Mun elämä meni pieleen...

No niin munkin, vaikea lapsuus ja nuoruus, huonoja valintoja ja lopputuloksena kaikki pielessä.

Sen todettuani ja aikani sitä kipuillessani kävin läpi vaihtoehdot, tapanko itseni, luovutanko kokonaan, jäänkö vihaan ja katkeruuteen lapsuuden ja nuoruuden kokemusten takia tai omien väärien valintojeni takia?

No mikään niistä ei todellakaan muuttaisi sitä että kaikki on pielessä, ainakaan paremmaksi, joten vaihtoehdoksi jäi todeta että näin on nyt asiat, sen kanssa on elettävä.

Suruaika. Sitten jatkan elämää, yritän etsiä ne asiat mistä oon kiitollinen, mikä on hyvin, mitä mulla on. Sitten niitä mitä haluaisin että mulla on ja miten niihin voisi päästä. Eli elämän jatkaminen, toivo.

Ei tämä nyt sinua ehkä kauheasti lohduta, mutta ei kaikilla muillakaan mene hyvin -  ei läheskään kaikilla niilläkään, joiden elämä voi päällepäin näyttää oikein onnistuneelta. Itse olen esim. sillä tavalla onnekas, että olen naimisissa ja minulla on kaksi lasta, joille olen voinut olla kotiäitinä. Mutta sitten... olen kotoisin duunariperheestä ja suvusta, jossa valkolakkikin oli jotain utopiaa. Minä kirjoitin ylioppilaaksi ja pääsin oikein yliopistoon, sitäkös mummot ihastelemaan. Paha vaan, että se maailma oli ja meni, jossa maisterin papereilla pääsi lähes automaattisesti valtiolle töihin papereita pyörittelemään eläkeikään asti. Minulla ei ollut mitään keinoja selviytyä sellaisesta itseni markkinoinnista ym. Minäkin olin koulukiusattu ja vaikka olen siitä melko hyvin päässyt yli, opin olemaan näkymätön ja vain kulkemaan virran mukana. Monesta varmaan kuulostaa pähkähullulta, mutta en vain osannut millään tavalla ns. rakentaa uraa. Häpeä on ihan hirveä. Koetan keksiä jotakin kotoa käsin tehtävää työtä tms., mutta järkyttää ajatella, että olen jo yli nelikymppinen, minusta ei todellakaan ikinä tullut mitään. (Nuorena haaveilin tosi paljon kaikista ammateista, minkä ajatteleminen hävettää kahta kauheammin.) Tarkoitan siis sanoa, että päällepäin ei aina ihmisistä näe, ovatko onnellisia vai eivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unohtui tuosta listasta että mistä tykkään, niin pinterestistä ja instagramista tykkäsin ennen. Nyt lopettanut instagramin ja pinterestiä päivitän harvakseen kun kaikki on niin kaunista ja kaipaa sitä ostamista mitä ei voi tehdä. Toivon vaan että tähänkin risukasaan joskus aurinko paistaisi kunnolla. Ja en tosiaan päivittäin mieti kiusaamista. Joskus näen unta kiusaajasta mutta en mieti muuten. En vain osaa selittää miten aktivoituu, joku voi tarkemmin selittää joka ymmärtää. Meinasin tappaa jopa itseni, mistä en ole kovin ylpeä. Mutta kiitos tsempeistä, eiköhän tämä taas tästä...

ap

Eli aivoissa murheet / traumat aktivoituvat väsyneenä tai muuten heikoilla ollessaan. Käytännössä isojen aivojen kuorikerros toimii arjessa hyvin ja ajattelu on loogista ja homma sujuu. Se osa aivoissa vastaa järkevästä ja aikuismaisesta ajattelusta.

Pelätessään tai heikoilla ollessaan kuitenkin yksilön aivojen pelkokeskus eli amygdala aktivoituu. Se on tarpeellinen keskus, joka käskee meitä esim. pakenemaan kun takana on tuhatkiloinen karhu tai vaikkapa kiusaaja nyrkin kanssa. Se sama keskus laittaa ihmisen vetäisemään käden pois kuumalta hellalta. Amygdala sijaitsee aivojen osista lähimpänä selkärankaa, jolloin sinne tulee käskyt "selkärangasta" eikä tieto edes ehdi ajattelevaan osaan aivojamme.

Jos näitä em. traumakokemuksia ei ole käsitellyt yksin tai terapiassa, niin pelkokeskus saattaa aktivoitua turvallisissakin tilanteissa. Esim jos luulet, että joku uhkaa. Nykypäivänä stressi ylläpitää amygdalan toimintaa lähes jokaisella jossain määrin. Sinun kohdalla kenties muisto kiusaajasta aktivoi amygdala.

Amygdalaa pystyy kuitenkin rauhoittamaan esim lohduttavalla minä-puheella ja esim. ulospäinhengityksellä. Sisäänhengitys virkistää, pitkät uloshengitykset rauhoittavat. Esim 40 uloshengitystä tekee jo ihmeitä.

....yksi asia mitä voi ajatella / lohduttaa, on se, että osa kiusaajista häpeää omia tekojaan. Tämä siksi, että kiusaaminen on myös kiusaajalle traumaattinen prosessi. Mieli tarkkailee tilannetta ja näkee itsensä olemassa väärintekijä. Eli kiusaaja itse todistaa koko ajan tilannetta, missä hän on epäonnistunut käytöksessään..

Luonnossakävely rauhoittaa limbistä järjestelmää. Liikunta, fyysinen tekeminen, venyttely jne jne. Jokainen huomaa kokeilemalla mikä toimii itselle.

- ja itsensä vahingoittamiseen halu ei ole hävettävä asia. Umpikujassa ihminen yrittää keksiä helpottavia ratkaisuja. Tuossa edellä kuitenkin elämää ylläpitäviä vaihtoehtoja.

☺ voimia sinulle ja kaikille! ☺

Upea kirjoitus!

Kiitos tästä.