Lue keskustelun säännöt.
Miehen aikuiset tyttäret ärsyttävät!
11.10.2018 |
En tiedä, erotako vai ei. Ahdistaa! Miehelläni on kaksi aikuista tytärtä, jotka varjostavat parisuhdettamme. Tyttäret asuvat muualla ja heillä on omat perheet. Heistä ei sinänsä ole harmia päivittäisessä elämässämme, vaikka he soittelevatkin isälleen välillä montakin kertaa päivässä.
Minua ahdistaa kuitenkin aina, kun tapaamme. Välimme ovat väkinäiset, enkä aina tiedä, mitä he minusta ajattelevat. Mieheni toivoisi, että välimme olisivat niin hyvät, että pitäisimme yhteyttä ilman häntä. Totuus on se, että emme ole missään tekemisissä muulloin. En kaipaa heitä, eivätkä he minua.
Minulle nousee usein ahdistus tästä tilanteesta. He ovat tavallaan päivittäin mukana elämässämme ja tietävät tekemisistämme. En haluaisi kertoa heille asioistani, mutta toki ymmärrän, että mieheni haluaa vaihtaa kuulumisia.
Yhteisissä tapaamisissa loistaa väkinäisyys ja vaikea tunnelma. Olen aina ollut hyvä aistimaan ihmisten tunteita ja välillämme on vihamielisyyttä. Tiedän, että minusta puhutaan takanapäin.
Aina, jos otan asian puheeksi mieheni kanssa, hän hyökkää minua vastaan. Minussa on aina vika. Tyttäristä ei, vaikka ei meistä kukaan ponnistele väliemme parantamiseksi. Oli aikoja, että tosisssni yritin. Yleensä sain vain pahan mielen palkaksi. Enää en jaksa yrittää. Pikemminkin yritän unohtaa heidät.
Facebookista ja Instagramista näen, mitä heille kuuluu. En tykkäile julkaisuista, sillä hekään eivät tykkää koskaan omistani. Olisi henkisesti helpompaa poistaa heidät kavereista, etten tietäisi heidän asioitaan, mutta en kehtaa.
He ovat minulle henkisesti raskas riippakivi, joka on vain umpikuja, josta en näe ulospääsyä. He ovat olemassa, mutta tavallaan eivät minulle. Heidät pitäisi vain hyväksyä, mutta tahtoisin vain unohtaa.
Vaikea selittää tilannetta. Kuusi vuotta tätä on nyt jatkunut. En jaksaisi enää. Haluaisin perheen, jossa voi hengittää ja olla oma itsensä. Tämä perhe se ei ole.
Kommentit (254)
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuiset tyttäret soittelevat isälleen monta kertaa päivässä, napanuoraa ei ole katkaistu suuntaan eikä toiseen.
Tällaisessa tilanteessa uuden puolison on mahdoton toimia.
Ihan oikeasti; kenellä aikuisella ja perheellisellä lapsella on aikaa soitella useita kertoja päivässä omille vanhemmilleen ja ennen kaikkea; miksi?
Ei aikuisen ihmisen tarvitse joka asiaa enää kertoa vanhemmilleen, kyllä jotain on hyvä oppia pitämään perheen omassakin piirissä ja oppia nauttimaan perheen kesken olemisesta eikä siitä että on koko ajan puhelimessa.
Toinen on tähän ap:n juttuun: mä itse ehkä alkaisin järjestelemään itselleni jotain muuta tekemistä niille hetkille kun aikuiset lapset tulee paikalle. Tai jos asuisin miehen kanssa alunperin mun asunnossani, kannustaisin miestä lähtemään tapaamaan lapsiaan ja lastenlapsiaan heille.
Kyllä aikuinen voi jo ihan suoraselkäisesti valita kenen kanssa ystävystyy, toimeen pitää kyllä tulla, mutta ei se tarkoita joka kerta sitä että aina pitää tavata. Harvennat tapaamisia miehen aikuisten lasten kanssa omalta osaltasi pikkuhiljaa.
Mut siihen pitää puuttua että kerrot miehelle ettet halua hänen lörpöttelevän sinun asioistasi tyttärilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse yrittänyt olla mukava heille ja tutustua heihin? Tavallaan se on joskus enemmän vanhemman ihmisen vastuulla, koska olet jossain mielessä korkeammalla hierarkiassa ainakin ikäsi puolesta, joten sinun kuuluisi olla aloitteellinen, koska voi olla että nämä sinua nuoremmat henkilöt jopa jännittävät sinua. Onko sinulla muissa ihmissuhteissa samantyyppisiä ongelmia, esim ystävien kanssa? Eihän tällaisissa tilanteissa joissa uusioperheen lapset ovat aikuisia pitäisi olla enää kovin suuria jännitteitä "äitipuolen" ja "lapsipuolten" välillä.
Tämä viimeinen lause on tyypillinen luulo niiltä, joilla ei ole kokemusta uusperheesää tai on ollut onnekasta tavata sellainen ihminen, jonka lapset hyväksyvät vanhempiensa uuden kumppanin. Ihan näin ruusuista ei elämä aina ole.
Ei ole tavatonta se, että lapset ajattelevat tai luulevat, että eihän se meidän isä/äiti nyt ketään uutta enää ota tai tarvitse, olemmehan me tässä olemassa sitä varten.
Eräs asia on myös omaisuus. On aika yleistä, että lapset eivät halua vanhemmilleen uutta kumppania, jos vanhemmilla on varakuutta. Ikäänkuin heille olisi uhkana, että omaisuudesta menee uudelle kumppanille ja vieläpä ehkä kumppanin lapsille jotain.
Rahalla on suuri valta näissäkin kuvioissa.Ei mitenkään ikään kuin vaan se on ihan oikea uhka. En halua isovanhempieni perintöjen menevän vieraille ihmisille vieraaseen sukuun. En usko, että isovanhempanikaan niin olisivat tahtoneet.
Kuinka kauan vanhemman uusi puoliso on "vieras"? Voihan olla niin, että vanhempien eron tai vaikka toisen vanhemman kuoleman jälkeen uusi kumppani löytyy pian ja tämän kanssa eletään 20 vuotta ennen kuin perintöasiat tulevat ajankohtaisiksi. Tuntuisi loukkaavalta, jos olisin ollut puolisona ja äitipuolena mukana perheen iloissa ja suruissa vuosikymmeniä, miehestäni huolehtien, ja tämän perhe puhuisi minusta "vieraana".
Ikuisesti. Uusi kumppani ei ole mitään sukua isovanhemmilleni eikä minulle. Ei myöskään vanhemmalleni. Ei olla samaa sukulinjaa, nyt eikä koskaan.
Mikä sinusta on paras ratkaisu? Vanhempien tulisi eron tai puolison kuoleman jälkeen viettää loppuelämänsä yksin, etteivät vieraat ihmiset pääse sotkeutumaan suvun asioihin? Puolison voi ottaa, mutta tälle pitää selvästi osoittaa tämän paikka "kakkospuolisona"? Tulee kuva, että empatiakyvyssäsi on jotain vikaa. Itse ainakin olen aina toivonut, että vanhempani eron jälkeen löytäisivät hyvät kumppanit, joiden kanssa jakaa arki ja jotka auttaisivat heitä sitten, kun ikä alkaa painaa. Puoliso tuo turvaa vanhuuden päivinä, ja helpottaahan se lastenkin taakkaa. Tässä mielessä osuus perinnöstäkin tuntuu kohtuulliselta. Voihan olla, että lapset eivät edes välitä vanhemmastaan, kun taas uusi puoliso on väistämättä läsnä.
Voi tietysti ottaa mutta se on vähän sellainen koiranvirka. Ei kuulu sukuun eikä oikeaan perheeseen. On sillä tavalla ylimääräinen ihminen. Jos sen hyväksyy niin asiat sujuu ihan hyvin. Tässäkin on jotain paineita että pitäisi tulla toimeen paremmin. Ei tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Pakko todeta, että valtaosa naisten elämän ongelmista liittyy yhteen tekijään - mieheen. Mies ottaa uuden vaimon ajattelematta lastensa hyvinvointia ja uusi vaimo saa valmiin paketin ongelmia alkaessaan suhteeseen tällaisen miehen kanssa.
Naisilta (uusi vaimo ja lapset) oletetaan vain sopeutuvan näihin miehen aiheuttamiin keitoksiin. Mies kuvittelee, että kaikki lutviutuu omalla painollaan. Ja tällä palstalla naiset nokkivat toisiaan, kun eivät kestä tilannetta. Se siitä solidaarisuudesta.
Niin sitä voisi kuvitella mies että aikuiset tyttäret kestäisivät aikuisen isänsä suhteen.
Ei tämä ole mikään miehen järjestämä universaali ongelma. Tämä on kahden keskenkasvuisen perheellisen naisen järjestämä asetelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuiset tyttäret soittelevat isälleen monta kertaa päivässä, napanuoraa ei ole katkaistu suuntaan eikä toiseen.
Tällaisessa tilanteessa uuden puolison on mahdoton toimia.
Ihan oikeasti; kenellä aikuisella ja perheellisellä lapsella on aikaa soitella useita kertoja päivässä omille vanhemmilleen ja ennen kaikkea; miksi?
Ei aikuisen ihmisen tarvitse joka asiaa enää kertoa vanhemmilleen, kyllä jotain on hyvä oppia pitämään perheen omassakin piirissä ja oppia nauttimaan perheen kesken olemisesta eikä siitä että on koko ajan puhelimessa.
Toinen on tähän ap:n juttuun: mä itse ehkä alkaisin järjestelemään itselleni jotain muuta tekemistä niille hetkille kun aikuiset lapset tulee paikalle. Tai jos asuisin miehen kanssa alunperin mun asunnossani, kannustaisin miestä lähtemään tapaamaan lapsiaan ja lastenlapsiaan heille.
Kyllä aikuinen voi jo ihan suoraselkäisesti valita kenen kanssa ystävystyy, toimeen pitää kyllä tulla, mutta ei se tarkoita joka kerta sitä että aina pitää tavata. Harvennat tapaamisia miehen aikuisten lasten kanssa omalta osaltasi pikkuhiljaa.Mut siihen pitää puuttua että kerrot miehelle ettet halua hänen lörpöttelevän sinun asioistasi tyttärilleen.
Minun isän vaimo teki näin. Heti kun muutin omilleni (17-vuotiaana), hankkivat yhteisen asunnon, jonne mulla ei ollut mitään asiaa ilman lupaa. Ja tämä lupa on hellinyt neljä kertaa. Olen nykyään 36-vuotias, eivätkä lapseni ole käyneet Ukin luona kertaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse yrittänyt olla mukava heille ja tutustua heihin? Tavallaan se on joskus enemmän vanhemman ihmisen vastuulla, koska olet jossain mielessä korkeammalla hierarkiassa ainakin ikäsi puolesta, joten sinun kuuluisi olla aloitteellinen, koska voi olla että nämä sinua nuoremmat henkilöt jopa jännittävät sinua. Onko sinulla muissa ihmissuhteissa samantyyppisiä ongelmia, esim ystävien kanssa? Eihän tällaisissa tilanteissa joissa uusioperheen lapset ovat aikuisia pitäisi olla enää kovin suuria jännitteitä "äitipuolen" ja "lapsipuolten" välillä.
Tämä viimeinen lause on tyypillinen luulo niiltä, joilla ei ole kokemusta uusperheesää tai on ollut onnekasta tavata sellainen ihminen, jonka lapset hyväksyvät vanhempiensa uuden kumppanin. Ihan näin ruusuista ei elämä aina ole.
Ei ole tavatonta se, että lapset ajattelevat tai luulevat, että eihän se meidän isä/äiti nyt ketään uutta enää ota tai tarvitse, olemmehan me tässä olemassa sitä varten.
Eräs asia on myös omaisuus. On aika yleistä, että lapset eivät halua vanhemmilleen uutta kumppania, jos vanhemmilla on varakuutta. Ikäänkuin heille olisi uhkana, että omaisuudesta menee uudelle kumppanille ja vieläpä ehkä kumppanin lapsille jotain.
Rahalla on suuri valta näissäkin kuvioissa.Ei mitenkään ikään kuin vaan se on ihan oikea uhka. En halua isovanhempieni perintöjen menevän vieraille ihmisille vieraaseen sukuun. En usko, että isovanhempanikaan niin olisivat tahtoneet.
Olin kerran silloisen poikaystäväni seurana hänen erään sukulaisensa hautajaisissa. Tämä sukulainen oli jäänyt vähän yli 20-vuotiaana leskeksi ison lapsikatraan kanssa ja löytänyt muutaman vuoden kuluttua uuden miehen. Tämä mies kasvatti viisi toisen miehen lasta, joista osa oli vielä hyvin nuoria tuolloin, kuin omansa. Elettiin köyhää ja työntäyteistä elämää maaseudulla 50-60-luvuilla. Hautajaisissa lapset puhuivat suureen ääneen, kuinka "äiti pääsee nyt vihdoin isän viereen lepäämään" - isäpuolen ollessa kuuloetäisyydellä! Näin kuinka vanhaa miestä itketti.
Mitä sitten? Toki lapsille heidän oma isänsä on se oikea isä. Riippumatta siitä kenen kanssa äiti on sen jälkeen elänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi aikuiset, perheelliset tyttäret soittelevat isälleen monta kertaa päivässä?
Ymmärtäisin, jos isä olisi yksin tai sairas, mutta tästä nyt ei ole kysymys. Tuntuu hiukan, että tyttäret ovat mustiksi isästään. Monet eivät usko, mutta on paljonkin aikuisia lapsia, jotka eivät halua, että isällä on uusi kumppani.
Olin vähän samankaltaisessa tilanteessa, ja minua ahdisti myös.
Samoin, että tyttärille puhutaan oman perheen asioita. Jos on sellaisia asioita, joita oma kumppani (nyt vaimo) ei halua kerrottavan, niin sitä toivetta pitää miehen kunnioittaa.
Olin monta kertaa huuli pyöreänä, kun mies oli puhunut meidän keskeisistä asioista (vaikka olin sanonut, etten tykkää siitä) ja keskusteli sitten niistä minun kuulteni tyttärensä kanssa.Ei ole lapsellisuutta vaimona vetää rajaa oman elämänsä suhteen.
Jotkut miehet eivät ymmärrä, että toista saattaa joku ahdistaa. *Ei se minua yhtään haittaa* ei riitä perusteluksi jos toista joku haittaa.
Jos mun vanhemmat eroais ja ottaisivat uudet puolisot niin se ei minua haittaisi, koska en halua, että vanhempani olisivat loppu elämänsä yksin.
Ja minusta itsestä tuntuu myös oudolta, että jatkuvasti soitellaan isälle kun en itsekään sitä tee.
Soittelevatko he myös äidilleen kokoajan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuiset tyttäret soittelevat isälleen monta kertaa päivässä, napanuoraa ei ole katkaistu suuntaan eikä toiseen.
Tällaisessa tilanteessa uuden puolison on mahdoton toimia.
Ihan oikeasti; kenellä aikuisella ja perheellisellä lapsella on aikaa soitella useita kertoja päivässä omille vanhemmilleen ja ennen kaikkea; miksi?
Ei aikuisen ihmisen tarvitse joka asiaa enää kertoa vanhemmilleen, kyllä jotain on hyvä oppia pitämään perheen omassakin piirissä ja oppia nauttimaan perheen kesken olemisesta eikä siitä että on koko ajan puhelimessa.
Toinen on tähän ap:n juttuun: mä itse ehkä alkaisin järjestelemään itselleni jotain muuta tekemistä niille hetkille kun aikuiset lapset tulee paikalle. Tai jos asuisin miehen kanssa alunperin mun asunnossani, kannustaisin miestä lähtemään tapaamaan lapsiaan ja lastenlapsiaan heille.
Kyllä aikuinen voi jo ihan suoraselkäisesti valita kenen kanssa ystävystyy, toimeen pitää kyllä tulla, mutta ei se tarkoita joka kerta sitä että aina pitää tavata. Harvennat tapaamisia miehen aikuisten lasten kanssa omalta osaltasi pikkuhiljaa.Mut siihen pitää puuttua että kerrot miehelle ettet halua hänen lörpöttelevän sinun asioistasi tyttärilleen.
Minun isän vaimo teki näin. Heti kun muutin omilleni (17-vuotiaana), hankkivat yhteisen asunnon, jonne mulla ei ollut mitään asiaa ilman lupaa. Ja tämä lupa on hellinyt neljä kertaa. Olen nykyään 36-vuotias, eivätkä lapseni ole käyneet Ukin luona kertaakaan.
Toivottavasti olet katkaissut välit isääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse yrittänyt olla mukava heille ja tutustua heihin? Tavallaan se on joskus enemmän vanhemman ihmisen vastuulla, koska olet jossain mielessä korkeammalla hierarkiassa ainakin ikäsi puolesta, joten sinun kuuluisi olla aloitteellinen, koska voi olla että nämä sinua nuoremmat henkilöt jopa jännittävät sinua. Onko sinulla muissa ihmissuhteissa samantyyppisiä ongelmia, esim ystävien kanssa? Eihän tällaisissa tilanteissa joissa uusioperheen lapset ovat aikuisia pitäisi olla enää kovin suuria jännitteitä "äitipuolen" ja "lapsipuolten" välillä.
Tämä viimeinen lause on tyypillinen luulo niiltä, joilla ei ole kokemusta uusperheesää tai on ollut onnekasta tavata sellainen ihminen, jonka lapset hyväksyvät vanhempiensa uuden kumppanin. Ihan näin ruusuista ei elämä aina ole.
Ei ole tavatonta se, että lapset ajattelevat tai luulevat, että eihän se meidän isä/äiti nyt ketään uutta enää ota tai tarvitse, olemmehan me tässä olemassa sitä varten.
Eräs asia on myös omaisuus. On aika yleistä, että lapset eivät halua vanhemmilleen uutta kumppania, jos vanhemmilla on varakuutta. Ikäänkuin heille olisi uhkana, että omaisuudesta menee uudelle kumppanille ja vieläpä ehkä kumppanin lapsille jotain.
Rahalla on suuri valta näissäkin kuvioissa.Ei mitenkään ikään kuin vaan se on ihan oikea uhka. En halua isovanhempieni perintöjen menevän vieraille ihmisille vieraaseen sukuun. En usko, että isovanhempanikaan niin olisivat tahtoneet.
Kuinka kauan vanhemman uusi puoliso on "vieras"? Voihan olla niin, että vanhempien eron tai vaikka toisen vanhemman kuoleman jälkeen uusi kumppani löytyy pian ja tämän kanssa eletään 20 vuotta ennen kuin perintöasiat tulevat ajankohtaisiksi. Tuntuisi loukkaavalta, jos olisin ollut puolisona ja äitipuolena mukana perheen iloissa ja suruissa vuosikymmeniä, miehestäni huolehtien, ja tämän perhe puhuisi minusta "vieraana".
Ikuisesti. Uusi kumppani ei ole mitään sukua isovanhemmilleni eikä minulle. Ei myöskään vanhemmalleni. Ei olla samaa sukulinjaa, nyt eikä koskaan.
Mikä sinusta on paras ratkaisu? Vanhempien tulisi eron tai puolison kuoleman jälkeen viettää loppuelämänsä yksin, etteivät vieraat ihmiset pääse sotkeutumaan suvun asioihin? Puolison voi ottaa, mutta tälle pitää selvästi osoittaa tämän paikka "kakkospuolisona"? Tulee kuva, että empatiakyvyssäsi on jotain vikaa. Itse ainakin olen aina toivonut, että vanhempani eron jälkeen löytäisivät hyvät kumppanit, joiden kanssa jakaa arki ja jotka auttaisivat heitä sitten, kun ikä alkaa painaa. Puoliso tuo turvaa vanhuuden päivinä, ja helpottaahan se lastenkin taakkaa. Tässä mielessä osuus perinnöstäkin tuntuu kohtuulliselta. Voihan olla, että lapset eivät edes välitä vanhemmastaan, kun taas uusi puoliso on väistämättä läsnä.
Huh huh, siellä uusi puoliso jo eurot silmissä havittelee "osuutta" perinnöstä. Millähän meriiteillä? Tottahan toki se puoliso on ihan paras, avulian sekä rakkain ja lapset aina jättävät vanhempansa suoraan heitteille. Näinpä näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko todeta, että valtaosa naisten elämän ongelmista liittyy yhteen tekijään - mieheen. Mies ottaa uuden vaimon ajattelematta lastensa hyvinvointia ja uusi vaimo saa valmiin paketin ongelmia alkaessaan suhteeseen tällaisen miehen kanssa.
Naisilta (uusi vaimo ja lapset) oletetaan vain sopeutuvan näihin miehen aiheuttamiin keitoksiin. Mies kuvittelee, että kaikki lutviutuu omalla painollaan. Ja tällä palstalla naiset nokkivat toisiaan, kun eivät kestä tilannetta. Se siitä solidaarisuudesta.
Niin sitä voisi kuvitella mies että aikuiset tyttäret kestäisivät aikuisen isänsä suhteen.
Ei tämä ole mikään miehen järjestämä universaali ongelma. Tämä on kahden keskenkasvuisen perheellisen naisen järjestämä asetelma.
Miten nämä tyttäret järjestivät isälleen kumppaniksi naisen, jonka kanssa eivät halua olla tekemisissä? Eiköhän tämä päätös ollut isän ja uuden naisen. Isä vaan on niin typerä , että kuvittelee uuden naisen kaveeraavan jälkikasvunsa kanssa. Kuten joku sanoikin peruskohteliaat välit ovat täysin riittävät. Omituista kuvitella, että tyttäristä ja uudesta naisista tulisi bestiksiä tosta vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä hyvin noita tyttäriä. Jokin täysin vieras ihminen tunkee heidän perheeseen. Joko totut olemaan ulkopuolinen tai sitten eroat miehestä.
Vieras ihminenkö, isän puoliso?? Ja ap:n pitäs olla ystävällinen ilman vastakaikua (kun tyttäret rakkaita isälle), mutta tytärten ei tartte. (Vaikka vaimo läheinen isälle myös).Ihan hulluja vastauksia monella. Ikäänkuin se palstan viha: siitäs saatte uudet vaimot! Se projisoidaan vastauksissa ap:hen, tietämättä, miksi mies erosi ekasta vaimosta, ja oliko ap kuvioissa silloin.
Totta kai uusi kumppani on vieras! Ei ole lapsille mitään sukua eikä tule koskaan olemaan. Ei sellaisen kanssa tarvitse olla missään tekemisissä.
Kuulostaa kyllä melko lapselliselta ja minäkeskeiseltä ajatukselta. Lähtökohtaisesti jos lapseni haluaisivat olla kiinteästi minun kanssa tekemisissä ja samaan hengenvetoon ilmoittaisivat, että uutta puolisoa eivät hyväksy, arvosta eivätkä halua tutustua ja olla missään tekemisissä niin leukani loksahtaisi lattiaan. Tällaiset aikuiskakaratko minä olen kasvattanut! :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuiset tyttäret soittelevat isälleen monta kertaa päivässä, napanuoraa ei ole katkaistu suuntaan eikä toiseen.
Tällaisessa tilanteessa uuden puolison on mahdoton toimia.
Ihan oikeasti; kenellä aikuisella ja perheellisellä lapsella on aikaa soitella useita kertoja päivässä omille vanhemmilleen ja ennen kaikkea; miksi?
Ei aikuisen ihmisen tarvitse joka asiaa enää kertoa vanhemmilleen, kyllä jotain on hyvä oppia pitämään perheen omassakin piirissä ja oppia nauttimaan perheen kesken olemisesta eikä siitä että on koko ajan puhelimessa.
Toinen on tähän ap:n juttuun: mä itse ehkä alkaisin järjestelemään itselleni jotain muuta tekemistä niille hetkille kun aikuiset lapset tulee paikalle. Tai jos asuisin miehen kanssa alunperin mun asunnossani, kannustaisin miestä lähtemään tapaamaan lapsiaan ja lastenlapsiaan heille.
Kyllä aikuinen voi jo ihan suoraselkäisesti valita kenen kanssa ystävystyy, toimeen pitää kyllä tulla, mutta ei se tarkoita joka kerta sitä että aina pitää tavata. Harvennat tapaamisia miehen aikuisten lasten kanssa omalta osaltasi pikkuhiljaa.Mut siihen pitää puuttua että kerrot miehelle ettet halua hänen lörpöttelevän sinun asioistasi tyttärilleen.
Minun isän vaimo teki näin. Heti kun muutin omilleni (17-vuotiaana), hankkivat yhteisen asunnon, jonne mulla ei ollut mitään asiaa ilman lupaa. Ja tämä lupa on hellinyt neljä kertaa. Olen nykyään 36-vuotias, eivätkä lapseni ole käyneet Ukin luona kertaakaan.
Toivottavasti olet katkaissut välit isääsi.
Ei ole tarvinnut, vaan hän teki sen itse. Otin puheeksi että tämä ei ole reilua, ja sain kuulla että oma syyni kaikki. Käyn nykyään terapiassa nuolemassa haavojani ja keräämässä itsetunnon rippeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä hyvin noita tyttäriä. Jokin täysin vieras ihminen tunkee heidän perheeseen. Joko totut olemaan ulkopuolinen tai sitten eroat miehestä.
Vieras ihminenkö, isän puoliso?? Ja ap:n pitäs olla ystävällinen ilman vastakaikua (kun tyttäret rakkaita isälle), mutta tytärten ei tartte. (Vaikka vaimo läheinen isälle myös).Ihan hulluja vastauksia monella. Ikäänkuin se palstan viha: siitäs saatte uudet vaimot! Se projisoidaan vastauksissa ap:hen, tietämättä, miksi mies erosi ekasta vaimosta, ja oliko ap kuvioissa silloin.
Totta kai uusi kumppani on vieras! Ei ole lapsille mitään sukua eikä tule koskaan olemaan. Ei sellaisen kanssa tarvitse olla missään tekemisissä.
Kuulostaa kyllä melko lapselliselta ja minäkeskeiseltä ajatukselta. Lähtökohtaisesti jos lapseni haluaisivat olla kiinteästi minun kanssa tekemisissä ja samaan hengenvetoon ilmoittaisivat, että uutta puolisoa eivät hyväksy, arvosta eivätkä halua tutustua ja olla missään tekemisissä niin leukani loksahtaisi lattiaan. Tällaiset aikuiskakaratko minä olen kasvattanut! :D
Voitko väittää ettei asia ole noin? Kerro mitä sukua uusi kumppani lapsille on? Ei yhtikäs mitään. Jos kiristämään ryhdytään, se sopii myös. Isäni ei ole minulle mikään ylin auktoriteetti, jonka pillin mukaan tanssisin tilanteessa kuin tilanteessa. Siinäpähän loppuisi yhteydenpidot. Miettisin myös miksi isovanhempani kasvattivat noin itsekeskeisen lapsen, joka ei kunnioita muiden mielipiteitä.
Ihme läheisriippuvaisia ihmisiä täällä. Kyllähän se napanuora pitää joskus katkaista.
Mun vanhemmat ovat eronneet ja molemmilla uudet puolisot. En soittele kummankaan vanhempani kanssa päivittäin, ehkä kerta viikkoon.
Elän omaa itsenäistä elämääni eivätkä vanhempani tiedä kaikkia asioitani, kuten en minäkään tiedä kaikkia heidän asioitaan.
Välit ovat hyvät sekä vanhempiini että uusiin puolisoihinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakko todeta, että valtaosa naisten elämän ongelmista liittyy yhteen tekijään - mieheen. Mies ottaa uuden vaimon ajattelematta lastensa hyvinvointia ja uusi vaimo saa valmiin paketin ongelmia alkaessaan suhteeseen tällaisen miehen kanssa.
Naisilta (uusi vaimo ja lapset) oletetaan vain sopeutuvan näihin miehen aiheuttamiin keitoksiin. Mies kuvittelee, että kaikki lutviutuu omalla painollaan. Ja tällä palstalla naiset nokkivat toisiaan, kun eivät kestä tilannetta. Se siitä solidaarisuudesta.
Naisenko on pakko ottaa mies jolla on ennestään lapsia? Ihan mies pakottaa ottamaan?
Itse miehenä näen, että eronneella on oikeus sekä uuteen elämään ja kontaktiin lastensa kanssa. Jos aikuiset eivät osaa tutustua toisiinsa ja arvostaa toisiaan ihmisenä edes alkeellisella tavalla niin ihmettelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuiset tyttäret soittelevat isälleen monta kertaa päivässä, napanuoraa ei ole katkaistu suuntaan eikä toiseen.
Tällaisessa tilanteessa uuden puolison on mahdoton toimia.
Ihan oikeasti; kenellä aikuisella ja perheellisellä lapsella on aikaa soitella useita kertoja päivässä omille vanhemmilleen ja ennen kaikkea; miksi?
Ei aikuisen ihmisen tarvitse joka asiaa enää kertoa vanhemmilleen, kyllä jotain on hyvä oppia pitämään perheen omassakin piirissä ja oppia nauttimaan perheen kesken olemisesta eikä siitä että on koko ajan puhelimessa.
Toinen on tähän ap:n juttuun: mä itse ehkä alkaisin järjestelemään itselleni jotain muuta tekemistä niille hetkille kun aikuiset lapset tulee paikalle. Tai jos asuisin miehen kanssa alunperin mun asunnossani, kannustaisin miestä lähtemään tapaamaan lapsiaan ja lastenlapsiaan heille.
Kyllä aikuinen voi jo ihan suoraselkäisesti valita kenen kanssa ystävystyy, toimeen pitää kyllä tulla, mutta ei se tarkoita joka kerta sitä että aina pitää tavata. Harvennat tapaamisia miehen aikuisten lasten kanssa omalta osaltasi pikkuhiljaa.Mut siihen pitää puuttua että kerrot miehelle ettet halua hänen lörpöttelevän sinun asioistasi tyttärilleen.
Minun isän vaimo teki näin. Heti kun muutin omilleni (17-vuotiaana), hankkivat yhteisen asunnon, jonne mulla ei ollut mitään asiaa ilman lupaa. Ja tämä lupa on hellinyt neljä kertaa. Olen nykyään 36-vuotias, eivätkä lapseni ole käyneet Ukin luona kertaakaan.
Toivottavasti olet katkaissut välit isääsi.
Ei ole tarvinnut, vaan hän teki sen itse. Otin puheeksi että tämä ei ole reilua, ja sain kuulla että oma syyni kaikki. Käyn nykyään terapiassa nuolemassa haavojani ja keräämässä itsetunnon rippeitä.
Pyh, unohdat vaan tyystin koko ukon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä hyvin noita tyttäriä. Jokin täysin vieras ihminen tunkee heidän perheeseen. Joko totut olemaan ulkopuolinen tai sitten eroat miehestä.
Vieras ihminenkö, isän puoliso?? Ja ap:n pitäs olla ystävällinen ilman vastakaikua (kun tyttäret rakkaita isälle), mutta tytärten ei tartte. (Vaikka vaimo läheinen isälle myös).Ihan hulluja vastauksia monella. Ikäänkuin se palstan viha: siitäs saatte uudet vaimot! Se projisoidaan vastauksissa ap:hen, tietämättä, miksi mies erosi ekasta vaimosta, ja oliko ap kuvioissa silloin.
Totta kai uusi kumppani on vieras! Ei ole lapsille mitään sukua eikä tule koskaan olemaan. Ei sellaisen kanssa tarvitse olla missään tekemisissä.
Kuulostaa kyllä melko lapselliselta ja minäkeskeiseltä ajatukselta. Lähtökohtaisesti jos lapseni haluaisivat olla kiinteästi minun kanssa tekemisissä ja samaan hengenvetoon ilmoittaisivat, että uutta puolisoa eivät hyväksy, arvosta eivätkä halua tutustua ja olla missään tekemisissä niin leukani loksahtaisi lattiaan. Tällaiset aikuiskakaratko minä olen kasvattanut! :D
Kannattaa tosiaan varautua siihen ,että lapsesi eivät pidä ja hyväksy uutta puolisoasi. Voi olla, että katkaisevat mieluummin suhteensa sinuun. Toki elämäsi on omasi ,tee mitä haluat, mutta sitten myös kannat seuraukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä hyvin noita tyttäriä. Jokin täysin vieras ihminen tunkee heidän perheeseen. Joko totut olemaan ulkopuolinen tai sitten eroat miehestä.
Vieras ihminenkö, isän puoliso?? Ja ap:n pitäs olla ystävällinen ilman vastakaikua (kun tyttäret rakkaita isälle), mutta tytärten ei tartte. (Vaikka vaimo läheinen isälle myös).Ihan hulluja vastauksia monella. Ikäänkuin se palstan viha: siitäs saatte uudet vaimot! Se projisoidaan vastauksissa ap:hen, tietämättä, miksi mies erosi ekasta vaimosta, ja oliko ap kuvioissa silloin.
Totta kai uusi kumppani on vieras! Ei ole lapsille mitään sukua eikä tule koskaan olemaan. Ei sellaisen kanssa tarvitse olla missään tekemisissä.
Kuulostaa kyllä melko lapselliselta ja minäkeskeiseltä ajatukselta. Lähtökohtaisesti jos lapseni haluaisivat olla kiinteästi minun kanssa tekemisissä ja samaan hengenvetoon ilmoittaisivat, että uutta puolisoa eivät hyväksy, arvosta eivätkä halua tutustua ja olla missään tekemisissä niin leukani loksahtaisi lattiaan. Tällaiset aikuiskakaratko minä olen kasvattanut! :D
Voitko väittää ettei asia ole noin? Kerro mitä sukua uusi kumppani lapsille on? Ei yhtikäs mitään. Jos kiristämään ryhdytään, se sopii myös. Isäni ei ole minulle mikään ylin auktoriteetti, jonka pillin mukaan tanssisin tilanteessa kuin tilanteessa. Siinäpähän loppuisi yhteydenpidot. Miettisin myös miksi isovanhempani kasvattivat noin itsekeskeisen lapsen, joka ei kunnioita muiden mielipiteitä.
Missä kohtaa väitin, että onko sukua? Oletko samaa mieltä mm. perheen adoptiolapsesta vs. biologiset lapset? "oikein lasten" ei tarvitse kunnioittaa adoptiolasta millään tavalla? Hänhän on aivan vieras ihminen koska ei ole sukua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä hyvin noita tyttäriä. Jokin täysin vieras ihminen tunkee heidän perheeseen. Joko totut olemaan ulkopuolinen tai sitten eroat miehestä.
Vieras ihminenkö, isän puoliso?? Ja ap:n pitäs olla ystävällinen ilman vastakaikua (kun tyttäret rakkaita isälle), mutta tytärten ei tartte. (Vaikka vaimo läheinen isälle myös).Ihan hulluja vastauksia monella. Ikäänkuin se palstan viha: siitäs saatte uudet vaimot! Se projisoidaan vastauksissa ap:hen, tietämättä, miksi mies erosi ekasta vaimosta, ja oliko ap kuvioissa silloin.
Totta kai uusi kumppani on vieras! Ei ole lapsille mitään sukua eikä tule koskaan olemaan. Ei sellaisen kanssa tarvitse olla missään tekemisissä.
Kuulostaa kyllä melko lapselliselta ja minäkeskeiseltä ajatukselta. Lähtökohtaisesti jos lapseni haluaisivat olla kiinteästi minun kanssa tekemisissä ja samaan hengenvetoon ilmoittaisivat, että uutta puolisoa eivät hyväksy, arvosta eivätkä halua tutustua ja olla missään tekemisissä niin leukani loksahtaisi lattiaan. Tällaiset aikuiskakaratko minä olen kasvattanut! :D
Kannattaa tosiaan varautua siihen ,että lapsesi eivät pidä ja hyväksy uutta puolisoasi. Voi olla, että katkaisevat mieluummin suhteensa sinuun. Toki elämäsi on omasi ,tee mitä haluat, mutta sitten myös kannat seuraukset.
En tajua tätä ajatusta.
Miksei vanhemmilla ole pikeutta uuteen ihmissuhteeseen?
Seurasin läheltä tuttavaani ja hänen äitiään. Puoliso kuoli ja tämä äiti oli tyttäressään todella kiinni, tytär oli ihan helisemässä, kun äitinsä yksinäisyyksissään soitteli jatkuvasti. Tämä tuttavani todella toivoi, että äitinsä löytäisi mukavaa seuraa naisista tai miehistä, ettei olisi niin yksinäinen.
Oma isäni kävi tansseissa ja taisi välillä pyöritellä useampakin mummoa, lopulta hden kanssa meni kihloihin. Veljemme kanssa olimme vaan iloisia, että isällämme oli viriiliä ja mukavaa ja innostavaa elämää vielä vanhanakin.
Häh?
Eihän AP tai tyttäret ole ongelma tässä vaan toi isä.
Aikuiset ihmiset eivät tarvitse bonusäitiä isän luokse, ja jos heitä ei kiinnosta lähentyä niin ei ole mikään pakko. Sama APn puolelta.
Miksi se isä yrittää puskea vastakkaisia magneetinnapoja yhteen? Huono omatunto vai mikä syynä?
Antaisi puolisonsa ja lastensa olla rauhassa.
APlle ei kuulu se kuinka paljon tyttäret soittelevat. Tuo tuskin tuli yllätyksenä. Jos sitä ei jaksa voi vaihtaa seuraavaan.
Niinpä niin mutta kun melkein kaikilla niitä lapsia on. Itse vähän samassa tilanteessa kuin ap. Olet kuvitellut että kun ne lapset ovat jo noinkin isoja, homma alkaisi olla ohi ja saisi keskittyä parisuhteeseen vaan ei. Itse kanssa olen monet kerrat miettinyt mitä ihmettä tehdä, en mä jaksa tällaista puolikotileikkiä loputtomiin, itse kun olen vielä vela. Todellakaan en kuvitellut että edessäni on tällaista kun aloin seurustella miehen kanssa jolla oli tuolloin jo 17 ja 20 v lapset. Ovat niin vielä isän ja äidin helmoissa vaikka ovat jo pitkälle yli 20. Etenkin tuo nuorin, tytär, tuntuu olevan jotenkin ylikorostuneessa asemassa. Isällä huono omatunto ehkä jostain? Tällä hetkellä tyttö on siis 23v. Itse olin tuolloin jo aikuistunut ajat sitten, vaan tämä ei, eikä kyllä lupaavalta näytä. Mutta todellakin, jos tämä menee poikki, en enää ota miestä jolla on lapsia, vaikka ne olisivat kuinka vanhoja.
En pysty mieheni kanssa mitään lyömään lukkoon, aina voi tytär soittaa ja täytyy kuskata/tuoda/hakea/viedä/maksaa/korjata/tehdä. Ja miksi ei lasten äiti tee noita (tiedän ettei tee)? En voi puuttua asiaan koska eivät ole mun lapsia. Miehellä ei ole koskaan varaa mihinkään kivaan kun rahoittaa lapsiaan. Siis en tarkoita että minun esim. matkat tulisi rahoittaa, ei, kyllä mä itse maksan omat viuluni, mutta en viitsisi alkaa maksella mieheni matkoja ym vain sen takia että hän laittaa joka euron aikuisiin lapsiinsa. Olen tehnyt sitten matkoja naiskaverini kanssa mutta haluaisin aikuisen suhteen, tämän kanssa se ei taida onnistua.