En onnistu saamaan ystäviä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hankala asia. Jos tapaa mukavan ihmisen, jonka seurassa viihtyy, pitäisi ymmärtää torjua ko henkilö ja kieltäytyä kaikista kutsuista ja ehdotuksista, jos ei aio ystävystyä tämän kanssa? Pelkkä tuttavuus tai kaveruus ei siis riitä? 

Jos tämä toinen tyyppi sanoo sinulle, että hän haluaisi tavata sinua vaikka säännöllisesti viikoittain tai kuukausittain, niin olisi hyvä sanoa heti kättelyssä, että sinä et ehdi tavata noin usein, vaan pari kertaa vuodessa on sinusta riittävästi. Se olisi se olennainen juttu, että yhdessä juteltaisiin onko samankaltaisia ajatuksia tutustumisen suhteen.

Luokatonta on todeta koko ajan toiselle pitkän aikaa, että tämän seurassa on tosi mukavaa ja olisi hirveän kiva nähdä useammin, mutta valitettavasti nyt ei onnistu, eikä nyt onnistu, eikä nytkään onnistu... Eli toimia sillä tavoin, että toinen joutuu itsekseen miettimään haluaako toinen olla tekemisissä vai ei, kun viestit ovat ristiriitaisia.

Ei ystävyys ole mikään sitoumus johon ryhdytään etukäteen sopimalla. Pitää olla jollain tavalla a-tyyppi jos noin ajattelee. Normaalit ihmiset tutustuu työn tai vaikkapa harrastusten merkeissä ja siitä tuttavuudesta pikkuhiljaa kehittyy ystävyys tai sitten ei. En minä ainakaan sitoudu ihmisiä tavatessani tiettyyn tapaamistiheyteen tai muuhun. Ihminen voi sinänsä olla hauska ja mukava , mutta jokin vain ei niissä jutuissa ja ajatuksissa natsaa . Ei sitä ystävyyttä pakottaa.

Mitä kertoo sinusta, että haluat lyödä eri tavalla kanssasi ajattelevia ihmisiä tuollaisilla leimoilla? Ei kovin asiallista.

Osuiko? Mainitsin asiasta ainoastaan siinä mielessä, että kyseiset a-tyypit ajattelevat ja käsittelevät asioita erilailla kuin " normaalit" ja varsinkin toisten ihmisten lukeminen ja sosiaalisen kanssakäyminen on hankalampaa. Kuulostaa tosi omituiselta, että joku vaati etukäteen sitoutumaan tietynlaiseen ystävyyteen, lämpöön, läheisyyteen , yhteiseen tekemiseen ja vaikka mihin. Ei ystävyys niin toimi.

Ei kyseessä ole mikään vaatiminen, vaan se, että kertoo omista ajatuksistaan sen suhteen, mitä sillä hetkellä elämässä alustavasti toivoisi uudelta ihmissuhteelta. Jokainenhan voi vapaasti päättää millaisessa seurassa aikaansa viettää. Avoin keskustelu ei velvoita ketään mihinkään.

Voi herrajestas. Se ystävyys muodostuu tai sitten ei. Ei siinäitään kehityskeskusteluja tai ihmissuhdetoiveita tarvita. Ikinä ei ole kukaan onneksi tullut näitä toiveitaan latelemaan. Mistä kukaan tietää voiko edes jokin tuttavuus kehittyä ystävyydeksi, joten aika omituista olisi etukäteen keskustella. Eihän se ystävyys sopimalla muodostu. Edelleen voit olla mukava ja hauska ja sinua voi olla hauska silloin tällöin tavata, mutta jos ei natsaa niin ei natsaa. Ystävyyssuhteen muodostaminen nyt kuitenkin on ihan eri asia kuin esim. Parisuhteen . Parisuhteeseen sitoudutaan ja niitä on yleensä vain yksi kerrallaan. Ihmisellä voi olla hyviä ystäviä vaikka kuinka psljon ja niiden määrä ei ole mitenkään rajoitettu.

Joku kusyi miten ystävyys muodostuu. No aluksi ollaan tuttavia jostain arkielämän yhteydestä esim. Opiskelusta, harrastuksesta tai työstä. Tietyt kokemukset, samantapaiset arvomaailmat ja ajatukset yhdistää. Mutta sekään ei vielä riitä , huumorin ym. Täytyy sopia yhteen. Ns. Omien ihmisten kanssa vaan on helppo ja hauska olla alusta lähtien. Näin se tuttavuus pikkuhiljaa syvenee ystävyydeksi tai sitten ei. Ei kai kukaan voi päättää, että nytpä ryhdyn tuon ihmisen bestikseksi ja käydään kehityskeskusteluja , vaatimuksia ja toiveita läpi. Ystävystyminen on pitkä prosessi ja jos ei kemiat kohtaa niin sitä ei tapahdu.

En kyllä ihmettele ollenkaan, että joillain on vaikea ystävystyä. Varsinkin kun osa ei tajua ollenkaan normaalia kohteliasta sosiaalista käytöstä. Jos olet ollut jonkun kanssa kahvilla ja toteat lopuksi, että olipa kivaa otetaanpa joskus uusiksi, niin siihen kohtelias vastaus on , että niin oli, otetaan vaan. Ei siinä yhteydessä ruveta selittelemään, että ei ollut mukavaa ja sinäkin olet ihan outo. Ei kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti. Tämä ei tarkoita, että toinen valehtelisi.

Vaikutat olevan omien näkemystesi vanki. Ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus tästä maailmasta. On erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Eivät kaikki hermostu siitä, jos joku tapaamisvaiheessa sanoo, että hänestä olisi mukava saada viikoittain seuraa juoksulenkille. Eivätkä kaikki ihmiset sovi kaikille. Siitäkin on hyvä puhua ääneen. Hyvin erilaiset ääneen lausumattomat odotukset ovat usein juuri se asia, joka alkaa ihmissuhteissa hiertää.

Tässä alkaa tuntua, että ihmiset tarkoittavat hyvinkin eri asioita puhuessaan tästä ystävyydestä. En minä tarvitse ystävää kuntoilusuorituksen tekemiseksi ja vaikka haluaisinkin en todellakaan pysty viikottaiseen sitoumukseen. Esim. Meidän ystävyys kaatuisi tähän juoksulenkkiin. Voi hyvää päivää.

Ja se olisi ihan loistava juttu! Jos sinä loukkaantuisit tuosta ehdotuksesta, niin olisihan se hyvä nopeasti sen myötä ymmärtää, ettei yhteydenpitoa meidän välillä kannata jatkaa. Voin mennä lenkille yksinkin, mutta seura olisi silti kiva juttu. Jos sinä taas mieluiten menet yksin joka paikkaan, niin en enää viitsisi ehdottaa sinulle muitakin juttuja yhdessä tehtäväksi. Toteaisin vain mielessäni, että ehkä kumpikin löytää jostain muualta enemmän samanhenkistä seuraa itselleen.

Sinulla on kyllä omituinen käsitys ystävyydestä. Sinä asetat ystävälle ja tämän ajankäytölle odotuksia ja vaatimuksia etukäteen. Ystävän on oltava valmis palvelemaan sinun tarpeitasi. Kyllä minulle ainakin ystävyys on paljon syvempi juttu.

Ilmeisesti et erota toivetta tai ehdotusta vaatimuksesta. Mistä se johtuu? Etkö osaa sanoa ei?

Osaan hyvinkin sanoa ei. Itse et tunnu käsittävän oikean ystävyyden luonnetta laisinkaan. Sinulla on lista odotuksia ja ehdotuksia, mitä toisen pitää täyttää ja sitten ollaan simsalabim ystäviä. Miten voi ihminen olla noin pihalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hankala asia. Jos tapaa mukavan ihmisen, jonka seurassa viihtyy, pitäisi ymmärtää torjua ko henkilö ja kieltäytyä kaikista kutsuista ja ehdotuksista, jos ei aio ystävystyä tämän kanssa? Pelkkä tuttavuus tai kaveruus ei siis riitä? 

Jos tämä toinen tyyppi sanoo sinulle, että hän haluaisi tavata sinua vaikka säännöllisesti viikoittain tai kuukausittain, niin olisi hyvä sanoa heti kättelyssä, että sinä et ehdi tavata noin usein, vaan pari kertaa vuodessa on sinusta riittävästi. Se olisi se olennainen juttu, että yhdessä juteltaisiin onko samankaltaisia ajatuksia tutustumisen suhteen.

Luokatonta on todeta koko ajan toiselle pitkän aikaa, että tämän seurassa on tosi mukavaa ja olisi hirveän kiva nähdä useammin, mutta valitettavasti nyt ei onnistu, eikä nyt onnistu, eikä nytkään onnistu... Eli toimia sillä tavoin, että toinen joutuu itsekseen miettimään haluaako toinen olla tekemisissä vai ei, kun viestit ovat ristiriitaisia.

Ei ystävyys ole mikään sitoumus johon ryhdytään etukäteen sopimalla. Pitää olla jollain tavalla a-tyyppi jos noin ajattelee. Normaalit ihmiset tutustuu työn tai vaikkapa harrastusten merkeissä ja siitä tuttavuudesta pikkuhiljaa kehittyy ystävyys tai sitten ei. En minä ainakaan sitoudu ihmisiä tavatessani tiettyyn tapaamistiheyteen tai muuhun. Ihminen voi sinänsä olla hauska ja mukava , mutta jokin vain ei niissä jutuissa ja ajatuksissa natsaa . Ei sitä ystävyyttä pakottaa.

Mitä kertoo sinusta, että haluat lyödä eri tavalla kanssasi ajattelevia ihmisiä tuollaisilla leimoilla? Ei kovin asiallista.

Osuiko? Mainitsin asiasta ainoastaan siinä mielessä, että kyseiset a-tyypit ajattelevat ja käsittelevät asioita erilailla kuin " normaalit" ja varsinkin toisten ihmisten lukeminen ja sosiaalisen kanssakäyminen on hankalampaa. Kuulostaa tosi omituiselta, että joku vaati etukäteen sitoutumaan tietynlaiseen ystävyyteen, lämpöön, läheisyyteen , yhteiseen tekemiseen ja vaikka mihin. Ei ystävyys niin toimi.

Ei kyseessä ole mikään vaatiminen, vaan se, että kertoo omista ajatuksistaan sen suhteen, mitä sillä hetkellä elämässä alustavasti toivoisi uudelta ihmissuhteelta. Jokainenhan voi vapaasti päättää millaisessa seurassa aikaansa viettää. Avoin keskustelu ei velvoita ketään mihinkään.

Voi herrajestas. Se ystävyys muodostuu tai sitten ei. Ei siinäitään kehityskeskusteluja tai ihmissuhdetoiveita tarvita. Ikinä ei ole kukaan onneksi tullut näitä toiveitaan latelemaan. Mistä kukaan tietää voiko edes jokin tuttavuus kehittyä ystävyydeksi, joten aika omituista olisi etukäteen keskustella. Eihän se ystävyys sopimalla muodostu. Edelleen voit olla mukava ja hauska ja sinua voi olla hauska silloin tällöin tavata, mutta jos ei natsaa niin ei natsaa. Ystävyyssuhteen muodostaminen nyt kuitenkin on ihan eri asia kuin esim. Parisuhteen . Parisuhteeseen sitoudutaan ja niitä on yleensä vain yksi kerrallaan. Ihmisellä voi olla hyviä ystäviä vaikka kuinka psljon ja niiden määrä ei ole mitenkään rajoitettu.

Joku kusyi miten ystävyys muodostuu. No aluksi ollaan tuttavia jostain arkielämän yhteydestä esim. Opiskelusta, harrastuksesta tai työstä. Tietyt kokemukset, samantapaiset arvomaailmat ja ajatukset yhdistää. Mutta sekään ei vielä riitä , huumorin ym. Täytyy sopia yhteen. Ns. Omien ihmisten kanssa vaan on helppo ja hauska olla alusta lähtien. Näin se tuttavuus pikkuhiljaa syvenee ystävyydeksi tai sitten ei. Ei kai kukaan voi päättää, että nytpä ryhdyn tuon ihmisen bestikseksi ja käydään kehityskeskusteluja , vaatimuksia ja toiveita läpi. Ystävystyminen on pitkä prosessi ja jos ei kemiat kohtaa niin sitä ei tapahdu.

En kyllä ihmettele ollenkaan, että joillain on vaikea ystävystyä. Varsinkin kun osa ei tajua ollenkaan normaalia kohteliasta sosiaalista käytöstä. Jos olet ollut jonkun kanssa kahvilla ja toteat lopuksi, että olipa kivaa otetaanpa joskus uusiksi, niin siihen kohtelias vastaus on , että niin oli, otetaan vaan. Ei siinä yhteydessä ruveta selittelemään, että ei ollut mukavaa ja sinäkin olet ihan outo. Ei kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti. Tämä ei tarkoita, että toinen valehtelisi.

Vaikutat olevan omien näkemystesi vanki. Ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus tästä maailmasta. On erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Eivät kaikki hermostu siitä, jos joku tapaamisvaiheessa sanoo, että hänestä olisi mukava saada viikoittain seuraa juoksulenkille. Eivätkä kaikki ihmiset sovi kaikille. Siitäkin on hyvä puhua ääneen. Hyvin erilaiset ääneen lausumattomat odotukset ovat usein juuri se asia, joka alkaa ihmissuhteissa hiertää.

Entä sitten, kun tämä toinen (esim työkaverisi) ei harrasta juoksemista tai asuu toisessa kaupungissa? Onko sun osaltasi mahdollisuus ystävystymiseen sitten siinä? 

Rehellisesti sanottuna en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa kukaan olisi tapaamisvaiheessa sanonut, haluaako olla vain työakverini/naapurini/opiskelukaverini/harrastuskaverini vai haluaako, että suhteemme kehittyy kaveruudeksi tai että se kehittyy ystävyydeksi. Olen ollut aika monessa työpaikassa elämäni aikana, tavannut satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä enkä silti ole vielä törmännyt moiseen odotusten asettamiseen. Eikö se olisi vähän tylyäkin sanoa esim työpaikalla kahvi- tai lounastauolla työkaverille, että ei halua tutustua tähän yhtään enempää kuin mitä työn puolesta on pakko? Tai toiselle, että mutta sun kanssasi mä haluan ystävystyä ja pyytä sut lapseni kummiksi? Ja entä, jos huomaakin tuosta ensimmäisestä joskus vuosia myöhemmin, että haluaisikin ystävystyä hänen kanssaan? Tuskin toinen enää haluaisi, jos olisi heti alussa möläyttänyt, että ei todellakaan halua. 

Kuten muutkaan suhteet ystävyys ja kaveruus ei synny pakottamalla, sopimalla tai asettamalla vaatimuksia toisille ihmisille. Ne tosiaan kehitty pikkuhiljaa kun ollaan tekemisissä toistensa kanssa siinä arjessa. Tämä on täysin eri asia kuin esim joku deittailu. Eri ihmisten kanssa se tuttavuus ja ystävyys jää vaan eri tasoille.

Edelleen, sitä on erilaisia tapoja tutustua. Tutumisvaiheessa etsitään monesti niitä molemmista mieluisia yhdessäolon tapoja. Esimerkiksi pohditaan onko molemmilla kiinnostusta lenkkeillä yhdessä vai olisiko joku muu juttu, jonka merkeissä nähtäisiin. Jos seura alkaakin vaikuttaa jossain vaiheessa siltä, ettei siinä viihdy, niin voihan yhteisen lenkkeilyn päättääkin.

Mun mielestä taas tutustumisvaiheessa tehdään just sitä, mitä on tultu tekemäänkin. Tehdään töitä, opiskellaan, harrastetaan, asutaan naapureina jne. Jutustelu, mitä sen ohessa tehdään, ei liity millään tavalla mieluisten yhdessäolotapojen etsimiseen vaan jutellaan työstä/opiskeluista/harrastuksesta eli siitä, miksi ylipäätään ollaan samassa paikassa samaan aikaan, sekä yleisistä asioista kuten ajankohtaisista asioista, yhteiskunnallisista asioista, tv-ohjelmista, kirjoista, taloyhtiön asioista, matkustelusta tai mitä nyt mieleen tuleekaan, mutta eivät ne liity mitenkään siihen, mitä haluaisi työkavereiden/opiskelukavereiden/harrastuskavereiden/naapureiden kanssa muuten tehdä. 

Tämä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hankala asia. Jos tapaa mukavan ihmisen, jonka seurassa viihtyy, pitäisi ymmärtää torjua ko henkilö ja kieltäytyä kaikista kutsuista ja ehdotuksista, jos ei aio ystävystyä tämän kanssa? Pelkkä tuttavuus tai kaveruus ei siis riitä? 

Jos tämä toinen tyyppi sanoo sinulle, että hän haluaisi tavata sinua vaikka säännöllisesti viikoittain tai kuukausittain, niin olisi hyvä sanoa heti kättelyssä, että sinä et ehdi tavata noin usein, vaan pari kertaa vuodessa on sinusta riittävästi. Se olisi se olennainen juttu, että yhdessä juteltaisiin onko samankaltaisia ajatuksia tutustumisen suhteen.

Luokatonta on todeta koko ajan toiselle pitkän aikaa, että tämän seurassa on tosi mukavaa ja olisi hirveän kiva nähdä useammin, mutta valitettavasti nyt ei onnistu, eikä nyt onnistu, eikä nytkään onnistu... Eli toimia sillä tavoin, että toinen joutuu itsekseen miettimään haluaako toinen olla tekemisissä vai ei, kun viestit ovat ristiriitaisia.

Ei ystävyys ole mikään sitoumus johon ryhdytään etukäteen sopimalla. Pitää olla jollain tavalla a-tyyppi jos noin ajattelee. Normaalit ihmiset tutustuu työn tai vaikkapa harrastusten merkeissä ja siitä tuttavuudesta pikkuhiljaa kehittyy ystävyys tai sitten ei. En minä ainakaan sitoudu ihmisiä tavatessani tiettyyn tapaamistiheyteen tai muuhun. Ihminen voi sinänsä olla hauska ja mukava , mutta jokin vain ei niissä jutuissa ja ajatuksissa natsaa . Ei sitä ystävyyttä pakottaa.

Mitä kertoo sinusta, että haluat lyödä eri tavalla kanssasi ajattelevia ihmisiä tuollaisilla leimoilla? Ei kovin asiallista.

Osuiko? Mainitsin asiasta ainoastaan siinä mielessä, että kyseiset a-tyypit ajattelevat ja käsittelevät asioita erilailla kuin " normaalit" ja varsinkin toisten ihmisten lukeminen ja sosiaalisen kanssakäyminen on hankalampaa. Kuulostaa tosi omituiselta, että joku vaati etukäteen sitoutumaan tietynlaiseen ystävyyteen, lämpöön, läheisyyteen , yhteiseen tekemiseen ja vaikka mihin. Ei ystävyys niin toimi.

Ei kyseessä ole mikään vaatiminen, vaan se, että kertoo omista ajatuksistaan sen suhteen, mitä sillä hetkellä elämässä alustavasti toivoisi uudelta ihmissuhteelta. Jokainenhan voi vapaasti päättää millaisessa seurassa aikaansa viettää. Avoin keskustelu ei velvoita ketään mihinkään.

Voi herrajestas. Se ystävyys muodostuu tai sitten ei. Ei siinäitään kehityskeskusteluja tai ihmissuhdetoiveita tarvita. Ikinä ei ole kukaan onneksi tullut näitä toiveitaan latelemaan. Mistä kukaan tietää voiko edes jokin tuttavuus kehittyä ystävyydeksi, joten aika omituista olisi etukäteen keskustella. Eihän se ystävyys sopimalla muodostu. Edelleen voit olla mukava ja hauska ja sinua voi olla hauska silloin tällöin tavata, mutta jos ei natsaa niin ei natsaa. Ystävyyssuhteen muodostaminen nyt kuitenkin on ihan eri asia kuin esim. Parisuhteen . Parisuhteeseen sitoudutaan ja niitä on yleensä vain yksi kerrallaan. Ihmisellä voi olla hyviä ystäviä vaikka kuinka psljon ja niiden määrä ei ole mitenkään rajoitettu.

Joku kusyi miten ystävyys muodostuu. No aluksi ollaan tuttavia jostain arkielämän yhteydestä esim. Opiskelusta, harrastuksesta tai työstä. Tietyt kokemukset, samantapaiset arvomaailmat ja ajatukset yhdistää. Mutta sekään ei vielä riitä , huumorin ym. Täytyy sopia yhteen. Ns. Omien ihmisten kanssa vaan on helppo ja hauska olla alusta lähtien. Näin se tuttavuus pikkuhiljaa syvenee ystävyydeksi tai sitten ei. Ei kai kukaan voi päättää, että nytpä ryhdyn tuon ihmisen bestikseksi ja käydään kehityskeskusteluja , vaatimuksia ja toiveita läpi. Ystävystyminen on pitkä prosessi ja jos ei kemiat kohtaa niin sitä ei tapahdu.

En kyllä ihmettele ollenkaan, että joillain on vaikea ystävystyä. Varsinkin kun osa ei tajua ollenkaan normaalia kohteliasta sosiaalista käytöstä. Jos olet ollut jonkun kanssa kahvilla ja toteat lopuksi, että olipa kivaa otetaanpa joskus uusiksi, niin siihen kohtelias vastaus on , että niin oli, otetaan vaan. Ei siinä yhteydessä ruveta selittelemään, että ei ollut mukavaa ja sinäkin olet ihan outo. Ei kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti. Tämä ei tarkoita, että toinen valehtelisi.

Vaikutat olevan omien näkemystesi vanki. Ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus tästä maailmasta. On erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Eivät kaikki hermostu siitä, jos joku tapaamisvaiheessa sanoo, että hänestä olisi mukava saada viikoittain seuraa juoksulenkille. Eivätkä kaikki ihmiset sovi kaikille. Siitäkin on hyvä puhua ääneen. Hyvin erilaiset ääneen lausumattomat odotukset ovat usein juuri se asia, joka alkaa ihmissuhteissa hiertää.

Entä sitten, kun tämä toinen (esim työkaverisi) ei harrasta juoksemista tai asuu toisessa kaupungissa? Onko sun osaltasi mahdollisuus ystävystymiseen sitten siinä? 

Rehellisesti sanottuna en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa kukaan olisi tapaamisvaiheessa sanonut, haluaako olla vain työakverini/naapurini/opiskelukaverini/harrastuskaverini vai haluaako, että suhteemme kehittyy kaveruudeksi tai että se kehittyy ystävyydeksi. Olen ollut aika monessa työpaikassa elämäni aikana, tavannut satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä enkä silti ole vielä törmännyt moiseen odotusten asettamiseen. Eikö se olisi vähän tylyäkin sanoa esim työpaikalla kahvi- tai lounastauolla työkaverille, että ei halua tutustua tähän yhtään enempää kuin mitä työn puolesta on pakko? Tai toiselle, että mutta sun kanssasi mä haluan ystävystyä ja pyytä sut lapseni kummiksi? Ja entä, jos huomaakin tuosta ensimmäisestä joskus vuosia myöhemmin, että haluaisikin ystävystyä hänen kanssaan? Tuskin toinen enää haluaisi, jos olisi heti alussa möläyttänyt, että ei todellakaan halua. 

Kuten muutkaan suhteet ystävyys ja kaveruus ei synny pakottamalla, sopimalla tai asettamalla vaatimuksia toisille ihmisille. Ne tosiaan kehitty pikkuhiljaa kun ollaan tekemisissä toistensa kanssa siinä arjessa. Tämä on täysin eri asia kuin esim joku deittailu. Eri ihmisten kanssa se tuttavuus ja ystävyys jää vaan eri tasoille.

Edelleen, sitä on erilaisia tapoja tutustua. Tutumisvaiheessa etsitään monesti niitä molemmista mieluisia yhdessäolon tapoja. Esimerkiksi pohditaan onko molemmilla kiinnostusta lenkkeillä yhdessä vai olisiko joku muu juttu, jonka merkeissä nähtäisiin. Jos seura alkaakin vaikuttaa jossain vaiheessa siltä, ettei siinä viihdy, niin voihan yhteisen lenkkeilyn päättääkin.

Sinä lähdet kyllä tässä ystävyys asiassa ihan väärästä päästä liikkeelle. Kuvailet tuttavuutta , jossa ihmisillä on tietyt samat intressit johonkin tiettyyn asiaan. Ystävyys on henkinen yhteys, joka käytännössä sitten voi johtaa yhdessä toimimiseen tai voi olla ystävyyttä jossa ei edes ir olla ollenkaan tekemisissä.

Itse koen, että henkisen yhteyden syntyminen vaatii sitä, että ollaan tekemisissä.

Minun mielestäni se syntyy keskustelemalla ja se taas ei vaadi edes sitä, että ollaan tekemisissä ja tehdään asioita yhdessä. Nykyisin esim. Tietyillä harrastuksilla on tiiviitä nettiyhteisöjä, jossa välttämättä ei koskaan olla ir tekemisissä muuta kuin netin välityksellä. Vrt ennenwanhaan kirjeystävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hankala asia. Jos tapaa mukavan ihmisen, jonka seurassa viihtyy, pitäisi ymmärtää torjua ko henkilö ja kieltäytyä kaikista kutsuista ja ehdotuksista, jos ei aio ystävystyä tämän kanssa? Pelkkä tuttavuus tai kaveruus ei siis riitä? 

Jos tämä toinen tyyppi sanoo sinulle, että hän haluaisi tavata sinua vaikka säännöllisesti viikoittain tai kuukausittain, niin olisi hyvä sanoa heti kättelyssä, että sinä et ehdi tavata noin usein, vaan pari kertaa vuodessa on sinusta riittävästi. Se olisi se olennainen juttu, että yhdessä juteltaisiin onko samankaltaisia ajatuksia tutustumisen suhteen.

Luokatonta on todeta koko ajan toiselle pitkän aikaa, että tämän seurassa on tosi mukavaa ja olisi hirveän kiva nähdä useammin, mutta valitettavasti nyt ei onnistu, eikä nyt onnistu, eikä nytkään onnistu... Eli toimia sillä tavoin, että toinen joutuu itsekseen miettimään haluaako toinen olla tekemisissä vai ei, kun viestit ovat ristiriitaisia.

Ei ystävyys ole mikään sitoumus johon ryhdytään etukäteen sopimalla. Pitää olla jollain tavalla a-tyyppi jos noin ajattelee. Normaalit ihmiset tutustuu työn tai vaikkapa harrastusten merkeissä ja siitä tuttavuudesta pikkuhiljaa kehittyy ystävyys tai sitten ei. En minä ainakaan sitoudu ihmisiä tavatessani tiettyyn tapaamistiheyteen tai muuhun. Ihminen voi sinänsä olla hauska ja mukava , mutta jokin vain ei niissä jutuissa ja ajatuksissa natsaa . Ei sitä ystävyyttä pakottaa.

Mitä kertoo sinusta, että haluat lyödä eri tavalla kanssasi ajattelevia ihmisiä tuollaisilla leimoilla? Ei kovin asiallista.

Osuiko? Mainitsin asiasta ainoastaan siinä mielessä, että kyseiset a-tyypit ajattelevat ja käsittelevät asioita erilailla kuin " normaalit" ja varsinkin toisten ihmisten lukeminen ja sosiaalisen kanssakäyminen on hankalampaa. Kuulostaa tosi omituiselta, että joku vaati etukäteen sitoutumaan tietynlaiseen ystävyyteen, lämpöön, läheisyyteen , yhteiseen tekemiseen ja vaikka mihin. Ei ystävyys niin toimi.

Ei kyseessä ole mikään vaatiminen, vaan se, että kertoo omista ajatuksistaan sen suhteen, mitä sillä hetkellä elämässä alustavasti toivoisi uudelta ihmissuhteelta. Jokainenhan voi vapaasti päättää millaisessa seurassa aikaansa viettää. Avoin keskustelu ei velvoita ketään mihinkään.

Voi herrajestas. Se ystävyys muodostuu tai sitten ei. Ei siinäitään kehityskeskusteluja tai ihmissuhdetoiveita tarvita. Ikinä ei ole kukaan onneksi tullut näitä toiveitaan latelemaan. Mistä kukaan tietää voiko edes jokin tuttavuus kehittyä ystävyydeksi, joten aika omituista olisi etukäteen keskustella. Eihän se ystävyys sopimalla muodostu. Edelleen voit olla mukava ja hauska ja sinua voi olla hauska silloin tällöin tavata, mutta jos ei natsaa niin ei natsaa. Ystävyyssuhteen muodostaminen nyt kuitenkin on ihan eri asia kuin esim. Parisuhteen . Parisuhteeseen sitoudutaan ja niitä on yleensä vain yksi kerrallaan. Ihmisellä voi olla hyviä ystäviä vaikka kuinka psljon ja niiden määrä ei ole mitenkään rajoitettu.

Joku kusyi miten ystävyys muodostuu. No aluksi ollaan tuttavia jostain arkielämän yhteydestä esim. Opiskelusta, harrastuksesta tai työstä. Tietyt kokemukset, samantapaiset arvomaailmat ja ajatukset yhdistää. Mutta sekään ei vielä riitä , huumorin ym. Täytyy sopia yhteen. Ns. Omien ihmisten kanssa vaan on helppo ja hauska olla alusta lähtien. Näin se tuttavuus pikkuhiljaa syvenee ystävyydeksi tai sitten ei. Ei kai kukaan voi päättää, että nytpä ryhdyn tuon ihmisen bestikseksi ja käydään kehityskeskusteluja , vaatimuksia ja toiveita läpi. Ystävystyminen on pitkä prosessi ja jos ei kemiat kohtaa niin sitä ei tapahdu.

En kyllä ihmettele ollenkaan, että joillain on vaikea ystävystyä. Varsinkin kun osa ei tajua ollenkaan normaalia kohteliasta sosiaalista käytöstä. Jos olet ollut jonkun kanssa kahvilla ja toteat lopuksi, että olipa kivaa otetaanpa joskus uusiksi, niin siihen kohtelias vastaus on , että niin oli, otetaan vaan. Ei siinä yhteydessä ruveta selittelemään, että ei ollut mukavaa ja sinäkin olet ihan outo. Ei kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti. Tämä ei tarkoita, että toinen valehtelisi.

Vaikutat olevan omien näkemystesi vanki. Ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus tästä maailmasta. On erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Eivät kaikki hermostu siitä, jos joku tapaamisvaiheessa sanoo, että hänestä olisi mukava saada viikoittain seuraa juoksulenkille. Eivätkä kaikki ihmiset sovi kaikille. Siitäkin on hyvä puhua ääneen. Hyvin erilaiset ääneen lausumattomat odotukset ovat usein juuri se asia, joka alkaa ihmissuhteissa hiertää.

Entä sitten, kun tämä toinen (esim työkaverisi) ei harrasta juoksemista tai asuu toisessa kaupungissa? Onko sun osaltasi mahdollisuus ystävystymiseen sitten siinä? 

Rehellisesti sanottuna en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa kukaan olisi tapaamisvaiheessa sanonut, haluaako olla vain työakverini/naapurini/opiskelukaverini/harrastuskaverini vai haluaako, että suhteemme kehittyy kaveruudeksi tai että se kehittyy ystävyydeksi. Olen ollut aika monessa työpaikassa elämäni aikana, tavannut satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä enkä silti ole vielä törmännyt moiseen odotusten asettamiseen. Eikö se olisi vähän tylyäkin sanoa esim työpaikalla kahvi- tai lounastauolla työkaverille, että ei halua tutustua tähän yhtään enempää kuin mitä työn puolesta on pakko? Tai toiselle, että mutta sun kanssasi mä haluan ystävystyä ja pyytä sut lapseni kummiksi? Ja entä, jos huomaakin tuosta ensimmäisestä joskus vuosia myöhemmin, että haluaisikin ystävystyä hänen kanssaan? Tuskin toinen enää haluaisi, jos olisi heti alussa möläyttänyt, että ei todellakaan halua. 

Kuten muutkaan suhteet ystävyys ja kaveruus ei synny pakottamalla, sopimalla tai asettamalla vaatimuksia toisille ihmisille. Ne tosiaan kehitty pikkuhiljaa kun ollaan tekemisissä toistensa kanssa siinä arjessa. Tämä on täysin eri asia kuin esim joku deittailu. Eri ihmisten kanssa se tuttavuus ja ystävyys jää vaan eri tasoille.

Edelleen, sitä on erilaisia tapoja tutustua. Tutumisvaiheessa etsitään monesti niitä molemmista mieluisia yhdessäolon tapoja. Esimerkiksi pohditaan onko molemmilla kiinnostusta lenkkeillä yhdessä vai olisiko joku muu juttu, jonka merkeissä nähtäisiin. Jos seura alkaakin vaikuttaa jossain vaiheessa siltä, ettei siinä viihdy, niin voihan yhteisen lenkkeilyn päättääkin.

Sinä lähdet kyllä tässä ystävyys asiassa ihan väärästä päästä liikkeelle. Kuvailet tuttavuutta , jossa ihmisillä on tietyt samat intressit johonkin tiettyyn asiaan. Ystävyys on henkinen yhteys, joka käytännössä sitten voi johtaa yhdessä toimimiseen tai voi olla ystävyyttä jossa ei edes ir olla ollenkaan tekemisissä.

Itse koen, että henkisen yhteyden syntyminen vaatii sitä, että ollaan tekemisissä.

Minun mielestäni se syntyy keskustelemalla ja se taas ei vaadi edes sitä, että ollaan tekemisissä ja tehdään asioita yhdessä. Nykyisin esim. Tietyillä harrastuksilla on tiiviitä nettiyhteisöjä, jossa välttämättä ei koskaan olla ir tekemisissä muuta kuin netin välityksellä. Vrt ennenwanhaan kirjeystävät.

Mikäs siinä, jos tuo tuntuu itsestä sopivalta tavalta olla tekemisissä ihmisten kanssa. Minä käyn keskustelut mieluiten kasvokkain. Saan silloin paljon enemmän irti vuorovaikutuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hankala asia. Jos tapaa mukavan ihmisen, jonka seurassa viihtyy, pitäisi ymmärtää torjua ko henkilö ja kieltäytyä kaikista kutsuista ja ehdotuksista, jos ei aio ystävystyä tämän kanssa? Pelkkä tuttavuus tai kaveruus ei siis riitä? 

Jos tämä toinen tyyppi sanoo sinulle, että hän haluaisi tavata sinua vaikka säännöllisesti viikoittain tai kuukausittain, niin olisi hyvä sanoa heti kättelyssä, että sinä et ehdi tavata noin usein, vaan pari kertaa vuodessa on sinusta riittävästi. Se olisi se olennainen juttu, että yhdessä juteltaisiin onko samankaltaisia ajatuksia tutustumisen suhteen.

Luokatonta on todeta koko ajan toiselle pitkän aikaa, että tämän seurassa on tosi mukavaa ja olisi hirveän kiva nähdä useammin, mutta valitettavasti nyt ei onnistu, eikä nyt onnistu, eikä nytkään onnistu... Eli toimia sillä tavoin, että toinen joutuu itsekseen miettimään haluaako toinen olla tekemisissä vai ei, kun viestit ovat ristiriitaisia.

Ei ystävyys ole mikään sitoumus johon ryhdytään etukäteen sopimalla. Pitää olla jollain tavalla a-tyyppi jos noin ajattelee. Normaalit ihmiset tutustuu työn tai vaikkapa harrastusten merkeissä ja siitä tuttavuudesta pikkuhiljaa kehittyy ystävyys tai sitten ei. En minä ainakaan sitoudu ihmisiä tavatessani tiettyyn tapaamistiheyteen tai muuhun. Ihminen voi sinänsä olla hauska ja mukava , mutta jokin vain ei niissä jutuissa ja ajatuksissa natsaa . Ei sitä ystävyyttä pakottaa.

Mitä kertoo sinusta, että haluat lyödä eri tavalla kanssasi ajattelevia ihmisiä tuollaisilla leimoilla? Ei kovin asiallista.

Osuiko? Mainitsin asiasta ainoastaan siinä mielessä, että kyseiset a-tyypit ajattelevat ja käsittelevät asioita erilailla kuin " normaalit" ja varsinkin toisten ihmisten lukeminen ja sosiaalisen kanssakäyminen on hankalampaa. Kuulostaa tosi omituiselta, että joku vaati etukäteen sitoutumaan tietynlaiseen ystävyyteen, lämpöön, läheisyyteen , yhteiseen tekemiseen ja vaikka mihin. Ei ystävyys niin toimi.

Ei kyseessä ole mikään vaatiminen, vaan se, että kertoo omista ajatuksistaan sen suhteen, mitä sillä hetkellä elämässä alustavasti toivoisi uudelta ihmissuhteelta. Jokainenhan voi vapaasti päättää millaisessa seurassa aikaansa viettää. Avoin keskustelu ei velvoita ketään mihinkään.

Voi herrajestas. Se ystävyys muodostuu tai sitten ei. Ei siinäitään kehityskeskusteluja tai ihmissuhdetoiveita tarvita. Ikinä ei ole kukaan onneksi tullut näitä toiveitaan latelemaan. Mistä kukaan tietää voiko edes jokin tuttavuus kehittyä ystävyydeksi, joten aika omituista olisi etukäteen keskustella. Eihän se ystävyys sopimalla muodostu. Edelleen voit olla mukava ja hauska ja sinua voi olla hauska silloin tällöin tavata, mutta jos ei natsaa niin ei natsaa. Ystävyyssuhteen muodostaminen nyt kuitenkin on ihan eri asia kuin esim. Parisuhteen . Parisuhteeseen sitoudutaan ja niitä on yleensä vain yksi kerrallaan. Ihmisellä voi olla hyviä ystäviä vaikka kuinka psljon ja niiden määrä ei ole mitenkään rajoitettu.

Joku kusyi miten ystävyys muodostuu. No aluksi ollaan tuttavia jostain arkielämän yhteydestä esim. Opiskelusta, harrastuksesta tai työstä. Tietyt kokemukset, samantapaiset arvomaailmat ja ajatukset yhdistää. Mutta sekään ei vielä riitä , huumorin ym. Täytyy sopia yhteen. Ns. Omien ihmisten kanssa vaan on helppo ja hauska olla alusta lähtien. Näin se tuttavuus pikkuhiljaa syvenee ystävyydeksi tai sitten ei. Ei kai kukaan voi päättää, että nytpä ryhdyn tuon ihmisen bestikseksi ja käydään kehityskeskusteluja , vaatimuksia ja toiveita läpi. Ystävystyminen on pitkä prosessi ja jos ei kemiat kohtaa niin sitä ei tapahdu.

En kyllä ihmettele ollenkaan, että joillain on vaikea ystävystyä. Varsinkin kun osa ei tajua ollenkaan normaalia kohteliasta sosiaalista käytöstä. Jos olet ollut jonkun kanssa kahvilla ja toteat lopuksi, että olipa kivaa otetaanpa joskus uusiksi, niin siihen kohtelias vastaus on , että niin oli, otetaan vaan. Ei siinä yhteydessä ruveta selittelemään, että ei ollut mukavaa ja sinäkin olet ihan outo. Ei kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti. Tämä ei tarkoita, että toinen valehtelisi.

Vaikutat olevan omien näkemystesi vanki. Ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus tästä maailmasta. On erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Eivät kaikki hermostu siitä, jos joku tapaamisvaiheessa sanoo, että hänestä olisi mukava saada viikoittain seuraa juoksulenkille. Eivätkä kaikki ihmiset sovi kaikille. Siitäkin on hyvä puhua ääneen. Hyvin erilaiset ääneen lausumattomat odotukset ovat usein juuri se asia, joka alkaa ihmissuhteissa hiertää.

Entä sitten, kun tämä toinen (esim työkaverisi) ei harrasta juoksemista tai asuu toisessa kaupungissa? Onko sun osaltasi mahdollisuus ystävystymiseen sitten siinä? 

Rehellisesti sanottuna en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa kukaan olisi tapaamisvaiheessa sanonut, haluaako olla vain työakverini/naapurini/opiskelukaverini/harrastuskaverini vai haluaako, että suhteemme kehittyy kaveruudeksi tai että se kehittyy ystävyydeksi. Olen ollut aika monessa työpaikassa elämäni aikana, tavannut satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä enkä silti ole vielä törmännyt moiseen odotusten asettamiseen. Eikö se olisi vähän tylyäkin sanoa esim työpaikalla kahvi- tai lounastauolla työkaverille, että ei halua tutustua tähän yhtään enempää kuin mitä työn puolesta on pakko? Tai toiselle, että mutta sun kanssasi mä haluan ystävystyä ja pyytä sut lapseni kummiksi? Ja entä, jos huomaakin tuosta ensimmäisestä joskus vuosia myöhemmin, että haluaisikin ystävystyä hänen kanssaan? Tuskin toinen enää haluaisi, jos olisi heti alussa möläyttänyt, että ei todellakaan halua. 

Kuten muutkaan suhteet ystävyys ja kaveruus ei synny pakottamalla, sopimalla tai asettamalla vaatimuksia toisille ihmisille. Ne tosiaan kehitty pikkuhiljaa kun ollaan tekemisissä toistensa kanssa siinä arjessa. Tämä on täysin eri asia kuin esim joku deittailu. Eri ihmisten kanssa se tuttavuus ja ystävyys jää vaan eri tasoille.

Edelleen, sitä on erilaisia tapoja tutustua. Tutumisvaiheessa etsitään monesti niitä molemmista mieluisia yhdessäolon tapoja. Esimerkiksi pohditaan onko molemmilla kiinnostusta lenkkeillä yhdessä vai olisiko joku muu juttu, jonka merkeissä nähtäisiin. Jos seura alkaakin vaikuttaa jossain vaiheessa siltä, ettei siinä viihdy, niin voihan yhteisen lenkkeilyn päättääkin.

Sinä lähdet kyllä tässä ystävyys asiassa ihan väärästä päästä liikkeelle. Kuvailet tuttavuutta , jossa ihmisillä on tietyt samat intressit johonkin tiettyyn asiaan. Ystävyys on henkinen yhteys, joka käytännössä sitten voi johtaa yhdessä toimimiseen tai voi olla ystävyyttä jossa ei edes ir olla ollenkaan tekemisissä.

Itse koen, että henkisen yhteyden syntyminen vaatii sitä, että ollaan tekemisissä.

Minun mielestäni se syntyy keskustelemalla ja se taas ei vaadi edes sitä, että ollaan tekemisissä ja tehdään asioita yhdessä. Nykyisin esim. Tietyillä harrastuksilla on tiiviitä nettiyhteisöjä, jossa välttämättä ei koskaan olla ir tekemisissä muuta kuin netin välityksellä. Vrt ennenwanhaan kirjeystävät.

Mikäs siinä, jos tuo tuntuu itsestä sopivalta tavalta olla tekemisissä ihmisten kanssa. Minä käyn keskustelut mieluiten kasvokkain. Saan silloin paljon enemmän irti vuorovaikutuksesta.

Ohis...sun ystävyyssuhteesi ovat syntynet noin, joillain muilla ne syntyvät toisella tavalla. 

Niin, näet tuttuja esim. kaupungilla, harrastuksissa, kiva nähdä, vaihdetaan kuulumisia pitkästä aikaa jne... nähdäänpä tässä joskus. Kerrot, että yhteystietosi löytyvät... jos ei siinä ehdi tai just pysty tietoja vaihtamaan... mitään ei kuulu. Tulee tunne, ettet ole minkään arvoinen ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, näet tuttuja esim. kaupungilla, harrastuksissa, kiva nähdä, vaihdetaan kuulumisia pitkästä aikaa jne... nähdäänpä tässä joskus. Kerrot, että yhteystietosi löytyvät... jos ei siinä ehdi tai just pysty tietoja vaihtamaan... mitään ei kuulu. Tulee tunne, ettet ole minkään arvoinen ihmisenä.

Otat kohteliaan fraasin lupauksena ottaa yhteyttä? Mikset itse ota yhteyttä jos sitä kaipaat?

Vierailija kirjoitti:

Niin, näet tuttuja esim. kaupungilla, harrastuksissa, kiva nähdä, vaihdetaan kuulumisia pitkästä aikaa jne... nähdäänpä tässä joskus. Kerrot, että yhteystietosi löytyvät... jos ei siinä ehdi tai just pysty tietoja vaihtamaan... mitään ei kuulu. Tulee tunne, ettet ole minkään arvoinen ihmisenä.

Tuo käytös alleviivaa aika kiusallisella tavalla sitä, ettei toista seurasi oikeasti sanoista huolimatta kiinnosta. Olisi mukavampaa, jos ihmiset eivät puhuisi tapaamisesta elleivät oikeasti halua tavata. Voihan sitä ihan muuten vain jutella hetken niitä näitä, puhumatta yhtään mitään jatkosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hankala asia. Jos tapaa mukavan ihmisen, jonka seurassa viihtyy, pitäisi ymmärtää torjua ko henkilö ja kieltäytyä kaikista kutsuista ja ehdotuksista, jos ei aio ystävystyä tämän kanssa? Pelkkä tuttavuus tai kaveruus ei siis riitä? 

Jos tämä toinen tyyppi sanoo sinulle, että hän haluaisi tavata sinua vaikka säännöllisesti viikoittain tai kuukausittain, niin olisi hyvä sanoa heti kättelyssä, että sinä et ehdi tavata noin usein, vaan pari kertaa vuodessa on sinusta riittävästi. Se olisi se olennainen juttu, että yhdessä juteltaisiin onko samankaltaisia ajatuksia tutustumisen suhteen.

Luokatonta on todeta koko ajan toiselle pitkän aikaa, että tämän seurassa on tosi mukavaa ja olisi hirveän kiva nähdä useammin, mutta valitettavasti nyt ei onnistu, eikä nyt onnistu, eikä nytkään onnistu... Eli toimia sillä tavoin, että toinen joutuu itsekseen miettimään haluaako toinen olla tekemisissä vai ei, kun viestit ovat ristiriitaisia.

Ei ystävyys ole mikään sitoumus johon ryhdytään etukäteen sopimalla. Pitää olla jollain tavalla a-tyyppi jos noin ajattelee. Normaalit ihmiset tutustuu työn tai vaikkapa harrastusten merkeissä ja siitä tuttavuudesta pikkuhiljaa kehittyy ystävyys tai sitten ei. En minä ainakaan sitoudu ihmisiä tavatessani tiettyyn tapaamistiheyteen tai muuhun. Ihminen voi sinänsä olla hauska ja mukava , mutta jokin vain ei niissä jutuissa ja ajatuksissa natsaa . Ei sitä ystävyyttä pakottaa.

Mitä kertoo sinusta, että haluat lyödä eri tavalla kanssasi ajattelevia ihmisiä tuollaisilla leimoilla? Ei kovin asiallista.

Osuiko? Mainitsin asiasta ainoastaan siinä mielessä, että kyseiset a-tyypit ajattelevat ja käsittelevät asioita erilailla kuin " normaalit" ja varsinkin toisten ihmisten lukeminen ja sosiaalisen kanssakäyminen on hankalampaa. Kuulostaa tosi omituiselta, että joku vaati etukäteen sitoutumaan tietynlaiseen ystävyyteen, lämpöön, läheisyyteen , yhteiseen tekemiseen ja vaikka mihin. Ei ystävyys niin toimi.

Ei kyseessä ole mikään vaatiminen, vaan se, että kertoo omista ajatuksistaan sen suhteen, mitä sillä hetkellä elämässä alustavasti toivoisi uudelta ihmissuhteelta. Jokainenhan voi vapaasti päättää millaisessa seurassa aikaansa viettää. Avoin keskustelu ei velvoita ketään mihinkään.

Voi herrajestas. Se ystävyys muodostuu tai sitten ei. Ei siinäitään kehityskeskusteluja tai ihmissuhdetoiveita tarvita. Ikinä ei ole kukaan onneksi tullut näitä toiveitaan latelemaan. Mistä kukaan tietää voiko edes jokin tuttavuus kehittyä ystävyydeksi, joten aika omituista olisi etukäteen keskustella. Eihän se ystävyys sopimalla muodostu. Edelleen voit olla mukava ja hauska ja sinua voi olla hauska silloin tällöin tavata, mutta jos ei natsaa niin ei natsaa. Ystävyyssuhteen muodostaminen nyt kuitenkin on ihan eri asia kuin esim. Parisuhteen . Parisuhteeseen sitoudutaan ja niitä on yleensä vain yksi kerrallaan. Ihmisellä voi olla hyviä ystäviä vaikka kuinka psljon ja niiden määrä ei ole mitenkään rajoitettu.

Joku kusyi miten ystävyys muodostuu. No aluksi ollaan tuttavia jostain arkielämän yhteydestä esim. Opiskelusta, harrastuksesta tai työstä. Tietyt kokemukset, samantapaiset arvomaailmat ja ajatukset yhdistää. Mutta sekään ei vielä riitä , huumorin ym. Täytyy sopia yhteen. Ns. Omien ihmisten kanssa vaan on helppo ja hauska olla alusta lähtien. Näin se tuttavuus pikkuhiljaa syvenee ystävyydeksi tai sitten ei. Ei kai kukaan voi päättää, että nytpä ryhdyn tuon ihmisen bestikseksi ja käydään kehityskeskusteluja , vaatimuksia ja toiveita läpi. Ystävystyminen on pitkä prosessi ja jos ei kemiat kohtaa niin sitä ei tapahdu.

En kyllä ihmettele ollenkaan, että joillain on vaikea ystävystyä. Varsinkin kun osa ei tajua ollenkaan normaalia kohteliasta sosiaalista käytöstä. Jos olet ollut jonkun kanssa kahvilla ja toteat lopuksi, että olipa kivaa otetaanpa joskus uusiksi, niin siihen kohtelias vastaus on , että niin oli, otetaan vaan. Ei siinä yhteydessä ruveta selittelemään, että ei ollut mukavaa ja sinäkin olet ihan outo. Ei kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti. Tämä ei tarkoita, että toinen valehtelisi.

Vaikutat olevan omien näkemystesi vanki. Ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus tästä maailmasta. On erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Eivät kaikki hermostu siitä, jos joku tapaamisvaiheessa sanoo, että hänestä olisi mukava saada viikoittain seuraa juoksulenkille. Eivätkä kaikki ihmiset sovi kaikille. Siitäkin on hyvä puhua ääneen. Hyvin erilaiset ääneen lausumattomat odotukset ovat usein juuri se asia, joka alkaa ihmissuhteissa hiertää.

Entä sitten, kun tämä toinen (esim työkaverisi) ei harrasta juoksemista tai asuu toisessa kaupungissa? Onko sun osaltasi mahdollisuus ystävystymiseen sitten siinä? 

Rehellisesti sanottuna en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa kukaan olisi tapaamisvaiheessa sanonut, haluaako olla vain työakverini/naapurini/opiskelukaverini/harrastuskaverini vai haluaako, että suhteemme kehittyy kaveruudeksi tai että se kehittyy ystävyydeksi. Olen ollut aika monessa työpaikassa elämäni aikana, tavannut satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä enkä silti ole vielä törmännyt moiseen odotusten asettamiseen. Eikö se olisi vähän tylyäkin sanoa esim työpaikalla kahvi- tai lounastauolla työkaverille, että ei halua tutustua tähän yhtään enempää kuin mitä työn puolesta on pakko? Tai toiselle, että mutta sun kanssasi mä haluan ystävystyä ja pyytä sut lapseni kummiksi? Ja entä, jos huomaakin tuosta ensimmäisestä joskus vuosia myöhemmin, että haluaisikin ystävystyä hänen kanssaan? Tuskin toinen enää haluaisi, jos olisi heti alussa möläyttänyt, että ei todellakaan halua. 

Kuten muutkaan suhteet ystävyys ja kaveruus ei synny pakottamalla, sopimalla tai asettamalla vaatimuksia toisille ihmisille. Ne tosiaan kehitty pikkuhiljaa kun ollaan tekemisissä toistensa kanssa siinä arjessa. Tämä on täysin eri asia kuin esim joku deittailu. Eri ihmisten kanssa se tuttavuus ja ystävyys jää vaan eri tasoille.

Edelleen, sitä on erilaisia tapoja tutustua. Tutumisvaiheessa etsitään monesti niitä molemmista mieluisia yhdessäolon tapoja. Esimerkiksi pohditaan onko molemmilla kiinnostusta lenkkeillä yhdessä vai olisiko joku muu juttu, jonka merkeissä nähtäisiin. Jos seura alkaakin vaikuttaa jossain vaiheessa siltä, ettei siinä viihdy, niin voihan yhteisen lenkkeilyn päättääkin.

Sinä lähdet kyllä tässä ystävyys asiassa ihan väärästä päästä liikkeelle. Kuvailet tuttavuutta , jossa ihmisillä on tietyt samat intressit johonkin tiettyyn asiaan. Ystävyys on henkinen yhteys, joka käytännössä sitten voi johtaa yhdessä toimimiseen tai voi olla ystävyyttä jossa ei edes ir olla ollenkaan tekemisissä.

Itse koen, että henkisen yhteyden syntyminen vaatii sitä, että ollaan tekemisissä.

Ollaan tekemisissä luontevasti arjessa jossain yhteydessä, jota molemmat tekee muutenkin. Ei niin että sovitaan sitä yhteistä tekemistä ainoastaan sen ystävystymishaluisen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hankala asia. Jos tapaa mukavan ihmisen, jonka seurassa viihtyy, pitäisi ymmärtää torjua ko henkilö ja kieltäytyä kaikista kutsuista ja ehdotuksista, jos ei aio ystävystyä tämän kanssa? Pelkkä tuttavuus tai kaveruus ei siis riitä? 

Jos tämä toinen tyyppi sanoo sinulle, että hän haluaisi tavata sinua vaikka säännöllisesti viikoittain tai kuukausittain, niin olisi hyvä sanoa heti kättelyssä, että sinä et ehdi tavata noin usein, vaan pari kertaa vuodessa on sinusta riittävästi. Se olisi se olennainen juttu, että yhdessä juteltaisiin onko samankaltaisia ajatuksia tutustumisen suhteen.

Luokatonta on todeta koko ajan toiselle pitkän aikaa, että tämän seurassa on tosi mukavaa ja olisi hirveän kiva nähdä useammin, mutta valitettavasti nyt ei onnistu, eikä nyt onnistu, eikä nytkään onnistu... Eli toimia sillä tavoin, että toinen joutuu itsekseen miettimään haluaako toinen olla tekemisissä vai ei, kun viestit ovat ristiriitaisia.

Ei ystävyys ole mikään sitoumus johon ryhdytään etukäteen sopimalla. Pitää olla jollain tavalla a-tyyppi jos noin ajattelee. Normaalit ihmiset tutustuu työn tai vaikkapa harrastusten merkeissä ja siitä tuttavuudesta pikkuhiljaa kehittyy ystävyys tai sitten ei. En minä ainakaan sitoudu ihmisiä tavatessani tiettyyn tapaamistiheyteen tai muuhun. Ihminen voi sinänsä olla hauska ja mukava , mutta jokin vain ei niissä jutuissa ja ajatuksissa natsaa . Ei sitä ystävyyttä pakottaa.

Mitä kertoo sinusta, että haluat lyödä eri tavalla kanssasi ajattelevia ihmisiä tuollaisilla leimoilla? Ei kovin asiallista.

Osuiko? Mainitsin asiasta ainoastaan siinä mielessä, että kyseiset a-tyypit ajattelevat ja käsittelevät asioita erilailla kuin " normaalit" ja varsinkin toisten ihmisten lukeminen ja sosiaalisen kanssakäyminen on hankalampaa. Kuulostaa tosi omituiselta, että joku vaati etukäteen sitoutumaan tietynlaiseen ystävyyteen, lämpöön, läheisyyteen , yhteiseen tekemiseen ja vaikka mihin. Ei ystävyys niin toimi.

Ei kyseessä ole mikään vaatiminen, vaan se, että kertoo omista ajatuksistaan sen suhteen, mitä sillä hetkellä elämässä alustavasti toivoisi uudelta ihmissuhteelta. Jokainenhan voi vapaasti päättää millaisessa seurassa aikaansa viettää. Avoin keskustelu ei velvoita ketään mihinkään.

Voi herrajestas. Se ystävyys muodostuu tai sitten ei. Ei siinäitään kehityskeskusteluja tai ihmissuhdetoiveita tarvita. Ikinä ei ole kukaan onneksi tullut näitä toiveitaan latelemaan. Mistä kukaan tietää voiko edes jokin tuttavuus kehittyä ystävyydeksi, joten aika omituista olisi etukäteen keskustella. Eihän se ystävyys sopimalla muodostu. Edelleen voit olla mukava ja hauska ja sinua voi olla hauska silloin tällöin tavata, mutta jos ei natsaa niin ei natsaa. Ystävyyssuhteen muodostaminen nyt kuitenkin on ihan eri asia kuin esim. Parisuhteen . Parisuhteeseen sitoudutaan ja niitä on yleensä vain yksi kerrallaan. Ihmisellä voi olla hyviä ystäviä vaikka kuinka psljon ja niiden määrä ei ole mitenkään rajoitettu.

Joku kusyi miten ystävyys muodostuu. No aluksi ollaan tuttavia jostain arkielämän yhteydestä esim. Opiskelusta, harrastuksesta tai työstä. Tietyt kokemukset, samantapaiset arvomaailmat ja ajatukset yhdistää. Mutta sekään ei vielä riitä , huumorin ym. Täytyy sopia yhteen. Ns. Omien ihmisten kanssa vaan on helppo ja hauska olla alusta lähtien. Näin se tuttavuus pikkuhiljaa syvenee ystävyydeksi tai sitten ei. Ei kai kukaan voi päättää, että nytpä ryhdyn tuon ihmisen bestikseksi ja käydään kehityskeskusteluja , vaatimuksia ja toiveita läpi. Ystävystyminen on pitkä prosessi ja jos ei kemiat kohtaa niin sitä ei tapahdu.

En kyllä ihmettele ollenkaan, että joillain on vaikea ystävystyä. Varsinkin kun osa ei tajua ollenkaan normaalia kohteliasta sosiaalista käytöstä. Jos olet ollut jonkun kanssa kahvilla ja toteat lopuksi, että olipa kivaa otetaanpa joskus uusiksi, niin siihen kohtelias vastaus on , että niin oli, otetaan vaan. Ei siinä yhteydessä ruveta selittelemään, että ei ollut mukavaa ja sinäkin olet ihan outo. Ei kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti. Tämä ei tarkoita, että toinen valehtelisi.

Vaikutat olevan omien näkemystesi vanki. Ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus tästä maailmasta. On erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Eivät kaikki hermostu siitä, jos joku tapaamisvaiheessa sanoo, että hänestä olisi mukava saada viikoittain seuraa juoksulenkille. Eivätkä kaikki ihmiset sovi kaikille. Siitäkin on hyvä puhua ääneen. Hyvin erilaiset ääneen lausumattomat odotukset ovat usein juuri se asia, joka alkaa ihmissuhteissa hiertää.

Entä sitten, kun tämä toinen (esim työkaverisi) ei harrasta juoksemista tai asuu toisessa kaupungissa? Onko sun osaltasi mahdollisuus ystävystymiseen sitten siinä? 

Rehellisesti sanottuna en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa kukaan olisi tapaamisvaiheessa sanonut, haluaako olla vain työakverini/naapurini/opiskelukaverini/harrastuskaverini vai haluaako, että suhteemme kehittyy kaveruudeksi tai että se kehittyy ystävyydeksi. Olen ollut aika monessa työpaikassa elämäni aikana, tavannut satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä enkä silti ole vielä törmännyt moiseen odotusten asettamiseen. Eikö se olisi vähän tylyäkin sanoa esim työpaikalla kahvi- tai lounastauolla työkaverille, että ei halua tutustua tähän yhtään enempää kuin mitä työn puolesta on pakko? Tai toiselle, että mutta sun kanssasi mä haluan ystävystyä ja pyytä sut lapseni kummiksi? Ja entä, jos huomaakin tuosta ensimmäisestä joskus vuosia myöhemmin, että haluaisikin ystävystyä hänen kanssaan? Tuskin toinen enää haluaisi, jos olisi heti alussa möläyttänyt, että ei todellakaan halua. 

Kuten muutkaan suhteet ystävyys ja kaveruus ei synny pakottamalla, sopimalla tai asettamalla vaatimuksia toisille ihmisille. Ne tosiaan kehitty pikkuhiljaa kun ollaan tekemisissä toistensa kanssa siinä arjessa. Tämä on täysin eri asia kuin esim joku deittailu. Eri ihmisten kanssa se tuttavuus ja ystävyys jää vaan eri tasoille.

Edelleen, sitä on erilaisia tapoja tutustua. Tutumisvaiheessa etsitään monesti niitä molemmista mieluisia yhdessäolon tapoja. Esimerkiksi pohditaan onko molemmilla kiinnostusta lenkkeillä yhdessä vai olisiko joku muu juttu, jonka merkeissä nähtäisiin. Jos seura alkaakin vaikuttaa jossain vaiheessa siltä, ettei siinä viihdy, niin voihan yhteisen lenkkeilyn päättääkin.

Sinä lähdet kyllä tässä ystävyys asiassa ihan väärästä päästä liikkeelle. Kuvailet tuttavuutta , jossa ihmisillä on tietyt samat intressit johonkin tiettyyn asiaan. Ystävyys on henkinen yhteys, joka käytännössä sitten voi johtaa yhdessä toimimiseen tai voi olla ystävyyttä jossa ei edes ir olla ollenkaan tekemisissä.

Itse koen, että henkisen yhteyden syntyminen vaatii sitä, että ollaan tekemisissä.

Ollaan tekemisissä luontevasti arjessa jossain yhteydessä, jota molemmat tekee muutenkin. Ei niin että sovitaan sitä yhteistä tekemistä ainoastaan sen ystävystymishaluisen takia.

Pystytkö miettimään asiaa jollain toisella tavalla? Ihmiset voivat yrittää tutustua toisiinsa myös silloin, vaikka eivät olisikaan arjessaan kovin tiheästi tekemisissä. Aloituksessa puhuin tapaamisesta. Siis varta vasten erikseen järjestetystä tapaamisesta.

Ei ole kohteliasta vaan typerää sanoa tapaamisen/kadulla törmäämisen jälkeen että "oli kivaa, nähdään joskus toistekin". Kaikkia varmaan vi tuttaa sekin jos rekrytoija työhaastattelun jälkeen kohteliaasti toteaa että "oli hyvä haastattelu, otamme sinuun yhteyttä" ja mitään ei koskaan kuulukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hankala asia. Jos tapaa mukavan ihmisen, jonka seurassa viihtyy, pitäisi ymmärtää torjua ko henkilö ja kieltäytyä kaikista kutsuista ja ehdotuksista, jos ei aio ystävystyä tämän kanssa? Pelkkä tuttavuus tai kaveruus ei siis riitä? 

Jos tämä toinen tyyppi sanoo sinulle, että hän haluaisi tavata sinua vaikka säännöllisesti viikoittain tai kuukausittain, niin olisi hyvä sanoa heti kättelyssä, että sinä et ehdi tavata noin usein, vaan pari kertaa vuodessa on sinusta riittävästi. Se olisi se olennainen juttu, että yhdessä juteltaisiin onko samankaltaisia ajatuksia tutustumisen suhteen.

Luokatonta on todeta koko ajan toiselle pitkän aikaa, että tämän seurassa on tosi mukavaa ja olisi hirveän kiva nähdä useammin, mutta valitettavasti nyt ei onnistu, eikä nyt onnistu, eikä nytkään onnistu... Eli toimia sillä tavoin, että toinen joutuu itsekseen miettimään haluaako toinen olla tekemisissä vai ei, kun viestit ovat ristiriitaisia.

Ei ystävyys ole mikään sitoumus johon ryhdytään etukäteen sopimalla. Pitää olla jollain tavalla a-tyyppi jos noin ajattelee. Normaalit ihmiset tutustuu työn tai vaikkapa harrastusten merkeissä ja siitä tuttavuudesta pikkuhiljaa kehittyy ystävyys tai sitten ei. En minä ainakaan sitoudu ihmisiä tavatessani tiettyyn tapaamistiheyteen tai muuhun. Ihminen voi sinänsä olla hauska ja mukava , mutta jokin vain ei niissä jutuissa ja ajatuksissa natsaa . Ei sitä ystävyyttä pakottaa.

Mitä kertoo sinusta, että haluat lyödä eri tavalla kanssasi ajattelevia ihmisiä tuollaisilla leimoilla? Ei kovin asiallista.

Osuiko? Mainitsin asiasta ainoastaan siinä mielessä, että kyseiset a-tyypit ajattelevat ja käsittelevät asioita erilailla kuin " normaalit" ja varsinkin toisten ihmisten lukeminen ja sosiaalisen kanssakäyminen on hankalampaa. Kuulostaa tosi omituiselta, että joku vaati etukäteen sitoutumaan tietynlaiseen ystävyyteen, lämpöön, läheisyyteen , yhteiseen tekemiseen ja vaikka mihin. Ei ystävyys niin toimi.

Ei kyseessä ole mikään vaatiminen, vaan se, että kertoo omista ajatuksistaan sen suhteen, mitä sillä hetkellä elämässä alustavasti toivoisi uudelta ihmissuhteelta. Jokainenhan voi vapaasti päättää millaisessa seurassa aikaansa viettää. Avoin keskustelu ei velvoita ketään mihinkään.

Voi herrajestas. Se ystävyys muodostuu tai sitten ei. Ei siinäitään kehityskeskusteluja tai ihmissuhdetoiveita tarvita. Ikinä ei ole kukaan onneksi tullut näitä toiveitaan latelemaan. Mistä kukaan tietää voiko edes jokin tuttavuus kehittyä ystävyydeksi, joten aika omituista olisi etukäteen keskustella. Eihän se ystävyys sopimalla muodostu. Edelleen voit olla mukava ja hauska ja sinua voi olla hauska silloin tällöin tavata, mutta jos ei natsaa niin ei natsaa. Ystävyyssuhteen muodostaminen nyt kuitenkin on ihan eri asia kuin esim. Parisuhteen . Parisuhteeseen sitoudutaan ja niitä on yleensä vain yksi kerrallaan. Ihmisellä voi olla hyviä ystäviä vaikka kuinka psljon ja niiden määrä ei ole mitenkään rajoitettu.

Joku kusyi miten ystävyys muodostuu. No aluksi ollaan tuttavia jostain arkielämän yhteydestä esim. Opiskelusta, harrastuksesta tai työstä. Tietyt kokemukset, samantapaiset arvomaailmat ja ajatukset yhdistää. Mutta sekään ei vielä riitä , huumorin ym. Täytyy sopia yhteen. Ns. Omien ihmisten kanssa vaan on helppo ja hauska olla alusta lähtien. Näin se tuttavuus pikkuhiljaa syvenee ystävyydeksi tai sitten ei. Ei kai kukaan voi päättää, että nytpä ryhdyn tuon ihmisen bestikseksi ja käydään kehityskeskusteluja , vaatimuksia ja toiveita läpi. Ystävystyminen on pitkä prosessi ja jos ei kemiat kohtaa niin sitä ei tapahdu.

En kyllä ihmettele ollenkaan, että joillain on vaikea ystävystyä. Varsinkin kun osa ei tajua ollenkaan normaalia kohteliasta sosiaalista käytöstä. Jos olet ollut jonkun kanssa kahvilla ja toteat lopuksi, että olipa kivaa otetaanpa joskus uusiksi, niin siihen kohtelias vastaus on , että niin oli, otetaan vaan. Ei siinä yhteydessä ruveta selittelemään, että ei ollut mukavaa ja sinäkin olet ihan outo. Ei kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti. Tämä ei tarkoita, että toinen valehtelisi.

Vaikutat olevan omien näkemystesi vanki. Ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus tästä maailmasta. On erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Eivät kaikki hermostu siitä, jos joku tapaamisvaiheessa sanoo, että hänestä olisi mukava saada viikoittain seuraa juoksulenkille. Eivätkä kaikki ihmiset sovi kaikille. Siitäkin on hyvä puhua ääneen. Hyvin erilaiset ääneen lausumattomat odotukset ovat usein juuri se asia, joka alkaa ihmissuhteissa hiertää.

Entä sitten, kun tämä toinen (esim työkaverisi) ei harrasta juoksemista tai asuu toisessa kaupungissa? Onko sun osaltasi mahdollisuus ystävystymiseen sitten siinä? 

Rehellisesti sanottuna en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa kukaan olisi tapaamisvaiheessa sanonut, haluaako olla vain työakverini/naapurini/opiskelukaverini/harrastuskaverini vai haluaako, että suhteemme kehittyy kaveruudeksi tai että se kehittyy ystävyydeksi. Olen ollut aika monessa työpaikassa elämäni aikana, tavannut satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä enkä silti ole vielä törmännyt moiseen odotusten asettamiseen. Eikö se olisi vähän tylyäkin sanoa esim työpaikalla kahvi- tai lounastauolla työkaverille, että ei halua tutustua tähän yhtään enempää kuin mitä työn puolesta on pakko? Tai toiselle, että mutta sun kanssasi mä haluan ystävystyä ja pyytä sut lapseni kummiksi? Ja entä, jos huomaakin tuosta ensimmäisestä joskus vuosia myöhemmin, että haluaisikin ystävystyä hänen kanssaan? Tuskin toinen enää haluaisi, jos olisi heti alussa möläyttänyt, että ei todellakaan halua. 

Kuten muutkaan suhteet ystävyys ja kaveruus ei synny pakottamalla, sopimalla tai asettamalla vaatimuksia toisille ihmisille. Ne tosiaan kehitty pikkuhiljaa kun ollaan tekemisissä toistensa kanssa siinä arjessa. Tämä on täysin eri asia kuin esim joku deittailu. Eri ihmisten kanssa se tuttavuus ja ystävyys jää vaan eri tasoille.

Edelleen, sitä on erilaisia tapoja tutustua. Tutumisvaiheessa etsitään monesti niitä molemmista mieluisia yhdessäolon tapoja. Esimerkiksi pohditaan onko molemmilla kiinnostusta lenkkeillä yhdessä vai olisiko joku muu juttu, jonka merkeissä nähtäisiin. Jos seura alkaakin vaikuttaa jossain vaiheessa siltä, ettei siinä viihdy, niin voihan yhteisen lenkkeilyn päättääkin.

Sinä lähdet kyllä tässä ystävyys asiassa ihan väärästä päästä liikkeelle. Kuvailet tuttavuutta , jossa ihmisillä on tietyt samat intressit johonkin tiettyyn asiaan. Ystävyys on henkinen yhteys, joka käytännössä sitten voi johtaa yhdessä toimimiseen tai voi olla ystävyyttä jossa ei edes ir olla ollenkaan tekemisissä.

Itse koen, että henkisen yhteyden syntyminen vaatii sitä, että ollaan tekemisissä.

Ollaan tekemisissä luontevasti arjessa jossain yhteydessä, jota molemmat tekee muutenkin. Ei niin että sovitaan sitä yhteistä tekemistä ainoastaan sen ystävystymishaluisen takia.

Pystytkö miettimään asiaa jollain toisella tavalla? Ihmiset voivat yrittää tutustua toisiinsa myös silloin, vaikka eivät olisikaan arjessaan kovin tiheästi tekemisissä. Aloituksessa puhuin tapaamisesta. Siis varta vasten erikseen järjestetystä tapaamisesta.

Miksi? Jos ei ole valmiiksi mitään yhteistä niin miksi silti joku yrittää ystävystyä? Miten tämä uhri , jota ryhdyt pommittamaan ehdotuksillasi ja tapaamisillasi sinulle valikoituu?

Ihmiset osaavat nykyään olla kohteliaita, kuten asiakaspalvelussa mutta ei se vielä mitään tarkoita. Siksi tulkintakin voi mennä pieleen

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kohteliasta vaan typerää sanoa tapaamisen/kadulla törmäämisen jälkeen että "oli kivaa, nähdään joskus toistekin". Kaikkia varmaan vi tuttaa sekin jos rekrytoija työhaastattelun jälkeen kohteliaasti toteaa että "oli hyvä haastattelu, otamme sinuun yhteyttä" ja mitään ei koskaan kuulukaan.

Kyllähän noin rekryissä tapahtuu ja jopa ihan isojen firmojen kohdalla. Luvataan ilmoittaa mutta mitään ei kuulu. Fiksua tietysti on todella lähettää se valinta ei osunut sinuun viesti.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kohteliasta vaan typerää sanoa tapaamisen/kadulla törmäämisen jälkeen että "oli kivaa, nähdään joskus toistekin". Kaikkia varmaan vi tuttaa sekin jos rekrytoija työhaastattelun jälkeen kohteliaasti toteaa että "oli hyvä haastattelu, otamme sinuun yhteyttä" ja mitään ei koskaan kuulukaan.

Siis, jos ei halua tavata uudelleen eikä ollut erityisen kivaakaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hankala asia. Jos tapaa mukavan ihmisen, jonka seurassa viihtyy, pitäisi ymmärtää torjua ko henkilö ja kieltäytyä kaikista kutsuista ja ehdotuksista, jos ei aio ystävystyä tämän kanssa? Pelkkä tuttavuus tai kaveruus ei siis riitä? 

Jos tämä toinen tyyppi sanoo sinulle, että hän haluaisi tavata sinua vaikka säännöllisesti viikoittain tai kuukausittain, niin olisi hyvä sanoa heti kättelyssä, että sinä et ehdi tavata noin usein, vaan pari kertaa vuodessa on sinusta riittävästi. Se olisi se olennainen juttu, että yhdessä juteltaisiin onko samankaltaisia ajatuksia tutustumisen suhteen.

Luokatonta on todeta koko ajan toiselle pitkän aikaa, että tämän seurassa on tosi mukavaa ja olisi hirveän kiva nähdä useammin, mutta valitettavasti nyt ei onnistu, eikä nyt onnistu, eikä nytkään onnistu... Eli toimia sillä tavoin, että toinen joutuu itsekseen miettimään haluaako toinen olla tekemisissä vai ei, kun viestit ovat ristiriitaisia.

Ei ystävyys ole mikään sitoumus johon ryhdytään etukäteen sopimalla. Pitää olla jollain tavalla a-tyyppi jos noin ajattelee. Normaalit ihmiset tutustuu työn tai vaikkapa harrastusten merkeissä ja siitä tuttavuudesta pikkuhiljaa kehittyy ystävyys tai sitten ei. En minä ainakaan sitoudu ihmisiä tavatessani tiettyyn tapaamistiheyteen tai muuhun. Ihminen voi sinänsä olla hauska ja mukava , mutta jokin vain ei niissä jutuissa ja ajatuksissa natsaa . Ei sitä ystävyyttä pakottaa.

Mitä kertoo sinusta, että haluat lyödä eri tavalla kanssasi ajattelevia ihmisiä tuollaisilla leimoilla? Ei kovin asiallista.

Osuiko? Mainitsin asiasta ainoastaan siinä mielessä, että kyseiset a-tyypit ajattelevat ja käsittelevät asioita erilailla kuin " normaalit" ja varsinkin toisten ihmisten lukeminen ja sosiaalisen kanssakäyminen on hankalampaa. Kuulostaa tosi omituiselta, että joku vaati etukäteen sitoutumaan tietynlaiseen ystävyyteen, lämpöön, läheisyyteen , yhteiseen tekemiseen ja vaikka mihin. Ei ystävyys niin toimi.

Ei kyseessä ole mikään vaatiminen, vaan se, että kertoo omista ajatuksistaan sen suhteen, mitä sillä hetkellä elämässä alustavasti toivoisi uudelta ihmissuhteelta. Jokainenhan voi vapaasti päättää millaisessa seurassa aikaansa viettää. Avoin keskustelu ei velvoita ketään mihinkään.

Voi herrajestas. Se ystävyys muodostuu tai sitten ei. Ei siinäitään kehityskeskusteluja tai ihmissuhdetoiveita tarvita. Ikinä ei ole kukaan onneksi tullut näitä toiveitaan latelemaan. Mistä kukaan tietää voiko edes jokin tuttavuus kehittyä ystävyydeksi, joten aika omituista olisi etukäteen keskustella. Eihän se ystävyys sopimalla muodostu. Edelleen voit olla mukava ja hauska ja sinua voi olla hauska silloin tällöin tavata, mutta jos ei natsaa niin ei natsaa. Ystävyyssuhteen muodostaminen nyt kuitenkin on ihan eri asia kuin esim. Parisuhteen . Parisuhteeseen sitoudutaan ja niitä on yleensä vain yksi kerrallaan. Ihmisellä voi olla hyviä ystäviä vaikka kuinka psljon ja niiden määrä ei ole mitenkään rajoitettu.

Joku kusyi miten ystävyys muodostuu. No aluksi ollaan tuttavia jostain arkielämän yhteydestä esim. Opiskelusta, harrastuksesta tai työstä. Tietyt kokemukset, samantapaiset arvomaailmat ja ajatukset yhdistää. Mutta sekään ei vielä riitä , huumorin ym. Täytyy sopia yhteen. Ns. Omien ihmisten kanssa vaan on helppo ja hauska olla alusta lähtien. Näin se tuttavuus pikkuhiljaa syvenee ystävyydeksi tai sitten ei. Ei kai kukaan voi päättää, että nytpä ryhdyn tuon ihmisen bestikseksi ja käydään kehityskeskusteluja , vaatimuksia ja toiveita läpi. Ystävystyminen on pitkä prosessi ja jos ei kemiat kohtaa niin sitä ei tapahdu.

En kyllä ihmettele ollenkaan, että joillain on vaikea ystävystyä. Varsinkin kun osa ei tajua ollenkaan normaalia kohteliasta sosiaalista käytöstä. Jos olet ollut jonkun kanssa kahvilla ja toteat lopuksi, että olipa kivaa otetaanpa joskus uusiksi, niin siihen kohtelias vastaus on , että niin oli, otetaan vaan. Ei siinä yhteydessä ruveta selittelemään, että ei ollut mukavaa ja sinäkin olet ihan outo. Ei kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti. Tämä ei tarkoita, että toinen valehtelisi.

Vaikutat olevan omien näkemystesi vanki. Ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus tästä maailmasta. On erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Eivät kaikki hermostu siitä, jos joku tapaamisvaiheessa sanoo, että hänestä olisi mukava saada viikoittain seuraa juoksulenkille. Eivätkä kaikki ihmiset sovi kaikille. Siitäkin on hyvä puhua ääneen. Hyvin erilaiset ääneen lausumattomat odotukset ovat usein juuri se asia, joka alkaa ihmissuhteissa hiertää.

Entä sitten, kun tämä toinen (esim työkaverisi) ei harrasta juoksemista tai asuu toisessa kaupungissa? Onko sun osaltasi mahdollisuus ystävystymiseen sitten siinä? 

Rehellisesti sanottuna en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa kukaan olisi tapaamisvaiheessa sanonut, haluaako olla vain työakverini/naapurini/opiskelukaverini/harrastuskaverini vai haluaako, että suhteemme kehittyy kaveruudeksi tai että se kehittyy ystävyydeksi. Olen ollut aika monessa työpaikassa elämäni aikana, tavannut satoja ellei jopa tuhansia ihmisiä enkä silti ole vielä törmännyt moiseen odotusten asettamiseen. Eikö se olisi vähän tylyäkin sanoa esim työpaikalla kahvi- tai lounastauolla työkaverille, että ei halua tutustua tähän yhtään enempää kuin mitä työn puolesta on pakko? Tai toiselle, että mutta sun kanssasi mä haluan ystävystyä ja pyytä sut lapseni kummiksi? Ja entä, jos huomaakin tuosta ensimmäisestä joskus vuosia myöhemmin, että haluaisikin ystävystyä hänen kanssaan? Tuskin toinen enää haluaisi, jos olisi heti alussa möläyttänyt, että ei todellakaan halua. 

Kuten muutkaan suhteet ystävyys ja kaveruus ei synny pakottamalla, sopimalla tai asettamalla vaatimuksia toisille ihmisille. Ne tosiaan kehitty pikkuhiljaa kun ollaan tekemisissä toistensa kanssa siinä arjessa. Tämä on täysin eri asia kuin esim joku deittailu. Eri ihmisten kanssa se tuttavuus ja ystävyys jää vaan eri tasoille.

Edelleen, sitä on erilaisia tapoja tutustua. Tutumisvaiheessa etsitään monesti niitä molemmista mieluisia yhdessäolon tapoja. Esimerkiksi pohditaan onko molemmilla kiinnostusta lenkkeillä yhdessä vai olisiko joku muu juttu, jonka merkeissä nähtäisiin. Jos seura alkaakin vaikuttaa jossain vaiheessa siltä, ettei siinä viihdy, niin voihan yhteisen lenkkeilyn päättääkin.

Sinä lähdet kyllä tässä ystävyys asiassa ihan väärästä päästä liikkeelle. Kuvailet tuttavuutta , jossa ihmisillä on tietyt samat intressit johonkin tiettyyn asiaan. Ystävyys on henkinen yhteys, joka käytännössä sitten voi johtaa yhdessä toimimiseen tai voi olla ystävyyttä jossa ei edes ir olla ollenkaan tekemisissä.

Itse koen, että henkisen yhteyden syntyminen vaatii sitä, että ollaan tekemisissä.

Ollaan tekemisissä luontevasti arjessa jossain yhteydessä, jota molemmat tekee muutenkin. Ei niin että sovitaan sitä yhteistä tekemistä ainoastaan sen ystävystymishaluisen takia.

Pystytkö miettimään asiaa jollain toisella tavalla? Ihmiset voivat yrittää tutustua toisiinsa myös silloin, vaikka eivät olisikaan arjessaan kovin tiheästi tekemisissä. Aloituksessa puhuin tapaamisesta. Siis varta vasten erikseen järjestetystä tapaamisesta.

Miksi? Jos ei ole valmiiksi mitään yhteistä niin miksi silti joku yrittää ystävystyä? Miten tämä uhri , jota ryhdyt pommittamaan ehdotuksillasi ja tapaamisillasi sinulle valikoituu?

Haluat selvästikin sanavalintojesi perusteella systemaattisesti loukata minua, joten päätän keskustelun kanssasi tähän.

Ihmisillä on erilaisia tapoja tutustua ja ystävystyä. Mun pitää tutustua toiseen erittäin hyvin ennenkuin edes harkitsen, että tapaisin toista ihmistä ihan vain ystävystymistarkoituksessa. Tai ylipäätään vapaa-ajallani. Olen ollut samassa työpaikassa jo yli 10 vuotta ja vaikka tapaankin työkavereita joka arkipäivä, ei mua kiinnosta tavata ketään heistä enää töiden jälkeen. Ihan kivoja ihmisiä kaikki, mutta eivät ystäviäni. Sitten taas tutustuin netissä erääseen naiseen, joka asui toisella puolella Suomea. Kirjoiteltiin toistemme kanssa todella paljon. Kun hän muutti kolme vuotta myöhemmin lähemmäs, tapasimme ensimmäisen kerran. Meillä oli jo niin paljon yhteistä, että heti ensimmäisestä tapaamisestamme lähtien olimme ystäviä. Ilman kolmen vuoden kirjoittelua mua tuskin olisi edes kiinnostanut tavata tätä ihmistä, koska en olisi tiennyt hänestä yhtään mitään. Tutustuminen voi siis tapahtua monella tapaa, mutta mikään tapa ei takaa ystävyyden syntymistä. On aika sattumaa, jos toinen ihminen on sellainen, jonka kanssa haluaa ystävystyä ja vieläpä niin, että myös tämä toinen haluaa ystävystyä.

Vierailija kirjoitti:

Tapaan uuden, kivalta vaikuttavan tyypin. Vaikuttaa siltä, että tulemme hyvin juttuun. Toinen ihminen näyttää käytöksensä perusteella siltä, että hän on viihtynyt seurassani - kuten myös minä hänen seurassaan. Lopuksi jutellaan, että olisi kiva nähdä. Jään odottamaan yhteydenottoa iloisena. Mitään ei kuitenkaan kuulu.

Kyselen jossain vaiheessa perään ja toinen iloisena yhteydenotosta suostuu uuteen tapaamiseen. Taas on mukavaa ja sovitaan, että nähdään uudelleen... Mutta mitään ei toisesta vieläkään kuulu, otit itse yhteyttä tai et. Onko muita joille toistuvasti käy näin? Jos jossain vaiheessa huomautat, että olisi kiva että toinenkin ottaisi yhteyttä sinuun, niin saatat saada pahoitteluja hajamielisyydestä, kiireestä, mutta mikään ei silti muutu.

Ovatko ihmissuhteet nykyään yleisesti tällaisia vai onko minulla erityisen paljon huonoa tuuria matkassa? Vaikea kuvitella, että ihmiset haluaisivat nähdä enää uudelleen, jos tapaamiset olisivat tuntuneet ikäviltä.

¨

Ketä oikeasti kiinnostaa joku ihmissuhde? Voihan sitä satunnaisen ihmisen kanssa aina välillä jutskailla, mutta kuka nyt nykypäivänä rupeaa "sitoutumaan" kehenkään? Ei minulla ainakaan ole aikaa ihmisille, omissa jutuissani on ihan kyllin. Teen niitä aamukuudesta iltakymmeneen enkä halua että kukaan tulee sotkemaan kuvioitani.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset osaavat nykyään olla kohteliaita, kuten asiakaspalvelussa mutta ei se vielä mitään tarkoita. Siksi tulkintakin voi mennä pieleen

Eräs pieni mies sanoi mammalleen: ”kiitos ruoasta, oli pahaa !”

Oliko hän siis hyvin kasvatettu kun oli niin rehellinen ? Tuonko mamma halusi kuulla?

Siis sinä, joka kiellät minua myötäilemästä sitä ’olis niin kiva tavata uudestaan’ - haluaisitko minun OIKEASTI vastaavan ”miksi v*tussa? No tuo halu ei todellakaan ole molemmin puoleinen?”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapaan uuden, kivalta vaikuttavan tyypin. Vaikuttaa siltä, että tulemme hyvin juttuun. Toinen ihminen näyttää käytöksensä perusteella siltä, että hän on viihtynyt seurassani - kuten myös minä hänen seurassaan. Lopuksi jutellaan, että olisi kiva nähdä. Jään odottamaan yhteydenottoa iloisena. Mitään ei kuitenkaan kuulu.

Kyselen jossain vaiheessa perään ja toinen iloisena yhteydenotosta suostuu uuteen tapaamiseen. Taas on mukavaa ja sovitaan, että nähdään uudelleen... Mutta mitään ei toisesta vieläkään kuulu, otit itse yhteyttä tai et. Onko muita joille toistuvasti käy näin? Jos jossain vaiheessa huomautat, että olisi kiva että toinenkin ottaisi yhteyttä sinuun, niin saatat saada pahoitteluja hajamielisyydestä, kiireestä, mutta mikään ei silti muutu.

Ovatko ihmissuhteet nykyään yleisesti tällaisia vai onko minulla erityisen paljon huonoa tuuria matkassa? Vaikea kuvitella, että ihmiset haluaisivat nähdä enää uudelleen, jos tapaamiset olisivat tuntuneet ikäviltä.

¨

Ketä oikeasti kiinnostaa joku ihmissuhde? Voihan sitä satunnaisen ihmisen kanssa aina välillä jutskailla, mutta kuka nyt nykypäivänä rupeaa "sitoutumaan" kehenkään? Ei minulla ainakaan ole aikaa ihmisille, omissa jutuissani on ihan kyllin. Teen niitä aamukuudesta iltakymmeneen enkä halua että kukaan tulee sotkemaan kuvioitani.

Miksi halusit tulla kertomaan tämän?