Voitteko kuvitella, mutta eräs nainen otti avioeron vain sen vuoksi, että saa olla rauhassa ja yksin ilman lapsia joka toinen vko

Hahhah. Mä sanoin just noin ihan läpällä näille kyselijöille joille koko asia ei millään lailla edes kuulunut.

Tyhmimmät näköjään otti todesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voisin nyt olla tuo nainen. Olen erittäin masentunut, mutta miehen mielestä masennus on vaan keksitty sairaus. Meillä neljä lasta ja olen päävastuussa kaikesta. Itken kokoajan miehelle että unohdan kohta jotain tärkeää kun päässä ei vaan pysy mikään. Ihan sumua. Käytän kaiken liikevän energiani siihen että muistuttelen iteseäni että mun pitää katsoa meidän pienimpien lasten 1v ja 3v perään. Mies ei suostu mitään vastuuta ottaa. Sanoin että jätän pojan partion hänen vastuulleen ja minä hoidan vanhemman tytön kilpaharrastuksen. Lähinnä että hän merkkaisi leirit ym tarvittavat hankinnat ylös. Lupasin kuskata partioon jos hän ilmoittaa ajankohdan ja paikan. Hänen vastaus oli että voi sitten poika lopettaa koko partsan! Mä en jaksa itse edes hengittää kun oon niin väsynyt ja mun pitää hoitaa kaikki. Päälle saan huutoa ja vittuilua ja mollaamista. Mä haluisin erota pääasiassa jotta pääsisin tosta mulkerosta eroon, mutta ajatus siitä että mies hoitaa lapset joka toinen viikko ja mä saisin levätä välillä, kuulostaa ihan mahtavalta. Muuten oonkin ollut kaks kertaa tänä vuonna hetken ilman lapsia. Mieheni mielestä mä saan omaa aikaa jos hän ottaa toisen pienemmistä kauppaan mukaan ja mä jään loppujen kaa kotiin. Näin meillä.

Lapsia tietysti ikävöisin varmasi heti kun tästä masiksesta pääsisin, mutta ei tää näinkään voi jatkua. Oon vaan liian väsynyt lähtee. Yöllä mietin kävelenkö tohon junaradalle istuu. Tuntuis niin helpolta.

Mä en vain ymmärrä sitä, että miksi niitä lapsia sitten pitää tehdä niin monta, ettei jaksa? Aivan varmasti sulla oli jo tuo tunne kahden lapsen saatuasi, joten ei vaan ymmärrä. Lapset kärsii vanhempien itsekkyydestä. Oikeastaan aika vihaksi pistää.

Kuule ei ollut. Tää on kaikki tullut vasta nyt. Neljännen lapsen synnyttyä. Ennen mies oli mukana ja teki kaikkea lasten kanssa. Oli normaalimpi ja auttavainen. Nyt on itsekäs joka ei tee mitään ja mitään ei voi pyytää kun voin kuulemma kaiken tehdä itsekkin. No niin voinkin, mutta miksi sitten hän vapaamatkustaa meillä? Siksi vuoroviikot tai viikot täysin ilman miestä, vain lapsien kanssa ois voitto. En vaan väsymykseltä pääse lähtemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voisin nyt olla tuo nainen. Olen erittäin masentunut, mutta miehen mielestä masennus on vaan keksitty sairaus. Meillä neljä lasta ja olen päävastuussa kaikesta. Itken kokoajan miehelle että unohdan kohta jotain tärkeää kun päässä ei vaan pysy mikään. Ihan sumua. Käytän kaiken liikevän energiani siihen että muistuttelen iteseäni että mun pitää katsoa meidän pienimpien lasten 1v ja 3v perään. Mies ei suostu mitään vastuuta ottaa. Sanoin että jätän pojan partion hänen vastuulleen ja minä hoidan vanhemman tytön kilpaharrastuksen. Lähinnä että hän merkkaisi leirit ym tarvittavat hankinnat ylös. Lupasin kuskata partioon jos hän ilmoittaa ajankohdan ja paikan. Hänen vastaus oli että voi sitten poika lopettaa koko partsan! Mä en jaksa itse edes hengittää kun oon niin väsynyt ja mun pitää hoitaa kaikki. Päälle saan huutoa ja vittuilua ja mollaamista. Mä haluisin erota pääasiassa jotta pääsisin tosta mulkerosta eroon, mutta ajatus siitä että mies hoitaa lapset joka toinen viikko ja mä saisin levätä välillä, kuulostaa ihan mahtavalta. Muuten oonkin ollut kaks kertaa tänä vuonna hetken ilman lapsia. Mieheni mielestä mä saan omaa aikaa jos hän ottaa toisen pienemmistä kauppaan mukaan ja mä jään loppujen kaa kotiin. Näin meillä.

Lapsia tietysti ikävöisin varmasi heti kun tästä masiksesta pääsisin, mutta ei tää näinkään voi jatkua. Oon vaan liian väsynyt lähtee. Yöllä mietin kävelenkö tohon junaradalle istuu. Tuntuis niin helpolta.

Mä en vain ymmärrä sitä, että miksi niitä lapsia sitten pitää tehdä niin monta, ettei jaksa? Aivan varmasti sulla oli jo tuo tunne kahden lapsen saatuasi, joten ei vaan ymmärrä. Lapset kärsii vanhempien itsekkyydestä. Oikeastaan aika vihaksi pistää.

Kuule ei ollut. Tää on kaikki tullut vasta nyt. Neljännen lapsen synnyttyä. Ennen mies oli mukana ja teki kaikkea lasten kanssa. Oli normaalimpi ja auttavainen. Nyt on itsekäs joka ei tee mitään ja mitään ei voi pyytää kun voin kuulemma kaiken tehdä itsekkin. No niin voinkin, mutta miksi sitten hän vapaamatkustaa meillä? Siksi vuoroviikot tai viikot täysin ilman miestä, vain lapsien kanssa ois voitto. En vaan väsymykseltä pääse lähtemään.

Sori, mutta multa ei heru ymmärrystä. 4 lasta on aivan liikaa aika monille vanhemmille. Hoida lapsesi kun olet itse niin valinnut tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voisin nyt olla tuo nainen. Olen erittäin masentunut, mutta miehen mielestä masennus on vaan keksitty sairaus. Meillä neljä lasta ja olen päävastuussa kaikesta. Itken kokoajan miehelle että unohdan kohta jotain tärkeää kun päässä ei vaan pysy mikään. Ihan sumua. Käytän kaiken liikevän energiani siihen että muistuttelen iteseäni että mun pitää katsoa meidän pienimpien lasten 1v ja 3v perään. Mies ei suostu mitään vastuuta ottaa. Sanoin että jätän pojan partion hänen vastuulleen ja minä hoidan vanhemman tytön kilpaharrastuksen. Lähinnä että hän merkkaisi leirit ym tarvittavat hankinnat ylös. Lupasin kuskata partioon jos hän ilmoittaa ajankohdan ja paikan. Hänen vastaus oli että voi sitten poika lopettaa koko partsan! Mä en jaksa itse edes hengittää kun oon niin väsynyt ja mun pitää hoitaa kaikki. Päälle saan huutoa ja vittuilua ja mollaamista. Mä haluisin erota pääasiassa jotta pääsisin tosta mulkerosta eroon, mutta ajatus siitä että mies hoitaa lapset joka toinen viikko ja mä saisin levätä välillä, kuulostaa ihan mahtavalta. Muuten oonkin ollut kaks kertaa tänä vuonna hetken ilman lapsia. Mieheni mielestä mä saan omaa aikaa jos hän ottaa toisen pienemmistä kauppaan mukaan ja mä jään loppujen kaa kotiin. Näin meillä.

Lapsia tietysti ikävöisin varmasi heti kun tästä masiksesta pääsisin, mutta ei tää näinkään voi jatkua. Oon vaan liian väsynyt lähtee. Yöllä mietin kävelenkö tohon junaradalle istuu. Tuntuis niin helpolta.

Mä en vain ymmärrä sitä, että miksi niitä lapsia sitten pitää tehdä niin monta, ettei jaksa? Aivan varmasti sulla oli jo tuo tunne kahden lapsen saatuasi, joten ei vaan ymmärrä. Lapset kärsii vanhempien itsekkyydestä. Oikeastaan aika vihaksi pistää.

Kuule ei ollut. Tää on kaikki tullut vasta nyt. Neljännen lapsen synnyttyä. Ennen mies oli mukana ja teki kaikkea lasten kanssa. Oli normaalimpi ja auttavainen. Nyt on itsekäs joka ei tee mitään ja mitään ei voi pyytää kun voin kuulemma kaiken tehdä itsekkin. No niin voinkin, mutta miksi sitten hän vapaamatkustaa meillä? Siksi vuoroviikot tai viikot täysin ilman miestä, vain lapsien kanssa ois voitto. En vaan väsymykseltä pääse lähtemään.

Sori, mutta multa ei heru ymmärrystä. 4 lasta on aivan liikaa aika monille vanhemmille. Hoida lapsesi kun olet itse niin valinnut tehdä.

Aika vanhanaikaista ajattelua, että nainen on se joka lapset tekee. Jos lapsenteko olisi vain naisesta kiinni, niin mihin ne miehiä tarvitsee? Jos mies on itsekkin suostunut lapsentekoon niin kyllä hänenkin pitäisi ottaa se vastuu teoistaan. Jos olisin masentunut äiti yrittäisin pyytää apua jostakin tai vian lähtisin kälppimään ja soittaisin jonnekkin hankkimaan uuden kämpän itselleen tai potkisin tuollaisen lapsen ulos omasta talosta. Äidillä on velvollisuus hoitaa lapsia, mutta aikuista lasta ei missään nimessä.

Minut petettiin ja jätettiin aikoinaan vasten tahtojani, ja meille tuli vuoroviikkosysteemi. Muistan, kun työpaikalla kerroin erostani vähän etäisemmälle työkaverille. Yleensä ihmiset olivat empaattisia erosta kertoessa, mutta tämä totesi “jaa, minäkin olen miettinyt pitäisikö erota ihan vaan sen takia, että saisi joka toisen viikon itselleen”. Kaverinsa oli tehnyt näin.

Siis olihan se vuoroviikkoilu luksusta. Ja äitinikinntotesi, että minä voin silminnähtäväsi paremmin niin, varsinkin, kun avioliitossa olin aika kontrolloitu ja sidoksissa kotiin lasten kanssa. Mutta kyllä se ero toi mukanaan lastin kaikkea muuta negatiivista, eli kyllä kokonaisuus jäi miinuksen puolelle.

No vaikea on kuvitella. Itse jätin ottamatta eron vaikeasta suhteesta sen takia, että en halunut olla puolta pois lasteni lapsuudesta. Mutta kun ei tiedä koko tarinaa (ja kukaan muu ei sitä tiedä kuin asianosainen), ei voi tuomitakkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voisin nyt olla tuo nainen. Olen erittäin masentunut, mutta miehen mielestä masennus on vaan keksitty sairaus. Meillä neljä lasta ja olen päävastuussa kaikesta. Itken kokoajan miehelle että unohdan kohta jotain tärkeää kun päässä ei vaan pysy mikään. Ihan sumua. Käytän kaiken liikevän energiani siihen että muistuttelen iteseäni että mun pitää katsoa meidän pienimpien lasten 1v ja 3v perään. Mies ei suostu mitään vastuuta ottaa. Sanoin että jätän pojan partion hänen vastuulleen ja minä hoidan vanhemman tytön kilpaharrastuksen. Lähinnä että hän merkkaisi leirit ym tarvittavat hankinnat ylös. Lupasin kuskata partioon jos hän ilmoittaa ajankohdan ja paikan. Hänen vastaus oli että voi sitten poika lopettaa koko partsan! Mä en jaksa itse edes hengittää kun oon niin väsynyt ja mun pitää hoitaa kaikki. Päälle saan huutoa ja vittuilua ja mollaamista. Mä haluisin erota pääasiassa jotta pääsisin tosta mulkerosta eroon, mutta ajatus siitä että mies hoitaa lapset joka toinen viikko ja mä saisin levätä välillä, kuulostaa ihan mahtavalta. Muuten oonkin ollut kaks kertaa tänä vuonna hetken ilman lapsia. Mieheni mielestä mä saan omaa aikaa jos hän ottaa toisen pienemmistä kauppaan mukaan ja mä jään loppujen kaa kotiin. Näin meillä.

Lapsia tietysti ikävöisin varmasi heti kun tästä masiksesta pääsisin, mutta ei tää näinkään voi jatkua. Oon vaan liian väsynyt lähtee. Yöllä mietin kävelenkö tohon junaradalle istuu. Tuntuis niin helpolta.

Mä en vain ymmärrä sitä, että miksi niitä lapsia sitten pitää tehdä niin monta, ettei jaksa? Aivan varmasti sulla oli jo tuo tunne kahden lapsen saatuasi, joten ei vaan ymmärrä. Lapset kärsii vanhempien itsekkyydestä. Oikeastaan aika vihaksi pistää.

Kuule ei ollut. Tää on kaikki tullut vasta nyt. Neljännen lapsen synnyttyä. Ennen mies oli mukana ja teki kaikkea lasten kanssa. Oli normaalimpi ja auttavainen. Nyt on itsekäs joka ei tee mitään ja mitään ei voi pyytää kun voin kuulemma kaiken tehdä itsekkin. No niin voinkin, mutta miksi sitten hän vapaamatkustaa meillä? Siksi vuoroviikot tai viikot täysin ilman miestä, vain lapsien kanssa ois voitto. En vaan väsymykseltä pääse lähtemään.

Sori, mutta multa ei heru ymmärrystä. 4 lasta on aivan liikaa aika monille vanhemmille. Hoida lapsesi kun olet itse niin valinnut tehdä.

Tuo on todella vastuuton asenne! Onko sinusta oikein, että lapset joutuvat kärsimään vanhemman uupumuksesta?

Voin kuvitella. Tunnen yhden tapauksen jolle viikko-viikko systeemi lastensa kanssa tuntuu olevan liikaa. Sääliksi käy lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapsena olisi aivan kamalaa olla vanhempiensa eestaas-pompottelukohteena, ja päällimmäinen tunne olisi, ettei kumpikaan vanhemmistani välitä minusta vaan vain itsekkäästi itsestään ja omasta mukavasta olostaan, kun äiti ja isä saisivat olla erossa omasta lapsestaan ja nauttisivat siitä eroviikosta omista rakkaimmistaan lapsistaan.

Mulle ei riittäisi sadan sanan selityksetkään vanhemmiltani, että juu, kyllä me silti rakastetaan sinua, vaikka ollaankin viikko vuorollaan erossa.

Lapsi näkee asian jokatapauksessa omalta kantiltaan katsoen hylkäämisenä.

Olisitko sinä halunnut elää lapsuuttasi väkivaltaisessa ja riitaisessa kodissa? Ilmeisesti elit, koska pidät sitä hyvänä ja turvallisena lapsuutena.

En ole tuo jota lainaat, mutta tosissaanko meinaat, että näiden viikko-viikko systeemien taustalla on useinkin ero siksi, että parisuhde on ollut väkivaltainen?! Mulla ei ole lapsia, mutta jos olisi, niin en ikinä suostuisi siihen, että ovat joka toisen viikon aiemmin väkivaltaisesti käyttäytyneen puolison luona...

Varsinaiseen asiaan liittyen, veikkaisin että useimmiten eron syitä on useita. Jos parisuhde on hyvä ja vastuu lapsista ja kodista jaettu molempia tyydyttävällä tavalla, niin aika harva varmaan siitä eroamaan lähtee ihan vain siksi, että erossa ehkä yhtenäinen oma aika lisääntyisi.

Elämäntilanteita on niin monia, toisen luksus on toisen helvetti. Itselleni suurta luksusta oli jo se kun mies lähti ja lapset jäivät. Lapsia saa passasta ja siivota pitää mutta ainakaan ei tarvitse katsella sitä kusipäätä sohvalla.  En haluaisi antaa lapsia sille kusipäälle, mutta lakikin käskee ja voihan se olla että lapsetkin saavat siitä jotain irti. Toivottavasti eivät sentään traumatisoidu paskasta isästään, ei hän sentään pahoinpitele ja kaikki on lain sallimissa rajoissa, joten tuudittaudun siihen, että en sentään aiheuta lapsille pahaa kun laitan heidät välillä isälleen. Minulla on pari päivää lapsivapaata joka toinen viikko ja otan joka sekunnista kaiken irti. Rakastan elämää lasteni kanssa ilman paskaa miestä ja rakastan myös noita pieniä vapaaviikonloppujani. Viikko-viikko olisi minulle liikaa eroa lapsista ja veikkaan että lapset voisivat siinä systeemissä huonosti koska tosiaan heidän isänsä on aivan surkea tyyppi.

Voin kuvitella. Kaikista ei ole täyspäiväisiksi vanhemmiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voisin nyt olla tuo nainen. Olen erittäin masentunut, mutta miehen mielestä masennus on vaan keksitty sairaus. Meillä neljä lasta ja olen päävastuussa kaikesta. Itken kokoajan miehelle että unohdan kohta jotain tärkeää kun päässä ei vaan pysy mikään. Ihan sumua. Käytän kaiken liikevän energiani siihen että muistuttelen iteseäni että mun pitää katsoa meidän pienimpien lasten 1v ja 3v perään. Mies ei suostu mitään vastuuta ottaa. Sanoin että jätän pojan partion hänen vastuulleen ja minä hoidan vanhemman tytön kilpaharrastuksen. Lähinnä että hän merkkaisi leirit ym tarvittavat hankinnat ylös. Lupasin kuskata partioon jos hän ilmoittaa ajankohdan ja paikan. Hänen vastaus oli että voi sitten poika lopettaa koko partsan! Mä en jaksa itse edes hengittää kun oon niin väsynyt ja mun pitää hoitaa kaikki. Päälle saan huutoa ja vittuilua ja mollaamista. Mä haluisin erota pääasiassa jotta pääsisin tosta mulkerosta eroon, mutta ajatus siitä että mies hoitaa lapset joka toinen viikko ja mä saisin levätä välillä, kuulostaa ihan mahtavalta. Muuten oonkin ollut kaks kertaa tänä vuonna hetken ilman lapsia. Mieheni mielestä mä saan omaa aikaa jos hän ottaa toisen pienemmistä kauppaan mukaan ja mä jään loppujen kaa kotiin. Näin meillä.

Lapsia tietysti ikävöisin varmasi heti kun tästä masiksesta pääsisin, mutta ei tää näinkään voi jatkua. Oon vaan liian väsynyt lähtee. Yöllä mietin kävelenkö tohon junaradalle istuu. Tuntuis niin helpolta.

Mä en vain ymmärrä sitä, että miksi niitä lapsia sitten pitää tehdä niin monta, ettei jaksa? Aivan varmasti sulla oli jo tuo tunne kahden lapsen saatuasi, joten ei vaan ymmärrä. Lapset kärsii vanhempien itsekkyydestä. Oikeastaan aika vihaksi pistää.

Kuule ei ollut. Tää on kaikki tullut vasta nyt. Neljännen lapsen synnyttyä. Ennen mies oli mukana ja teki kaikkea lasten kanssa. Oli normaalimpi ja auttavainen. Nyt on itsekäs joka ei tee mitään ja mitään ei voi pyytää kun voin kuulemma kaiken tehdä itsekkin. No niin voinkin, mutta miksi sitten hän vapaamatkustaa meillä? Siksi vuoroviikot tai viikot täysin ilman miestä, vain lapsien kanssa ois voitto. En vaan väsymykseltä pääse lähtemään.

Sori, mutta multa ei heru ymmärrystä. 4 lasta on aivan liikaa aika monille vanhemmille. Hoida lapsesi kun olet itse niin valinnut tehdä.

Tuo on todella vastuuton asenne! Onko sinusta oikein, että lapset joutuvat kärsimään vanhemman uupumuksesta?

Onko sinusta oikein, että vanhemmat päättävät tehdä monta lasta ja lapset joutuvat kärsimään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voisin nyt olla tuo nainen. Olen erittäin masentunut, mutta miehen mielestä masennus on vaan keksitty sairaus. Meillä neljä lasta ja olen päävastuussa kaikesta. Itken kokoajan miehelle että unohdan kohta jotain tärkeää kun päässä ei vaan pysy mikään. Ihan sumua. Käytän kaiken liikevän energiani siihen että muistuttelen iteseäni että mun pitää katsoa meidän pienimpien lasten 1v ja 3v perään. Mies ei suostu mitään vastuuta ottaa. Sanoin että jätän pojan partion hänen vastuulleen ja minä hoidan vanhemman tytön kilpaharrastuksen. Lähinnä että hän merkkaisi leirit ym tarvittavat hankinnat ylös. Lupasin kuskata partioon jos hän ilmoittaa ajankohdan ja paikan. Hänen vastaus oli että voi sitten poika lopettaa koko partsan! Mä en jaksa itse edes hengittää kun oon niin väsynyt ja mun pitää hoitaa kaikki. Päälle saan huutoa ja vittuilua ja mollaamista. Mä haluisin erota pääasiassa jotta pääsisin tosta mulkerosta eroon, mutta ajatus siitä että mies hoitaa lapset joka toinen viikko ja mä saisin levätä välillä, kuulostaa ihan mahtavalta. Muuten oonkin ollut kaks kertaa tänä vuonna hetken ilman lapsia. Mieheni mielestä mä saan omaa aikaa jos hän ottaa toisen pienemmistä kauppaan mukaan ja mä jään loppujen kaa kotiin. Näin meillä.

Lapsia tietysti ikävöisin varmasi heti kun tästä masiksesta pääsisin, mutta ei tää näinkään voi jatkua. Oon vaan liian väsynyt lähtee. Yöllä mietin kävelenkö tohon junaradalle istuu. Tuntuis niin helpolta.

Mä en vain ymmärrä sitä, että miksi niitä lapsia sitten pitää tehdä niin monta, ettei jaksa? Aivan varmasti sulla oli jo tuo tunne kahden lapsen saatuasi, joten ei vaan ymmärrä. Lapset kärsii vanhempien itsekkyydestä. Oikeastaan aika vihaksi pistää.

Kuule ei ollut. Tää on kaikki tullut vasta nyt. Neljännen lapsen synnyttyä. Ennen mies oli mukana ja teki kaikkea lasten kanssa. Oli normaalimpi ja auttavainen. Nyt on itsekäs joka ei tee mitään ja mitään ei voi pyytää kun voin kuulemma kaiken tehdä itsekkin. No niin voinkin, mutta miksi sitten hän vapaamatkustaa meillä? Siksi vuoroviikot tai viikot täysin ilman miestä, vain lapsien kanssa ois voitto. En vaan väsymykseltä pääse lähtemään.

Sori, mutta multa ei heru ymmärrystä. 4 lasta on aivan liikaa aika monille vanhemmille. Hoida lapsesi kun olet itse niin valinnut tehdä.

Tuo on todella vastuuton asenne! Onko sinusta oikein, että lapset joutuvat kärsimään vanhemman uupumuksesta?

Onko sinusta oikein, että vanhemmat päättävät tehdä monta lasta ja lapset joutuvat kärsimään?

Minusta ei ole väliä sillä missä vaiheessa on menty vikaan, vaan sillä miten toimitaan silloin, kun ongelmat ovat käsillä. Lasten etu tarkoittaa sitä ettei etsitä syyllisiä, vaan tarjotaan perheelle apua.

Tässä nyt koko ajan vihjataan, että vain äiti voisi hoitaa lapset ja vain äiti heitä ikävöi "vapaaviikollaan". Jos meille nyt jostain kumman syystä tulisi ero, viikko-viikko- systeemi olisi ainoa kuviteltavissa oleva ratkaisu. Lapset saisivat viettää yhtä paljon aikaa molempien vanhempien kanssa, eikä miehen tarvitsisi ikävöidä lapsia viikkokaupalla tai nähdä vain lyhyen viikonlopun ajan. Edelleen taitaa vallalla olla ajatus, että äiti on se ainoa oikea hoitamaan lapsia, vaikka isät hoitavat homman aivan yhtä hyvin.

Ja AP, sulle ei varmasti ole kerrottu oikeaa syytä. Niin juoruämmien kanssa toimitaan: kerrotaan joku keksitty pieni tarina jotta juoruilija jättää rauhaan.

Ymmärrän hyvin tällaisen ratkaisun, vaikka en sitä pysty hyväksymään. Kyllä kävi itselläkin monta kertaa mielessä lasten ollessa pieniä, että ero voisi olla kiva juttu. Leikillisesti ehdotin miehellekin useamman kerran, että erotaanko nyt ja eletään viikko-viikko -systeemissä ja palataan takaisin yhteen, kun lapset ovat teinejä. 

Ainakin itselläni olisi ollut tilanne, jossa olisin saanut olla introverttina r-a-u-h-a-s-s-a kokonaisen viikon, kun lapset olisivat isällään (hyvä isä ja mies). Olisin ihan eri tavalla jaksanut omalla viikolla panostaa lapsiin. Nyt vähän mentiin sieltä mistä aita oli matalin esim. iltasadun skippailua, valmisruokaa, ei jaksanut niin hyvin uhmakohtauksia jne. 

Nyt ovat koululaisia ja meno on erilaista, joskin tämäkin vaihe tuntuu vielä raskaalta. Nyt en enää kaipaisi viikkoa erossa, vaan joka toinen viikonloppu olisi optimaalinen ratkaisu. 

Enpä voi kuvitella että nainen lähtisi täydellisestä avioliitosta vain saadakseen olla joka toisen viikon erossa lapsistaan.

Ap kuulostaa kilometrien päähän hyväuskoiselta kakkosvaimolta eli seuraavalta :D

Kaksi vanhempaa kotona yhtä aikaa tuo myös ongelmia. Kun on yksin lapsen kanssa, on vastuussa lapsesta ja tietää sen, mutta puolison kanssa on usein säätöä. Välillä kumpikin olettaa, että toinen hoitaa vaipanvaihdon/nukkumaanlaiton/ruoan/... ja toisaalta on erilaisia näkemyksiä siitä, miten tulisi toimia. Esim. toisella vanhemmalla menee nopeammin hermot lapsen venkoiluun ja toinen ei saa hoitaa tilannetta omalla tavallaan niin kuin aikoi.

En saanut aikoinani eron jälkeen edes vuoroviikkosysteemiä vaan lapsi oli valtaosan ajasta minulla, mutta oli se silti helpotus aiempaan. Vaikka isompi vastuu jäi minulle, jaksoin paremmin, kun välillä vastuu oli selkeästi toisella. Toinen vanhempi sai siivota tai olla siivoamatta omat sotkunsa eikä minun tarvinnut niitä katsella.  Omissa ja lasten sotkuissa oli ihan tarpeeksi minulle.

Voin hyvin uskoa, että joku tai monikin tekee noin. Itsellä samanlainen itsekäs ajatus kävi mielessä kun mieheni sairastui psyykkisesti ja olin jo pari vuotta kantanut päävastuun perheestä ja lapsista. Kävi siis mielessä, että olisi mukavampi törmätä johonkin kyvykkäämpään mieheen ja saisi olla vaikka joka toinen viikonloppu rauhassa ja "nauttia vapaudesta".

Rakkaus oli tosiaan koetuksella kun mies oli välillä niin sekaisin, ettei sitä kiitostakaan saanut. Jäin kuitenkin katsomaan kuinka saamme asiat järjestymään, onneksi, nyt kun mies on paremmassa kunnossa, työllistynyt yrittäjänä niin sitä kiitollisuutta ja rakkautta on todella riittämiin. Vaikeat ajat hioi meidät entistä tiiviimmin yhteen ja tiedän, että mieheni tekisi saman myös minun vuokseni saman.

En väitä tietäväni kuinka iso osa eroista johtuisi vain tuosta itsekkyydestä, mutta osa varmasti. Varsinkin heillä, jotka lähtökohtaisesti eivät ole oikeat toisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Onko muillakin tuonkaltainen syy avioeroonsa, että nauttii vaan siitä, kun saa omat rakkaat lapsensa pois omalta vastuultaan joka toinen viikko expuolisonsa vastuulle ja hoiviin?

Voisin hyvin kuvitella moista jos se toinen huoltaja  ei pätkän vertaa osallistu hoitoon. Tuon kautta sen ois pakko ottaa vastuuta eikä  olla vapaamatkustaja. Miksi sinä kuvittelet lasten olevan pelkästään äidin juttu?