Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnoistais oikeesti saada näiltä "katso peiliin"- jankkaajilta vastaus pariin kysymykseen mitä oon täällä jo aikasemminkin kysynyt.
Miksi on oikeutettua kohdella muita huonosti vaan koska itseä on kohdeltu huonosti? Ja tällä nyt tarkoitan sitä että miksi anoppi/oma äiti saa kohdella miniää/omaa lastaan huonosti ja syy on tällöin miniässä/omassa lapsessa? Josta päästäänkin toiseen kysymykseen johon kaipaan vastausta eli eikö niiden isovanhempien ole tarkoitus tukea lastaan sekä miniää/vävyä vanhemmuudessa eikä jyrätä yli omien näkemystensä kanssa? En nyt sit tiedä oonko itse ymmärtänyt tän vanhemmuuden tosi väärin mut eikös tavoite oo kuitenkin kasvattaa niistä lapsista täyspäisiä aikuisia jotka osaa tehdä elämässään omat päätöksensä ilman vanhempien helikopterointia? Tokihan lapsia kuuluu neuvoa mutta vain sillon kun lapset sitä itse pyytää. Kyl mua ainaki hävettäis jos mun lapset ei päälle 30v osais tehdä päätöksiä ilman että mä oon neuvomassa joka ikisessä asiassa pyytämättä ja kysymättä.
Luulisin että osa ajattelee niin että kun kuulee vain kolikon toisen puolen, ei ole kuullut koko tarinaa.
Eli äiti ( tai yhtälailla mummo) näkee asiat niin vahvasti vain omalta kannaltaan ettei osaa nähdä omaa toimintaansa miltä se näyttää ulospäin.
Ja kun harvoin kai ( varmaan joskus) tilanteet ovat mustavalkoisia.
Sitä tarkoitetaan sillä että katso peiliin tai että äidistä tulee aikanaan anoppi ja mummo ja näkökulma muuttuu.Tämä ketju käsittelee häiriibtyneitä ihmisiä jotka kohdistaa henkistä väkivaltaa lapsiinsa ja lastenlapsiinsa.
Siinä on ihan turha uhrin etsiä peiliä tai odottaa itse muuttuvaansa samanlaiseksi.
Ihmisiä leimataan häiriintyneiksi välillä aika heppoisin perustein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä loppuketjun väittelyä on samaan aikaan hulvatonta ja turhauttavaa lukea. On varmasti niitä tapauksia, joissa miniä on se vaikea osapuoli, mutta jos nyt täällä joku anoppi (pl. tuo yksi trolli joka jankkaa) aidosti miettii, että onko itse toimillaan aiheuttanut välien viilentymistä, niin kannattaa kyllä lukea ajatuksella erityisesti ketjun alkupuoli. Täällä lopussa on niistäkin kertomuksista valkoinen väännetty mustaksi jne. Hyvänä esimerkkinä tuo tilanne, jossa miniää ei huolittu koko suvun kuvaan ja anoppi piteli kuvassa vauvaa - yks kaks jossain vaiheessa ketjua puhutaan miniästä, joka ei ole hyväksynyt ns. sukupolvi kuvaa :D koko suvun kuva, jonne otetaan kaikkien muiden puolisot ei kyllä tällainen ole.
T. Yksi rajattoman anopin omaava, jonka anoppi mm. kutsui itseään lapsenlapselle äidiksi, soitteli ja viestitteli koko vauvavuoden monta kertaa päivässä "jokos olette päiväunilla?" "Kävikö x kylässä?" Jne. Yritti saada viikon vanhan vauvan hoitoon, yritti pompotella missä järjestyksessä ihmiset käyvät vauvaa meillä katsomassa, ehdotti meille kummeja, syyllisti ristiäisvieraiden valinnasta jne. Ihan pokkana myönsi ajattelevansa, että tämä on hänenkin lapsi koska hän on mieheni äiti. Siis tiedättekö sellainen logiikka "et sinä ole meidän pikku Jessica-Petterin äiti, joten älä kutsu itseäsi hänelle äidiksi." "Niin niin mutta kun minä olen Mikon (Jessica-Petterin isä) äiti".
Sitä on sellaista normaalia hössötystä ja sitten on sellaista, että mummo ei tiedä mihin itse loppuu ja mistä toinen ihminen alkaa. Tässä ketjussa on ihan hyviä esimerkkejä, mikä on normaalia ja mikä ei. Monissa suvuissa tiedetään kyllä, että joku käyttäytyy epäasiallisesti, mutta koska itse ollaan niin totuttuja tilanteeseen, niin nähdäänkin ongelmana se suvun "ulkopuolinen" ihminen joka ei sopeudu ja suhtaudu kivasti "huumorilla" kun anopilla/mummolla paukkuu niin yli, että se vaikuttaa jo tämän henkilön henkiseen hyvinvointiin, parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Toivon todella, että tämä ketju aukaisisi monien silmiä sen suhteen, missä menee raja toisten ihmisten perheiden ja lasten suhteen.
Miksei voi sanoa vain "olen yksi rajattoman anopin omaava", miksi pitää sanoa: "toivoo: Yksi rajattoman anopin omaava, joka "ja sitten hirveät liirumlaarumit perään ihan erillisiä kappaleita. Opettele kirjoittamaan muutenkin napakammin. (Ja ei, en ole kenenkään anoppi, olen ihan parisuhteessa oleva nuori nainen...)
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnoistais oikeesti saada näiltä "katso peiliin"- jankkaajilta vastaus pariin kysymykseen mitä oon täällä jo aikasemminkin kysynyt.
Miksi on oikeutettua kohdella muita huonosti vaan koska itseä on kohdeltu huonosti? Ja tällä nyt tarkoitan sitä että miksi anoppi/oma äiti saa kohdella miniää/omaa lastaan huonosti ja syy on tällöin miniässä/omassa lapsessa? Josta päästäänkin toiseen kysymykseen johon kaipaan vastausta eli eikö niiden isovanhempien ole tarkoitus tukea lastaan sekä miniää/vävyä vanhemmuudessa eikä jyrätä yli omien näkemystensä kanssa? En nyt sit tiedä oonko itse ymmärtänyt tän vanhemmuuden tosi väärin mut eikös tavoite oo kuitenkin kasvattaa niistä lapsista täyspäisiä aikuisia jotka osaa tehdä elämässään omat päätöksensä ilman vanhempien helikopterointia? Tokihan lapsia kuuluu neuvoa mutta vain sillon kun lapset sitä itse pyytää. Kyl mua ainaki hävettäis jos mun lapset ei päälle 30v osais tehdä päätöksiä ilman että mä oon neuvomassa joka ikisessä asiassa pyytämättä ja kysymättä.
Luulisin että osa ajattelee niin että kun kuulee vain kolikon toisen puolen, ei ole kuullut koko tarinaa.
Eli äiti ( tai yhtälailla mummo) näkee asiat niin vahvasti vain omalta kannaltaan ettei osaa nähdä omaa toimintaansa miltä se näyttää ulospäin.
Ja kun harvoin kai ( varmaan joskus) tilanteet ovat mustavalkoisia.
Sitä tarkoitetaan sillä että katso peiliin tai että äidistä tulee aikanaan anoppi ja mummo ja näkökulma muuttuu.Tämä ketju käsittelee häiriibtyneitä ihmisiä jotka kohdistaa henkistä väkivaltaa lapsiinsa ja lastenlapsiinsa.
Siinä on ihan turha uhrin etsiä peiliä tai odottaa itse muuttuvaansa samanlaiseksi.
Kukahan se uhri oikein on loppupeleissä ?
"Siis aikuistenoikeasti appi kyytii anopin meille aamuseiskalta 200 kilsan päästä yllätyskäynnille tsekkaamaan, saako 30-vuotias diplomi-insinööri kotonaan ruokaa. Mitä kaapissa on, mitä jääkaapissa on, mitä on syönyt edellisenä iltana, miksei ole maksamakkaraa aamiaisella."
😂 repesin ! EI voi olla totta .
Täti ihminen > 60v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnoistais oikeesti saada näiltä "katso peiliin"- jankkaajilta vastaus pariin kysymykseen mitä oon täällä jo aikasemminkin kysynyt.
Miksi on oikeutettua kohdella muita huonosti vaan koska itseä on kohdeltu huonosti? Ja tällä nyt tarkoitan sitä että miksi anoppi/oma äiti saa kohdella miniää/omaa lastaan huonosti ja syy on tällöin miniässä/omassa lapsessa? Josta päästäänkin toiseen kysymykseen johon kaipaan vastausta eli eikö niiden isovanhempien ole tarkoitus tukea lastaan sekä miniää/vävyä vanhemmuudessa eikä jyrätä yli omien näkemystensä kanssa? En nyt sit tiedä oonko itse ymmärtänyt tän vanhemmuuden tosi väärin mut eikös tavoite oo kuitenkin kasvattaa niistä lapsista täyspäisiä aikuisia jotka osaa tehdä elämässään omat päätöksensä ilman vanhempien helikopterointia? Tokihan lapsia kuuluu neuvoa mutta vain sillon kun lapset sitä itse pyytää. Kyl mua ainaki hävettäis jos mun lapset ei päälle 30v osais tehdä päätöksiä ilman että mä oon neuvomassa joka ikisessä asiassa pyytämättä ja kysymättä.
Luulisin että osa ajattelee niin että kun kuulee vain kolikon toisen puolen, ei ole kuullut koko tarinaa.
Eli äiti ( tai yhtälailla mummo) näkee asiat niin vahvasti vain omalta kannaltaan ettei osaa nähdä omaa toimintaansa miltä se näyttää ulospäin.
Ja kun harvoin kai ( varmaan joskus) tilanteet ovat mustavalkoisia.
Sitä tarkoitetaan sillä että katso peiliin tai että äidistä tulee aikanaan anoppi ja mummo ja näkökulma muuttuu.
Tää ei vastannut kumpaankaan kysymykseen mitä esitin. En kysynyt miksi sanotaan että pitää katsoa peiliin vaan miksi täällä kritisoidaan miniöitä ja lapsia. Jokainen varmasti osaa tarvittaessa reflektoida omaa käytöstään, se näet kuuluu aikuisuuteen. Tän ketjun mummot ei selkeästi sitä osaa ja nää jankkaajat yrittää kääntää sen miniöiden/lasten syyks.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnoistais oikeesti saada näiltä "katso peiliin"- jankkaajilta vastaus pariin kysymykseen mitä oon täällä jo aikasemminkin kysynyt.
Miksi on oikeutettua kohdella muita huonosti vaan koska itseä on kohdeltu huonosti? Ja tällä nyt tarkoitan sitä että miksi anoppi/oma äiti saa kohdella miniää/omaa lastaan huonosti ja syy on tällöin miniässä/omassa lapsessa? Josta päästäänkin toiseen kysymykseen johon kaipaan vastausta eli eikö niiden isovanhempien ole tarkoitus tukea lastaan sekä miniää/vävyä vanhemmuudessa eikä jyrätä yli omien näkemystensä kanssa? En nyt sit tiedä oonko itse ymmärtänyt tän vanhemmuuden tosi väärin mut eikös tavoite oo kuitenkin kasvattaa niistä lapsista täyspäisiä aikuisia jotka osaa tehdä elämässään omat päätöksensä ilman vanhempien helikopterointia? Tokihan lapsia kuuluu neuvoa mutta vain sillon kun lapset sitä itse pyytää. Kyl mua ainaki hävettäis jos mun lapset ei päälle 30v osais tehdä päätöksiä ilman että mä oon neuvomassa joka ikisessä asiassa pyytämättä ja kysymättä.
Luulisin että osa ajattelee niin että kun kuulee vain kolikon toisen puolen, ei ole kuullut koko tarinaa.
Eli äiti ( tai yhtälailla mummo) näkee asiat niin vahvasti vain omalta kannaltaan ettei osaa nähdä omaa toimintaansa miltä se näyttää ulospäin.
Ja kun harvoin kai ( varmaan joskus) tilanteet ovat mustavalkoisia.
Sitä tarkoitetaan sillä että katso peiliin tai että äidistä tulee aikanaan anoppi ja mummo ja näkökulma muuttuu.Tämä ketju käsittelee häiriibtyneitä ihmisiä jotka kohdistaa henkistä väkivaltaa lapsiinsa ja lastenlapsiinsa.
Siinä on ihan turha uhrin etsiä peiliä tai odottaa itse muuttuvaansa samanlaiseksi.
Kukahan se uhri oikein on loppupeleissä ?
Sinä varmaan kerrot mimulle:
A) pähkinöitä tuputtava mummo
B) anafylaktinen lapsi joka ei saa henkeä
C) vanhemmat jotka saa pelätä
Hyi! Ei ole tasapainoinen ihminen. Nousi niskavillat pystyyn! En uskaltaisi vauvaa antaa noin skitsolle ja vielä yöksi! Tiedä mitä mummo tekee vauvalle ja missä kunnossa tulee takaisin lapsi, tuleeko edes elossa... eiköhän omat vanhemmat ole niitä parhaita hoitajia. Mummo hakekoon psykiatrista hoitoa omiin työjaksamiskuvioihinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen hyvin hämmentynyt. Voiko nää jutut täällä olla tottakaan? Onko maailmassa tällaisia ihmisiä?
Siis ihan todellako jotkut anoppi ja appi lähtee aamukamussa 200 kilometrin päähän ajamaan, ollakseen seitsemältä aamulla poikansa kotona ja tutkimassa, mitä siellä syödään aamupalalla?
Heidänhän täytyy lähteä jo neljän aikaan ajamaan kotoaan. Minä en saisi minun miestäni lähtemään sellaiselle reissulle, en millään! Ja yllätyskäynti???? Eihän voi olla edes varma, että siellä ollaan kotonakaan, se pojan perhehän voi olla vaikka lomailemassa jossain. Tai ihan mitä vaan.
Enkä kyllä siis itsekään viitsisi lähteä tuommoisen asian takia satojen kilsojen päähän. Jos tuo on totta, niin ne appi ja anoppi on päästään vialla. Tai sitten asiaan liittyy jotain muuta, mitä ei täällä tuoda esille.
Muutenkin tuntuu kuin täällä nyt tuotaisiin framille kaikki mahdolliset pöpipää-anopit ja -apet. Ja sillä asialla nyt sitten lyödään kaikkia isovanhempia ja tietysti ennen kaikkea niitä miehen vanhempia. Kuitenkin aivan takuulla ehdottomasti suurin osa heistä on aivan normaaleja ihmisiä ja isovanhempia.
Kukaan ei koskaan ole täydellinen, ja sammakoita tulee kaikkien suusta. Myös ihan normaalit ihmiset asettaa joskus sanansa väärin ja myös ihan normaalit ihmiset käsittää joskus toisten sanomiset väärin. Onko anoppi-miniä -suhde lähtökohtaisesti jotenkin arka? Naisihmisillä on enemmän kuin miehillä taipumusta näkemään draamaa ympärillään.
Kai minäkin ensimmäiseen lapsenlapseeni hurahdin aivan täysillä. Olin mummoksi nuori, 38-vuotias, joten en ainakaan vanhuudenhöppänä ollut. Sain kyllä hoitaa mielin määrin, lapsi on ollut mummolassa tosi paljon. Oli seuraavatkin, mutta vanhin eniten. Ikinä ei ole ollut erimielisyyksiä. Yhdellä lapsella on allergia enkä ymmärrä, miksi joku mummo ei sitä käsittäisi, kyllä minä vaan edelleenkin pidän huolta sen yhden ruokavaliosta, kun meillä käyvät.
Surullista on, jos isovanhemmat alistetaan vain raha-automaateiksi. Jos appivanhemmat koetaan vaikeiksi ja huonoiksi isovanhemmiksi, niin on ihan oikeutettua sitten pysytellä heistä erossa, mutta ei myöskään pitäisi ottaa heiltä rahaa vastaan. Jos nämä kaikesta huolimatta vain tuputtavat sitä rahaa, niin se kannattaa sitten laittaa lapsen tilille odottamaan lapsen aikuistumista. Siinä vaiheessa lapsi tarvitseekin omaa rahaa, joten menee varmasti sitten oikeaan osoitteeseen ja hyvään tarkoitukseen. Mutta sittenkin olen enemmän sitä mieltä, että rahasta pitäisi kieltäytyä, jos muutenkaan ei ole yhteyksiä, tai yhteydet on huonot.
Suomalaiset ovat nyt maailmalla metsäkansaa, niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos on ongelmia niin minä lähtisin purkamaan niitä jäsentämällä, onko esim. mummolla oikeasti mielenterveysongelmia vai vähän käsittelemättömiä asioita (kuinka vahvana on kuvittelee olevansa vauvan äiti, kasvattavansa vauvan, jyräävänsä vanhemmat) ja siitä sitten päästäisin miten edetä. Vahvat ongelmat ei auta kuin etäisyys ja mahdolliset rajoitetut tapaamiset valvonnassa. Vähän lievemmät niin selkeä keskustelu, etäisyys, rajoitetut tapaamiset valvonnassa.
Sitten pitää pystyä arvioimaan onko ongelmat peloista johtuvia esim. mummo kokee etteivät vanhemmat arvosta ja kunnioita häntä, vähättelevät ja pitävät välttämättömänä pahana vaikka varsinaisia mielenterveysongelmia ei mummolla ole, on vain valtaongelmaa, loukkaantumista jne. mielipahaa mikä on keskustelulla ja käytöksellä korjattavissa. Itse olen yrittänyt aina näyttää, että molemmat mummot on tärkeitä ja varsinkin lapsella. Paikka sydämessä. Olen kuunnellut neuvoja ja tehnyt sitten oman pääni mukaan. En vaan lähde mihinkään valtataisteluun ja näyttämään mummolle paikkaa kun se on jo tiedossa. Mummon paikka on sydämessä (jep jep ja äiskän täällä meidän kotona päättämässä ihan kaikista asioista iskän kanssa). Mitä sitä selvää asiaa väittelemään.
Lähden perusasetelmasta, että mummoa ei hylätä, eristetä ja aina on paikka. Pelko sillä vanhemmalla ihmisellä on ja varsinkin jos lukee tätä ketjua. Mutta meillä on sitten taas perhe- ja kotirauha, lapsella pitää olla rauhallinen koti. Kerta viikko on sopiva kyläilytahti meillä jos mummolla on kova vauvakuume. Meillä lapsia on kolme niin näyttää tuo tahti rauhoittuvan. Esimerkiksi me sanotaan aina lähtiessä mikä päivä nähdään tai soitellaan seuraavan kerran eikä vaan että katellaan. Pitää olla täsmällinen eikä epämääräinen niin huoli menee pois. Luottamus ja se on kahden kauppa.
En tiedä, olen saanut anopiltakin tunnustusta, että olen järki-ihminen vaikka en nyt mikään mahdottoman mieluisa miniä olekaan. Ja oma luonteeni on positiivinen ja jämäkän ystävällinen, silläkin on vaikutusta. Jos näytät toiselle koko ajan naamaa väärinpäin niin asiat menee väärinpäin.
Sitten pikkuasioista ei kannata kinata, jos anoppi kysyy onko minun mieheni saanut ruokaa niin sanon, että toivottavasti se on töissä käynyt syömässä, anoppi rakastaa ruualla. Hän on ihan eri sukupolven ihminen, samoin kuten äitini, niin ei voida verrata, että on se nyt tyhmää kysyä aikuiselta ihmiseltä onko se syönyt. (Ei muuten tarvi ajaa 200 kilsaa kun voi soittaa :D mutta soittaa sitten pojalleen). Näin meillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on minuakin vaivannut tässä ketjussa, kun joku puhui peiliin katsomisella niin minusta se tarkoitti just tätä
"Muutenkin tuntuu kuin täällä nyt tuotaisiin framille kaikki mahdolliset pöpipää-anopit ja -apet. Ja sillä asialla nyt sitten lyödään kaikkia isovanhempia ja tietysti ennen kaikkea niitä miehen vanhempia. Kuitenkin aivan takuulla ehdottomasti suurin osa heistä on aivan normaaleja ihmisiä ja isovanhempia.
Kukaan ei koskaan ole täydellinen, ja sammakoita tulee kaikkien suusta. Myös ihan normaalit ihmiset asettaa joskus sanansa väärin ja myös ihan normaalit ihmiset käsittää joskus toisten sanomiset väärin. Onko anoppi-miniä -suhde lähtökohtaisesti jotenkin arka? Naisihmisillä on enemmän kuin miehillä taipumusta näkemään draamaa ympärillään. "
Vierailija kirjoitti:
Tämä on minuakin vaivannut tässä ketjussa, kun joku puhui peiliin katsomisella niin minusta se tarkoitti just tätä
"Muutenkin tuntuu kuin täällä nyt tuotaisiin framille kaikki mahdolliset pöpipää-anopit ja -apet. Ja sillä asialla nyt sitten lyödään kaikkia isovanhempia ja tietysti ennen kaikkea niitä miehen vanhempia. Kuitenkin aivan takuulla ehdottomasti suurin osa heistä on aivan normaaleja ihmisiä ja isovanhempia.
Kukaan ei koskaan ole täydellinen, ja sammakoita tulee kaikkien suusta. Myös ihan normaalit ihmiset asettaa joskus sanansa väärin ja myös ihan normaalit ihmiset käsittää joskus toisten sanomiset väärin. Onko anoppi-miniä -suhde lähtökohtaisesti jotenkin arka? Naisihmisillä on enemmän kuin miehillä taipumusta näkemään draamaa ympärillään. "
Tää on vertaistukiketju hullujen mummojen uhreille. Ihan on sekä miehn että vaimon anoppeja. Eikä kukaan ole väittänyt että kaikki mummot on hulluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä vertaistukiketju tämä on? Tämä on vauva-palsta ja otsikkona Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä? ja ihan samanlainen keskusteluketju kuin sata muuta. Aloittaja on tehtaillut näitä useampia mm. porot meni ulkopuoliselle hoitoon kun appi suuttui ja anoppi on kaheli. Missään otsikossa ei lue vertaistukiketju, että tätä osaisi jotenkin varoa lukemasta tai kommentoimasta.
Vertaistuki mainitaan aina marttyyrimaisesti, että nyt pitää kommentoida vaan tietyllä tavalla ettei pilata ketjua. Hah hah. Ettei pahoiteta uhrien mieltä. Eiköhän ne hullut mummot ole sen jo tehneet niin satunnainen kommentti sinne tänne ei tunnu missään. Keskustelupalsta on keskustelupalsta ja uhriksi heittäytymällä ei ohjata keskustelua. Hyvin aggressiivisesti te olette välillä tässä ketjussa puolenne pitäneet niin ei kannata heittäytyä yhtäkkiä avuttomaksi.
Ai niin se asia meinasi unohtua: suhtautumista mietin, moni heittäytyy kommentissaan ja vastakommentissaan heti hyökkäävälle kannalle jo ihan tässä ketjussakin (noin joka toinen kommentti) niin onkohan se yksi syy miksi kommunikointi ei sitten sillä ihmisellä oikein toimi tietyissä tilanteissa siellä elävässä elämässä. Ajattelin vaan...
No voi,huolet on monet.Olen viiden lapsen isoäiti ja olen suonut tyttärelleni ja vävylleni "lapsivapaita viikonloppuja" vähintään joka toinen kuukausi,keskimäärin.
Ovat ottaneet ne mielellään vastaan.Tyttäreni on hyvä äiti ja vävy hyvä isä,mutta vauvan aiheuttamat yövalvomiset näkyvät runsaana väsymyksenä ja välillä oma aika on tarpeen.Etkö ole kahdeksan-kuista vauvaa päästänyt kertaakaan yökylään.Et siis ole käynyt missään tuulettumassa tai vain löffinyt kotona nukkuen univelkojasi pois.
Ihmettelen miten täällä kaikki ovat kanssasi samaa mieltä.Minä kuuskymppisenä mummina ymmärrän tuon toisen puolen.En toki ole toiminut sinun kertomasi mummon tavoin,en itse asiassa ole mikään hempeilijä vauvojen suhteen,mutta tiedän paljonko pikkuvauva väsyttää.
Minun mummo"velvollisuuteni" alkoivat vuonna 2002.Ensimmäinen olikin mulla yökylässä ennen kastejuhlaa jo ekan kerran,tyttäreltäni loppui maidon tulo lyhyeen.
Seuraavat kolme ovat olleet tarpeen mukaan,maitoa on lypsetty ja kun maito väheni,siirryttiin lisäksi korvikkeeseen muutenkin.Kaikki ovat viihtyneet niin kotona kuin mummolassakin ja kaikilla on pysynyt järki kasassa.
Nyt meillä onkin sitten kinkkisempi juttu.Nuorin syntyi vuosi sitten elokuussa ja vaari kuoli pian perästä.
Eihän siinä tyttärenkään mieli tehnyt kotoa mihinkään suuren surun keskellä.Näin ollen nuorimmasta tuli oikein "äidin vierivauva",joka ei oikein vieläkään erkanisi äidin rinnasta,vaikka on jo tavallisen maidon ja osittain tavallisen ruuan syöjä.
Huutaa ja kiukuttelee kun on muutaman kerran ollut mulla vkl.hoidossa.Huutaminen liittyy toki iltoihin,
muuten hymyilee kuin aurinko.Olisi pitänyt sisarustensa lailla olla enemmän mummulassa,mutta kuten sanoin,vaarin kuolema teki hänestä "vierivauvan".
Tyttäreni ja vävyni oikein ihmettelevät,kun lukevat vanhemmista,jotka eivät anna lapsia isovanhempien hoitoon.Ihmettelen minäkin.Jokatapauksessa jaksamista teille,minkä tien sitten valitsettekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpommalla pääsee, kun antaa asioiden mennä eteenpäin omalla painollaan turhia reagoimatta ja muistaa hengittää syvään. Ei ole pakko totella anoppia tai edes omaa äitiä.
Vierailija kirjoitti:
No voi,huolet on monet.Olen viiden lapsen isoäiti ja olen suonut tyttärelleni ja vävylleni "lapsivapaita viikonloppuja" vähintään joka toinen kuukausi,keskimäärin.
Ovat ottaneet ne mielellään vastaan.Tyttäreni on hyvä äiti ja vävy hyvä isä,mutta vauvan aiheuttamat yövalvomiset näkyvät runsaana väsymyksenä ja välillä oma aika on tarpeen.Etkö ole kahdeksan-kuista vauvaa päästänyt kertaakaan yökylään.Et siis ole käynyt missään tuulettumassa tai vain löffinyt kotona nukkuen univelkojasi pois.
Ihmettelen miten täällä kaikki ovat kanssasi samaa mieltä.Minä kuuskymppisenä mummina ymmärrän tuon toisen puolen.En toki ole toiminut sinun kertomasi mummon tavoin,en itse asiassa ole mikään hempeilijä vauvojen suhteen,mutta tiedän paljonko pikkuvauva väsyttää.
Minun mummo"velvollisuuteni" alkoivat vuonna 2002.Ensimmäinen olikin mulla yökylässä ennen kastejuhlaa jo ekan kerran,tyttäreltäni loppui maidon tulo lyhyeen.
Seuraavat kolme ovat olleet tarpeen mukaan,maitoa on lypsetty ja kun maito väheni,siirryttiin lisäksi korvikkeeseen muutenkin.Kaikki ovat viihtyneet niin kotona kuin mummolassakin ja kaikilla on pysynyt järki kasassa.
Nyt meillä onkin sitten kinkkisempi juttu.Nuorin syntyi vuosi sitten elokuussa ja vaari kuoli pian perästä.
Eihän siinä tyttärenkään mieli tehnyt kotoa mihinkään suuren surun keskellä.Näin ollen nuorimmasta tuli oikein "äidin vierivauva",joka ei oikein vieläkään erkanisi äidin rinnasta,vaikka on jo tavallisen maidon ja osittain tavallisen ruuan syöjä.
Huutaa ja kiukuttelee kun on muutaman kerran ollut mulla vkl.hoidossa.Huutaminen liittyy toki iltoihin,
muuten hymyilee kuin aurinko.Olisi pitänyt sisarustensa lailla olla enemmän mummulassa,mutta kuten sanoin,vaarin kuolema teki hänestä "vierivauvan".
Tyttäreni ja vävyni oikein ihmettelevät,kun lukevat vanhemmista,jotka eivät anna lapsia isovanhempien hoitoon.Ihmettelen minäkin.Jokatapauksessa jaksamista teille,minkä tien sitten valitsettekin.
Yökyläilyä ei suositella ollenkaan alle yksivuotiaille.
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi,huolet on monet.Olen viiden lapsen isoäiti ja olen suonut tyttärelleni ja vävylleni "lapsivapaita viikonloppuja" vähintään joka toinen kuukausi,keskimäärin.
Ovat ottaneet ne mielellään vastaan.Tyttäreni on hyvä äiti ja vävy hyvä isä,mutta vauvan aiheuttamat yövalvomiset näkyvät runsaana väsymyksenä ja välillä oma aika on tarpeen.Etkö ole kahdeksan-kuista vauvaa päästänyt kertaakaan yökylään.Et siis ole käynyt missään tuulettumassa tai vain löffinyt kotona nukkuen univelkojasi pois.
Ihmettelen miten täällä kaikki ovat kanssasi samaa mieltä.Minä kuuskymppisenä mummina ymmärrän tuon toisen puolen.En toki ole toiminut sinun kertomasi mummon tavoin,en itse asiassa ole mikään hempeilijä vauvojen suhteen,mutta tiedän paljonko pikkuvauva väsyttää.
Minun mummo"velvollisuuteni" alkoivat vuonna 2002.Ensimmäinen olikin mulla yökylässä ennen kastejuhlaa jo ekan kerran,tyttäreltäni loppui maidon tulo lyhyeen.
Seuraavat kolme ovat olleet tarpeen mukaan,maitoa on lypsetty ja kun maito väheni,siirryttiin lisäksi korvikkeeseen muutenkin.Kaikki ovat viihtyneet niin kotona kuin mummolassakin ja kaikilla on pysynyt järki kasassa.
Nyt meillä onkin sitten kinkkisempi juttu.Nuorin syntyi vuosi sitten elokuussa ja vaari kuoli pian perästä.
Eihän siinä tyttärenkään mieli tehnyt kotoa mihinkään suuren surun keskellä.Näin ollen nuorimmasta tuli oikein "äidin vierivauva",joka ei oikein vieläkään erkanisi äidin rinnasta,vaikka on jo tavallisen maidon ja osittain tavallisen ruuan syöjä.
Huutaa ja kiukuttelee kun on muutaman kerran ollut mulla vkl.hoidossa.Huutaminen liittyy toki iltoihin,
muuten hymyilee kuin aurinko.Olisi pitänyt sisarustensa lailla olla enemmän mummulassa,mutta kuten sanoin,vaarin kuolema teki hänestä "vierivauvan".
Tyttäreni ja vävyni oikein ihmettelevät,kun lukevat vanhemmista,jotka eivät anna lapsia isovanhempien hoitoon.Ihmettelen minäkin.Jokatapauksessa jaksamista teille,minkä tien sitten valitsettekin.
Yökyläilyä ei suositella ollenkaan alle yksivuotiaille.
En suosittele yökyläilyä ollenkaan, koskee koko perhettä ja varsinkin miniää.
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!
Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Herää kysymys millainen tyyppi on sitä mieltä ettei tunnekontrolli ja harkinta ole mitenkään hyvä juttu, vähän ihmetyttää. Kaikki tunteet vaan kontrolloimatta pihalle, ei mitään itsehillintää ja harkintaa?
Gallup:
Yläpeukku = tunteitansa on hyvä hallita
Alapeukku = tunteitansa ei kannata hallita
Kiinnostaa! Ja tässä ei ole kysymys ääripäistä, ilmaisee ihan kaikki blaaaaah tai ettei ilmaise yhtään mitään, nada
Alue: Aihe vapaa
Tämä ketju käsittelee häiriibtyneitä ihmisiä jotka kohdistaa henkistä väkivaltaa lapsiinsa ja lastenlapsiinsa.
Siinä on ihan turha uhrin etsiä peiliä tai odottaa itse muuttuvaansa samanlaiseksi.