Miksi nykyajan köyhillä lapsilla pitää olla samat tavarat kuin rikkailla?
Muistan kun meillä 80 luvun köyhillä lapsilla ei ollut esim. Leviksiä kun varakkaammilla taas oli. Silti ymmärrettiin se että kaikilla ei ole varaa ja ostettiin ekat Leviksiä sitten aikuisina. Samoin oli monen muun vaatteen ja tavaran kanssa.
Kommentit (238)
Me löydetään "listoilta", mutta lapsilla ei ole kalleimpia luureja tai kalleimpia merkkivaatteita.
Lapsilla on ihan vaan normiketjujen vaatteet päällä.
Jouluksi saa esittää yhden toiveen kalliimmasta lahjasta. Jos se on realistinen ja järkevä, niin se toteutetaan. Yksi kalliimpi lahja kerran vuodessa on ok, mutta kaikkia haluja ei toteuteta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täysin varattomien ihmisten pitää edes lapsia tehdä?
Koska perhe on sellaista pääomaa, jota ei rahalla saa rikkaatkaan. Rikas hedelmätön voi adoptoida, köyhä ei, siinä on ero, mutta yllättävän paljon on näitä rikkaita bio-/adoptiovanhempia, jotka työkiireittensä/vaatimustensa takia epäonnistuvat tärkeimmässä tehtävässään eli kasvatustehtävässä. On tutkittu paljon köyhyyttä, vanhemmuutta, sosiaalipsykologiaa jne. Vastaukset ovat selkeitä: köyhyys periytyy, jos lapsi/nuori ei saa ohjausta ja apua valintoihinsa, joihin kotoa ei osata/kyetä ohjaamaan.
Miksi olisi rikkaiden etuoikeus saada pelata lätkää/tennistä (kuten se nykyään on!)? Seuramaksuilla elitisoidaan lajeja, jolloin ne pysyvät rikkaiden käsissä eikä nykyään köyhän tenavalla olekaan yhtäläistä mahdollisuutta ponnistaa lahjojensa ja kovan treenaamisen ansiosta maailman parhaiten palkattuihin. Köyhän lapsesta ei tule huipputaitoluistelijaa, rallikuskia, kiekkostaraa, tennistähteä, golfaria, koska kunnon harrastuksiin ei vaan ole kaikilla varaa. Joku osarilla ostettu iPhone ei merkkaa loppupeleissä mitään, se on vain pintaa. Köyhyys ja sen periytyminen on monisyistä. Ei ole sattumaa, että juuri hyvätuloisten vanhempien lapsista tulee lääkäreitä, juristeja, markkinointipäälliköitä. Heitä ohjataan lapsesta asti, heille maksetaan kalliit valmennuskurssit, heille löytyy suhteilla sopivia kesätöitä, kun köyhien lapsille ei. Heille on säästetty lapsilisistä ajokortti- ja bemmirahat, kun köyhien lapsilisillä on ostettu maitoa ja leipää ja maksettu sitä osaria, että omakin lapsi saisi edes jotain mitä naapurikorttelin parempien perheiden lapset.
Nykypäivän köyhä on usein kahta-kolmea työtä tekevä perusduunari, jolle ei anneta kaikesta ahkeruudestaan ja säntillisyydestään huolimatta tarpeeksi tunteja, jolloin on otettava lisätöitä. Hän ei välttämättä hae tt-tukea, koska se on häpeäksi. Hän maksaa veroja lakien mukaan eikä saa hyötyä rikkaiden suosimasta "verosuunnittelusta".
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun meillä 80 luvun köyhillä lapsilla ei ollut esim. Leviksiä kun varakkaammilla taas oli. Silti ymmärrettiin se että kaikilla ei ole varaa ja ostettiin ekat Leviksiä sitten aikuisina. Samoin oli monen muun vaatteen ja tavaran kanssa.
No pitäähän nykyaikana köyhillä aikuisillakin olla samat tavarat ja mahdollisuudet kuin rikkailla. Eivät he ymmärrä, miksi naapurilla on hienompi auto kuin heillä, miten lapsetkaan sen siis oppisi käsittämään?
Lisäksi nykyään jokainen 2500e kuussa tienaava on omasta mielestään "köyhä", koska naapurin Pena tienaa neljä tonnia. Ja toki hänellä omasta mielestään on oikeus samanlaiseen elintasoon kuin Penalla, oma ammatinvalinta ei tietenkään vaikuta asiaan millään lailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi edes hankkivat lapsia? Lapset kannattaa hankkia vasta sitten kun talous on kunnossa ja varmasti vakaalla pohjalla.
Niin että sitten sen lisäksi, että satuit syntymään köyhille vanhemmille, joilla mahdollisesti muitakin ongelmia ja jotka eivät osanneet ohjata sinua oikeille opintopoluille ja joilla ei ollut suhteita, joilla hommata sinulle nuoresta asti kesätyötä ja myöhemmin mahdollisesti firman osakkuutta tms, pitäisi vielä rankaista sillä, että turha haaveilla perheestäkään.
Minä synnyin köyhään perheeseen. Ei mua neuvottu, eikä osattu auttaa. Itse tykkäsin lukemisesta ja oppiminen oli todella helppoa. Haluaisin sanoa, etten saanut mitään, koska mulla ei koskaan ollut luokan kauneimpia vaatteita, mutta se ei olisi totta. Sain aina kaikki tekniset laitteet mitä vain oli siihen aikaan olemassa.
DI 47
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on taas näitä jotka on olleet ilman sähköjä ja vessaa ja hiihtäneet kouluun ja pärjänneet.
Ei liity tämän päivän koululaisen elämään yhtään mitenkään.
Paitsi niin, että köyhempien vanhemmat ylivelkaantuvat ja elävät yli varojensa yrittäessään taata lapsilleen samat hilavitkuttimet ja romppeet kuin mitä rikkaiden perheiden lapsilla on. Siten liittyy.
Parempi olisi elää suu säkkiä myöten ja oppia etsimään onnellisuutta siitä mitä on. Paljon on aineettomia asioita, joista voi iloita, jos tämä nyt tästä on kiinni. Tervettä itsetuntoa ei rakenneta ylellisyyttä hamuamalla.
Sitten kun on oikeasti varaa, voi elää sen mukaan, ylivelkaantumatta ja elämättä yli varojensa.
Vierailija kirjoitti:
Toimeentulotuesta saa rahaa n. 300e/lapsi/kk. Kyllähän sillä jo ostaa, kun ei yksi lapsi noin paljon syö kuukaudessa.
Niin lapsihan ei tartte muuta kuin perunaa. Ei vaatteita, kenkiä, vaippoja tainkoulutarvikkeita, harrastuksia tai mitään muutakaan. Niin kyllähän siinä jää kivasti, kun lapselle syöttää joka päivä halvinta ruokaa 50 sentillä, loput tuet jää huikenteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täysin varattomien ihmisten pitää edes lapsia tehdä?
Koska perhe on sellaista pääomaa, jota ei rahalla saa rikkaatkaan. Rikas hedelmätön voi adoptoida, köyhä ei, siinä on ero, mutta yllättävän paljon on näitä rikkaita bio-/adoptiovanhempia, jotka työkiireittensä/vaatimustensa takia epäonnistuvat tärkeimmässä tehtävässään eli kasvatustehtävässä. On tutkittu paljon köyhyyttä, vanhemmuutta, sosiaalipsykologiaa jne. Vastaukset ovat selkeitä: köyhyys periytyy, jos lapsi/nuori ei saa ohjausta ja apua valintoihinsa, joihin kotoa ei osata/kyetä ohjaamaan.
Miksi olisi rikkaiden etuoikeus saada pelata lätkää/tennistä (kuten se nykyään on!)? Seuramaksuilla elitisoidaan lajeja, jolloin ne pysyvät rikkaiden käsissä eikä nykyään köyhän tenavalla olekaan yhtäläistä mahdollisuutta ponnistaa lahjojensa ja kovan treenaamisen ansiosta maailman parhaiten palkattuihin. Köyhän lapsesta ei tule huipputaitoluistelijaa, rallikuskia, kiekkostaraa, tennistähteä, golfaria, koska kunnon harrastuksiin ei vaan ole kaikilla varaa. Joku osarilla ostettu iPhone ei merkkaa loppupeleissä mitään, se on vain pintaa. Köyhyys ja sen periytyminen on monisyistä. Ei ole sattumaa, että juuri hyvätuloisten vanhempien lapsista tulee lääkäreitä, juristeja, markkinointipäälliköitä. Heitä ohjataan lapsesta asti, heille maksetaan kalliit valmennuskurssit, heille löytyy suhteilla sopivia kesätöitä, kun köyhien lapsille ei. Heille on säästetty lapsilisistä ajokortti- ja bemmirahat, kun köyhien lapsilisillä on ostettu maitoa ja leipää ja maksettu sitä osaria, että omakin lapsi saisi edes jotain mitä naapurikorttelin parempien perheiden lapset.
Nykypäivän köyhä on usein kahta-kolmea työtä tekevä perusduunari, jolle ei anneta kaikesta ahkeruudestaan ja säntillisyydestään huolimatta tarpeeksi tunteja, jolloin on otettava lisätöitä. Hän ei välttämättä hae tt-tukea, koska se on häpeäksi. Hän maksaa veroja lakien mukaan eikä saa hyötyä rikkaiden suosimasta "verosuunnittelusta".
Ja taas tätä. Ota laput silmiltäsi ja katso maailmaa ympärilläsi. Suomi on maailman pienimät tuloerot. Katso missä kurjuudessa suurin osa ihmisistä elää, ja heistäkin varmaan suurin moni on tyytyväisempi kuin sinä. Heillä on henkistä pääomaa, sinä ruikutat kun lapsi ei voi harrastaa jääkiekkoa tai golfia. Missään yhteiskunnassa ei ole joka ainoalla ihmisellä yhtäläisiä mahdollisuuksia tennistähdeksi (voi luoja) enkä edes haluaisi asua kommunistisessa valtiossa jossa niissäkin tulee ennenpitkää yläluokka puolue-eliitistä.
Tunnen useita mummon tai huithapelivanhempien kasvattamia kympin tyttöjä jotka ovat menneet yliopistoon. Ei ole ohjattu? Ei se ole rikkaiden vika. Se on elämää.
Lapsilisät voisi poistaa ja porrastaa hyvin pienillä tuloilla. Lapsilisät on tarkoitettu lasten ruokaan ja muihin pakollisiin kuluihin, ei säästöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimeentulotuesta saa rahaa n. 300e/lapsi/kk. Kyllähän sillä jo ostaa, kun ei yksi lapsi noin paljon syö kuukaudessa.
Niin lapsihan ei tartte muuta kuin perunaa. Ei vaatteita, kenkiä, vaippoja tainkoulutarvikkeita, harrastuksia tai mitään muutakaan. Niin kyllähän siinä jää kivasti, kun lapselle syöttää joka päivä halvinta ruokaa 50 sentillä, loput tuet jää huikenteluun.
Nopealla laskutoimituksella 0,5 euroa kertaa 31 on vähän päälle 15 euroa. Eli sulle jää vielä 284 euroa lapsen ruokaan ja edullisiin vaatteisiin, osamaksulla ostettuun tietokoneeseen ja edulliseen harrastukseen. Sitä ruokaa voi myös itse tehdä, ei tarvitse ostaa kaikkea valmiina. Palikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täysin varattomien ihmisten pitää edes lapsia tehdä?
Koska perhe on sellaista pääomaa, jota ei rahalla saa rikkaatkaan. Rikas hedelmätön voi adoptoida, köyhä ei, siinä on ero, mutta yllättävän paljon on näitä rikkaita bio-/adoptiovanhempia, jotka työkiireittensä/vaatimustensa takia epäonnistuvat tärkeimmässä tehtävässään eli kasvatustehtävässä. On tutkittu paljon köyhyyttä, vanhemmuutta, sosiaalipsykologiaa jne. Vastaukset ovat selkeitä: köyhyys periytyy, jos lapsi/nuori ei saa ohjausta ja apua valintoihinsa, joihin kotoa ei osata/kyetä ohjaamaan.
Miksi olisi rikkaiden etuoikeus saada pelata lätkää/tennistä (kuten se nykyään on!)? Seuramaksuilla elitisoidaan lajeja, jolloin ne pysyvät rikkaiden käsissä eikä nykyään köyhän tenavalla olekaan yhtäläistä mahdollisuutta ponnistaa lahjojensa ja kovan treenaamisen ansiosta maailman parhaiten palkattuihin. Köyhän lapsesta ei tule huipputaitoluistelijaa, rallikuskia, kiekkostaraa, tennistähteä, golfaria, koska kunnon harrastuksiin ei vaan ole kaikilla varaa. Joku osarilla ostettu iPhone ei merkkaa loppupeleissä mitään, se on vain pintaa. Köyhyys ja sen periytyminen on monisyistä. Ei ole sattumaa, että juuri hyvätuloisten vanhempien lapsista tulee lääkäreitä, juristeja, markkinointipäälliköitä. Heitä ohjataan lapsesta asti, heille maksetaan kalliit valmennuskurssit, heille löytyy suhteilla sopivia kesätöitä, kun köyhien lapsille ei. Heille on säästetty lapsilisistä ajokortti- ja bemmirahat, kun köyhien lapsilisillä on ostettu maitoa ja leipää ja maksettu sitä osaria, että omakin lapsi saisi edes jotain mitä naapurikorttelin parempien perheiden lapset.
Nykypäivän köyhä on usein kahta-kolmea työtä tekevä perusduunari, jolle ei anneta kaikesta ahkeruudestaan ja säntillisyydestään huolimatta tarpeeksi tunteja, jolloin on otettava lisätöitä. Hän ei välttämättä hae tt-tukea, koska se on häpeäksi. Hän maksaa veroja lakien mukaan eikä saa hyötyä rikkaiden suosimasta "verosuunnittelusta".
Nyt päästiin asian ytimeen. Köyhä ostaa jotai kallista ja luulee näyttävänsä menestyvältä ja kuvittelee sen auttavan eteenpäin. Ei auta.
Toinen köyhä panostaa asioihin ja uskoo tulevaisuuteen. Perhe käy ulkohuussissa, säästää kaikesta ja uskoo ja panostaa poikansa taitoihin. Saadaan FI-miljonääri.
Kumpi kannatti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun meillä 80 luvun köyhillä lapsilla ei ollut esim. Leviksiä kun varakkaammilla taas oli. Silti ymmärrettiin se että kaikilla ei ole varaa ja ostettiin ekat Leviksiä sitten aikuisina. Samoin oli monen muun vaatteen ja tavaran kanssa.
No pitäähän nykyaikana köyhillä aikuisillakin olla samat tavarat ja mahdollisuudet kuin rikkailla. Eivät he ymmärrä, miksi naapurilla on hienompi auto kuin heillä, miten lapsetkaan sen siis oppisi käsittämään?
Lisäksi nykyään jokainen 2500e kuussa tienaava on omasta mielestään "köyhä", koska naapurin Pena tienaa neljä tonnia. Ja toki hänellä omasta mielestään on oikeus samanlaiseen elintasoon kuin Penalla, oma ammatinvalinta ei tietenkään vaikuta asiaan millään lailla.
Meidän naspurustossa asuu Finnairin lentäjä, yrittäjiä, duunareita ja insinöörejä.
Kaikilla on vastaavat talot, autot, matkat jne.
No höpö höpö taas. Ei köyhien perheiden lapsilla ole scootteja, vaan tavalliset warp- tai muut halpispotkulaudat. Eikä ole päällä Vansia. Köyhien perheiden teinit eivät kulje Guccin merkkilaukku käsivarrella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täysin varattomien ihmisten pitää edes lapsia tehdä?
Koska perhe on sellaista pääomaa, jota ei rahalla saa rikkaatkaan. Rikas hedelmätön voi adoptoida, köyhä ei, siinä on ero, mutta yllättävän paljon on näitä rikkaita bio-/adoptiovanhempia, jotka työkiireittensä/vaatimustensa takia epäonnistuvat tärkeimmässä tehtävässään eli kasvatustehtävässä. On tutkittu paljon köyhyyttä, vanhemmuutta, sosiaalipsykologiaa jne. Vastaukset ovat selkeitä: köyhyys periytyy, jos lapsi/nuori ei saa ohjausta ja apua valintoihinsa, joihin kotoa ei osata/kyetä ohjaamaan.
Miksi olisi rikkaiden etuoikeus saada pelata lätkää/tennistä (kuten se nykyään on!)? Seuramaksuilla elitisoidaan lajeja, jolloin ne pysyvät rikkaiden käsissä eikä nykyään köyhän tenavalla olekaan yhtäläistä mahdollisuutta ponnistaa lahjojensa ja kovan treenaamisen ansiosta maailman parhaiten palkattuihin. Köyhän lapsesta ei tule huipputaitoluistelijaa, rallikuskia, kiekkostaraa, tennistähteä, golfaria, koska kunnon harrastuksiin ei vaan ole kaikilla varaa. Joku osarilla ostettu iPhone ei merkkaa loppupeleissä mitään, se on vain pintaa. Köyhyys ja sen periytyminen on monisyistä. Ei ole sattumaa, että juuri hyvätuloisten vanhempien lapsista tulee lääkäreitä, juristeja, markkinointipäälliköitä. Heitä ohjataan lapsesta asti, heille maksetaan kalliit valmennuskurssit, heille löytyy suhteilla sopivia kesätöitä, kun köyhien lapsille ei. Heille on säästetty lapsilisistä ajokortti- ja bemmirahat, kun köyhien lapsilisillä on ostettu maitoa ja leipää ja maksettu sitä osaria, että omakin lapsi saisi edes jotain mitä naapurikorttelin parempien perheiden lapset.
Nykypäivän köyhä on usein kahta-kolmea työtä tekevä perusduunari, jolle ei anneta kaikesta ahkeruudestaan ja säntillisyydestään huolimatta tarpeeksi tunteja, jolloin on otettava lisätöitä. Hän ei välttämättä hae tt-tukea, koska se on häpeäksi. Hän maksaa veroja lakien mukaan eikä saa hyötyä rikkaiden suosimasta "verosuunnittelusta".
Miksi köyhät eivät sitten perusta lätkäjoukkueita, jotka eivät ole maksullisia? Mun lapsuudessani pojat pelasivat talvisin lätkää ihan ilman urheiluseuroja ja jäähalleja. Ei niille pikkujannuille tarvita kuin maila ja kiekko, niitäkin löytyy edullisesti käytettynä. Ehkä pyöräilykypäräkin vielä päähän. Ja tietysti jonkun jannun faija, joka ainakin liigaa telkkarista seuranneena tajuaa pelin säännöt. Sitten vaan luistinradalle tai luonnonjäälle pelaamaan. Jos joukkueessa pelaajilla alkaa taidot kehittyä, vanhemmat voivat alkaa etsiä sponsoreita joukkueelle.
Vierailija kirjoitti:
Se että ei ole samoja hienoja vekottimia kun rikkaammilla kavereilla voi nykyään johtaa jopa kiusaamiseen. Karua.
Ainahan se on johtanut kiusaamiseen, mikä sitten onkin syy, ettei ole kaikki vekottimia.

No ei niitä yleisöluistelukenttiä voi varata jonkun joukkueen kiekkoiluun. Vai meinaatko, että meren jäälle pitäisi aurata kenttää? Muuten kyllä hyvä idea ja ottaisin heti käyttöön, jos olisin kiekkoihmisiä ja hyvä organisoimaan. Ja pyöräilykypärät päässä? Siellä ne rikkaampien kakarat sitten nauraisivat. Oma lapseni ei suostunut laittamaan enää pyöräillessä luistelukypärää, kun jonkun toisen lapsi oli osoitellen kysynyt äidiltään, että miksi tolla on luistelukypärä. Silloin ei sattunut olemaan pyöräilykypärää tai saattoi olla kateissakin vain.
Uskomatonta. Köyhä kadehtii toista köyhää, jos kommenteihin on uskomista. Ihmeellinen on ihmismieli.
Ja mieti meillä. Me asumme asunnossa, vst myytiin keväällä samassa taloyhtiössä 990 000 eurolla.
Mun nettopalkka on 1700 e, miehellä vähän parempi. Olemme 90-luvulla tehneet onnistuneita asuntokauppoja.
Nyt lainaa on jäljellä alle 100 000 e ja yritämme lyhentää mahdollisimman nopeasti, koska työkuviot ovat epäselvät ja tällä hetkellä on korot alhaalla. 3 v päästä voimme olla kummatkin työttömiä ja korko 5 %.
Meidän tuloilla kuvitellaan asuvamme vuokra-asunnossa.
Nykyään jääkiekkoa ei voi harrastaa kun ne joiden vanhemmilla on rahaa, tila-auto ja ehjä perhe-elämä.
Oli rikas tai köyhä tai siltä väliltä niin kaikista tärkeintä on lasta rakastaa ja tärkeää on lapselle koulunkäynti ja (toki akateemiset näin tekevätkin) ja vanhemmat motivoi, innostaa, arvostaa jne. Harrastus varojen mukaan samaten vaatteet , kaikenmaailman härpäkkeet jne. Tärkeää on viettää aikaa perheenä.
Lapset eivät itse valitse köyhyyttään tai rikkauttaan. Se taitaa jäädä osalta kommentoijista huomaamatta.
Kenelle ne sitten myydään, jos muillakaan ei ole kuin sitä piilo-ostovoimaa? Vaihdetaan keskenämme?