Lue keskustelun säännöt.
En onnistu saamaan ystäviä
14.10.2018 |
Tapaan uuden, kivalta vaikuttavan tyypin. Vaikuttaa siltä, että tulemme hyvin juttuun. Toinen ihminen näyttää käytöksensä perusteella siltä, että hän on viihtynyt seurassani - kuten myös minä hänen seurassaan. Lopuksi jutellaan, että olisi kiva nähdä. Jään odottamaan yhteydenottoa iloisena. Mitään ei kuitenkaan kuulu.
Kyselen jossain vaiheessa perään ja toinen iloisena yhteydenotosta suostuu uuteen tapaamiseen. Taas on mukavaa ja sovitaan, että nähdään uudelleen... Mutta mitään ei toisesta vieläkään kuulu, otit itse yhteyttä tai et. Onko muita joille toistuvasti käy näin? Jos jossain vaiheessa huomautat, että olisi kiva että toinenkin ottaisi yhteyttä sinuun, niin saatat saada pahoitteluja hajamielisyydestä, kiireestä, mutta mikään ei silti muutu.
Ovatko ihmissuhteet nykyään yleisesti tällaisia vai onko minulla erityisen paljon huonoa tuuria matkassa? Vaikea kuvitella, että ihmiset haluaisivat nähdä enää uudelleen, jos tapaamiset olisivat tuntuneet ikäviltä.
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en kaipaa uusia bestiksiä, vaan ennemminkin haluaisin tyhjentää kalenterini sille, että voin olla yksin itsekseni.
Kyllä ainakin minulle kelpaisi kevyempikin ystävyys, mutta kun ikäisilläni eli noin 40-vuotiailla on "kalenteri täynnä", niin en tule koskaan mahtumaan edes vähän näiden ihmisten elämään. Tämänkin ketjun perusteella näyttää siltä, että jos ei ole saanut kerättyä ystäväporukoita nuorempana, niin saa olla yksin. Jos yksinäisyyden kanssa on oppinut jo valmiiksi epävarmaksi, niin olisi sitten aika kivinen tie löytää itsensä portille ja ryhtyä sieltä sitten taistelemaan tietään niiden vanhojen ja arvokkaiden ystävien tasalle. Ei tässä ole sinänsä mitään väärää. Olen vain kyllästynyt kehotuksiin etsiä ystäviä harrastuksista tms., koska parhaimmillaan siinä törmää vain tähän asetelmaan, jossa minä olen edelleen se kiusallinen tulokas, jolle ei riitä resursseja jo jaetusta kakusta.
T. 59Tämä on surullista. Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan yksin vastoin tahtoaan.
ystävyys ei ole ihmisoikeus sen enempää kuin seksikään. Hyvillä tyypeillä on ystäviä ja hyvät tyypit panee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en kaipaa uusia bestiksiä, vaan ennemminkin haluaisin tyhjentää kalenterini sille, että voin olla yksin itsekseni.
Kyllä ainakin minulle kelpaisi kevyempikin ystävyys, mutta kun ikäisilläni eli noin 40-vuotiailla on "kalenteri täynnä", niin en tule koskaan mahtumaan edes vähän näiden ihmisten elämään. Tämänkin ketjun perusteella näyttää siltä, että jos ei ole saanut kerättyä ystäväporukoita nuorempana, niin saa olla yksin. Jos yksinäisyyden kanssa on oppinut jo valmiiksi epävarmaksi, niin olisi sitten aika kivinen tie löytää itsensä portille ja ryhtyä sieltä sitten taistelemaan tietään niiden vanhojen ja arvokkaiden ystävien tasalle. Ei tässä ole sinänsä mitään väärää. Olen vain kyllästynyt kehotuksiin etsiä ystäviä harrastuksista tms., koska parhaimmillaan siinä törmää vain tähän asetelmaan, jossa minä olen edelleen se kiusallinen tulokas, jolle ei riitä resursseja jo jaetusta kakusta.
T. 59Tämä on surullista. Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan yksin vastoin tahtoaan.
ystävyys ei ole ihmisoikeus sen enempää kuin seksikään. Hyvillä tyypeillä on ystäviä ja hyvät tyypit panee.
Just joo. Ihmisillä on elämässään kaikenlaisia vaiheita ihan riippumatta siitä onko hyvä vai huono tyyppi.
Miksi nämä keskustelut on aina samanlaisia? Ystävää kaipaavat kertovat, mitä juttuja olisi kiva tehdä (ei pakko, mutta kiva). Ja yleisellä tasolla kertovat miten kiva on, kun olisi joku ihminen elämässä mukana.
Sitten tulee AINA muutama tai monikin kommentoimaan, että ai sun kanssa on pakko käydä joka viikko lenkillä?! Että ei ihme jos sulla ei ole kavereita. Ihan kuin nämä ketjut vetäisivät puoleensa ihmisiä, jotka ahdistuvat jo siitä, että joku tuntematon ihminen kaipaa lenkkiseuraa. Ja sitten alkaa vääntely, että mitäs jos se ketä pyydät, ei olekaan lenkkeilyihmisiä, että mitä jos se onkin kotona viihtyvää tyyppiä? Että mitäs sitten, lällälää? Pitkät vastaukset kieli keskellä suuta väännettynä ihmiselle, joka on yksinäinen, ihmiseltä, joka on niin kiireinen elämässään, ettei kenellekään ole aikaa - ei edes itselle.
Palstailuun kyllä on aikaa. Onko pakko tulla vääntämään näihin aiheisiin, puhumaan asian sivusta, tekemään toisista inhottavia päätelmiä muutaman rivin perusteella? Minä ihmettelen, miten tällaisilla ihmisillä kuitenkin on niin paljon niitä hyviä ystäviä... Vai onko oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Miksi nämä keskustelut on aina samanlaisia? Ystävää kaipaavat kertovat, mitä juttuja olisi kiva tehdä (ei pakko, mutta kiva). Ja yleisellä tasolla kertovat miten kiva on, kun olisi joku ihminen elämässä mukana.
Sitten tulee AINA muutama tai monikin kommentoimaan, että ai sun kanssa on pakko käydä joka viikko lenkillä?! Että ei ihme jos sulla ei ole kavereita. Ihan kuin nämä ketjut vetäisivät puoleensa ihmisiä, jotka ahdistuvat jo siitä, että joku tuntematon ihminen kaipaa lenkkiseuraa. Ja sitten alkaa vääntely, että mitäs jos se ketä pyydät, ei olekaan lenkkeilyihmisiä, että mitä jos se onkin kotona viihtyvää tyyppiä? Että mitäs sitten, lällälää? Pitkät vastaukset kieli keskellä suuta väännettynä ihmiselle, joka on yksinäinen, ihmiseltä, joka on niin kiireinen elämässään, ettei kenellekään ole aikaa - ei edes itselle.
Palstailuun kyllä on aikaa. Onko pakko tulla vääntämään näihin aiheisiin, puhumaan asian sivusta, tekemään toisista inhottavia päätelmiä muutaman rivin perusteella? Minä ihmettelen, miten tällaisilla ihmisillä kuitenkin on niin paljon niitä hyviä ystäviä... Vai onko oikeasti?
Koska nämä kysymyksetkin ovat aina samanlaisia. Alkavat olla palstalla samaa sarjaa kuin "Miksi en saa naista?" -aloitukset. Vastaajat sitten koittavat selittää, miksi. Koska ihmiset ovat erilaisia, heitä ei kiinnosta samat asiat, heillä on jo riittävästi ihmissuhteita, heillä on muita kiireitä jne jne. Lisäksi ihmiset kertovat, miten ovat itse aikuisiällä saaneet ystäviä, mutta pääsääntöisesti yksinäiset tyrmäävät kaikki esitetyt ehdotukset. On myös kerrottu, että aikuisiällä ystävystyminen vaatii aikaa, koska ensin tutustutaan ja vasta sitten mietitään, haluaako toisen kanssa yleensäkään viettää aikaa vai ei. Jos haluaa, siitä on vielä pitkä matka ystävyyteen. Ja vielä, jos erehtyy ehdottamaan, että yksinäinen koittaisi ystävystyä muiden yksinäisten kanssa, niin eihän se käy! Varmasti toisista yksinäisistäkin löytyisi joku, jonka kanssa käydä juoksulenkillä ja tehdä sitä tai tätä. Mutta ei, täysin poissuljettu vaihtoehto.
Ystävien saaminen ei tosiaankaan ole mikään ihmisoikeus kuten ei naisen saaminenkaan. Kukaan ei ole velvollinen alkamaan kenenkään ystäväksi. Hyvät ystävät ovat arvokkaita ja vain harva haluaa vaihtaa hyvää ystäväänsä johonkin uuteen tuttavuuteen. Kun aikaa on rajallisesti - kuten perheellisillä työsskäyvillä aikuisilla usein on - , vähäinen aika halutaan käyttää ensisijaisesti hyville ystäville eikä uusille tuttavuuksille. Tämän kun yksinäiset ymmärtäisivät ja alkaisivat keskittyä sellaisiin, joilla on ylimääräistä aikaa, kavereita ja ystäviäkin alkaisi löytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nämä keskustelut on aina samanlaisia? Ystävää kaipaavat kertovat, mitä juttuja olisi kiva tehdä (ei pakko, mutta kiva). Ja yleisellä tasolla kertovat miten kiva on, kun olisi joku ihminen elämässä mukana.
Sitten tulee AINA muutama tai monikin kommentoimaan, että ai sun kanssa on pakko käydä joka viikko lenkillä?! Että ei ihme jos sulla ei ole kavereita. Ihan kuin nämä ketjut vetäisivät puoleensa ihmisiä, jotka ahdistuvat jo siitä, että joku tuntematon ihminen kaipaa lenkkiseuraa. Ja sitten alkaa vääntely, että mitäs jos se ketä pyydät, ei olekaan lenkkeilyihmisiä, että mitä jos se onkin kotona viihtyvää tyyppiä? Että mitäs sitten, lällälää? Pitkät vastaukset kieli keskellä suuta väännettynä ihmiselle, joka on yksinäinen, ihmiseltä, joka on niin kiireinen elämässään, ettei kenellekään ole aikaa - ei edes itselle.
Palstailuun kyllä on aikaa. Onko pakko tulla vääntämään näihin aiheisiin, puhumaan asian sivusta, tekemään toisista inhottavia päätelmiä muutaman rivin perusteella? Minä ihmettelen, miten tällaisilla ihmisillä kuitenkin on niin paljon niitä hyviä ystäviä... Vai onko oikeasti?
Koska nämä kysymyksetkin ovat aina samanlaisia. Alkavat olla palstalla samaa sarjaa kuin "Miksi en saa naista?" -aloitukset. Vastaajat sitten koittavat selittää, miksi. Koska ihmiset ovat erilaisia, heitä ei kiinnosta samat asiat, heillä on jo riittävästi ihmissuhteita, heillä on muita kiireitä jne jne. Lisäksi ihmiset kertovat, miten ovat itse aikuisiällä saaneet ystäviä, mutta pääsääntöisesti yksinäiset tyrmäävät kaikki esitetyt ehdotukset. On myös kerrottu, että aikuisiällä ystävystyminen vaatii aikaa, koska ensin tutustutaan ja vasta sitten mietitään, haluaako toisen kanssa yleensäkään viettää aikaa vai ei. Jos haluaa, siitä on vielä pitkä matka ystävyyteen. Ja vielä, jos erehtyy ehdottamaan, että yksinäinen koittaisi ystävystyä muiden yksinäisten kanssa, niin eihän se käy! Varmasti toisista yksinäisistäkin löytyisi joku, jonka kanssa käydä juoksulenkillä ja tehdä sitä tai tätä. Mutta ei, täysin poissuljettu vaihtoehto.
Ystävien saaminen ei tosiaankaan ole mikään ihmisoikeus kuten ei naisen saaminenkaan. Kukaan ei ole velvollinen alkamaan kenenkään ystäväksi. Hyvät ystävät ovat arvokkaita ja vain harva haluaa vaihtaa hyvää ystäväänsä johonkin uuteen tuttavuuteen. Kun aikaa on rajallisesti - kuten perheellisillä työsskäyvillä aikuisilla usein on - , vähäinen aika halutaan käyttää ensisijaisesti hyville ystäville eikä uusille tuttavuuksille. Tämän kun yksinäiset ymmärtäisivät ja alkaisivat keskittyä sellaisiin, joilla on ylimääräistä aikaa, kavereita ja ystäviäkin alkaisi löytyä.
Ja vielä tuohon, että palstailuun on aikaa....totta, suurimmalla osalla ihmisistä on pitkin päivää minuutti tai pari, jolloin voi kirjoittaa jotain palstalle. Odottaa esimerkiksi, että puoliso tulee suihkusta ja pääsee itse sinne. Tai odottaa, että perunat kiehuvat. Tai on 10 minuuttia aikaa ennenkuin pitää lähteä töihin. Nämä hetket eivät ole sellaisia, jolloin ehtisi tavata ystäviä. Mun tärkein, rakkain ja pitkäaikaisin ystävyyssuhteeni alkoi 13 vuotta sitten eräältä keskustelupalstalta. Oli kummallakin aina silloin tällöin minuutti tai pari. Lopulta vaihdettiin sähköpostiosoitteita. Kolme vuotta myöhemmin tavattiin ensimmäisen kerran livenä ja meillä oli jo niin paljon ollut kaikenlaista kirjallista keskustelua, että ystävyys oli valmis alkamaan. Yksinäisille on ehdotettu ystävien hakemista netistä, mutta eihän sekään käy. Kun ei käy.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nämä keskustelut on aina samanlaisia? Ystävää kaipaavat kertovat, mitä juttuja olisi kiva tehdä (ei pakko, mutta kiva). Ja yleisellä tasolla kertovat miten kiva on, kun olisi joku ihminen elämässä mukana.
Sitten tulee AINA muutama tai monikin kommentoimaan, että ai sun kanssa on pakko käydä joka viikko lenkillä?! Että ei ihme jos sulla ei ole kavereita. Ihan kuin nämä ketjut vetäisivät puoleensa ihmisiä, jotka ahdistuvat jo siitä, että joku tuntematon ihminen kaipaa lenkkiseuraa. Ja sitten alkaa vääntely, että mitäs jos se ketä pyydät, ei olekaan lenkkeilyihmisiä, että mitä jos se onkin kotona viihtyvää tyyppiä? Että mitäs sitten, lällälää? Pitkät vastaukset kieli keskellä suuta väännettynä ihmiselle, joka on yksinäinen, ihmiseltä, joka on niin kiireinen elämässään, ettei kenellekään ole aikaa - ei edes itselle.
Palstailuun kyllä on aikaa. Onko pakko tulla vääntämään näihin aiheisiin, puhumaan asian sivusta, tekemään toisista inhottavia päätelmiä muutaman rivin perusteella? Minä ihmettelen, miten tällaisilla ihmisillä kuitenkin on niin paljon niitä hyviä ystäviä... Vai onko oikeasti?
Joo no voisin kuvitella että potentiaalinen uusi ystävä loukkaantuisi jos sanoisin että okei on mulla aikaa kun odotan pääsyä hammaslääkäriin, tule sinne odotushuoneeseen mun kanssa ja jos joudun odottamaa esim 10 minuuttiia niin siinä on meille tapaamista tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nämä keskustelut on aina samanlaisia? Ystävää kaipaavat kertovat, mitä juttuja olisi kiva tehdä (ei pakko, mutta kiva). Ja yleisellä tasolla kertovat miten kiva on, kun olisi joku ihminen elämässä mukana.
Sitten tulee AINA muutama tai monikin kommentoimaan, että ai sun kanssa on pakko käydä joka viikko lenkillä?! Että ei ihme jos sulla ei ole kavereita. Ihan kuin nämä ketjut vetäisivät puoleensa ihmisiä, jotka ahdistuvat jo siitä, että joku tuntematon ihminen kaipaa lenkkiseuraa. Ja sitten alkaa vääntely, että mitäs jos se ketä pyydät, ei olekaan lenkkeilyihmisiä, että mitä jos se onkin kotona viihtyvää tyyppiä? Että mitäs sitten, lällälää? Pitkät vastaukset kieli keskellä suuta väännettynä ihmiselle, joka on yksinäinen, ihmiseltä, joka on niin kiireinen elämässään, ettei kenellekään ole aikaa - ei edes itselle.
Palstailuun kyllä on aikaa. Onko pakko tulla vääntämään näihin aiheisiin, puhumaan asian sivusta, tekemään toisista inhottavia päätelmiä muutaman rivin perusteella? Minä ihmettelen, miten tällaisilla ihmisillä kuitenkin on niin paljon niitä hyviä ystäviä... Vai onko oikeasti?
Koska nämä kysymyksetkin ovat aina samanlaisia. Alkavat olla palstalla samaa sarjaa kuin "Miksi en saa naista?" -aloitukset. Vastaajat sitten koittavat selittää, miksi. Koska ihmiset ovat erilaisia, heitä ei kiinnosta samat asiat, heillä on jo riittävästi ihmissuhteita, heillä on muita kiireitä jne jne. Lisäksi ihmiset kertovat, miten ovat itse aikuisiällä saaneet ystäviä, mutta pääsääntöisesti yksinäiset tyrmäävät kaikki esitetyt ehdotukset. On myös kerrottu, että aikuisiällä ystävystyminen vaatii aikaa, koska ensin tutustutaan ja vasta sitten mietitään, haluaako toisen kanssa yleensäkään viettää aikaa vai ei. Jos haluaa, siitä on vielä pitkä matka ystävyyteen. Ja vielä, jos erehtyy ehdottamaan, että yksinäinen koittaisi ystävystyä muiden yksinäisten kanssa, niin eihän se käy! Varmasti toisista yksinäisistäkin löytyisi joku, jonka kanssa käydä juoksulenkillä ja tehdä sitä tai tätä. Mutta ei, täysin poissuljettu vaihtoehto.
Ystävien saaminen ei tosiaankaan ole mikään ihmisoikeus kuten ei naisen saaminenkaan. Kukaan ei ole velvollinen alkamaan kenenkään ystäväksi. Hyvät ystävät ovat arvokkaita ja vain harva haluaa vaihtaa hyvää ystäväänsä johonkin uuteen tuttavuuteen. Kun aikaa on rajallisesti - kuten perheellisillä työsskäyvillä aikuisilla usein on - , vähäinen aika halutaan käyttää ensisijaisesti hyville ystäville eikä uusille tuttavuuksille. Tämän kun yksinäiset ymmärtäisivät ja alkaisivat keskittyä sellaisiin, joilla on ylimääräistä aikaa, kavereita ja ystäviäkin alkaisi löytyä.
Aloituksessa ei kysytty miksi tilanne on tuo, vaan onko muilla samanlaisia kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nämä keskustelut on aina samanlaisia? Ystävää kaipaavat kertovat, mitä juttuja olisi kiva tehdä (ei pakko, mutta kiva). Ja yleisellä tasolla kertovat miten kiva on, kun olisi joku ihminen elämässä mukana.
Sitten tulee AINA muutama tai monikin kommentoimaan, että ai sun kanssa on pakko käydä joka viikko lenkillä?! Että ei ihme jos sulla ei ole kavereita. Ihan kuin nämä ketjut vetäisivät puoleensa ihmisiä, jotka ahdistuvat jo siitä, että joku tuntematon ihminen kaipaa lenkkiseuraa. Ja sitten alkaa vääntely, että mitäs jos se ketä pyydät, ei olekaan lenkkeilyihmisiä, että mitä jos se onkin kotona viihtyvää tyyppiä? Että mitäs sitten, lällälää? Pitkät vastaukset kieli keskellä suuta väännettynä ihmiselle, joka on yksinäinen, ihmiseltä, joka on niin kiireinen elämässään, ettei kenellekään ole aikaa - ei edes itselle.
Palstailuun kyllä on aikaa. Onko pakko tulla vääntämään näihin aiheisiin, puhumaan asian sivusta, tekemään toisista inhottavia päätelmiä muutaman rivin perusteella? Minä ihmettelen, miten tällaisilla ihmisillä kuitenkin on niin paljon niitä hyviä ystäviä... Vai onko oikeasti?
Koska nämä kysymyksetkin ovat aina samanlaisia. Alkavat olla palstalla samaa sarjaa kuin "Miksi en saa naista?" -aloitukset. Vastaajat sitten koittavat selittää, miksi. Koska ihmiset ovat erilaisia, heitä ei kiinnosta samat asiat, heillä on jo riittävästi ihmissuhteita, heillä on muita kiireitä jne jne. Lisäksi ihmiset kertovat, miten ovat itse aikuisiällä saaneet ystäviä, mutta pääsääntöisesti yksinäiset tyrmäävät kaikki esitetyt ehdotukset. On myös kerrottu, että aikuisiällä ystävystyminen vaatii aikaa, koska ensin tutustutaan ja vasta sitten mietitään, haluaako toisen kanssa yleensäkään viettää aikaa vai ei. Jos haluaa, siitä on vielä pitkä matka ystävyyteen. Ja vielä, jos erehtyy ehdottamaan, että yksinäinen koittaisi ystävystyä muiden yksinäisten kanssa, niin eihän se käy! Varmasti toisista yksinäisistäkin löytyisi joku, jonka kanssa käydä juoksulenkillä ja tehdä sitä tai tätä. Mutta ei, täysin poissuljettu vaihtoehto.
Ystävien saaminen ei tosiaankaan ole mikään ihmisoikeus kuten ei naisen saaminenkaan. Kukaan ei ole velvollinen alkamaan kenenkään ystäväksi. Hyvät ystävät ovat arvokkaita ja vain harva haluaa vaihtaa hyvää ystäväänsä johonkin uuteen tuttavuuteen. Kun aikaa on rajallisesti - kuten perheellisillä työsskäyvillä aikuisilla usein on - , vähäinen aika halutaan käyttää ensisijaisesti hyville ystäville eikä uusille tuttavuuksille. Tämän kun yksinäiset ymmärtäisivät ja alkaisivat keskittyä sellaisiin, joilla on ylimääräistä aikaa, kavereita ja ystäviäkin alkaisi löytyä.
Aloituksessa ei kysytty miksi tilanne on tuo, vaan onko muilla samanlaisia kokemuksia.
Aloituksessa kysyttiin myös "Ovatko ihmissuhteet nykyään yleisesti tällaisia vai onko minulla erityisen paljon huonoa tuuria matkassa?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
Kysymys ei
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Kysymys ei ole siitä mitä sinä olet tai mitä et ole, vaan siitä, miltä käytöksesi toisen osapuolen näkökulmasta vaikuttaa. Ystävyys on lämpöä ja läheisyyttä, ei jatkuvia selityksiä miksei taaskaan pitkään aikaan ole ehditty eikä ehditäkään tavata.
Niin, tajuan sen itsekin, enkä sen takia ole aloitteellinen uusien ihmisten kanssa (vaikka joskus tekisikin kovasti mieli tutustua johonkin toiseen paremmin). Jopa vanhojen ystävien kohdalla minusta tuntuu inhottavalta yrittää sopia tapaamista, jos toisella on kalenteri lähes tyhjä ja itselle sopii seuraavan kolmen kuukauden viikonlopuista ainostaan 27.10 ja sitten kun se ei juuri sovikaan ystävälle niin sitten täytyy todeta että jepjep sitten on nuo ja tuo ja tämä ja kolmas pakollinen ja jälleen ollaan pelimatkalla ja sitten on oho-sitte ollaankin jo joulussa... joten senpä takoa tosiaan sovimme tärkeimpien ystävien kanssa esim että tammikuun eka lauantai on nyt varattu ja kaikki pitää sen tyhjänä ja silloin nähdään (ja silti usein jollain tulee joku pakollinen pojan pelimatka (joukkueenjohtajana) tai isomummon hautajaiset Pyhtäällä.) - joten jos joku ’uusi ystävä’ kutsuu minut kahville - pitäisikö minun siis sanoa a) ei en tule, en kuitenkaan ehdi kutsua sinua vastavuoroisesti meille B) joo Ok, mutta mulla on kalenteri niin täynnä jan5min erittely, että vaikka olisit kuinka ihana niin en ehdi sua meille kutsumaan C) ?
Mulla on yleensä nyt käytössä C) sori en pääse, katsotaan myöhemmin jos löydettäisiin joku sopiva väli - voitaisiinko mennä vaikka Café x lounaalle ensi viikolla? - tosin sen jälkeen jos se onnistuukin, en silti ole ehdottamassa uutta tapaamista :(
Entä jos presidentti Niinistö/Oprah Winfrey/Tom Hanks/valitsemasi kuuluisuus haluaisi tavata, järjestyisikö aikaa? Eli onko kyse vain siitä ettei ne uudet tutut niiiiin kiinnostavia ole, että jaksaisi nähdä vaivaa?
Hmm. Jos en tunne uutta ihmistä, niin lienee loogista, ettei minulla ole niin suurta kiinnostusta ’uhrata’ aikaa jostain muusta (esim viikon ainoasta salitreenistä tai äitini asioiden hoitamisesta) siihen, että antaisin hänelle mahdollisuuden osoittaa, miten mielenkiintoinen ja antoisa ihminen hänkin on?
Minulla on sellainen olo, että joudun jatkuvasti tekemään tilaa kalenteriin enemmän siitä lähtökohdasta mikä asia täytyy hoitaa kuin siitä ’miltä ventovierailta tuntuu, kun en etsi aikaa tutustuakseni heihin, vaikka he EHKÄ tarvitsisivat minut oman aikansa täytteeksi. Minusta tuntuu kohtuuttomalta, että yksinäinen ihminen, jolla on paljon aikaa, syyllistää minua siitä, että en etsi hänelle aikaa ja ota sitä pois jostain, joka on minulle jo nyt tärkeätä.iksi tuo yksinäinen ihminen ei tutustu johonkin toiseen yksinäiseen/kiireettömään ihmiseen?
Kysymykseesi: aikanaan kun Obaman liput tulivat myyntiin, mietin vakavasti ehkä n puoli tuntia, että olisi mielenkiintoista mennä häntä kuuntelemaan - muttantotesin, että kun syksy koittaa, on siihen hetkeen ihan tarpeeksi muutakin ohjelmaa - ja kun Obama täällä oli, olinkin pojan jääkiekon kahviovuorossa (ja tyytyväinen siitä, ettei minun tarvinnut järjestellä siihen jotain vuoronvaihtoa kenenkään kanssa).
Mutta varmasti joskus olen valinnut jättää jonkun muun tärkeän tekemisen myöhäisempään (vaikkapa yöunien kustannuksella) että olen saanut jotain riittävän mielenkiintoista mahdutettua kalenteriin. - minulla vain ei ole nyt tarvetta selvittää satunnaisen potentiaalisen uuden ystävän kohdalla, onko hän minulle ’riittävän tärkeä’.
Niinpä, miksei näille yksinäisille käy toinen samanlainen, jonka allakassa ei ole mitään, mutta kauhea hinku hyvin tiiviiseen yhdessäoloon. Minusta kerran viikkoon tapaaminen olisi mahdotonta, ei vaan ole maailmassa niin mielenkiintoista ihmistä että olisi aikaa joka viikko.
Minä olen niitä pahoja, joiden ei tule vastattua "olisi kiva nähdä" lauseeseen, että "ei, ei olisi kivaa". Minusta se olisi törkeän rumaa käytöstä, ja oletan että ellei konkreettista kutsua myöhemmin esitetä, niin vastapuoli on myös tarkoittanut olla kohtelias, tai sitten aikaa ei ole järjestynyt, vaikka alun perin tarkoitettiin että olisi kivaa tavata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
Kysymys ei
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Kysymys ei ole siitä mitä sinä olet tai mitä et ole, vaan siitä, miltä käytöksesi toisen osapuolen näkökulmasta vaikuttaa. Ystävyys on lämpöä ja läheisyyttä, ei jatkuvia selityksiä miksei taaskaan pitkään aikaan ole ehditty eikä ehditäkään tavata.
Niin, tajuan sen itsekin, enkä sen takia ole aloitteellinen uusien ihmisten kanssa (vaikka joskus tekisikin kovasti mieli tutustua johonkin toiseen paremmin). Jopa vanhojen ystävien kohdalla minusta tuntuu inhottavalta yrittää sopia tapaamista, jos toisella on kalenteri lähes tyhjä ja itselle sopii seuraavan kolmen kuukauden viikonlopuista ainostaan 27.10 ja sitten kun se ei juuri sovikaan ystävälle niin sitten täytyy todeta että jepjep sitten on nuo ja tuo ja tämä ja kolmas pakollinen ja jälleen ollaan pelimatkalla ja sitten on oho-sitte ollaankin jo joulussa... joten senpä takoa tosiaan sovimme tärkeimpien ystävien kanssa esim että tammikuun eka lauantai on nyt varattu ja kaikki pitää sen tyhjänä ja silloin nähdään (ja silti usein jollain tulee joku pakollinen pojan pelimatka (joukkueenjohtajana) tai isomummon hautajaiset Pyhtäällä.) - joten jos joku ’uusi ystävä’ kutsuu minut kahville - pitäisikö minun siis sanoa a) ei en tule, en kuitenkaan ehdi kutsua sinua vastavuoroisesti meille B) joo Ok, mutta mulla on kalenteri niin täynnä jan5min erittely, että vaikka olisit kuinka ihana niin en ehdi sua meille kutsumaan C) ?
Mulla on yleensä nyt käytössä C) sori en pääse, katsotaan myöhemmin jos löydettäisiin joku sopiva väli - voitaisiinko mennä vaikka Café x lounaalle ensi viikolla? - tosin sen jälkeen jos se onnistuukin, en silti ole ehdottamassa uutta tapaamista :(
Entä jos presidentti Niinistö/Oprah Winfrey/Tom Hanks/valitsemasi kuuluisuus haluaisi tavata, järjestyisikö aikaa? Eli onko kyse vain siitä ettei ne uudet tutut niiiiin kiinnostavia ole, että jaksaisi nähdä vaivaa?
Hmm. Jos en tunne uutta ihmistä, niin lienee loogista, ettei minulla ole niin suurta kiinnostusta ’uhrata’ aikaa jostain muusta (esim viikon ainoasta salitreenistä tai äitini asioiden hoitamisesta) siihen, että antaisin hänelle mahdollisuuden osoittaa, miten mielenkiintoinen ja antoisa ihminen hänkin on?
Minulla on sellainen olo, että joudun jatkuvasti tekemään tilaa kalenteriin enemmän siitä lähtökohdasta mikä asia täytyy hoitaa kuin siitä ’miltä ventovierailta tuntuu, kun en etsi aikaa tutustuakseni heihin, vaikka he EHKÄ tarvitsisivat minut oman aikansa täytteeksi. Minusta tuntuu kohtuuttomalta, että yksinäinen ihminen, jolla on paljon aikaa, syyllistää minua siitä, että en etsi hänelle aikaa ja ota sitä pois jostain, joka on minulle jo nyt tärkeätä.iksi tuo yksinäinen ihminen ei tutustu johonkin toiseen yksinäiseen/kiireettömään ihmiseen?
Kysymykseesi: aikanaan kun Obaman liput tulivat myyntiin, mietin vakavasti ehkä n puoli tuntia, että olisi mielenkiintoista mennä häntä kuuntelemaan - muttantotesin, että kun syksy koittaa, on siihen hetkeen ihan tarpeeksi muutakin ohjelmaa - ja kun Obama täällä oli, olinkin pojan jääkiekon kahviovuorossa (ja tyytyväinen siitä, ettei minun tarvinnut järjestellä siihen jotain vuoronvaihtoa kenenkään kanssa).
Mutta varmasti joskus olen valinnut jättää jonkun muun tärkeän tekemisen myöhäisempään (vaikkapa yöunien kustannuksella) että olen saanut jotain riittävän mielenkiintoista mahdutettua kalenteriin. - minulla vain ei ole nyt tarvetta selvittää satunnaisen potentiaalisen uuden ystävän kohdalla, onko hän minulle ’riittävän tärkeä’.Niinpä, miksei näille yksinäisille käy toinen samanlainen, jonka allakassa ei ole mitään, mutta kauhea hinku hyvin tiiviiseen yhdessäoloon. Minusta kerran viikkoon tapaaminen olisi mahdotonta, ei vaan ole maailmassa niin mielenkiintoista ihmistä että olisi aikaa joka viikko.
Minä olen niitä pahoja, joiden ei tule vastattua "olisi kiva nähdä" lauseeseen, että "ei, ei olisi kivaa". Minusta se olisi törkeän rumaa käytöstä, ja oletan että ellei konkreettista kutsua myöhemmin esitetä, niin vastapuoli on myös tarkoittanut olla kohtelias, tai sitten aikaa ei ole järjestynyt, vaikka alun perin tarkoitettiin että olisi kivaa tavata.
Heikot sosiaaliset taidot ovat syy siihen, ettei osaa vastata kuin joko kyllä tai ei. Sosiaalisesti taitava ihminen osaa kuvata omaa tilannettaan toiselle selkeästi, jollei ole aikaa nähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
Kysymys ei
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Kysymys ei ole siitä mitä sinä olet tai mitä et ole, vaan siitä, miltä käytöksesi toisen osapuolen näkökulmasta vaikuttaa. Ystävyys on lämpöä ja läheisyyttä, ei jatkuvia selityksiä miksei taaskaan pitkään aikaan ole ehditty eikä ehditäkään tavata.
Niin, tajuan sen itsekin, enkä sen takia ole aloitteellinen uusien ihmisten kanssa (vaikka joskus tekisikin kovasti mieli tutustua johonkin toiseen paremmin). Jopa vanhojen ystävien kohdalla minusta tuntuu inhottavalta yrittää sopia tapaamista, jos toisella on kalenteri lähes tyhjä ja itselle sopii seuraavan kolmen kuukauden viikonlopuista ainostaan 27.10 ja sitten kun se ei juuri sovikaan ystävälle niin sitten täytyy todeta että jepjep sitten on nuo ja tuo ja tämä ja kolmas pakollinen ja jälleen ollaan pelimatkalla ja sitten on oho-sitte ollaankin jo joulussa... joten senpä takoa tosiaan sovimme tärkeimpien ystävien kanssa esim että tammikuun eka lauantai on nyt varattu ja kaikki pitää sen tyhjänä ja silloin nähdään (ja silti usein jollain tulee joku pakollinen pojan pelimatka (joukkueenjohtajana) tai isomummon hautajaiset Pyhtäällä.) - joten jos joku ’uusi ystävä’ kutsuu minut kahville - pitäisikö minun siis sanoa a) ei en tule, en kuitenkaan ehdi kutsua sinua vastavuoroisesti meille B) joo Ok, mutta mulla on kalenteri niin täynnä jan5min erittely, että vaikka olisit kuinka ihana niin en ehdi sua meille kutsumaan C) ?
Mulla on yleensä nyt käytössä C) sori en pääse, katsotaan myöhemmin jos löydettäisiin joku sopiva väli - voitaisiinko mennä vaikka Café x lounaalle ensi viikolla? - tosin sen jälkeen jos se onnistuukin, en silti ole ehdottamassa uutta tapaamista :(
Entä jos presidentti Niinistö/Oprah Winfrey/Tom Hanks/valitsemasi kuuluisuus haluaisi tavata, järjestyisikö aikaa? Eli onko kyse vain siitä ettei ne uudet tutut niiiiin kiinnostavia ole, että jaksaisi nähdä vaivaa?
Hmm. Jos en tunne uutta ihmistä, niin lienee loogista, ettei minulla ole niin suurta kiinnostusta ’uhrata’ aikaa jostain muusta (esim viikon ainoasta salitreenistä tai äitini asioiden hoitamisesta) siihen, että antaisin hänelle mahdollisuuden osoittaa, miten mielenkiintoinen ja antoisa ihminen hänkin on?
Minulla on sellainen olo, että joudun jatkuvasti tekemään tilaa kalenteriin enemmän siitä lähtökohdasta mikä asia täytyy hoitaa kuin siitä ’miltä ventovierailta tuntuu, kun en etsi aikaa tutustuakseni heihin, vaikka he EHKÄ tarvitsisivat minut oman aikansa täytteeksi. Minusta tuntuu kohtuuttomalta, että yksinäinen ihminen, jolla on paljon aikaa, syyllistää minua siitä, että en etsi hänelle aikaa ja ota sitä pois jostain, joka on minulle jo nyt tärkeätä.iksi tuo yksinäinen ihminen ei tutustu johonkin toiseen yksinäiseen/kiireettömään ihmiseen?
Kysymykseesi: aikanaan kun Obaman liput tulivat myyntiin, mietin vakavasti ehkä n puoli tuntia, että olisi mielenkiintoista mennä häntä kuuntelemaan - muttantotesin, että kun syksy koittaa, on siihen hetkeen ihan tarpeeksi muutakin ohjelmaa - ja kun Obama täällä oli, olinkin pojan jääkiekon kahviovuorossa (ja tyytyväinen siitä, ettei minun tarvinnut järjestellä siihen jotain vuoronvaihtoa kenenkään kanssa).
Mutta varmasti joskus olen valinnut jättää jonkun muun tärkeän tekemisen myöhäisempään (vaikkapa yöunien kustannuksella) että olen saanut jotain riittävän mielenkiintoista mahdutettua kalenteriin. - minulla vain ei ole nyt tarvetta selvittää satunnaisen potentiaalisen uuden ystävän kohdalla, onko hän minulle ’riittävän tärkeä’.Niinpä, miksei näille yksinäisille käy toinen samanlainen, jonka allakassa ei ole mitään, mutta kauhea hinku hyvin tiiviiseen yhdessäoloon. Minusta kerran viikkoon tapaaminen olisi mahdotonta, ei vaan ole maailmassa niin mielenkiintoista ihmistä että olisi aikaa joka viikko.
Minä olen niitä pahoja, joiden ei tule vastattua "olisi kiva nähdä" lauseeseen, että "ei, ei olisi kivaa". Minusta se olisi törkeän rumaa käytöstä, ja oletan että ellei konkreettista kutsua myöhemmin esitetä, niin vastapuoli on myös tarkoittanut olla kohtelias, tai sitten aikaa ei ole järjestynyt, vaikka alun perin tarkoitettiin että olisi kivaa tavata.
Heikot sosiaaliset taidot ovat syy siihen, ettei osaa vastata kuin joko kyllä tai ei. Sosiaalisesti taitava ihminen osaa kuvata omaa tilannettaan toiselle selkeästi, jollei ole aikaa nähdä.
"Olisi kiva nähdä" tarkoittaa juuri sitä mitä siinä sanotaan. Konditionaali. Olisi myös kiva voittaa lotossa, tehdä maailmanympärysmatka tai ostaa hevonen, mutta koska kyseessä on konditionaali, pitää ymmärtää, ettei niin todennäköisesti tule tapahtumaan. On vain positiivinen yllätys, jos tapahtuukin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
Kysymys ei
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Kysymys ei ole siitä mitä sinä olet tai mitä et ole, vaan siitä, miltä käytöksesi toisen osapuolen näkökulmasta vaikuttaa. Ystävyys on lämpöä ja läheisyyttä, ei jatkuvia selityksiä miksei taaskaan pitkään aikaan ole ehditty eikä ehditäkään tavata.
Niin, tajuan sen itsekin, enkä sen takia ole aloitteellinen uusien ihmisten kanssa (vaikka joskus tekisikin kovasti mieli tutustua johonkin toiseen paremmin). Jopa vanhojen ystävien kohdalla minusta tuntuu inhottavalta yrittää sopia tapaamista, jos toisella on kalenteri lähes tyhjä ja itselle sopii seuraavan kolmen kuukauden viikonlopuista ainostaan 27.10 ja sitten kun se ei juuri sovikaan ystävälle niin sitten täytyy todeta että jepjep sitten on nuo ja tuo ja tämä ja kolmas pakollinen ja jälleen ollaan pelimatkalla ja sitten on oho-sitte ollaankin jo joulussa... joten senpä takoa tosiaan sovimme tärkeimpien ystävien kanssa esim että tammikuun eka lauantai on nyt varattu ja kaikki pitää sen tyhjänä ja silloin nähdään (ja silti usein jollain tulee joku pakollinen pojan pelimatka (joukkueenjohtajana) tai isomummon hautajaiset Pyhtäällä.) - joten jos joku ’uusi ystävä’ kutsuu minut kahville - pitäisikö minun siis sanoa a) ei en tule, en kuitenkaan ehdi kutsua sinua vastavuoroisesti meille B) joo Ok, mutta mulla on kalenteri niin täynnä jan5min erittely, että vaikka olisit kuinka ihana niin en ehdi sua meille kutsumaan C) ?
Mulla on yleensä nyt käytössä C) sori en pääse, katsotaan myöhemmin jos löydettäisiin joku sopiva väli - voitaisiinko mennä vaikka Café x lounaalle ensi viikolla? - tosin sen jälkeen jos se onnistuukin, en silti ole ehdottamassa uutta tapaamista :(
Entä jos presidentti Niinistö/Oprah Winfrey/Tom Hanks/valitsemasi kuuluisuus haluaisi tavata, järjestyisikö aikaa? Eli onko kyse vain siitä ettei ne uudet tutut niiiiin kiinnostavia ole, että jaksaisi nähdä vaivaa?
Hmm. Jos en tunne uutta ihmistä, niin lienee loogista, ettei minulla ole niin suurta kiinnostusta ’uhrata’ aikaa jostain muusta (esim viikon ainoasta salitreenistä tai äitini asioiden hoitamisesta) siihen, että antaisin hänelle mahdollisuuden osoittaa, miten mielenkiintoinen ja antoisa ihminen hänkin on?
Minulla on sellainen olo, että joudun jatkuvasti tekemään tilaa kalenteriin enemmän siitä lähtökohdasta mikä asia täytyy hoitaa kuin siitä ’miltä ventovierailta tuntuu, kun en etsi aikaa tutustuakseni heihin, vaikka he EHKÄ tarvitsisivat minut oman aikansa täytteeksi. Minusta tuntuu kohtuuttomalta, että yksinäinen ihminen, jolla on paljon aikaa, syyllistää minua siitä, että en etsi hänelle aikaa ja ota sitä pois jostain, joka on minulle jo nyt tärkeätä.iksi tuo yksinäinen ihminen ei tutustu johonkin toiseen yksinäiseen/kiireettömään ihmiseen?
Kysymykseesi: aikanaan kun Obaman liput tulivat myyntiin, mietin vakavasti ehkä n puoli tuntia, että olisi mielenkiintoista mennä häntä kuuntelemaan - muttantotesin, että kun syksy koittaa, on siihen hetkeen ihan tarpeeksi muutakin ohjelmaa - ja kun Obama täällä oli, olinkin pojan jääkiekon kahviovuorossa (ja tyytyväinen siitä, ettei minun tarvinnut järjestellä siihen jotain vuoronvaihtoa kenenkään kanssa).
Mutta varmasti joskus olen valinnut jättää jonkun muun tärkeän tekemisen myöhäisempään (vaikkapa yöunien kustannuksella) että olen saanut jotain riittävän mielenkiintoista mahdutettua kalenteriin. - minulla vain ei ole nyt tarvetta selvittää satunnaisen potentiaalisen uuden ystävän kohdalla, onko hän minulle ’riittävän tärkeä’.Niinpä, miksei näille yksinäisille käy toinen samanlainen, jonka allakassa ei ole mitään, mutta kauhea hinku hyvin tiiviiseen yhdessäoloon. Minusta kerran viikkoon tapaaminen olisi mahdotonta, ei vaan ole maailmassa niin mielenkiintoista ihmistä että olisi aikaa joka viikko.
Minä olen niitä pahoja, joiden ei tule vastattua "olisi kiva nähdä" lauseeseen, että "ei, ei olisi kivaa". Minusta se olisi törkeän rumaa käytöstä, ja oletan että ellei konkreettista kutsua myöhemmin esitetä, niin vastapuoli on myös tarkoittanut olla kohtelias, tai sitten aikaa ei ole järjestynyt, vaikka alun perin tarkoitettiin että olisi kivaa tavata.
Heikot sosiaaliset taidot ovat syy siihen, ettei osaa vastata kuin joko kyllä tai ei. Sosiaalisesti taitava ihminen osaa kuvata omaa tilannettaan toiselle selkeästi, jollei ole aikaa nähdä.
Sosiaalisesti taitava ihminen erottaa kohteliaisuuden ilman rautalankaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
Kysymys ei
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Kysymys ei ole siitä mitä sinä olet tai mitä et ole, vaan siitä, miltä käytöksesi toisen osapuolen näkökulmasta vaikuttaa. Ystävyys on lämpöä ja läheisyyttä, ei jatkuvia selityksiä miksei taaskaan pitkään aikaan ole ehditty eikä ehditäkään tavata.
Niin, tajuan sen itsekin, enkä sen takia ole aloitteellinen uusien ihmisten kanssa (vaikka joskus tekisikin kovasti mieli tutustua johonkin toiseen paremmin). Jopa vanhojen ystävien kohdalla minusta tuntuu inhottavalta yrittää sopia tapaamista, jos toisella on kalenteri lähes tyhjä ja itselle sopii seuraavan kolmen kuukauden viikonlopuista ainostaan 27.10 ja sitten kun se ei juuri sovikaan ystävälle niin sitten täytyy todeta että jepjep sitten on nuo ja tuo ja tämä ja kolmas pakollinen ja jälleen ollaan pelimatkalla ja sitten on oho-sitte ollaankin jo joulussa... joten senpä takoa tosiaan sovimme tärkeimpien ystävien kanssa esim että tammikuun eka lauantai on nyt varattu ja kaikki pitää sen tyhjänä ja silloin nähdään (ja silti usein jollain tulee joku pakollinen pojan pelimatka (joukkueenjohtajana) tai isomummon hautajaiset Pyhtäällä.) - joten jos joku ’uusi ystävä’ kutsuu minut kahville - pitäisikö minun siis sanoa a) ei en tule, en kuitenkaan ehdi kutsua sinua vastavuoroisesti meille B) joo Ok, mutta mulla on kalenteri niin täynnä jan5min erittely, että vaikka olisit kuinka ihana niin en ehdi sua meille kutsumaan C) ?
Mulla on yleensä nyt käytössä C) sori en pääse, katsotaan myöhemmin jos löydettäisiin joku sopiva väli - voitaisiinko mennä vaikka Café x lounaalle ensi viikolla? - tosin sen jälkeen jos se onnistuukin, en silti ole ehdottamassa uutta tapaamista :(
Entä jos presidentti Niinistö/Oprah Winfrey/Tom Hanks/valitsemasi kuuluisuus haluaisi tavata, järjestyisikö aikaa? Eli onko kyse vain siitä ettei ne uudet tutut niiiiin kiinnostavia ole, että jaksaisi nähdä vaivaa?
Hmm. Jos en tunne uutta ihmistä, niin lienee loogista, ettei minulla ole niin suurta kiinnostusta ’uhrata’ aikaa jostain muusta (esim viikon ainoasta salitreenistä tai äitini asioiden hoitamisesta) siihen, että antaisin hänelle mahdollisuuden osoittaa, miten mielenkiintoinen ja antoisa ihminen hänkin on?
Minulla on sellainen olo, että joudun jatkuvasti tekemään tilaa kalenteriin enemmän siitä lähtökohdasta mikä asia täytyy hoitaa kuin siitä ’miltä ventovierailta tuntuu, kun en etsi aikaa tutustuakseni heihin, vaikka he EHKÄ tarvitsisivat minut oman aikansa täytteeksi. Minusta tuntuu kohtuuttomalta, että yksinäinen ihminen, jolla on paljon aikaa, syyllistää minua siitä, että en etsi hänelle aikaa ja ota sitä pois jostain, joka on minulle jo nyt tärkeätä.iksi tuo yksinäinen ihminen ei tutustu johonkin toiseen yksinäiseen/kiireettömään ihmiseen?
Kysymykseesi: aikanaan kun Obaman liput tulivat myyntiin, mietin vakavasti ehkä n puoli tuntia, että olisi mielenkiintoista mennä häntä kuuntelemaan - muttantotesin, että kun syksy koittaa, on siihen hetkeen ihan tarpeeksi muutakin ohjelmaa - ja kun Obama täällä oli, olinkin pojan jääkiekon kahviovuorossa (ja tyytyväinen siitä, ettei minun tarvinnut järjestellä siihen jotain vuoronvaihtoa kenenkään kanssa).
Mutta varmasti joskus olen valinnut jättää jonkun muun tärkeän tekemisen myöhäisempään (vaikkapa yöunien kustannuksella) että olen saanut jotain riittävän mielenkiintoista mahdutettua kalenteriin. - minulla vain ei ole nyt tarvetta selvittää satunnaisen potentiaalisen uuden ystävän kohdalla, onko hän minulle ’riittävän tärkeä’.Niinpä, miksei näille yksinäisille käy toinen samanlainen, jonka allakassa ei ole mitään, mutta kauhea hinku hyvin tiiviiseen yhdessäoloon. Minusta kerran viikkoon tapaaminen olisi mahdotonta, ei vaan ole maailmassa niin mielenkiintoista ihmistä että olisi aikaa joka viikko.
Minä olen niitä pahoja, joiden ei tule vastattua "olisi kiva nähdä" lauseeseen, että "ei, ei olisi kivaa". Minusta se olisi törkeän rumaa käytöstä, ja oletan että ellei konkreettista kutsua myöhemmin esitetä, niin vastapuoli on myös tarkoittanut olla kohtelias, tai sitten aikaa ei ole järjestynyt, vaikka alun perin tarkoitettiin että olisi kivaa tavata.
Heikot sosiaaliset taidot ovat syy siihen, ettei osaa vastata kuin joko kyllä tai ei. Sosiaalisesti taitava ihminen osaa kuvata omaa tilannettaan toiselle selkeästi, jollei ole aikaa nähdä.
"Olisi kiva nähdä" tarkoittaa juuri sitä mitä siinä sanotaan. Konditionaali. Olisi myös kiva voittaa lotossa, tehdä maailmanympärysmatka tai ostaa hevonen, mutta koska kyseessä on konditionaali, pitää ymmärtää, ettei niin todennäköisesti tule tapahtumaan. On vain positiivinen yllätys, jos tapahtuukin.
Joo, olet ihminen joka vain lätisee lämpimikseen. Puheidesi painoarvo on pyöreä nolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
Kysymys ei
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Kysymys ei ole siitä mitä sinä olet tai mitä et ole, vaan siitä, miltä käytöksesi toisen osapuolen näkökulmasta vaikuttaa. Ystävyys on lämpöä ja läheisyyttä, ei jatkuvia selityksiä miksei taaskaan pitkään aikaan ole ehditty eikä ehditäkään tavata.
Niin, tajuan sen itsekin, enkä sen takia ole aloitteellinen uusien ihmisten kanssa (vaikka joskus tekisikin kovasti mieli tutustua johonkin toiseen paremmin). Jopa vanhojen ystävien kohdalla minusta tuntuu inhottavalta yrittää sopia tapaamista, jos toisella on kalenteri lähes tyhjä ja itselle sopii seuraavan kolmen kuukauden viikonlopuista ainostaan 27.10 ja sitten kun se ei juuri sovikaan ystävälle niin sitten täytyy todeta että jepjep sitten on nuo ja tuo ja tämä ja kolmas pakollinen ja jälleen ollaan pelimatkalla ja sitten on oho-sitte ollaankin jo joulussa... joten senpä takoa tosiaan sovimme tärkeimpien ystävien kanssa esim että tammikuun eka lauantai on nyt varattu ja kaikki pitää sen tyhjänä ja silloin nähdään (ja silti usein jollain tulee joku pakollinen pojan pelimatka (joukkueenjohtajana) tai isomummon hautajaiset Pyhtäällä.) - joten jos joku ’uusi ystävä’ kutsuu minut kahville - pitäisikö minun siis sanoa a) ei en tule, en kuitenkaan ehdi kutsua sinua vastavuoroisesti meille B) joo Ok, mutta mulla on kalenteri niin täynnä jan5min erittely, että vaikka olisit kuinka ihana niin en ehdi sua meille kutsumaan C) ?
Mulla on yleensä nyt käytössä C) sori en pääse, katsotaan myöhemmin jos löydettäisiin joku sopiva väli - voitaisiinko mennä vaikka Café x lounaalle ensi viikolla? - tosin sen jälkeen jos se onnistuukin, en silti ole ehdottamassa uutta tapaamista :(
Entä jos presidentti Niinistö/Oprah Winfrey/Tom Hanks/valitsemasi kuuluisuus haluaisi tavata, järjestyisikö aikaa? Eli onko kyse vain siitä ettei ne uudet tutut niiiiin kiinnostavia ole, että jaksaisi nähdä vaivaa?
Hmm. Jos en tunne uutta ihmistä, niin lienee loogista, ettei minulla ole niin suurta kiinnostusta ’uhrata’ aikaa jostain muusta (esim viikon ainoasta salitreenistä tai äitini asioiden hoitamisesta) siihen, että antaisin hänelle mahdollisuuden osoittaa, miten mielenkiintoinen ja antoisa ihminen hänkin on?
Minulla on sellainen olo, että joudun jatkuvasti tekemään tilaa kalenteriin enemmän siitä lähtökohdasta mikä asia täytyy hoitaa kuin siitä ’miltä ventovierailta tuntuu, kun en etsi aikaa tutustuakseni heihin, vaikka he EHKÄ tarvitsisivat minut oman aikansa täytteeksi. Minusta tuntuu kohtuuttomalta, että yksinäinen ihminen, jolla on paljon aikaa, syyllistää minua siitä, että en etsi hänelle aikaa ja ota sitä pois jostain, joka on minulle jo nyt tärkeätä.iksi tuo yksinäinen ihminen ei tutustu johonkin toiseen yksinäiseen/kiireettömään ihmiseen?
Kysymykseesi: aikanaan kun Obaman liput tulivat myyntiin, mietin vakavasti ehkä n puoli tuntia, että olisi mielenkiintoista mennä häntä kuuntelemaan - muttantotesin, että kun syksy koittaa, on siihen hetkeen ihan tarpeeksi muutakin ohjelmaa - ja kun Obama täällä oli, olinkin pojan jääkiekon kahviovuorossa (ja tyytyväinen siitä, ettei minun tarvinnut järjestellä siihen jotain vuoronvaihtoa kenenkään kanssa).
Mutta varmasti joskus olen valinnut jättää jonkun muun tärkeän tekemisen myöhäisempään (vaikkapa yöunien kustannuksella) että olen saanut jotain riittävän mielenkiintoista mahdutettua kalenteriin. - minulla vain ei ole nyt tarvetta selvittää satunnaisen potentiaalisen uuden ystävän kohdalla, onko hän minulle ’riittävän tärkeä’.Niinpä, miksei näille yksinäisille käy toinen samanlainen, jonka allakassa ei ole mitään, mutta kauhea hinku hyvin tiiviiseen yhdessäoloon. Minusta kerran viikkoon tapaaminen olisi mahdotonta, ei vaan ole maailmassa niin mielenkiintoista ihmistä että olisi aikaa joka viikko.
Minä olen niitä pahoja, joiden ei tule vastattua "olisi kiva nähdä" lauseeseen, että "ei, ei olisi kivaa". Minusta se olisi törkeän rumaa käytöstä, ja oletan että ellei konkreettista kutsua myöhemmin esitetä, niin vastapuoli on myös tarkoittanut olla kohtelias, tai sitten aikaa ei ole järjestynyt, vaikka alun perin tarkoitettiin että olisi kivaa tavata.
Heikot sosiaaliset taidot ovat syy siihen, ettei osaa vastata kuin joko kyllä tai ei. Sosiaalisesti taitava ihminen osaa kuvata omaa tilannettaan toiselle selkeästi, jollei ole aikaa nähdä.
"Olisi kiva nähdä" tarkoittaa juuri sitä mitä siinä sanotaan. Konditionaali. Olisi myös kiva voittaa lotossa, tehdä maailmanympärysmatka tai ostaa hevonen, mutta koska kyseessä on konditionaali, pitää ymmärtää, ettei niin todennäköisesti tule tapahtumaan. On vain positiivinen yllätys, jos tapahtuukin.
Juuri näin. Eikä ottaa kaikkea itseensä, se on yhteistä kaikille yksinäisille: kaiken näkeminen tasan omasta vinkkelistä. Ei mahdu päähän, että toiset ovat ehkä olleet vaan kohteliaita, tai ettei heidän kiireensä liity yksinäiseen mitenkään. Jolloin on aika turha menettää itsetuntoa vain siksi, että toisin kun joku potentiaalinen ystävä vielä pari viikkoa sitten luuli, hän joutuukin ylitöihin usein, tai lapsi saa korvatulehduskierteen, ja kaikki sen perheen menot menevät uusiksi. Ei nämä asiat liity yksinäiseen tai hänen kelpaavuuteensa ystäväksi yhtään mitenkään. Ihmiset nyt vaan tuppaavat aliarvioimaan kaikkeen menevän ajan, ei sekään ole henkilökohtainen loukkaus ketään kohtaan.
Ja toi, että kyllä Obamalle löytyisi aikaa....löytyisi sinullekin, jos sinulla olisi puoleksikaan niin kiinnostavaa sanottavaa kun Obamalla. Obaman tilalle nyt kukin täyttäköön mieleisensä kiinnostavan henkilön, joiden puhetta tuskin tulee enää toista tilaisuutta livenä seurata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
Kysymys ei
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Kysymys ei ole siitä mitä sinä olet tai mitä et ole, vaan siitä, miltä käytöksesi toisen osapuolen näkökulmasta vaikuttaa. Ystävyys on lämpöä ja läheisyyttä, ei jatkuvia selityksiä miksei taaskaan pitkään aikaan ole ehditty eikä ehditäkään tavata.
Niin, tajuan sen itsekin, enkä sen takia ole aloitteellinen uusien ihmisten kanssa (vaikka joskus tekisikin kovasti mieli tutustua johonkin toiseen paremmin). Jopa vanhojen ystävien kohdalla minusta tuntuu inhottavalta yrittää sopia tapaamista, jos toisella on kalenteri lähes tyhjä ja itselle sopii seuraavan kolmen kuukauden viikonlopuista ainostaan 27.10 ja sitten kun se ei juuri sovikaan ystävälle niin sitten täytyy todeta että jepjep sitten on nuo ja tuo ja tämä ja kolmas pakollinen ja jälleen ollaan pelimatkalla ja sitten on oho-sitte ollaankin jo joulussa... joten senpä takoa tosiaan sovimme tärkeimpien ystävien kanssa esim että tammikuun eka lauantai on nyt varattu ja kaikki pitää sen tyhjänä ja silloin nähdään (ja silti usein jollain tulee joku pakollinen pojan pelimatka (joukkueenjohtajana) tai isomummon hautajaiset Pyhtäällä.) - joten jos joku ’uusi ystävä’ kutsuu minut kahville - pitäisikö minun siis sanoa a) ei en tule, en kuitenkaan ehdi kutsua sinua vastavuoroisesti meille B) joo Ok, mutta mulla on kalenteri niin täynnä jan5min erittely, että vaikka olisit kuinka ihana niin en ehdi sua meille kutsumaan C) ?
Mulla on yleensä nyt käytössä C) sori en pääse, katsotaan myöhemmin jos löydettäisiin joku sopiva väli - voitaisiinko mennä vaikka Café x lounaalle ensi viikolla? - tosin sen jälkeen jos se onnistuukin, en silti ole ehdottamassa uutta tapaamista :(
Entä jos presidentti Niinistö/Oprah Winfrey/Tom Hanks/valitsemasi kuuluisuus haluaisi tavata, järjestyisikö aikaa? Eli onko kyse vain siitä ettei ne uudet tutut niiiiin kiinnostavia ole, että jaksaisi nähdä vaivaa?
Hmm. Jos en tunne uutta ihmistä, niin lienee loogista, ettei minulla ole niin suurta kiinnostusta ’uhrata’ aikaa jostain muusta (esim viikon ainoasta salitreenistä tai äitini asioiden hoitamisesta) siihen, että antaisin hänelle mahdollisuuden osoittaa, miten mielenkiintoinen ja antoisa ihminen hänkin on?
Minulla on sellainen olo, että joudun jatkuvasti tekemään tilaa kalenteriin enemmän siitä lähtökohdasta mikä asia täytyy hoitaa kuin siitä ’miltä ventovierailta tuntuu, kun en etsi aikaa tutustuakseni heihin, vaikka he EHKÄ tarvitsisivat minut oman aikansa täytteeksi. Minusta tuntuu kohtuuttomalta, että yksinäinen ihminen, jolla on paljon aikaa, syyllistää minua siitä, että en etsi hänelle aikaa ja ota sitä pois jostain, joka on minulle jo nyt tärkeätä.iksi tuo yksinäinen ihminen ei tutustu johonkin toiseen yksinäiseen/kiireettömään ihmiseen?
Kysymykseesi: aikanaan kun Obaman liput tulivat myyntiin, mietin vakavasti ehkä n puoli tuntia, että olisi mielenkiintoista mennä häntä kuuntelemaan - muttantotesin, että kun syksy koittaa, on siihen hetkeen ihan tarpeeksi muutakin ohjelmaa - ja kun Obama täällä oli, olinkin pojan jääkiekon kahviovuorossa (ja tyytyväinen siitä, ettei minun tarvinnut järjestellä siihen jotain vuoronvaihtoa kenenkään kanssa).
Mutta varmasti joskus olen valinnut jättää jonkun muun tärkeän tekemisen myöhäisempään (vaikkapa yöunien kustannuksella) että olen saanut jotain riittävän mielenkiintoista mahdutettua kalenteriin. - minulla vain ei ole nyt tarvetta selvittää satunnaisen potentiaalisen uuden ystävän kohdalla, onko hän minulle ’riittävän tärkeä’.Niinpä, miksei näille yksinäisille käy toinen samanlainen, jonka allakassa ei ole mitään, mutta kauhea hinku hyvin tiiviiseen yhdessäoloon. Minusta kerran viikkoon tapaaminen olisi mahdotonta, ei vaan ole maailmassa niin mielenkiintoista ihmistä että olisi aikaa joka viikko.
Minä olen niitä pahoja, joiden ei tule vastattua "olisi kiva nähdä" lauseeseen, että "ei, ei olisi kivaa". Minusta se olisi törkeän rumaa käytöstä, ja oletan että ellei konkreettista kutsua myöhemmin esitetä, niin vastapuoli on myös tarkoittanut olla kohtelias, tai sitten aikaa ei ole järjestynyt, vaikka alun perin tarkoitettiin että olisi kivaa tavata.
Heikot sosiaaliset taidot ovat syy siihen, ettei osaa vastata kuin joko kyllä tai ei. Sosiaalisesti taitava ihminen osaa kuvata omaa tilannettaan toiselle selkeästi, jollei ole aikaa nähdä.
"Olisi kiva nähdä" tarkoittaa juuri sitä mitä siinä sanotaan. Konditionaali. Olisi myös kiva voittaa lotossa, tehdä maailmanympärysmatka tai ostaa hevonen, mutta koska kyseessä on konditionaali, pitää ymmärtää, ettei niin todennäköisesti tule tapahtumaan. On vain positiivinen yllätys, jos tapahtuukin.
Joo, olet ihminen joka vain lätisee lämpimikseen. Puheidesi painoarvo on pyöreä nolla.
Mutta hänellä on ystäviä, ja sinulla ei ole. Tee johtopäätös.
-eri-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
Kysymys ei
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Kysymys ei ole siitä mitä sinä olet tai mitä et ole, vaan siitä, miltä käytöksesi toisen osapuolen näkökulmasta vaikuttaa. Ystävyys on lämpöä ja läheisyyttä, ei jatkuvia selityksiä miksei taaskaan pitkään aikaan ole ehditty eikä ehditäkään tavata.
Niin, tajuan sen itsekin, enkä sen takia ole aloitteellinen uusien ihmisten kanssa (vaikka joskus tekisikin kovasti mieli tutustua johonkin toiseen paremmin). Jopa vanhojen ystävien kohdalla minusta tuntuu inhottavalta yrittää sopia tapaamista, jos toisella on kalenteri lähes tyhjä ja itselle sopii seuraavan kolmen kuukauden viikonlopuista ainostaan 27.10 ja sitten kun se ei juuri sovikaan ystävälle niin sitten täytyy todeta että jepjep sitten on nuo ja tuo ja tämä ja kolmas pakollinen ja jälleen ollaan pelimatkalla ja sitten on oho-sitte ollaankin jo joulussa... joten senpä takoa tosiaan sovimme tärkeimpien ystävien kanssa esim että tammikuun eka lauantai on nyt varattu ja kaikki pitää sen tyhjänä ja silloin nähdään (ja silti usein jollain tulee joku pakollinen pojan pelimatka (joukkueenjohtajana) tai isomummon hautajaiset Pyhtäällä.) - joten jos joku ’uusi ystävä’ kutsuu minut kahville - pitäisikö minun siis sanoa a) ei en tule, en kuitenkaan ehdi kutsua sinua vastavuoroisesti meille B) joo Ok, mutta mulla on kalenteri niin täynnä jan5min erittely, että vaikka olisit kuinka ihana niin en ehdi sua meille kutsumaan C) ?
Mulla on yleensä nyt käytössä C) sori en pääse, katsotaan myöhemmin jos löydettäisiin joku sopiva väli - voitaisiinko mennä vaikka Café x lounaalle ensi viikolla? - tosin sen jälkeen jos se onnistuukin, en silti ole ehdottamassa uutta tapaamista :(
Entä jos presidentti Niinistö/Oprah Winfrey/Tom Hanks/valitsemasi kuuluisuus haluaisi tavata, järjestyisikö aikaa? Eli onko kyse vain siitä ettei ne uudet tutut niiiiin kiinnostavia ole, että jaksaisi nähdä vaivaa?
Hmm. Jos en tunne uutta ihmistä, niin lienee loogista, ettei minulla ole niin suurta kiinnostusta ’uhrata’ aikaa jostain muusta (esim viikon ainoasta salitreenistä tai äitini asioiden hoitamisesta) siihen, että antaisin hänelle mahdollisuuden osoittaa, miten mielenkiintoinen ja antoisa ihminen hänkin on?
Minulla on sellainen olo, että joudun jatkuvasti tekemään tilaa kalenteriin enemmän siitä lähtökohdasta mikä asia täytyy hoitaa kuin siitä ’miltä ventovierailta tuntuu, kun en etsi aikaa tutustuakseni heihin, vaikka he EHKÄ tarvitsisivat minut oman aikansa täytteeksi. Minusta tuntuu kohtuuttomalta, että yksinäinen ihminen, jolla on paljon aikaa, syyllistää minua siitä, että en etsi hänelle aikaa ja ota sitä pois jostain, joka on minulle jo nyt tärkeätä.iksi tuo yksinäinen ihminen ei tutustu johonkin toiseen yksinäiseen/kiireettömään ihmiseen?
Kysymykseesi: aikanaan kun Obaman liput tulivat myyntiin, mietin vakavasti ehkä n puoli tuntia, että olisi mielenkiintoista mennä häntä kuuntelemaan - muttantotesin, että kun syksy koittaa, on siihen hetkeen ihan tarpeeksi muutakin ohjelmaa - ja kun Obama täällä oli, olinkin pojan jääkiekon kahviovuorossa (ja tyytyväinen siitä, ettei minun tarvinnut järjestellä siihen jotain vuoronvaihtoa kenenkään kanssa).
Mutta varmasti joskus olen valinnut jättää jonkun muun tärkeän tekemisen myöhäisempään (vaikkapa yöunien kustannuksella) että olen saanut jotain riittävän mielenkiintoista mahdutettua kalenteriin. - minulla vain ei ole nyt tarvetta selvittää satunnaisen potentiaalisen uuden ystävän kohdalla, onko hän minulle ’riittävän tärkeä’.Niinpä, miksei näille yksinäisille käy toinen samanlainen, jonka allakassa ei ole mitään, mutta kauhea hinku hyvin tiiviiseen yhdessäoloon. Minusta kerran viikkoon tapaaminen olisi mahdotonta, ei vaan ole maailmassa niin mielenkiintoista ihmistä että olisi aikaa joka viikko.
Minä olen niitä pahoja, joiden ei tule vastattua "olisi kiva nähdä" lauseeseen, että "ei, ei olisi kivaa". Minusta se olisi törkeän rumaa käytöstä, ja oletan että ellei konkreettista kutsua myöhemmin esitetä, niin vastapuoli on myös tarkoittanut olla kohtelias, tai sitten aikaa ei ole järjestynyt, vaikka alun perin tarkoitettiin että olisi kivaa tavata.
Heikot sosiaaliset taidot ovat syy siihen, ettei osaa vastata kuin joko kyllä tai ei. Sosiaalisesti taitava ihminen osaa kuvata omaa tilannettaan toiselle selkeästi, jollei ole aikaa nähdä.
"Olisi kiva nähdä" tarkoittaa juuri sitä mitä siinä sanotaan. Konditionaali. Olisi myös kiva voittaa lotossa, tehdä maailmanympärysmatka tai ostaa hevonen, mutta koska kyseessä on konditionaali, pitää ymmärtää, ettei niin todennäköisesti tule tapahtumaan. On vain positiivinen yllätys, jos tapahtuukin.
Joo, olet ihminen joka vain lätisee lämpimikseen. Puheidesi painoarvo on pyöreä nolla.
Mutta hänellä on ystäviä, ja sinulla ei ole. Tee johtopäätös.
-eri-
Minulla on ystäviä, mutta he asuvat kaukana. Kaipaisin lähellä asuvia ystäviä, joita voisin tavata helposti.
Häh?