Vihaan elämääni ''erityisnuorena''

Se on lapinpöllö. Erittäin iso, näkee jo kaukaa.

Palaan myöhemmin, nyt olen metsässä.

Ap

Ihana Ap <3

Pöllö on söpö kun se nukkuu. Niin kaunis. :)

Ap

Pöllöthän ovat söpöjä. Tai huuhkajasta en osaa sanoa, mutta kyllä sellaisenkin näkeminen on säväyttänyt, sen kerran kun moisen olen luonnossa nähnyt.

Haluaisin puheterapiaan tai jonnekin, mutta en enää tässä iässä saa mitään apua tai tukitoimia. Lapsena kävin kyllä puheterapiassa. Nyt olen psykologin kanssa harjoitellut ihan vaan puhumista jonkin aikaa ja se varmasti auttaa myös kehittymään. :)

Ap

Ihmettelen tuota, että noin nuorelle ei tarjottaisi tukitoimia, mutta en minä kaikkia noita koukeroita tunne. Tuntuuko puhuminen sinusta raskaalta?

Olen saanut erityisopetusta, puheterapiaa ja psykologilta keskusteluapua. Enää en saa erityisopetusta tai puheterapiaa, mutta käyn psykologilla viikottain.

Ap

Ap kuulostaa oikein suloiselta ja älykkäältä.

<3

Ja niin taitaa hiipua tämä kaunis keskustelu. Kuinkas muutoin? Nyt on varmasti saavutettu se henkilökohtaisuuden taso, joka tämänkaltaisella palstalla voidaan saavuttaa. Minulle syntyi kuva älykkäästä ja tuntevasta nuoresta tytöstä, joka meidän ventovieraiden aikuisten suopeuden lisäksi hyväksyntää edes joiltain ikäisiltään. Tilanne taitaa olla vaikea. Ne nuoret, joita tämä Pöllötyttö arjessaan kohtaa, eivät taida usein olla tarpeeksi pitkäjänteisiä näkemään kankean puheilmaisun takana piilevän ajattelun hienouden.

Tuntuu haikealta. Jo ensimmäistä kommenttiani kirjoittaessani tunsin jotakin erityistä. Olkoon se nyt vaikka ihastusta sitten, niin säädytön kuin ajatus onkin. Tällaista elämä kuitenkin on. Monet kiehtovat ihmiset joutuu jättämään taakseen mitä erilaisimmista syistä. Tietäisimpä, mistä Pöllötyttö voisi löytää sellaisia pitkäkestoisia korjaavia kokemuksia, jotka saisivat ensimmäisessä viestissä ilmenevät itsetuhoiset ja epätoivoiset ajatukset jäämään pois. Onhan psykologeista ja terapeuteista hyötyä, en halua vähätellä, mutta uskon, että vasta tavallisten arkipäivien kokemukset ovat niitä, jotka todella kantavat.

Erityisesti minua kosketti tuo pöllön katseleminen. Siinä on jotakin sellaista vaikeasti selitettävää, mutta tärkeää. Usein ihmiset hukuttavat itsensä opiskeluun, työhön ja suoranaiseen menestyksen tavoitteluun. Pöllön katselu ei tuota materiaalista hyvää. Näen arvon sen pyyteettömyydessä. Meidän kaikkien pitäisi pysähtyä katsomaan pöllöä tai vaikka meren aaltoja kokeaksemme ja tajutaksemme... jotakin? Mitä? Oma arvomme ehkä.

Ap, olen ihan varma, että sinussa on paljon arvokkaita ominaisuuksia! Viesteistästäsi ainakin ilmenee älykkyys, kielellinen lahjakkuus ja huumorintaju. Nuoruus on vaikeaa aikaa. Olen varma, että tilanne tulee helpottamaan viimeistään varhaisessa aikuisiässä, kun alat löytää omaa paikkaasi maailmassa. Tukea sinun olisi hyvä saada, joten on hyvä, että käyt juttelemassa psykologille.

Voi miten ihana viimeinen kommentti, liikuttava. <3 Palasin vasta nyt metästä, pöllö jäi nukkumaan sinne.

Ap

AP on aika kärsivällinen jon on jaksanut tuijotella lintua näin kauan. :D

Olen kyllä. Ei sitä tosiaan huomaa miten nopeasti aika kuluu, luulin taas olleeni korkeintaan tunnin. Jos joku haluaa olla kaverini ja tavoittaa minut jatkossa, minut voi löytää kikistä nimellä Mymsy.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja niin taitaa hiipua tämä kaunis keskustelu. Kuinkas muutoin? Nyt on varmasti saavutettu se henkilökohtaisuuden taso, joka tämänkaltaisella palstalla voidaan saavuttaa. Minulle syntyi kuva älykkäästä ja tuntevasta nuoresta tytöstä, joka meidän ventovieraiden aikuisten suopeuden lisäksi hyväksyntää edes joiltain ikäisiltään. Tilanne taitaa olla vaikea. Ne nuoret, joita tämä Pöllötyttö arjessaan kohtaa, eivät taida usein olla tarpeeksi pitkäjänteisiä näkemään kankean puheilmaisun takana piilevän ajattelun hienouden.

Tuntuu haikealta. Jo ensimmäistä kommenttiani kirjoittaessani tunsin jotakin erityistä. Olkoon se nyt vaikka ihastusta sitten, niin säädytön kuin ajatus onkin. Tällaista elämä kuitenkin on. Monet kiehtovat ihmiset joutuu jättämään taakseen mitä erilaisimmista syistä. Tietäisimpä, mistä Pöllötyttö voisi löytää sellaisia pitkäkestoisia korjaavia kokemuksia, jotka saisivat ensimmäisessä viestissä ilmenevät itsetuhoiset ja epätoivoiset ajatukset jäämään pois. Onhan psykologeista ja terapeuteista hyötyä, en halua vähätellä, mutta uskon, että vasta tavallisten arkipäivien kokemukset ovat niitä, jotka todella kantavat.

Erityisesti minua kosketti tuo pöllön katseleminen. Siinä on jotakin sellaista vaikeasti selitettävää, mutta tärkeää. Usein ihmiset hukuttavat itsensä opiskeluun, työhön ja suoranaiseen menestyksen tavoitteluun. Pöllön katselu ei tuota materiaalista hyvää. Näen arvon sen pyyteettömyydessä. Meidän kaikkien pitäisi pysähtyä katsomaan pöllöä tai vaikka meren aaltoja kokeaksemme ja tajutaksemme... jotakin? Mitä? Oma arvomme ehkä.

Mulle tulee ajatus tästä keskustelusta, että emme todellisuudessa näekään toisissa henkilöissä sitä, mitä he todella ovat. Ehkä emme osaa kohdata toisiamme tai ehkä osin myös kätkemme asioita itsestämme, jotta muut eivät huomaisi niitä. Ap, joka on jo saanut lempinimen pöllötyttö, on selvästi sisimmissään paljon moniulotteisempi henkilöhahmo, mitä muut luultavimmin edes kuvittelevatkaan. Ehkä hänkin kätkee tunteitaan muilta, jotta hän ei satuttaisi itseään enempää. Monet pelkäävät näyttää herkkyyttä, koska se pelottaa, että muiden silmissä näyttäisi heikolta ja se on hyvin ikävää. Ehkä monikin voisi olla onnellisempi, jos ei olisi tarvetta esittää muuta kuin on ja ihmiset voisi hyväksyä toisensa sellaisena kuin ovat. Joskus jopa itselleni tulee tunne, että pitäisi olla jotenkin tietynlainen, että olisi riittävän hyvä. Mutta kelle sitä roolia vedetään ja miksi? Mä aidosti uskon, että harva kykenee olemaan aina joka tilanteessa sellainen kuin on, koska yhteiskunta ja kulttuuri, jossa olemme kasvaneet ovat määrittäneet, että millainen on sopivaa ja millainen ei. On olemassa kapea muotti ihanneihmisestä, johon ei voi vain kaikki mahtua ja se saa liian monet kokemaan itsensä enemmän tai vähemmän epäonnistuneeksi.

<3

Kaunis ihminen. Upea. Jos olisin nuorempi, rakastuisin aloittajaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja niin taitaa hiipua tämä kaunis keskustelu. Kuinkas muutoin? Nyt on varmasti saavutettu se henkilökohtaisuuden taso, joka tämänkaltaisella palstalla voidaan saavuttaa. Minulle syntyi kuva älykkäästä ja tuntevasta nuoresta tytöstä, joka meidän ventovieraiden aikuisten suopeuden lisäksi hyväksyntää edes joiltain ikäisiltään. Tilanne taitaa olla vaikea. Ne nuoret, joita tämä Pöllötyttö arjessaan kohtaa, eivät taida usein olla tarpeeksi pitkäjänteisiä näkemään kankean puheilmaisun takana piilevän ajattelun hienouden.

Tuntuu haikealta. Jo ensimmäistä kommenttiani kirjoittaessani tunsin jotakin erityistä. Olkoon se nyt vaikka ihastusta sitten, niin säädytön kuin ajatus onkin. Tällaista elämä kuitenkin on. Monet kiehtovat ihmiset joutuu jättämään taakseen mitä erilaisimmista syistä. Tietäisimpä, mistä Pöllötyttö voisi löytää sellaisia pitkäkestoisia korjaavia kokemuksia, jotka saisivat ensimmäisessä viestissä ilmenevät itsetuhoiset ja epätoivoiset ajatukset jäämään pois. Onhan psykologeista ja terapeuteista hyötyä, en halua vähätellä, mutta uskon, että vasta tavallisten arkipäivien kokemukset ovat niitä, jotka todella kantavat.

Erityisesti minua kosketti tuo pöllön katseleminen. Siinä on jotakin sellaista vaikeasti selitettävää, mutta tärkeää. Usein ihmiset hukuttavat itsensä opiskeluun, työhön ja suoranaiseen menestyksen tavoitteluun. Pöllön katselu ei tuota materiaalista hyvää. Näen arvon sen pyyteettömyydessä. Meidän kaikkien pitäisi pysähtyä katsomaan pöllöä tai vaikka meren aaltoja kokeaksemme ja tajutaksemme... jotakin? Mitä? Oma arvomme ehkä.

Mulle tulee ajatus tästä keskustelusta, että emme todellisuudessa näekään toisissa henkilöissä sitä, mitä he todella ovat. Ehkä emme osaa kohdata toisiamme tai ehkä osin myös kätkemme asioita itsestämme, jotta muut eivät huomaisi niitä. Ap, joka on jo saanut lempinimen pöllötyttö, on selvästi sisimmissään paljon moniulotteisempi henkilöhahmo, mitä muut luultavimmin edes kuvittelevatkaan. Ehkä hänkin kätkee tunteitaan muilta, jotta hän ei satuttaisi itseään enempää. Monet pelkäävät näyttää herkkyyttä, koska se pelottaa, että muiden silmissä näyttäisi heikolta ja se on hyvin ikävää. Ehkä monikin voisi olla onnellisempi, jos ei olisi tarvetta esittää muuta kuin on ja ihmiset voisi hyväksyä toisensa sellaisena kuin ovat. Joskus jopa itselleni tulee tunne, että pitäisi olla jotenkin tietynlainen, että olisi riittävän hyvä. Mutta kelle sitä roolia vedetään ja miksi? Mä aidosti uskon, että harva kykenee olemaan aina joka tilanteessa sellainen kuin on, koska yhteiskunta ja kulttuuri, jossa olemme kasvaneet ovat määrittäneet, että millainen on sopivaa ja millainen ei. On olemassa kapea muotti ihanneihmisestä, johon ei voi vain kaikki mahtua ja se saa liian monet kokemaan itsensä enemmän tai vähemmän epäonnistuneeksi.

Onkohan tuota Pöllötyttö-nimeä käyttänyt kukaan muu kuin minä? Otin sen käyttöön vain siksi, että "ap" on niin tavattoman ankea... hyvä, ettei käytetä sanaa "toimija". Kyllähän hän nyt julkaisi kik-nimimerkkinsäkin. Lienee hyvä, etten käytä kikiä.

Olen joskus mietiskellyt tuota sosiaalisista paineista johtuvaa roolin vetämistä. Tulin sellaiseen johtopäätökseen, että mitään sellaista emme pysty esittämään, mitä meissä ei ole, mutta voimme erilaisissa tilanteissa esittää erilaisia puolia itsestämme. Ongelmaksi ei tämän ajatusmallin mukaan muodostu se, että esitämme jotakin, mitä emme ole, vaan se, että joudumme tuomaan esiin vain liian kapean osan persoonaamme, ja kaikki se tukahdutettu aiheuttaa tuskaa. Myönnän auliisti, että tämä on jonkintasoista kyökkipsykologiaa. 

-Se, joka jo haikeana arveli keskustelun päättyvän-

Nyt mennään taas niin syvällisiksi, ettei oma aivokapasiteettini riitä. Kiitos ja hei. :D

Ap

Voi voi, nytkö hän sitten meni :/