Mistä tietää olevansa aikuinen? Mikä on aikuisuuden määritelmä? Onko se oma tunne vai konkreettiset asiat?

Vierailija kirjoitti:

Eräs kasvatusalan asiantuntija sanoi, että ihminen on aikuinen silloin, kun hän käydessään ravintolassa vanhempiensa kanssa maksaa laskun. Ihan hyvä määritelmä minusta.

Tuo nyt ei kyllä päde. Jos vanhemmat on köyhiä niin tottakai rikkaampi lapsi tai kuka tahansa maksaa, sama toisinpäin, jos lapsi on köyhä kuin kirkonrotta ja vanhemmat rikkaita, niin tottakai rikkaat vanhemmat maksaa. Toki ihan ok jos kaikki osapuolet ovat hyvin toimeentulevia ja muutenkin tasa-arvoisessa asemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 38-vuotias, kaksi lasta, tutkinto, vakityö, kakkostyönä olen freelancer, asuntolaina. En tunne itseäni aikuiseksi.

Et tunne, mutta selvästi olet aikuinen. Miksi aikuisuus olisi tunne? Eihän lapsuuskaan ole, se loppuu tiettyyn aikaan ja sillä siisti. Jos et ole lapsi, olet aikuinen, ei siitä mihinkään pääse.

Totta. Tämä on silti jännä ilmiö, jota olen paljon miettinyt. Olen paperilla hyvinkin pärjäävä ja porskuttava aikuinen, mutta silti en tavoita sisäistä, henkistä aikuisuuttani, ja usein olo on aikuisporukoissa jotenkin lapsekas. Ehkä se on vain ulkopuolisuutta, jonka kytken tähän asiaan, en tiedä.

Minkälaisen tunteen kuvittelet olevan "henkinen aikuisuus"? En ole koskaan kuullut että joku tuntisi tuollaista tunnetta, kaikki ihmiset ovat lapsuudesta päästyään aikuisia mutta luonteet erilaisia, on leikkisämpiä ja vakavamielisempiä, mutta ei ne vakavamieliset ole mitenkään enemmän aikuisia. Mistä tiedät mitä ne muut siinä aikuisporukassa sisällään tuntevat, ehkä hekin kaikki vaan näyttävät ulkokuorta, sitä hyvin pärjäävän ja porskuttavan aikuisen ihmisen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 38-vuotias, kaksi lasta, tutkinto, vakityö, kakkostyönä olen freelancer, asuntolaina. En tunne itseäni aikuiseksi.

Et tunne, mutta selvästi olet aikuinen. Miksi aikuisuus olisi tunne? Eihän lapsuuskaan ole, se loppuu tiettyyn aikaan ja sillä siisti. Jos et ole lapsi, olet aikuinen, ei siitä mihinkään pääse.

Totta. Tämä on silti jännä ilmiö, jota olen paljon miettinyt. Olen paperilla hyvinkin pärjäävä ja porskuttava aikuinen, mutta silti en tavoita sisäistä, henkistä aikuisuuttani, ja usein olo on aikuisporukoissa jotenkin lapsekas. Ehkä se on vain ulkopuolisuutta, jonka kytken tähän asiaan, en tiedä.

Minkälaisen tunteen kuvittelet olevan "henkinen aikuisuus"? En ole koskaan kuullut että joku tuntisi tuollaista tunnetta, kaikki ihmiset ovat lapsuudesta päästyään aikuisia mutta luonteet erilaisia, on leikkisämpiä ja vakavamielisempiä, mutta ei ne vakavamieliset ole mitenkään enemmän aikuisia. Mistä tiedät mitä ne muut siinä aikuisporukassa sisällään tuntevat, ehkä hekin kaikki vaan näyttävät ulkokuorta, sitä hyvin pärjäävän ja porskuttavan aikuisen ihmisen?

Kaikilla ei ole mt-diagnooseja. Kertoohan sekin, että kaikki ei jollain ihmisellä ole niin hyvin kuin voisi olla.

On henkistä aikuisuutta ja tilastollista aikuisuutta. Voisihan aikuisuuden rajan laittaa 16 vuoteen, tai 25 vuoteen, joten tuo määritelmä on aika huono.

Minulla on lapsia, joten on pakko yrittää käyttäytyä kuin aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 38-vuotias, kaksi lasta, tutkinto, vakityö, kakkostyönä olen freelancer, asuntolaina. En tunne itseäni aikuiseksi.

Et tunne, mutta selvästi olet aikuinen. Miksi aikuisuus olisi tunne? Eihän lapsuuskaan ole, se loppuu tiettyyn aikaan ja sillä siisti. Jos et ole lapsi, olet aikuinen, ei siitä mihinkään pääse.

Totta. Tämä on silti jännä ilmiö, jota olen paljon miettinyt. Olen paperilla hyvinkin pärjäävä ja porskuttava aikuinen, mutta silti en tavoita sisäistä, henkistä aikuisuuttani, ja usein olo on aikuisporukoissa jotenkin lapsekas. Ehkä se on vain ulkopuolisuutta, jonka kytken tähän asiaan, en tiedä.

Minkälaisen tunteen kuvittelet olevan "henkinen aikuisuus"? En ole koskaan kuullut että joku tuntisi tuollaista tunnetta, kaikki ihmiset ovat lapsuudesta päästyään aikuisia mutta luonteet erilaisia, on leikkisämpiä ja vakavamielisempiä, mutta ei ne vakavamieliset ole mitenkään enemmän aikuisia. Mistä tiedät mitä ne muut siinä aikuisporukassa sisällään tuntevat, ehkä hekin kaikki vaan näyttävät ulkokuorta, sitä hyvin pärjäävän ja porskuttavan aikuisen ihmisen?

Kaikilla ei ole mt-diagnooseja. Kertoohan sekin, että kaikki ei jollain ihmisellä ole niin hyvin kuin voisi olla.

Siis tekeekö mt-diagnoosi ihmisestä lapsen? Pyyhitäänkö aikuisuus pois ihmisestä jos hän sairastuu henkisesti? Tai jos muuten ei mene elämä ihan putkeen, niin otetaanko aikuisuus pois?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsia, joten on pakko yrittää käyttäytyä kuin aikuinen.

Eikö se ole jo sitä että on aikuinen jos kykenee käyttäytymään tarvittaessa "kuin aikuinen", mitä se sitten onkaan?

Keskustelussa on tullut esille kolme kriteeria: Fyysinen ikä, oman tuntemuksen mukainen henkinen ikä ja kyky kantaa vastuu itsestään ja elämästään. 

Minusta asiaan riittää kun on täysi-ikäinen ja kykenevä ottamaan vastuun itsestään. Lapsenmielisyys ei tee välttämättä kenestäkään lasta. Minäkin olen nykyisin paljon lapsenmielisempi kuin parikymppisenä muutettuani kotoa omilleni ja mentyäni armeijan jälkeen töihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 38-vuotias, kaksi lasta, tutkinto, vakityö, kakkostyönä olen freelancer, asuntolaina. En tunne itseäni aikuiseksi.

Et tunne, mutta selvästi olet aikuinen. Miksi aikuisuus olisi tunne? Eihän lapsuuskaan ole, se loppuu tiettyyn aikaan ja sillä siisti. Jos et ole lapsi, olet aikuinen, ei siitä mihinkään pääse.

Totta. Tämä on silti jännä ilmiö, jota olen paljon miettinyt. Olen paperilla hyvinkin pärjäävä ja porskuttava aikuinen, mutta silti en tavoita sisäistä, henkistä aikuisuuttani, ja usein olo on aikuisporukoissa jotenkin lapsekas. Ehkä se on vain ulkopuolisuutta, jonka kytken tähän asiaan, en tiedä.

Minkälaisen tunteen kuvittelet olevan "henkinen aikuisuus"? En ole koskaan kuullut että joku tuntisi tuollaista tunnetta, kaikki ihmiset ovat lapsuudesta päästyään aikuisia mutta luonteet erilaisia, on leikkisämpiä ja vakavamielisempiä, mutta ei ne vakavamieliset ole mitenkään enemmän aikuisia. Mistä tiedät mitä ne muut siinä aikuisporukassa sisällään tuntevat, ehkä hekin kaikki vaan näyttävät ulkokuorta, sitä hyvin pärjäävän ja porskuttavan aikuisen ihmisen?

Kaikilla ei ole mt-diagnooseja. Kertoohan sekin, että kaikki ei jollain ihmisellä ole niin hyvin kuin voisi olla.

Siis tekeekö mt-diagnoosi ihmisestä lapsen? Pyyhitäänkö aikuisuus pois ihmisestä jos hän sairastuu henkisesti? Tai jos muuten ei mene elämä ihan putkeen, niin otetaanko aikuisuus pois?

Ei tee ihmisestä lasta, mutta henkinen tunne aikuisuudesta ja siinä pärjäämisestä voi jäädä puuttumaan, jos elämä on koko ajan hirveää räpiköimistä. Otin siis kantaa siihen väitteeseen, että kaikki olisivat tässä asiassa niin sanotusti samalla viivalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsia, joten on pakko yrittää käyttäytyä kuin aikuinen.

Eikö se ole jo sitä että on aikuinen jos kykenee käyttäytymään tarvittaessa "kuin aikuinen", mitä se sitten onkaan?

Pakko yrittää käyttäytyä jotenkin ei tarkoita sitä, että se läheskään aina onnistuisi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsia, joten on pakko yrittää käyttäytyä kuin aikuinen.

Painotus sanalla yrittää. Itsekkin vanhempi.

En koe itseäni kypsäksi aikuiseksi, koska en ole saanut elää huoletonta lapsuutta enkä nuoruutta. Kaikki on ollut samaa betoninharmaata eteenpäin raahautumista vuodesta toiseen. Pelkkää niukin naukin selviämistä, ei elämistä.

Vierailija kirjoitti:

En koe itseäni kypsäksi aikuiseksi, koska en ole saanut elää huoletonta lapsuutta enkä nuoruutta. Kaikki on ollut samaa betoninharmaata eteenpäin raahautumista vuodesta toiseen. Pelkkää niukin naukin selviämistä, ei elämistä.

Eihän kypsä ole synonyymi aikuiselle, voi olla myös epäkypsä aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 38-vuotias, kaksi lasta, tutkinto, vakityö, kakkostyönä olen freelancer, asuntolaina. En tunne itseäni aikuiseksi.

Et tunne, mutta selvästi olet aikuinen. Miksi aikuisuus olisi tunne? Eihän lapsuuskaan ole, se loppuu tiettyyn aikaan ja sillä siisti. Jos et ole lapsi, olet aikuinen, ei siitä mihinkään pääse.

Totta. Tämä on silti jännä ilmiö, jota olen paljon miettinyt. Olen paperilla hyvinkin pärjäävä ja porskuttava aikuinen, mutta silti en tavoita sisäistä, henkistä aikuisuuttani, ja usein olo on aikuisporukoissa jotenkin lapsekas. Ehkä se on vain ulkopuolisuutta, jonka kytken tähän asiaan, en tiedä.

Minkälaisen tunteen kuvittelet olevan "henkinen aikuisuus"? En ole koskaan kuullut että joku tuntisi tuollaista tunnetta, kaikki ihmiset ovat lapsuudesta päästyään aikuisia mutta luonteet erilaisia, on leikkisämpiä ja vakavamielisempiä, mutta ei ne vakavamieliset ole mitenkään enemmän aikuisia. Mistä tiedät mitä ne muut siinä aikuisporukassa sisällään tuntevat, ehkä hekin kaikki vaan näyttävät ulkokuorta, sitä hyvin pärjäävän ja porskuttavan aikuisen ihmisen?

Kaikilla ei ole mt-diagnooseja. Kertoohan sekin, että kaikki ei jollain ihmisellä ole niin hyvin kuin voisi olla.

Siis tekeekö mt-diagnoosi ihmisestä lapsen? Pyyhitäänkö aikuisuus pois ihmisestä jos hän sairastuu henkisesti? Tai jos muuten ei mene elämä ihan putkeen, niin otetaanko aikuisuus pois?

Ei tee ihmisestä lasta, mutta henkinen tunne aikuisuudesta ja siinä pärjäämisestä voi jäädä puuttumaan, jos elämä on koko ajan hirveää räpiköimistä. Otin siis kantaa siihen väitteeseen, että kaikki olisivat tässä asiassa niin sanotusti samalla viivalla.

Ei kukaan ole väittänyt että kaikki olisivat samalla viivalla. Mikä on henkinen tunne aikuisuudesta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsia, joten on pakko yrittää käyttäytyä kuin aikuinen.

Eikö se ole jo sitä että on aikuinen jos kykenee käyttäytymään tarvittaessa "kuin aikuinen", mitä se sitten onkaan?

Pakko yrittää käyttäytyä jotenkin ei tarkoita sitä, että se läheskään aina onnistuisi.

Eli jos aikuinen epäonnistuu joskus ja käyttäytyy kuin lapsi jossain tilanteessa, hänet siirretään takaisin lapsuuteen? Missä se koodisto on missä sanotaan missä menee raja miten aikuinen käyttäytyy ja miten lapsi? Onko tietyt luonteenpiirteet sallittuja vain lapsille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsia, joten on pakko yrittää käyttäytyä kuin aikuinen.

Eikö se ole jo sitä että on aikuinen jos kykenee käyttäytymään tarvittaessa "kuin aikuinen", mitä se sitten onkaan?

Pakko yrittää käyttäytyä jotenkin ei tarkoita sitä, että se läheskään aina onnistuisi.

Eli jos aikuinen epäonnistuu joskus ja käyttäytyy kuin lapsi jossain tilanteessa, hänet siirretään takaisin lapsuuteen? Missä se koodisto on missä sanotaan missä menee raja miten aikuinen käyttäytyy ja miten lapsi? Onko tietyt luonteenpiirteet sallittuja vain lapsille?

Sinulla on huono tapa keskustella. Et hyväksy kuin oman näkemyksesi asiaan.

Jaa-a, kaipa sitä on aikuinen sitten kun omillaan pärjää ja tulee toimeen. Kantaa vastuunsa. Mutta itse ainakin huomaan viihtyväni esim. töissä paljon paremmin nuorempien ihmisten kanssa. Täytän kohta 37v. mutta en jaksaisi olla aina niin vakava mitä tämän ikäisen kai kuuluisi olla. Taannun nuorempien työkavereiden kanssa kikattavaksi teiniksi! Saan siitä valtavasti energiaa, suorastaan nautin siitä. Siksi olen tavallaan ajatellut, etten täysin aikuistu varmaan koskaan. Joku saattaa pitää outona, ja varmaan pitääkin. ;) Mutta pitäköön!

Aikuinen on silloin kun ei kukaan enää pidä sinua nuorena, muttet ole vielä vanhus.

Sillä ei ole väliä onko sinulla omia lapsia, oletko töissä ja maksatko kaikkien laskut.

Jos sinulle joku sanoo, ettet ole enää mikään nuori tai syyttää sinua pitkittyneestä nuoruudesta, voit olla varma että olet aikuinen.

Aikuinen ihminen joka ylhäältä päin lapsellistaa toisia aikuisia, on lapsenomainen ja hölmö.

Lapsena ihminen voi luulla, että aikuistet ihmiset ovat fiksuja ja oikeamielisiä sekä reiluja ihmisiä jotka eivät kiusaa ja käyttäydy kuin idiootit. Tullessaan aikuiseksi sitä huomaa, kuinka väärässä on ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsia, joten on pakko yrittää käyttäytyä kuin aikuinen.

Eikö se ole jo sitä että on aikuinen jos kykenee käyttäytymään tarvittaessa "kuin aikuinen", mitä se sitten onkaan?

Pakko yrittää käyttäytyä jotenkin ei tarkoita sitä, että se läheskään aina onnistuisi.

Eli jos aikuinen epäonnistuu joskus ja käyttäytyy kuin lapsi jossain tilanteessa, hänet siirretään takaisin lapsuuteen? Missä se koodisto on missä sanotaan missä menee raja miten aikuinen käyttäytyy ja miten lapsi? Onko tietyt luonteenpiirteet sallittuja vain lapsille?

Kyllä, aikuinen voi menettää oikeustoimikelpoisuutensa ja joutua holhouksen alaiseksi, jos riittävän pahasti töppäilee.

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuo juuri ole sitä aikuisena olemista, saa syödä sipsejä lounaaksi jos huvittaa tai olla tiskaamatta, ei tule äiti valittamaan eikä kukaan muukaan voi pakottaa koska olet aikuinen ja vastaat itse likaisista astioistasi ja syömisistäsi?

Juuri näin! Joskus miehen kanssa sorrutaan syömään esim. iso säkki sipsejä ennen ruokaa. Sitten mies tuskailee, ettei tee yhtään mieli ruokaa kun on niin täynnä. Minä sanon aina, ettei meidän tarvitse tehdä ruokaa, koska olemme aikuisia ja ihan itse saamme päättää mitä syömme ja milloin. Siitäkös mies aina ilahtuu.

Joskus häneltä vaan unohtuu, että tämähän on ihan parasta aikuisuudessa :-)