Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ette voi sietää lasten "tunnekasvattamista"?
15.10.2018 |
Tee mieli vetää naamapalmut joka kerta, kun esim. avoimessa pk:ssa joku lapsista on käyttäytynyt huonosti ja sitten sen äiti tai isä aloittaa sen saman tunnekasvatuspälätyksen. Sehän siis kuuluu pienin vaihteluin näin: "kulta pieni, minä näen, että sinä olet vihainen ja on aivan ok olla vihainen, mutta ei silti saa ottaa toisen lelua/lyödä toista/etuilla jonossa". Sitten kun tämä fraasi on toistettu, niin se mukula päästetään jatkamaan hölmöilyjään toisten lasten sekaan.
Mikähän siinä on, että juuri kukaan vanhempi ei näköjään osaa ajatella kasvatusasioista itse vaan pitää mennä sen neuvolan suositteleman tunnekasvatuksen mukaan vaikka hyvin näkisi ettei se toimi ja että se kuulostaa lapsestakin aivan naurettavalta.
Kommentit (306)
Vierailija kirjoitti:
Onnea vaan näille teinien tunteiden sanoittamiseen.
Siinä vaiheessa lapsen pitäisi jo tietää miten toimia kun tuntuu joltain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsi/teini kärsii ahdistuksesta tms, olisihan se parempi jos hänet olisi opetettu sanoittamaan tunteitaan ja ymmärtämään mistä ne jhhtuvat kuin että hän purkaisi sen ilkivallanteolla ja muiden kiusaamisena. Paha olo purkautuu aina jotenkin. Sanoittaminen ei pelasta kaikkia, en väitä että pelastaisi, mutta vähentäisi varmasti monenlaista turhaa "vaivaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo "saa olla vihainen" on aivan tarpeetonta sanoa tuollaisessa tilanteessa. Ihme lässytystä.
Ei se tunne lapselta mihinkään katoa, vaikka sen hiljentää uhkailulla, huudolla ja kielloilla. Lapsi tukahduttaa vihaisuutensa, mutta sekö sitten on hyvä?
Itse sanon omilleni (3-, 7- ja 9-vuotiaat), että saat olla vihainen, mutta et voi satuttaa muita tai paiskoa ovia. Et voi huutaa toisen korvaan, mutta voit mennä toiseen huoneeseen huutamaan. Saat olla eri mieltä, saat suuttua, saat olla surullinen.
Jäähyjä en harrasta, mutta ohjaan kyllä muualle ja pysyn itse jossain lähellä. Ja jos itselläni menee hermot, niin sanon sen, ja jos olen todella vihainen, menen pois tilanteesta. Ei ole helppoa, mutta minut kasvatettiin huutamalla, haukkumalla, tukistamalla, lyttäämällä ja vertaamalla muihin. En halua omilleni samaa.
Uskotko, että jossain on paljonkin vanhempia jotka hokevat suuttuneelle lapselleen, että "et saa olla vihainen" ja pakottavat tämän sitten rangaistuksen uhalla näyttämään tekohymyä?
En ole tuo jolta kysyit, mutta olen kuullut monenkin aikuisen (jopa omien lasteni isän, joka on paras tuntemani isä) komentavan lasta, että älä kiukuttele. Toki hyvin abstrakti ilmaus, mutta luulisin sen tarkoittavan nimenomaan, että älä näytä kiukkua.
Pitääkö tunteiden sanoittajien mielestä siis lapsen antaa aina vapaasti kiukutella? Ei siis saa välittää siitä, että kiukuttelu on lähiympäristöä vahvasti häiritsevää toimintaa ja sitä paitsi ylipäätään hedelmätöntä ja typerää käytöstä?
Öö tottakai saa olla surullinen ja vihainen jos niin nyt tuntee?! Entä jos sinä olet surullinen ja joku tulee sanomaan ”lopeta heti tuo sureminen tai et saa ruokaa! Nyt hymyilet väkisin!” Ihan sairasta!
Niinhän se on. Minulle on äitini noin huutanut: "hymyile!"
Eikä teille tule mieleen, että ette tuollaisen kasvatuksen jälkeen ehkä ole kovin kykeneviä arvioimaan puolueettomasti eri kasvatustyylien hyviä ja huonoja puolia? Tosiasiassahan moni käytösongelma rakentuu juuri kuvaamallesi pohjalle, jossa vanhempi on mennyt ojasta allikkoon, koska oma trauma on käsittelemättä, ja elämänratkaisut ovat puhdasta välttämiskäyttäytymistä.
Vasta yhdeksäskymmenesjotain viestissä myönnettiin, että ehkä kaikki tunnesanoittajatkaan eivät ole täydellisiä ja joiltain saattaa jäädä se seurauspuoli hoitamatta. Siihen asti vain keskityttiin jättämään ap:n tunteet huolellisesti ymmärtämättä ja sanoitettiin ne demonisoiden. Miksiköhän minun on vaikea luottaa tämänkään koulukunnan ideologian virheettömyyteen?
Tietenkään kaikki ihmiset eivät ole täydellisiä, joku saattaa ymmärtää tuon sanoittamisen ihan väärin ja toimia vahingollisesti. Mitään tekemistä sillä ei ole sen kanssa oikein toteutettuna. En ymmärrä mitä viestisi alkupuolella tarkoitat, eli jos minua on lyöty lapsena niin olen väärä ihminen kertomaan että se oli minulle vahingollista ja huono keino kasvattaa..?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n lapset opettelevat sitten aikanaan tunteiden tunnistamista terapiassa. Hivenen ehkä ärtyneinä siitä, että muut ovat vastaavaa päässeet harjoittelemaan jo lapsina ja siitä ihmissuhteissaan hyötyneet.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen erään vanhemman naisen, joka ei voi yhtään ymmärtää tällaista lasten tunnekasvatusta. Hän itse on käyttänyt todella karuja ja ikäviä tapoja lapsiinsa (ja myöhemmin lapsenlapsiin) syyllistämistä, marttyrointia, lasten mustavalkoista vertailua toisiinsa... Lasten tulee käyttäytyä kuin pienet aikuiset. Jos lapset eivät jaksa, ymmärrystä ei heru. Ei kannuteta asettumalla lapsen asemaan, ei mitään sellaista.
On sanomattakin selvää, että hänen omat tunnetaitonsa ovat hyvin olemattomat. Todennäköisesti hän jatkaa sitä edellisten sukupolvien perintöä havahtumatta sen vahingollisuuteen.
Ideologioille tyypillistä on, että kaikki jotka eivät kannata kyseistä ideologiaa pyritään näkemään jotenkin häiriintyneinä tai jopa pahoina ihmisinä. Se pätee myös tähän tunnekasvatusideologiaan.
Mielenkiintoista on, että kun tämän tunnekasvatus aikanaan menee pois muodista ja tilalle tulee jotain uutta, niin silloin tunnekasvattajat tulevat kokemaan aivan samanlaista arvostelua kuin tunnekasvatusta harrastamattomat tällä hetkellä.
Minä kirjoitin tuon jälkimmäisen lainaamasi kommentin, enkä käsittääkseni missään haukkunut tuota ihmistä pahaksi tai häiriintyneeksi. Varmaan moni voi olla kanssani samaa mieltä siitä, että esim. iänikuinen kiltti - tuhma -akselille lasten asettaminen on oikeasti vahingollista lapsen itsetunnolle eikä auta lasta kehittämään itseään samalla tavalla kuin rakentava palaute.
"Pertti on aina niin tuhma kun tekee x, olisit enemmän kuin veljensä Erkki! Erkki on kiltti!"
Tämä on vahigollista sekä Pertin että Erkin kannalta. Erkkikin nimittäin ansaitsisi kehunsa ihan vaan puhtaasti oman toimintansa perusteella eikä sen takia, että hän toimii kätevänä lyömäaseena veljeään kohtaan. Eikä muutenkaan tuollainen lukkonlyöty kiltin pojan lokero ole hyväksi. Sitten vielä ihmetellään miksi sisarusten välillä on ongelmia...
Meillä ei ole kiltti-tuhma-akseli käytössä. Eikä tunnelässyttäminen. Annetaan lasten olla ihan omia itsejään ja kivaa on. Vanhemman hommaksi jää olla läsnä ja vetää rajat toiminnalle. Tunteista puhutaan tietysti jokaisen omasta aloitteesta.
Aika kovan vastuun jätät pienelle lapselle, että hänen pitäisi itse tehdä aloite tunteista keskustelemiseen, mitä hän ei ole koskaan tehnyt. Se lapsen aloite on se kun 2-vuotias rääkyy räkä poskella puhjennutta ilmapalloa, siinä hän kutsuu sinua, aikuista, jäsentelemään hänelle hänen kokemustaan ja helpottamaan oloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo "saa olla vihainen" on aivan tarpeetonta sanoa tuollaisessa tilanteessa. Ihme lässytystä.
Eikö lapsille sitten ikinä saisi sanoa mitään, mikä ei ole täysin välttämätöntä?
Ja miksi on tarpeetonta auttaa lasta ymmärtämään, että tunne ja teko ovat kaksi eri asiaa, ja kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta kaikki teot eivät.
Mihin perustat, että kaikki tunteet ovat sallittuja?
Mihin perustat, että ei ole?
Katkeruus, viha, ylimielisyys, halveksuminen, ilkeys.. Eivät ole kovin rakentavia tunteita.
Niin, eivät rakentavia mutta inhimillisiä. Jokainen on tuntenut joskus esim vihaa. Onko parempi piilottaa se tunne ja patoa johonkin vai tuntea se ja ymmärtää mistä se johtuu ja näin päästä siitä yli?
Inhimillisiäpä nimenomaan. Miksi puhua sallimisesta? Mun ei ole tarvinnut sallia lapsilleni mitään, kun en koskaan ole mitään kieltänytkään. Ainut mitä oon opettanut on, että käyttäydytään. Tuntekoot asiasta mitä vaan.
Hienoa että lapsesi ovat oppineet kaiken ihan opettamatta. Meidän kuolevaisten lapset eivät tiedä mikä on sallittua ja mitä saa tai ei saa tehdä ennenkuin se heille kerrotaan.
Kuten sanoin, olen opettanut käyttäytymistä. Olen tietysti opettanut mikä on oikein ja väärin. Pään sisään en ole mennyt mestaroimaan, koska loppujen lopuksi heillä on oikeus myös hylätä kaikki mitä olen opettanut.
Tunnekasvattajat puolustelevat sanoittamista asioilla, mitkä ei ole ollenkaan sidoksissa nimenomaisesti sanoittamiseen. Kun kaiken rajoittamisen, moraaliopetukset ja hyväksynnän irroittaa tunnekasvatuksesta jää jäljelle epämääräinen tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen, joka on ihan kiistanalainen oppi.
Harjoittakaa filosofioitanne kotonanne, pyydän. Kouluihin ja päiväkoteihin tätä terapiointia ei saa viedä.
Tiedoksesi, että vähintään 90% päiväkotiryhmistä, joissa on pätevää henkilökuntaa, tunnekasvattaminen on kiinteä osa jokaista päivää. Tämä sen takia, että lasten on helpompi oppia toimimaan oikein ja väärin, kun tunteita ymmärtää.
Tiedän. Valitettavasti tiedän.
Tunteiden ymmärtäminen ei ole ollenkaan noin kiinteästi kiinni jossain nimeämisissä. Jos asiat ois noin vaikeita, tarvittais fysioterapeuttia pelkästään kävelemään oppimisen mahdollistamiseksi. Ja kaikkeen muuhunkin. Kokoajan sais olla selostamassa.
Kautta aikojen kaikista tehokkain kasvatuskeino on ollut esimerkki ja sitä se edelleenkin on ihan kiistattomasti.
Nimeämistä tapahtuu kyllä jatkuvasti ihan huomaamattakin. Jos ei tapahdu, on varmaan muutakin häikkää sitten. Ehkä lapsella ei sitten ole tarpeeksi kontaktia ylipäätään vanhempiinsa tai jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi/teini kärsii ahdistuksesta tms, olisihan se parempi jos hänet olisi opetettu sanoittamaan tunteitaan ja ymmärtämään mistä ne jhhtuvat kuin että hän purkaisi sen ilkivallanteolla ja muiden kiusaamisena. Paha olo purkautuu aina jotenkin. Sanoittaminen ei pelasta kaikkia, en väitä että pelastaisi, mutta vähentäisi varmasti monenlaista turhaa "vaivaa".
Purkautuuko paha olo "sanoittamisella"? Ihminen vaan toteaa itselleen, että "nyt minua taitaa kiukuttaa" ja sitten ei teekään yhtäkkiä enää mieli purkaa pahaa oloaan mitenkään muuten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n lapset opettelevat sitten aikanaan tunteiden tunnistamista terapiassa. Hivenen ehkä ärtyneinä siitä, että muut ovat vastaavaa päässeet harjoittelemaan jo lapsina ja siitä ihmissuhteissaan hyötyneet.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen erään vanhemman naisen, joka ei voi yhtään ymmärtää tällaista lasten tunnekasvatusta. Hän itse on käyttänyt todella karuja ja ikäviä tapoja lapsiinsa (ja myöhemmin lapsenlapsiin) syyllistämistä, marttyrointia, lasten mustavalkoista vertailua toisiinsa... Lasten tulee käyttäytyä kuin pienet aikuiset. Jos lapset eivät jaksa, ymmärrystä ei heru. Ei kannuteta asettumalla lapsen asemaan, ei mitään sellaista.
On sanomattakin selvää, että hänen omat tunnetaitonsa ovat hyvin olemattomat. Todennäköisesti hän jatkaa sitä edellisten sukupolvien perintöä havahtumatta sen vahingollisuuteen.
Ideologioille tyypillistä on, että kaikki jotka eivät kannata kyseistä ideologiaa pyritään näkemään jotenkin häiriintyneinä tai jopa pahoina ihmisinä. Se pätee myös tähän tunnekasvatusideologiaan.
Mielenkiintoista on, että kun tämän tunnekasvatus aikanaan menee pois muodista ja tilalle tulee jotain uutta, niin silloin tunnekasvattajat tulevat kokemaan aivan samanlaista arvostelua kuin tunnekasvatusta harrastamattomat tällä hetkellä.
Minä kirjoitin tuon jälkimmäisen lainaamasi kommentin, enkä käsittääkseni missään haukkunut tuota ihmistä pahaksi tai häiriintyneeksi. Varmaan moni voi olla kanssani samaa mieltä siitä, että esim. iänikuinen kiltti - tuhma -akselille lasten asettaminen on oikeasti vahingollista lapsen itsetunnolle eikä auta lasta kehittämään itseään samalla tavalla kuin rakentava palaute.
"Pertti on aina niin tuhma kun tekee x, olisit enemmän kuin veljensä Erkki! Erkki on kiltti!"
Tämä on vahigollista sekä Pertin että Erkin kannalta. Erkkikin nimittäin ansaitsisi kehunsa ihan vaan puhtaasti oman toimintansa perusteella eikä sen takia, että hän toimii kätevänä lyömäaseena veljeään kohtaan. Eikä muutenkaan tuollainen lukkonlyöty kiltin pojan lokero ole hyväksi. Sitten vielä ihmetellään miksi sisarusten välillä on ongelmia...
Meillä ei ole kiltti-tuhma-akseli käytössä. Eikä tunnelässyttäminen. Annetaan lasten olla ihan omia itsejään ja kivaa on. Vanhemman hommaksi jää olla läsnä ja vetää rajat toiminnalle. Tunteista puhutaan tietysti jokaisen omasta aloitteesta.
Aika kovan vastuun jätät pienelle lapselle, että hänen pitäisi itse tehdä aloite tunteista keskustelemiseen, mitä hän ei ole koskaan tehnyt. Se lapsen aloite on se kun 2-vuotias rääkyy räkä poskella puhjennutta ilmapalloa, siinä hän kutsuu sinua, aikuista, jäsentelemään hänelle hänen kokemustaan ja helpottamaan oloa.
Vai oikein jäsentelemään hänen kokemustaan. Jouduit nyt sittenkin itse myöntämään, että 2-vuotiaskin osaa tehdä aloitteen. Ylipäätään lapset ei kysele saako he puhua tunteista, jos heidän oikeutensa tehdä niin, ei ole koskaan ollut kyseenalainen.
Puhunhan minäkin tunteistani, miksi lapsi ei tekisi samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkään pidä olla liian lepsu ja hyväksyä lapselta millaista käytöstä tahansa. Siitä ei ole kyse. Jos lapsi tekee jotain pahaa, niin kyllä vanhemman pitää silloin sanoittaa kunnolla omatkin tunteensa. Vaisulla äänellä lässytetty "Ei tollast saa tehä" ei riitä, jos vanhempi on sitä mieltä, että lapsen käytös on tosi törkeää. Silloin pitää sanoa rehellisesti, että "tuollaisesta en kyllä yhtään pidä ja pelästyn hirveästi kun lyöt koiraa, siihen voi sattua pahasti".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi/teini kärsii ahdistuksesta tms, olisihan se parempi jos hänet olisi opetettu sanoittamaan tunteitaan ja ymmärtämään mistä ne jhhtuvat kuin että hän purkaisi sen ilkivallanteolla ja muiden kiusaamisena. Paha olo purkautuu aina jotenkin. Sanoittaminen ei pelasta kaikkia, en väitä että pelastaisi, mutta vähentäisi varmasti monenlaista turhaa "vaivaa".
Purkautuuko paha olo "sanoittamisella"? Ihminen vaan toteaa itselleen, että "nyt minua taitaa kiukuttaa" ja sitten ei teekään yhtäkkiä enää mieli purkaa pahaa oloaan mitenkään muuten?
Oikeasti et ymmärrä mikä on ero siinä että ihminen ymmärtää olevansa vihainen ja pettynyt koska X ja sitten alkaa käsitellä asiaa ja purkamaan pahaa oloa, kuin se että hänellä vain on jotenkin epämääräisen paha olo mutta ei mitään tietoa mistä se johtuu ja miten sen saisi pois ja onko se vaarallista vai normaalia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ei häiritse toisten lätinät tai lässytykset ja suosituksiin lähden ilomielin mukaan. Mutta sopiva myös muistaa että lässytykset ja johdonmukaisuudet tehoavat aina vähän eri tavalla eti lapsiin. Sinun mussukkasi on täysin eri ihminen kun minun mussukkani ja minä olen myös oletettavasti erilainen kun sinä. Lääkkeilläkin on eri vaste, riippuen tilanteesta ja ihmisestä. Annostelu tulee kokeilemalla ja kaikilke ei kaikki lääkkeet sovi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n lapset opettelevat sitten aikanaan tunteiden tunnistamista terapiassa. Hivenen ehkä ärtyneinä siitä, että muut ovat vastaavaa päässeet harjoittelemaan jo lapsina ja siitä ihmissuhteissaan hyötyneet.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen erään vanhemman naisen, joka ei voi yhtään ymmärtää tällaista lasten tunnekasvatusta. Hän itse on käyttänyt todella karuja ja ikäviä tapoja lapsiinsa (ja myöhemmin lapsenlapsiin) syyllistämistä, marttyrointia, lasten mustavalkoista vertailua toisiinsa... Lasten tulee käyttäytyä kuin pienet aikuiset. Jos lapset eivät jaksa, ymmärrystä ei heru. Ei kannuteta asettumalla lapsen asemaan, ei mitään sellaista.
On sanomattakin selvää, että hänen omat tunnetaitonsa ovat hyvin olemattomat. Todennäköisesti hän jatkaa sitä edellisten sukupolvien perintöä havahtumatta sen vahingollisuuteen.
Ideologioille tyypillistä on, että kaikki jotka eivät kannata kyseistä ideologiaa pyritään näkemään jotenkin häiriintyneinä tai jopa pahoina ihmisinä. Se pätee myös tähän tunnekasvatusideologiaan.
Mielenkiintoista on, että kun tämän tunnekasvatus aikanaan menee pois muodista ja tilalle tulee jotain uutta, niin silloin tunnekasvattajat tulevat kokemaan aivan samanlaista arvostelua kuin tunnekasvatusta harrastamattomat tällä hetkellä.
Minä kirjoitin tuon jälkimmäisen lainaamasi kommentin, enkä käsittääkseni missään haukkunut tuota ihmistä pahaksi tai häiriintyneeksi. Varmaan moni voi olla kanssani samaa mieltä siitä, että esim. iänikuinen kiltti - tuhma -akselille lasten asettaminen on oikeasti vahingollista lapsen itsetunnolle eikä auta lasta kehittämään itseään samalla tavalla kuin rakentava palaute.
"Pertti on aina niin tuhma kun tekee x, olisit enemmän kuin veljensä Erkki! Erkki on kiltti!"
Tämä on vahigollista sekä Pertin että Erkin kannalta. Erkkikin nimittäin ansaitsisi kehunsa ihan vaan puhtaasti oman toimintansa perusteella eikä sen takia, että hän toimii kätevänä lyömäaseena veljeään kohtaan. Eikä muutenkaan tuollainen lukkonlyöty kiltin pojan lokero ole hyväksi. Sitten vielä ihmetellään miksi sisarusten välillä on ongelmia...
Meillä ei ole kiltti-tuhma-akseli käytössä. Eikä tunnelässyttäminen. Annetaan lasten olla ihan omia itsejään ja kivaa on. Vanhemman hommaksi jää olla läsnä ja vetää rajat toiminnalle. Tunteista puhutaan tietysti jokaisen omasta aloitteesta.
Aika kovan vastuun jätät pienelle lapselle, että hänen pitäisi itse tehdä aloite tunteista keskustelemiseen, mitä hän ei ole koskaan tehnyt. Se lapsen aloite on se kun 2-vuotias rääkyy räkä poskella puhjennutta ilmapalloa, siinä hän kutsuu sinua, aikuista, jäsentelemään hänelle hänen kokemustaan ja helpottamaan oloa.
Vai oikein jäsentelemään hänen kokemustaan. Jouduit nyt sittenkin itse myöntämään, että 2-vuotiaskin osaa tehdä aloitteen. Ylipäätään lapset ei kysele saako he puhua tunteista, jos heidän oikeutensa tehdä niin, ei ole koskaan ollut kyseenalainen.
Puhunhan minäkin tunteistani, miksi lapsi ei tekisi samoin.
Noniin, tuli jo selväksi. Sinun lapsesi automaattisesti tunnistavat tunteensa, osaavat niitä käsitellä ja muutenkaan eivät tarvitse mitään apua henkiseen kasvuunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n lapset opettelevat sitten aikanaan tunteiden tunnistamista terapiassa. Hivenen ehkä ärtyneinä siitä, että muut ovat vastaavaa päässeet harjoittelemaan jo lapsina ja siitä ihmissuhteissaan hyötyneet.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen erään vanhemman naisen, joka ei voi yhtään ymmärtää tällaista lasten tunnekasvatusta. Hän itse on käyttänyt todella karuja ja ikäviä tapoja lapsiinsa (ja myöhemmin lapsenlapsiin) syyllistämistä, marttyrointia, lasten mustavalkoista vertailua toisiinsa... Lasten tulee käyttäytyä kuin pienet aikuiset. Jos lapset eivät jaksa, ymmärrystä ei heru. Ei kannuteta asettumalla lapsen asemaan, ei mitään sellaista.
On sanomattakin selvää, että hänen omat tunnetaitonsa ovat hyvin olemattomat. Todennäköisesti hän jatkaa sitä edellisten sukupolvien perintöä havahtumatta sen vahingollisuuteen.
Ideologioille tyypillistä on, että kaikki jotka eivät kannata kyseistä ideologiaa pyritään näkemään jotenkin häiriintyneinä tai jopa pahoina ihmisinä. Se pätee myös tähän tunnekasvatusideologiaan.
Mielenkiintoista on, että kun tämän tunnekasvatus aikanaan menee pois muodista ja tilalle tulee jotain uutta, niin silloin tunnekasvattajat tulevat kokemaan aivan samanlaista arvostelua kuin tunnekasvatusta harrastamattomat tällä hetkellä.
Minä kirjoitin tuon jälkimmäisen lainaamasi kommentin, enkä käsittääkseni missään haukkunut tuota ihmistä pahaksi tai häiriintyneeksi. Varmaan moni voi olla kanssani samaa mieltä siitä, että esim. iänikuinen kiltti - tuhma -akselille lasten asettaminen on oikeasti vahingollista lapsen itsetunnolle eikä auta lasta kehittämään itseään samalla tavalla kuin rakentava palaute.
"Pertti on aina niin tuhma kun tekee x, olisit enemmän kuin veljensä Erkki! Erkki on kiltti!"
Tämä on vahigollista sekä Pertin että Erkin kannalta. Erkkikin nimittäin ansaitsisi kehunsa ihan vaan puhtaasti oman toimintansa perusteella eikä sen takia, että hän toimii kätevänä lyömäaseena veljeään kohtaan. Eikä muutenkaan tuollainen lukkonlyöty kiltin pojan lokero ole hyväksi. Sitten vielä ihmetellään miksi sisarusten välillä on ongelmia...
Meillä ei ole kiltti-tuhma-akseli käytössä. Eikä tunnelässyttäminen. Annetaan lasten olla ihan omia itsejään ja kivaa on. Vanhemman hommaksi jää olla läsnä ja vetää rajat toiminnalle. Tunteista puhutaan tietysti jokaisen omasta aloitteesta.
Aika kovan vastuun jätät pienelle lapselle, että hänen pitäisi itse tehdä aloite tunteista keskustelemiseen, mitä hän ei ole koskaan tehnyt. Se lapsen aloite on se kun 2-vuotias rääkyy räkä poskella puhjennutta ilmapalloa, siinä hän kutsuu sinua, aikuista, jäsentelemään hänelle hänen kokemustaan ja helpottamaan oloa.
Vai oikein jäsentelemään hänen kokemustaan. Jouduit nyt sittenkin itse myöntämään, että 2-vuotiaskin osaa tehdä aloitteen. Ylipäätään lapset ei kysele saako he puhua tunteista, jos heidän oikeutensa tehdä niin, ei ole koskaan ollut kyseenalainen.
Puhunhan minäkin tunteistani, miksi lapsi ei tekisi samoin.
Noniin, tuli jo selväksi. Sinun lapsesi automaattisesti tunnistavat tunteensa, osaavat niitä käsitellä ja muutenkaan eivät tarvitse mitään apua henkiseen kasvuunsa.
Nämä lapsiaan täydellisinä pitävät vanhemmat ovat juuri niitä, joilla menee hermot heti, kun lapsella menee jotain pieleen tai lapsi osoittaa jotain merkkejä inhimillisestä käytöksestä, esimerkiksi suuttuu vanhemmalle. Kaikki on kivasti siihen asti, kunnes lapsi "mokaa" ja sitten ollaankin heti lapsen tukassa kiinni ja huudetaan lapsen olevan täysi ääliö. Eikä jälkikäteen tietenkään tällainen vanhempi käytöstään pahoittele, tehty mikä tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n lapset opettelevat sitten aikanaan tunteiden tunnistamista terapiassa. Hivenen ehkä ärtyneinä siitä, että muut ovat vastaavaa päässeet harjoittelemaan jo lapsina ja siitä ihmissuhteissaan hyötyneet.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen erään vanhemman naisen, joka ei voi yhtään ymmärtää tällaista lasten tunnekasvatusta. Hän itse on käyttänyt todella karuja ja ikäviä tapoja lapsiinsa (ja myöhemmin lapsenlapsiin) syyllistämistä, marttyrointia, lasten mustavalkoista vertailua toisiinsa... Lasten tulee käyttäytyä kuin pienet aikuiset. Jos lapset eivät jaksa, ymmärrystä ei heru. Ei kannuteta asettumalla lapsen asemaan, ei mitään sellaista.
On sanomattakin selvää, että hänen omat tunnetaitonsa ovat hyvin olemattomat. Todennäköisesti hän jatkaa sitä edellisten sukupolvien perintöä havahtumatta sen vahingollisuuteen.
Ideologioille tyypillistä on, että kaikki jotka eivät kannata kyseistä ideologiaa pyritään näkemään jotenkin häiriintyneinä tai jopa pahoina ihmisinä. Se pätee myös tähän tunnekasvatusideologiaan.
Mielenkiintoista on, että kun tämän tunnekasvatus aikanaan menee pois muodista ja tilalle tulee jotain uutta, niin silloin tunnekasvattajat tulevat kokemaan aivan samanlaista arvostelua kuin tunnekasvatusta harrastamattomat tällä hetkellä.
Minä kirjoitin tuon jälkimmäisen lainaamasi kommentin, enkä käsittääkseni missään haukkunut tuota ihmistä pahaksi tai häiriintyneeksi. Varmaan moni voi olla kanssani samaa mieltä siitä, että esim. iänikuinen kiltti - tuhma -akselille lasten asettaminen on oikeasti vahingollista lapsen itsetunnolle eikä auta lasta kehittämään itseään samalla tavalla kuin rakentava palaute.
"Pertti on aina niin tuhma kun tekee x, olisit enemmän kuin veljensä Erkki! Erkki on kiltti!"
Tämä on vahigollista sekä Pertin että Erkin kannalta. Erkkikin nimittäin ansaitsisi kehunsa ihan vaan puhtaasti oman toimintansa perusteella eikä sen takia, että hän toimii kätevänä lyömäaseena veljeään kohtaan. Eikä muutenkaan tuollainen lukkonlyöty kiltin pojan lokero ole hyväksi. Sitten vielä ihmetellään miksi sisarusten välillä on ongelmia...
Meillä ei ole kiltti-tuhma-akseli käytössä. Eikä tunnelässyttäminen. Annetaan lasten olla ihan omia itsejään ja kivaa on. Vanhemman hommaksi jää olla läsnä ja vetää rajat toiminnalle. Tunteista puhutaan tietysti jokaisen omasta aloitteesta.
Aika kovan vastuun jätät pienelle lapselle, että hänen pitäisi itse tehdä aloite tunteista keskustelemiseen, mitä hän ei ole koskaan tehnyt. Se lapsen aloite on se kun 2-vuotias rääkyy räkä poskella puhjennutta ilmapalloa, siinä hän kutsuu sinua, aikuista, jäsentelemään hänelle hänen kokemustaan ja helpottamaan oloa.
Vai oikein jäsentelemään hänen kokemustaan. Jouduit nyt sittenkin itse myöntämään, että 2-vuotiaskin osaa tehdä aloitteen. Ylipäätään lapset ei kysele saako he puhua tunteista, jos heidän oikeutensa tehdä niin, ei ole koskaan ollut kyseenalainen.
Puhunhan minäkin tunteistani, miksi lapsi ei tekisi samoin.
Noniin, tuli jo selväksi. Sinun lapsesi automaattisesti tunnistavat tunteensa, osaavat niitä käsitellä ja muutenkaan eivät tarvitse mitään apua henkiseen kasvuunsa.
Nämä lapsiaan täydellisinä pitävät vanhemmat ovat juuri niitä, joilla menee hermot heti, kun lapsella menee jotain pieleen tai lapsi osoittaa jotain merkkejä inhimillisestä käytöksestä, esimerkiksi suuttuu vanhemmalle. Kaikki on kivasti siihen asti, kunnes lapsi "mokaa" ja sitten ollaankin heti lapsen tukassa kiinni ja huudetaan lapsen olevan täysi ää!iö. Eikä jälkikäteen tietenkään tällainen vanhempi käytöstään pahoittele, tehty mikä tehty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään pidä olla liian lepsu ja hyväksyä lapselta millaista käytöstä tahansa. Siitä ei ole kyse. Jos lapsi tekee jotain pahaa, niin kyllä vanhemman pitää silloin sanoittaa kunnolla omatkin tunteensa. Vaisulla äänellä lässytetty "Ei tollast saa tehä" ei riitä, jos vanhempi on sitä mieltä, että lapsen käytös on tosi törkeää. Silloin pitää sanoa rehellisesti, että "tuollaisesta en kyllä yhtään pidä ja pelästyn hirveästi kun lyöt koiraa, siihen voi sattua pahasti".
Olen samaa mieltä, tai itse asiassa olen sitä mieltä, että toisen tunteiden sanoittamisen voi skipata kokonaan ja siirtyä suoraan sanoittamaan omia tunteitaan. Siinä on ihan hyvä pohja tunnekasvatukselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi/teini kärsii ahdistuksesta tms, olisihan se parempi jos hänet olisi opetettu sanoittamaan tunteitaan ja ymmärtämään mistä ne jhhtuvat kuin että hän purkaisi sen ilkivallanteolla ja muiden kiusaamisena. Paha olo purkautuu aina jotenkin. Sanoittaminen ei pelasta kaikkia, en väitä että pelastaisi, mutta vähentäisi varmasti monenlaista turhaa "vaivaa".
Purkautuuko paha olo "sanoittamisella"? Ihminen vaan toteaa itselleen, että "nyt minua taitaa kiukuttaa" ja sitten ei teekään yhtäkkiä enää mieli purkaa pahaa oloaan mitenkään muuten?
Oikeasti et ymmärrä mikä on ero siinä että ihminen ymmärtää olevansa vihainen ja pettynyt koska X ja sitten alkaa käsitellä asiaa ja purkamaan pahaa oloa, kuin se että hänellä vain on jotenkin epämääräisen paha olo mutta ei mitään tietoa mistä se johtuu ja miten sen saisi pois ja onko se vaarallista vai normaalia?
Ei "sanoittaminen" suuremmin auta syyn keksimisessä, vaan kyllä sitä syytä pitää ihan erikseen miettiä jos se on epäselvä. Toisaalta se syy on yleensä ihmisellä tiedossa vaikka hänen tunteitaan ei olisi kukaan ikinä sanoittanut, ei ihminen tyhmä ole.
Ylipäätään sanoittaminen ei tee kenestäkään viilipyttyä, vaan kyllä siinä saattaa esim. tavarat lentää vaikka mammalle kuinka hoettaisiin että "taidat olla vihainen koska miehesi petti, se on ok olla vihainen". Enemmänkin ne tavarat saattavat lentää entistä kovempaa, kun se sanoittaminen ärsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi/teini kärsii ahdistuksesta tms, olisihan se parempi jos hänet olisi opetettu sanoittamaan tunteitaan ja ymmärtämään mistä ne jhhtuvat kuin että hän purkaisi sen ilkivallanteolla ja muiden kiusaamisena. Paha olo purkautuu aina jotenkin. Sanoittaminen ei pelasta kaikkia, en väitä että pelastaisi, mutta vähentäisi varmasti monenlaista turhaa "vaivaa".
Purkautuuko paha olo "sanoittamisella"? Ihminen vaan toteaa itselleen, että "nyt minua taitaa kiukuttaa" ja sitten ei teekään yhtäkkiä enää mieli purkaa pahaa oloaan mitenkään muuten?
Oikeasti et ymmärrä mikä on ero siinä että ihminen ymmärtää olevansa vihainen ja pettynyt koska X ja sitten alkaa käsitellä asiaa ja purkamaan pahaa oloa, kuin se että hänellä vain on jotenkin epämääräisen paha olo mutta ei mitään tietoa mistä se johtuu ja miten sen saisi pois ja onko se vaarallista vai normaalia?
Ei "sanoittaminen" suuremmin auta syyn keksimisessä, vaan kyllä sitä syytä pitää ihan erikseen miettiä jos se on epäselvä. Toisaalta se syy on yleensä ihmisellä tiedossa vaikka hänen tunteitaan ei olisi kukaan ikinä sanoittanut, ei ihminen tyhmä ole.
Ylipäätään sanoittaminen ei tee kenestäkään viilipyttyä, vaan kyllä siinä saattaa esim. tavarat lentää vaikka mammalle kuinka hoettaisiin että "taidat olla vihainen koska miehesi petti, se on ok olla vihainen". Enemmänkin ne tavarat saattavat lentää entistä kovempaa, kun se sanoittaminen ärsyttää.
Sinulle on näköjään ihan turha sanoa mitään. Hyvää päivänjatkoa.
Jaahas ja miten pärjättiin ennen sanoittamista? Ihan hyvin nimittöin jonkinlainen sanoittaminen tapahtui luonnostaan. En minä esim. 15-vuotta sitten keskittynyt sanoittamaan mutta tietenkin raivarit ja tunteenpurkaukset köytiin läpi ja juteltiin mistä on kysymys. Vähän väkinöistä voi olla tiettyjen mantrojen hokeminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n lapset opettelevat sitten aikanaan tunteiden tunnistamista terapiassa. Hivenen ehkä ärtyneinä siitä, että muut ovat vastaavaa päässeet harjoittelemaan jo lapsina ja siitä ihmissuhteissaan hyötyneet.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen erään vanhemman naisen, joka ei voi yhtään ymmärtää tällaista lasten tunnekasvatusta. Hän itse on käyttänyt todella karuja ja ikäviä tapoja lapsiinsa (ja myöhemmin lapsenlapsiin) syyllistämistä, marttyrointia, lasten mustavalkoista vertailua toisiinsa... Lasten tulee käyttäytyä kuin pienet aikuiset. Jos lapset eivät jaksa, ymmärrystä ei heru. Ei kannuteta asettumalla lapsen asemaan, ei mitään sellaista.
On sanomattakin selvää, että hänen omat tunnetaitonsa ovat hyvin olemattomat. Todennäköisesti hän jatkaa sitä edellisten sukupolvien perintöä havahtumatta sen vahingollisuuteen.
Ideologioille tyypillistä on, että kaikki jotka eivät kannata kyseistä ideologiaa pyritään näkemään jotenkin häiriintyneinä tai jopa pahoina ihmisinä. Se pätee myös tähän tunnekasvatusideologiaan.
Mielenkiintoista on, että kun tämän tunnekasvatus aikanaan menee pois muodista ja tilalle tulee jotain uutta, niin silloin tunnekasvattajat tulevat kokemaan aivan samanlaista arvostelua kuin tunnekasvatusta harrastamattomat tällä hetkellä.
Minä kirjoitin tuon jälkimmäisen lainaamasi kommentin, enkä käsittääkseni missään haukkunut tuota ihmistä pahaksi tai häiriintyneeksi. Varmaan moni voi olla kanssani samaa mieltä siitä, että esim. iänikuinen kiltti - tuhma -akselille lasten asettaminen on oikeasti vahingollista lapsen itsetunnolle eikä auta lasta kehittämään itseään samalla tavalla kuin rakentava palaute.
"Pertti on aina niin tuhma kun tekee x, olisit enemmän kuin veljensä Erkki! Erkki on kiltti!"
Tämä on vahigollista sekä Pertin että Erkin kannalta. Erkkikin nimittäin ansaitsisi kehunsa ihan vaan puhtaasti oman toimintansa perusteella eikä sen takia, että hän toimii kätevänä lyömäaseena veljeään kohtaan. Eikä muutenkaan tuollainen lukkonlyöty kiltin pojan lokero ole hyväksi. Sitten vielä ihmetellään miksi sisarusten välillä on ongelmia...
Meillä ei ole kiltti-tuhma-akseli käytössä. Eikä tunnelässyttäminen. Annetaan lasten olla ihan omia itsejään ja kivaa on. Vanhemman hommaksi jää olla läsnä ja vetää rajat toiminnalle. Tunteista puhutaan tietysti jokaisen omasta aloitteesta.
Aika kovan vastuun jätät pienelle lapselle, että hänen pitäisi itse tehdä aloite tunteista keskustelemiseen, mitä hän ei ole koskaan tehnyt. Se lapsen aloite on se kun 2-vuotias rääkyy räkä poskella puhjennutta ilmapalloa, siinä hän kutsuu sinua, aikuista, jäsentelemään hänelle hänen kokemustaan ja helpottamaan oloa.
Vai oikein jäsentelemään hänen kokemustaan. Jouduit nyt sittenkin itse myöntämään, että 2-vuotiaskin osaa tehdä aloitteen. Ylipäätään lapset ei kysele saako he puhua tunteista, jos heidän oikeutensa tehdä niin, ei ole koskaan ollut kyseenalainen.
Puhunhan minäkin tunteistani, miksi lapsi ei tekisi samoin.
Noniin, tuli jo selväksi. Sinun lapsesi automaattisesti tunnistavat tunteensa, osaavat niitä käsitellä ja muutenkaan eivät tarvitse mitään apua henkiseen kasvuunsa.
Ei näytä tulevan selväksi. Minun lapseni tarvitsevat hyväksyntää, ymmärrystä ja rajoittamista. Tässä ei ole mitään oikotietä, vaan panostuksen koko vaikuttaa lopputulokseen. Perustarpeisiin panostaminen on kaikista tärkeintä. Tehdään isot elämänvalinnat lapset huomioiden ja annetaan aikaa ja rakkautta heillekin. Pohditaan myös oma arvomaailma kuntoon, jotta olisi jotain mistä ponnistaa. Ja tietysti pohditaan mikä oikeasti on tervettä, koska sitä traumataustaa minulla on.
Olin tässä taannoin kaverin kyydissä autossa, kun lapsi rupesi kiukuttelemaan mitä musiikkia kuunnellaan. Ei kelvannut radiosta mikään eikä äidin kännykästäkään (ajaessa vielä räpläsi ihan paniikissa, ettei lapsi hermostuisi) löytynyt pojalle kelpaavaa musiikkia. Sinä sitten äiti pyyteli kovasti kultapieneltä anteeksi, kun ei ollut nyt ottanut sopivaa musiikkia mukaan. Ja lapsi sen kuin vinkui ja äiti pyyteli anteeksi.
Lasteni onni on minulle tärkeää ja tekojakin asian eteen olisi esitellä, mutta ehkä se todistustaakka jää nyt sinulle. Vaikea nähdä mitä enemmän voisin sanoa, enhän edes käsitä, mitä tekemistä sinun äidilläsi on minun äitiyteni kanssa.