Lue keskustelun säännöt.
Sossun ja neuvolan toiminta: Naurettavaa!
15.10.2018 |
Pahimmassa uhmaiässä oleva lapsi tekee elämästä h*lvettiä. Huutaa päivät ja yöt, kun ei saa tahtoaan läpi/öisin saa raivokohtauksia, ei aavistustakaan, miksi. Meistä tehty myös lastensuojeluilmoitus lapsen huudon takia ja olen käynyt sossussa puhumassa tukiperheen tarpeesta, sillä olen yh ilman tukiverkkoa ja voimani alkavat olla lopussa, tuntuu, etten enää pärjää lapsen kanssa. Naapuritkin kyttäävät ja häiriintyvät lapsen jatkuvista raivareista. Muutama päivä sitten kamelin selkä katkesi ja soitin sosiaalipäivystykseen, että tulkaa nyt herranjumala hakemaan tuo lapsi pois, en kestä enää sen kamalaa huutoa, jota oli kestänyt koko yön. Päivystyksen sossu käski mennä nukkumaan! Tosi helppoa juu, kun lapsi ei suostunut enää mennä nukkumaan ja raivarit jatkuivat koko päivän. Seuraavana päivänä meillä olikin neuvola ja siellä itkin, paruin, rukoilin ja uhkailin jopa itsemurhalla, että tekisivät kiireellisen sijoituksen, en pärjää enää. Mutta ei! Kaikkia mitä turhimpia tukimuotoja tarjottiin, kuten perheneuvolaa tms. Samalla käynnillä soitti myös sossu tuon minun sosiaalipäivystykseen liittyneen soiton perusteella ja hän sitten tarjosi tukimuodoiksi lastenhoitoapua ja perhetyöntekijää! Samalla kertoi myös meistä tehdyn toisen lasun (syynä jälleen lapsen armoton huuto ja kirkuminen). Eihän nuo tollaiset perhetyöntekijät auta yhtään mitään, kun tarvitsen nyt oikeasti omaa aikaa saada oma pääni kuntoon erossa tuosta lapsesta. Pyysin tukiperhettä, pyysin sijoitusta, mutta ei heru! Mitä ihmettä pitää tehdä, että saa kiireellisen sijoituksen? Olla perskännissä, kun perhetyöntekijä paukkaa kotiin? Miten voi olla mahdollista, että lapsia otetaan huostaan ihmisiltä, jotka eivät sitä toivo ja sitten kun itse pyydät sitä niin ei saa?? Käsittämätöntä!
Kommentit (111)
Mielestäni kertomuksien mukaan lapsen ja äidin välillä on nyt jotain ongelmaa. Lieneekö lapsella vaikea temperamentti sekä sellainen kiintymyssuhde äitiin jossa hän aina reagoi todella voimakkaasti kaikkeen, mitä äiti tekee, koska on tähän tottunut.
Oletko AP jossain vaihessa jättänyt lapsen huomioimatta, kun tämä on tehnyt jotain ja ainoastaan reagoinut kun lapsi taas reagoi vahvasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole pihalla. Tiedän, kuinka tulisi toimia, mutta se on hankalaa, koska lapsen pettymysraivarit poikivat vaan lisää lasuja. Tämän takia en koe, että perheneuvolasta tms. Saisin juuri sen enempää apua, kun mitä maalaisjärjellä pystyn asioista päättelemään ja googlamalla hakemaan tietoa. Ongelma on juurikin se, että pelottaa naapureiden reaktio noissa raivaritilanteissa, kun lapsi saattaa kirkua puolikin tuntia putkeen. Lisäksi tuntuu, ettei ole normaalia saada niin rajuja raivareita kuin mitä lapsi saa. Olen nähnyt satoja lasten raivareita, mutten koskaan yhtä sekopäistä ja kovaäänistä kuin omani. Olemme siis noidan kehässä. En pysty toimia, kuinka tiedän ja tunnen olevan oikein, koska naapurit ja raivarin taso. Ja tämä ei edelleenkään poista sitä faktaa, että olen lopussa ja elämä on kamalaa lapsen takia.
eli siis tiedät, miten sinun pitäisi toimia saadaksesi lapsen raivokohtaukset loppumaan, mutta et uskalla toimia oikein, koska se johtaa kovempaam raivokohtaukseen? Huomaatko itse, miten epäloogisest ajattelet? Ja jos kerran toivot että lapsi otettaisiin sijoitukseen, niin silloinhan niiden naapureiden tekemien lastensuojeluilmoitusten pitäisi vaan edesauttaa sitä, mitä joka tapauksessa haluat?
Kyllä sun nyt vaan kannattaisi se perhetyön apu ottaa vastaan. Ei se ainakaan haitata voi. Tuntuu kirjoitustesi perusteell päivänselvältä, että tarvitset todellakin apua lapsen kanssa toimimiseen.
hei täällä ainakin lapsen käytökseen vaikuttaa atooppinen iho ja siihen päälle öisin heräämiset jotka esiintyvät juuri kiukkuna, raivona jne Huomasin vain että olit kirjoittanut jossain kohtaa että lapsella olevan atooppinen ihottuma. Se kutina on todella kauheeta lapselle joten tottakai sekin voi vaikuttaa asiaan. Missä päin asutte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiireellisen sijoituksen kriteerinä on, että lapsen terveys ja kehitys on vaarassa tai lapsi on ne itse itselleen vaarantanut. Tilanteesi ei täytä noita kriteerejä, sillä lapsella on äiti, joka kykenee hänestä huolehtimaan. Tukiperheitä ei käytännössä ole saatavilla.
Miten niin tukiperheitä ei ole käytännössä saatavilla? Kyllä niitä on, ja erityisesti yksinhuoltajille.
No missäs niitä on?? nim. kohta 2v jonossa ollut jo
Mulla toinen lapsi oli vauvana koliikkinen ja hän sai myös aivan todella voimakkaita raivokohtauksia 2-3 vuotiaana. Hän huusi sellaista selkäpiitä karmivaa kiljuntaa, esim. syystä, että hän ei saanut jäädä enää pihalle, vaan piti mennä sisään. Otin lapsen kainaloon ja kannoin sisään, mutta huuto saattoi jatkua silti seuraavat 20 minuuttia. Eikä niihin oikein auttanut mikään, vaikka kuinka yritti siirtää lapsen huomiota johonkin leikkiin, kirjaan tai ottaa syliin ja lohduttaa. Lapsen isoisä oli kuulemma ollut lapsena samanlainen. Toisen lapsen raivarit ovat olleet hallitumpia: itkee ja vaatii haluamaansa, mutta se huuto ei kuulosta siltä kuin jotain tapettaisiin ja se taukoaa muutamassa minuutissa. Hän on luonteeltaan tosin muutenkin vähemmän tempperamenttinen, yhtä vilkas kuitenkin. Toi on oikeasti hirveää. Meillä siis hyvä koti lapsella ja minä olen kasvatusalan ammattilainen. Lapsista on meillä aina huolehdittu hyvin. On annettu rakkautta ja rajoja. Nykyisin tämä lapsi on iloinen ja kiltti 5v, josta ei ikimaailmassa uskoisi, että hän on joskus karjunut niin. Hän on fiksu ja hyväkäytöksinen lapsi. Eli ap, kyllä se vielä ohi menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieleeni tuli heti mahdollinen aistiyliherkkyys?
Se on neurologinen sairaus joka voi ilmentyä monilla eri tavoilla. Mielestäni tämä pitäisi ehdottomasti tutkia ja pois sulkea.
En lukenut koko ketjua. Sanoisin, että nyt lapsi ehdottomasti kunnolliseen lääkärintutkimukseen, mielellään yksityiselle. Ennen kuin aletaan syynätä mitään vuorovaikutusta, pitää tutkia, onko esim. neurologista poikkeamaa. Tai sitten ihan kipuja. Itselläni on toinen lapsi Asperger, toinen ns. tavallinen ja kyllä ne Aspergerin raivarit ym. on ihan eri planeetalta kuin tavallisen. Siinä ei mikään rakkautta ja rajoja -mantra auta. Meilläkin lapsi meni suuttuessaan tai hätääntyessään sellaiseen outoon tilaan, voisi kai sitten sanoa että transsiin, kuten ap kirjoitti. Jos lapsi on huutanut vauvasta saakka, sitä on nyt turha selitellä millään uhmaiällä. Sitäkin ihmettelen, mitä ihmeen kantaa sossu ottaa neurologisen poikkeaman mahdollisuuteen, voi luoja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myönnän, että olen saattanut antaa lapselle liikaa periksi ja päätäntävaltaa, koska olen pelännyt sitä huutoa aina. Olen ollut paniikissa, että joku naapuri huolestuu ja soittaa lasun. No nyt ollaan jouduttu prosessiin ja ajattelin, että enää ei tarvitse pelätä sitä lasuilmoa. Tämä ei kuitenkaan selitä Sitä, miksi lapsi on ollut koko ikänsä, syntymästään lähtien huutava. Eikä poista sitä faktaa, etteikö voimat ala olla lopussa. Aion kuitenkin kokeilla noita tukimuotoja, jos niistä jotain apua olisi. En sulje pois myöskään jotain neurologista tilaa, koska alleviivaan vielä, että huutaminen on jatkunut koko 2,5v.
Tulee mieleen kokonaisuudessaan, että lapsi kokee turvattomuutta. Kun aikuinen tekee päätökset, niin se tuo lapselle turvaa ja tunteen, että vanhemmalla on ohjat tiukasti käsissään.
Noin nuorella ei voi olla päätäntävaltaa kuin hyvin pienissä asioissa, kuten otatko banaani- vai mustikkajogurttia.
Voisiko lapsi olla erityisherkkä yms? Itse olin kuulemma kova itkiä ja kiukuttelija vauvasta 3v ikään ja vanhempanakin, sekä edelleen. Kouluikäisenä saatoin huutaa ja itkeä koko päivän jos takki oli väärän värinen yms. Sain vaan leiman hankala lapsi ja nyt aikuisena diagnoosina erityisherkkyys, asti yliherkkyys ja rajatila persoonallisuushäiriö. Käyn nykyään tunnetaito ryhmässä yms ja on todettu että jos vanhemmat olisi pärjännyt negatiivisten tunteiden kanssa ja sanottanut niitä olisi lapsuus ollut helpompi.
Tsemppiä ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän, että olen saattanut antaa lapselle liikaa periksi ja päätäntävaltaa, koska olen pelännyt sitä huutoa aina. Olen ollut paniikissa, että joku naapuri huolestuu ja soittaa lasun. No nyt ollaan jouduttu prosessiin ja ajattelin, että enää ei tarvitse pelätä sitä lasuilmoa. Tämä ei kuitenkaan selitä Sitä, miksi lapsi on ollut koko ikänsä, syntymästään lähtien huutava. Eikä poista sitä faktaa, etteikö voimat ala olla lopussa. Aion kuitenkin kokeilla noita tukimuotoja, jos niistä jotain apua olisi. En sulje pois myöskään jotain neurologista tilaa, koska alleviivaan vielä, että huutaminen on jatkunut koko 2,5v.
Tulee mieleen kokonaisuudessaan, että lapsi kokee turvattomuutta. Kun aikuinen tekee päätökset, niin se tuo lapselle turvaa ja tunteen, että vanhemmalla on ohjat tiukasti käsissään.
Noin nuorella ei voi olla päätäntävaltaa kuin hyvin pienissä asioissa, kuten otatko banaani- vai mustikkajogurttia.
Voi toki olla näinkin. Mutta oletko koskaan nähnyt temperamentiltaan voimakastahtoista lasta. Mulle sanottiin jo synnytysosastolla synnytyksen jälkeen, että onpas sinulla voimakastahtoinen vauva. Siellä se karjui niin, että sairaala raikui. Samaa ihmetteli pappi kun kastoi lasta. Että miten voi olla noin rauhallisilla vanhemmilla noin temperamenttinen lapsi. Ja mulla on siis lehmän hermot. Ja kyllä, lapsi oli myös uhmaikäisenä voimakastahtoinen. Onneksi mä äitinä olen vielä voimakastahtoisempi kuin lapseni, joten on tasapaino säilynyt. Meillä määrää äiti.
Mielestäni kuullostaa siltä että lapsella on sensorisen integraation häiriö eli SI häiriö eli yksinkertaistettuna aistiyliherkyys ja vaikeus tunnistaa aistimuksia sekä kuormittuminen tavallisista aistimuksista esim siitä kun paita on päällä.
Tällaiset lapset voivat aivan hyvin olla koulussa ja päiväkodissa ns tavallisen oloisia ja kärsivät hiljaa, mutta sitten kotona tulee romahdus sekä raivo. Eli neurologista ongelmaa voi olla vaikka sitä ei muualla kuin kotona huomattaisi.
Nyt laita lapselle jokin puuha mistä tykkää vaikka lasten ohjelmat. Hengähdät hetken jos mahdollista. Sen jälkeen soita lapselle lääkäri aika. Kirjoita paperille ylös kaikki lapsen käytös yms. Ota se mukaan lääkäriin. Kerro asiat niinkuin ne on pahimmillaan. Kyllä kaikki järjestyy. Ihan varmasti. Halaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän, että olen saattanut antaa lapselle liikaa periksi ja päätäntävaltaa, koska olen pelännyt sitä huutoa aina. Olen ollut paniikissa, että joku naapuri huolestuu ja soittaa lasun. No nyt ollaan jouduttu prosessiin ja ajattelin, että enää ei tarvitse pelätä sitä lasuilmoa. Tämä ei kuitenkaan selitä Sitä, miksi lapsi on ollut koko ikänsä, syntymästään lähtien huutava. Eikä poista sitä faktaa, etteikö voimat ala olla lopussa. Aion kuitenkin kokeilla noita tukimuotoja, jos niistä jotain apua olisi. En sulje pois myöskään jotain neurologista tilaa, koska alleviivaan vielä, että huutaminen on jatkunut koko 2,5v.
Tulee mieleen kokonaisuudessaan, että lapsi kokee turvattomuutta. Kun aikuinen tekee päätökset, niin se tuo lapselle turvaa ja tunteen, että vanhemmalla on ohjat tiukasti käsissään.
Noin nuorella ei voi olla päätäntävaltaa kuin hyvin pienissä asioissa, kuten otatko banaani- vai mustikkajogurttia.
Voi toki olla näinkin. Mutta oletko koskaan nähnyt temperamentiltaan voimakastahtoista lasta. Mulle sanottiin jo synnytysosastolla synnytyksen jälkeen, että onpas sinulla voimakastahtoinen vauva. Siellä se karjui niin, että sairaala raikui. Samaa ihmetteli pappi kun kastoi lasta. Että miten voi olla noin rauhallisilla vanhemmilla noin temperamenttinen lapsi. Ja mulla on siis lehmän hermot. Ja kyllä, lapsi oli myös uhmaikäisenä voimakastahtoinen. Onneksi mä äitinä olen vielä voimakastahtoisempi kuin lapseni, joten on tasapaino säilynyt. Meillä määrää äiti.
Todennäköisesti on perinyt juuri sinun tempperamentin. Sinulla on voimakas tahto ja niin myös lapsella, mutta lapsella ei ole vielä kehittyneitä aivoja tai kokemusta kontrolloimaan omaa tempperamenttiaan.
Kiitän lämpimästi tähän ketjuun tulleista asiallisista kommenteista. Olen saanut paljon hyviä neuvoja, näkökulmia, ideoita ja lohtua täältä. Vielä sen verran on pakko kommentoida, että en usko lapsen olevan turvaton kanssani, päinvastoin. En ole menettänyt hermojani lapselle, esim. Huutanut/lyönyt tms. Mikä aiheuttaisi pelkoa ja turvattomuutta. Raivokohtaukset ilmenevät juuri niissä tilanteissa, kun ei saa omaa tahtoaan läpi tai ei itse onnistu jossakin asiassa ja turhautuu. Öiset raivokohtaukset ovat vielä hieman kysymysmerkki, mutta neuvolan mukaan tämä saattaa liittyä lapsen kehitykseen, uusien asioiden oppimiseen sekä mielikuvitukseen eli saattaa olla esim. Pahaa unta tms. Aion ottaa kaiken avun vastaan ja perheneuvolassa kääntyä myös nepsy-tiimin puoleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet saanut hyviä neuvoja. Vie lapsi lääkäriin, muuta omakotitaloon ja hanki itsellesi tukea kasvatusasioissa. Saat perspektiiviä siihen mikä on normaalia ja mikä poikkeaa selvästi tavanomaisesta kehityksestä. Perhetyöntekijä on hyvä apu alkuun, mutta ei korvaa perusteellista lääkärin tutkimusta.
Käy kyllä sääliksi naapureitasi, jos ovat työssäkäyviä...
Vierailija kirjoitti:
Kiitän lämpimästi tähän ketjuun tulleista asiallisista kommenteista. Olen saanut paljon hyviä neuvoja, näkökulmia, ideoita ja lohtua täältä. Vielä sen verran on pakko kommentoida, että en usko lapsen olevan turvaton kanssani, päinvastoin. En ole menettänyt hermojani lapselle, esim. Huutanut/lyönyt tms. Mikä aiheuttaisi pelkoa ja turvattomuutta. Raivokohtaukset ilmenevät juuri niissä tilanteissa, kun ei saa omaa tahtoaan läpi tai ei itse onnistu jossakin asiassa ja turhautuu. Öiset raivokohtaukset ovat vielä hieman kysymysmerkki, mutta neuvolan mukaan tämä saattaa liittyä lapsen kehitykseen, uusien asioiden oppimiseen sekä mielikuvitukseen eli saattaa olla esim. Pahaa unta tms. Aion ottaa kaiken avun vastaan ja perheneuvolassa kääntyä myös nepsy-tiimin puoleen.
Ap et pysty nyt ajattelemaan riittävän selkeästi ja loogisesti, koska olet niin uupunut. Se on ymmärrettävää, ei kukaan todella väsyneenä pysty kovin selkeään ajatteluun. Sinä luettelet täällä ja varmaan neuvolassa ja sossuille myös lapsen monenlaisia oireita, mutta kerrot kerralla vain osan, niin kuulija ei saa kunnollista kokonaiskuvaa. Jos vauva on jo vastasyntyneenä karjunut epänormaalin paljon niin se ei ole mikään vauvan ja äidin vuorovaikutuksen tai kiintymyssuhteen häiriö vaan jokin fysiologinen/neurologinen juttu. Jos öisiä raivokohtauksia on ollut 2,5 vuotiaalla jo pitkään (kuukausia, ehkä yli vuodenkin?) niin ei se liity oppimiseen tai mielikuvitukseen tai pahoihin uniin. Sinun pitää listata paperille aikajärjestyksessä kaikki oireilu (tyyliin vastasyntyneenä ilmeni tällaisia oireita, puolivuotiaana tällaisia, vuoden ikäisenä tällaisia jne..) ja antaa se paperi erikoislääkärille (joko yksityinen tai sitten erikoissairaanhoito, vaadi lähete terveyskeskuksesta tai sieltä perheneuvolasta).
Neuvolan väki on ihan taitavia ns. normaalien lasten normaaleissa asioissa, mutta ei heillä ole ammattitaitoa harvinaisempiin tai vaikeampiin ongelmiin. Neuvolalääkäritkin on aika turhia, he ovat tavallisia peruslääkäreitä, ei mitään lasten erikoislääkäreitä. Harvinaisempaa oireilua varten on erikoissairaanhoito. Sossut ei ymmärrä lasten neurologiasta tai fysiologiasta mitään, he ovat ihan muun alan väkeä. Todennäköisesti lapsesi tarvitsee moniammatillisen tiimin apua eli sekä lastenlääkäri että lapsipsykologi/neuropsykologi ja mahdollisesti myös toimintaterapeutti. Mutta ensin pitää löytää (lääketieteellinen?, neurologinen?, allergioihin liittyvä?) syy oireiluun ja sitten vasta hoitona tuo toimintaterapeutti. Jos neuvolalääkäri sanoo että ei ole allergiaa, niin silti saattaa olla, koska ne ei tutki kunnolla.
Itse veikkaan että kyseessä on aistiyliherkkyys. Se selittäisi sen, että sukkien pukeminen saa aikaa raivarin tai kakkavaippa, ehkä yöllisetkin raivarit, jos yöpuvun saumat painaa tai yöpuvun materiaali kutittaa tai patja on liian kova tai liian pehmeä tms. Yhdistettynä atooppiseen ihoon aistiyliherkkyys voi aiheuttaa raivareita ihan pienistäkin syistä kuten karkea kangas paidassa.
Vierailija kirjoitti:
Olet saanut hyviä neuvoja. Vie lapsi lääkäriin, muuta omakotitaloon ja hanki itsellesi tukea kasvatusasioissa. Saat perspektiiviä siihen mikä on normaalia ja mikä poikkeaa selvästi tavanomaisesta kehityksestä. Perhetyöntekijä on hyvä apu alkuun, mutta ei korvaa perusteellista lääkärin tutkimusta.
Käy kyllä sääliksi naapureitasi, jos ovat työssäkäyviä...
Tässäpä oiva neuvo. Etenkin jos ap asuu jossain isossa kaupungissa tai pk-seudulla.
Naapureiden kannalta lapsen itku on tietenkin ikävää, mutta ei häätöperuste eikä lapsen itkusta johtuvat valitukset esim. isännöitsijälle johda mihinkään koska juridisessa mielessä vauvan ja pienen lapsen itku on normaalin elämän ääni, jota pitää vaan sietää jos asuu kerrostalossa, myös öisin.
Täytyykin harkita pari kertaa muuttoa kerrostaloon, jos vaikka sattuisi ap:n kanssa samaan taloon. Jestas monta vuotta huutoa, ei kiitos! Miten pystytte asumaan kerrostalossa? Onko niitä hyviä tarjolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet saanut hyviä neuvoja. Vie lapsi lääkäriin, muuta omakotitaloon ja hanki itsellesi tukea kasvatusasioissa. Saat perspektiiviä siihen mikä on normaalia ja mikä poikkeaa selvästi tavanomaisesta kehityksestä. Perhetyöntekijä on hyvä apu alkuun, mutta ei korvaa perusteellista lääkärin tutkimusta.
Käy kyllä sääliksi naapureitasi, jos ovat työssäkäyviä...
Tässäpä oiva neuvo. Etenkin jos ap asuu jossain isossa kaupungissa tai pk-seudulla.
Naapureiden kannalta lapsen itku on tietenkin ikävää, mutta ei häätöperuste eikä lapsen itkusta johtuvat valitukset esim. isännöitsijälle johda mihinkään koska juridisessa mielessä vauvan ja pienen lapsen itku on normaalin elämän ääni, jota pitää vaan sietää jos asuu kerrostalossa, myös öisin.
Vierailija kirjoitti:
Muita vastauksia lukematta, suosittelen ensimmäisenä lääkärikäyntiä. Jatkuva huutaminen ei ole normaalia. Toivottavasti ette muuten asu kerrostalossa, on kohtuutonta valvottaa muita perheitä!
1. Yhteys lääkäriin (ensisijainen!)
2. Yhteys järjestöön, jossa tarjotaan unikouluapua. Sairaalasta tätä voit todennäköisesti saada, kunhan sinne pääsette.
3. Onko tutkittu mahdolliset allergiat? muu kehitys? viitteitä neurologisesta sairaudesta (kommunikaatio, vuorovaikutus, syöminen, liikkuminen)?
Voi helv mikä vastaus! "On kohtuutonta valvottaa muita perheitä".
Juu, ap laittaa napista lapsen aina huutamaan, etenkin yöksi että valvottaisi naapureita.
Ehkä ap ei voi valita muuttaako itse metsään. Kaikilla ei ole mahdollisuutta asua omakotitalossa/mökissä metsän keskellä. Ensinnäkin omakotitalon kustannukset eivät ole vain vuokra, vaan siihen tulee paljon muitakin maksuja kuten lämmitys, jäte, tie ym. maksut. Lisäksi auto on välttämätön metsään muuttaessa. Lisäksi pitää olla osaamista omakotitalon hoidosta, tai rahaa palkata joku hoitamaan tarvittavat hommat. Eikä sen lapsen ongelma sillä ratkea että muuttavat metsään.
Ja todella lapsellista naapurin tehdä lasuja samasta asiasta solkenaan ja stressata lisää.
olet aivan oikeassa. sinun on saatava apua lapsen kanssa toimimiseen. Jos kerran on jo aivan varmaa, että se huutaminen on „vain“ opittu tapa eikä lapsi päviäkodissa huuda, on ongelma vuorovaikutuksessanne, sinun ja lapsen. Tuskin itse omin voimin pystyt tilannetta muuttamaan, tarvitset ulkopuolisen henkilön tarkkailemaan tilanteita ja ohjaamaan sellaiseen vuorovaikutukseen, että lapsi voi lakata „pompottelemasta“ sua huutamisellaan. Ota perhetyön apu vastaan, se voi olla hyvä alku.