Onko suurimmalla osalla tuntemistanne n. 50-vuotiaista jo lastenlapsia?

Hyvin paljon tuntuu jakautuvan tuttavissani iät, milloin heistä tulee isovanhempia. Osa on saanut ensimmäisen lapsenlapsensa jo 40-45-vuotiaina, osa puolestaan vasta eläkeiässä. Molemmissa on varmaan puolensa ja puolensa: nuorempana jaksaa todennäköisesti touhuta paremmin lastenlasten kanssa, mutta toisaalta siinä vaiheessa ollaan yleensä vielä täysillä työelämässä mukana eikä siten ole välttämättä ihan hirveästi aikaa olla heidän kanssaan, etenkin jos on vielä omiakin lapsia kotona ja välimatka lastenlapsiin hiemankin pitempi.

itse olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut ja voin hyvinkin tulla isoäidiksi n. 50-v, jopa vähän alle sen. 

Sain toivotut lapset nuorena. Ajatuksena oli, että a) tilastollisesti ehdin pitkään nauttia elämästä heidän kanssaan yhtä aikaa.  b) nuorena kroppa toimii paremmin ja perhe-elämää jaksaa paremmin. c) on turha myydä elämänsä kvartaalikapitalismille ja nimittää sitä sitten koulutetun naisen itsenäiseksi valinnaksi. 

Kyllä aika monella on jo, tiedän jopa useampia 40-45-vuotiaita, jotka ovat jo isovanhempia.

Ihmettelen kyllä sitä, miksi se tuntuu monista niin poikkeukselliselta ja epätavalliselta olla tuossa iässä isovanhempia. Onkohan siinä se, että sanoista "mummo", "vaari", "pappa" jne. tulee väkisinkin ensimmäisenä mieleen vanhus eikä parhaassa keski-iässä oleva ihminen?

Olen 49 v ja oma lapseni on vasta peruskoulun 7. luokalla. Samanikäisen ystäväni lapsi meni juuri ekaluokalle. Luokkakaverini lapsinon vielä päiväkodissa.

Lapsenlapsia tulee ehkä seitsemänkymppisenä. En tunne ketään ikäistäni, jolla olisi lapsenlapsia. Ehkä näissä on eroja väestäryhmittäin. Mä ja tuttuni ollaan akateemisia Helsingistä ja Espoosta.

Vierailija kirjoitti:

itse olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut ja voin hyvinkin tulla isoäidiksi n. 50-v, jopa vähän alle sen. 

Sain toivotut lapset nuorena. Ajatuksena oli, että a) tilastollisesti ehdin pitkään nauttia elämästä heidän kanssaan yhtä aikaa.  b) nuorena kroppa toimii paremmin ja perhe-elämää jaksaa paremmin. c) on turha myydä elämänsä kvartaalikapitalismille ja nimittää sitä sitten koulutetun naisen itsenäiseksi valinnaksi. 

Minä tein täysin päinvastaisen valinnan eli sain lapset silloin, kun palkka oli sitä luokkaa, että äitiyspäiväraha oli mukavan iso. Ajatuksena oli, että a) lapset saavat lapsuuden, jossa ei mietitä jokaista euroa b) olen niin aikuinen, että en kaipaa treffeille, perhe-elämästä nauttii, kun on ennen perhettä ehtinyt tekemään ja näkemään c) lasten kanssa ja lasten kannalta on mukavampaa, kun vanhemmat ovat vanhempia, eivät omien kasvukipujensa kanssa taistelevia d) tilastollisesti ehdin olla lasteni kanssa sen aikaa, kun siitä on heille hyötyä, en jää ongelmajätteeksi, jota aikanaan 60v lapseni joutuvat hoitamaan samaan aikaan omien lastenlastensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan! Lapsettomat 5-kymppiset tahi noin 5 - 10 - vuotiaiden vanhemmat (ensimmäisissä vakavissa parisuhteissaan olevat) muodostavat mielestäni normaalin.

Mutta olenkin koulutettu kaupunkilainen.

Aika vinoutunut sinun normaalisi, jos viisikymmpisenä on normaalia muodostaa ensimmäinen vakava parisuhde. Siinä vaiheessa ei enää olla naisina kovinkaan vauvantekoiässä. 

Heh, mä olen eri, mutta aloin seurustella ensimmäisen kerran elämässäni vasta 42-vuotiaana. Sitä ennen oli yhdenyönsuhteita. Nyt naimisissa ja pienen lapsen äiti. Akateeminen minäkin ja pk-seudulta.

Olen 49-vuotias akateeminen ja tulossa isoäidiksi muutaman kuukauden kuluttua. Tuttavapiirissäni on ikäisiäni isovanhempia, mutta myös niitä, joilla on vielä melko pieniä lapsia. Itse olen oikein tyytyväinen tilanteeseeni. Entinen työkaverini jäi eläkkeelle 68-vuotiaana (kun oli pakko) ja sai ensimmäisen lapsenlapsensa pari vuotta myöhemmin. Vaikka olen työelämässä vielä pitkään (toivottavasti), eikä arkisin ole mahdollisuutta lastenhoitoon, jaksan ja haluan kyllä huolehtia lapsenlapsesta/lastenlapsista viikonloppuisin ja lomilla. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä sitä, miksi se tuntuu monista niin poikkeukselliselta ja epätavalliselta olla tuossa iässä isovanhempia. Onkohan siinä se, että sanoista "mummo", "vaari", "pappa" jne. tulee väkisinkin ensimmäisenä mieleen vanhus eikä parhaassa keski-iässä oleva ihminen?

Mä taas luulen, että taustalla saattaa olla myös se, että moni ei huomaa sitä, että ensisynnyttäjien ikä on tainnut vuosi-vuodelta joko pysynyt samana kuin edellisenä vuonna tai kohonnut; eli lapsi tai lapsia saadaan nykyisin entistä vanhempana kuin aiempina vuosina. Tämä taas tarkoittaa sitä, että keskimäärin isovanhemmaksikin tullaan vanhempana kuin aiempina vuosina.

Itselläni oli lapsenlapsia kun olin 50, samoin muutamalla kaverilla lähipiiristä. Osa oli "akateemisia" - miten sen sitten haluaakin nähdä tässä kontekstissa - osa ei. Samaa ystäväpiiriä kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

itse olen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut ja voin hyvinkin tulla isoäidiksi n. 50-v, jopa vähän alle sen. 

Sain toivotut lapset nuorena. Ajatuksena oli, että a) tilastollisesti ehdin pitkään nauttia elämästä heidän kanssaan yhtä aikaa.  b) nuorena kroppa toimii paremmin ja perhe-elämää jaksaa paremmin. c) on turha myydä elämänsä kvartaalikapitalismille ja nimittää sitä sitten koulutetun naisen itsenäiseksi valinnaksi. 

Minä tein täysin päinvastaisen valinnan eli sain lapset silloin, kun palkka oli sitä luokkaa, että äitiyspäiväraha oli mukavan iso. Ajatuksena oli, että a) lapset saavat lapsuuden, jossa ei mietitä jokaista euroa b) olen niin aikuinen, että en kaipaa treffeille, perhe-elämästä nauttii, kun on ennen perhettä ehtinyt tekemään ja näkemään c) lasten kanssa ja lasten kannalta on mukavampaa, kun vanhemmat ovat vanhempia, eivät omien kasvukipujensa kanssa taistelevia d) tilastollisesti ehdin olla lasteni kanssa sen aikaa, kun siitä on heille hyötyä, en jää ongelmajätteeksi, jota aikanaan 60v lapseni joutuvat hoitamaan samaan aikaan omien lastenlastensa kanssa.

Huokaus. Taas huomaan olevani kateellinen heille, jotka ovat voineet ja saaneet asian vapaasti ja avoimesti valita ja ovat valintaansa ilmeisen tyytyväisiä. Itse olisin ollut valmis saamaan jälkikasvua jo useamman vuoden; ainoastaan "tekijäkumppani" puuttuu. - Olenko nirso? - Kenties. Koska vaadia ja odotan, että tuo "tekijä kumppanini" olisi sellainen, että kokisin ja tuntisin, että hänen kanssaan saattaisin yleisemmin jakaa elämäni ja siten kaiken muun ohessa tehdä ja toteuttaa sellaisia ratkaiuja ja muita toimia, joissa sekä meidän vanhempien että laps(I)en olisi hyvä ja turvallinen olla ja elää.

46v täällä ja yksi lapsenlapsi, suht samanikäisiä isovanhempia en kovin montaa tunne.

Minulla on kaksi aikuista lasta (22 ja 20) ensimmäisestä liitosta nuorempana ja kolme pientä lasta nykyisessä liitossa. (4,3 ja 1). Ensimmäiset lapseni eivät ole koskaan osoittaneet kiinnostusta hankkia lapsia ainakaan ennen kolmeakymppiä joten mukavaa että on nämä omat.

M51

Mun n 50- vuotiaille työkavereilla useilla vasta pienet lapset. Yksi työkaveri sai vasta kaksi lastenlasta kuukuaden sisällä, mutta hän on jo yli 60 v. Yksi sai lapsenlapsen n 55-56 v. Mun kaikki sisarukset on yli 60 v ( olen iltatähti), niin vain yhdellä on lapsenlapsi, nyt 3 v. Jollain mun kotiseudulla asuvilla serkuilla on jo lastenlapsia.

Olen hyvin kouluttautunut, neljävitosena mummiintunut. Ei mitään valittamista! Aina korjaan ylpeänä, että olen mummo, kun minua tuntemattomat luulee lastenlasten äidiksi. Jos hyvin käy ja Luoja suo, olen ihan virkkunen isomummo vielä lapsenlapsenlapsillekin.

Oon 51v sinkku ja oon huomannut että mun ikäisillä eronneilla miehillä on pieniä lapsia ja istuvat vielä hiekkalaatikolla leikkipuistossa.

No onneksi valtaosalla ei ole.

Itse odotan lapsenlapsia, mutta en vielä.

Ja treffaan vain niitä joilla on lapset maailmalla eli normaaleja..

Lapseni ovat 31, 26 ja 25 -vuotiaita, lapsenlapsia ei ole. Itse olen N54. Olen hyvin tyytyväinen tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä sitä, miksi se tuntuu monista niin poikkeukselliselta ja epätavalliselta olla tuossa iässä isovanhempia. Onkohan siinä se, että sanoista "mummo", "vaari", "pappa" jne. tulee väkisinkin ensimmäisenä mieleen vanhus eikä parhaassa keski-iässä oleva ihminen?

Mä taas luulen, että taustalla saattaa olla myös se, että moni ei huomaa sitä, että ensisynnyttäjien ikä on tainnut vuosi-vuodelta joko pysynyt samana kuin edellisenä vuonna tai kohonnut; eli lapsi tai lapsia saadaan nykyisin entistä vanhempana kuin aiempina vuosina. Tämä taas tarkoittaa sitä, että keskimäärin isovanhemmaksikin tullaan vanhempana kuin aiempina vuosina.

- Niin ja tätä voisi täydentää, että siksi minusta välilllä tuntuukin kiusalliselta, kun osa kokee käyttää merkittävän osan ajastaan utelemalla enemmän toisinaan vähemmän tahdikkaasti omalta jälkikasvultaan tai hiedän kumppaneiltaan (poika/ mies tai tyttö / nais ystäviltä) jälkikasvun hankkimisesta, antaen ymmärtää, että he kyllä tietävät parhaiten milloin on parhain aika saada (tai olla saamatta) jälkikasvua.

Läheisten utelun (toivottavasti ei painostuksen) saattaa jollain tavalla ymmärtää esimerkiksi omilta vanhemmilta. Sen sijaan sitä on tympeä kuunnella, kun neuvojana ja viisastelijana on joku muu, jolta puuttuu kyky kunnioittaa ja arvostaa muiden tekemiä päätöksiä ja valintoja ja/tai yleisemmin tajuta kunnioittaa muiden elämää, silloinkin kun se ei muodostu ja vastaa yks-yhteen hänen ennakkoluulojaan.

Kun minä sain esikoiseni oli äitini 47v.Hän oli lapsenlapsesta todella innoissaan.Poikani on äidilleni kaikki kaikessa.

Itse olen nyt 35v. Lapsia tällä hetkellä kaksi (6v ja 8v) ja kolmannesta vielä haaveilen. Eli itse en usko mummo olevani yhtä nuorena kuin äitini :D

Omassa tuttavapiirissäni melko harvalla on vielä 50-vuotiaana lastenlapsia, mutta siinä n. 55:stä eteenpäin alkaa joukossa olla jo huomattavasti enemmän mummoja ja vaareja.