Oletko koskaan pyörtynyt? Miltä tuntui juuri ennen kuin taju lähti?

No mulla siinä oikeesti just ennen pyörtymistä alkaa korvissa humista ja näkö pimenee. Siinä vaiheessa voi vielä selvitä pyörtymättä, jos pääsee pitkäkseen ja saa juotavaa. Minusta tuo voimaton olo on vielä aika kaukana oikeasta tajunnan menetyksestä.

Olen pyörtynyt. Tuntui kevyeltä.

Olen. Tuli tosi kylmä, korvat meni lukkoon ja niissä humisi, tuntui että täytyy päästä makuulle tai edes istumaan. Ihan kuin muut ihmiset olisivat olleet jotenkin ulkopuolella, tosi kaukana. Yritin keskittyä syvään hengittämiseen.

Tämä kaikki siis noin 15-20 sekunnissa ennen kuin taju lähti.

Ennen pyörtymistä menee korvat lukkoon, omituinen tunne ikään kuin olisi veden alla, äänet vaimenevat ja maailma loittonee.

Pyörtyminen tapahtuu yleensä niin nopeasti, että sitä on vaikea ennakoida, ellei joku sivullinen vieressä satu huomaamaan ja auta pitkälleen/istumaan.

Ensin tulee huono, heikko olo. Kädet tärisee, hikeä pukkaa, iho on kelmeänkalpea. On yhtä aikaa kylmä ja kuuma, sitten näkökenttä alkaa kaventua, eli mustuu silmissä. Jos tässä vaiheessa pääsee pitkälleen, niin taju ei mene. Puikessa tunnissa olo helpottaa. Mulla nämä johtuu kovasta niskajumista, jos tekee jotain sellaista, että on kädet pitkään samassa asennossa, eli staattinen pito. Hirveä olo siitä kyllätulee. Keho kyllä järjestää aivoille tarpeeksi verta. Vaikka sitten pyörtymällä, jos ei ite tajua tehdä jotain toisella tavalla. Töissänäitä tilanteita on pari kertaa tullut, muttanyt tunnistan tämän jo ennestään ja hyperventiliimalla hetkellisesti olo menee ohi.

Korvissa alkaa soimaan ja sitten kuulo lähtee kokonaan, näkö lähtee ja tulee tosi heikko olo.

Olen pyörtynyt pari kertaa kuukautisten tai tamponin takia. Silloin korvissa humisi ja heikotti tai oksetti ja sitten vaan pimeni ja lysähdin hetkeksi.

Pari kertaa kivun takia, jolloin sattui aivan helvetisti hetken ja sitten pimeni kuin veitsellä leikaten.

Kerran lapsena säikähdyksestä kun aikuinen heitti pyydystämänsä hiiren päälleni. Olin utelias ja jännittynyt ja menin katsomaan lähempää hiirulaista, mutta kun se viskattiin päälleni huudahdin ja vaivuin sulokkaasti pimeyteen pariksi sekunniksi tuupertuen. Silloin oli kevyt olo. Uskon, että liittyi jotenkin jännitykseen ja verenpaineeseen tai sydämeen.

Vierailija kirjoitti:

Ennen pyörtymistä menee korvat lukkoon, omituinen tunne ikään kuin olisi veden alla, äänet vaimenevat ja maailma loittonee.

Aika samaa mulla näkö ikäänkuin kutistui kasaan ja piti huutaa lopeta, lopeta tai pyörryn. Tohtori puristi kainalosta harmitonta rasvapattia joka oli tulehtunut. Mulla on aika hyvä/korkea kipukynnys. Juurihoitoakin osin ilman puudutusta eikä pahasti kirpaissut. Tämä kun kävi todella kipeää oli aivan jotain hirveää. Näkökenttä alkoi sumentua, äänet puuroutua jne. Se oli ihan viimeinen hetki ettei ihan tippunut.

Vierailija kirjoitti:

Ennen pyörtymistä menee korvat lukkoon, omituinen tunne ikään kuin olisi veden alla, äänet vaimenevat ja maailma loittonee.

Tämä on minunkin kokemukseni. Ennen tätä ei välttämättä ole muuta kuin jotenkin outo olo, sitä miettii, että onkohan oksennustaudissa tms., koska on jotenkin voimaton. Sitten äänet alkavat tavallaan kaikua korvissa ja maailma katoaa.

Huonolta, heikolta ja epätodelliselta. Kun on pyörtymässä, niin kaikki tapahtuu todella nopeasti.

Ensin hämärtyy ja sitten sellaista kevyttä leijuntaa.

Ulkopuoliset äänet puuroutuvat ja omat aistit samoin. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa, rauhallinen hengitys ei auttanut. Kädet muuttuivat jääkylmiksi silmänräpäyksessä. Yritin pysyä tajuissani samalla tavalla kun tosi väsyneenä yrittää pysyä hereillä.

Tommoset tuntemukset mulla.

Riippuu mistä syystä (menkat, korkean kuumeen jälkeen, heikkona muuten - olen kokenut kaikki). Yleensä kylmä hiki, epämääräisen huono olo, silmissä alkaa musteta.

Oon oppinut estämään menenällö kyykkyn maan rajaan (tai jalat tuolille ylös, jos mahd).

Korvat menee tukkoon, näkökentässä saattaa leijua keltaisia pisteitä ja huimaa. Kerran meni kokonaan näkö, niin kuin joku olisi vetänyt säkin päähän. Silloin en pyörtynyt kun kaverit huomasi ja vei istumaan hetkeksi.

Kerran pelkästään huomasi hetkellisesti ja paljon. Ja seuraavaksi kun avasin silmät, makasin lattialla.

En muista kuin että kylmää hikeä pukkasi ja oli jotenkin tukala olo. Olin istumassa ja tuli selittämätön, pakottava tarve nousta ylös (vaikka se ei sopinut tilanteeseen jossa olin mukana), jonka jälkeen lysähdin maahan muutaman askeleen otettuani. Kuulin muiden ihmisten huolestuneet äänet, mutta en pystynyt reagoimaan mitenkään tai avaamaan silmiäni, paitsi heti sitten kun minut nostettiin sohvalle sekä jalat ylös.

Olen pyörtynyt useammankin kerran, milloin mistäkin syystä. Yleensä ensimmäisenä tulee tosi epämukava, huimaava olo. Kylmiä väristyksiä kulkee niskasta sormenpäihin. Sitten yleensä seuraa armoton puristava pääkipu, aivan kuin olisi leveä vanne pään ympärillä. Näkökenttä hämärtyy. Tässä vaiheessa voi vielä estää pyörtymisen istumalla alas, asettumalla makuulle tms. Yleensä kuitenkin on vain muutamia sekuntteja aikaa toimia jos päähän tulee tuo tunne, sitten pimenee.

Silloin kun oikeasti on mennyt taju, en ole ehtinyt tuntemaan mitään ennusmerkkejä.

Jos taas tulee ennusmerkkejä (maailma alkaa pyöriä, tulee huono olo, silmissä sumenee), niin ehdin käydä makuulle tai ainakin istumaan, jolloin varsinaista tajunnanmenetystä ei tule.

Kerran lapsena pyörryin saunassa, mutta siitä en muista mitään. Onneksi oli äiti siinä. Toisen kerran lähes pyörtynyt synnytyksen jälkeen. Sain sanottua hoitajalle, että minulla on tunne, kuin olisin pehmeässä pilvessä. Äkkiä sängyn asentoa (ilmeisesti) muutettiin, että oli pää alaspäin. Menetin kai verta paljon, johtuiko sitten siitä.

Olen pyörtynyt vain kerran.

Joskus kun nousen liian nopeasti, näkökentässä sumenee, keho menee jotenkin tunnottomaksi ja tasapainottomaksi. Se menee ohi, kun istun, hätätilanteessa vaikka lattialle/maahan. Tähän ei liity mitään epämukavia tuntemuksia, pahoinvointia tms, oikeastaan kevyt jopa miellyttävä olo.

Kerran nuorena tuollaisen tapauksen jälkeen heräsin lattialta. En muistanut itse kaatumista, vain sen kun seisoin ja näkö alkoi pikkuhiljaa sumeta.