Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai kerroit ettei nykyään ole tapana antaa edes vellejä. Sitten kun aloittaa kiinteän niin voi antaa sormiruokaakin.
Ja sitten katsoit kun mummo kalpenee kun aijot hänen Mattinsa tukehduttaa ruoalla 😉Kerroin kyllä, mummo vain muljautteli silmiään.. Luulee, että vauvat hoidetaan samalla tavalla kuin 90-luvun lopulla :D Vaati myös, että kun ensimaistelun aika on niin hänet pitää soittaa paikalle katsomaan tai vähintään videoida tapahtuma ja lähettää hälle..
Ihan mielenkiinnosta: miten vauvat hoidetaan nykyään eri tavalla kuin 90-luvun lopulla? Kiinnostaa siks, kun lapsenlapsi syntyi -97 ja mun mielestä sitä hoidettiin ihan samalla tavalla kuin silloin 70-luvulla kun sen äiti syntyi. Erot oli siinä ettei annettu enää itse keitettyjä maitovellejä ja vaipat oli erilaiset, mutta muutenhan vauvojen kanssa oltiin ihan samalla lailla. Mitä nyt on tullut erilaista? Nukutetaanko lapsia nykyään ulkona enää niin kuin ennen? Se voi olla, kun en enää ole aikoihin nähnyt, että lasten vaunuja olisi missään talojen pihoissa ulkona, ennen oli kun lapset nukkui hyvin päiväunet ulkoilmassa. Tätä 97-syntynyttä kyllä nukutettiin vaunuissa parvekkeella, kerrostalossa ei oikein voi viedä ulos muuten eikä pidäkään. Mutta en ole oikeestaan nähnyt vauvanvaunujakaan enää, onko ne siirtymässä historiaan, kun vauvat viedään joka paikkaan jo autoilla. Mutta eiköhän niitä vauvoja samalla lailla pidetä sylissä ja niille lauleskella ja niiden kanssa seurustella ihan niin kuin aina ennenkin.
Merkillistä.
Mun esikoinen on syntynyt 2002 ja minusta todella moni asia on muuttunt jo hänenkin vauva- ja lapsuusajoistaan.
Väännä rautalangasta. Mitkä asiat ovat muuttuneet?
No esim jo neuvolan odotustilassa pitää olla LÄSNÄ lapselle tai tulee noottia. Tämä LÄSNÄOLOhysteria ylimalkaan.
Molempia vanhempia odotetaan sinne neuvolaan. Paljon kyselyjä koko ajan. Mittaukset millintarkkoja.
Ilmapiiri äitejä kohtaan on muuttunut vihamieliseksi.
20 vuotta sitten sanottiin ”jokainen on omalle lapselleen se paras äiti, nyt hoetaan koko ajan vikoja ja kytätään.
Onneksi omani ovat jo teinejä ja pääsee tästä!
kirjoitti:
Ilmapiiri äitejä kohtaan on muuttunut vihamieliseksi.
20 vuotta sitten sanottiin ”jokainen on omalle lapselleen se paras äiti, nyt hoetaan koko ajan vikoja ja kytätään.
Onneksi omani ovat jo teinejä ja pääsee tästä!
Tämä on totta. Äidit ovat vapaata riistaa aivan kaikille, myös lapsettomille. Mitä tahansa teetkin äitinä, teet sen väärin ja arvostelu on kaikkien asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai kerroit ettei nykyään ole tapana antaa edes vellejä. Sitten kun aloittaa kiinteän niin voi antaa sormiruokaakin.
Ja sitten katsoit kun mummo kalpenee kun aijot hänen Mattinsa tukehduttaa ruoalla 😉Kerroin kyllä, mummo vain muljautteli silmiään.. Luulee, että vauvat hoidetaan samalla tavalla kuin 90-luvun lopulla :D Vaati myös, että kun ensimaistelun aika on niin hänet pitää soittaa paikalle katsomaan tai vähintään videoida tapahtuma ja lähettää hälle..
Ihan mielenkiinnosta: miten vauvat hoidetaan nykyään eri tavalla kuin 90-luvun lopulla? Kiinnostaa siks, kun lapsenlapsi syntyi -97 ja mun mielestä sitä hoidettiin ihan samalla tavalla kuin silloin 70-luvulla kun sen äiti syntyi. Erot oli siinä ettei annettu enää itse keitettyjä maitovellejä ja vaipat oli erilaiset, mutta muutenhan vauvojen kanssa oltiin ihan samalla lailla. Mitä nyt on tullut erilaista? Nukutetaanko lapsia nykyään ulkona enää niin kuin ennen? Se voi olla, kun en enää ole aikoihin nähnyt, että lasten vaunuja olisi missään talojen pihoissa ulkona, ennen oli kun lapset nukkui hyvin päiväunet ulkoilmassa. Tätä 97-syntynyttä kyllä nukutettiin vaunuissa parvekkeella, kerrostalossa ei oikein voi viedä ulos muuten eikä pidäkään. Mutta en ole oikeestaan nähnyt vauvanvaunujakaan enää, onko ne siirtymässä historiaan, kun vauvat viedään joka paikkaan jo autoilla. Mutta eiköhän niitä vauvoja samalla lailla pidetä sylissä ja niille lauleskella ja niiden kanssa seurustella ihan niin kuin aina ennenkin.
Merkillistä.
Mun esikoinen on syntynyt 2002 ja minusta todella moni asia on muuttunt jo hänenkin vauva- ja lapsuusajoistaan.
Väännä rautalangasta. Mitkä asiat ovat muuttuneet?
No esim jo neuvolan odotustilassa pitää olla LÄSNÄ lapselle tai tulee noottia. Tämä LÄSNÄOLOhysteria ylimalkaan.
Molempia vanhempia odotetaan sinne neuvolaan. Paljon kyselyjä koko ajan. Mittaukset millintarkkoja.Tämä läsnäolokohkaus on niin totta. Ennen sai ihan rauhassa lukea lehteä tai kirjaa leikkipuistossa. Nyt pitää sanoittaa lapsen tunteita ääneen ja olla läsnä.
Mikä on eri tavalla? Ei saa missään nimessä antaa oman syljen joutua lapsen suuhun -ei saa edes puhaltaa lapsen kuumaa ruokaa. Näin sanottiin hammashoitolassa kun lapsi oli yksivuotias. Ainakin tämä. Lisäksi netti on muuttanut paljon, ennen riitti, että teki parhaansa. Nyt se oikeasti paras vaihtoehto löytyy netistä ja joka asiassa niin on tehtävä mitä siellä sanotaan, ei voi luistaa niin missään.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on eri tavalla? Ei saa missään nimessä antaa oman syljen joutua lapsen suuhun -ei saa edes puhaltaa lapsen kuumaa ruokaa. Näin sanottiin hammashoitolassa kun lapsi oli yksivuotias. Ainakin tämä. Lisäksi netti on muuttanut paljon, ennen riitti, että teki parhaansa. Nyt se oikeasti paras vaihtoehto löytyy netistä ja joka asiassa niin on tehtävä mitä siellä sanotaan, ei voi luistaa niin missään.
No tuo on kyllä pelkästään hyvä asia että on alettu kiinnittää oikeasti huomiota lasten suun terveyteen. Isoissa, tärkeissä asioissa lapsen terveyden ja kehityksen kannalta ei minusta pidäkään voida kauheasti "luistaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua anoppi syytti vauvan kaltoinkohtelusta tai siitä, että puhun rumasti vauvalleni, kun vauva lopetti yhtäkkiä juttelun 3kk iässä. Kysyi vauvalta huolissaan ”onko äiti kaltoinkohdellut mummon omaa rakasta, onko se sanonut sinulle rumasti?” Kerran myös oli näkevinään vauvan katseessa ”pelkoa” kun vauva katsoi minuun (ilmestyin nopeasti vauvan eteen, hän säikähti minua..) Näitä esimerkkejä riittäisi sivu tolkulla!
Terv. 3862
Voi olla, että mummolla itsellään on ollut vaikeuksia vauva-aikana, ja on puhunut rumasti välillä/vuorovaikuttanut niin huonosti vauvan kanssa, että noin on oikeasti käynyt hänelle ja lapselleen aikanaan. Anoppisi siis varmaan projisoi, eli tavallaan näkee ne omat ongelmat ja kipupisteet toisessa, niin voi ummistaa silmät omilta virheiltä.
Mitä itse anopin puhumaan aiheeseen tulee, niin uskon kyllä että jokaisella äidillä tulee kyllä välillä niin turhautuneita hetkiä, että päästää suustaan tylymmin vauvalle: "laita jo nukkumaan" tms. Mutta se että anoppisi päätteli siitä että vauva ei vuorovaikuta hänen kanssaan, että sinä olisit puhunut vauvalle "rumasti" kielii kyllä mielestäni siitä että hänellä itsellään tuo on saattanut olla asteen verran vakavampaa.
Sano seuraavalla kerralla: Ajatteletpa erikoisesti. Onko sinulla itselläsi sitten ollut vuorovaikutusongelmia tai vihanhallinta ongelmia omien lasten kanssa vauva-aikana, kun tuollainen tulee ensimmäisenä mieleesi? Ei meidän x jaksa jutella kokoajan vieraiden kanssa, ja ehkä häntä pelottaa olla vieraampien sukulaisten kanssa.
Uskonpa vain, että kolahtaa niin ettei enää noin kommentoi.
Tai sitten on vain itseään superkasvattajana pitävä ylimielinen ass hole. Minun äitini tekee tuota, on aina tehnyt. Koko kylän paras äiti.
"Parhaat" harvoin ovat sitä. Jännä miten sokeita ihmiset ovat itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta: miten vauvat hoidetaan nykyään eri tavalla kuin 90-luvun lopulla? Kiinnostaa siks, kun lapsenlapsi syntyi -97 ja mun mielestä sitä hoidettiin ihan samalla tavalla kuin silloin 70-luvulla kun sen äiti syntyi. Erot oli siinä ettei annettu enää itse keitettyjä maitovellejä ja vaipat oli erilaiset, mutta muutenhan vauvojen kanssa oltiin ihan samalla lailla. Mitä nyt on tullut erilaista? Nukutetaanko lapsia nykyään ulkona enää niin kuin ennen? Se voi olla, kun en enää ole aikoihin nähnyt, että lasten vaunuja olisi missään talojen pihoissa ulkona, ennen oli kun lapset nukkui hyvin päiväunet ulkoilmassa. Tätä 97-syntynyttä kyllä nukutettiin vaunuissa parvekkeella, kerrostalossa ei oikein voi viedä ulos muuten eikä pidäkään. Mutta en ole oikeestaan nähnyt vauvanvaunujakaan enää, onko ne siirtymässä historiaan, kun vauvat viedään joka paikkaan jo autoilla. Mutta eiköhän niitä vauvoja samalla lailla pidetä sylissä ja niille lauleskella ja niiden kanssa seurustella ihan niin kuin aina ennenkin.
Tarkoituksenani oli kirjoittaa 80-luvun lopulla, painovirhe paholainen.. Anopillani siis -86, -88 ja -90 syntyneet lapset. Eroja tuntuu löytyvän monessakin asiassa, mm. sitteri oli anopille aivan uusi tuttavuus! Myös rokotukset ovat aiheuttaneet ihmetystä. Samalla tapaahan lapset toki kasvatetaan, jokainen omalla tyylillään eli tapoja on lukemattomia määriä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta: miten vauvat hoidetaan nykyään eri tavalla kuin 90-luvun lopulla? Kiinnostaa siks, kun lapsenlapsi syntyi -97 ja mun mielestä sitä hoidettiin ihan samalla tavalla kuin silloin 70-luvulla kun sen äiti syntyi. Erot oli siinä ettei annettu enää itse keitettyjä maitovellejä ja vaipat oli erilaiset, mutta muutenhan vauvojen kanssa oltiin ihan samalla lailla. Mitä nyt on tullut erilaista? Nukutetaanko lapsia nykyään ulkona enää niin kuin ennen? Se voi olla, kun en enää ole aikoihin nähnyt, että lasten vaunuja olisi missään talojen pihoissa ulkona, ennen oli kun lapset nukkui hyvin päiväunet ulkoilmassa. Tätä 97-syntynyttä kyllä nukutettiin vaunuissa parvekkeella, kerrostalossa ei oikein voi viedä ulos muuten eikä pidäkään. Mutta en ole oikeestaan nähnyt vauvanvaunujakaan enää, onko ne siirtymässä historiaan, kun vauvat viedään joka paikkaan jo autoilla. Mutta eiköhän niitä vauvoja samalla lailla pidetä sylissä ja niille lauleskella ja niiden kanssa seurustella ihan niin kuin aina ennenkin.
Tarkoituksenani oli kirjoittaa 80-luvun lopulla, painovirhe paholainen.. Anopillani siis -86, -88 ja -90 syntyneet lapset. Eroja tuntuu löytyvän monessakin asiassa, mm. sitteri oli anopille aivan uusi tuttavuus! Myös rokotukset ovat aiheuttaneet ihmetystä. Samalla tapaahan lapset toki kasvatetaan, jokainen omalla tyylillään eli tapoja on lukemattomia määriä :)
Sitteri on kyllä ollut jo monella 70-luvun lapsella käytössä. Ilmeisesti lähinnä istuma-asentoon on tullut uusia "sääntöjä" (ei liian pystyyn pienimmille).
Rokotuksissa on ollut hienosäätöä, jotain jäänyt pois ja toisia tullut tilalle. Peruspaletti pysynyt samana.
80-luvun alkuun verrattuna ainakin imetykseen tullut muutoksia, lapsentahtinen vs kellon mukaan sekä imetyksen pidentäminen 3 kk/6 kk > 6 kk/12 kk. Tähän liittyy tottakai kiinteiden aloittamisen aika ja tapa. Myös kiintymyssuhdeteoria on mennyt vanhan "ei pidä vastata lapsen tarpeisiin liian nopeasti, tulee manipuloiva lapsi" -ideologian ohi.
Kukin toki kasvattaa tavallaan, mutta kai tässä lähinnä haetaan virallisia neuvolan ym. suosituksia oletuskasvatusmallina.
Minulla on kaksi laspsetonta siskoa. He diagnosoivat koko ajan lapsissani jotain huolestuttavaa. Tarkkailevat ja huolestuvat.
Mitään lapsissa ei oikeasti ole. Mutta heillä on nyt havaittu mm anoreksia, syömishäiriö, ruoansulatushäiriöitä, unettomuutta, ahdistushäiriö, nälkiintyminen, sosiaalisia ongelmia, uupumusta jne.
Olen itse yläkoulun opettaja, olen ollut töissä hoitamassa lapsia ja valvojana kesäsiirtolassa, meillä on asunut lukuisia vaihto-oppilaita ja minulla on lasten ja nuorten parissa toimimiseen siis ihan koulutus. Ja lisäksi vielä nää omat lapset.
Minulla ei vaan kuulemma ole osaamista vaan nää siskot tietää kaiken. En kerta kaikkiaan tajua, MISTÄ he keksivät näitä juttuja, mutta aina se jostain lähtee ja sitten he yllyttävät ja kiihdyttävät toisensa jonkinlaiseen huolitranssin.
Olen saanut lapsemme 80- ja 90-lukujen taitteessa. Sitteri ja rokotukset on tuttuja asioita. Olen huomannut myöhemmin ajatellen että olin siihen aikaan aika moderni äiti. Joillakin äideillä tuolloin oli jotain ihme kasvatusjuttuja kai jostain isoäidin ajoilta ja tekivät asioista itse paljon vaikeampia kuin ehkä olis toisin tehden ollut.
Meillä tulee molemmilta isovanhemmilta ylisuojelun perinne, epäonnistumisten pelkääminen ja ajatus kotona kökkimisestä pahaa maailmaa karussa.
On kuulkaa raskasta. Toinen mummo tässä juuri paasasi, miten lukiolainen ei saisi kulkea suoralla bussilla viittä kilometriä päiväsaikaan tutussa paikassa (käyttää siis lähtöpistettä päivittäin ja tuntee myös sen kohteen ja jos ajaisi ohi, päätyisi vain metroasemalle, josta osaa tulla kyllä kotiin).
En sitten kertonut, että tyyppi kävi just itseksensä kaverin kanssa Tallinnassa.
Täällä taisivat nyt portit aueta sitten tähän elämään. Pelottaa ihan sairaasti mitä on tulossa.
Minulla on ollut kuvioissa jo ennestään rajaton anoppi, ja olen vähän yli kolmannen kuun raskaana. Tieto julkistettiin sukulaisille äskettäin.
Neljältä isovanhemmalta saatiin kolme normaalia vastausta tyyliin "ihana uutinen, onneksi olkoon".
Sitten tämä yksi. Anoppi huusi ja itki puhelimessa pitkälle yli puoli tuntia hysteerisenä. Onnitteluja ei tullut, vaan sen sijaan "Kiitos niin paljon! KIITOS NIIN PALJON YHYYHYYY!!! En voinut kuvitella että MINULLE tapahtuu vielä tämä!!! KIITOS!!!" Ymmärrän, että kuulostaa ylireagoinnilta että järkytyn tästä, mutta kun tämän naisen on säännönmukaisesti ihan joka asiassa ollut mahdoton erottaa asioita, jotka kuuluvat meille, eli minulle ja miehelleni, ja niitä asioita jotka kuuluvat hänelle. Ja niin se taitaa nyt sitten tässäkin olla. Hän ei tajua, että meille tulee vauva, ei hänelle, ja se tapahtuu meille, ei hänelle.
Tänäänkin on nyt tullut siitä suunnasta viestipommitusta pitkin päivää täynnä komentoja, miten en saa enää urheilla enkä lapioida lunta ja minun pitää syödä terveellisesti (!!!) ja hän on ostanut mieleisensä vauvanvaunut jotka aikoo lähettää meille. Myös hän ilmoittaa, että haluaisi päästä jo halailemaan vauvaa vatsani läpi. Ahdistaa. Höyry nousee päästä. Tämän anopin kanssa on jo ennen lapsiuutisia käyty kymmeniä kertoja läpi sitä, että meille ei pidä ostaa yhtään mitään kysymättä. Meillä on nurkat täynnä omaakin romua. Aina selitys on että hän kun niin välittää niin hänen olisi niin kovin vaikea olla ostamatta romua meille.
Anoppi myös mielellään vaikka asuisi meillä. Valittaa jatkuvasti, miten "harvoin" nähdään (on meillä yleensä viikon n. 2 kk välein, mikä on minusta liian paljon). Yrittää varmasti nyt tehostetusti tunkeutua arkeemme osaksi.
Mies myöntää ja ymmärtää että äitinsä on hankala ihminen. Heidän suhdettaan rasittaa arvatenkin melkein parin vuosikymmenen syyllistäminen äitinsä taholta siitä, että on kehdannut aloittaa oman elämän ja jättää äidin yksin. Silti miehellä ei ole sydäntä laittaa äidilleen selviä rajoja. Mutta pelkään kovin, että nyt aletaan saapua sellaisille vesille, jossa ei ole tilaa luovia kaikkia miellyttäviä väyliä pitkin.
Vierailija kirjoitti:
Täällä taisivat nyt portit aueta sitten tähän elämään. Pelottaa ihan sairaasti mitä on tulossa.
Minulla on ollut kuvioissa jo ennestään rajaton anoppi, ja olen vähän yli kolmannen kuun raskaana. Tieto julkistettiin sukulaisille äskettäin.
Neljältä isovanhemmalta saatiin kolme normaalia vastausta tyyliin "ihana uutinen, onneksi olkoon".
Sitten tämä yksi. Anoppi huusi ja itki puhelimessa pitkälle yli puoli tuntia hysteerisenä. Onnitteluja ei tullut, vaan sen sijaan "Kiitos niin paljon! KIITOS NIIN PALJON YHYYHYYY!!! En voinut kuvitella että MINULLE tapahtuu vielä tämä!!! KIITOS!!!" Ymmärrän, että kuulostaa ylireagoinnilta että järkytyn tästä, mutta kun tämän naisen on säännönmukaisesti ihan joka asiassa ollut mahdoton erottaa asioita, jotka kuuluvat meille, eli minulle ja miehelleni, ja niitä asioita jotka kuuluvat hänelle. Ja niin se taitaa nyt sitten tässäkin olla. Hän ei tajua, että meille tulee vauva, ei hänelle, ja se tapahtuu meille, ei hänelle.
Tänäänkin on nyt tullut siitä suunnasta viestipommitusta pitkin päivää täynnä komentoja, miten en saa enää urheilla enkä lapioida lunta ja minun pitää syödä terveellisesti (!!!) ja hän on ostanut mieleisensä vauvanvaunut jotka aikoo lähettää meille. Myös hän ilmoittaa, että haluaisi päästä jo halailemaan vauvaa vatsani läpi. Ahdistaa. Höyry nousee päästä. Tämän anopin kanssa on jo ennen lapsiuutisia käyty kymmeniä kertoja läpi sitä, että meille ei pidä ostaa yhtään mitään kysymättä. Meillä on nurkat täynnä omaakin romua. Aina selitys on että hän kun niin välittää niin hänen olisi niin kovin vaikea olla ostamatta romua meille.
Anoppi myös mielellään vaikka asuisi meillä. Valittaa jatkuvasti, miten "harvoin" nähdään (on meillä yleensä viikon n. 2 kk välein, mikä on minusta liian paljon). Yrittää varmasti nyt tehostetusti tunkeutua arkeemme osaksi.
Mies myöntää ja ymmärtää että äitinsä on hankala ihminen. Heidän suhdettaan rasittaa arvatenkin melkein parin vuosikymmenen syyllistäminen äitinsä taholta siitä, että on kehdannut aloittaa oman elämän ja jättää äidin yksin. Silti miehellä ei ole sydäntä laittaa äidilleen selviä rajoja. Mutta pelkään kovin, että nyt aletaan saapua sellaisille vesille, jossa ei ole tilaa luovia kaikkia miellyttäviä väyliä pitkin.
Et ylireagoi yhtään. Sinuna:
-sanoisin yhden kerran kauniisti, että kiva kun olet innostunut, mutta lapsi tulee meille, tämä tapahtuu meille. Ei ole asiallista neuvoa/komennella minua terveysasioissa eikä ostaa meille mitään pyytämättä. Olemme jo itse valinneet vaunut ja emme ota vastaan mitään mikä on ostettu kysymättä. (Ja ette kanssa ota)
-alkaisin vastata viesteihin paljon harvemmin ja isommalla viiveellä, mieluiten mies voisi hoitaa suurimman osan kommunikoinnista
-blokkaa numero jos ei rauhoitu
-ilmoita miehellesi että anopin vierailuita harvennettava jos mies haluaa että sinä ja anoppi pysytte hyvissä väleissä
-älkää kertoko kenellekään kun synnytys käynnistyy, kertokaa vasta kun olette valmiita ottamaan vastaan vieraita
-missään nimessä älä anna kiltteyttäsi anopin uskoa, että hänellä on sananvaltaa teidän lapseen
Mikä tässä on tilanne silleen lyhesti, alussa lukenut jotain kommentteja mutta kun sivuja on jo kaksi ja puolisataa niin ei jaksaisi kaikkea lukea
Tilannehan on mielenkiintoinen. Tässä ap:TA odottelen linjoille. Todellakin olisi kiinnostava kuulla.
Vierailija kirjoitti:
Täällä taisivat nyt portit aueta sitten tähän elämään. Pelottaa ihan sairaasti mitä on tulossa.
Minulla on ollut kuvioissa jo ennestään rajaton anoppi, ja olen vähän yli kolmannen kuun raskaana. Tieto julkistettiin sukulaisille äskettäin.
Neljältä isovanhemmalta saatiin kolme normaalia vastausta tyyliin "ihana uutinen, onneksi olkoon".
Sitten tämä yksi. Anoppi huusi ja itki puhelimessa pitkälle yli puoli tuntia hysteerisenä. Onnitteluja ei tullut, vaan sen sijaan "Kiitos niin paljon! KIITOS NIIN PALJON YHYYHYYY!!! En voinut kuvitella että MINULLE tapahtuu vielä tämä!!! KIITOS!!!" Ymmärrän, että kuulostaa ylireagoinnilta että järkytyn tästä, mutta kun tämän naisen on säännönmukaisesti ihan joka asiassa ollut mahdoton erottaa asioita, jotka kuuluvat meille, eli minulle ja miehelleni, ja niitä asioita jotka kuuluvat hänelle. Ja niin se taitaa nyt sitten tässäkin olla. Hän ei tajua, että meille tulee vauva, ei hänelle, ja se tapahtuu meille, ei hänelle.
Tänäänkin on nyt tullut siitä suunnasta viestipommitusta pitkin päivää täynnä komentoja, miten en saa enää urheilla enkä lapioida lunta ja minun pitää syödä terveellisesti (!!!) ja hän on ostanut mieleisensä vauvanvaunut jotka aikoo lähettää meille. Myös hän ilmoittaa, että haluaisi päästä jo halailemaan vauvaa vatsani läpi. Ahdistaa. Höyry nousee päästä. Tämän anopin kanssa on jo ennen lapsiuutisia käyty kymmeniä kertoja läpi sitä, että meille ei pidä ostaa yhtään mitään kysymättä. Meillä on nurkat täynnä omaakin romua. Aina selitys on että hän kun niin välittää niin hänen olisi niin kovin vaikea olla ostamatta romua meille.
Anoppi myös mielellään vaikka asuisi meillä. Valittaa jatkuvasti, miten "harvoin" nähdään (on meillä yleensä viikon n. 2 kk välein, mikä on minusta liian paljon). Yrittää varmasti nyt tehostetusti tunkeutua arkeemme osaksi.
Mies myöntää ja ymmärtää että äitinsä on hankala ihminen. Heidän suhdettaan rasittaa arvatenkin melkein parin vuosikymmenen syyllistäminen äitinsä taholta siitä, että on kehdannut aloittaa oman elämän ja jättää äidin yksin. Silti miehellä ei ole sydäntä laittaa äidilleen selviä rajoja. Mutta pelkään kovin, että nyt aletaan saapua sellaisille vesille, jossa ei ole tilaa luovia kaikkia miellyttäviä väyliä pitkin.
Huhhuh, pelottavaa. Sanon vain, että älä anna periksi. Älä pätkääkään. Kun toinen jankuttaa niin sitä helposti jossain vaiheessa alkaa itsekin ajatella, että no ehkä tämä ja tämä asia nyt ei haittaakaan, mutta älä lähde sille tielle ollenkaan. Asettakaa anopille selvät rajat. Jos hän ei kuuntele, älkää tekään (ainakaan sinä) kuuntele häntä. Tuo viestipommitus... Älä lue niitä viestejä :D Päätä että et lue anopin viestejä kuin tyyliin kerran päivässä. Kannattaa myös olla selittelemättä liikaa, "ei tarvita tuota koska blaa blaa". Sen sijaan tiukka "ei tarvita kiitos".
Eikä sinun tarvitse suostua mihinkään anopin vaatimuksiin. Oma anoppini vaati että kun menemme synnytykseen niin hänelle pitää HETI ilmoittaa, ja kun vauva on syntynyt niin hänelle pitää HETI ilmoittaa. Ei se ole meidän velvollisuutemme, ilmoitamme kun ehdimme ja haluamme.
Vierailija kirjoitti:
Täällä taisivat nyt portit aueta sitten tähän elämään. Pelottaa ihan sairaasti mitä on tulossa.
Minulla on ollut kuvioissa jo ennestään rajaton anoppi, ja olen vähän yli kolmannen kuun raskaana. Tieto julkistettiin sukulaisille äskettäin.
Neljältä isovanhemmalta saatiin kolme normaalia vastausta tyyliin "ihana uutinen, onneksi olkoon".
Sitten tämä yksi. Anoppi huusi ja itki puhelimessa pitkälle yli puoli tuntia hysteerisenä. Onnitteluja ei tullut, vaan sen sijaan "Kiitos niin paljon! KIITOS NIIN PALJON YHYYHYYY!!! En voinut kuvitella että MINULLE tapahtuu vielä tämä!!! KIITOS!!!" Ymmärrän, että kuulostaa ylireagoinnilta että järkytyn tästä, mutta kun tämän naisen on säännönmukaisesti ihan joka asiassa ollut mahdoton erottaa asioita, jotka kuuluvat meille, eli minulle ja miehelleni, ja niitä asioita jotka kuuluvat hänelle. Ja niin se taitaa nyt sitten tässäkin olla. Hän ei tajua, että meille tulee vauva, ei hänelle, ja se tapahtuu meille, ei hänelle.
Tänäänkin on nyt tullut siitä suunnasta viestipommitusta pitkin päivää täynnä komentoja, miten en saa enää urheilla enkä lapioida lunta ja minun pitää syödä terveellisesti (!!!) ja hän on ostanut mieleisensä vauvanvaunut jotka aikoo lähettää meille. Myös hän ilmoittaa, että haluaisi päästä jo halailemaan vauvaa vatsani läpi. Ahdistaa. Höyry nousee päästä. Tämän anopin kanssa on jo ennen lapsiuutisia käyty kymmeniä kertoja läpi sitä, että meille ei pidä ostaa yhtään mitään kysymättä. Meillä on nurkat täynnä omaakin romua. Aina selitys on että hän kun niin välittää niin hänen olisi niin kovin vaikea olla ostamatta romua meille.
Anoppi myös mielellään vaikka asuisi meillä. Valittaa jatkuvasti, miten "harvoin" nähdään (on meillä yleensä viikon n. 2 kk välein, mikä on minusta liian paljon). Yrittää varmasti nyt tehostetusti tunkeutua arkeemme osaksi.
Mies myöntää ja ymmärtää että äitinsä on hankala ihminen. Heidän suhdettaan rasittaa arvatenkin melkein parin vuosikymmenen syyllistäminen äitinsä taholta siitä, että on kehdannut aloittaa oman elämän ja jättää äidin yksin. Silti miehellä ei ole sydäntä laittaa äidilleen selviä rajoja. Mutta pelkään kovin, että nyt aletaan saapua sellaisille vesille, jossa ei ole tilaa luovia kaikkia miellyttäviä väyliä pitkin.
Et todellakaan ylireagoi.Monet tässä ketjussa puidut asiat ovat edessänne. Meillä se alkoi juuri noin. Mummo ei kerennyt edes onnitella meitä kun jo julkisti raskautemme koko suvulle - eikä siis suinkaan niin että meille tulee vauva, vaan hän saa lapsenlapsen!
Nyt mietit ensin ihan itsekseen etukäteen seuraavia kysymyksiä:
-Kuinka usein sinulle on ok viestitellä kuulumisia? Kuinka usein taas tavata?
-Kuinka paljon tapaamisilla aiot antaa anopin huseerata yksin vauvan kanssa - millaisiin tilanteisiin puutut ankarammin? Esim. jos anoppi ei "suostu" antamaan itkevää vauvaa sinulle.
-Aiotko antaa anopin hoitaa lasta? Jos, niin milloin aikaisintaan? Jos olet epävarma, niin missä menee sinun rajasi ettet tule luottamaan häneen lastenhoitajana? Esim. minä olin epävarma, mutta koska hän viimeiset kaksi vuotta on kutsunut itseään äidiksi lapsilleni lähes joka tapaamisella, niin siinä meni minun raja. En luota, enkä tule luottamaan.
Sitten kun olet oman mielipiteesi löytänyt, niin aloitat keskustelun puolison kanssa hänen mielipiteistä. On hyvä muistaa, että lapsen ei täydy olla kenellekään sellaisella hoidossa, johon jompi kumpi teistä ei luota. Toisen epäluottamus riittää. Sinulla on myös oikeus erityisesti yksin vauvan kanssa ollessa päättää, ketä tapaat ja kuinka usein. Saat myös päättää ihan vapaasti kenelle vastaat puheluihin ja kenelle et. Miehesi päättää itse omista rajoistaan näissä asioissa. Teidän perheen ja parisuhteen rajoista päätteeksi yhdessä, sillä poikkeuksella ettei kukaan voi pakottaa sinua olemaan erossa lapsestanne.
Meidän anoppi yritti säätää kuka käy katsomassa vauvaamme, kuka sitä saa sylitellä ja missä järjestyksessä. Kerta kaikkiaan kuvitteli itsensä vauvan äidiksi. Sellaiseen ihmiseen, joka yrittää omia toisen lapsen, ei pidä luottaa. Niin se vain on.
Monet nuoret naiset ovat liian kilttejä. Mutta kannattaa muistaa, että suoruus ja omista rajoista kiinni pitäminen on aitoa kiltteyttä, koska silloin ei anna vääriä lupauksia + silloin välit pysyvät kunnossa eikä ala kantaa anopille kaunaa.
Joten tuoreet äidit, pitäkää kiinni rajoista joiden sisällä ITSE viihdytte. Jos joku siitä pahoittaa mielensä, se ei ole teidän vastuullanne. Jos vauva itkee anopin sylissä, otatte sen takaisin ilman muuta. Jos anoppi ei anna ja yrittää kävellä pois niin seuraavalla kerralla "ei, et voi pidellä vauvaa koska en voi luottaa siihen että annat hänet takaisin.". Ette ota vastaan lahjoja, joita ette halua. Ette päästä sisään vieraita, jotka tulevat ilmoittamatta. Jos anoppi sanoo vauvaa "minun vauvaksi" niin korjatkaa joka kerta tai pistäkää mies korjaamaan, että vauva on kyllä teidän. Ette suostu viihdyttämään hankalaa anoppia ilman miestä vaan mies saa olla läsnä koko vierailun ajan jos haluaa äitinsä teille tulevan. Jne.