Lue keskustelun säännöt.
Oletko lapsena säästynyt vanhempiesi fyysiseltä kuritukselta?
Kommentit (157)
2000 olen syntynyt ja luunappeja ja tukkapöllyä tullut, joskus vietiin ulos itkemään jossen muuten lopettanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osalla on aivan sairaita kokemuksia, hirveää luettavaa! Useimmille on myös "pelkkä" tukistaminenkin jättänyt syvät jäljet ja kokemuksen pahoinpidellyksi tulemisesta.
Minussa tieto tukistamisestani ei taas herätä rehellisesti sanottuna mitään. En oikeastaan edes muista kyseisiä tapauksia. Jääneet jotenkin aivan yhdentekeviksi kokemuksiksi. Teorioita, mistä voisi johtua? 🤔
Missä mielentilassa vanhempasi on ollut tukistaessaan sinua? En puolustele millään tavalla lapseen kajoamista, mutta sekin vaikuttaa kokemukseen kuinka pelottavana oman vanhemman on sillä hetkellä kokenut.
Täydessä raivossa ja itsekin olen ollut aivan hysteerinen, varmasti peloissanikin. Äitini on aina ollut "temperamenttinen", sekä hyvässä että pahassa.
Eli toisaalta äiti huusi, kiroili, kiristeli silmät päästä pullottaen hampaitaan ja tukisti pää punaisena, mutta toisaalta hän leppyi nopeasti, tuli itku silmässä pyytämään anteeksi, otti syytä itselleen, halasi ja suukotti paljon muutenkin kuin riidan päätteeksi ja muisti jatkuvasti kertoa rakastavansa minua maailman eniten.
Eli ehkä perusturvallisuus oli kuitenkin hyvä, vaikka tällä tavalla kirjoitettuna kuulostaakin aivan sekopäiseltä? En kuitenkaan muista koskaan kyseenalaistaneeni, etteikö äiti tosiaan rakastaisi minua maailman eniten. Siis se on aina ollut minulle itsestään selvää, vaikka tuota räyhäämistä on tullut nähtyä enemmän kuin tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osalla on aivan sairaita kokemuksia, hirveää luettavaa! Useimmille on myös "pelkkä" tukistaminenkin jättänyt syvät jäljet ja kokemuksen pahoinpidellyksi tulemisesta.
Minussa tieto tukistamisestani ei taas herätä rehellisesti sanottuna mitään. En oikeastaan edes muista kyseisiä tapauksia. Jääneet jotenkin aivan yhdentekeviksi kokemuksiksi. Teorioita, mistä voisi johtua? 🤔
Missä mielentilassa vanhempasi on ollut tukistaessaan sinua? En puolustele millään tavalla lapseen kajoamista, mutta sekin vaikuttaa kokemukseen kuinka pelottavana oman vanhemman on sillä hetkellä kokenut.
Täydessä raivossa ja itsekin olen ollut aivan hysteerinen, varmasti peloissanikin. Äitini on aina ollut "temperamenttinen", sekä hyvässä että pahassa.
Eli toisaalta äiti huusi, kiroili, kiristeli silmät päästä pullottaen hampaitaan ja tukisti pää punaisena, mutta toisaalta hän leppyi nopeasti, tuli itku silmässä pyytämään anteeksi, otti syytä itselleen, halasi ja suukotti paljon muutenkin kuin riidan päätteeksi ja muisti jatkuvasti kertoa rakastavansa minua maailman eniten.
Eli ehkä perusturvallisuus oli kuitenkin hyvä, vaikka tällä tavalla kirjoitettuna kuulostaakin aivan sekopäiseltä? En kuitenkaan muista koskaan kyseenalaistaneeni, etteikö äiti tosiaan rakastaisi minua maailman eniten. Siis se on aina ollut minulle itsestään selvää, vaikka tuota räyhäämistä on tullut nähtyä enemmän kuin tarpeeksi.
Olen se, jota ruvettiin kurittamaan 10-11v:nä vyöllä. Kurittamista ei tehty raivonvallassa, en ainakaan muista sellaista. Se oli kai aika neutraali tilanne (vaikka tietysti nöyryyttävä ja teki kipeää!). Yleensä mentiin oman huoneeseeni, housut alas ja sänkyä vasten ja sitten tuli sitä vyötä :( mutta ei se mitään raivoissaan hakkaamista ollut.
Syntynyt vuonna 2000 ja lapsena tukistaminen oli arkipäivää. Sain läimäyksiä, luunappeja ja joskus potkuja ja lyöntejäkin. Suuhun myös pistettiin saippuaa jos kiroilin mutta vanhemmat kyllä kiroili aina. Pahinta kuitenkin henkinen väkivalta ja haukkuminen mikä jatkunut aina tähän päivään. Toivottavasti joskus voin olla hyvä äiti omille lapsille ja antaa niille rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osalla on aivan sairaita kokemuksia, hirveää luettavaa! Useimmille on myös "pelkkä" tukistaminenkin jättänyt syvät jäljet ja kokemuksen pahoinpidellyksi tulemisesta.
Minussa tieto tukistamisestani ei taas herätä rehellisesti sanottuna mitään. En oikeastaan edes muista kyseisiä tapauksia. Jääneet jotenkin aivan yhdentekeviksi kokemuksiksi. Teorioita, mistä voisi johtua? 🤔
Missä mielentilassa vanhempasi on ollut tukistaessaan sinua? En puolustele millään tavalla lapseen kajoamista, mutta sekin vaikuttaa kokemukseen kuinka pelottavana oman vanhemman on sillä hetkellä kokenut.
Täydessä raivossa ja itsekin olen ollut aivan hysteerinen, varmasti peloissanikin. Äitini on aina ollut "temperamenttinen", sekä hyvässä että pahassa.
Eli toisaalta äiti huusi, kiroili, kiristeli silmät päästä pullottaen hampaitaan ja tukisti pää punaisena, mutta toisaalta hän leppyi nopeasti, tuli itku silmässä pyytämään anteeksi, otti syytä itselleen, halasi ja suukotti paljon muutenkin kuin riidan päätteeksi ja muisti jatkuvasti kertoa rakastavansa minua maailman eniten.
Eli ehkä perusturvallisuus oli kuitenkin hyvä, vaikka tällä tavalla kirjoitettuna kuulostaakin aivan sekopäiseltä? En kuitenkaan muista koskaan kyseenalaistaneeni, etteikö äiti tosiaan rakastaisi minua maailman eniten. Siis se on aina ollut minulle itsestään selvää, vaikka tuota räyhäämistä on tullut nähtyä enemmän kuin tarpeeksi.
Tuo on jo paljon, että käytöstä on pyydetty lapselta anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huoh, jäi mun kokemukset sensuuriin -00 vuosimallia olen. Mun kokema väkivalta oli tosin kaukana kurituksesta, ainakin toivon ettei kukaan kurista lasta kurittaakseen esimerkiksi.
Vaikeeta on lähteä suhteeseen ja äitiyteen kun koko lapsuus riidat on käsitelty vain satuttamalla.
Multa mielipuoli isä joka hakkas ilman syytä ei ikinä pyytänyt anteeksi. Aikuisena pari kertaa yritin puhua asiasta, kiistää kaiken, kieltää tapahtuneen ja haukkuu minua hulluksi kun muka olen keksinyt kaiken. On oikein uhri, kun on niin pahat lapset jotka kphtelee vanhaa isää huonosti.
En unohda koskaan mitä tuo ihmisperse teki. Kunnioitus ja rakkaus on täysi nolla tuota paskaa lapsenrääkkääjää kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten suhtaudutte niihin ihmisiin, jotka tiesivät vanhempien
tai vanhemman väkivaltaisesta käytöksestä lasta kohtaan, mutta eivät puuttuneet siihen?
En säästynyt.
Jouduin loppujen lopuksi kerran kurittamaan faijaani 16-vuotiaana, kun se oli sitä kaikin keinoin muutaman vuoden kerjännyt.
En lyönyt, mutta kerran väänsin sen autotallin lattialle solmuun. Sen jälkeen tultiin oikein hyvin taas toimeen.
M44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten suhtaudutte niihin ihmisiin, jotka tiesivät vanhempien
tai vanhemman väkivaltaisesta käytöksestä lasta kohtaan, mutta eivät puuttuneet siihen?
Kaikki tiesivät (suku, naapurit, opettaja) mutta kukaan ei tehnyt mitään. 80-luvulla ei ollut kyllä samanlaista sosiaalitoimea ja en usko että kulaan muu kuin ope edes tiesi että lasun voi tehdä.
Isä oli pikkukaupungin silmäätekevä eikäkykaan olisi edes uskonut että pieksää. Tuolloin luultiin että vain köyhissä juoppoperheissä vaan voi olla väkivaltaa.
Ajankuva oli se ettö pergeen asiat ei kuulu muille ja joka ukko nyt saa lapsensa ja eukkonsa hakata.
Eli en osaa oikein olla vihainen sivullisille vaikka pertynyt ehkä olenkin.
Meillä alkoi fyysinen pahoinpitely tullessani uhmaikään (omat ensimmäiset muistot) ja jatkui siitä teini-iän alkuun asti. Sen jälkeen ei enää uskallettu lyödä, ilmeisesti siitä pelosta, että joko lyön takaisin tai teen väkivallasta ilmoituksen jonnekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä säästyimme, syntynyt 60 luvun alussa ja sisarukset vähän nuorempia. Vanhemmat eivät uskoneet kivikautisiin "kasvatus"menetelmiin.
No mua pahoinpideltiin koko aikamitä asuin kotona, muutin 18v iässä viimein turvaan. Väkivalta oli rajua ja siis isä pieksi perheessä kaikkia.
Kun muutin kotoa, olin kuitenkin niin nynny että kävin siellä viikonlopuilla ja juhlapyhinä. Saatoin saada silloinkin turpaani, isä kun otti vähän juhlajuomaa niin silloin estot katosivat ja oma v*tutus kävi niin kovaksi että joku viston piti pieksää.
Olen yli kolmekymppisenäkin saanut isältä tukkspöllyn (kovan sellaisen), järkyn kovan luunspin josta otsa meni kuhmulle ja mustelmalle, ja osä on muutaman kerran nostsnut mut vaatteista seinälle samalla ”kuristaen”. Olen pienikokoinen joten en pysty taistelenaan vastaan. Lusäksi olen ollut noissa niin lamaantunut että en ole osannut edes soittaa poliisia tai tehdä rikosilmoa.
Helpotus oli valtava kun erään ilmiriidan yhteydessä välit meni poikki. En ikinä, koskaan aio palata asiaan tai sovitella, viimein on rauha!
Eli kaikilla ei todellakaan jää pelkkään taaperoikään se kuritus. Mun isä 71v pieksää edelleen kaikki ihmiset jotka ei alistu sen tahtoon. Ja mitään seuraamuksia tälle ihmisperseelle ei ole tullut koskaan!! Niin VÄÄRIN!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
1968 olen syntynyt ja selkääni saanut vyöllä. Vieläkin muistan, vaikka aikaa on kulunut.
Syntynyt myös vuonna 1968 ja fyysistä kuritusta käytettiin kotona. :( Ikinä en ole omia lapsiani kurittanut fyysisesti.
Olen säästynyt. Kerran muistan äidin käskeneen hakea lähimetsiköstä vitsan ja sanoneen läpsivänsä pyllylle. Olin tehnyt jotakin aika pahaa, mitä en tässä erittele. Äiti sitten istui vitsa kädessään ja käski minun laskea housuni, mutta hän vain itki ja itki, eikä pystynyt siihen vaan otti minut syliin ja halasi varmaan kauemmin kuin koskaan. Tuo oli julmin kokemukseni, enkä ole koskaan saanut edes luunappia.
Kyllä suututtaa elämän epäreiluus! Jotkut saa ihanat eväät elämään, rakkauden ja välittämisen, toiset hakataan ja piestään ja heitä kohdellaan tylysti.
Mulla ei ole yhtään hyvää muistoa mun lapsuudenkodista. Ei ainottakaan. Koskaan ei kehuttu, sanottu mitään kaunista, tai osoitettu että olisin arvokas. Se kyllä osoitettiin päivittäin miten olen typerä, ruma, lihava, idiootti jolle olis pitäny tehdä abortti.
Minä sisuunnuin tuosta ja minusta tuli menestyjä. Olen koulutettu, varakas, korkeassa asemassa ja menin pari yhteiskuntaluokkaa ylöspäin junttivanhemmistani. No tämäkään ei kelpaa, edelleen olen häpeäksi ja kaikinpuolin kelpaamaton. Tietyt vanhemmat ivaavat jahalveksuvat vaikka saisit Nobelin, olisit nasan astronautti tai Yk:n pääjohtaja. Omalta lapselta pitää ainaa otta luulot pois ja nujertaa ja liiskata se.
Älkää nyt ainakaan enää olko tekemisissä lapsenhakkaajavanhempien kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt ainakaan enää olko tekemisissä lapsenhakkaajavanhempien kanssa!
Tämä pahoinpitelijävanhempi on kuollut ja sivustaseuraajaa en enää halua nähdä. Halveksin sitä, että hän mahdollisti lasten pahoinpitelyn olemalla puuttumatta asiaan.
Missä mielentilassa vanhempasi on ollut tukistaessaan sinua? En puolustele millään tavalla lapseen kajoamista, mutta sekin vaikuttaa kokemukseen kuinka pelottavana oman vanhemman on sillä hetkellä kokenut.