Mies haluaa että pukeutuisin seksikkäämmin

Vierailija kirjoitti:

Mies tarvitsee visuaalisia ärsykkeitä, nainen verbaalisia.

Jos haluaa ilahduttaa kumppaniaan, kannattaisi naisten miettiä vaatetustaan ja miesten kehua ja leperrellä.

Kuinkahan paljon täälläkin on ketjuja "mies ei koskaan kehu"

Ja sitten tulee näitä "miehestä olisi kiva jos minulla olisi muutakin päällä kuin lökärit ja eilinen paita jossa jäljet sapuskasta jonka söin.

typo...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en pukeudu ”seksikkäästi” kuin makuuhuoneen puolella roolileikeissä. Yleisin toive on sihteeri, joten siksi sitten useimmiten pukeudun. Just stilettikorkkarit, stayupit, tiukka kynähame, tyköistuva avoin kauluspaita ja rillit päähän. Ei tulisi mieleenkään niissä rytkyissä lähteä ihmisten ilmoille.

Minä olen ollut sihteeri montakymmentä vuotta valtion virastossa. Pääasiallinen työasu on farkut tai muut housut ja ihan mikä tahansa sovelias pusero tai joskus jakku. Kesäkuumalla saattoi olla joku mekko tai hame. Kenkinä jotkut matalat avokkaat tai ter eyssandaalit. Ihan normipukeutumunen työpaikallani niin toimistoväelle kuin asiantuntijanaisillekin.

No joo, ei palomiehetkään yleensä työpaikoillaan ole pelkissä housuissa, ilman paitaa, yläkroppa öljyttynä ja lihakset pumpattuina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen, miksi pitää mennä yhteen sen farkkunaisen kanssa ja vasta avioliitossa alkaa syyllistämään häntä pukeutumisesta. Ja sitten vielä väännetään marttyyrina, että jos oikeasti välittäisit ja rakastaisit niin kyllä suostuisit minun eläväksi mallinukekseni. Yöks.

Tämä. Minä olen aina ollut vähän poikamainen pukeutuja ja lähes meikitön, mutta yksi eksä alkoi hyvin äkkiä esittämään toiveita, että olisipa seksikästä jos joskus olisit oikein rajusti meikattu. Tarjosi rahaa, että voin käydä ostamassa itselleni seksikkäitä vaatteita eräästä liikkeestä, joka paljastui lähinnä nahkaa ja lateksia myyväksi. "Ihan vain joskus", "olisi hauskaa vaihtelua", "näyttäisit ihan varmasti kauniilta". Yritin aikani, mutta ei ollut minun juttuni. Ilmeisesti jotkut alkavat suhteeseen sillä ajatuksella, että saavat jalostettua tavisrumiluksen mieleisekseen.

Mikä tässä on se varsinainen ongelma? Että miehesi on uskaltautunut kertomaan sinulle, puolisolleen, että nahka ja lateksi kiihottaa? Tuo tieto olisi hänen pitänyt pitää sisällään hamaan hautaan saakka vai? Vai olisiko sen saanut kertoa, mutta ei sinulle? Kenelle sitten? Vai onko kyseinen fetissi niin irstas, että siitä ei oikeastaan saisi kiihottua, vaan hakeutua lähinnä hoitoon?

Sehän on ihan sama mikä juttu se on, kunhan se vain toimii. Ihminen ei voi päättää tietoisesti, että tämä kiihottaa ja tämä ei. Jos nahka saa innostumaan, niin sitten se saa. Kaikista parastahan on se, että miehesi tämän sinulle kertoi. Mitkä olisivat edelleenkin ne vaihtoehdot? Kastraatio, ulkopuolinen domina vai loppuelämän jatkuva ko. pornon tapittaminen netistä? Jos sulla on ehdottaa joku elämänlaatua parantava vinkki, joka ei siis ole tuo asianlaidan sinulle kertominen, niin sano ihmeessä se ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen, miksi pitää mennä yhteen sen farkkunaisen kanssa ja vasta avioliitossa alkaa syyllistämään häntä pukeutumisesta. Ja sitten vielä väännetään marttyyrina, että jos oikeasti välittäisit ja rakastaisit niin kyllä suostuisit minun eläväksi mallinukekseni. Yöks.

Tämä. Minä olen aina ollut vähän poikamainen pukeutuja ja lähes meikitön, mutta yksi eksä alkoi hyvin äkkiä esittämään toiveita, että olisipa seksikästä jos joskus olisit oikein rajusti meikattu. Tarjosi rahaa, että voin käydä ostamassa itselleni seksikkäitä vaatteita eräästä liikkeestä, joka paljastui lähinnä nahkaa ja lateksia myyväksi. "Ihan vain joskus", "olisi hauskaa vaihtelua", "näyttäisit ihan varmasti kauniilta". Yritin aikani, mutta ei ollut minun juttuni. Ilmeisesti jotkut alkavat suhteeseen sillä ajatuksella, että saavat jalostettua tavisrumiluksen mieleisekseen.

Mikä tässä on se varsinainen ongelma? Että miehesi on uskaltautunut kertomaan sinulle, puolisolleen, että nahka ja lateksi kiihottaa? Tuo tieto olisi hänen pitänyt pitää sisällään hamaan hautaan saakka vai? Vai olisiko sen saanut kertoa, mutta ei sinulle? Kenelle sitten? Vai onko kyseinen fetissi niin irstas, että siitä ei oikeastaan saisi kiihottua, vaan hakeutua lähinnä hoitoon?

Sehän on ihan sama mikä juttu se on, kunhan se vain toimii. Ihminen ei voi päättää tietoisesti, että tämä kiihottaa ja tämä ei. Jos nahka saa innostumaan, niin sitten se saa. Kaikista parastahan on se, että miehesi tämän sinulle kertoi. Mitkä olisivat edelleenkin ne vaihtoehdot? Kastraatio, ulkopuolinen domina vai loppuelämän jatkuva ko. pornon tapittaminen netistä? Jos sulla on ehdottaa joku elämänlaatua parantava vinkki, joka ei siis ole tuo asianlaidan sinulle kertominen, niin sano ihmeessä se ääneen.

Toive vain ei ollut, että pitäisin näitä vaatteita hänen nähtensä kotona. Minun olisi pitänyt pukeutua niihin myös ulkona, minne vain mennessämme. En vain ollut tyyliltäni hänen mieleisensä nainen ja silloin hänen olisi mielestäni pitänyt valita joku muu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen, miksi pitää mennä yhteen sen farkkunaisen kanssa ja vasta avioliitossa alkaa syyllistämään häntä pukeutumisesta. Ja sitten vielä väännetään marttyyrina, että jos oikeasti välittäisit ja rakastaisit niin kyllä suostuisit minun eläväksi mallinukekseni. Yöks.

Tämä. Minä olen aina ollut vähän poikamainen pukeutuja ja lähes meikitön, mutta yksi eksä alkoi hyvin äkkiä esittämään toiveita, että olisipa seksikästä jos joskus olisit oikein rajusti meikattu. Tarjosi rahaa, että voin käydä ostamassa itselleni seksikkäitä vaatteita eräästä liikkeestä, joka paljastui lähinnä nahkaa ja lateksia myyväksi. "Ihan vain joskus", "olisi hauskaa vaihtelua", "näyttäisit ihan varmasti kauniilta". Yritin aikani, mutta ei ollut minun juttuni. Ilmeisesti jotkut alkavat suhteeseen sillä ajatuksella, että saavat jalostettua tavisrumiluksen mieleisekseen.

Mikä tässä on se varsinainen ongelma? Että miehesi on uskaltautunut kertomaan sinulle, puolisolleen, että nahka ja lateksi kiihottaa? Tuo tieto olisi hänen pitänyt pitää sisällään hamaan hautaan saakka vai? Vai olisiko sen saanut kertoa, mutta ei sinulle? Kenelle sitten? Vai onko kyseinen fetissi niin irstas, että siitä ei oikeastaan saisi kiihottua, vaan hakeutua lähinnä hoitoon?

Sehän on ihan sama mikä juttu se on, kunhan se vain toimii. Ihminen ei voi päättää tietoisesti, että tämä kiihottaa ja tämä ei. Jos nahka saa innostumaan, niin sitten se saa. Kaikista parastahan on se, että miehesi tämän sinulle kertoi. Mitkä olisivat edelleenkin ne vaihtoehdot? Kastraatio, ulkopuolinen domina vai loppuelämän jatkuva ko. pornon tapittaminen netistä? Jos sulla on ehdottaa joku elämänlaatua parantava vinkki, joka ei siis ole tuo asianlaidan sinulle kertominen, niin sano ihmeessä se ääneen.

Elämänlaatua parantava vinkki on jättää tollainen mies etsimään haluamansa tyylistä naista. Miksi lähteä suhteeseen ihmisen kanssa joka ei omana itsenään kelpaa?-ohis

Vierailija kirjoitti:

Mies tarvitsee visuaalisia ärsykkeitä, nainen verbaalisia.

Jos haluaa ilahduttaa kumppaniaan, kannattaisi naisten miettiä vaatetustaan ja miesten kehua ja leperrellä.

Kuinkahan paljon täälläkin on ketjuja "mies ei koskaan kehu"

Ja sitten tulee näitä "miehestä olisi kuva jos minulla olisi muutakin päällä kuin lökärit ja eilinen paita jossa jäljet sapuskasta jonka söin.

Vmp

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen, miksi pitää mennä yhteen sen farkkunaisen kanssa ja vasta avioliitossa alkaa syyllistämään häntä pukeutumisesta. Ja sitten vielä väännetään marttyyrina, että jos oikeasti välittäisit ja rakastaisit niin kyllä suostuisit minun eläväksi mallinukekseni. Yöks.

Tämä. Minä olen aina ollut vähän poikamainen pukeutuja ja lähes meikitön, mutta yksi eksä alkoi hyvin äkkiä esittämään toiveita, että olisipa seksikästä jos joskus olisit oikein rajusti meikattu. Tarjosi rahaa, että voin käydä ostamassa itselleni seksikkäitä vaatteita eräästä liikkeestä, joka paljastui lähinnä nahkaa ja lateksia myyväksi. "Ihan vain joskus", "olisi hauskaa vaihtelua", "näyttäisit ihan varmasti kauniilta". Yritin aikani, mutta ei ollut minun juttuni. Ilmeisesti jotkut alkavat suhteeseen sillä ajatuksella, että saavat jalostettua tavisrumiluksen mieleisekseen.

Mikä tässä on se varsinainen ongelma? Että miehesi on uskaltautunut kertomaan sinulle, puolisolleen, että nahka ja lateksi kiihottaa? Tuo tieto olisi hänen pitänyt pitää sisällään hamaan hautaan saakka vai? Vai olisiko sen saanut kertoa, mutta ei sinulle? Kenelle sitten? Vai onko kyseinen fetissi niin irstas, että siitä ei oikeastaan saisi kiihottua, vaan hakeutua lähinnä hoitoon?

Sehän on ihan sama mikä juttu se on, kunhan se vain toimii. Ihminen ei voi päättää tietoisesti, että tämä kiihottaa ja tämä ei. Jos nahka saa innostumaan, niin sitten se saa. Kaikista parastahan on se, että miehesi tämän sinulle kertoi. Mitkä olisivat edelleenkin ne vaihtoehdot? Kastraatio, ulkopuolinen domina vai loppuelämän jatkuva ko. pornon tapittaminen netistä? Jos sulla on ehdottaa joku elämänlaatua parantava vinkki, joka ei siis ole tuo asianlaidan sinulle kertominen, niin sano ihmeessä se ääneen.

Tuolla on niitä nahkaan ja kaulapantoihin arjessakin pukeutuvia kilometrin ripsillä varustettuja naisia pilvin pimein, joten miksi sitten tieten tahtoen valita tavallinen, enemmänkin vaelluskenkätyyliin mieltynyt nainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivät ymmärrä, että sillä on olennainen merkitys miehen parisuhdetyytyväisyyteen, kuinka hyvältä ja seksikkäältä nainen miehensä silmissä näyttää. Jos nainen ei panosta omaan ulkonäköönsä, niin silloin kasvaa riski sille, että mies joko pettää tai jättää.

146 alapeukkua tälle? Kuinka pihalle te naiset oikein olette? Sitten ihmetellään, kun ero tuli kun mies ei pysynytkään tyytyväisenä kotona. 

Kyllähän parisuhteessa on tarkoitus miellyttää kumpikin toisiaan ja kokeilla rohkeasti erilaisia juttuja. Kaikkeen ei tietenkään tarvitse suostua, mutta on olemassa kompromissejä yms.

Parinvalintakysymys. Jos sinusta tennarit on hyvä syy pettää ja jättää, niin ole hyvä ja ota itsekin vähän vastuuta elämästäsi - älä valitse sitä ponnaripäistä hupparityttöä vaan se korkkari-minihame-tekoripsi-rakennekynsi -tyylinen nainen. Ja toisinpäin, minä olen ihan tarkoituksella valinnut miehen joka ei jäykistele puku päällä eikä oleta minunkaan pukeutuvan kotelomekkoon. Jos hän joskus paljastuukin tyystin toiseksi ihmiseksi kuin minä luulin, niin hän saa toki mennäkin. Sitten etsin toisen tyyliltään ja asenteeltaan rennon kumppanin.

Ajatellaan jos vaikka kaksi mustiin pukeutunutta hevaria menisi kimppaan, ja vasta vuosien jälkeen toinen alkaisi yhtäkkiä vaatia että pukeudutaankin pinkkiin ja glitteriin ja aletaan kuunnella listahittejä. Eiköhän jokainen ymmärtäisi jos se toinen nostaisi kytkintä ja etsisi rinnalleen sopivamman kumppanin. Mutta jostain syystä miehet ilmeisesti ajattelee, että kun se naisen oma tyyli sattuu olemaan se perus farkut ja mukavat kengät, niin se ei voi olla naiselle vastaavalla tavalla tärkeä osa identiteettiä vaan sen voi vaihtaa lennosta pornobeibityyliin kun mies vaan käskee.

Vierailija kirjoitti:

Ai kauhia ku naurattaa :D meillä on kotona maatila, joten kotona aina päällä "rönttövaatteet". Haisee vähä elukoiden pska ja heiniä tippuu housujen lahkeista tuvan lattialle ym mukavaa. Kerran ajattelin yllättää miehen ja pukeuduin seksikkäästi, no mies meni niin häkellyksiin että ei edes eteen ottanu :D

Jos oisit toistanut tämän, niin veikkaan, et ois ollut toisenlainen reaktio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen, miksi pitää mennä yhteen sen farkkunaisen kanssa ja vasta avioliitossa alkaa syyllistämään häntä pukeutumisesta. Ja sitten vielä väännetään marttyyrina, että jos oikeasti välittäisit ja rakastaisit niin kyllä suostuisit minun eläväksi mallinukekseni. Yöks.

Tämä. Minä olen aina ollut vähän poikamainen pukeutuja ja lähes meikitön, mutta yksi eksä alkoi hyvin äkkiä esittämään toiveita, että olisipa seksikästä jos joskus olisit oikein rajusti meikattu. Tarjosi rahaa, että voin käydä ostamassa itselleni seksikkäitä vaatteita eräästä liikkeestä, joka paljastui lähinnä nahkaa ja lateksia myyväksi. "Ihan vain joskus", "olisi hauskaa vaihtelua", "näyttäisit ihan varmasti kauniilta". Yritin aikani, mutta ei ollut minun juttuni. Ilmeisesti jotkut alkavat suhteeseen sillä ajatuksella, että saavat jalostettua tavisrumiluksen mieleisekseen.

Mikä tässä on se varsinainen ongelma? Että miehesi on uskaltautunut kertomaan sinulle, puolisolleen, että nahka ja lateksi kiihottaa? Tuo tieto olisi hänen pitänyt pitää sisällään hamaan hautaan saakka vai? Vai olisiko sen saanut kertoa, mutta ei sinulle? Kenelle sitten? Vai onko kyseinen fetissi niin irstas, että siitä ei oikeastaan saisi kiihottua, vaan hakeutua lähinnä hoitoon?

Sehän on ihan sama mikä juttu se on, kunhan se vain toimii. Ihminen ei voi päättää tietoisesti, että tämä kiihottaa ja tämä ei. Jos nahka saa innostumaan, niin sitten se saa. Kaikista parastahan on se, että miehesi tämän sinulle kertoi. Mitkä olisivat edelleenkin ne vaihtoehdot? Kastraatio, ulkopuolinen domina vai loppuelämän jatkuva ko. pornon tapittaminen netistä? Jos sulla on ehdottaa joku elämänlaatua parantava vinkki, joka ei siis ole tuo asianlaidan sinulle kertominen, niin sano ihmeessä se ääneen.

Elämänlaatua parantava vinkki on jättää tollainen mies etsimään haluamansa tyylistä naista. Miksi lähteä suhteeseen ihmisen kanssa joka ei omana itsenään kelpaa?-ohis

Mutta eihän ihminen ole vain yhden asian edustaja. Se jos tykkää miehellä parransängestä tai naisella rakennekynsistä, niin kyllä se pitää pystyä omalle puolisolle kertomaan. Eihän se voi niin mennä, että kun vaimo ehdottaa miehelleen parransängen pitämistä, koska kokee sen seksikkäänä, niin mies käskee lähteä hakeman partajeesus jostain muualta. Mä pidän sitä lähtökohtaisesti myös ongelmallisena mikäli kumppani ei halua miellyttää. Silloin suhteessa on jotain perustavanlaatuisesti jo rikki. Kun mietit omaa nuoruutta, ihastumista ja rakastumista, niin sitähän teki kaikkensa että saisi huomiota ja mielyttäisi toisen silmää. Jos kypsemmällä iällä asenne kääntyy päinvastaiseksi, että "mitään en ton puolesta kyllä tee", niin kyllä mä suosittelen kysymään itseltään, että missä vaiheessa rakkaus muuttui kämppäkaveruudeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen, miksi pitää mennä yhteen sen farkkunaisen kanssa ja vasta avioliitossa alkaa syyllistämään häntä pukeutumisesta. Ja sitten vielä väännetään marttyyrina, että jos oikeasti välittäisit ja rakastaisit niin kyllä suostuisit minun eläväksi mallinukekseni. Yöks.

Tämä. Minä olen aina ollut vähän poikamainen pukeutuja ja lähes meikitön, mutta yksi eksä alkoi hyvin äkkiä esittämään toiveita, että olisipa seksikästä jos joskus olisit oikein rajusti meikattu. Tarjosi rahaa, että voin käydä ostamassa itselleni seksikkäitä vaatteita eräästä liikkeestä, joka paljastui lähinnä nahkaa ja lateksia myyväksi. "Ihan vain joskus", "olisi hauskaa vaihtelua", "näyttäisit ihan varmasti kauniilta". Yritin aikani, mutta ei ollut minun juttuni. Ilmeisesti jotkut alkavat suhteeseen sillä ajatuksella, että saavat jalostettua tavisrumiluksen mieleisekseen.

Mikä tässä on se varsinainen ongelma? Että miehesi on uskaltautunut kertomaan sinulle, puolisolleen, että nahka ja lateksi kiihottaa? Tuo tieto olisi hänen pitänyt pitää sisällään hamaan hautaan saakka vai? Vai olisiko sen saanut kertoa, mutta ei sinulle? Kenelle sitten? Vai onko kyseinen fetissi niin irstas, että siitä ei oikeastaan saisi kiihottua, vaan hakeutua lähinnä hoitoon?

Sehän on ihan sama mikä juttu se on, kunhan se vain toimii. Ihminen ei voi päättää tietoisesti, että tämä kiihottaa ja tämä ei. Jos nahka saa innostumaan, niin sitten se saa. Kaikista parastahan on se, että miehesi tämän sinulle kertoi. Mitkä olisivat edelleenkin ne vaihtoehdot? Kastraatio, ulkopuolinen domina vai loppuelämän jatkuva ko. pornon tapittaminen netistä? Jos sulla on ehdottaa joku elämänlaatua parantava vinkki, joka ei siis ole tuo asianlaidan sinulle kertominen, niin sano ihmeessä se ääneen.

Elämänlaatua parantava vinkki on jättää tollainen mies etsimään haluamansa tyylistä naista. Miksi lähteä suhteeseen ihmisen kanssa joka ei omana itsenään kelpaa?-ohis

Mutta eihän ihminen ole vain yhden asian edustaja. Se jos tykkää miehellä parransängestä tai naisella rakennekynsistä, niin kyllä se pitää pystyä omalle puolisolle kertomaan. Eihän se voi niin mennä, että kun vaimo ehdottaa miehelleen parransängen pitämistä, koska kokee sen seksikkäänä, niin mies käskee lähteä hakeman partajeesus jostain muualta. Mä pidän sitä lähtökohtaisesti myös ongelmallisena mikäli kumppani ei halua miellyttää. Silloin suhteessa on jotain perustavanlaatuisesti jo rikki. Kun mietit omaa nuoruutta, ihastumista ja rakastumista, niin sitähän teki kaikkensa että saisi huomiota ja mielyttäisi toisen silmää. Jos kypsemmällä iällä asenne kääntyy päinvastaiseksi, että "mitään en ton puolesta kyllä tee", niin kyllä mä suosittelen kysymään itseltään, että missä vaiheessa rakkaus muuttui kämppäkaveruudeksi.

Ehkä sinulle pukeutuminen sitten ei ole minkäänlainen osa identiteettiä. Monelle se on. Minun mieheni on homssuinen parkatakkimies ja sellaisesta haaveilinkin. Itse olen samanlainen, vain nainen. Jos olisin halunnut pukumiehen tai sliipatun kauluspaitahipsterin, olisin varmasti lähestynyt sellaista enkä omaa miestäni. Vai ovatko miehet vain laiskoja ja otetaan ensimmäinen joka vastaan tulee? Siitä sitten lähdetään tuunaamaan naista yksilöksi, jota ei koskaan muuten olisi saanut.

Tässä keskustelussa on kummallista se, että jos olet korkkarityyppinen nainen, niin et koskaan silloin voi käyttää verkkareita. Ja toisinpäin. Ihmeellistä mustavalkoista ajattelua. Mä käytän joka päivä korkkareita ja mulla on niiden kanssa farkut tai hame. Mutta voin mä silti käyttää niitä huppareitakin lenkkeillessä yms. Mies on varsin tyytyväinen minuun.

Olisihan se kiva jos oma nainen edes joskus pukeutuisi minua varten, eikä aina vain niitä baarien miehiä varten. Tämä varmaan on monen muunkin koti-miehen toive.

Siksi kannattaa valita eräjorma. Saat laittautua, jos siltä tuntuu, mutta olet parhaimmillasi savunhakuisena, neulasia tukassa ja/tai herättyäsi teltasta.

Vierailija kirjoitti:

Olisihan se kiva jos oma nainen edes joskus pukeutuisi minua varten, eikä aina vain niitä baarien miehiä varten. Tämä varmaan on monen muunkin koti-miehen toive.

Mutta jos nainen ei mene baariinkaan kimmeltävässä naruviritelmässä ja viidentoista sentin koroissa, kun se vain ei ole hänen tyyliään? Itse kyllä siirrän kuluneet "edustusvaatteet" aina kotikäyttöön, joten saattaa kotona niitä baarivaatteitakin näkyä. Joskin yhdistettynä mukaviin villasukkiin.

Vierailija kirjoitti:

Parinvalintakysymys. Jos sinusta tennarit on hyvä syy pettää ja jättää, niin ole hyvä ja ota itsekin vähän vastuuta elämästäsi - älä valitse sitä ponnaripäistä hupparityttöä vaan se korkkari-minihame-tekoripsi-rakennekynsi -tyylinen nainen. Ja toisinpäin, minä olen ihan tarkoituksella valinnut miehen joka ei jäykistele puku päällä eikä oleta minunkaan pukeutuvan kotelomekkoon. Jos hän joskus paljastuukin tyystin toiseksi ihmiseksi kuin minä luulin, niin hän saa toki mennäkin. Sitten etsin toisen tyyliltään ja asenteeltaan rennon kumppanin.

Ajatellaan jos vaikka kaksi mustiin pukeutunutta hevaria menisi kimppaan, ja vasta vuosien jälkeen toinen alkaisi yhtäkkiä vaatia että pukeudutaankin pinkkiin ja glitteriin ja aletaan kuunnella listahittejä. Eiköhän jokainen ymmärtäisi jos se toinen nostaisi kytkintä ja etsisi rinnalleen sopivamman kumppanin. Mutta jostain syystä miehet ilmeisesti ajattelee, että kun se naisen oma tyyli sattuu olemaan se perus farkut ja mukavat kengät, niin se ei voi olla naiselle vastaavalla tavalla tärkeä osa identiteettiä vaan sen voi vaihtaa lennosta pornobeibityyliin kun mies vaan käskee.

Kuinka väärin mielensäpahoittajat haluaa asiat oikein ymmärtää? Suomalaisilla naisilla (kuin myös miehillä) on tapana laiminlyödä itsesään huolehtiminen (liikunta, ravinto, laittautuminen). Yleensä jonkun verukkeen pohjalta (lapset aika klassinen). Sen jälkeen ihmetellään, kun kumppani ei viehätä. Vaikka yhtälailla keskivartalolihavuutta ja itseensäpanostamattomuutta näkyy myös itsessään. Muistakaa ihmiset, että teidän elämänne tärkein ihminen olette te itse. Ei puoliso, ei lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parinvalintakysymys. Jos sinusta tennarit on hyvä syy pettää ja jättää, niin ole hyvä ja ota itsekin vähän vastuuta elämästäsi - älä valitse sitä ponnaripäistä hupparityttöä vaan se korkkari-minihame-tekoripsi-rakennekynsi -tyylinen nainen. Ja toisinpäin, minä olen ihan tarkoituksella valinnut miehen joka ei jäykistele puku päällä eikä oleta minunkaan pukeutuvan kotelomekkoon. Jos hän joskus paljastuukin tyystin toiseksi ihmiseksi kuin minä luulin, niin hän saa toki mennäkin. Sitten etsin toisen tyyliltään ja asenteeltaan rennon kumppanin.

Ajatellaan jos vaikka kaksi mustiin pukeutunutta hevaria menisi kimppaan, ja vasta vuosien jälkeen toinen alkaisi yhtäkkiä vaatia että pukeudutaankin pinkkiin ja glitteriin ja aletaan kuunnella listahittejä. Eiköhän jokainen ymmärtäisi jos se toinen nostaisi kytkintä ja etsisi rinnalleen sopivamman kumppanin. Mutta jostain syystä miehet ilmeisesti ajattelee, että kun se naisen oma tyyli sattuu olemaan se perus farkut ja mukavat kengät, niin se ei voi olla naiselle vastaavalla tavalla tärkeä osa identiteettiä vaan sen voi vaihtaa lennosta pornobeibityyliin kun mies vaan käskee.

Kuinka väärin mielensäpahoittajat haluaa asiat oikein ymmärtää? Suomalaisilla naisilla (kuin myös miehillä) on tapana laiminlyödä itsesään huolehtiminen (liikunta, ravinto, laittautuminen). Yleensä jonkun verukkeen pohjalta (lapset aika klassinen). Sen jälkeen ihmetellään, kun kumppani ei viehätä. Vaikka yhtälailla keskivartalolihavuutta ja itseensäpanostamattomuutta näkyy myös itsessään. Muistakaa ihmiset, että teidän elämänne tärkein ihminen olette te itse. Ei puoliso, ei lapset.

Pääasiassa täällä ei olla keskusteltu siitä, että kumppani olisi yhtäkkiä lakannut pukeutumasta viehättävästi, vaan että hän on jatkanut samantyylisenä kuin alkujaankin tutustuttaessa. Yhtäkkiä tämä sama tyyli ei vain olekaan kelvannut toiselle puoliskolle, vaan olisi pitänyt muuttua joksikin ihan muuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parinvalintakysymys. Jos sinusta tennarit on hyvä syy pettää ja jättää, niin ole hyvä ja ota itsekin vähän vastuuta elämästäsi - älä valitse sitä ponnaripäistä hupparityttöä vaan se korkkari-minihame-tekoripsi-rakennekynsi -tyylinen nainen. Ja toisinpäin, minä olen ihan tarkoituksella valinnut miehen joka ei jäykistele puku päällä eikä oleta minunkaan pukeutuvan kotelomekkoon. Jos hän joskus paljastuukin tyystin toiseksi ihmiseksi kuin minä luulin, niin hän saa toki mennäkin. Sitten etsin toisen tyyliltään ja asenteeltaan rennon kumppanin.

Ajatellaan jos vaikka kaksi mustiin pukeutunutta hevaria menisi kimppaan, ja vasta vuosien jälkeen toinen alkaisi yhtäkkiä vaatia että pukeudutaankin pinkkiin ja glitteriin ja aletaan kuunnella listahittejä. Eiköhän jokainen ymmärtäisi jos se toinen nostaisi kytkintä ja etsisi rinnalleen sopivamman kumppanin. Mutta jostain syystä miehet ilmeisesti ajattelee, että kun se naisen oma tyyli sattuu olemaan se perus farkut ja mukavat kengät, niin se ei voi olla naiselle vastaavalla tavalla tärkeä osa identiteettiä vaan sen voi vaihtaa lennosta pornobeibityyliin kun mies vaan käskee.

Kuinka väärin mielensäpahoittajat haluaa asiat oikein ymmärtää? Suomalaisilla naisilla (kuin myös miehillä) on tapana laiminlyödä itsesään huolehtiminen (liikunta, ravinto, laittautuminen). Yleensä jonkun verukkeen pohjalta (lapset aika klassinen). Sen jälkeen ihmetellään, kun kumppani ei viehätä. Vaikka yhtälailla keskivartalolihavuutta ja itseensäpanostamattomuutta näkyy myös itsessään. Muistakaa ihmiset, että teidän elämänne tärkein ihminen olette te itse. Ei puoliso, ei lapset.

Pääasiassa täällä ei olla keskusteltu siitä, että kumppani olisi yhtäkkiä lakannut pukeutumasta viehättävästi, vaan että hän on jatkanut samantyylisenä kuin alkujaankin tutustuttaessa. Yhtäkkiä tämä sama tyyli ei vain olekaan kelvannut toiselle puoliskolle, vaan olisi pitänyt muuttua joksikin ihan muuksi.

Niin, joskus olisi kiva. Mutta kun täällä av-mammat haluavat väkisin ymmärtää väärin, että ”voisitko pukeutua tänään näin kun minä pyydän” tarkoittaa samaa kuin ”pukeudu aina näin kun minä käsken”

Ottamatta kantaa miten naisten pitäisi pukeutua, kyllähän te naisetkin yleensä aika hanakasti olette uudistamassa miesten vaatekaappeja mieleiseksi siinä vaiheessa kun vakavammin aletaan seurustelemaan. En sano, että se olisi negatiivinen juttu.

Naiset tuntuu kokevan miesten toiveet loukkauksena pukeutumisen suhteen.

M35 kirjoitti:

Ottamatta kantaa miten naisten pitäisi pukeutua, kyllähän te naisetkin yleensä aika hanakasti olette uudistamassa miesten vaatekaappeja mieleiseksi siinä vaiheessa kun vakavammin aletaan seurustelemaan. En sano, että se olisi negatiivinen juttu.

Naiset tuntuu kokevan miesten toiveet loukkauksena pukeutumisen suhteen.

Olin joskus uudistamassa, kyllä. Se oli ihan ensimmäisiä pitkiä suhteitani ja lopulta valaistuin itsekin ymmärtäen, että olen valinnut aivan väärän miehen, kun kerran pukeutumista myöten koetan häntä muuttaa. Myöhemmin olen valinnut omaa silmää viehättäviä, kivasti pukeutuvia miehiä, eikä ole tarvinnut muuttaa toista mihinkään.