Muita, jotka ette voi sietää lasten "tunnekasvattamista"?

Minä en ole oppinut tunnistamaan tunteitani, mikään ei tunnu miltään.

Olenkin käynyt 5 vuotta terapiassa.

Meillä ei lapsuudessa tunnekasvatusta ollut.

Up

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen yliajatteleva lapsi, joka myös miettii tunteitaan ja ylipäätään kaikkea ihan hirveästi ja liikaakin. Siis vatvoo. Tälle lapselle oli ihan selvästi hyötyä siitä että hänen tunteitaan sanoitettiin taaperona. Lapsi oli jotenkin sen tuntuinen että aina hermostutti kun emme ymmärtäneet häntä - siis vielä kun ei osannut puhua kunnolla. Varmaan jo silloin päässä pyöri hirveästi juttuja ja itseäänkin ärsytti kun ei saanut niistä selkoa. Selvästi helpottui aina kun sanoin että ymmärrän että susta tuntuu nyt tältä. Saattoi rauhoittua vaikka ei saanut tahtoaan läpi mutta kun kerran ymmärrettiin. Se oli hämmästyttävää.

Tämä lapsi edelleen tokaluokkalaisena pohtii että miksi minusta tuntuu tältä (vaikka jännittää), miten se voi vaikuttaa vatsan toimintaan (maha löysällä kun jännittää), miten sitä voisi itse hallita jne. Yhdessä sitten mietitään miksi ja mitä voi tehdä. Samaa sanoittamista siis edelleen mutta lapsi on itsekin siinä mukana.

En kyllä ymmärrä miten kenenkään mielestä tässä voisi olla jotain pahaa. Opetan lasta tunnistamaan omat tunteensa ja sitten käsittelemään ja hallitsemaan niitä. Tämähän on nimenomaan suomalaisten ongelma; ei osata käsitellä omia tunteita saatika puhua niistä.

Juuri tuosta kasvatuksesta johtuu, että lapsesi miettii tunteitaan liikaa. Ei kukaan lapsi muuten niin tee.

Vierailija kirjoitti:

Tiedoksesi, että vähintään 90% päiväkotiryhmistä, joissa on pätevää henkilökuntaa, tunnekasvattaminen on kiinteä osa jokaista päivää. Tämä sen takia, että lasten on helpompi oppia toimimaan oikein ja väärin, kun tunteita ymmärtää.

Tuskinpa on. Päivähoidossa ollaan syystäkin aika konservatiivisia mitä kasvatusnäkemyksiin tulee. Kovin herkästi ei lähdetä mukaan näihin muodikkaisiin päivänperhoihin kuten vaikka tämä tunnekasvatus, koska ollaan nähty kaikkien entistenkin päivänperhojen nousu ja tuho.

Kasvatusta alana riivaa juuri tämä herkkyys kehitellä kaikenlaisia ideologioita ja "vallankumouksellisia teorioita" jotka muka korjaavat suurin piirtein kaikki siihen asti ilmenneet ongelmat. Todelliset ammattilaiset tietävät tämän ja sen sijaan luottavat enemmän kokemukseensa ja maalaisjärkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Sehän siis kuuluu pienin vaihteluin näin: "kulta pieni, minä näen, että sinä olet vihainen ja on aivan ok olla vihainen, mutta ei silti saa ottaa toisen lelua/lyödä toista/etuilla jonossa".

Entäs jos lapsi ei olekaan vihainen, vaan jotakin muuta? 

Aikuinen voi ihan hyvin ymmärtää lapsen tunteen väärin. Silloin ei tuo kasvatuskaan onnistu.

Taidat omata perfektionistisia ajattelumalleja. Oletko sitä mieltä, että ellei vanhempi joka kerran yllä täydelliseen suoritukseen lapsen tunteiden sanoittamisen kanssa, niin se on silloin kokonaisuudessaan täysin hyödytöntä? Miten noin muuten ihmissuhteesi sujuvat?

Todennäköisesti noita virhetulkintoja tulee paljon. Suuren osan ajasta aikuinen ei tiedä miksi lapsi tekee niinkuin tekee. (Miksei se haittaa sinua? Nukutko muuten tarpeeksi?)

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n lapset opettelevat sitten aikanaan tunteiden tunnistamista terapiassa. Hivenen ehkä ärtyneinä siitä, että muut ovat vastaavaa päässeet harjoittelemaan jo lapsina ja siitä ihmissuhteissaan hyötyneet.

En muista, että kukaan olisi tunnekasvattanut lapsiaan vielä 5–10 vuotta sitten. On näillä vanhemmilla ikäluokilla varmaan pahat traumat. Terapiajonossa ollaan kaikki.

Ehkä joiltain on kasvatus valunut kuin vesi hanhen selästä, mutta kyllä itsestä vieläkin pahalta tuntuu kun lapsena kasvatus oli sitä että sanottiin maailman huonoimmaksi lapseksi, käskettiin häpeämään ja teininä komennettiin tekemään itsemurha. Yhtään positiivista kommenttia tai kehua ei tullut, sylistä tai halista puhumattakaan.

Parempi minusta tunnekasvatus ja kehuminen ja lähellä pitäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n lapset opettelevat sitten aikanaan tunteiden tunnistamista terapiassa. Hivenen ehkä ärtyneinä siitä, että muut ovat vastaavaa päässeet harjoittelemaan jo lapsina ja siitä ihmissuhteissaan hyötyneet.

En muista, että kukaan olisi tunnekasvattanut lapsiaan vielä 5–10 vuotta sitten. On näillä vanhemmilla ikäluokilla varmaan pahat traumat. Terapiajonossa ollaan kaikki.

Ehkä joiltain on kasvatus valunut kuin vesi hanhen selästä, mutta kyllä itsestä vieläkin pahalta tuntuu kun lapsena kasvatus oli sitä että sanottiin maailman huonoimmaksi lapseksi, käskettiin häpeämään ja teininä komennettiin tekemään itsemurha. Yhtään positiivista kommenttia tai kehua ei tullut, sylistä tai halista puhumattakaan.

Parempi minusta tunnekasvatus ja kehuminen ja lähellä pitäminen.

Täytyy sanoa, että kehitys on mennyt uskomattomasti eteenpäin näissä kysymyksissä. Vielä 5 vuotta sitten itsekin luulin, että lasta tulee sanoa maailman huonoimmaksi ja käskeä tätä tekemään itsemurha jos lapsi kiukutteli. Nyt kuitenkin tiedän, että on parempi sanoa lapselle "näen että sinua kiukuttaa ja se on aivan hyväksyttyä olla kiukkuinen".

Myönnän kurkkineeni kirjoituksen aloituksen jälkeen sieltä, täältä ja tuolta.

-

En missään nimessä jaksa lukea koko ketjua, koska olen ap:n kanssa täysin samalla linjalla: minua raivostuttavat lässyttäjävanhemmat!

Ei se mitään TUNNEkasvatusta ole, jos lässytetään lapselle häntä täysin aliarvioiden.

-

En viitsi antaa esimerkkejä, vaikka niin tekisi mieli, koska kuulen päivittäin tätä h-tin lässytystä yhdeltä äidiltä, jonka lapset ovat jo 10- ja 12-v.

En ole pk-työntekijä, vaan asun samassa talossa "tunnekasvattajan" kanssa, joka pitää lapsiaan idiootteina.

Sääliksi käy lapsiraukat, kun äiti selostaa niin, että koko rappu kuulee.

-

Olen aina sanonut napakasti, mitä saa tehdä, mitä ei.

Lapseni oli pienenä hyvinkin kiltti ja suvereeni tapaus, mutta tarvittaessa olen kantanut kiukkuavan lapsen pois ja antanut muiden jatkaa oloaan rauhassa.

Ei siinä mitään erinomaisia TUNNEkasvatuksia ole tarvittu lässyttämisineen!!!

-

Väärin on ottaa toiselta lelu, ja väärin on kiukutella siksi, että äiti sanoo sen olevan väärin.

Väärin on myös jättää lapsi lässytyksen jälkeen viemään lapsilta lisää leluja, kun äiti niin kovasti ymmärsi, että lapsonen on kiukkuinen ja oikeutti lelun viennin olemalla viemättä penikkaa pois muita kiusaamasta.

Itse olisin taas tarvinnut tuollaista, kun olin lapsi.Meillä ei koskaan puhuttu tunteista muutenkaan mitään joten monesti sain sitten itse kärsiä pahasta mielestä tai epävarmuudesta ilman, että kukaan olisi minulle "selittänyt" asiaa. Olisin tarvinnut neuvoja ja rohkaisua kuten " tiedän, että sinua jännittää se uusi juttu, mutta kyllä kaikki menee ihan hyvin" tai "näin, että olet surullinen, mitä koulussa tapahtui, voit kertoa minulle" jne. Olin hyvin herkkä lapsi, joka olisi kaivannut todella paljon keskustelua ja tunteista puhumista sekä pelkkää rohkaisua sen sättimisen sijaan. Monesti olinkin sitten ihan "hukassa", enkä oikein "millään tuulella", kun tunteiden näyttäminen ei ollut oikein sallittua. Näiden asioiden takia en ymmärrä mikä tässä jutussa on niin huonoa, kun minusta vaan hyvä juttu.

Mun lapseni meni tänä syksynä ekalle kouluun, ja siellä ihan oppiaineena mainitaan tunne- ja vuorovaikutustaidot, vieläpä oli opeteltavien aineiden listan ekana. Joten otan osaa, ap, sulla on nyt kovasti hommaa facepalmailussa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin taas tarvinnut tuollaista, kun olin lapsi.Meillä ei koskaan puhuttu tunteista muutenkaan mitään joten monesti sain sitten itse kärsiä pahasta mielestä tai epävarmuudesta ilman, että kukaan olisi minulle "selittänyt" asiaa. Olisin tarvinnut neuvoja ja rohkaisua kuten " tiedän, että sinua jännittää se uusi juttu, mutta kyllä kaikki menee ihan hyvin" tai "näin, että olet surullinen, mitä koulussa tapahtui, voit kertoa minulle" jne. Olin hyvin herkkä lapsi, joka olisi kaivannut todella paljon keskustelua ja tunteista puhumista sekä pelkkää rohkaisua sen sättimisen sijaan. Monesti olinkin sitten ihan "hukassa", enkä oikein "millään tuulella", kun tunteiden näyttäminen ei ollut oikein sallittua. Näiden asioiden takia en ymmärrä mikä tässä jutussa on niin huonoa, kun minusta vaan hyvä juttu.

Rakas ihminen, kertomasi on hyvin surullista, mutta eri asia kuin se, mistä ap kirjoitti pienten lasten turhasta, muka tunnekastavauksesta.

Olen tavallaan kokenut saman kuin sinä, joten ymmärrän, mistä kirjoitat.

Tunteita pitää saada näyttää, mutta sellaista kummallista yliohjeistavaa, ihmistä väheksyvää lässytystä en ymmärrä lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin taas tarvinnut tuollaista, kun olin lapsi.Meillä ei koskaan puhuttu tunteista muutenkaan mitään joten monesti sain sitten itse kärsiä pahasta mielestä tai epävarmuudesta ilman, että kukaan olisi minulle "selittänyt" asiaa. Olisin tarvinnut neuvoja ja rohkaisua kuten " tiedän, että sinua jännittää se uusi juttu, mutta kyllä kaikki menee ihan hyvin" tai "näin, että olet surullinen, mitä koulussa tapahtui, voit kertoa minulle" jne. Olin hyvin herkkä lapsi, joka olisi kaivannut todella paljon keskustelua ja tunteista puhumista sekä pelkkää rohkaisua sen sättimisen sijaan. Monesti olinkin sitten ihan "hukassa", enkä oikein "millään tuulella", kun tunteiden näyttäminen ei ollut oikein sallittua. Näiden asioiden takia en ymmärrä mikä tässä jutussa on niin huonoa, kun minusta vaan hyvä juttu.

Rakas ihminen, kertomasi on hyvin surullista, mutta eri asia kuin se, mistä ap kirjoitti pienten lasten turhasta, muka tunnekastavauksesta.

Olen tavallaan kokenut saman kuin sinä, joten ymmärrän, mistä kirjoitat.

Tunteita pitää saada näyttää, mutta sellaista kummallista yliohjeistavaa, ihmistä väheksyvää lässytystä en ymmärrä lainkaan.

Sinun ei ole pakko puhua lapsille lässyttävällä äänellä. Eivät muutkaan puhu.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapseni meni tänä syksynä ekalle kouluun, ja siellä ihan oppiaineena mainitaan tunne- ja vuorovaikutustaidot, vieläpä oli opeteltavien aineiden listan ekana. Joten otan osaa, ap, sulla on nyt kovasti hommaa facepalmailussa.

Oli ne siellä jo 6 vuotta sitten, mutta se onkin täysin eri asia kuin tämä vanhempien hysteerinen lässyttäminen!

Ilmeisen moni ei joko uskalla myöntää tai edes tajua olevansa hysteerinen lässyttäjä.

Jälkimmäinen vaihtoehto on tosi... harmillista.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapseni meni tänä syksynä ekalle kouluun, ja siellä ihan oppiaineena mainitaan tunne- ja vuorovaikutustaidot, vieläpä oli opeteltavien aineiden listan ekana. Joten otan osaa, ap, sulla on nyt kovasti hommaa facepalmailussa.

Varmaan aika mielenkiintoista touhua. Ensin opettaja selittää kaikilta mahdollisilta kanteilta, että se ei ole kiellettyä kokea tunteita. Sitten oppilaat komennetaan pareittain toistelemaan toisilleen, että "näen että sinä olet [lisää tähän jonkun tunteen nimi]". Sitten sama kuvio toistuu seuraavalla tunnilla.

Lopuksi oppilaat ovat niin kyllästyneitä tuohon, että pyytävät mieluummin päästä jälki-istuntoon kuin osallistua noihin tunteihin. Mutta joutuvat pettymään siinäkin, jälki-istunnotkin kun on korvattu tunteiden sanoituksella alias kasvatuskeskustelulla.

Vierailija kirjoitti:

Se on vaan sellainen kiiltokuvapinta mitä tuolla yritetään ylläpitää julkisessa tilassa. Eli näytetään toisille, että "minä olen hyvä vanhempi, katsokaa kaikki". Kotioloissa meininki on yleensä hyvin toisenlainen.

Näin se vain on! Ollaan olevinaan niin hyviä vanhempia ja teko sivistyneitä! Yöks! Miksei kaikki voi olla aitoja ja elämänläheisiä ja vaikka vähän läpsiä jos tarvis?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea vaan näille teinien tunteiden sanoittamiseen.

Ajatuksena vähän niin kuin on, että teinien puolesta ei enää tarvitse sanoittaa. Kuuntelin tässä yhtenä päivänä sivusta, kun 7-vuotias poikani jälkipui naapurin tytön kanssa riitaansa. "Anteeksi, että huusin sulle. Mua alkoi harmittaa, kun et huomannut mun tärkeää asiaa..." Tuntuu että harva aikuinenkaan suomalainen mies tuohon pystyy.

Hyi olkoon miten sairasta esittämistä vanhemmat on aivopessyt! Miksei miesten anneta olla miehiä ja naisten naisia?

Sanoittamisella ei ole MITÄÄN tekemistä hysteerisen lässytyksen kanssa, päinvastoin, se on tietoista ja rauhallista aikuisena olemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen ei tiedä olevansa vihainen tai iloinen jollei hänelle ole siitä lapsena tuhanteen kertaan lässytetty. Niin se vaan on.

Otetaanpa esimerkki. Ville, 4 vuotta näkee että Petterillä on hieno uusi lelu. Petteri ei anna Villen lainata sitä. Ville lyö Petteriä. Tässä tilanteessa ap huutaisi Villelle "ei saa lyödä" ja veisi jäähylle. Mikä on ihan ok toki sekin. Lyöminen loppuu ja annetaan viesti että se on väärin. 

Joku toinen voisi sanoa: Ville, ei saa lyödä. Sinua varmaan harmittaa kun Petterillä on uusi lelu eikä hän anna sinun lainata sitä. Petteri, se on kyllä hieno lelu, voisitko antaa Villen lainata ihan pikku hetkeksi? Ai et, olisi kyllä reilua antaa. Ei siltikään? (koska yleensähän lapset ei anna). No Ville, se on Petterin uusi lelu eikä Petteri nyt halua lainata. Ehkä joskus toiste. Sinullakin on joskus niin tärkeitä leluja ettet halua lainata niitä muille ihan heti.

Tässä tulee nyt monta asiaa opetettua lapselle. Ensin selvitetään kiukun syy. Sitten näytetään mallia että toisen lelua voi kehua vaikka itse haluaisikin sitä katsoa. Sitten ehdotetaan että voisiko kuitenkin antaa, annetaan malli reilusta käytöksestä. Kun ei voi niin opetellaan kunnioittamaan toisen omaisuutta ja tahtoa. Siinä oppii sietämään pettymyksiä. Sitten vielä opetellaan vähän empatiaa että miltä itsestä tuntuisi, sekä Ville että Petteri. Tätä kun toistetaan x tuhatta kertaa niin em. taidot sitten kehittyvät.

Se on kummallista miksi niin monen mielestä tämä on turhaa ja typerää.

Ihmeellisesti oletat, että jos joku ei käytä tätä tunteidensanoituslitaniaa niin hän ei pyrkisi sovittelemaan lasten riitoja ja ymmärtämään, että miksi se riita syntyi.

Ei lapsen vanhempi ole tyhmä vaikkei hän sanoittaisikaan lapsensa tunteita.

Miten sovittelet vaikka em. riidan ja autat ymmärtämään, ilman "tunteidensanoituslitaniaa"? Annapa tulla omat vuorosanat, haluaisin kuulla.

Kyllä se pieni ruumiillinen kuritus on ihan sopiva tapa kasvattaa.

Apn lapsuus porno- ja alkoholiperheessä näkyy hyvin tuossa aloituksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapseni meni tänä syksynä ekalle kouluun, ja siellä ihan oppiaineena mainitaan tunne- ja vuorovaikutustaidot, vieläpä oli opeteltavien aineiden listan ekana. Joten otan osaa, ap, sulla on nyt kovasti hommaa facepalmailussa.

Varmaan aika mielenkiintoista touhua. Ensin opettaja selittää kaikilta mahdollisilta kanteilta, että se ei ole kiellettyä kokea tunteita. Sitten oppilaat komennetaan pareittain toistelemaan toisilleen, että "näen että sinä olet [lisää tähän jonkun tunteen nimi]". Sitten sama kuvio toistuu seuraavalla tunnilla.

Lopuksi oppilaat ovat niin kyllästyneitä tuohon, että pyytävät mieluummin päästä jälki-istuntoon kuin osallistua noihin tunteihin. Mutta joutuvat pettymään siinäkin, jälki-istunnotkin kun on korvattu tunteiden sanoituksella alias kasvatuskeskustelulla.

reps