Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle VIII

Vierailija kirjoitti:

Kuinka pitkä aika on siitä kun näit kaivattusi viimeksi? Missä näit hänet?

Puoli vuotta. Nähtiin yhdessä jännässä paikassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää alkavaa viikkoa naiselle joka herättää samaan aikaan sisäisen herkän tunteilija puoleni sekä äärimmäisen seksuaalisen vaistomaisen luolamiehen.

Joku tunniste naisesta?

Jos on lukenut jonkun aikaa niin tietää kyllä minun olevan ihastunut, vaikka en olekaan enää käyttänyt tunnisteita.

Mitä tarkoittaa jonkun aikaa? Kuinka pitkään?

En nyt halua paljastella enempää kun haluaisin mielummin jotain tapahtuvan oikeassa elämässä, eikä että kirjoittelen tänne jotain viestejä hänelle. Varsinkin kun olen periaatteessa lopettanut kirjoittelun. Nykyään lähinnä silloin tällöin jotain "hyvää yötä"-viestejä joista tulee ennen kaikkea itselle parempi mieli kun rohkeus maagisesti katoaa aina johonkin kun olemme nokikkain.

Oletko sä koskaan tehnyt aloitetta hänen suuntaansa oikeassa elämässä?

Tossahan se luki, että rohkeus maagisesti katoaa. Jos olisin saanut pakit niin en minä sitä enää netissä vatvoisi. Saatan olla ennen näkemistä ihan itsevarma, mutta sitten kun katseet kohtaa niin tuntuu kuin hyppäisin eri aikaan ja paikkaan, eli simsalabim: olenkin antiikin Rooman Colosseumilla taistelemassa villieläimien ja gladiaattorien kanssa. Siinä välissä hypin sekunneiksi oikeaan aikaan takaisin ja yritän sanoa jotain järkevää. :)

Älä välitä, sama tapahtuu useimmille. Oikeasti harva on niin varma ja luottavainen oman viehätysvoimansa suhteen, ettei mene puihin suorituspaineista kun pitäisi kohdata oma ihastus. Sellaista se on.

Tulta päin, kukin parhaansa mukaan.

En tietenkään. Sehän on tärkeintä, että yrittää vaikka olisi kuinka vaikeaa eikä ainakaan välttele.

Ihana :) Koita kerätä rohkeutta vaan. Mitä jos antaisit hälle jonkun lapun missä lukee sun numero ja esim. Kahville joku päivä? Tyyppinen teksti

No, osuit kyllä oikeaan että ei ole puhelinnumeroa. On mulla ollut jo pitkään valkoinen lappu mukana missä on puhelinnumero. Tai se oli valkoinen, se on matkustanut milloin lompakossa tai housujen taskussa. Uudet farkut taisivat olla pesemätöntä deminiä koska lappu on nykyään sininen. Jostain syystä lappu haisee hajusteelleni, vaikka en muista sitä siihen kyllä suihkauttaneeni. Nyt tämä paperin pala näyttää yhtä hauraalta kuin oma varmuus koko tilanteessa. Pikkuisen kovakouraisesti kun käsittelee niin sitä pitää teippailla ja korjailla antaumuksella. Kiitos tsempeistä.

Voi sinua, suloinen lapunkanniskelija. Kerro tuo hänelle.

kuinka kauan olet lappua sitten kanniskellut housujen taskussa? sen takia ehdotin lapun ja nr antamista kun tässä itsekin olen pohtinut vastaavaa.

Päivissä vielä kaksinumeroisessa luvussa, mutta aivan liian pitkään kulkenut se mukanani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä on sun fiilikset sen suhteen, että joudut sittenkin vielä näkemään mua? Vaikka onhan se kokonaisuudessaan tunteina suht vähän, mutta useamman kerran kuitenkin. Mulla on vähän huono omatunto siitä, kun tiedän että et ehkä ois halunnut nähdä enää. Saatat jopa kuvitella että oisin pyrkinyt siihen tarkoituksella, vaikka en tehnyt niin. Jos tietäisin ettet haluais nähdä, niin voisin toimia niinkin ettei sun tarvi nähdä mua.

Tämä on kuin minun kynästäsi. Esittääkö joku minua tällä palstalla? Joka tapauksessa ajattelin juuri samaa. Ristiriitainen olo, haluanko enää nähdä. Perutaanko?

Ehkei tuo sitten oo aivan sinun kynästä. Minusta on nimittäin ihan kiva nähdä, vaikka toki siinä on aina se vaara, että saatan mennä ihastumaan uudestaan. Toivottavasti en kuitenkaan tai tuntuu että se ei ole todennäköistä. Lähinnä olin huolestunut siitä miten hän sen kokee, että joutuu näkemään mua, kun saattaa olla että kokee ahdistavana.

En halua nähdä. Vaan nyt näyttää siltä, että kiihdyk vauhdilla päin betoniseinää eikä mitään ole tehtävissä. Ajatus kyllä oikeasti ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Oltiin kaivatun kanssa vihdoin kahvilla samaan aikaan, hän vaan oli siellä jonkun toisen naisen kanssa. Pari viikkoa oon toipunut tästä ja nyt voin sanoa, että evvk koko mies.

Mutta jos se oli vaan kahvilla?

Kerroin sinulle joskus kadulla nainen kävellessämme, kuinka mukava oli keskustella kanssasi. Katsoit minuun ja vastasit minulle:"Kuin myös". Mitä ajattelet minusta tänään? Merkitsenkö sinulle mitään? Haluaisitko olla minulle mitään, edes ystävä vai olenko sinulle yhdentekevä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä on sun fiilikset sen suhteen, että joudut sittenkin vielä näkemään mua? Vaikka onhan se kokonaisuudessaan tunteina suht vähän, mutta useamman kerran kuitenkin. Mulla on vähän huono omatunto siitä, kun tiedän että et ehkä ois halunnut nähdä enää. Saatat jopa kuvitella että oisin pyrkinyt siihen tarkoituksella, vaikka en tehnyt niin. Jos tietäisin ettet haluais nähdä, niin voisin toimia niinkin ettei sun tarvi nähdä mua.

Tämä on kuin minun kynästäsi. Esittääkö joku minua tällä palstalla? Joka tapauksessa ajattelin juuri samaa. Ristiriitainen olo, haluanko enää nähdä. Perutaanko?

Ehkei tuo sitten oo aivan sinun kynästä. Minusta on nimittäin ihan kiva nähdä, vaikka toki siinä on aina se vaara, että saatan mennä ihastumaan uudestaan. Toivottavasti en kuitenkaan tai tuntuu että se ei ole todennäköistä. Lähinnä olin huolestunut siitä miten hän sen kokee, että joutuu näkemään mua, kun saattaa olla että kokee ahdistavana.

En halua nähdä. Vaan nyt näyttää siltä, että kiihdyk vauhdilla päin betoniseinää eikä mitään ole tehtävissä. Ajatus kyllä oikeasti ahdistaa.

Mitä tässä lukee?

Mä toivoisin lappua yhdeltä ensi maanantaina kun nähdään ;) Ei oikeastaan huono idea meille kellekään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä on sun fiilikset sen suhteen, että joudut sittenkin vielä näkemään mua? Vaikka onhan se kokonaisuudessaan tunteina suht vähän, mutta useamman kerran kuitenkin. Mulla on vähän huono omatunto siitä, kun tiedän että et ehkä ois halunnut nähdä enää. Saatat jopa kuvitella että oisin pyrkinyt siihen tarkoituksella, vaikka en tehnyt niin. Jos tietäisin ettet haluais nähdä, niin voisin toimia niinkin ettei sun tarvi nähdä mua.

Tämä on kuin minun kynästäsi. Esittääkö joku minua tällä palstalla? Joka tapauksessa ajattelin juuri samaa. Ristiriitainen olo, haluanko enää nähdä. Perutaanko?

Ehkei tuo sitten oo aivan sinun kynästä. Minusta on nimittäin ihan kiva nähdä, vaikka toki siinä on aina se vaara, että saatan mennä ihastumaan uudestaan. Toivottavasti en kuitenkaan tai tuntuu että se ei ole todennäköistä. Lähinnä olin huolestunut siitä miten hän sen kokee, että joutuu näkemään mua, kun saattaa olla että kokee ahdistavana.

En halua nähdä. Vaan nyt näyttää siltä, että kiihdyk vauhdilla päin betoniseinää eikä mitään ole tehtävissä. Ajatus kyllä oikeasti ahdistaa.

Tuttu tunne. (sivusta)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä on sun fiilikset sen suhteen, että joudut sittenkin vielä näkemään mua? Vaikka onhan se kokonaisuudessaan tunteina suht vähän, mutta useamman kerran kuitenkin. Mulla on vähän huono omatunto siitä, kun tiedän että et ehkä ois halunnut nähdä enää. Saatat jopa kuvitella että oisin pyrkinyt siihen tarkoituksella, vaikka en tehnyt niin. Jos tietäisin ettet haluais nähdä, niin voisin toimia niinkin ettei sun tarvi nähdä mua.

Tämä on kuin minun kynästäsi. Esittääkö joku minua tällä palstalla? Joka tapauksessa ajattelin juuri samaa. Ristiriitainen olo, haluanko enää nähdä. Perutaanko?

Ehkei tuo sitten oo aivan sinun kynästä. Minusta on nimittäin ihan kiva nähdä, vaikka toki siinä on aina se vaara, että saatan mennä ihastumaan uudestaan. Toivottavasti en kuitenkaan tai tuntuu että se ei ole todennäköistä. Lähinnä olin huolestunut siitä miten hän sen kokee, että joutuu näkemään mua, kun saattaa olla että kokee ahdistavana.

En halua nähdä. Vaan nyt näyttää siltä, että kiihdyk vauhdilla päin betoniseinää eikä mitään ole tehtävissä. Ajatus kyllä oikeasti ahdistaa.

Tuttu tunne. (sivusta)

Siis miksi nyt ette halua nähdä tätä henkilöä jota joskus olette kaivanneet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä on sun fiilikset sen suhteen, että joudut sittenkin vielä näkemään mua? Vaikka onhan se kokonaisuudessaan tunteina suht vähän, mutta useamman kerran kuitenkin. Mulla on vähän huono omatunto siitä, kun tiedän että et ehkä ois halunnut nähdä enää. Saatat jopa kuvitella että oisin pyrkinyt siihen tarkoituksella, vaikka en tehnyt niin. Jos tietäisin ettet haluais nähdä, niin voisin toimia niinkin ettei sun tarvi nähdä mua.

Tämä on kuin minun kynästäsi. Esittääkö joku minua tällä palstalla? Joka tapauksessa ajattelin juuri samaa. Ristiriitainen olo, haluanko enää nähdä. Perutaanko?

Ehkei tuo sitten oo aivan sinun kynästä. Minusta on nimittäin ihan kiva nähdä, vaikka toki siinä on aina se vaara, että saatan mennä ihastumaan uudestaan. Toivottavasti en kuitenkaan tai tuntuu että se ei ole todennäköistä. Lähinnä olin huolestunut siitä miten hän sen kokee, että joutuu näkemään mua, kun saattaa olla että kokee ahdistavana.

En halua nähdä. Vaan nyt näyttää siltä, että kiihdyk vauhdilla päin betoniseinää eikä mitään ole tehtävissä. Ajatus kyllä oikeasti ahdistaa.

Mitä tässä lukee?

Kirjoitusvirhe. Kiihdytän ei kiihdyk.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä on sun fiilikset sen suhteen, että joudut sittenkin vielä näkemään mua? Vaikka onhan se kokonaisuudessaan tunteina suht vähän, mutta useamman kerran kuitenkin. Mulla on vähän huono omatunto siitä, kun tiedän että et ehkä ois halunnut nähdä enää. Saatat jopa kuvitella että oisin pyrkinyt siihen tarkoituksella, vaikka en tehnyt niin. Jos tietäisin ettet haluais nähdä, niin voisin toimia niinkin ettei sun tarvi nähdä mua.

Tämä on kuin minun kynästäsi. Esittääkö joku minua tällä palstalla? Joka tapauksessa ajattelin juuri samaa. Ristiriitainen olo, haluanko enää nähdä. Perutaanko?

Ehkei tuo sitten oo aivan sinun kynästä. Minusta on nimittäin ihan kiva nähdä, vaikka toki siinä on aina se vaara, että saatan mennä ihastumaan uudestaan. Toivottavasti en kuitenkaan tai tuntuu että se ei ole todennäköistä. Lähinnä olin huolestunut siitä miten hän sen kokee, että joutuu näkemään mua, kun saattaa olla että kokee ahdistavana.

En halua nähdä. Vaan nyt näyttää siltä, että kiihdyk vauhdilla päin betoniseinää eikä mitään ole tehtävissä. Ajatus kyllä oikeasti ahdistaa.

Tuttu tunne. (sivusta)

Siis miksi nyt ette halua nähdä tätä henkilöä jota joskus olette kaivanneet?

Henki salpaantuu, menee lukkoon. Yrittää kaikin voimin taistella tunteitaan vastaan, mutta kädet vain hikoavat entisestään. Huomaa itsestään, miten vähän pystyy kontrolloimaan omia tunteitaan. Hetkeä ennen ollut päättäväisyys siitä, että en tunne enää yhtään mitään sulaa jo siinä vaiheessa, kun toinen sanoo vain ”hei” tai katsoo pitkään.

Jännität etukäteen tapaamista, jolloin ruoka ei maistu ja mietit vain tuota kohtaamista. Olet pitänyt itseäsi jotenkin vahvana ja kaiken nähneenä, mutta sisimmässäsi tiedät, että tuo yksi ihminen saa sinut sekaisin pelkästään olemassaolollaan. Tiedät myös, että sinulla menee ikuisuuksia edes jollain tavalla toipua tuosta tapaamisesta. Ja kaikkein paskinta on se, että tiedät nyt ja aina, että on mahdotonta, että mitään koskaan, IKINÄ tapahtuisi, vaikka koko sielu ja ruumis huutaa toisen lähelle. SIKSI.

Reilu viisi kuukautta siitä kun näimme viimeksi ja yhä edelleen ajattelen sinua, mies Helsingistä. Olen säännöllisesti vähällä laittaa viestiä, mutta sitten pelkään että huonostihan siinä taas vain kävisi...

Kesä ja etenkin alkusyksy on olleet ihan kamalia helteestä ja auringosta huolimatta. Vuosi sitten manasimme kylmää kesää ja lämmitimme toisiamme salaa.

Nainen pohjoisemmasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä on sun fiilikset sen suhteen, että joudut sittenkin vielä näkemään mua? Vaikka onhan se kokonaisuudessaan tunteina suht vähän, mutta useamman kerran kuitenkin. Mulla on vähän huono omatunto siitä, kun tiedän että et ehkä ois halunnut nähdä enää. Saatat jopa kuvitella että oisin pyrkinyt siihen tarkoituksella, vaikka en tehnyt niin. Jos tietäisin ettet haluais nähdä, niin voisin toimia niinkin ettei sun tarvi nähdä mua.

Tämä on kuin minun kynästäsi. Esittääkö joku minua tällä palstalla? Joka tapauksessa ajattelin juuri samaa. Ristiriitainen olo, haluanko enää nähdä. Perutaanko?

Ehkei tuo sitten oo aivan sinun kynästä. Minusta on nimittäin ihan kiva nähdä, vaikka toki siinä on aina se vaara, että saatan mennä ihastumaan uudestaan. Toivottavasti en kuitenkaan tai tuntuu että se ei ole todennäköistä. Lähinnä olin huolestunut siitä miten hän sen kokee, että joutuu näkemään mua, kun saattaa olla että kokee ahdistavana.

En halua nähdä. Vaan nyt näyttää siltä, että kiihdyk vauhdilla päin betoniseinää eikä mitään ole tehtävissä. Ajatus kyllä oikeasti ahdistaa.

Tuttu tunne. (sivusta)

Siis miksi nyt ette halua nähdä tätä henkilöä jota joskus olette kaivanneet?

Henki salpaantuu, menee lukkoon. Yrittää kaikin voimin taistella tunteitaan vastaan, mutta kädet vain hikoavat entisestään. Huomaa itsestään, miten vähän pystyy kontrolloimaan omia tunteitaan. Hetkeä ennen ollut päättäväisyys siitä, että en tunne enää yhtään mitään sulaa jo siinä vaiheessa, kun toinen sanoo vain ”hei” tai katsoo pitkään.

Jännität etukäteen tapaamista, jolloin ruoka ei maistu ja mietit vain tuota kohtaamista. Olet pitänyt itseäsi jotenkin vahvana ja kaiken nähneenä, mutta sisimmässäsi tiedät, että tuo yksi ihminen saa sinut sekaisin pelkästään olemassaolollaan. Tiedät myös, että sinulla menee ikuisuuksia edes jollain tavalla toipua tuosta tapaamisesta. Ja kaikkein paskinta on se, että tiedät nyt ja aina, että on mahdotonta, että mitään koskaan, IKINÄ tapahtuisi, vaikka koko sielu ja ruumis huutaa toisen lähelle. SIKSI.

Vahva kuvaus, iski suoraan tunteisiin. Miksi mahdotonta? (sivusta eri)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä on sun fiilikset sen suhteen, että joudut sittenkin vielä näkemään mua? Vaikka onhan se kokonaisuudessaan tunteina suht vähän, mutta useamman kerran kuitenkin. Mulla on vähän huono omatunto siitä, kun tiedän että et ehkä ois halunnut nähdä enää. Saatat jopa kuvitella että oisin pyrkinyt siihen tarkoituksella, vaikka en tehnyt niin. Jos tietäisin ettet haluais nähdä, niin voisin toimia niinkin ettei sun tarvi nähdä mua.

Tämä on kuin minun kynästäsi. Esittääkö joku minua tällä palstalla? Joka tapauksessa ajattelin juuri samaa. Ristiriitainen olo, haluanko enää nähdä. Perutaanko?

Ehkei tuo sitten oo aivan sinun kynästä. Minusta on nimittäin ihan kiva nähdä, vaikka toki siinä on aina se vaara, että saatan mennä ihastumaan uudestaan. Toivottavasti en kuitenkaan tai tuntuu että se ei ole todennäköistä. Lähinnä olin huolestunut siitä miten hän sen kokee, että joutuu näkemään mua, kun saattaa olla että kokee ahdistavana.

En halua nähdä. Vaan nyt näyttää siltä, että kiihdyk vauhdilla päin betoniseinää eikä mitään ole tehtävissä. Ajatus kyllä oikeasti ahdistaa.

Tuttu tunne. (sivusta)

Siis miksi nyt ette halua nähdä tätä henkilöä jota joskus olette kaivanneet?

Henki salpaantuu, menee lukkoon. Yrittää kaikin voimin taistella tunteitaan vastaan, mutta kädet vain hikoavat entisestään. Huomaa itsestään, miten vähän pystyy kontrolloimaan omia tunteitaan. Hetkeä ennen ollut päättäväisyys siitä, että en tunne enää yhtään mitään sulaa jo siinä vaiheessa, kun toinen sanoo vain ”hei” tai katsoo pitkään.

Jännität etukäteen tapaamista, jolloin ruoka ei maistu ja mietit vain tuota kohtaamista. Olet pitänyt itseäsi jotenkin vahvana ja kaiken nähneenä, mutta sisimmässäsi tiedät, että tuo yksi ihminen saa sinut sekaisin pelkästään olemassaolollaan. Tiedät myös, että sinulla menee ikuisuuksia edes jollain tavalla toipua tuosta tapaamisesta. Ja kaikkein paskinta on se, että tiedät nyt ja aina, että on mahdotonta, että mitään koskaan, IKINÄ tapahtuisi, vaikka koko sielu ja ruumis huutaa toisen lähelle. SIKSI.

SAMAT SANAT! Melkeinpä vihaan sinua sen takia, mitä tunteita minulle aiheutat. Jos tämä viesti nyt oli edes miehen kirjoittama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä on sun fiilikset sen suhteen, että joudut sittenkin vielä näkemään mua? Vaikka onhan se kokonaisuudessaan tunteina suht vähän, mutta useamman kerran kuitenkin. Mulla on vähän huono omatunto siitä, kun tiedän että et ehkä ois halunnut nähdä enää. Saatat jopa kuvitella että oisin pyrkinyt siihen tarkoituksella, vaikka en tehnyt niin. Jos tietäisin ettet haluais nähdä, niin voisin toimia niinkin ettei sun tarvi nähdä mua.

Tämä on kuin minun kynästäsi. Esittääkö joku minua tällä palstalla? Joka tapauksessa ajattelin juuri samaa. Ristiriitainen olo, haluanko enää nähdä. Perutaanko?

Ehkei tuo sitten oo aivan sinun kynästä. Minusta on nimittäin ihan kiva nähdä, vaikka toki siinä on aina se vaara, että saatan mennä ihastumaan uudestaan. Toivottavasti en kuitenkaan tai tuntuu että se ei ole todennäköistä. Lähinnä olin huolestunut siitä miten hän sen kokee, että joutuu näkemään mua, kun saattaa olla että kokee ahdistavana.

En halua nähdä. Vaan nyt näyttää siltä, että kiihdyk vauhdilla päin betoniseinää eikä mitään ole tehtävissä. Ajatus kyllä oikeasti ahdistaa.

Tuttu tunne. (sivusta)

Siis miksi nyt ette halua nähdä tätä henkilöä jota joskus olette kaivanneet?

Henki salpaantuu, menee lukkoon. Yrittää kaikin voimin taistella tunteitaan vastaan, mutta kädet vain hikoavat entisestään. Huomaa itsestään, miten vähän pystyy kontrolloimaan omia tunteitaan. Hetkeä ennen ollut päättäväisyys siitä, että en tunne enää yhtään mitään sulaa jo siinä vaiheessa, kun toinen sanoo vain ”hei” tai katsoo pitkään.

Jännität etukäteen tapaamista, jolloin ruoka ei maistu ja mietit vain tuota kohtaamista. Olet pitänyt itseäsi jotenkin vahvana ja kaiken nähneenä, mutta sisimmässäsi tiedät, että tuo yksi ihminen saa sinut sekaisin pelkästään olemassaolollaan. Tiedät myös, että sinulla menee ikuisuuksia edes jollain tavalla toipua tuosta tapaamisesta. Ja kaikkein paskinta on se, että tiedät nyt ja aina, että on mahdotonta, että mitään koskaan, IKINÄ tapahtuisi, vaikka koko sielu ja ruumis huutaa toisen lähelle. SIKSI.

Kiitos tästä viestistä. Ihana tietää, että muillakin koko elimistö menee pakettiin ja takalukkoon tällaisissa tilanteissa. Mulla ihan sama juttu kuin sulla ja pelkään välillä, että ihastuminen on mulle oikeasti jollain tavalla vaarallista.

Tän ketjun paras anti on vertaistuki.

Ikinä en tuu unohtamaan sinua. En ikinä. Toivon vaan löytäväni suunnan elämälleni ja ympärilleni ihmisiä, joille olen tärkeä.

Ei ole mitään kohtaamista tiedossa, ehkä en edes koskaan enää kuule mitään hänestä. Siitä huolimatta ruoka ei ole maistunut pitkään aikaan. Paljon muitakin oireita on.

A-mies...huomenna sitten ekoille treffeille. En olisi koskaan uskonut että kysyt edes. Jännittää kun teiniä...

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään kohtaamista tiedossa, ehkä en edes koskaan enää kuule mitään hänestä. Siitä huolimatta ruoka ei ole maistunut pitkään aikaan. Paljon muitakin oireita on.

Miksi epäilet, ettet enää koskaan kuulisi hänestä? Maailma on kuitenkin aika pieni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä on sun fiilikset sen suhteen, että joudut sittenkin vielä näkemään mua? Vaikka onhan se kokonaisuudessaan tunteina suht vähän, mutta useamman kerran kuitenkin. Mulla on vähän huono omatunto siitä, kun tiedän että et ehkä ois halunnut nähdä enää. Saatat jopa kuvitella että oisin pyrkinyt siihen tarkoituksella, vaikka en tehnyt niin. Jos tietäisin ettet haluais nähdä, niin voisin toimia niinkin ettei sun tarvi nähdä mua.

Tämä on kuin minun kynästäsi. Esittääkö joku minua tällä palstalla? Joka tapauksessa ajattelin juuri samaa. Ristiriitainen olo, haluanko enää nähdä. Perutaanko?

Ehkei tuo sitten oo aivan sinun kynästä. Minusta on nimittäin ihan kiva nähdä, vaikka toki siinä on aina se vaara, että saatan mennä ihastumaan uudestaan. Toivottavasti en kuitenkaan tai tuntuu että se ei ole todennäköistä. Lähinnä olin huolestunut siitä miten hän sen kokee, että joutuu näkemään mua, kun saattaa olla että kokee ahdistavana.

 

En halua nähdä. Vaan nyt näyttää siltä, että kiihdyk vauhdilla päin betoniseinää eikä mitään ole tehtävissä. Ajatus kyllä oikeasti ahdistaa.

Tuttu tunne. (sivusta)

Siis miksi nyt ette halua nähdä tätä henkilöä jota joskus olette kaivanneet?

Henki salpaantuu, menee lukkoon. Yrittää kaikin voimin taistella tunteitaan vastaan, mutta kädet vain hikoavat entisestään. Huomaa itsestään, miten vähän pystyy kontrolloimaan omia tunteitaan. Hetkeä ennen ollut päättäväisyys siitä, että en tunne enää yhtään mitään sulaa jo siinä vaiheessa, kun toinen sanoo vain ”hei” tai katsoo pitkään.

Jännität etukäteen tapaamista, jolloin ruoka ei maistu ja mietit vain tuota kohtaamista. Olet pitänyt itseäsi jotenkin vahvana ja kaiken nähneenä, mutta sisimmässäsi tiedät, että tuo yksi ihminen saa sinut sekaisin pelkästään olemassaolollaan. Tiedät myös, että sinulla menee ikuisuuksia edes jollain tavalla toipua tuosta tapaamisesta. Ja kaikkein paskinta on se, että tiedät nyt ja aina, että on mahdotonta, että mitään koskaan, IKINÄ tapahtuisi, vaikka koko sielu ja ruumis huutaa toisen lähelle. SIKSI.

Onko tämä kirjoitettu naiselle vai miehelle?