Kauniin kaverin kanssa kahvilla, ohi kulkenut mies pysähtyi katsomaan kaveria "Ju""ta kun on kaunis nainen !". Oma rumuus iski taas päin naamaa:(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, että ihmisiä arvotetaan sattumanvaraisten ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Jos satut olemaan kaunis olet aitomaattisesti parasta mitä maa päällään kantaa ja jos puolesta ruma, ketään ei kiinnosta ja olet tuomittu elämään kävelevänä paskaläjänä. Eihän tätä tilannetta kestäkään. Joskun nuorempana vielä kuvittelin, että henkisillä ominaisuuksilla voi kompensoida, mutta paskan marjat. Nykyään olen katkeroitunut, masentunut ja vittumainen. Kaunis nainen saa olla todella mukava ja fiksu, että siedän sellaista läheisyydessäni.

Jep, kun on kaunis niin ihmiset pitää automaattisesti muutenkin parempana, saati sitten miehet. Jos ei ole kaunis pitää olla moninverroin fiksumpi, hauskempi jne jotta saa huomiota, mutta itse olen rumuuden lisäksi tylsä. Se ei haittaisi jos näyttäisin alusvaatemallilta, olisin heti mielenkiintoisen hiljainen.

Juuri näin . Kauniin kaikki luonteenpiirteet käännetään positiiviksiksi vaikka väkisin kun taas ruman tekemiset tai sanomiset ei kiinnosta ketään. Harmaavarpusen on turha yrittää piipittää nurkassa.

Jos harmaavarpunen on sinut itsensä kanssa, hän ei huomion keskipisteeksi hakeudukaan. Ja tuskin on kauniskaan hakeutunut, hänet vähän niinkuin väkisin sinne usein työnnetään. Mikään ei rumenna enempää kuin katkeruus. Nauti elämästä ja siitä, mitä sinulla on, niin alat kukoistaa!

Tiedän monta naista, joita ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa kauniiksi. Mutta he käyttäytyvät, kuin olisivat kauniita: hymyillen, rennosti, seurallisesti, pää pystyssä, siihen tyyliin että heipparallaa maailma, tässä olen ja mitähän mukavaa tänään tapahtuu? He kampaavat tukkansa, pukeutuvat kivasti ja heistä huokuu terve, iloinen itsearvostus.

Yllätys yllätys, seuraa riittää. Positiivisesta ihmisestä alkaa etsiä kauneutta. Ja sitä löytyy, kuten meistä aivan jokaisesta. Sen sijaan kaunotarta ei ihailla, jos hän on koppava, nyrpeä, ilkeä ja itserakas.

Tämä! Koska ihminen näyttää itsevarmalta ja onnelliselta, siihen on katselevan silmäparin aivoituksissa pakko olla syy. Olisiko hän noin onnellinen, ellei olisi kaunis, suosittu ja rakastettu? No ei, päättelee Aivo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herrasmies tietää, että seurueen kaikkia naisia on huomioitava tasapuolisesti, eikä niin, että suodaan huomiota vain seurueen kaunottarelle. No, suomalainen mies on keskimäärin kaukana herrasmiehestä. Ymmärsin kyllä, että mies ei kuulunut seurueeseenne, mutta aiheutti möläytyksellään kiusallisen tilanteen yhtä kaikki.

Älä nyt viitsi, ihan niin kuin naiset huomioisi tasaisesti niin rumat, kuin komeat miehet.

Itsekin naisena syyllistyn siihen, että suorastaan loukkaannun ja rupean ilkeäksi, jos joku ruma mies koittaa jututtaa mua.

Ei kaikki ole mulkkuja vaikka sinä olet. Minä olen ainakin kaikille ystävällinen, ei tulisi mieleenkään olla jollekin ilkeä ulkonäön takia.

Oon monesti havahtunut että mun ystäväni, sekä naiset että miehet ovat kauniita ja hyvännäköisiä. Sellaisella tavallisella normaalilla tavalla kauniita. Jos joku kehuu ystävääni niin tunnen vain iloa, koska olen samaa mieltä! Itse olen aika tavis, monen mielestä varmaan rumakin mutta ajattelen olevani sen verran kiva sisältä ettei se "rumuus" haittaa. Läheiset kehuu kauniiksi niin se riittää mulle. Johtuu varmasti luonteesta että tekee nätimmäksi :)

Vierailija kirjoitti:

Oon monesti havahtunut että mun ystäväni, sekä naiset että miehet ovat kauniita ja hyvännäköisiä. Sellaisella tavallisella normaalilla tavalla kauniita. Jos joku kehuu ystävääni niin tunnen vain iloa, koska olen samaa mieltä! Itse olen aika tavis, monen mielestä varmaan rumakin mutta ajattelen olevani sen verran kiva sisältä ettei se "rumuus" haittaa. Läheiset kehuu kauniiksi niin se riittää mulle. Johtuu varmasti luonteesta että tekee nätimmäksi :)

Se on tosiaan aivan sama miltä se nainen näyttää, varsinkin jos on suu väärinpäin. Minä haluan hyvällä itsetunnolla varustetun tavisnaisen enkä enää kelpuuta kauniita. Liian monta oölut itseään täynnä olevia prinsessoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että ystäväni on ujo ja kiusaantuu huomiosta on laiha lohtu. Pituus noin 175, luonnokiharat alaselkään, hiukan olivinsävyyn vivahtava "tumma" iho ja hymy kuin hammastahna-mainoksesta, ilman meikkiäkin upea ilmestys. Vaikka tässä iässä (30v) pitäisi jo olla hyvä itsetunto, silti on vaikea hyväksyä sitä että' itse niin karmea ilmestys. Pituutta tasan 160, leveä lantio, pienet riipputissit, kaksoisleuka, ienhymy, muodoton pyöreä naama, iso pottunenä, kalpea punottava iho ja maantienväriset, aina rasvaiselta näyttävät hiukset jotka ovat niin ohuet että päänahka loistaa. Vaikka miten sutisi ennen ovesta lähtöä ripsaria, ei tämä naama miksikään muutu! Miten te muut rumat naiset, etenkin jos teillä on yrittämättä upeita ystäviä, kestätte?

Minä olen iloinen, että en ole mikään superkaunotar. Lapsena minua pidettiin tosi sievänä ja sain ala-asteella kokea sen, miltä tuntuu kun pojat ahdistelevat ja lähentelevät, ulkonäön vuoksi. Sitten kasvoin aikuiseksi ja kasvonpiirteiden kehittyessä minusta tuli kohtalaisen ruma. Tämähän oli ensin järkytys, mutta lopulta tajusin asian hyvät puolet: kun mies ihastuu ja rakastuu minuun, syynä siihen on jokin muu kuin ulkonäköni. Saan siis miehen, joka nauttii seurastani, arvostaa aidosti persoonallisuuttani ja jakaa samat elämänarvot. Lisäksi vältyn joutumasta nalkkiin sellaisen miehen kanssa, joka juoksee pelkän ulkonäön perässä. Sellaisen kanssa ei nimittäin se kauniskaan nainen tule onnelliseksi.

Uskon aidosti mahdollisuuteni onneen olevan yhtä hyvät kuin kauniillakin naisilla on. Haasteet ja kipukohdat vain ovat erilaisia.

Ps. pukeutumistyyliä ja hiustyyliä jne. kannattaa aina kehittää, olipa minkä näköinen tahansa. Tyylikkyys kertoo sisäisestä kauneudesta tavalla, joka on selvästi nähtävissä ulospäin. Ja täsmälleen sama ihminen tyylikkäänä on moninkertaisesti vetävämpi verrattuna tyylittömään versioon itsestään!

No kiva että miehet kuitenkin ihastuu ja rakastuu, mitäpä tehdä kun kukaan ei ihastu saati rakastu?

Kuule, ei niihin hyvännäköisiinkään välttämättä kukaan rakastu. Moni vaan halua petiin, käyttää vähän niinkun r***ku alustana. Kuulostaa hirveältä, mutta on totuus. Jos olet "ruma" ja joku osoittaa sanoin ja teoin rakastavansa sua, niin se on taatusti tosissaan. Kaunis ei voi koskaan olla varma, onko tunteet aitoja, vai hakeeko mies vain näyttelyesinettä jne. Tuollainen randomin kommentointi julkisesti jonkun ulkonäköä, sillä ei todellakaan haeta sitä, että hirveesti ihailtaisiin. Sillä on vain ja ainoastaan nolaustarkoitus.

Tämän allekirjoitan. On aivan kauheaa huomata olevansa miehelle vain näyttelyesine, jota on kivaa panna ja esitellä kavereille. Kun sitten jäädään kahdestaan ja tahtoisi jutellakin jostakin, miestä ei kiinnosta. Ei ole ihanaa olla täydellinen barbienukke, jonka kuitenkin on parempi pitää suunsa kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Oon monesti havahtunut että mun ystäväni, sekä naiset että miehet ovat kauniita ja hyvännäköisiä. Sellaisella tavallisella normaalilla tavalla kauniita. Jos joku kehuu ystävääni niin tunnen vain iloa, koska olen samaa mieltä! Itse olen aika tavis, monen mielestä varmaan rumakin mutta ajattelen olevani sen verran kiva sisältä ettei se "rumuus" haittaa. Läheiset kehuu kauniiksi niin se riittää mulle. Johtuu varmasti luonteesta että tekee nätimmäksi :)

No en minäkään kaipaa tuntemattomien kehuja vaan sitä että olisi niitä läheisiä kuten mies, vaan sitä ei saa jos ei ole joko kaunis tai kiinnostava, minä en ole kumpaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että ystäväni on ujo ja kiusaantuu huomiosta on laiha lohtu. Pituus noin 175, luonnokiharat alaselkään, hiukan olivinsävyyn vivahtava "tumma" iho ja hymy kuin hammastahna-mainoksesta, ilman meikkiäkin upea ilmestys. Vaikka tässä iässä (30v) pitäisi jo olla hyvä itsetunto, silti on vaikea hyväksyä sitä että' itse niin karmea ilmestys. Pituutta tasan 160, leveä lantio, pienet riipputissit, kaksoisleuka, ienhymy, muodoton pyöreä naama, iso pottunenä, kalpea punottava iho ja maantienväriset, aina rasvaiselta näyttävät hiukset jotka ovat niin ohuet että päänahka loistaa. Vaikka miten sutisi ennen ovesta lähtöä ripsaria, ei tämä naama miksikään muutu! Miten te muut rumat naiset, etenkin jos teillä on yrittämättä upeita ystäviä, kestätte?

Minä olen iloinen, että en ole mikään superkaunotar. Lapsena minua pidettiin tosi sievänä ja sain ala-asteella kokea sen, miltä tuntuu kun pojat ahdistelevat ja lähentelevät, ulkonäön vuoksi. Sitten kasvoin aikuiseksi ja kasvonpiirteiden kehittyessä minusta tuli kohtalaisen ruma. Tämähän oli ensin järkytys, mutta lopulta tajusin asian hyvät puolet: kun mies ihastuu ja rakastuu minuun, syynä siihen on jokin muu kuin ulkonäköni. Saan siis miehen, joka nauttii seurastani, arvostaa aidosti persoonallisuuttani ja jakaa samat elämänarvot. Lisäksi vältyn joutumasta nalkkiin sellaisen miehen kanssa, joka juoksee pelkän ulkonäön perässä. Sellaisen kanssa ei nimittäin se kauniskaan nainen tule onnelliseksi.

Uskon aidosti mahdollisuuteni onneen olevan yhtä hyvät kuin kauniillakin naisilla on. Haasteet ja kipukohdat vain ovat erilaisia.

Ps. pukeutumistyyliä ja hiustyyliä jne. kannattaa aina kehittää, olipa minkä näköinen tahansa. Tyylikkyys kertoo sisäisestä kauneudesta tavalla, joka on selvästi nähtävissä ulospäin. Ja täsmälleen sama ihminen tyylikkäänä on moninkertaisesti vetävämpi verrattuna tyylittömään versioon itsestään!

No kiva että miehet kuitenkin ihastuu ja rakastuu, mitäpä tehdä kun kukaan ei ihastu saati rakastu?

Kuule, ei niihin hyvännäköisiinkään välttämättä kukaan rakastu. Moni vaan halua petiin, käyttää vähän niinkun r***ku alustana. Kuulostaa hirveältä, mutta on totuus. Jos olet "ruma" ja joku osoittaa sanoin ja teoin rakastavansa sua, niin se on taatusti tosissaan. Kaunis ei voi koskaan olla varma, onko tunteet aitoja, vai hakeeko mies vain näyttelyesinettä jne. Tuollainen randomin kommentointi julkisesti jonkun ulkonäköä, sillä ei todellakaan haeta sitä, että hirveesti ihailtaisiin. Sillä on vain ja ainoastaan nolaustarkoitus.

Tämän allekirjoitan. On aivan kauheaa huomata olevansa miehelle vain näyttelyesine, jota on kivaa panna ja esitellä kavereille. Kun sitten jäädään kahdestaan ja tahtoisi jutellakin jostakin, miestä ei kiinnosta. Ei ole ihanaa olla täydellinen barbienukke, jonka kuitenkin on parempi pitää suunsa kiinni.

Sieltä suusta tulevassa annissa on vikaa. Ei kukaan ole puhumatta ihmisen kanssa sen takia että hän on kaunis.

Vierailija kirjoitti:

Oudolta se kuulostaa, jos iho on oliivin värinen. Vihreän vai mustan?

En ole ap, mutta esim. Jennifer Lopez on vaalea oliivi.

Onhan se nöyryyttävää. Esim muistan ikuisesti erään baari-illan muutama vuosi sitten; meitä oli seitsemän naisen porukka; jokainen heistä pokattiin baarista ja lähtivät illan jälkeen harrastamaan seksiä tai lähtivät kotiin miestensä luo. Vain yksi lähti yksin kotiin ja se olin minä. Itkin varmaan kaksi tuntia tuon jälkeen ja vannoin etten enää koskaan lähde baariin :(

Luonnonkiharat/paksut pitkät hiukset vetoavat miehiin, vaikka alla olisi miten susiruma akka. Sama juttu kun  isot tissit hoikassa kropassa, naama ei merkitse mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että ystäväni on ujo ja kiusaantuu huomiosta on laiha lohtu. Pituus noin 175, luonnokiharat alaselkään, hiukan olivinsävyyn vivahtava "tumma" iho ja hymy kuin hammastahna-mainoksesta, ilman meikkiäkin upea ilmestys. Vaikka tässä iässä (30v) pitäisi jo olla hyvä itsetunto, silti on vaikea hyväksyä sitä että' itse niin karmea ilmestys. Pituutta tasan 160, leveä lantio, pienet riipputissit, kaksoisleuka, ienhymy, muodoton pyöreä naama, iso pottunenä, kalpea punottava iho ja maantienväriset, aina rasvaiselta näyttävät hiukset jotka ovat niin ohuet että päänahka loistaa. Vaikka miten sutisi ennen ovesta lähtöä ripsaria, ei tämä naama miksikään muutu! Miten te muut rumat naiset, etenkin jos teillä on yrittämättä upeita ystäviä, kestätte?

Minä olen iloinen, että en ole mikään superkaunotar. Lapsena minua pidettiin tosi sievänä ja sain ala-asteella kokea sen, miltä tuntuu kun pojat ahdistelevat ja lähentelevät, ulkonäön vuoksi. Sitten kasvoin aikuiseksi ja kasvonpiirteiden kehittyessä minusta tuli kohtalaisen ruma. Tämähän oli ensin järkytys, mutta lopulta tajusin asian hyvät puolet: kun mies ihastuu ja rakastuu minuun, syynä siihen on jokin muu kuin ulkonäköni. Saan siis miehen, joka nauttii seurastani, arvostaa aidosti persoonallisuuttani ja jakaa samat elämänarvot. Lisäksi vältyn joutumasta nalkkiin sellaisen miehen kanssa, joka juoksee pelkän ulkonäön perässä. Sellaisen kanssa ei nimittäin se kauniskaan nainen tule onnelliseksi.

Uskon aidosti mahdollisuuteni onneen olevan yhtä hyvät kuin kauniillakin naisilla on. Haasteet ja kipukohdat vain ovat erilaisia.

Ps. pukeutumistyyliä ja hiustyyliä jne. kannattaa aina kehittää, olipa minkä näköinen tahansa. Tyylikkyys kertoo sisäisestä kauneudesta tavalla, joka on selvästi nähtävissä ulospäin. Ja täsmälleen sama ihminen tyylikkäänä on moninkertaisesti vetävämpi verrattuna tyylittömään versioon itsestään!

No kiva että miehet kuitenkin ihastuu ja rakastuu, mitäpä tehdä kun kukaan ei ihastu saati rakastu?

Kuule, ei niihin hyvännäköisiinkään välttämättä kukaan rakastu. Moni vaan halua petiin, käyttää vähän niinkun r***ku alustana. Kuulostaa hirveältä, mutta on totuus. Jos olet "ruma" ja joku osoittaa sanoin ja teoin rakastavansa sua, niin se on taatusti tosissaan. Kaunis ei voi koskaan olla varma, onko tunteet aitoja, vai hakeeko mies vain näyttelyesinettä jne. Tuollainen randomin kommentointi julkisesti jonkun ulkonäköä, sillä ei todellakaan haeta sitä, että hirveesti ihailtaisiin. Sillä on vain ja ainoastaan nolaustarkoitus.

Tämän allekirjoitan. On aivan kauheaa huomata olevansa miehelle vain näyttelyesine, jota on kivaa panna ja esitellä kavereille. Kun sitten jäädään kahdestaan ja tahtoisi jutellakin jostakin, miestä ei kiinnosta. Ei ole ihanaa olla täydellinen barbienukke, jonka kuitenkin on parempi pitää suunsa kiinni.

Sieltä suusta tulevassa annissa on vikaa. Ei kukaan ole puhumatta ihmisen kanssa sen takia että hän on kaunis.

No ei, mutta on, jos on valinnut itseään ihmisenä kiinnostamattoman ihmisen pelkän ulkonäön perusteella. Pitäisi jättää ne täysin eri asioista kiinnostuneet kaunottaret sitten niille, joiden mielestä toisen jutut oikeasti ovat hauskoja ja kiinnostavia, koska heitäkin varmasti löytyy.

Mulla oli nuorempana ystävä joka oli kaunis kuin mikä. Kauniit kasvonpiirteet mitä osasi meikillä korostaa ja muodokas oikeista paikoista. Mutta oli tyhmä kuin saapas , ylimielinen ja ilkeä. Häntä yritti iskeä varsinkin sellaiset vähemmän älykkäät juntit ja juopot. Edelleen on yksin ja odottaa komeaa rikasta prinssiä. Ei se kauneus aina takaa onnellista rakkaustarinaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että ystäväni on ujo ja kiusaantuu huomiosta on laiha lohtu. Pituus noin 175, luonnokiharat alaselkään, hiukan olivinsävyyn vivahtava "tumma" iho ja hymy kuin hammastahna-mainoksesta, ilman meikkiäkin upea ilmestys. Vaikka tässä iässä (30v) pitäisi jo olla hyvä itsetunto, silti on vaikea hyväksyä sitä että' itse niin karmea ilmestys. Pituutta tasan 160, leveä lantio, pienet riipputissit, kaksoisleuka, ienhymy, muodoton pyöreä naama, iso pottunenä, kalpea punottava iho ja maantienväriset, aina rasvaiselta näyttävät hiukset jotka ovat niin ohuet että päänahka loistaa. Vaikka miten sutisi ennen ovesta lähtöä ripsaria, ei tämä naama miksikään muutu! Miten te muut rumat naiset, etenkin jos teillä on yrittämättä upeita ystäviä, kestätte?

Minä olen iloinen, että en ole mikään superkaunotar. Lapsena minua pidettiin tosi sievänä ja sain ala-asteella kokea sen, miltä tuntuu kun pojat ahdistelevat ja lähentelevät, ulkonäön vuoksi. Sitten kasvoin aikuiseksi ja kasvonpiirteiden kehittyessä minusta tuli kohtalaisen ruma. Tämähän oli ensin järkytys, mutta lopulta tajusin asian hyvät puolet: kun mies ihastuu ja rakastuu minuun, syynä siihen on jokin muu kuin ulkonäköni. Saan siis miehen, joka nauttii seurastani, arvostaa aidosti persoonallisuuttani ja jakaa samat elämänarvot. Lisäksi vältyn joutumasta nalkkiin sellaisen miehen kanssa, joka juoksee pelkän ulkonäön perässä. Sellaisen kanssa ei nimittäin se kauniskaan nainen tule onnelliseksi.

Uskon aidosti mahdollisuuteni onneen olevan yhtä hyvät kuin kauniillakin naisilla on. Haasteet ja kipukohdat vain ovat erilaisia.

Ps. pukeutumistyyliä ja hiustyyliä jne. kannattaa aina kehittää, olipa minkä näköinen tahansa. Tyylikkyys kertoo sisäisestä kauneudesta tavalla, joka on selvästi nähtävissä ulospäin. Ja täsmälleen sama ihminen tyylikkäänä on moninkertaisesti vetävämpi verrattuna tyylittömään versioon itsestään!

No kiva että miehet kuitenkin ihastuu ja rakastuu, mitäpä tehdä kun kukaan ei ihastu saati rakastu?

Kuule, ei niihin hyvännäköisiinkään välttämättä kukaan rakastu. Moni vaan halua petiin, käyttää vähän niinkun r***ku alustana. Kuulostaa hirveältä, mutta on totuus. Jos olet "ruma" ja joku osoittaa sanoin ja teoin rakastavansa sua, niin se on taatusti tosissaan. Kaunis ei voi koskaan olla varma, onko tunteet aitoja, vai hakeeko mies vain näyttelyesinettä jne. Tuollainen randomin kommentointi julkisesti jonkun ulkonäköä, sillä ei todellakaan haeta sitä, että hirveesti ihailtaisiin. Sillä on vain ja ainoastaan nolaustarkoitus.

Tämän allekirjoitan. On aivan kauheaa huomata olevansa miehelle vain näyttelyesine, jota on kivaa panna ja esitellä kavereille. Kun sitten jäädään kahdestaan ja tahtoisi jutellakin jostakin, miestä ei kiinnosta. Ei ole ihanaa olla täydellinen barbienukke, jonka kuitenkin on parempi pitää suunsa kiinni.

Sieltä suusta tulevassa annissa on vikaa. Ei kukaan ole puhumatta ihmisen kanssa sen takia että hän on kaunis.

No olipa taas väännetty. Eihän se tietty mies tyyppi sen takia puhumatta ole, että nainen on kaunis, vaan sen takia, että sitä ei kiinnosta paskan vertaa, mitä se nainen ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, että ihmisiä arvotetaan sattumanvaraisten ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Jos satut olemaan kaunis olet aitomaattisesti parasta mitä maa päällään kantaa ja jos puolesta ruma, ketään ei kiinnosta ja olet tuomittu elämään kävelevänä paskaläjänä. Eihän tätä tilannetta kestäkään. Joskun nuorempana vielä kuvittelin, että henkisillä ominaisuuksilla voi kompensoida, mutta paskan marjat. Nykyään olen katkeroitunut, masentunut ja vittumainen. Kaunis nainen saa olla todella mukava ja fiksu, että siedän sellaista läheisyydessäni.

Naurettavaa ja naiivia ajattelua, että kauniilla ihmisillä ei ole ongelmia ja kaikki on helppoa. Ei kaunis ihminen ole kauneuttaa ansainnut, eikä myöskään ansaitse hapanta ja katkeraa kohteluasi. Itse kunnioitan lähtökohtaisesti kaikkia. Kunnioituksen taas menettää nopeasti jos kohtelee muita huonosti. 

Vierailija kirjoitti:

Onhan se nöyryyttävää. Esim muistan ikuisesti erään baari-illan muutama vuosi sitten; meitä oli seitsemän naisen porukka; jokainen heistä pokattiin baarista ja lähtivät illan jälkeen harrastamaan seksiä tai lähtivät kotiin miestensä luo. Vain yksi lähti yksin kotiin ja se olin minä. Itkin varmaan kaksi tuntia tuon jälkeen ja vannoin etten enää koskaan lähde baariin :(

Olisit vaan tyytyväinen että säästyit huonolta känniseksiltä ja mahdollisilta taudeilta.

Kyllä ulkonäöllä pääsee pitkälle. Olen nyt pitkä blondi, jonka perään katsotaan.

Nuorena olin lihava ja kikkarapäinen nörtti. Kunnes tajusin, että äly ja (mahdollinen) sisäinen kauneus ei juurikaan paina vaa'assa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuli tämä olo, kun olin uuden työkaverin kanssa viihteellä. Luonnonblondi. Sellaiset käsittämättömän paksut ja silkkiset hiukset. Isorintainen. Kasvot, kuin enkelillä.

Kukaan mies EI EDES vilkaissut mua. Olisin voinut riisua pikkarini ja vetää ne päähäni ja kukaan ei olisi huomannut.

Tiedän tiedän sisäinen kauneus blaa blaa.

Tää oli hyvä 😂😂😂

Oletteko muuten huomanneet, että näillä taivaallisen ihanilla kaunottarilla ei _koskaan_ ole kauniita ystävättäriä?

Ei se mitään sattumaa ole.

Ei vai? Entä Sabina Särkkä/ Maryam Razavi/ Shirly Karvinen/ Emmi Kainulainen/ Sara Sieppi/ ketä tuossa jengissä pyöriikään?

Eikvggh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se nöyryyttävää. Esim muistan ikuisesti erään baari-illan muutama vuosi sitten; meitä oli seitsemän naisen porukka; jokainen heistä pokattiin baarista ja lähtivät illan jälkeen harrastamaan seksiä tai lähtivät kotiin miestensä luo. Vain yksi lähti yksin kotiin ja se olin minä. Itkin varmaan kaksi tuntia tuon jälkeen ja vannoin etten enää koskaan lähde baariin :(

Olisit vaan tyytyväinen että säästyit huonolta känniseksiltä ja mahdollisilta taudeilta.

Älä lankea ulin kirjoituksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että ystäväni on ujo ja kiusaantuu huomiosta on laiha lohtu. Pituus noin 175, luonnokiharat alaselkään, hiukan olivinsävyyn vivahtava "tumma" iho ja hymy kuin hammastahna-mainoksesta, ilman meikkiäkin upea ilmestys. Vaikka tässä iässä (30v) pitäisi jo olla hyvä itsetunto, silti on vaikea hyväksyä sitä että' itse niin karmea ilmestys. Pituutta tasan 160, leveä lantio, pienet riipputissit, kaksoisleuka, ienhymy, muodoton pyöreä naama, iso pottunenä, kalpea punottava iho ja maantienväriset, aina rasvaiselta näyttävät hiukset jotka ovat niin ohuet että päänahka loistaa. Vaikka miten sutisi ennen ovesta lähtöä ripsaria, ei tämä naama miksikään muutu! Miten te muut rumat naiset, etenkin jos teillä on yrittämättä upeita ystäviä, kestätte?

Minä olen iloinen, että en ole mikään superkaunotar. Lapsena minua pidettiin tosi sievänä ja sain ala-asteella kokea sen, miltä tuntuu kun pojat ahdistelevat ja lähentelevät, ulkonäön vuoksi. Sitten kasvoin aikuiseksi ja kasvonpiirteiden kehittyessä minusta tuli kohtalaisen ruma. Tämähän oli ensin järkytys, mutta lopulta tajusin asian hyvät puolet: kun mies ihastuu ja rakastuu minuun, syynä siihen on jokin muu kuin ulkonäköni. Saan siis miehen, joka nauttii seurastani, arvostaa aidosti persoonallisuuttani ja jakaa samat elämänarvot. Lisäksi vältyn joutumasta nalkkiin sellaisen miehen kanssa, joka juoksee pelkän ulkonäön perässä. Sellaisen kanssa ei nimittäin se kauniskaan nainen tule onnelliseksi.

Uskon aidosti mahdollisuuteni onneen olevan yhtä hyvät kuin kauniillakin naisilla on. Haasteet ja kipukohdat vain ovat erilaisia.

Ps. pukeutumistyyliä ja hiustyyliä jne. kannattaa aina kehittää, olipa minkä näköinen tahansa. Tyylikkyys kertoo sisäisestä kauneudesta tavalla, joka on selvästi nähtävissä ulospäin. Ja täsmälleen sama ihminen tyylikkäänä on moninkertaisesti vetävämpi verrattuna tyylittömään versioon itsestään!

Juurikin näin. Ja iloinen hymy kaunistaa kasvot. Rakasta itseäsi ja ole luonnollisen itsevarma ja säteilet. Tulet kyllä huomioiduksi näin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana ystävä joka oli kaunis kuin mikä. Kauniit kasvonpiirteet mitä osasi meikillä korostaa ja muodokas oikeista paikoista. Mutta oli tyhmä kuin saapas , ylimielinen ja ilkeä. Häntä yritti iskeä varsinkin sellaiset vähemmän älykkäät juntit ja juopot. Edelleen on yksin ja odottaa komeaa rikasta prinssiä. Ei se kauneus aina takaa onnellista rakkaustarinaa.

Et mukavalta ja fiksulta kuulosta itsekään, sinulta puuttuu vielä se ulkonäkökin.