Liikaa vastuuta uusioperheen "äitinä"

Ap, itsesi tähden pakkaa tavarasi ja lähde<3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.

Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.

Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.

Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli  muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä. 

Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms. 

Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia. 

Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.

Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe. 

Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään. 

Öööö, siis käytännössä teidän arjessa on SUN lapsi, ja tuo kaikki taahtuu siis sun lapsen ympärillä. Joka toinen viikonloppu vierailevan lapsen kanssa ei arjen ajankäyttöön törmää ollenkaan. Teillä on molemmilla lapsia, ja tuossahan sinä hyödyt siitä, että mies huolehtii arjessa sun lapsesta. Ei puhuta yhtään samasta asiasta kuin ap:n kanssa. Teillä perheiytyminen on onnistunut, koska tilanteet tasavertaiset, kuitenkin siten, että sinä tuskin kuormitut miehen lapsesta, vaan jos joku kuormittuu niin mies sinun lapsesta.  Mut kiva jos perhe-elämä sujuu

Öööö, siis jos ymmärsit, hoidan pääasiassa yksin molemmat lapset miehen töiden takia. Näin olisi myöskin, jos olisimme lapseni isän kanssa yhdessä vielä. Se olisi myöskin niin, että miehen lapsen hoitaisi pääasiassa lapsen äiti, jos olisivat yhdessä vielä.

Kamala ajatustapa, että toinen, tasavertainen puoliso, vanhempi - oli sitten "puolikas" tai "täysi", olisi lastenhoitoapu. 

Tiedoksi, jos tämä nyt sinua ihmetyttää; kumpikaan meistä ei kuormitu kummankaan lapsista, vaikka minä pääosin aikani oman työni ulkopuolella lapsen/lasten kanssa vietänkin - ml. lomat ja juhlapyhät. Jos arki alkaa väsyttää toista, silloin avataan se suu, kerrotaan, että nyt väsyttää, ja annetaan toiselle aikaa vetäytyä. Silloin toinen on lapsen/lasten kanssa. Näinhän se on myös "yhdinperheessä" - tai ainakin pitäisi olla.

Aivan. Mutta siis ymmärsin että miehen lapsi on teillä lähinnä vapaa-aikana, ei siis arkena? Mut ehkä sitten ymmärsin väärin.  Eihän vapaa-ajalla lasten kanssa oleminen kai kuormitakaan. ILmeisesti et kuitenkaan jää miehen lapsen kanssa kotiin sairasta hoitamaan, kuskaa häntä aamuisin kouluun/hoitoon, illalla harrastuksiin jne? Jos näin, miehesi lapsi on ns viikonloppulapsi, eikä elä kanssasi koko arkea? Eri asia jos olis viikkoviikko.  Ja uusperheitä on niin paljon erilaisia, ettei kukaan voi mennä sanelemaan mikä on oikein. 

Miehen lapsi ei ole meillä viikko/viikko. Useamman kerran viikossa kyllä, ja kuskailen lasta harrastuksiin, äidilleen, äidiltä, jne. Jos minulla on lomapäivä, otan hänet meille, jotta päivähoitoon ei tarvitse mennä. Hän ei siis ole vain viikonloppulapsi.

Viikko/viikko ei onnistu, koska asumme eri paikkakunnilla, ja lapsen hoito ja tuleva koulu vaikeutuisi huomattavasti, joten olemme ratkaisseet asian näin.

Tosi kiva järjestely lapsen kannalta. Hän tulee tapaamaan isäänsä, mutta ei näe tätä ollenkaan, vaan viettää aikansa jonkun vieraan ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.

Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.

Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.

Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli  muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä. 

Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms. 

Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia. 

Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.

Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe. 

Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään. 

Öööö, siis käytännössä teidän arjessa on SUN lapsi, ja tuo kaikki taahtuu siis sun lapsen ympärillä. Joka toinen viikonloppu vierailevan lapsen kanssa ei arjen ajankäyttöön törmää ollenkaan. Teillä on molemmilla lapsia, ja tuossahan sinä hyödyt siitä, että mies huolehtii arjessa sun lapsesta. Ei puhuta yhtään samasta asiasta kuin ap:n kanssa. Teillä perheiytyminen on onnistunut, koska tilanteet tasavertaiset, kuitenkin siten, että sinä tuskin kuormitut miehen lapsesta, vaan jos joku kuormittuu niin mies sinun lapsesta.  Mut kiva jos perhe-elämä sujuu

Öööö, siis jos ymmärsit, hoidan pääasiassa yksin molemmat lapset miehen töiden takia. Näin olisi myöskin, jos olisimme lapseni isän kanssa yhdessä vielä. Se olisi myöskin niin, että miehen lapsen hoitaisi pääasiassa lapsen äiti, jos olisivat yhdessä vielä.

Kamala ajatustapa, että toinen, tasavertainen puoliso, vanhempi - oli sitten "puolikas" tai "täysi", olisi lastenhoitoapu. 

Tiedoksi, jos tämä nyt sinua ihmetyttää; kumpikaan meistä ei kuormitu kummankaan lapsista, vaikka minä pääosin aikani oman työni ulkopuolella lapsen/lasten kanssa vietänkin - ml. lomat ja juhlapyhät. Jos arki alkaa väsyttää toista, silloin avataan se suu, kerrotaan, että nyt väsyttää, ja annetaan toiselle aikaa vetäytyä. Silloin toinen on lapsen/lasten kanssa. Näinhän se on myös "yhdinperheessä" - tai ainakin pitäisi olla.

Aivan. Mutta siis ymmärsin että miehen lapsi on teillä lähinnä vapaa-aikana, ei siis arkena? Mut ehkä sitten ymmärsin väärin.  Eihän vapaa-ajalla lasten kanssa oleminen kai kuormitakaan. ILmeisesti et kuitenkaan jää miehen lapsen kanssa kotiin sairasta hoitamaan, kuskaa häntä aamuisin kouluun/hoitoon, illalla harrastuksiin jne? Jos näin, miehesi lapsi on ns viikonloppulapsi, eikä elä kanssasi koko arkea? Eri asia jos olis viikkoviikko.  Ja uusperheitä on niin paljon erilaisia, ettei kukaan voi mennä sanelemaan mikä on oikein. 

Miehen lapsi ei ole meillä viikko/viikko. Useamman kerran viikossa kyllä, ja kuskailen lasta harrastuksiin, äidilleen, äidiltä, jne. Jos minulla on lomapäivä, otan hänet meille, jotta päivähoitoon ei tarvitse mennä. Hän ei siis ole vain viikonloppulapsi.

Viikko/viikko ei onnistu, koska asumme eri paikkakunnilla, ja lapsen hoito ja tuleva koulu vaikeutuisi huomattavasti, joten olemme ratkaisseet asian näin.

Tosi kiva järjestely lapsen kannalta. Hän tulee tapaamaan isäänsä, mutta ei näe tätä ollenkaan, vaan viettää aikansa jonkun vieraan ihmisen kanssa.

Ja miehelle ilmeisesti tuollainen järjestely sopii kuin kuorrute munkille. On näennäisesti hyvä isä ja huolehtii lapsestaan, mutta käytännössä naisystävä hoitaa kuskaamiset ja ruuat sun muut. Miksi ihmeessä? Jotta miehellä olisi helpompaa?

Vierailija kirjoitti:

Ap on tainnut ajat sitten jo kadota tästä keskustelusta -? Jokainen voi siitä vetää johtopäätökset.

Provonhan tunnistaa just siitä, että kokonainen elämäntarina kirjoitetaan päivässä tai kahdessa. Oikeassa elämässä asiat eivät tapahdu niin nopeassa tahdissa, eikä kirjoitettavaa löydy joka tunnille.

Ihmeellinen velvollisuuksista jankkaaja hypännyt kyytiin täällä. Onkohan mies tai ex-puolisonsa löytänyt keskustelun ja yrittää nyt sekoittaa pakkaa urakalla..? Ehkä heitä ottaa päähän kun kirjoittajat ovat harvinaisen yksimielisesti ap:n puolella.

Mies on halunnut sinut lastenhoitajaksi, ei tasavertaiseksi kumppaniksi. Ero ja äkkiä!

Hanki oma asunto. Ei tuosta mitään tule. Muuta takaisin kun lapset ovat aikuisia. Siis jos (tuskin) olette vielä yhdessä. Löydät oikean miehen jonka kanssa perustat perheen.

Ap vastailee täällä taas. Hyviä neuvoja taas tänne sadellut runsaasti. Suuri kiitos niistä. Olen ne lukenut ihan ajatuksella ja olen esim. jonkun ehdotuksesta tehnyt plussien ja miinuksien listan tästä suhteesta. Sekä miettinyt mitä toivoisit olevan toisin yms. Yllättävää, että tästä kehkeytyi näin suuri keskustelu. Sovimme nyt mieheni kanssa, että saan päivisin opintorauhan ja hän myös sanoo tukevansa minua valmistumaan pian. Hän tietää, että opiskelen unelmieni alaa ja tulen työllistymään hyvin valmistuttuani. Hän oli pahoillaan, että keskittyi liiaksi miettimään vain nykyhetkeä, eikä tulevaisuutta. Lasten sairastaessa jatkossa, saamme apua lähipiiristä jos miehen aikataulut eivät voi joustaa. Puhuimme myös monesta muusta asiasta hyvässä hengessä ja sain hyvin nyt perustelua asioita täältä tulleiden neuvojen avulla. Haluan oikaista pari asiaa jotka pistivät silmääni. Miehelläni ja minulla on ikäeroa vain pari vuotta. En ole huomattavasti nuorempi. En ollut syy lasten vanhempien eroon tai ollut varsinainen laastari. Eron ja meidän kohtaamisemme välillä oli aikaa. En ole siipeilijä, minulle on tärkeää maksaa osuuteni. En mieti ruokakaupassa maksanko nyt kenen ruokia. Lapset eivät ole rasite minulle. Meillä on lämmin ja hyvä suhde lasten kanssa. Lapsista itsestään ei ole mitään negat. sanottavaa. Kuten mainitsin en voi saada omia biologisia lapsia, se on fyysistesti mahdotonta. Syy on terveydellinen ja ei korjattavissa. Yritin tuoda tässä nyt mahdollisimman paljon asioita esille, mutta en ala ihan kaikkia yksityiskohtia selittämään kuitenkaan. Tulipa pitkä teksti, mutta kuulumisia toivottiin ja hieman nyt tässä jotain kerroin nykyhetkestä. Positiivisin mielin tästä eteenpäin.

Mä luin tätä keskustelua ja en ole ikinä ennen kommentoinut näihin mitään, mutta nyt on pakko. 

Nimittäin tilanteeni on aika samanlainen sillä erotuksella, että minulla ja miehelläni on myös yhteisiä lapsia. 

Miehellä on kouluikäinen lapsi myös edellisestä suhteestaan, joka on meillä joka toinen viikonloppu sekä loma-ajat. Näinä aikoina lapsi on pääsääntöisesti minun vastuullani. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina, mutta kun mieheni aloitti säännöllisen työn muutama  vuosi sitten, niin siitä lähtien tilanne on ollut tämä. 

Lapsen kanssa minulla on mennyt aina hyvin, vaikka suhde ei mikään läheinen olekaan.  Välit ovat kuitenkin asialliset. Mutta ongelmaksi koen sen, että mieheni ei vietä aikaa lapsensa kanssa silloin, kun lapsi on täällä vaan aika menee joko töissä, nukkuessa tai tietokoneella. Käytännössä aamupäivät, illat ja yöt lapsi on minun vastuullani, koska mieheni on töissä myöhään yöhön (jonka takia sitten myös nukkuu aamupäivät niin pitkään kuin annan hänen nukkua). Iltapäivisin hän saattaa olla pari, kolme tuntia lapsen kanssa, ei välttämättä koko aikaa, mutta käyttää vaikka kirjastossa, jonka jälkeen menee takaisin nukkumaan, päiväunille, jotta jaksaa taas töissä.

Loma-ajat lapsi on meillä ja silloin jatkuu sama kuvio. Paitsi, jos miehelläni on aamuvuorot, niin hän näkee lapsensa aamulla lähtiessään töihin ja illalla ehkä tunnin tullessaan kotiin. Muun ajan lapsi on minun vastuulla. 

Mieheni ei estä eikä kiellä minua opiskelemasta tai käymästä töissä, mutta silloin, kun olen töissä niin töideni lisäksi hoidan myös hänen lapsensa silloin, kun lapsi on meillä.  Mies on vastannutkin kysyttäessä, että jos en katsoisi hänen lastaan, niin hän näkisi sitä vain vapaapäivinään eli yhtenä päivänä joka toinen viikonloppu jatkuen samalla tavalla myös loma-ajat. Nyt lapsi on meillä lomillaan 1-3 viikkoa kerralla ja tämän mahdollistaa se, että minä katson lasta.  Mies on siis yrittäjä ja minä teen pätkätöitä.     

Lapsen bioäiti on ihan mukava, mutta välejä on hiertänyt välillä se, että hän tosiaan odottaa, että noudatan täällä samanlaisia rutiineja kuin hän. Hän myös arvostelee välillä sitä, mitä syötän hänen lapselleen tai väittää, että emme ole syöttäneet mitään, jos lapsi onkin nälkäinen palatessaan kotiin (vaikka lapselle on kyllä tarjottu ruokaa, välillä useampaakin eri, mutta se ei vain ole kelvannut). Arvostelua on tullut myös siitä, että meillä saattaa olla viikonloppuna vieraita vielä seitsemältä illalla, jolloin hänen lapsensa nukkumaanmenoaika saattaa viivästyä, koska lapsen pitäisi siihen aikaan olla jo menossa nukkumaan.  Ja ei, meillä ei ole vieraita yötä myöden ja kyse on vierailevista lähisukulaisista, ei mistään bileporukoista. 

Kuten ap totesi, niin tilanteen jatkuttua tarpeeksi pitkään siihen ikään kuin sopeutuu eikä enää oikein edes tiedä onko tässä tilanteessa mitään vikaa vai tunnenko väärin. Olenko kohtuuton. Vaadinko liikaa. Hetkittäin tuntuu, että olen itsestäänselvä lapsenvahti ja taloudenhoitaja. Sekä miehen että hänen exän mielestä. 

Mutta koska kyse on vain joka toisesta viikonlopusta, niin tämän on kestänyt. Lähinnä lasta käy sääliksi, koska kyllä hänkin jo tajuaa, että isää ei paljoakaan näy. Loma-aikoina ärsyttää enemmän ja tulee mietittyä, että onko tämä nyt ihan ok. Ei se lapsen hoitaminen vaan se, että lapsi on pääasiassa minun vastuullani ja se paljonko lapsi meillä esim. loma-aikoina on, on täysin minusta riippuvaista, koska mies ei töidensä takia kerkiä ja pysty.  Ja siitä huolimatta tulee bioäidiltä arvostelua siitä, miten lasta hoidan. 

toinen uusioperheäiti, mitä kautta tuo bioäidin kitinä tulee? Jos miehen kautta, niin pyydä miestä sanomaan äidille, että jaa ahaa okei ja jättää sanomatta sinulle mitään. Mä vastaisin aina vaan tolleen, ei se sille kuulu tippaakaan. Sitten kysyisin ehkä mieheltä, että miksi sillä on lapsi jos sen kanssa ei kiinnosta olla? Miksi työ menee lapsen edelle? 

Meillä on ollut sellaista, että lapsen isä ei varannut aikaa lomailla lapsensa kanssa ja siitä hermostuin ja todella. Sen jälkeen varaa sentään pienen pätkän lomaa joka kesä.

Sitten ihan yleisesti bioäitien pitäisi hyväksyä tilanne jossa toisessa kodissa asiat hoidetaan eri tavalla. Ei mua nyt hirveästi nappaa, että mukula pelaa enemmän isällään ja syö eineksiä enemmän, mutta eipä se mulle oikeastaan kuulu. Sellaiset asiat, jotka muuttaa lapsen käytöstä tai toimintaa huonompaan suuntaan on ne joista me keskustellaan isän kanssa, mutta hyvässä hengessä aina.

Ja sitten AP:lle, me ollaan miehen kanssa oltu yhdessä 10 vuotta joista ehkä vikan parin vuoden aikana mies hoitaa munkin esikoisen juoksevat asiat arkipäivinä, koska mä en pysty töiden takia. Jos lapsi oli kipeä pienenä hoito oli mun tai lapsen isän vastuulla pääosin. Toki jos mun mies oli arkivapailla, niin sitten lapsi oli hänen kanssaan. Koen ettei lapsi ole sillä tavalla hänen vastuullaan, että miehen pitäisi osallistua tällaisiin, mutta aika paljon osallistuu koska mieheni on enemmän kotona ja kokee itsensä lapsen isäksi ja lapsi hänet isäkseen. Onhan se rikkaus lapsille, että lapsella on useampi vanhempi välittämässä :) Ja sinäkin AP olet varmasti todella tärkeä lapsille, mutta et ole korvaamassa heidän vanhempiaan, vaan yksi aikuinen lisää auttamassa lapsia kasvamaan.

Hyvä ap!! Jos todella haluatte olla yhdessä, niin silloin asiat saa kuntoon. Tuosta olisi niin helppo vaan lähteä omille teilleen, kuten nykypäivän ongelmien syntyessä heti tehdään. Mutta muista kuitenkin, että liikaa ei saa antaa mahdollisuuksia jos tilanne luisuu entiselleen. Silloin on aika miettiä tilanne uusiksi. Tsemppiä sinne kovasti paljon!

Vierailija kirjoitti:

Ap vastailee täällä taas. Hyviä neuvoja taas tänne sadellut runsaasti. Suuri kiitos niistä. Olen ne lukenut ihan ajatuksella ja olen esim. jonkun ehdotuksesta tehnyt plussien ja miinuksien listan tästä suhteesta. Sekä miettinyt mitä toivoisit olevan toisin yms. Yllättävää, että tästä kehkeytyi näin suuri keskustelu. Sovimme nyt mieheni kanssa, että saan päivisin opintorauhan ja hän myös sanoo tukevansa minua valmistumaan pian. Hän tietää, että opiskelen unelmieni alaa ja tulen työllistymään hyvin valmistuttuani. Hän oli pahoillaan, että keskittyi liiaksi miettimään vain nykyhetkeä, eikä tulevaisuutta. Lasten sairastaessa jatkossa, saamme apua lähipiiristä jos miehen aikataulut eivät voi joustaa. Puhuimme myös monesta muusta asiasta hyvässä hengessä ja sain hyvin nyt perustelua asioita täältä tulleiden neuvojen avulla. Haluan oikaista pari asiaa jotka pistivät silmääni. Miehelläni ja minulla on ikäeroa vain pari vuotta. En ole huomattavasti nuorempi. En ollut syy lasten vanhempien eroon tai ollut varsinainen laastari. Eron ja meidän kohtaamisemme välillä oli aikaa. En ole siipeilijä, minulle on tärkeää maksaa osuuteni. En mieti ruokakaupassa maksanko nyt kenen ruokia. Lapset eivät ole rasite minulle. Meillä on lämmin ja hyvä suhde lasten kanssa. Lapsista itsestään ei ole mitään negat. sanottavaa. Kuten mainitsin en voi saada omia biologisia lapsia, se on fyysistesti mahdotonta. Syy on terveydellinen ja ei korjattavissa. Yritin tuoda tässä nyt mahdollisimman paljon asioita esille, mutta en ala ihan kaikkia yksityiskohtia selittämään kuitenkaan. Tulipa pitkä teksti, mutta kuulumisia toivottiin ja hieman nyt tässä jotain kerroin nykyhetkestä. Positiivisin mielin tästä eteenpäin.

Hyvä että olette keskustelleet ja että olet saanut miehen ymmärtämään kantasi (tai että mies vaikuttaa siltä että on ymmärtänyt...). Sinuna kuitenkin pitäisin silmät auki ja sovituista rajoista tarkasti kiinni. Nimittäin tuo taloudellisilla asioilla painostaminen ("tienaan enemmän, niin sinä teet kotityöt mutta maksat myös juoksevat kulut kun minä kartutan omaisuuttani") ja ekaluokkalaisen iltapäivähoidon suunnittelu sun hoidettavaksi (myös sen lapsen äidin taholta??) on sen verran älytöntä ja pöyristyttävää, että näin ulkopuolisena on hyvin vaikea uskoa tuon olevan pelkkää ajattelemattomuutta. Mutta hyvä jos olet tyytyväinen.

Mun lapsien isällä on avovaimo, joka käytännössä hoitaa kaikki lapsiin liittyvät asiat kun ovat isäviikolla.

Vie nuorimmaista eskariin ja hakee myös ja usein saa lapsilta kuulla että "Minnan kanssa oltiin uimahallissa/leffassa/rannalla/urheilukentällä/mummin luona.

Mummi on siis Minnan äiti. Ovat olleet yhdessä jo nelisen vuotta.

Nyt toki äitipuoli on kotona yhteisen lapsensa kanssa joten nyt hän on tietysti enemmän kotonakin kuin lasten isä.

Mutta mulle on ihan selvää että minun viikkoinani minä hoidan lapset, tietysti, siellä isän kotona sitten keskustellaan siitä että miten he hoitavat asiat. Mutta olen kyllä kiitollinen siitä että tämä "Minna" on lasten elämässä huolehtivaisena ja vastuullisena aikuisena. Lapset pitävät hänestä ja hänkin selkeästi heistä. Me joskus viestittelemme lasten asioista ja tuntuu että hän on paremmin niistä perillä kuin lasten isä. En koe että mulla olisi oikeutta mennä heidän kotiasioihinsa puuttumaan niin kauan kun lapset voivat hyvin.

Tulet työllistymään hyvin, mutta et ollut edes alan kesätöissä... olitko missään kesätöissä. Sellaset provot tällä kertaa.

Jos tämä tarina on tosi, niin veikkaanpa seuraavat tapahtumat. Ap on onnellisena siitä, että mies on nyt ymmärtänyt että ap ei voi opiskelujensa kustannuksella huolehtia lapsista. Mies myötäillee, mikä sinänsä hämmästyttävää mieheltä, joka ap:n aloituksen mukaan on sanonut että ap:n velvollisuus on hoitaa hänen lapsiaan, koska hän tuo talouteen enemmän rahaa ( = maksaa omaa asuntolainaa pois, kun ap maksaa juoksevat kulut). Aika nopea valaistuminen luolamiehestä nykyihmiseksi ;D. Mies alkaa kuitenkin mielessään tehdä eroa ja katsella, josko löytyisi uusi höynäytettävä. Pian ap saa ihmetellä kun mies alkaa löytää valittamista kaikista mahdollisista ja mahdottomista asioista, pitää mykkäkoulua ja kohdella ap:tä entistäkin kylmemmin. Kunnes uusi sinisilmäinen typy on kiikarissa ja ap saa kenkää. Toivon että tämä ei ole lopputulema, mutta pahoin pelkään, niin paksua settiä on ap:lle syöttänyt.

Ap sanoi voivansa nyt paremmin perustella asioita ym. Tuo viittaa siihen, että mies on niitä jotka tarvitsevat järkipuhetta, perusteluja ja esimerkkejä ymmärtääkseen. Kaikki miehet eivät ole sikoja ja luulisi nyt ukon ymmärtävän miten upean ihmisen on saanut omaan ja lastensa elämään. Ap ei vaikuta sellaiselta nalkuttajalta, joten mies luultavasti ottaa helpommin ehkä hänet ihan tosissaan, kun toinen puhuu suunsa puhtaaksi.

Kiva kuulla ap kuulumisiasi ja hyvä että saitte asiat sovittua näin. Kuten joku jo sanoikin, pidä kuitenkin silmät auki ja rajoista kiinni. Mies saattaa myötäillä ihan siksikin että vaihtoehtoja ei oikein ole. Ihan samaa mieltä tuosta rahalla kiristämisestä, huono enne. Teot kertovat enemmän kuin tyhjät lupaukset. Mutta täydellinen ei ole kukaan ja jos keskusteluyhteys on olemassa ja asiat voidaan sopia niin sitten tuossa on kasvunpaikka sille miehellekin.

Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä että jos ap maksaa juoksevat kulut ja mies vaan asuntoaan niin tyhjin käsinhän tuosta joutuu lähtemään kun kaikki meni mikä tuli. Ainoa joka rikastui oli mies. Rahan suhteen kannattaa olla vähän itsekäskin (sitähän mieskin on) eikä ajatella aina niin että ei sen väliä jos makselee muidenkin syömiset. Aina on olemassa se mahdollisuus että suhde loppuu miehen aloitteesta ja siinä vaiheessa olisi hyvä olla vähän sukanvarressa puskurirahaa että pääsee omilleen. Yritän nyt ap laittaa ainakin jonkin verran rahaa sivuun niin ettet joudu siihen tilanteeseen että seisot rappusilla kassin kanssa eikä ole rahaa edes bussilippuun tai takuuvuokraan. Ei ole tarkoitus maalata piruja seinille, saman ohjeen voisi antaa kenelle tahansa joka toisen kanssa asuu, oli sitten avo- tai avioliitossa. Ikinä ei pidä luottaa siihen että suhde jatkuu forever ja rahaa tulee jostain.

Vierailija kirjoitti:

Ap sanoi voivansa nyt paremmin perustella asioita ym. Tuo viittaa siihen, että mies on niitä jotka tarvitsevat järkipuhetta, perusteluja ja esimerkkejä ymmärtääkseen. Kaikki miehet eivät ole sikoja ja luulisi nyt ukon ymmärtävän miten upean ihmisen on saanut omaan ja lastensa elämään. Ap ei vaikuta sellaiselta nalkuttajalta, joten mies luultavasti ottaa helpommin ehkä hänet ihan tosissaan, kun toinen puhuu suunsa puhtaaksi.

Minusta miehen käytös ja vaatimukset ovat olleet sen verran röyhkeitä, että ehkä tuossa ei voi laskea pelkän ymmärtämättömyyden piikkiin. Ajattele nyt itse, nakittaa avopuolisonsa hoitamaan koko kesän omia lapsiaan, niiden sairastuessa (jopa lasten äidin hoitoviikolla!!?!), suunnittelee ap:stä iltapäivähoitoa ekaluokkalaiselle. Painostaa tähän sillä verukkeella että kun hän tienaa enemmän. No, daa, totta kai hän tienaa enemmän kun omien lasten hoito ei häiritse tienaamista. Todella harvoin tuon luokan röyhkeys on ymmärtämättömyyttä.

Yritän miettiä miehen kannalta asiaa ja vähän sellaisia mietteitä tuli mieleen, että olisiko burn out käsillä hänellä? Työt pitää hoitaa viimeisen päälle, stressi ja paine voi olla yksityisyrittäjällä armottoman kova. Sitä ei voi moni ymmärtää. Ihmisestä tulee kireä, kylmä ja helposti menee muussa elämässään sieltä mistä aita matalin. Ap vaikuttaa sopuisalta ja kiltiltä, se on ikävää kuinka juuri sellaisille on helpointa purkaa sitä omaa pahaa oloa. Päästellä sammakoita suustaan, olla ajattelematon ja itsekäs.

Ap vaikuttaa todella suurisydämiseltä, sopuisalta ja kärsivälliseltä. Sellainen pieni vilkaisu tulevaisuuteen että jos mies nyt ymmärtää opintojen tärkeyden ja antaa ap:lle opiskelurauhan niin onkohan tässä takana uusi hyötymisnäkökulma: ap:n valmistuminen ja suuremmat tulot. Ja mitä silloin tapahtuu? Maksaako ap edelleen juoksevia kuluja mutta suuremmalla summalla jolloin mies puolestaan maksaa omaa asuntoaan suuremmalla summalla? Jos mies olisi ap:n kanssa tosissaan niin eikö tuossa kohden olisi jo aika laittaa kumppaninkin nimi paperiin ja sormus sormeen ja tehdä ap:sta aviovaimo.

Tuossa tuli nyt sekin vielä esiin että mies on vain pari vuotta vanhempi. Siis mitä? Miehellä on jo ap:n ikäisenä ollut kaksi lasta ja avioero?? Mies on oletettavasti opiskellut, perustanut yrityksen, mennyt naimisiin, saanut kaksi lasta ja eronnut jo ap:n ikäisenä ja nyt on jo uusi suhde menossa. Olisin kyllä varuillani ap:n kengissä, to-del-la-kin. Mikähän miehen seuraava siirto on? Pari vuotta eteenpäin ja ap menee vaihtoon?

Valitettavasti on niin että tulevaisuuden paras ennustaja on historia eli ihminen ei yleensä muutu vaan tekee samat valinnat ja virheet uudelleen. Tietyt piirteet itse asiassa vain vahvistuvat kun ihminen vanhenee. Näin lukijan näkökulmasta mies on sitoutumiskyvytön, vastuuton ja tekee äkkinäisiä päätöksiä joiden jälkeen tekee lisää äkkinäisiä päätöksiä. Ja sitten joku muu siivoaa jäljet.