Oletko lapsena säästynyt vanhempiesi fyysiseltä kuritukselta?

Tukistettu on ja nahkavyöllä vedelty pitkin per settä ja reisiä. En voi ymmärtää että tuo oli laissa sallittua 80-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1976 olen syntynyt. Kuritettiin vyöllä, tukistamalla ja luunapeilla.

Sama syntymäajankohta ja tuo sama ”setti” kurituksessa. Bonarina henkinen väkivalta eli iva ja pilkka, uhkailu, alistaminen ja nöyryytys. Ainainen vähättely. Vieläkään en ole mitään isän silmissä, vaan tyhmä idiootti tyhjäntoimittaja jolta älki puuttuu kokonaan. Olen tekniikn tohtori, joku normaali isä olisi ehkä ylpeä lapsestaan.. vaan ei mun.

Isäs on vaan kateellinen sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt vuonna 95 ja suurimmilta osilta välttynyt fyysiseltä kuritukselta. Pari tukkapöllyä ja luunappia pienenä lapsena. Nuoremmat sisarukseni eivät ole kokeneet fyysistä kuritusta lainkaan. Ei jäänyt traumoja, mutta edelleen muistan hetket kirkkaasti, vaikka ikää oli alle 3 vuotta.

Samanlainen kokemus. Olen syntynyt 80-luvun alkupuolella. Olin arka ja tottelevainen lapsi, mutta toki joskus tein jotain sopimatonta (taisin piirrellä tapettiin). Äiti tukisti. Toisen kerran taisi tukistaa, kun tein jotain äänekästä enkä heti totellut. 

En koe, että olisin tilanteista traumatisoitunut - niitä oli kuitenkin tosi vähän. Muistan kyllä selvästi sen fiiliksen, vaikka ikää on ollut varmaan max. 4 vuotta. Hämmennys, nöyryytys, pelko. Itkin kuin syötävä aina kun tukistettiin, siitä jäi turvaton tunne. Onneksi ei tosiaan käytetty enempää väkivaltaa, muuten olisi vaikuttanut elämääni jatkossakin, siitä olen aika varma.

Olen suurperheestä ja vanhemmillani oli kaikenlaisia psyykkisiä ongelmia, ja lisäksi olimme vähävaraisia. En usko, että heillä oli työkaluja stressaavien tilanteiden käsittelyyn, ja joskus kiehahti yli. Isäni en kuitenkaan muista kurittaneeni ketään lapsista fyysisesti, hänen metodinsa olikin psykologinen vallankäyttö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1976 olen syntynyt. Kuritettiin vyöllä, tukistamalla ja luunapeilla.

Sama syntymäajankohta ja tuo sama ”setti” kurituksessa. Bonarina henkinen väkivalta eli iva ja pilkka, uhkailu, alistaminen ja nöyryytys. Ainainen vähättely. Vieläkään en ole mitään isän silmissä, vaan tyhmä idiootti tyhjäntoimittaja jolta älki puuttuu kokonaan. Olen tekniikn tohtori, joku normaali isä olisi ehkä ylpeä lapsestaan.. vaan ei mun.

Isäs on vaan kateellinen sinulle.

Huonot vanhemmat kadehtivat lapsiaan. Mikäli mahdollista, niin he voivat yrittää aktiivisesti pistää kapuloita rattaisiin sen sijaan, että iloitsisivat lapsensa menestyksestä.

Vierailija kirjoitti:

Osalla on aivan sairaita kokemuksia, hirveää luettavaa! Useimmille on myös "pelkkä" tukistaminenkin jättänyt syvät jäljet ja kokemuksen pahoinpidellyksi tulemisesta.

Minussa tieto tukistamisestani ei taas herätä rehellisesti sanottuna mitään. En oikeastaan edes muista kyseisiä tapauksia. Jääneet jotenkin aivan yhdentekeviksi kokemuksiksi. Teorioita, mistä voisi johtua? 🤔

Varmaan monikin asia vaikuttaa, päällimmäisenä nyt tulee mieleen lasten erilaiset luonteet ja persoonallisuudet. Mä olin hiljainen ja ujo, ja fyysiset kuritukset koin pelottavina ja turvattomuutta herättävinä. Tietty varmaan myös perheen sisäinen dynamiikka, toistuva kuritus jne. voivat olla osatekijöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla on aivan sairaita kokemuksia, hirveää luettavaa! Useimmille on myös "pelkkä" tukistaminenkin jättänyt syvät jäljet ja kokemuksen pahoinpidellyksi tulemisesta.

Minussa tieto tukistamisestani ei taas herätä rehellisesti sanottuna mitään. En oikeastaan edes muista kyseisiä tapauksia. Jääneet jotenkin aivan yhdentekeviksi kokemuksiksi. Teorioita, mistä voisi johtua? 🤔

Varmaan monikin asia vaikuttaa, päällimmäisenä nyt tulee mieleen lasten erilaiset luonteet ja persoonallisuudet. Mä olin hiljainen ja ujo, ja fyysiset kuritukset koin pelottavina ja turvattomuutta herättävinä. Tietty varmaan myös perheen sisäinen dynamiikka, toistuva kuritus jne. voivat olla osatekijöitä. 

Mieli voi myös aktiivisesti torjua noihin kokemuksiin liittyviä vaikeita tunteita. Ellei tunnu miltään, niin se voi olla eräänlaista tunteiden lohkomista pois tietoisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla on aivan sairaita kokemuksia, hirveää luettavaa! Useimmille on myös "pelkkä" tukistaminenkin jättänyt syvät jäljet ja kokemuksen pahoinpidellyksi tulemisesta.

Minussa tieto tukistamisestani ei taas herätä rehellisesti sanottuna mitään. En oikeastaan edes muista kyseisiä tapauksia. Jääneet jotenkin aivan yhdentekeviksi kokemuksiksi. Teorioita, mistä voisi johtua? 🤔

Varmaan monikin asia vaikuttaa, päällimmäisenä nyt tulee mieleen lasten erilaiset luonteet ja persoonallisuudet. Mä olin hiljainen ja ujo, ja fyysiset kuritukset koin pelottavina ja turvattomuutta herättävinä. Tietty varmaan myös perheen sisäinen dynamiikka, toistuva kuritus jne. voivat olla osatekijöitä. 

Mieli voi myös aktiivisesti torjua noihin kokemuksiin liittyviä vaikeita tunteita. Ellei tunnu miltään, niin se voi olla eräänlaista tunteiden lohkomista pois tietoisuudesta.

Joo, hyvin mahdollista. En ole oikeastaan näitä kuritustilanteita itse ajatellutkaan vuosikymmeniin, jos ylipäätään koskaan. Mutta kun oikein muistelen, niin pelon tunne tulee ensimmäisenä vahvana mieleen. En kuitenkaan ole katkera tästä äidilleni, koska osasi aina pyytää anteeksi ylilyöntejään. Ei jäänyt turvattomuuden tunnetta siltä osin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1976 olen syntynyt. Kuritettiin vyöllä, tukistamalla ja luunapeilla.

Sama syntymäajankohta ja tuo sama ”setti” kurituksessa. Bonarina henkinen väkivalta eli iva ja pilkka, uhkailu, alistaminen ja nöyryytys. Ainainen vähättely. Vieläkään en ole mitään isän silmissä, vaan tyhmä idiootti tyhjäntoimittaja jolta älki puuttuu kokonaan. Olen tekniikn tohtori, joku normaali isä olisi ehkä ylpeä lapsestaan.. vaan ei mun.

Isäs on vaan kateellinen sinulle.

Huonot vanhemmat kadehtivat lapsiaan. Mikäli mahdollista, niin he voivat yrittää aktiivisesti pistää kapuloita rattaisiin sen sijaan, että iloitsisivat lapsensa menestyksestä.

Voi olla näin. Mua yritti vanhemmat (eritoten kouluttamaton isä) kaikin tavoin estää menemästä yliopistoon. Eivät halunneet että menisin, ja siksi yrittivät painostaa, eivät antaneet rahaa pääsykoekirjoihin, ja kun sitkeällä uurastuksellasain paikan niin uhkasivat perinnöttä jättämisellä ja sillä että missään ei auteta ikinä, jos sinne menen.

No menin ja työlläni maksoin opinnot. Vanhemmat piti uhkauksensa: missään eivät ikinä auttaneet, hylkäsivät lapsensa täysin, eivät tulleet valmistujaisiini (eikä häihini tai lasteni ristiäisiin) ja toden totta tekivät perinnöttömäksi (tai siis testamentin sisarukseni hyväksi).

Kyllä oti koville kun isän haukkuma ja nujertama tytär sitkeästi ponnisteli ja saavutti paljon! Olen ennenkin kirjoittanut tästä,eli olen keskisuuren firman varatoimitusjohtaja(VP) ja isäni kaikille selittää että olen sihteerin töissä :)

Usein nuo kateelliset/katkerat pahansuovat vanhemmat (jotka ovat olleet lapsuudessakin lastensa kiusaajia) ovat huonoitsetuntoisia OMIEN ongelmiensa takia. Kuinka kätevää purkaa paha olonsa puolustuskyvyttömään pieneen lapseen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla on aivan sairaita kokemuksia, hirveää luettavaa! Useimmille on myös "pelkkä" tukistaminenkin jättänyt syvät jäljet ja kokemuksen pahoinpidellyksi tulemisesta.

Minussa tieto tukistamisestani ei taas herätä rehellisesti sanottuna mitään. En oikeastaan edes muista kyseisiä tapauksia. Jääneet jotenkin aivan yhdentekeviksi kokemuksiksi. Teorioita, mistä voisi johtua? 🤔

Varmaan monikin asia vaikuttaa, päällimmäisenä nyt tulee mieleen lasten erilaiset luonteet ja persoonallisuudet. Mä olin hiljainen ja ujo, ja fyysiset kuritukset koin pelottavina ja turvattomuutta herättävinä. Tietty varmaan myös perheen sisäinen dynamiikka, toistuva kuritus jne. voivat olla osatekijöitä. 

Mieli voi myös aktiivisesti torjua noihin kokemuksiin liittyviä vaikeita tunteita. Ellei tunnu miltään, niin se voi olla eräänlaista tunteiden lohkomista pois tietoisuudesta.

Tämäkin on mahdollista, enkä ammu ajatusta alas, mutta pidän omalla kohdallani epätodennäköisenä. En kuitenkaan ole "tunnoton" tai turta asiaa ajatellessani. Muisto on vain yksi muiden joukossa. Luonteeltani olin ulospäinsuuntautunut, rohkea ja temperamenttinen. Muuten kiltti, mutta hyvin itsepäinen.

Muistan myös, kun äiti kertoi eroavansa isäpuolestani ja muistutti, että minä en ole tehnyt mitään väärää, ja etteivät riidat ja ero johdu minusta ja etten saa syyttää itseäni. Pidin moista ajatusta aivan kummallisena, siis että olisin syyttänyt itseäni heidän ongelmistaan. Olin ehkä 5.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla on aivan sairaita kokemuksia, hirveää luettavaa! Useimmille on myös "pelkkä" tukistaminenkin jättänyt syvät jäljet ja kokemuksen pahoinpidellyksi tulemisesta.

Minussa tieto tukistamisestani ei taas herätä rehellisesti sanottuna mitään. En oikeastaan edes muista kyseisiä tapauksia. Jääneet jotenkin aivan yhdentekeviksi kokemuksiksi. Teorioita, mistä voisi johtua? 🤔

Varmaan monikin asia vaikuttaa, päällimmäisenä nyt tulee mieleen lasten erilaiset luonteet ja persoonallisuudet. Mä olin hiljainen ja ujo, ja fyysiset kuritukset koin pelottavina ja turvattomuutta herättävinä. Tietty varmaan myös perheen sisäinen dynamiikka, toistuva kuritus jne. voivat olla osatekijöitä. 

Mieli voi myös aktiivisesti torjua noihin kokemuksiin liittyviä vaikeita tunteita. Ellei tunnu miltään, niin se voi olla eräänlaista tunteiden lohkomista pois tietoisuudesta.

Tämäkin on mahdollista, enkä ammu ajatusta alas, mutta pidän omalla kohdallani epätodennäköisenä. En kuitenkaan ole "tunnoton" tai turta asiaa ajatellessani. Muisto on vain yksi muiden joukossa. Luonteeltani olin ulospäinsuuntautunut, rohkea ja temperamenttinen. Muuten kiltti, mutta hyvin itsepäinen.

Muistan myös, kun äiti kertoi eroavansa isäpuolestani ja muistutti, että minä en ole tehnyt mitään väärää, ja etteivät riidat ja ero johdu minusta ja etten saa syyttää itseäni. Pidin moista ajatusta aivan kummallisena, siis että olisin syyttänyt itseäni heidän ongelmistaan. Olin ehkä 5.

Jokainen reagoi kokemuksiin omalla tavallaan. Toki suhde tapahtumiin saattaa joskus vielä joskus elämän aikana muuttua.  Elämästäsi on voinut löytyä jotain sellaisia asioita, jotka ovat tukeneet sinua siinä määrin, ettei vaikeastakaan asiasta ole päässyt kehittymään varsinaista traumaa. Jos näin on, niin se on hienoa.

Olen syntynyt 1966. En ikinä ole saanut minkäänlaista fyysistä kuritusta. En pienintäkään. Äitini on varmaan maailman lempein ihminen.

Itse olin varsinainen kauhukakara, joten ei pienei tukkapöllö olisi ollut kohdallani pahitteeksi. Niin tain näin, kunnon kansalainen minusta kasvoi ilman kuritusta. Yksi ainoa alkoholikokeilu lähes 18 vuotaiaana, sen jälkeen en pienimmässäkään määrin alkoholiin ole koskenut. En tupakkaan sen puoleen enkä ikinä edes nähnyt mitään huumeisiin viittaavaa (tai sitten en ole tunnistanut).  3 pientä ylinopeussakkoa ja 2 x turvavyöttä ajo -> rikesakko.

Vaikea lapsuus on jättänyt jälkensä. Vanhemmuus on yllättävän haastavaa, kun ei ole niitä myönteisiä roolimalleja. Yritän parhaani, mutta silti tunnen hirveää epävarmuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea lapsuus on jättänyt jälkensä. Vanhemmuus on yllättävän haastavaa, kun ei ole niitä myönteisiä roolimalleja. Yritän parhaani, mutta silti tunnen hirveää epävarmuutta.

Tämä! Ja muutenkin on täysin yksin kasvatustyödsä koska narsistipaskavanhemmat eivät todellakaan ole sellaisia isovanhempia joille lasta uskaltaisi antaa edes sekunniksi. Eli lastenhoitoapua ei ole lainkaan, yksin pitää jaksaa.

Juu ei, kyl niitä vanhempia piti kovasti kurittaa.

-75 syntynyt ja äidin miesystävä pieksi viikottain remmillä, ajoi kerran myös haulikolla takaa kun meinasi kännispäissään että mun olisi pitänyt alkaa pilkkomaan halkoja neljältä aamuyöllä, enkä suostunut. 

Äiti ei koskaan lyönyt tai muulla tavalla fyysisesti rankaissut, sai kai sen verran usein itsekin turpiinsa että tiesi miltä se tuntuu.

Nykyään mulla yllättäen nollatoleranssi fyysiseen kuritukseen, koskee myös eläimiä.  

age is just a number kirjoitti:

-75 syntynyt ja äidin miesystävä pieksi viikottain remmillä, ajoi kerran myös haulikolla takaa kun meinasi kännispäissään että mun olisi pitänyt alkaa pilkkomaan halkoja neljältä aamuyöllä, enkä suostunut. 

Äiti ei koskaan lyönyt tai muulla tavalla fyysisesti rankaissut, sai kai sen verran usein itsekin turpiinsa että tiesi miltä se tuntuu.

Nykyään mulla yllättäen nollatoleranssi fyysiseen kuritukseen, koskee myös eläimiä.  

Etkö ole äidillesi vihainen? Mulla juuri äiti salli ja mahdollisti (valehdellen ja peitellen) sen että isä pieksi ja alisti, nöyryytti ja kiusasi, ja oli todella sadistisen väkivaltainen. Äiti ei tehnyt mitään pelastaakseen lapsensa, meni ulos pieksämisen ajaksi kun tuskanhuudot tuntui siitä pahalta!

Äiti joskus jopa isän raivotessa hänelle, vältti itseensä kohdistuvan väkivallan usuttamalla isän lasten kimppuun. Keksi äkkiä jotain ns tuhmuuksia joita muka oltiin tehty ja isä raivona syöksyi sitten lasten kimppuun, äiti pelastui.

Inhoan idääni syvästi. Äitiä halveksin, hän on raukkamainen paska.

!

Vierailija kirjoitti:

age is just a number kirjoitti:

-75 syntynyt ja äidin miesystävä pieksi viikottain remmillä, ajoi kerran myös haulikolla takaa kun meinasi kännispäissään että mun olisi pitänyt alkaa pilkkomaan halkoja neljältä aamuyöllä, enkä suostunut. 

Äiti ei koskaan lyönyt tai muulla tavalla fyysisesti rankaissut, sai kai sen verran usein itsekin turpiinsa että tiesi miltä se tuntuu.

Nykyään mulla yllättäen nollatoleranssi fyysiseen kuritukseen, koskee myös eläimiä.  

Etkö ole äidillesi vihainen? Mulla juuri äiti salli ja mahdollisti (valehdellen ja peitellen) sen että isä pieksi ja alisti, nöyryytti ja kiusasi, ja oli todella sadistisen väkivaltainen. Äiti ei tehnyt mitään pelastaakseen lapsensa, meni ulos pieksämisen ajaksi kun tuskanhuudot tuntui siitä pahalta!

Äiti joskus jopa isän raivotessa hänelle, vältti itseensä kohdistuvan väkivallan usuttamalla isän lasten kimppuun. Keksi äkkiä jotain ns tuhmuuksia joita muka oltiin tehty ja isä raivona syöksyi sitten lasten kimppuun, äiti pelastui.

Inhoan idääni syvästi. Äitiä halveksin, hän on raukkamainen paska.

Minulla on samanlainen suhde isääni. En voi käsittää millainen ihminen turvaa ensin aikuisena oman selustansa ja jättää lapsensa selviämään väkivaltaisen ihmisen kanssa miten taitavat.

En ymmärrä miten joku voisi satuttaa omaa lastaan. Tai miten vanhempi voi kuunnella sitä itkua jonka itse aiheutti lapselleen.