Vauva ei ole lelu. 

Mihin tarvitsette tuollaisia mummoja? Ette mihinkään! Välit poikki kylmästi. Ei, te ette ole pahiksia. Nyt kilttityttö asenne unohduksiin. Te olette vastuussa lapsistanne. Te olette äitejä. Te olette loistavia äitejä!

Tämän ketjun alusta jo kauan. Ei ole enään niitä vauvoja joita anopit haluaa viedä miniöiltä. Nappaa vaan ja vie mennessään. Tämän olen viesteistä aistinut. Huhu kyllä tälle viestittelylle tulis panna panna jo. Ihan on sairasta puhetta maalata jotain ihmisryhmää. Rasistista ja yleistävää. 

Vierailija kirjoitti:

Pääsin vasta sivulle 37, kun aloin miettiä omaa lapsuuttani. Vanhempani ovat kertoneet, etten pienenä (alle kävelyikäisenä) suostunut edes katsomaan vieraisiin päin, saati että olisin suostunut kenenkään muun kuin äidin syliin (kaikissa valokuvissakin näkyy vain takaraivoni, kun en kerta kaikkiaan suostunut edes katsomaan). Herranen aika mitähän olisi tapahtunut jos olisi ollut sellainen mummu kuin mitä ap kuvailee, joka olisi minut pakottanut toimintaan jota en todellakaan halunnut. Olisin varmaan melko traumatisoitunut. Isosiskoni taas ihan tyytyväisenä kiersi sylistä syliin, ja on aikuisenakin ihan eriluonteinen kuin minä.

Nykyäänkään en juuri jaksa vieraita kuin tunnin tai pari kerrallaan, ennen kuin olen ihan rättiväsynyt sosiaalisuuden aiheuttamasta energiavajeesta.

Lapsen ehdoilla tulee mennä, ja yleensä kai se lapsen kanssa eniten symbioosissa elävä äiti parhaiten tietää lapsensa persoonan, ja mitä lapsi tarvitsee.

Vastasyntyneen luonteesta tai kenen sylissä haluaa olla ei tiedä kukaan ei edes se äiti.

Sairaita kommentteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää sitten itkekö, ettei ole turvaverkkoja ja ilmaista luotettavaa lastenhoitajaa.

Älä viitsi. Ei kaikki mummot ole turvallisia ja luotettavia. T: Viiden mummu

Eivät ole niin , eivätkä kaikki äiditkään.

Kamalat mummot on entisiä kamalia äitejä.

Niinpä niin. Tämän päivän kamalat äidit ovat tulevaisuuden kamalia mummoja.

Onneksi minulla on vain tyttöjä.

Tämän ketjun perusteella poikien äidit jollain tavalla vaurioituvat ja kehittyvät karmeiksi anopeiksi ja mummoiksi.

Ehkä pojan kasvattamisessa miniälle kelpaavaksi kuluvat kaikki paukut niin että pää sekoaa.

Tytön kasvattaminen ei näköjään ole ihan yhtä riskaabelia.

Kyynel.

Täällä on moni kertonut myös omasta äidistään.

Mutta ethän sinä ehdi edes lukea kun pitää uhriutua.

Enhän minä yhtään uhriutunut , pikemminkin olen oikein tyytyväinen ja helpottunut ettei siunaantunut poikia.

Ei tule silloin myöskään miniöitä, huh huh.

Uskotko muuten että uudet ajat --> uudet tuulet.

Ja uudet aatteet jotka kumoavat tämän hetkiset jolloin olet itsekin " kamala" mummo jos sen onnen saat nähdä.

Miten se tapahtuu, sitä ei voi millään ennustaa jolloin et voi myöskään varautua.

Niin. Sinä samaistut tässä kuvattuihin ihmishirviöihin. Itsehän tunnut tietävän mikä olet.

Ihmishirviöt!?! Ja nämä ihmishirviöt, kuten minäkin kai sitten, ovat kasvattaneet sekä teidät , fiksut ja tietävät pienten lasten äidit että lasten isät. Olemmeko vinksahtaneet vasta myöhemmin kun olette jo muuttaneet pois kotoa vai oletteko saaneet jostain jonkun taikajuoman minkä avulla olette itse niin tasapainoisiksi ja viisaiksi kasvaneet vaikka ihmishirviöt kasvattivat?

Kyllä mun äiti oli ihmishirviö.. Musersi itsetunnon ja sai yrittämään itsemurhaa. Ja kyllä ne ihmishirviön kasvatuksen jäljet todellakin näkyvät, itse olen vasta kolmekymppisenä tajunnut, kuinka vinksahtanut olenkaan hänen jäljiltään. Sen jälkeen tässä onkin kymmenen vuotta korjailtu niitä tuhoja. Käyttäytymismallit riitatilanteissa ym opitaan kotoa. Miten luulet että minä käyttäydyin kun en saanut tahtoani läpi? Tietenkin samoin kuin ihmishirviö äitini, ollen melkoinen ihmishirviö itsekin. Luojan kiitos ei ole lapsia, niin en ole jatkanut tätä kamalaa kierrettä enää pidemmälle. Nyt saan rauhassa keskittyä siihen, että opettelen käyttäytymään kuin täysijärkinen aikuinen. Lopullisesti silmäni avautuivat vasta kun äitini kuoli, ja surun sijaan tunsin keveyttä. Jokin kummallinen painolasti oli poissa.

Ymmärrän mistä äitini käytös johtui, pystyn näkemään polun hänen lapsuudestaan hänen aikuisuuteensa, kuinka kaikki ne traumatisoivat tapahtumat ovat vaikuttaneet häneen. Pystyn antamaan anteeksi, ja muistamaan niitä hyviä hetkiä äidin kanssa, koska niitäkin oli. Silti tunnen surua, ja olen ajoittain vihainen siitä, etten koskaan saanut normaalia äitisuhdetta, ja siitä, kuinka vaikeaa on omakin elämä ollut äidin tekemien asioiden takia. Ei hän tahallaan sitä tietenkään tehnyt, kyllä hän varmasti lapsiaan rakasti, oli itsekin vain olosuhteiden uhri, mutta silti.

Meillä mummo (anoppi) on muuten mukava ja hoivaava, ihan tyypillinen pullantuoksuinen emäntä. Mutta on niitä tilanteita ollut meilläkin. Erikoista oli se että he kutsuivat itseään äidiksi ja isäksi siihen asti kunnes esikoisemme oli syntynyt, onneksi tajusivat silloin vaihtaa ”mummoksi” ja ”papaksi”. Välillä anoppi ja käly (lapseton) sekaantuvat liiankin paljon kasvatustapoihimme ja vähättelevät meidän sanomisia ja että ”kun mummo sanoo niin silloin totellaan”. Yhdenkin kerran olimme menossa tapaamaan äitiäni ja poika ei olisi jaksanut (viitsiä) tulla, mikä oli ihan tyypillistä häntä. Sanoimme vaan että nyt on aika mennä, niin mummo menee sanomaan pojalle ”ei sinun tarvitse mennä, voit jäädä tänne”!!! Kehtasi mitätöidä meitä vanhempia! Aikansa kutakin saimme lähdettyä ja jäimme äidin luo yöksi, koska tuo käyttäytyminen otti niin päähän! Toivottavasti jäi hieman miettimään tekemisiään kun emme palanneetkaan takaisin heidän luo yöksi. Emme siis asu sukulaistemme lähellä, väliä on 300 km. Onneksi.

Herranen aika, ystävän lapsi oli meillä yökylässä ensimmäistä kertaa 1-luokkalaisena, kun itse pyysi. Hyvä aika lapsen olla yötä muualla kuin kotonaan, on silloin kun lapsi itse pyytää (jos ei ole pakko aiemmin jostain hyvästä syystä).

Moni joka ei ole kohdannut rajatonta ihmistä ei ymmärrä koko asiaa ja sen kattavuutta, ja kuvittelee kyseessä olevan jonkinlainen vapaa kasvatus vs rajat lapsella. Näinhän asia ei ole, vaan puhutaan rajattomasta persoonallisuudesta, häiriöstä ihmisen minäkuvassa.

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut koko ketjua, mutta vauvan sylivaihe ei kestää kauaa ja sitten kävellään ja vauhdilla. Ei lapsi viihdy sylissä enää kauaa ja kun ikää tulee, niin juoksee tarpeen tullen varmasti ensin äidin luo. Yleensä ensimmäinen vauva saa aina vähän liikaakin huomiota jokaiselta sukulaisella, mutta yleensä tilanne tasoittuu kun lapsia on enemmän.

. Itselläni on hyvät välit anoppiin, mutta kannattaa muistaa että sinä ja anoppi ette ole sukulaisia. Vauva tulee heti sukuun kun sinulle kestää monta vuotta päästä sukuun. Jos et halua mummon pitävän sylissä, niin sano että lapsi on saanut ohjeet olla maassa aina välillä harjoittelee nyt jotain tms. Ja tee kuten olet aikaisemminkin tehnyt, pidät vauvan itse ja hoidat omalla tyylillä. En jättäisi yökylään, ennen kuin mummon tunteet tasoittuu ja lapsi vähän kasvaa.

Vauva tulee perheeseen. Sukulaissuhteet muotoutuu sitten miten muotoutuu. Ensisijaisesti vanhempien kautta. Jos ei vauvan äiti ole vielä "sukua", niin ei todellakaan ole vauvakaan..

Ei lapsi isovanhempiaan mihinkään tarvitse, omat vanhempansa vain (jos ovat normaaleja täysjärkisiä ihmisiä).

T: Lapsi jonka kaikki isovanhemmat olivat kuolleet jo ennen syntymääni

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus ap, ymmärrän täysin tilanteesi.

Sinun velvollisuutesi äitinä on huolehtia, ettei KUKAAN aseta itseään etusijalle vauvan kustannuksella. Vaikka tarkoittaisi kuinka hyvää, vaikka olisi kuinka herttainen, ja rakas. Älä missään nimessä anna vauvaa yökylään!!

Muistakaa myös, että 8 kk:n ikäinen ymmärtää jo aika paljon puhetta. Mummon puheet saattavat hämmentää, samoin itkeminen - vauvan ei pitäisi joutua ihmettelemään sellaisia  ristiriitoja. Toisaalta ei ne mitään ratkaise vaan se, että säilytät itsevarman asenteesi. Se on vauvan paras tuki.

Taaperohan tuo nykyään on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun appi järjesti kanssa näitä ”haukutaan lasteni puolisot pystyyn” -kokoontumisia.

Siellä se nyt makaa hoitokodissa yksinään.

Miksi puolisosi ei huolehdi isästään?  Isänsä huolehti hänestä aikanaan.  Eikös se appesi ollut se, joka leivän ja lämpimän lapselleen huolehti?   Eikös olisi jonkinlaisen häpeämisen paikka? 

Ja kun tarpeeksi kauan elät, siellä laitoksessa se sinäkin yksinäsi virut.   

Tämäkin on outo ajattelumalli jota vanhempani yrittivät jossain vaiheessa kylvää; minä olen heille jotain velkaa siitä, että he ovat minut tänne maailmaan tehneet, hoitaneet, ruokkineet ja kasvattaneet.

Olen toki kiitollinen heille, että he ovat minut hyvin hoitaneet, mutta en ole kiitollisuudenvelassa. En koskaan pyytänyt saada syntyä, minulta ei kukaan kysynyt mielipidettä asiaan. Ja kun vanhemmat sen lapsen päättävät tähän maailmaan tehdä, heillä on VELVOLLISUUS hoitaa lapsi kunnialla aikuiseksi. Itsehän he sen ristin ovat kantaakseen ottaneet, ihan vapaaehtoisesti. Lapsen ei kuulu jäädä vanhemmilleen velkaa siitä, että vanhemmat tarjoavat sen, mitä heidän pitääkin lapselle tarjota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä pitää toimia kuten masentuneen kaverin kanssa, joka kuormittaa omaa elämää. Välit poikki. Mummon tunteet voi sivuuttaa täysin! Ei tuollainen mummo ymmärrä järkipuhetta.

Vauva aistii äidin stressin, vaikka äiti yrittäisi sitä peitellä. Vauva ensin. Voiko ap mennä omien vanhempien luokse pakoon hetkeksi?

Minkä ikäinen ap:n mummo on?

Mummo on 55v. Olimme vasta 1,5 viikkoa minun vanhemmilla, välimatka heille on pitkä. Kun palasimme kotiin, alkoi ihan mahdoton vetoaminen ja pommittaminen. Reissussa ollessa tuli joka päivä viestejä "miten kultapieni mahtaa pärjätä, nukkuukohan edes, kun tuosta vaan vietiin outoon paikkaan :(" Kummasti tällaista huolta ei ole kun vauvaa vaaditaan anoppilaan yöhoitoon. Kun nähtiin pikaisesti meillä (oli "menoa" heti heidän vierailun jälkeen...) appivanhemmat päivittelivät kuinka lapsi on kasvanut hurjasti, ei ole tuntea. Tapasivat siis sitä ennen 2 viikkoa aiemmin. Puhelivat lapselle "ethän sinä edes perusta tuollaisesta reissaamisesta, Veeti sanoo hyh hyi kun mälsää, vai mitä, sano Veeti hyh hyi! ".

Vauva on totinen kun nuo vierailevat tai käymme heillä. Ei riehaannu kirkumaan riemusta millään keinolla (kotioloissa riemastuu jo kun näkee että kohta alkaa vaanimisleikki, isä lähestyy hitaasti kädet ojossa :D) ja tarkkailee vaiti, alkaa itkeä pienellä äänellä heti kun katoan näkyvistä. Hänet nostetaan silloin välittömästi syliin ja hoetaan" nyt kävellään, nyt kävellään". Mies sanoi että itkevä vauva haluaa äidin syliin, anoppi kivahti ihan paniikissa "ei itke, kun kätisee vain!"

Tällainen vauva voisi viihtyä hyvin kantoliinassa vierailun ajan. Suunnittelet niin ettei tarvitse välttämättä ottaa ollenkaan pois liinasta ja sitten kun tulee tilanne että on pakko, niin lähdette kotiin =) tai kylppäriin lukkojen taakse.

Tuo "hyi hyi mälsää"-juttu on pelkkää vahingollista manipulointia. Ei mene montaakaan kuukautta kun lapsi jo ymmärtää lähes kaiken, vaikkei vielä itse puhu. Eikä tuo manipulointi siihen mennessä lopu. Nytkin vauva ymmärtää sanattomat viestit täydellisesti.

Hei olen kokeillut tuota kantoliinaa kun kävivät meillä. Mummo oli naama väärinpäin ja seurasi minua, oli aivan iholla ja "halasi" liinassa olevaa vauvaa. Lopulta kysyi narisevalla äänellä "etkö jo ota vauvaa liinasta, kuumahan sille tulee... Miekin haluaisin jo pitää". Vauva oli tosi pieni ja tämä ongelma ei ollut kirkastunut minulle silloin - otin liinan pois ja mummo sai märinällään tahtonsa läpi. On itsestäänselvä oletus että heidän tapaaminen tarkoittaa vauvan jatkuvaa, jatkuvaa sylittelyä. Muuta ei lasketa tapaamiseksi. Kerran kun vauva oli rokotteista kipeä ja tosi itkuinen, en antanut syliin lyhyen kyläilyn aikana kun kävivät meillä. Illalla tuli viesti "ilmoita kun rokote ei enää vaivaa, mie en saanu pidellä eilen yhtään:("

Nuo hyh hyi-jutut OVAT manipulointia. Siihen on vaikea puuttua - "höh vitsillähän minä sanoin..." Ja taas saadaan naurunaihe, pyydetään seuraavan kerran kahvipöydässä listaa asioista mitä vauvalle saa jutella. Ihan vitsinä, hymyillen sanotaan, heh heh, leikkiähän tämä vain on.

Eli he eivät tiedosta/välitä aiheuttamastaan kaaoksesta? Olet varmaan kokeillut yhtä jos toistakin lähestymistapaa, ja sikäli tuntuu hölmöltä ehdottaa, mutta entä jos sanoisit painokkaasti, että et itse pidä heidän käytöstään leikkinä, vaan ahdistavana painostamisena, jonka on itkuineen ja jatkuvine viestittelyineen loputtava, jotta välit voivat olla edes kohteliaat. Ja ellei lopu, niin sanot rumemmin, ja estät tapaamiset joksikin aikaa kokonaan. Miehen on oltava tässä sinun tukenasi.

Meillä on ollut vähän mainittujen tapainen isoäiti, joka ei ole osannut kunnioittaa rajoja. Nyt kun lapset ovat vanhempia, niin eivät tahdo olla mummin kanssa paljon tekemisissä. Mummi tietenkin raivoaa meille, että olemme kääntäneet lapset häntä vastaan. No emme ole, vaan ihan itse hän on tilanteen luonut.

Äitini uhkaili itsemurhalla. Kerroin, että itsemurha-ajatukset ovat aina merkki vakavista mielenterveyden häiriöistä, ja hänen pitäisi nyt ottaa omalääkäriin yhteyttä keskustellakseen asiasta. Minulla kun ei ole osaamista ja/tai ammattitaitoa hoitaa kenenkään mielenterveysongelmia. Siihen loppui puheet itsemurhasta. Tiesin jo tuolloin, että kyseessä oli vallankäytön väline, äidin mielestä kun muut olivat vastuussa hänen hyvinvoinnistaan ja onnestaan, mutta ei hän itse. Sanoikin ihan suoraan niin.

Lapselle on liian raskas taakka kantaa vastuuta aikuisen mielenterveydestä, on kyse sitten omasta vanhemmasta, isovanhemmasta, tai kissan kummin kaimasta. Ja tuollaisen aikuisen kun antaa jatkaa touhujaan, ne varmasti myös jatkuvat. Jos hyvä tuuri käy, eikä henkilö ole aivan sekaisin, hän saattaa herätä tajuamaan omat hullut käytöstapansa kun ne hänelle suoraan sanoo, mutta sen varaan ei kannata laskea. Iso osa ei koskaan ymmärrä, vaan uhriutuu vain.

Voin lohduttaa sen verran että osassa lievempiä sekomummotapauksia se yökylään ja hoitoon ruinaaminen loppuu siihen kun vauvasta tulee taapero. Meillä lapsi nyt 1,5v elohopea joka ei oo paikallaan muuta kuin silloin kun syö tai nukkuu, niin kummasti ei muorilla oo enää aikaa ottaa lasta hoitoon 😂

Meillä ei sitten ole lievää tapausta, harmi. Yrittää koko ajan saada lasta hoitoon. Ja silloin kun annetaan, niin sitten valittaa "kun se on niin menevä". Juu, ihan normaali 2 v lapsi.

Meillä kauempana asuvat isovanhemmat tulivat ihan pariksi viikoksi kylään heti lapsen synnyttyä. Alle pariviikkoista vauvaani pyydettiin mukaan mm. puistoon (ok, käytiin pikaisesti yhdessä), ostoskeskukseen ja eläinpuistoon (ei todellakaan). Kun jouduin käymään sairaalassa tikkejäni näyttämässä mieheni ehdotti että olisin jättänyt viikon ikäisen vauvan isovanhempien hoivaan siksi ajaksi, en todellakaan jättänyt kun ei mitään tietoa kuinka kauan siellä menee. Ilmeisesti heillä oli sellainen käsitys että on jotenkin avuksi ja saan levätä jos he vievät vauvan pois.

Kirsikkana kakun päälle vauvani oli todella huono imemään rintaa ja jouduin pumppaamaan hänelle maitoa. Isovanhemmille tai miehellekään ei tuntunut uppoavan kaaliin että en todellakaan halua imettää epävarmaa vauvaa kodin ulkopuolella tai lähteä mihinkään kun vauvan ruoka-ajat sotkeutuu ja en saa maitoa pumpattua.

Mielestäni ei mitenkään kohtuutonta että äiti ei halua jättää vastasyntynyttä toisten hoidettavaksi tai käydä katsomassa jotain nähtävyyksiä sen sijaan että olisi ihan kotona luomassa vauvalle rutiineja. Kuvittelin jotenkin että nämä isovanhemmat sen olisi jo ihan etukäteen sisäistänyt kun omiakin vauvoja heillä on ollut, mutta ilmeisesti sitten ei.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kauempana asuvat isovanhemmat tulivat ihan pariksi viikoksi kylään heti lapsen synnyttyä. Alle pariviikkoista vauvaani pyydettiin mukaan mm. puistoon (ok, käytiin pikaisesti yhdessä), ostoskeskukseen ja eläinpuistoon (ei todellakaan). Kun jouduin käymään sairaalassa tikkejäni näyttämässä mieheni ehdotti että olisin jättänyt viikon ikäisen vauvan isovanhempien hoivaan siksi ajaksi, en todellakaan jättänyt kun ei mitään tietoa kuinka kauan siellä menee. Ilmeisesti heillä oli sellainen käsitys että on jotenkin avuksi ja saan levätä jos he vievät vauvan pois.

Kirsikkana kakun päälle vauvani oli todella huono imemään rintaa ja jouduin pumppaamaan hänelle maitoa. Isovanhemmille tai miehellekään ei tuntunut uppoavan kaaliin että en todellakaan halua imettää epävarmaa vauvaa kodin ulkopuolella tai lähteä mihinkään kun vauvan ruoka-ajat sotkeutuu ja en saa maitoa pumpattua.

Mielestäni ei mitenkään kohtuutonta että äiti ei halua jättää vastasyntynyttä toisten hoidettavaksi tai käydä katsomassa jotain nähtävyyksiä sen sijaan että olisi ihan kotona luomassa vauvalle rutiineja. Kuvittelin jotenkin että nämä isovanhemmat sen olisi jo ihan etukäteen sisäistänyt kun omiakin vauvoja heillä on ollut, mutta ilmeisesti sitten ei.

Meillä se vastasyntyneen jatkuva "ruinaaminen" hoitoon aiheutti sen, että lapsi ei vielä nyt 4-vuotiaanakaan ole ollut hoidossa tällä mummollaan.

Voi kuulostaa liioitellulta, mutta itse en vain pysty luottamaan enää mummoon. Siis on todella vaikea uskotella itselleen, että mummo edes kykenee huomioimaan kenenkään muun tunteita ja tarpeita kuin omiaan. Olisi halunnut hoitaa lastamme jo 2 viikon iässä ja kehtasi vielä loukkaantua kun en suostunut. Yökylään pyysi 3kk iästä alkaen. Koko vauvavuoden sama rulianssi, joka tapaamisella jatkuvaa vihjailua kuinka hän niiiiin hyvää huolta pitäisi. Paradoksi on vain siinä, että voiko sellainen ihminen pitää hyvää huolta lapsesta, joka ei ymmärrä lapsen tarvetta ja tunnesuhdetta vanhempiinsa?

Ja onpa kutsunut itseään äidiksi myös lapsellemme.. Monta kertaa.. Mies väittää vain höpertämiseksi, mutta kerran sanoi "tule äidin luo" kädet odossa lapselle, ja sitten aivan tietoisesti käänsi katseensa minuun nähdäkseen ilmeeni. Ei kai tuollaista tee kukaan henkisesti terve ihminen? Kaikkea muutakin on, mutta henkiset voimat niin loppu kyseiseen ihmiseen etten vain jaksa edes kirjoittaa kommelluksia tuon enempää.

Kiitos ja anteeksi purkaukseni. Tätä ketjua on ollut kamalaa ja mukavaa lukea. Helpottaa etten ole ainoa, joka on joutunut tällaisen tunkeilun kohteeksi, mutta samaan aikaan toki toivon, ettei kukaan joudu kärsimään tällaisesta. Kyllä erityisesti esikoisen kohdalla tällainen voi vaikuttaa myös äitiyteen ja suhteeseen lapsen kanssa, varsinkin jos ottaa hölmönä ja mielistellen kaiken "avun' vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kauempana asuvat isovanhemmat tulivat ihan pariksi viikoksi kylään heti lapsen synnyttyä. Alle pariviikkoista vauvaani pyydettiin mukaan mm. puistoon (ok, käytiin pikaisesti yhdessä), ostoskeskukseen ja eläinpuistoon (ei todellakaan). Kun jouduin käymään sairaalassa tikkejäni näyttämässä mieheni ehdotti että olisin jättänyt viikon ikäisen vauvan isovanhempien hoivaan siksi ajaksi, en todellakaan jättänyt kun ei mitään tietoa kuinka kauan siellä menee. Ilmeisesti heillä oli sellainen käsitys että on jotenkin avuksi ja saan levätä jos he vievät vauvan pois.

Kirsikkana kakun päälle vauvani oli todella huono imemään rintaa ja jouduin pumppaamaan hänelle maitoa. Isovanhemmille tai miehellekään ei tuntunut uppoavan kaaliin että en todellakaan halua imettää epävarmaa vauvaa kodin ulkopuolella tai lähteä mihinkään kun vauvan ruoka-ajat sotkeutuu ja en saa maitoa pumpattua.

Mielestäni ei mitenkään kohtuutonta että äiti ei halua jättää vastasyntynyttä toisten hoidettavaksi tai käydä katsomassa jotain nähtävyyksiä sen sijaan että olisi ihan kotona luomassa vauvalle rutiineja. Kuvittelin jotenkin että nämä isovanhemmat sen olisi jo ihan etukäteen sisäistänyt kun omiakin vauvoja heillä on ollut, mutta ilmeisesti sitten ei.

Meillä se vastasyntyneen jatkuva "ruinaaminen" hoitoon aiheutti sen, että lapsi ei vielä nyt 4-vuotiaanakaan ole ollut hoidossa tällä mummollaan.

Voi kuulostaa liioitellulta, mutta itse en vain pysty luottamaan enää mummoon. Siis on todella vaikea uskotella itselleen, että mummo edes kykenee huomioimaan kenenkään muun tunteita ja tarpeita kuin omiaan. Olisi halunnut hoitaa lastamme jo 2 viikon iässä ja kehtasi vielä loukkaantua kun en suostunut. Yökylään pyysi 3kk iästä alkaen. Koko vauvavuoden sama rulianssi, joka tapaamisella jatkuvaa vihjailua kuinka hän niiiiin hyvää huolta pitäisi. Paradoksi on vain siinä, että voiko sellainen ihminen pitää hyvää huolta lapsesta, joka ei ymmärrä lapsen tarvetta ja tunnesuhdetta vanhempiinsa?

Ja onpa kutsunut itseään äidiksi myös lapsellemme.. Monta kertaa.. Mies väittää vain höpertämiseksi, mutta kerran sanoi "tule äidin luo" kädet odossa lapselle, ja sitten aivan tietoisesti käänsi katseensa minuun nähdäkseen ilmeeni. Ei kai tuollaista tee kukaan henkisesti terve ihminen? Kaikkea muutakin on, mutta henkiset voimat niin loppu kyseiseen ihmiseen etten vain jaksa edes kirjoittaa kommelluksia tuon enempää.

Kiitos ja anteeksi purkaukseni. Tätä ketjua on ollut kamalaa ja mukavaa lukea. Helpottaa etten ole ainoa, joka on joutunut tällaisen tunkeilun kohteeksi, mutta samaan aikaan toki toivon, ettei kukaan joudu kärsimään tällaisesta. Kyllä erityisesti esikoisen kohdalla tällainen voi vaikuttaa myös äitiyteen ja suhteeseen lapsen kanssa, varsinkin jos ottaa hölmönä ja mielistellen kaiken "avun' vastaan.

Onkohan meillä sama anoppi 🤭 Kuulostaa liian tutulta, meillä sentään ei mummo ole itseään äidiksi mennyt kutsumaan, oisin kyllä siinä vaiheessa flipannut totaalisesti! Kylään/hoitoon ruinaaminen loppui meillä hetkeksi, kun napakasti sanoin ”sovitaanko, että me pyydetään sitten lapsenhoitoapua, kun on sellanen tilanne, ei viitsis joka kerta käydä tätä samaa keskustelua kun nähdään”. Olin pyytänyt poikaystävää useaan otteeseen sanomaan nuo sanat äidilleen mutta ei, piti sitten itse avata suu kun toinen ei osannut ja nyt olen sitten se kamala-miniä..