Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kauempana asuvat isovanhemmat tulivat ihan pariksi viikoksi kylään heti lapsen synnyttyä. Alle pariviikkoista vauvaani pyydettiin mukaan mm. puistoon (ok, käytiin pikaisesti yhdessä), ostoskeskukseen ja eläinpuistoon (ei todellakaan). Kun jouduin käymään sairaalassa tikkejäni näyttämässä mieheni ehdotti että olisin jättänyt viikon ikäisen vauvan isovanhempien hoivaan siksi ajaksi, en todellakaan jättänyt kun ei mitään tietoa kuinka kauan siellä menee. Ilmeisesti heillä oli sellainen käsitys että on jotenkin avuksi ja saan levätä jos he vievät vauvan pois.

Kirsikkana kakun päälle vauvani oli todella huono imemään rintaa ja jouduin pumppaamaan hänelle maitoa. Isovanhemmille tai miehellekään ei tuntunut uppoavan kaaliin että en todellakaan halua imettää epävarmaa vauvaa kodin ulkopuolella tai lähteä mihinkään kun vauvan ruoka-ajat sotkeutuu ja en saa maitoa pumpattua.

Mielestäni ei mitenkään kohtuutonta että äiti ei halua jättää vastasyntynyttä toisten hoidettavaksi tai käydä katsomassa jotain nähtävyyksiä sen sijaan että olisi ihan kotona luomassa vauvalle rutiineja. Kuvittelin jotenkin että nämä isovanhemmat sen olisi jo ihan etukäteen sisäistänyt kun omiakin vauvoja heillä on ollut, mutta ilmeisesti sitten ei.

Suurimmalla osalla ihmisiä ei vaan yksinkertaisesti ole noin vaikeaa elää ihan normaalia elämää, vaan elämä jatkuu kuten ennenkin, vaikka vauva siinä mukana onkin, ja hänen ehdoillaan toki mennään.

Ehkäpä isovanhemmilla on ollut myös helppoa vauvojen syntymän jälkeen, eikä ole tarvinnut viikkokausia muhia kotona ja ihmetellä.

Normaaliin elämään kuuluu, että vastasyntynyt on äidin lähellä, ja ainakaan vastoin äidin tahtoa ei näitä kahta eroteta.

Minäkin kyselen että miten ap:lla menee nyt? Tai kellään muulla joilla vastaavia ongelmia. Kaipaisin uutta vertaistukea, minulle nimittäin juuri ilmoitettiin että meidän viikonloppusuunnitelmat pikkuvauvan kanssa on peruttu koska anoppi on tulossa useammaksi päiväksi kylään. Hänen on pakko saada nähdä vauva ja pidellä häntä ja "viedä hänet vaunuilemaan että äiti saa levätä" (pikkuvauva ei todellakaan mene minnekään ilman minua tai isäänsä). On jo junassa, mies ei ollut hennonnut kieltää tulemasta kun anoppi niin kovasti halusi ja kuulemma oli itkenyt sitä että minun äitini (joka asuu lähellä) on saanut enemmän pitää vauvaa sylissä.

Tämä on aina tätä. Anoppi ei voi vaan kysyä, että milloin ja miten sopisi tulla. Ja toki itsekin kutsuttaisiin, jos vierailujen välit olisi jäämässä pitkiksi. Ei, hän soittaa pojalleen syyllistäen hänet maan alle ja ilmoittaa, että tulee silloin ja silloin, ja marttyyroi kunnes poikansa myöntyy. Sitten kun minulle tulee tieto ja ajankohta on huono, ollaankin jos siinä vaiheessa että anoppi voi suureen ääneen itkeä pojalleen, että miniä vihaa häntä ja haluaa estää häntä näkemästä lastenlasta ja perua sovitun vierailun. Ja kaikki tämä on omiaan aiheuttamaan sen, että itselläni nousee verenpaine tappiin jo pelkästä anopin ajattelusta. Tiedän että ulkopuolelta voi kuulostaa siltä että tämän pitäisi ratketa miehen kanssa keskustelemalla, mutta mies näistä yhteenotoista ehkä eniten hajalla lopulta on. Ei taida olla helppoa kääntää kelkkaa kun on pienestä pitäen oppinut toimimaan manipulaattorin kanssa myöntelemällä.

Vauvan ollessa vastasyntynyt annoin anopin työntää vaunuja. Kun oli aika meidän lähteä kotiinpäin syötölle ja anopin kääntyä juna-asemalle, hänpä ei suostunutkaan pysähtymään vaan lähti reippain askelin työntämään vauvaa poispäin. Selitti, että nythän kannattaa hyödyntää aika kun vauva on rauhassa ja tässähän ehditään tehdä vielä pitkä lenkki. Olipa ihanan avuton fiilis parillakymmenellä tikillä kokoon kursittuna könkätä perässä ja yrittää kaapata oma vauvansa kotiin rauhassa imetettäväksi ennen kuin herää tien päällä nälkäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kyselen että miten ap:lla menee nyt? Tai kellään muulla joilla vastaavia ongelmia. Kaipaisin uutta vertaistukea, minulle nimittäin juuri ilmoitettiin että meidän viikonloppusuunnitelmat pikkuvauvan kanssa on peruttu koska anoppi on tulossa useammaksi päiväksi kylään. Hänen on pakko saada nähdä vauva ja pidellä häntä ja "viedä hänet vaunuilemaan että äiti saa levätä" (pikkuvauva ei todellakaan mene minnekään ilman minua tai isäänsä). On jo junassa, mies ei ollut hennonnut kieltää tulemasta kun anoppi niin kovasti halusi ja kuulemma oli itkenyt sitä että minun äitini (joka asuu lähellä) on saanut enemmän pitää vauvaa sylissä.

Tämä on aina tätä. Anoppi ei voi vaan kysyä, että milloin ja miten sopisi tulla. Ja toki itsekin kutsuttaisiin, jos vierailujen välit olisi jäämässä pitkiksi. Ei, hän soittaa pojalleen syyllistäen hänet maan alle ja ilmoittaa, että tulee silloin ja silloin, ja marttyyroi kunnes poikansa myöntyy. Sitten kun minulle tulee tieto ja ajankohta on huono, ollaankin jos siinä vaiheessa että anoppi voi suureen ääneen itkeä pojalleen, että miniä vihaa häntä ja haluaa estää häntä näkemästä lastenlasta ja perua sovitun vierailun. Ja kaikki tämä on omiaan aiheuttamaan sen, että itselläni nousee verenpaine tappiin jo pelkästä anopin ajattelusta. Tiedän että ulkopuolelta voi kuulostaa siltä että tämän pitäisi ratketa miehen kanssa keskustelemalla, mutta mies näistä yhteenotoista ehkä eniten hajalla lopulta on. Ei taida olla helppoa kääntää kelkkaa kun on pienestä pitäen oppinut toimimaan manipulaattorin kanssa myöntelemällä.

Vauvan ollessa vastasyntynyt annoin anopin työntää vaunuja. Kun oli aika meidän lähteä kotiinpäin syötölle ja anopin kääntyä juna-asemalle, hänpä ei suostunutkaan pysähtymään vaan lähti reippain askelin työntämään vauvaa poispäin. Selitti, että nythän kannattaa hyödyntää aika kun vauva on rauhassa ja tässähän ehditään tehdä vielä pitkä lenkki. Olipa ihanan avuton fiilis parillakymmenellä tikillä kokoon kursittuna könkätä perässä ja yrittää kaapata oma vauvansa kotiin rauhassa imetettäväksi ennen kuin herää tien päällä nälkäisenä.

Jos olitte vain päiväseltään menossa jonnekin niin älä peru menemisiä, kyllähän mummo nyt päiväksi keksii itsekin tekemistä ja näkee vauvaa sitten illalla kun tulette kotiin.

Yritä asennoitua niin, että mummo on kuin työkaveri, kyllähän aikuinen ymmärtää kun sanoo että "harmi kun tulit näin yllättäen, ja oltiin jo ehditty sopia muuta" ja sitten vain toimit sen alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kyselen että miten ap:lla menee nyt? Tai kellään muulla joilla vastaavia ongelmia. Kaipaisin uutta vertaistukea, minulle nimittäin juuri ilmoitettiin että meidän viikonloppusuunnitelmat pikkuvauvan kanssa on peruttu koska anoppi on tulossa useammaksi päiväksi kylään. Hänen on pakko saada nähdä vauva ja pidellä häntä ja "viedä hänet vaunuilemaan että äiti saa levätä" (pikkuvauva ei todellakaan mene minnekään ilman minua tai isäänsä). On jo junassa, mies ei ollut hennonnut kieltää tulemasta kun anoppi niin kovasti halusi ja kuulemma oli itkenyt sitä että minun äitini (joka asuu lähellä) on saanut enemmän pitää vauvaa sylissä.

Tämä on aina tätä. Anoppi ei voi vaan kysyä, että milloin ja miten sopisi tulla. Ja toki itsekin kutsuttaisiin, jos vierailujen välit olisi jäämässä pitkiksi. Ei, hän soittaa pojalleen syyllistäen hänet maan alle ja ilmoittaa, että tulee silloin ja silloin, ja marttyyroi kunnes poikansa myöntyy. Sitten kun minulle tulee tieto ja ajankohta on huono, ollaankin jos siinä vaiheessa että anoppi voi suureen ääneen itkeä pojalleen, että miniä vihaa häntä ja haluaa estää häntä näkemästä lastenlasta ja perua sovitun vierailun. Ja kaikki tämä on omiaan aiheuttamaan sen, että itselläni nousee verenpaine tappiin jo pelkästä anopin ajattelusta. Tiedän että ulkopuolelta voi kuulostaa siltä että tämän pitäisi ratketa miehen kanssa keskustelemalla, mutta mies näistä yhteenotoista ehkä eniten hajalla lopulta on. Ei taida olla helppoa kääntää kelkkaa kun on pienestä pitäen oppinut toimimaan manipulaattorin kanssa myöntelemällä.

Vauvan ollessa vastasyntynyt annoin anopin työntää vaunuja. Kun oli aika meidän lähteä kotiinpäin syötölle ja anopin kääntyä juna-asemalle, hänpä ei suostunutkaan pysähtymään vaan lähti reippain askelin työntämään vauvaa poispäin. Selitti, että nythän kannattaa hyödyntää aika kun vauva on rauhassa ja tässähän ehditään tehdä vielä pitkä lenkki. Olipa ihanan avuton fiilis parillakymmenellä tikillä kokoon kursittuna könkätä perässä ja yrittää kaapata oma vauvansa kotiin rauhassa imetettäväksi ennen kuin herää tien päällä nälkäisenä.

Sinuna minä pakkaisin kimpsut ja kampsut ja lapsen ja menisin viikonlopuksi hotelliin.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kyselen että miten ap:lla menee nyt? Tai kellään muulla joilla vastaavia ongelmia. Kaipaisin uutta vertaistukea, minulle nimittäin juuri ilmoitettiin että meidän viikonloppusuunnitelmat pikkuvauvan kanssa on peruttu koska anoppi on tulossa useammaksi päiväksi kylään. Hänen on pakko saada nähdä vauva ja pidellä häntä ja "viedä hänet vaunuilemaan että äiti saa levätä" (pikkuvauva ei todellakaan mene minnekään ilman minua tai isäänsä). On jo junassa, mies ei ollut hennonnut kieltää tulemasta kun anoppi niin kovasti halusi ja kuulemma oli itkenyt sitä että minun äitini (joka asuu lähellä) on saanut enemmän pitää vauvaa sylissä.

Tämä on aina tätä. Anoppi ei voi vaan kysyä, että milloin ja miten sopisi tulla. Ja toki itsekin kutsuttaisiin, jos vierailujen välit olisi jäämässä pitkiksi. Ei, hän soittaa pojalleen syyllistäen hänet maan alle ja ilmoittaa, että tulee silloin ja silloin, ja marttyyroi kunnes poikansa myöntyy. Sitten kun minulle tulee tieto ja ajankohta on huono, ollaankin jos siinä vaiheessa että anoppi voi suureen ääneen itkeä pojalleen, että miniä vihaa häntä ja haluaa estää häntä näkemästä lastenlasta ja perua sovitun vierailun. Ja kaikki tämä on omiaan aiheuttamaan sen, että itselläni nousee verenpaine tappiin jo pelkästä anopin ajattelusta. Tiedän että ulkopuolelta voi kuulostaa siltä että tämän pitäisi ratketa miehen kanssa keskustelemalla, mutta mies näistä yhteenotoista ehkä eniten hajalla lopulta on. Ei taida olla helppoa kääntää kelkkaa kun on pienestä pitäen oppinut toimimaan manipulaattorin kanssa myöntelemällä.

Vauvan ollessa vastasyntynyt annoin anopin työntää vaunuja. Kun oli aika meidän lähteä kotiinpäin syötölle ja anopin kääntyä juna-asemalle, hänpä ei pysähtymään vaan lähti reippain askelin työntämään vauvaa poispäin. Selitti, että nythän kannattaa hyödyntää aika kun vauva on rauhassa ja tässähän ehditään tehdä vielä pitkä lenkki. Olipa ihanan avuton fiilis parillakymmenellä tikillä kokoon kursittuna könkätä perässä ja yrittää kaapata oma vauvansa kotiin rauhassa imetettäväksi ennen kuin herää tien päällä nälkäisenä.

Tämä: ...........itselläni nousee verenpaine tappiin jo pelkästä anopin ajattelusta. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla mutta tarkoitit varmaan anopin ajattelutapaa?

Mua niin huvittaa tämä ilmaisu! Terveisin ei päsmäröijä anoppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kyselen että miten ap:lla menee nyt? Tai kellään muulla joilla vastaavia ongelmia. Kaipaisin uutta vertaistukea, minulle nimittäin juuri ilmoitettiin että meidän viikonloppusuunnitelmat pikkuvauvan kanssa on peruttu koska anoppi on tulossa useammaksi päiväksi kylään. Hänen on pakko saada nähdä vauva ja pidellä häntä ja "viedä hänet vaunuilemaan että äiti saa levätä" (pikkuvauva ei todellakaan mene minnekään ilman minua tai isäänsä). On jo junassa, mies ei ollut hennonnut kieltää tulemasta kun anoppi niin kovasti halusi ja kuulemma oli itkenyt sitä että minun äitini (joka asuu lähellä) on saanut enemmän pitää vauvaa sylissä.

Tämä on aina tätä. Anoppi ei voi vaan kysyä, että milloin ja miten sopisi tulla. Ja toki itsekin kutsuttaisiin, jos vierailujen välit olisi jäämässä pitkiksi. Ei, hän soittaa pojalleen syyllistäen hänet maan alle ja ilmoittaa, että tulee silloin ja silloin, ja marttyyroi kunnes poikansa myöntyy. Sitten kun minulle tulee tieto ja ajankohta on huono, ollaankin jos siinä vaiheessa että anoppi voi suureen ääneen itkeä pojalleen, että miniä vihaa häntä ja haluaa estää häntä näkemästä lastenlasta ja perua sovitun vierailun. Ja kaikki tämä on omiaan aiheuttamaan sen, että itselläni nousee verenpaine tappiin jo pelkästä anopin ajattelusta. Tiedän että ulkopuolelta voi kuulostaa siltä että tämän pitäisi ratketa miehen kanssa keskustelemalla, mutta mies näistä yhteenotoista ehkä eniten hajalla lopulta on. Ei taida olla helppoa kääntää kelkkaa kun on pienestä pitäen oppinut toimimaan manipulaattorin kanssa myöntelemällä.

Vauvan ollessa vastasyntynyt annoin anopin työntää vaunuja. Kun oli aika meidän lähteä kotiinpäin syötölle ja anopin kääntyä juna-asemalle, hänpä ei pysähtymään vaan lähti reippain askelin työntämään vauvaa poispäin. Selitti, että nythän kannattaa hyödyntää aika kun vauva on rauhassa ja tässähän ehditään tehdä vielä pitkä lenkki. Olipa ihanan avuton fiilis parillakymmenellä tikillä kokoon kursittuna könkätä perässä ja yrittää kaapata oma vauvansa kotiin rauhassa imetettäväksi ennen kuin herää tien päällä nälkäisenä.

Tämä: ...........itselläni nousee verenpaine tappiin jo pelkästä anopin ajattelusta. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla mutta tarkoitit varmaan anopin ajattelutapaa?

Mua niin huvittaa tämä ilmaisu! Terveisin ei päsmäröijä anoppi.

Unohdin antaa neuvon: miehesi tulee sanoa äidilleen, että kysyn ensin vaimoltani mitä menoja hänellä ja soitan sinulle takaisin ja piste. Näin miehesi ilmaisee sen rajan mitä anopin ei tule ylittää.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kyselen että miten ap:lla menee nyt? Tai kellään muulla joilla vastaavia ongelmia. Kaipaisin uutta vertaistukea, minulle nimittäin juuri ilmoitettiin että meidän viikonloppusuunnitelmat pikkuvauvan kanssa on peruttu koska anoppi on tulossa useammaksi päiväksi kylään. Hänen on pakko saada nähdä vauva ja pidellä häntä ja "viedä hänet vaunuilemaan että äiti saa levätä" (pikkuvauva ei todellakaan mene minnekään ilman minua tai isäänsä). On jo junassa, mies ei ollut hennonnut kieltää tulemasta kun anoppi niin kovasti halusi ja kuulemma oli itkenyt sitä että minun äitini (joka asuu lähellä) on saanut enemmän pitää vauvaa sylissä.

Tämä on aina tätä. Anoppi ei voi vaan kysyä, että milloin ja miten sopisi tulla. Ja toki itsekin kutsuttaisiin, jos vierailujen välit olisi jäämässä pitkiksi. Ei, hän soittaa pojalleen syyllistäen hänet maan alle ja ilmoittaa, että tulee silloin ja silloin, ja marttyyroi kunnes poikansa myöntyy. Sitten kun minulle tulee tieto ja ajankohta on huono, ollaankin jos siinä vaiheessa että anoppi voi suureen ääneen itkeä pojalleen, että miniä vihaa häntä ja haluaa estää häntä näkemästä lastenlasta ja perua sovitun vierailun. Ja kaikki tämä on omiaan aiheuttamaan sen, että itselläni nousee verenpaine tappiin jo pelkästä anopin ajattelusta. Tiedän että ulkopuolelta voi kuulostaa siltä että tämän pitäisi ratketa miehen kanssa keskustelemalla, mutta mies näistä yhteenotoista ehkä eniten hajalla lopulta on. Ei taida olla helppoa kääntää kelkkaa kun on pienestä pitäen oppinut toimimaan manipulaattorin kanssa myöntelemällä.

Vauvan ollessa vastasyntynyt annoin anopin työntää vaunuja. Kun oli aika meidän lähteä kotiinpäin syötölle ja anopin kääntyä juna-asemalle, hänpä ei suostunutkaan pysähtymään vaan lähti reippain askelin työntämään vauvaa poispäin. Selitti, että nythän kannattaa hyödyntää aika kun vauva on rauhassa ja tässähän ehditään tehdä vielä pitkä lenkki. Olipa ihanan avuton fiilis parillakymmenellä tikillä kokoon kursittuna könkätä perässä ja yrittää kaapata oma vauvansa kotiin rauhassa imetettäväksi ennen kuin herää tien päällä nälkäisenä.

Mitä ne teidän suunnitelmat oli? Pidä sinä niistä kiinni vauvan kanssa. Ja mene vielä vaikka äidillesi yöksi vauvan kanssa. Ilmoita miehellesi että näin tapahtuu aina kun hän järjestää sinulle ohjelmaa kysymättä sinulta. Hänen on pakko alkaa kyetä sanomaan äidilleen ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kyselen että miten ap:lla menee nyt? Tai kellään muulla joilla vastaavia ongelmia. Kaipaisin uutta vertaistukea, minulle nimittäin juuri ilmoitettiin että meidän viikonloppusuunnitelmat pikkuvauvan kanssa on peruttu koska anoppi on tulossa useammaksi päiväksi kylään. Hänen on pakko saada nähdä vauva ja pidellä häntä ja "viedä hänet vaunuilemaan että äiti saa levätä" (pikkuvauva ei todellakaan mene minnekään ilman minua tai isäänsä). On jo junassa, mies ei ollut hennonnut kieltää tulemasta kun anoppi niin kovasti halusi ja kuulemma oli itkenyt sitä että minun äitini (joka asuu lähellä) on saanut enemmän pitää vauvaa sylissä.

Tämä on aina tätä. Anoppi ei voi vaan kysyä, että milloin ja miten sopisi tulla. Ja toki itsekin kutsuttaisiin, jos vierailujen välit olisi jäämässä pitkiksi. Ei, hän soittaa pojalleen syyllistäen hänet maan alle ja ilmoittaa, että tulee silloin ja silloin, ja marttyyroi kunnes poikansa myöntyy. Sitten kun minulle tulee tieto ja ajankohta on huono, ollaankin jos siinä vaiheessa että anoppi voi suureen ääneen itkeä pojalleen, että miniä vihaa häntä ja haluaa estää häntä näkemästä lastenlasta ja perua sovitun vierailun. Ja kaikki tämä on omiaan aiheuttamaan sen, että itselläni nousee verenpaine tappiin jo pelkästä anopin ajattelusta. Tiedän että ulkopuolelta voi kuulostaa siltä että tämän pitäisi ratketa miehen kanssa keskustelemalla, mutta mies näistä yhteenotoista ehkä eniten hajalla lopulta on. Ei taida olla helppoa kääntää kelkkaa kun on pienestä pitäen oppinut toimimaan manipulaattorin kanssa myöntelemällä.

Vauvan ollessa vastasyntynyt annoin anopin työntää vaunuja. Kun oli aika meidän lähteä kotiinpäin syötölle ja anopin kääntyä juna-asemalle, hänpä ei pysähtymään vaan lähti reippain askelin työntämään vauvaa poispäin. Selitti, että nythän kannattaa hyödyntää aika kun vauva on rauhassa ja tässähän ehditään tehdä vielä pitkä lenkki. Olipa ihanan avuton fiilis parillakymmenellä tikillä kokoon kursittuna könkätä perässä ja yrittää kaapata oma vauvansa kotiin rauhassa imetettäväksi ennen kuin herää tien päällä nälkäisenä.

Tämä: ...........itselläni nousee verenpaine tappiin jo pelkästä anopin ajattelusta. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla mutta tarkoitit varmaan anopin ajattelutapaa?

Mua niin huvittaa tämä ilmaisu! Terveisin ei päsmäröijä anoppi.

Unohdin antaa neuvon: miehesi tulee sanoa äidilleen, että kysyn ensin vaimoltani mitä menoja hänellä ja soitan sinulle takaisin ja piste. Näin miehesi ilmaisee sen rajan mitä anopin ei tule ylittää.

Muuten hyvä neuvo, mutta jos anoppi on hankala luonne niin saa tuosta vettä myllyynsä, että poika kulta kyllä tapaisi aina kun minä haluan, mutta ilkeä miniä kieltää. Miehen on parempi sanoa, että katson kalenteria ja ilmoitan.

Vietetään nyt sitten se viikonloppu appivanhempien luona.

Viikonloppu alkoi silleen et tultiin autolla pihalle, niin appi ryntäsi autolle ja nappasi vauvan mukaansa ennen kun edes ehdin autosta nousta. Itse sain sit kantaa kaikki laukut. Ensi kerralla menee kyl ovet lukkoon!

Anoppi oli sitten heti menossa ottamaan istuimesta pois jolloin vauva oli herännyt hätääntyneenä. Huusi jo kun pääsin ovesta sisälle. Appi käski syömään ja silloin tietenkin ottivat vauvan syliin. Oli saunakin lämmitetty.

Yritin illalla nukuttaa vauvaa, niin eikö anoppi sitten rampannut huoneeseen jatkuvasti häiritsemässä, sanoi et voi kyl ottaa syliin, johon vastasin et vauva nukkuu sängyssä. Vähän aikaa anoppi sit jäi siihen istumaan kunnes nousi ja sanoi et hän kyl ottaa sit syliin jos ei nukahda, ja lähti.

Oli sitten itse mennytkin ottamaan kun oltiin saunomassa, vauva oli kuulemma itkenyt koko sen ajan, ja anoppi ihmetteli et mikä sitä vaivaa.

Puhuin taas mieheni kanssa et nyt tää loppuu, mies oli sitten samana iltana sanonut äitilleen ettei voi jatkuvasti pitää vauvaa sylissä.

Seuraavana aamuna anoppi mökötti makuhuoneessaan, en nähnyt sitä kun vasta päivällä. Eikä hän yrittänyt vauvaa ottaa omatoimisesti syliin enää. No myöhemmin kun sitten sai vauvan hetkeksi syliinsä niin alkoi taas sama käytös: ei antanut takaisin, piiloveetuilua jatkuvasti "mites ei nyt muka enää viihdy sylissä, kyl se ennen viihtyi jne". Eli opin ettei kannata antaa tällaisille tapauksille yhtään periksi!

(Mieheni muuten sanoi, että on ylpeä minusta kun näin suojelen vauvaa jopa läheisiä vastaan jos tarve vaatii.)

Vierailija kirjoitti:

Vietetään nyt sitten se viikonloppu appivanhempien luona.

Viikonloppu alkoi silleen et tultiin autolla pihalle, niin appi ryntäsi autolle ja nappasi vauvan mukaansa ennen kun edes ehdin autosta nousta. Itse sain sit kantaa kaikki laukut. Ensi kerralla menee kyl ovet lukkoon!

Anoppi oli sitten heti menossa ottamaan istuimesta pois jolloin vauva oli herännyt hätääntyneenä. Huusi jo kun pääsin ovesta sisälle. Appi käski syömään ja silloin tietenkin ottivat vauvan syliin. Oli saunakin lämmitetty.

Yritin illalla nukuttaa vauvaa, niin eikö anoppi sitten rampannut huoneeseen jatkuvasti häiritsemässä, sanoi et voi kyl ottaa syliin, johon vastasin et vauva nukkuu sängyssä. Vähän aikaa anoppi sit jäi siihen istumaan kunnes nousi ja sanoi et hän kyl ottaa sit syliin jos ei nukahda, ja lähti.

Oli sitten itse mennytkin ottamaan kun oltiin saunomassa, vauva oli kuulemma itkenyt koko sen ajan, ja anoppi ihmetteli et mikä sitä vaivaa.

Puhuin taas mieheni kanssa et nyt tää loppuu, mies oli sitten samana iltana sanonut äitilleen ettei voi jatkuvasti pitää vauvaa sylissä.

Seuraavana aamuna anoppi mökötti makuhuoneessaan, en nähnyt sitä kun vasta päivällä. Eikä hän yrittänyt vauvaa ottaa omatoimisesti syliin enää. No myöhemmin kun sitten sai vauvan hetkeksi syliinsä niin alkoi taas sama käytös: ei antanut takaisin, piiloveetuilua jatkuvasti "mites ei nyt muka enää viihdy sylissä, kyl se ennen viihtyi jne". Eli opin ettei kannata antaa tällaisille tapauksille yhtään periksi!

(Mieheni muuten sanoi, että on ylpeä minusta kun näin suojelen vauvaa jopa läheisiä vastaan jos tarve vaatii.)

Miehen kuuluisi suojella perhettään ilman eri käskytyksiä ja sinun sanoa suoraan niille miehen sukulaisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vietetään nyt sitten se viikonloppu appivanhempien luona.

Viikonloppu alkoi silleen et tultiin autolla pihalle, niin appi ryntäsi autolle ja nappasi vauvan mukaansa ennen kun edes ehdin autosta nousta. Itse sain sit kantaa kaikki laukut. Ensi kerralla menee kyl ovet lukkoon!

Anoppi oli sitten heti menossa ottamaan istuimesta pois jolloin vauva oli herännyt hätääntyneenä. Huusi jo kun pääsin ovesta sisälle. Appi käski syömään ja silloin tietenkin ottivat vauvan syliin. Oli saunakin lämmitetty.

Yritin illalla nukuttaa vauvaa, niin eikö anoppi sitten rampannut huoneeseen jatkuvasti häiritsemässä, sanoi et voi kyl ottaa syliin, johon vastasin et vauva nukkuu sängyssä. Vähän aikaa anoppi sit jäi siihen istumaan kunnes nousi ja sanoi et hän kyl ottaa sit syliin jos ei nukahda, ja lähti.

Oli sitten itse mennytkin ottamaan kun oltiin saunomassa, vauva oli kuulemma itkenyt koko sen ajan, ja anoppi ihmetteli et mikä sitä vaivaa.

Puhuin taas mieheni kanssa et nyt tää loppuu, mies oli sitten samana iltana sanonut äitilleen ettei voi jatkuvasti pitää vauvaa sylissä.

Seuraavana aamuna anoppi mökötti makuhuoneessaan, en nähnyt sitä kun vasta päivällä. Eikä hän yrittänyt vauvaa ottaa omatoimisesti syliin enää. No myöhemmin kun sitten sai vauvan hetkeksi syliinsä niin alkoi taas sama käytös: ei antanut takaisin, piiloveetuilua jatkuvasti "mites ei nyt muka enää viihdy sylissä, kyl se ennen viihtyi jne". Eli opin ettei kannata antaa tällaisille tapauksille yhtään periksi!

(Mieheni muuten sanoi, että on ylpeä minusta kun näin suojelen vauvaa jopa läheisiä vastaan jos tarve vaatii.)

Miehen kuuluisi suojella perhettään ilman eri käskytyksiä ja sinun sanoa suoraan niille miehen sukulaisille.

Mies ei ole nähnyt eikä oo tajunnut että anopin "hoitaminen" olisi vauvalle mitenkään haitallista. "Eikö se hoida hyvin?" se kysyi. Näin pienen kanssa nyt ei vaan voi tuntikausia "tanssia ja laulaa" kun pitäisi saada rauhassa nukkua ja syödä. Ei mies oo sitä tajunnut, anoppikin on sitä mieltä että vauva osaa itse nukkua sit kun tarvitsee unta, eikä sitä tarvitse erikseen nukuttaa, ja kaikki on hyvin niin kauan kun se ei huuda. Sen mielestä nää uudet ohjeet neuvolasta ovat humpuukia.

Miniät pitävät anoppia elämänsä  päähenkilöinä. Ajatuksiin ei mahdu muuta, kaikki vauvankin asiat ajatellaan anopin kautta. Yrittäkää itsenäistyä.

Vierailija kirjoitti:

Miniät pitävät anoppia elämänsä  päähenkilöinä. Ajatuksiin ei mahdu muuta, kaikki vauvankin asiat ajatellaan anopin kautta. Yrittäkää itsenäistyä.

Anoppi merkitsee minulle suunnilleen yhtä paljon kuin koiranpaska mutta meidän elämämme ja eritoten meidän lastemme asiat täyttävät hänen ajatuksensa, tunkee edelleen elämäämme, vaikka poikansakin on hänelle sanonut, ettei tarvitse enää tulla lapsia manipuloimaan (tai lähinnä sitä yrittämään). Vuosia yritettiin keskustella ja asettaa niitä lempeitä rajoja ja kun mitta tuli lopulta täyteen, muuttui herttainen mummeli avoimesti manipuloivaksi, itsekkääksi k***pääksi, haukkuu minua lapsille kun näkee heidät vaikka pyöräilemässä ja pyytää heitä käymään salaa.

Kenenköhän kannattaisi itsenäistyä ja kenestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vietetään nyt sitten se viikonloppu appivanhempien luona.

Viikonloppu alkoi silleen et tultiin autolla pihalle, niin appi ryntäsi autolle ja nappasi vauvan mukaansa ennen kun edes ehdin autosta nousta. Itse sain sit kantaa kaikki laukut. Ensi kerralla menee kyl ovet lukkoon!

Anoppi oli sitten heti menossa ottamaan istuimesta pois jolloin vauva oli herännyt hätääntyneenä. Huusi jo kun pääsin ovesta sisälle. Appi käski syömään ja silloin tietenkin ottivat vauvan syliin. Oli saunakin lämmitetty.

Yritin illalla nukuttaa vauvaa, niin eikö anoppi sitten rampannut huoneeseen jatkuvasti häiritsemässä, sanoi et voi kyl ottaa syliin, johon vastasin et vauva nukkuu sängyssä. Vähän aikaa anoppi sit jäi siihen istumaan kunnes nousi ja sanoi et hän kyl ottaa sit syliin jos ei nukahda, ja lähti.

Oli sitten itse mennytkin ottamaan kun oltiin saunomassa, vauva oli kuulemma itkenyt koko sen ajan, ja anoppi ihmetteli et mikä sitä vaivaa.

Puhuin taas mieheni kanssa et nyt tää loppuu, mies oli sitten samana iltana sanonut äitilleen ettei voi jatkuvasti pitää vauvaa sylissä.

Seuraavana aamuna anoppi mökötti makuhuoneessaan, en nähnyt sitä kun vasta päivällä. Eikä hän yrittänyt vauvaa ottaa omatoimisesti syliin enää. No myöhemmin kun sitten sai vauvan hetkeksi syliinsä niin alkoi taas sama käytös: ei antanut takaisin, piiloveetuilua jatkuvasti "mites ei nyt muka enää viihdy sylissä, kyl se ennen viihtyi jne". Eli opin ettei kannata antaa tällaisille tapauksille yhtään periksi!

(Mieheni muuten sanoi, että on ylpeä minusta kun näin suojelen vauvaa jopa läheisiä vastaan jos tarve vaatii.)

Miehen kuuluisi suojella perhettään ilman eri käskytyksiä ja sinun sanoa suoraan niille miehen sukulaisille.

Mies ei ole nähnyt eikä oo tajunnut että anopin "hoitaminen" olisi vauvalle mitenkään haitallista. "Eikö se hoida hyvin?" se kysyi. Näin pienen kanssa nyt ei vaan voi tuntikausia "tanssia ja laulaa" kun pitäisi saada rauhassa nukkua ja syödä. Ei mies oo sitä tajunnut, anoppikin on sitä mieltä että vauva osaa itse nukkua sit kun tarvitsee unta, eikä sitä tarvitse erikseen nukuttaa, ja kaikki on hyvin niin kauan kun se ei huuda. Sen mielestä nää uudet ohjeet neuvolasta ovat humpuukia.

Miten lapsen isä voi olla noin pihalla lapsensa tarpeista?

Onko kenelläkään tällaista omaa äitiä? Vai onko hän eri asia?

Vierailija kirjoitti:

Onko kenelläkään tällaista omaa äitiä? Vai onko hän eri asia?

Monikin on tässä ketjussa kertonut oman äitinsä menneen vauvasta ihan sekaisin.

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta edellinen kysyi onko naisten omat äidit samanlaisia kuin nämä hirviöanopit.

Miesten äidit tuppaa olemaan paljon hankalampia, johtuen varmasti siitä että ainakin itse pystyn omalle äidille sanomaan ihan mitä tahansa, mutta jostain syystä miehet on huonompia sanomaan omalle äidilleen. Sitten se on se miniä joka on paha, "oma poika antaisi vauvan hoitoon ja näkisi vaikka joka päivä". Jep. Se mies vaan ei uskalla sanoa äidilleen mitään. Omat vanhempani ei ainakaan ikinä vaatineet lasta pienenä hoitoon, anoppi todellakin. Eikä annettu. Tässä vielä sellainen tilanne taustalla ettei mies itsekään halunnut antaa, koska äitinsä oli aika karsea miehelle kun hän oli lapsi, mutta tietenkään tätä ei koskaan sanonut äidilleen.

Anoppi on sitten mököttänyt x määrän aikoja tässä vuosien saatossa mutta emme jaksa enää välittää. Tämäkin taitaa olla anoppien ongelma, mököttäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miniät pitävät anoppia elämänsä  päähenkilöinä. Ajatuksiin ei mahdu muuta, kaikki vauvankin asiat ajatellaan anopin kautta. Yrittäkää itsenäistyä.

Anoppi merkitsee minulle suunnilleen yhtä paljon kuin koiranpaska mutta meidän elämämme ja eritoten meidän lastemme asiat täyttävät hänen ajatuksensa, tunkee edelleen elämäämme, vaikka poikansakin on hänelle sanonut, ettei tarvitse enää tulla lapsia manipuloimaan (tai lähinnä sitä yrittämään). Vuosia yritettiin keskustella ja asettaa niitä lempeitä rajoja ja kun mitta tuli lopulta täyteen, muuttui herttainen mummeli avoimesti manipuloivaksi, itsekkääksi k***pääksi, haukkuu minua lapsille kun näkee heidät vaikka pyöräilemässä ja pyytää heitä käymään salaa.

Kenenköhän kannattaisi itsenäistyä ja kenestä?

Meidän oli pakko laittaa lasten puhelimiin esto ettei anopin viestit ja puhelut tule läpi. Se on kauheen kiva kun anoppi syyllistää lapsia ja haukkuu lasten äitiä lapsille.

Anoppi haluaa tuntea itsensä tärkeäksi, pienen hoivaajaksi, "taitoineen ja tietoineen" ihailluksi. Ajatus siitä että lapsi kasvaessaan rakastaisi häntä kuin äitiä, ja yhdessä mummun kanssa, ihan kahdestaan, tirskuisi kuinka kotona onkin tyhmää ja tylsää verrattuna mummulaan, hoivaa hänen egoaan. Itse on jo hedelmätön, äitinä rooli on muuttunut sivustaseuraajaksi, eikä hän pysty ihmisenä kasvamaan.

Tuon hyväksyminen tulee maksamaan perheonnen, suhteen omaan lapseesi, suhteen mieheesi, auktoriteettisi ja asemasi. On väärin lasta kohtaan että häneltä riistetään psyykeen kehittymiselle korvaamattoman tärkeä suhde äitiin - äidin kanssa kilpaileva mummo on myrkyllinen myös lapsen omalle identiteetille.

Tätä se aiheuttaa kun tyttölapset typistetään kilteiksi, miellyttäjiksi. Tuollainen touhu on mummulta pelkkää itsekkyyttä. Vanhan, itsetutkiskeluun kyvyttömän naisen oireilua. Olkoon kuinka miehen äiti, olkoon vaikka itse Kleopatra, et voi äitinä antaa hänen viedä paikkaasi. Ajattele lastasi, hänellä on oikeus äitiin! Mummu luottaa nyt siihen, ettet sinä uskalla vetää rajojasi esille - näytä hänelle, kenen tontille on kuseksinut!

T. Viiden mummo, äidin roolista isoäidiksi kasvanut ja tuon mummun tunteet tunnistava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vietetään nyt sitten se viikonloppu appivanhempien luona.

Viikonloppu alkoi silleen et tultiin autolla pihalle, niin appi ryntäsi autolle ja nappasi vauvan mukaansa ennen kun edes ehdin autosta nousta. Itse sain sit kantaa kaikki laukut. Ensi kerralla menee kyl ovet lukkoon!

Anoppi oli sitten heti menossa ottamaan istuimesta pois jolloin vauva oli herännyt hätääntyneenä. Huusi jo kun pääsin ovesta sisälle. Appi käski syömään ja silloin tietenkin ottivat vauvan syliin. Oli saunakin lämmitetty.

Yritin illalla nukuttaa vauvaa, niin eikö anoppi sitten rampannut huoneeseen jatkuvasti häiritsemässä, sanoi et voi kyl ottaa syliin, johon vastasin et vauva nukkuu sängyssä. Vähän aikaa anoppi sit jäi siihen istumaan kunnes nousi ja sanoi et hän kyl ottaa sit syliin jos ei nukahda, ja lähti.

Oli sitten itse mennytkin ottamaan kun oltiin saunomassa, vauva oli kuulemma itkenyt koko sen ajan, ja anoppi ihmetteli et mikä sitä vaivaa.

Puhuin taas mieheni kanssa et nyt tää loppuu, mies oli sitten samana iltana sanonut äitilleen ettei voi jatkuvasti pitää vauvaa sylissä.

Seuraavana aamuna anoppi mökötti makuhuoneessaan, en nähnyt sitä kun vasta päivällä. Eikä hän yrittänyt vauvaa ottaa omatoimisesti syliin enää. No myöhemmin kun sitten sai vauvan hetkeksi syliinsä niin alkoi taas sama käytös: ei antanut takaisin, piiloveetuilua jatkuvasti "mites ei nyt muka enää viihdy sylissä, kyl se ennen viihtyi jne". Eli opin ettei kannata antaa tällaisille tapauksille yhtään periksi!

(Mieheni muuten sanoi, että on ylpeä minusta kun näin suojelen vauvaa jopa läheisiä vastaan jos tarve vaatii.)

Miehen kuuluisi suojella perhettään ilman eri käskytyksiä ja sinun sanoa suoraan niille miehen sukulaisille.

Viikonloppu päättyi siis kun mies puhui äitinsä kanssa ja pyysi minuakin mukaan puhumaan siitä, miten hänen pitää antaa vauvan nukkua ja syödä eikä yrittää omia. Anoppi loukkaantui syvästi mutta puolistin vauvaani.

Anoppi yritti keskustelun aikana suostutella vielä jättämään vauvani hänelle hoitoon! Sanoin sitten lopulta kun jankuttaminen ei loppunut että "minä en neuvottele vaan minä sanon, ja sanon EI!

Anoppi nyt sitten mököttää, ei tullut hyvästelemään lähti pois kun tulin huoneeseen jne, todella lapsellista käytöstä. Olen kuitenkin niin ylpeä itsestäni kun uskalsin puolustaa vauvaa. :)