Lue keskustelun säännöt.
Miehen aikuiset tyttäret ärsyttävät!
11.10.2018 |
En tiedä, erotako vai ei. Ahdistaa! Miehelläni on kaksi aikuista tytärtä, jotka varjostavat parisuhdettamme. Tyttäret asuvat muualla ja heillä on omat perheet. Heistä ei sinänsä ole harmia päivittäisessä elämässämme, vaikka he soittelevatkin isälleen välillä montakin kertaa päivässä.
Minua ahdistaa kuitenkin aina, kun tapaamme. Välimme ovat väkinäiset, enkä aina tiedä, mitä he minusta ajattelevat. Mieheni toivoisi, että välimme olisivat niin hyvät, että pitäisimme yhteyttä ilman häntä. Totuus on se, että emme ole missään tekemisissä muulloin. En kaipaa heitä, eivätkä he minua.
Minulle nousee usein ahdistus tästä tilanteesta. He ovat tavallaan päivittäin mukana elämässämme ja tietävät tekemisistämme. En haluaisi kertoa heille asioistani, mutta toki ymmärrän, että mieheni haluaa vaihtaa kuulumisia.
Yhteisissä tapaamisissa loistaa väkinäisyys ja vaikea tunnelma. Olen aina ollut hyvä aistimaan ihmisten tunteita ja välillämme on vihamielisyyttä. Tiedän, että minusta puhutaan takanapäin.
Aina, jos otan asian puheeksi mieheni kanssa, hän hyökkää minua vastaan. Minussa on aina vika. Tyttäristä ei, vaikka ei meistä kukaan ponnistele väliemme parantamiseksi. Oli aikoja, että tosisssni yritin. Yleensä sain vain pahan mielen palkaksi. Enää en jaksa yrittää. Pikemminkin yritän unohtaa heidät.
Facebookista ja Instagramista näen, mitä heille kuuluu. En tykkäile julkaisuista, sillä hekään eivät tykkää koskaan omistani. Olisi henkisesti helpompaa poistaa heidät kavereista, etten tietäisi heidän asioitaan, mutta en kehtaa.
He ovat minulle henkisesti raskas riippakivi, joka on vain umpikuja, josta en näe ulospääsyä. He ovat olemassa, mutta tavallaan eivät minulle. Heidät pitäisi vain hyväksyä, mutta tahtoisin vain unohtaa.
Vaikea selittää tilannetta. Kuusi vuotta tätä on nyt jatkunut. En jaksaisi enää. Haluaisin perheen, jossa voi hengittää ja olla oma itsensä. Tämä perhe se ei ole.
Kommentit (254)
Vierailija kirjoitti:
Sen siitä saa kun ottaa käytetyn miehen. Oma moka.
Siinä ikäluokassa, johon ap kuulunee, on aika vähän lapsettomia kumppaneita tarjolla. Turha neuvo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä jos et olekaan hyvä lukemaan ihmisiä? Jos kuvittelet tuon kaiken?
Kai sä ymmärrät, että ne tyttäret aistii myös ihan samalla tavalla ton sinun oudun käytöksesi?! Ehkä he ihmettelevät että mikä SINUA vaivaa ja mikä sinulla on heitä vastaan. He aistivat ettet tykkää heistä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä esimerkki siitä miten naisten maailma pyörii. Kilpailu miehistä/miehestä on pääasia. Nämä kolme naista voisivat olla muuten ihan hyvin keskenään toimeentulevia, mutta nyt eivät koska pohjalla on kilpailu kuka on isämiehelle tärkein.
Eihän tästä tärkeimmän asemasta ole mitään epäselvää. Onhan omat lapset aina ne tärkeimmät. Tämä ei toki pois sulje sitä, että uusikin kumppani on itselle rakas ja tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen siitä saa kun ottaa käytetyn miehen. Oma moka.
Siinä ikäluokassa, johon ap kuulunee, on aika vähän lapsettomia kumppaneita tarjolla. Turha neuvo.
Mutta mies eli elättäjä on ihan pakko olla, oli ikä mikä tahansa? Yksinolo ei voi olla vaihtoehto? Turha ruikuttaa kun maito on maassa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä hyvin noita tyttäriä. Jokin täysin vieras ihminen tunkee heidän perheeseen. Joko totut olemaan ulkopuolinen tai sitten eroat miehestä.
Vieras ihminenkö, isän puoliso?? Ja ap:n pitäs olla ystävällinen ilman vastakaikua (kun tyttäret rakkaita isälle), mutta tytärten ei tartte. (Vaikka vaimo läheinen isälle myös).Ihan hulluja vastauksia monella. Ikäänkuin se palstan viha: siitäs saatte uudet vaimot! Se projisoidaan vastauksissa ap:hen, tietämättä, miksi mies erosi ekasta vaimosta, ja oliko ap kuvioissa silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei haloo ne on sun miehen lapsia... Kiva jos pitävät yhteyttä omaan isäänsä. Ehkä sä vaikutat oudolta ja tyttäret miettii kenen kanssa se isä oikeen seurustelee... Tottakai nekin aistii ettet sä tykkää niistä.
Ja tyttärillä on omat perheet! Eihän ap silloin ole tullut vieraana toisten perheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan ongelma nyt vain ap:n korvien välissä.
Ap kertoo että tyttäret jo aikuisia ja perheellisiä, eivätkä ole mukana jokapäiväisessä elämässä. Soittelevat isänsä kanssa kuulumisia, joskus nähdään. Eikö se ole täysin normaalia?
Ilmeisesti mitään pahaa sanaa ei ole kumpikaan tytär edes sanonut, ap vain epäilee että puhuvat selän takana pahaa ja ahdistuu siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse yrittänyt olla mukava heille ja tutustua heihin? Tavallaan se on joskus enemmän vanhemman ihmisen vastuulla, koska olet jossain mielessä korkeammalla hierarkiassa ainakin ikäsi puolesta, joten sinun kuuluisi olla aloitteellinen, koska voi olla että nämä sinua nuoremmat henkilöt jopa jännittävät sinua. Onko sinulla muissa ihmissuhteissa samantyyppisiä ongelmia, esim ystävien kanssa? Eihän tällaisissa tilanteissa joissa uusioperheen lapset ovat aikuisia pitäisi olla enää kovin suuria jännitteitä "äitipuolen" ja "lapsipuolten" välillä.
Tämä viimeinen lause on tyypillinen luulo niiltä, joilla ei ole kokemusta uusperheesää tai on ollut onnekasta tavata sellainen ihminen, jonka lapset hyväksyvät vanhempiensa uuden kumppanin. Ihan näin ruusuista ei elämä aina ole.
Ei ole tavatonta se, että lapset ajattelevat tai luulevat, että eihän se meidän isä/äiti nyt ketään uutta enää ota tai tarvitse, olemmehan me tässä olemassa sitä varten.
Eräs asia on myös omaisuus. On aika yleistä, että lapset eivät halua vanhemmilleen uutta kumppania, jos vanhemmilla on varakuutta. Ikäänkuin heille olisi uhkana, että omaisuudesta menee uudelle kumppanille ja vieläpä ehkä kumppanin lapsille jotain.
Rahalla on suuri valta näissäkin kuvioissa.Ei mitenkään ikään kuin vaan se on ihan oikea uhka. En halua isovanhempieni perintöjen menevän vieraille ihmisille vieraaseen sukuun. En usko, että isovanhempanikaan niin olisivat tahtoneet.
Kuinka kauan vanhemman uusi puoliso on "vieras"? Voihan olla niin, että vanhempien eron tai vaikka toisen vanhemman kuoleman jälkeen uusi kumppani löytyy pian ja tämän kanssa eletään 20 vuotta ennen kuin perintöasiat tulevat ajankohtaisiksi. Tuntuisi loukkaavalta, jos olisin ollut puolisona ja äitipuolena mukana perheen iloissa ja suruissa vuosikymmeniä, miehestäni huolehtien, ja tämän perhe puhuisi minusta "vieraana".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi?Jos kasvaisit aikuiseksi?
Millä perusteella luulet ettei ap ole aikuinen? Eikö aikuisesta saa tuntua pahalta huono käytös?
No missä se huono käytös mielestäsi ilmenee? Siinä, että mies haluaa pitää yhteyttä lapsiinsa? Se, että nämä lapset ei tykkää heille vieraan ihmisen facepäivityksistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä hyvin noita tyttäriä. Jokin täysin vieras ihminen tunkee heidän perheeseen. Joko totut olemaan ulkopuolinen tai sitten eroat miehestä.
Vieras ihminenkö, isän puoliso?? Ja ap:n pitäs olla ystävällinen ilman vastakaikua (kun tyttäret rakkaita isälle), mutta tytärten ei tartte. (Vaikka vaimo läheinen isälle myös).Ihan hulluja vastauksia monella. Ikäänkuin se palstan viha: siitäs saatte uudet vaimot! Se projisoidaan vastauksissa ap:hen, tietämättä, miksi mies erosi ekasta vaimosta, ja oliko ap kuvioissa silloin.
Totta kai uusi kumppani on vieras! Ei ole lapsille mitään sukua eikä tule koskaan olemaan. Ei sellaisen kanssa tarvitse olla missään tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse yrittänyt olla mukava heille ja tutustua heihin? Tavallaan se on joskus enemmän vanhemman ihmisen vastuulla, koska olet jossain mielessä korkeammalla hierarkiassa ainakin ikäsi puolesta, joten sinun kuuluisi olla aloitteellinen, koska voi olla että nämä sinua nuoremmat henkilöt jopa jännittävät sinua. Onko sinulla muissa ihmissuhteissa samantyyppisiä ongelmia, esim ystävien kanssa? Eihän tällaisissa tilanteissa joissa uusioperheen lapset ovat aikuisia pitäisi olla enää kovin suuria jännitteitä "äitipuolen" ja "lapsipuolten" välillä.
Tämä viimeinen lause on tyypillinen luulo niiltä, joilla ei ole kokemusta uusperheesää tai on ollut onnekasta tavata sellainen ihminen, jonka lapset hyväksyvät vanhempiensa uuden kumppanin. Ihan näin ruusuista ei elämä aina ole.
Ei ole tavatonta se, että lapset ajattelevat tai luulevat, että eihän se meidän isä/äiti nyt ketään uutta enää ota tai tarvitse, olemmehan me tässä olemassa sitä varten.
Eräs asia on myös omaisuus. On aika yleistä, että lapset eivät halua vanhemmilleen uutta kumppania, jos vanhemmilla on varakuutta. Ikäänkuin heille olisi uhkana, että omaisuudesta menee uudelle kumppanille ja vieläpä ehkä kumppanin lapsille jotain.
Rahalla on suuri valta näissäkin kuvioissa.Ei mitenkään ikään kuin vaan se on ihan oikea uhka. En halua isovanhempieni perintöjen menevän vieraille ihmisille vieraaseen sukuun. En usko, että isovanhempanikaan niin olisivat tahtoneet.
Kuinka kauan vanhemman uusi puoliso on "vieras"? Voihan olla niin, että vanhempien eron tai vaikka toisen vanhemman kuoleman jälkeen uusi kumppani löytyy pian ja tämän kanssa eletään 20 vuotta ennen kuin perintöasiat tulevat ajankohtaisiksi. Tuntuisi loukkaavalta, jos olisin ollut puolisona ja äitipuolena mukana perheen iloissa ja suruissa vuosikymmeniä, miehestäni huolehtien, ja tämän perhe puhuisi minusta "vieraana".
Lasten , suvun ja ydinperheen kannalta olet aina vieras.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse yrittänyt olla mukava heille ja tutustua heihin? Tavallaan se on joskus enemmän vanhemman ihmisen vastuulla, koska olet jossain mielessä korkeammalla hierarkiassa ainakin ikäsi puolesta, joten sinun kuuluisi olla aloitteellinen, koska voi olla että nämä sinua nuoremmat henkilöt jopa jännittävät sinua. Onko sinulla muissa ihmissuhteissa samantyyppisiä ongelmia, esim ystävien kanssa? Eihän tällaisissa tilanteissa joissa uusioperheen lapset ovat aikuisia pitäisi olla enää kovin suuria jännitteitä "äitipuolen" ja "lapsipuolten" välillä.
Tämä viimeinen lause on tyypillinen luulo niiltä, joilla ei ole kokemusta uusperheesää tai on ollut onnekasta tavata sellainen ihminen, jonka lapset hyväksyvät vanhempiensa uuden kumppanin. Ihan näin ruusuista ei elämä aina ole.
Ei ole tavatonta se, että lapset ajattelevat tai luulevat, että eihän se meidän isä/äiti nyt ketään uutta enää ota tai tarvitse, olemmehan me tässä olemassa sitä varten.
Eräs asia on myös omaisuus. On aika yleistä, että lapset eivät halua vanhemmilleen uutta kumppania, jos vanhemmilla on varakuutta. Ikäänkuin heille olisi uhkana, että omaisuudesta menee uudelle kumppanille ja vieläpä ehkä kumppanin lapsille jotain.
Rahalla on suuri valta näissäkin kuvioissa.Ei mitenkään ikään kuin vaan se on ihan oikea uhka. En halua isovanhempieni perintöjen menevän vieraille ihmisille vieraaseen sukuun. En usko, että isovanhempanikaan niin olisivat tahtoneet.
Kuinka kauan vanhemman uusi puoliso on "vieras"? Voihan olla niin, että vanhempien eron tai vaikka toisen vanhemman kuoleman jälkeen uusi kumppani löytyy pian ja tämän kanssa eletään 20 vuotta ennen kuin perintöasiat tulevat ajankohtaisiksi. Tuntuisi loukkaavalta, jos olisin ollut puolisona ja äitipuolena mukana perheen iloissa ja suruissa vuosikymmeniä, miehestäni huolehtien, ja tämän perhe puhuisi minusta "vieraana".
Ikuisesti. Uusi kumppani ei ole mitään sukua isovanhemmilleni eikä minulle. Ei myöskään vanhemmalleni. Ei olla samaa sukulinjaa, nyt eikä koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olen aina ollut hyvä aistimaan ihmisten tunteita ja välillämme on vihamielisyyttä."
No johtuisikohan vaikka siitä, että jo tekstistäsi selkeästi huomaa, miten et edes halua yrittää tulla heidän kanssaan toimeen? Ymmärrän että tilanne on toinen, jos tyttäret torjuvat kaikki tutustumisyritykset. Mutta oletko vilpittömästi yrittänyt rakentaa parempaa suhdetta välilenne, et vain "pakko tulla noiden kanssa toimeen" takaa-ajatuksen kanssa? Nimittäin uskonpa että he aistivat sinusta, jos et edes halua tulla toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Ja tyttärillä on omat perheet! Eihän ap silloin ole tullut vieraana toisten perheeseen.
Kai jokainen pitää lapsuudenperheenään sisaruksiaan, äitiään ja isäänsä. Ei iskän uusi pano kuulu tähän. Jos olet tullut äitipuolena lasten elämään heidän vielä asuessaan lapsuudenkotonaan, suhde voi silloin kehittyä läheisemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse yrittänyt olla mukava heille ja tutustua heihin? Tavallaan se on joskus enemmän vanhemman ihmisen vastuulla, koska olet jossain mielessä korkeammalla hierarkiassa ainakin ikäsi puolesta, joten sinun kuuluisi olla aloitteellinen, koska voi olla että nämä sinua nuoremmat henkilöt jopa jännittävät sinua. Onko sinulla muissa ihmissuhteissa samantyyppisiä ongelmia, esim ystävien kanssa? Eihän tällaisissa tilanteissa joissa uusioperheen lapset ovat aikuisia pitäisi olla enää kovin suuria jännitteitä "äitipuolen" ja "lapsipuolten" välillä.
Tämä viimeinen lause on tyypillinen luulo niiltä, joilla ei ole kokemusta uusperheesää tai on ollut onnekasta tavata sellainen ihminen, jonka lapset hyväksyvät vanhempiensa uuden kumppanin. Ihan näin ruusuista ei elämä aina ole.
Ei ole tavatonta se, että lapset ajattelevat tai luulevat, että eihän se meidän isä/äiti nyt ketään uutta enää ota tai tarvitse, olemmehan me tässä olemassa sitä varten.
Eräs asia on myös omaisuus. On aika yleistä, että lapset eivät halua vanhemmilleen uutta kumppania, jos vanhemmilla on varakuutta. Ikäänkuin heille olisi uhkana, että omaisuudesta menee uudelle kumppanille ja vieläpä ehkä kumppanin lapsille jotain.
Rahalla on suuri valta näissäkin kuvioissa.Ei mitenkään ikään kuin vaan se on ihan oikea uhka. En halua isovanhempieni perintöjen menevän vieraille ihmisille vieraaseen sukuun. En usko, että isovanhempanikaan niin olisivat tahtoneet.
Olin kerran silloisen poikaystäväni seurana hänen erään sukulaisensa hautajaisissa. Tämä sukulainen oli jäänyt vähän yli 20-vuotiaana leskeksi ison lapsikatraan kanssa ja löytänyt muutaman vuoden kuluttua uuden miehen. Tämä mies kasvatti viisi toisen miehen lasta, joista osa oli vielä hyvin nuoria tuolloin, kuin omansa. Elettiin köyhää ja työntäyteistä elämää maaseudulla 50-60-luvuilla. Hautajaisissa lapset puhuivat suureen ääneen, kuinka "äiti pääsee nyt vihdoin isän viereen lepäämään" - isäpuolen ollessa kuuloetäisyydellä! Näin kuinka vanhaa miestä itketti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse yrittänyt olla mukava heille ja tutustua heihin? Tavallaan se on joskus enemmän vanhemman ihmisen vastuulla, koska olet jossain mielessä korkeammalla hierarkiassa ainakin ikäsi puolesta, joten sinun kuuluisi olla aloitteellinen, koska voi olla että nämä sinua nuoremmat henkilöt jopa jännittävät sinua. Onko sinulla muissa ihmissuhteissa samantyyppisiä ongelmia, esim ystävien kanssa? Eihän tällaisissa tilanteissa joissa uusioperheen lapset ovat aikuisia pitäisi olla enää kovin suuria jännitteitä "äitipuolen" ja "lapsipuolten" välillä.
Tämä viimeinen lause on tyypillinen luulo niiltä, joilla ei ole kokemusta uusperheesää tai on ollut onnekasta tavata sellainen ihminen, jonka lapset hyväksyvät vanhempiensa uuden kumppanin. Ihan näin ruusuista ei elämä aina ole.
Ei ole tavatonta se, että lapset ajattelevat tai luulevat, että eihän se meidän isä/äiti nyt ketään uutta enää ota tai tarvitse, olemmehan me tässä olemassa sitä varten.
Eräs asia on myös omaisuus. On aika yleistä, että lapset eivät halua vanhemmilleen uutta kumppania, jos vanhemmilla on varakuutta. Ikäänkuin heille olisi uhkana, että omaisuudesta menee uudelle kumppanille ja vieläpä ehkä kumppanin lapsille jotain.
Rahalla on suuri valta näissäkin kuvioissa.Ei mitenkään ikään kuin vaan se on ihan oikea uhka. En halua isovanhempieni perintöjen menevän vieraille ihmisille vieraaseen sukuun. En usko, että isovanhempanikaan niin olisivat tahtoneet.
Kuinka kauan vanhemman uusi puoliso on "vieras"? Voihan olla niin, että vanhempien eron tai vaikka toisen vanhemman kuoleman jälkeen uusi kumppani löytyy pian ja tämän kanssa eletään 20 vuotta ennen kuin perintöasiat tulevat ajankohtaisiksi. Tuntuisi loukkaavalta, jos olisin ollut puolisona ja äitipuolena mukana perheen iloissa ja suruissa vuosikymmeniä, miehestäni huolehtien, ja tämän perhe puhuisi minusta "vieraana".[/
Voi se olla vieras vaikka 50 vuotta jos se on tullut ei toivottuna henkilönä ja heikentänyt silloin tytärten elämänlaatua tai etuja tai vaikka sotkeutuu vaikkapa raha-asioihin.
Pakko todeta, että valtaosa naisten elämän ongelmista liittyy yhteen tekijään - mieheen. Mies ottaa uuden vaimon ajattelematta lastensa hyvinvointia ja uusi vaimo saa valmiin paketin ongelmia alkaessaan suhteeseen tällaisen miehen kanssa.
Naisilta (uusi vaimo ja lapset) oletetaan vain sopeutuvan näihin miehen aiheuttamiin keitoksiin. Mies kuvittelee, että kaikki lutviutuu omalla painollaan. Ja tällä palstalla naiset nokkivat toisiaan, kun eivät kestä tilannetta. Se siitä solidaarisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse yrittänyt olla mukava heille ja tutustua heihin? Tavallaan se on joskus enemmän vanhemman ihmisen vastuulla, koska olet jossain mielessä korkeammalla hierarkiassa ainakin ikäsi puolesta, joten sinun kuuluisi olla aloitteellinen, koska voi olla että nämä sinua nuoremmat henkilöt jopa jännittävät sinua. Onko sinulla muissa ihmissuhteissa samantyyppisiä ongelmia, esim ystävien kanssa? Eihän tällaisissa tilanteissa joissa uusioperheen lapset ovat aikuisia pitäisi olla enää kovin suuria jännitteitä "äitipuolen" ja "lapsipuolten" välillä.
Tämä viimeinen lause on tyypillinen luulo niiltä, joilla ei ole kokemusta uusperheesää tai on ollut onnekasta tavata sellainen ihminen, jonka lapset hyväksyvät vanhempiensa uuden kumppanin. Ihan näin ruusuista ei elämä aina ole.
Ei ole tavatonta se, että lapset ajattelevat tai luulevat, että eihän se meidän isä/äiti nyt ketään uutta enää ota tai tarvitse, olemmehan me tässä olemassa sitä varten.
Eräs asia on myös omaisuus. On aika yleistä, että lapset eivät halua vanhemmilleen uutta kumppania, jos vanhemmilla on varakuutta. Ikäänkuin heille olisi uhkana, että omaisuudesta menee uudelle kumppanille ja vieläpä ehkä kumppanin lapsille jotain.
Rahalla on suuri valta näissäkin kuvioissa.Ei mitenkään ikään kuin vaan se on ihan oikea uhka. En halua isovanhempieni perintöjen menevän vieraille ihmisille vieraaseen sukuun. En usko, että isovanhempanikaan niin olisivat tahtoneet.
Kuinka kauan vanhemman uusi puoliso on "vieras"? Voihan olla niin, että vanhempien eron tai vaikka toisen vanhemman kuoleman jälkeen uusi kumppani löytyy pian ja tämän kanssa eletään 20 vuotta ennen kuin perintöasiat tulevat ajankohtaisiksi. Tuntuisi loukkaavalta, jos olisin ollut puolisona ja äitipuolena mukana perheen iloissa ja suruissa vuosikymmeniä, miehestäni huolehtien, ja tämän perhe puhuisi minusta "vieraana".
Ikuisesti. Uusi kumppani ei ole mitään sukua isovanhemmilleni eikä minulle. Ei myöskään vanhemmalleni. Ei olla samaa sukulinjaa, nyt eikä koskaan.
Mikä sinusta on paras ratkaisu? Vanhempien tulisi eron tai puolison kuoleman jälkeen viettää loppuelämänsä yksin, etteivät vieraat ihmiset pääse sotkeutumaan suvun asioihin? Puolison voi ottaa, mutta tälle pitää selvästi osoittaa tämän paikka "kakkospuolisona"? Tulee kuva, että empatiakyvyssäsi on jotain vikaa. Itse ainakin olen aina toivonut, että vanhempani eron jälkeen löytäisivät hyvät kumppanit, joiden kanssa jakaa arki ja jotka auttaisivat heitä sitten, kun ikä alkaa painaa. Puoliso tuo turvaa vanhuuden päivinä, ja helpottaahan se lastenkin taakkaa. Tässä mielessä osuus perinnöstäkin tuntuu kohtuulliselta. Voihan olla, että lapset eivät edes välitä vanhemmastaan, kun taas uusi puoliso on väistämättä läsnä.
Ne tyttärethän tuossa on kylmiä ja asenneongelmaisia, eikä ap.