Lue keskustelun säännöt.
Vihaan elämääni ''erityisnuorena''
11.10.2018 |
Olen 16-vuotias nuori ja inhoan elämääni erityisnuorena. Tunnen olevani täysin arvoton ja haluaisin vain kuolla.
Minulla on asperger, dysfasia, määrittelemättömiä laaja-alaisia oppimisvaikeuksia sekä ADD. Elämä on hankalaa, olen yksinäinen ja koen olevani äärimmäisen typerä (ja sitä olenkin). Kukaan ei halua olla kaverini, koska olen outo enkä osaa käyttäytyä normaalisti. Muutamia ''sosiaalisia normeja'' olen opetellut ulkoa, kuinka joissakin tilanteissa kuuluu reagoida. Puhuminen on äärimmäisen hankalaa ja tökkivää, robottimaista. Minua pidetään tämän takia törkeänä ja epäkohteliaana, mutta en osaa vieläkään puhua normaalisti ja ääneni on monotoninen. Koulussa en ymmärrä mitään enkä opi mitään, enkä myöskään arkielämässä. Tuntuu siltä kuin olisin pieni jälkeenjäänyt lapsi teinitytön kehossa, kuin kehitys olisi pysähtynyt. Minulla ei ole todettu kehitysvammaa ja koulun olen käynyt ihan normaalissa luokassa, paitsi matematiikan mukautettuna. Minulla ei ole oikeastaan mitään vahvuuksia ja ainoa avuni on ulkonäköni, joka sekin on nykyään vain keskitasoa, koska kampaaja pilasi hiukseni ja olen lihonut. Koulussa pärjään lukemalla kaiken ja kaikki jää mieleen kuvamuistin avulla, muistan siis tismalleen mitä kirjassa luki, mutta en varsinaisesti koskaan sisäistä mitään. Tästä ei ole vielä koitunut mitään ongelmia, mutta arkielämässä tämä tulee varmasti jossain vaiheessa näkymään. Kaipaisin jonkinlaista vertaistukea ja apua, halusin vain avautua ja purkaa näitä tuntemuksia jonnekin. Kamala olo. :(
Kommentit (152)
No tuo pöllö on kiinnostanut kovasti ja sitä seurasin viime talvena jopa 6 tuntia päivässä helposti. Muuta en oikein nyt keksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kääntäjän työ olisi varmasti mukavaa, mutta palkat taitaa olla aika pieniä sillä alalla.
Ap
Työ voi olla todella kiinnostavaa ja ehkä sopisi sinulle, koska kirjoitat hyvin (paljon paremmin, kuin moni aikuinen). Raha tässä tuskin on tärkeintä. Älä turhaan ole noin ankara itsellesi.
No jo vain on pöllöinnostus. Jaksaisinpa minäkin!
Minä olin nuorena tavattoman innostunut purjeveneistä. Purjehdin myös, mutta jotenkin innostukseni oli visuaalista ja esteettistä. Ei minua kilpapurjehdus kovin paljon kiinnostanut. Mielummin kuuntelin tuulen huminaa ja katselin, kun keula leikkasi vettä. Yritin opiskella veneenrakennusta, mutta kun on peukalo keskellä kämmentä, niin olin töissäni kamalan hidas. Lähettivät minut takaisin lukioon sieltä amiksesta. Edelleen piirtelen purjeveneitä joskus, lainkaan miettimättä sitä, millainen oikean purjeveneen kuvan tulisi olla.
Nykyään tuollainen paneutunut innostuneisuus on kadonnut. Kirjoittaminen on kyllä jees. Käyhän tämä palstailu jonkinlaisesta aivojumpasta, kun kirjoittelee. Tosin osa jutuistani on melko vähäjärkisiä.
Sitä pöllöä seuratessa ei edes huomaa ajankulua, luulin olleeni metsässä vain vartin, mutta olinkin ollut useamman tunnin. Saatoin vain katsella kun se nukkui tai pyöritteli päätään. :DD Se halusi seurata minua ja lensi perässäni pitkin metsää. Ihanaa, että se on palannut. <3
Ap
Voi rakas ❤️Tuo kuulostaa ihan mun tytöltä muutaman vuoden kuluttua😟samat diagnoosit ja saman kuuloinen elämä.... muista että olet tärkeä ja arvokas❤️❤️❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä pöllöä seuratessa ei edes huomaa ajankulua, luulin olleeni metsässä vain vartin, mutta olinkin ollut useamman tunnin. Saatoin vain katsella kun se nukkui tai pyöritteli päätään. :DD Se halusi seurata minua ja lensi perässäni pitkin metsää. Ihanaa, että se on palannut. <3
Ap
Kuulostaa ihanalta eläinystävältä. Terveisiä pöllölle! T. se 30v. dysfaatikko
Sinä kirjoitat hyvin ja sujuvaa tekstiä eli ainakin yksi avu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
109, kiitos ja tsemppiä tytöllesi❤ Kerron pöllölle terveisiä :) Menen taas tänään sitä katsomaan ja ehkä saan otettua kuviakin. :) Se on todella rakas ja tärkeä minulle.
Kirjoittaminen onkin aina ollut minulle helppoa, ainekirjoituksissa pärjäsin erittäin hyvin ja ala-asteella kirjoitin niin upean runon Talvivaarasta, että opettaja luki sen ääneen ja piirsi hymiön runon viereen. Saipahan nauraa. :D Sain kokeesta 10. Se tuntui erityisen hyvältä silloin, koska juuri niihin aikoihin monet opettajat ja erityisopettaja epäilivät minun olevan kehitysvammainen. Siitä sain uutta intoa opiskeluun ja kaikki kieltenopettajat ovat olleet minulle aina tärkeitä ja heitä olen ihaillut, koska he ovat nähneet vahvuuteni ja tukeneet ja kannustaneet minua lyttäämisen sijaan. Kiitos siitä heille kaikille. <3
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sä olet hyvä kielissä ja opit valokuvamuistilla asiat hakeudu opiskelemaan esimerkiksi suomea ja englantia. Voit toimia sen jälkeen tutkijana, kirja-alalla, kääntäjänä yms. Kandi ja gradu voi kuulostaa pelottavalta, jos on ongelmia, mutta oikeasti sen jälkeen kun on aineisto kasassa ja rakenne suunniteltu niin kandi on muutaman illan homma ja gradu ehkä kuukauden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä osaat reflektoida itseäsi niin hyvin, että väkisinkin tulet ajan mittaan myös kehittäneesi itseäsi heikoilla osa-alueilla. Kyllä se siitä!
Yritän kosasto opiskella matematiikkaa ja muita vaikeita aineita myös kotona, nyt olen sentään kertotaulut oppinut ja osaan laskea peruslaskuja jos lasken allekkain. Iso edistysaskel minulle, vaikka kuulostaakin lähinnä säälittävältä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
109, kiitos ja tsemppiä tytöllesi❤ Kerron pöllölle terveisiä :) Menen taas tänään sitä katsomaan ja ehkä saan otettua kuviakin. :) Se on todella rakas ja tärkeä minulle.
Kirjoittaminen onkin aina ollut minulle helppoa, ainekirjoituksissa pärjäsin erittäin hyvin ja ala-asteella kirjoitin niin upean runon Talvivaarasta, että opettaja luki sen ääneen ja piirsi hymiön runon viereen. Saipahan nauraa. :D Sain kokeesta 10. Se tuntui erityisen hyvältä silloin, koska juuri niihin aikoihin monet opettajat ja erityisopettaja epäilivät minun olevan kehitysvammainen. Siitä sain uutta intoa opiskeluun ja kaikki kieltenopettajat ovat olleet minulle aina tärkeitä ja heitä olen ihaillut, koska he ovat nähneet vahvuuteni ja tukeneet ja kannustaneet minua lyttäämisen sijaan. Kiitos siitä heille kaikille. <3
Ap
Runo Talvivaarasta, varsin omaperäistä. Muutenkin olet hyvin omaperäinen ja siten kiinnostava persoona. <3
Seurasin uutisia jo pienenä ja Talvivaara aiheutti aikoinaan murhetta myös kotona, siitä keksinkin runon. :D
Ap
Mukava, että Pöllötyttö on jaksanut palata tänne tänäänkin! Jotakin niin kiinnostavaa on hänen persoonassaan ja koko tässä keskustelussa, että hän oli mielessäni hetken vielä mennessäni nukkumaan ja nyt piti palata tänne katsomaan. Ehkä kaikkein tärkeintä on se lämmin ilmapiiri, joka tässä keskusteluketjussa on vallinnut.
Tiedätkö, että voi hyvin olla että tuo sinun tosi kauan kestänyt paha olo itseäsi kohtaan, ymmärryksen puute muilta sinun ongelmistasi jne on viivästyttänyt sinussa niitä mahdollisuuksia, joita sinussa kyllä on. Kun et usko itseesi eikä usko muutkaan, niin silloin ei opi fiksutkaan.
Minulla oli miesystävä, jolla on puheentuoton ongelmia ja sellaista "hitautta", oikeasti häntä ulkopuoliset saattoi luulla vammaiseksi (mitä se edes tarkoittaa, miljardia eri asiaa, ihan kuten "normaalikin"). Mutta kuten sinä, hän osasi kirjoittaa tosi hyvin. Olimme usean vuoden yhdessä, ja hän ihan aikuisiällä "oppi" puhumaan kun sai vihdoin vähän sparrausta. Oikeasti hän oli verbaalistin tosi lahjakas, kun olihan hänellä hyvä pohja kielitaidolle, suorastaan erinomainen.
Empatiaa olet jo saanut, nyt saat kannustusta. Ihmisen aivot kehittyy 25-vuotiaaksi. Sinulla on mahdollisuuksia vaikka ja mihin, mutta tärkeintä on uskoa itseensä, niin siirappiselta kuin se kuulostaakin. Toiseksi tärkeintä on olla välittämättä urpoista, sillä luoja - niitä riittää. Kolmanneksi, sinun pitäisi löytää elämääsi niitä ihmisiä, jotka kannustavat sinua ja haluavat tukea sinua.
Minkä ikäinen olitkaan? Olisiko sinun mahdollista päästä jonkinlaisiin terapioihin? Kuulostaa holhoamiselta, mutta esim. puheen jäsentely ja tunteiden tai sitten ihan vaan toimintaterapia (kuten puhe jne) on kuitenkin enemmänkin treeniä.
Miesystäväni kohdalla yksi ongelma mielestäni oli jonkinasteinen kaavoihin kangistuminen ja eristäytyminen. Sekä liikunnan puute. Käsi-silmäkoordinaatio ja tasapainon haastaminen herättää aivoja ihan eri tavalla, kuin jatkuva istuminen. Muistan, että hän noin vuoden urheiltuaan (ihan normaaleja juttuja mitä itse tein ja hän tuli mukaan, sali, metsäjuoksut, pelailu) oli itsekin sitä mieltä, että on ihan eri tavalla mentaalisesti hereillä.
Nykyään tuo miesystäväni on toisessa maassa tutkijana, ja hänellä on todella mukava vaimo.
Mutta jos et muuta muista tästä kirjoituksesta, niin muista se että oppiminen on elinikäistä. Itse olen oppinut haastavimmat jutut elämässäni vasta lähempänä 30 vuotta. Sellaisia joista koulussa ajattelin, että olenpa tyhmä kuin en osaa.
Älä lannistu. Me kaikki juostaan maratonia, mutta varsinkin nuorena luulee olevansa pikamatkalla. Jos jo nyt voit ymmärtää, että oletkin maratonilla, niin elämä ei tunnu niin musertavalta. Vuosi tai kaksi ei ole mitään, yritä vain nauttia matkasta ja jaksa haastaa itsesi välillä.
Vierailija kirjoitti:
Sitä pöllöä seuratessa ei edes huomaa ajankulua, luulin olleeni metsässä vain vartin, mutta olinkin ollut useamman tunnin. Saatoin vain katsella kun se nukkui tai pyöritteli päätään. :DD Se halusi seurata minua ja lensi perässäni pitkin metsää. Ihanaa, että se on palannut. <3
Ap
Anteeksi kun en ole lukenut koko ketjua, mutta tiedätkö jo mikä pöllö oli kyseessä? Suomessa ei ole paljoa pöllöjä, niin niitä on helppo lähteä tunnistamaan. Silmien väri ja koko on hyviä vihjeitä. Oikein pieni lihapullan kokoinen pöllö voisi olla varpuspöllö, mutta ne on päiväaktiivisia.
Pieni harmaa keltasilmäinen voisi nukkua, helmipöllö.
Iso harmaa -viirupöllö. Tai vähän rusehtavanharmaa - lehtopöllö. Mutta viirulla keltaiset ja lehdolla ruskeat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan lintuja ja luontokuvaamista ja sen kai voisi laskea harrastukseksikin. :D
ApVoi. Tuntisinpa sinut. Voisimme lähteä kuvaamaan yhdessä. Ei tarvitsisi paljon puhua, kunpahan saisi sovittua, mihin mennään ja koska. En minäkään ole kova puhumaan. Kirjoittaminen on mukavampaa ja helpompaa. Nuoruuteni oli jossain määrin samanlainen kuin sinun. Minusta ei tullut yhteiskuntakelpoista, mutta kameran ja tietokoneen olen saanut hankittua. Ja jopa piuhan niiden väliin! :D
Mutta en minä voi sinun yhteystietojasi kysellä. Kiitos. Anteeksi. Tai jotakin. Kaikkea hyvää ainakin!
Suosittelen etsimään (teitä molempia) seuraa lintutieteellisistä yhdistyksistä. Pk-seudulla tringa järjestää mm. retkiä mutta muuallakin maassa on. Lintuihmisissä on paljon kaikenlaisia, kiinnostus lintuihin yhdistää ja puhuminen ei ole mikään vaatimus :D Ja lehdet esimerkiksi julkaisee kuvia ja kirjoituksia, tringalla oma lehti.
Facebookissa kannattaa liittyä isoon ryhmään "suomen linnut" ja laitella sinne kuvia. Olen oppinut vaikka miten paljon uusia lintuja siellä.
En osaa ehdottaa ammattia, mutta koska se metsäpöllö tuntuu olevan tärkeä ystävä ja valokuvaus lähellä sydäntä, niin ehdottaisin että ap kirjoittaa jonkun tarinan siitä pöllöstä ja kuvittaa sen. Ihan vain satunnaisten netinselailijoiden iloksi, tai omaksi ilokseen, jos ei uskalla jakaa sitä.
Aspergereilla on usein joku erityinen mielenkiinnon kohde, johon he uppoutuvat kokonaisvaltaisesti ja josta voi tulla ammatti tai rakas harrastus. Onko sinulla ap tällaista?