Mitä tehdä, kun mies ei vaan kosi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies sanoo odottavansa oikeaa hetkeä, olisiko mahdollista että mies ei kosi koska hän odottaa oikeaa hetkeä?

Ja  mikähän se oikea hetki sitten mahtaa olla? Ja tuleehohan sitä "oikeata hetkeä" edes, jos ei kerran ole vuosikausiin sellaista hetkeä tullut , jolloin voisi kosia?

Turha siitä kosinnasta on tuollaista meteliä pitää. Koska vaan on oikea hetki kosia, jos tosissaan haluaa naimisiin. 

Mies ei luultavasti halua kosia. Eikä halua naimisiin. Voit ilmoittaa miehelle, että koska tässä on jo vuosikausia nyhjätty, eikä ole tämän valmiimpaa tullut, haluat vapautesi takaisin ja lähteä etsimään ihmisen, joka on valmis sinuun sitoutumaan. Jos mies ei tämänkään jälkeen halua sitoutua, voit lähteä kalastelemaan uusille vesille.

Kiitos. Oottelen vuoden loppuun ja sitten teen noin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauanko olette olleet yhdessä? Minkä ikäisiä olette?

Onko sinulle tärkeää mennä naimisiin vai ennemmin saada kirkkohäät isoine juhlineen?

Olen kolmekymppinen, hän neljänkympin puolella. Minulle ei ole tärkeää isot juhlat, vaan se naimisiinmeno ja osoitus siitä, että sitoudutaan avioliiton kautta toisiimme. Se on minulle erittäin tärkeä asia, ei mitkään juhlat. ap

Ai juhlat ei ole se tärkein, mutta silti olet valmis eroamaan, jos et niitä saa? Voin kertoa vinkin: se avioliitto ei muuta suhdetta mihinkään suuntaan. Oikeasti. Ihan yhtä helppo siitä on eroon päästä. Pari lappua pitää 6kk välein allekirjoittaa. Mun mielestä on jontidella raukkamaista pohtia eroa ilman, että mies sitä tietää. Olisi vähintäänkin eilua kertoa, että ero tulee mikäli ei kosintaa kuulu.

En minäkään vaimoani kosinut. Vaimo siten kyllästyi ja kosi itse sohvalla keskustelun päätteeksi, Käytin myös samaa syytä ”kosin sitten kun jaksan”. Todellisuudessa ei se avioliitto mitenkään mielessä ollut, koska ei itselle ollut tärkeä asia. Itse ajattelin, että kosin mahdollisesti sitten kun taloudellisesti ollaan siinä pisteessä, että voidaan häät nopeasti järjestää. Pidän naurettavana sitä, että ollaan vuosia kihloissa. Siinä tulee sellainen fiilis, että on kiire vain rengastaa toinen ja näyttää maailmalle kuinka vakavissaan ollaan.

Ensinnäkin: voin mennä naimisiin täysin ilman juhlia. Toiseksi: mies tietää, että pohdin eroa tämän takia. Kuten aiemmin kirjoitin, niin siitäkin huolimatta uskon, että se tulee hänelle yllätyksenä. Olisi tosiaan kiva jos voisin kosia miestä niinkuin vaimosi, mutta hän ei sellaiseen suostu. Ap

En minäkään siihen suostunut. Vaimo kosi silti. Kyllä itsekin sanoin, että minä kosin sitten kun on sen aika. Se on miehen tehtävä. No ei musta sen vähempää miestä tullut.

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. Enpä osaa valitettavasti neuvoa.

Olen samassa tilanteessa, oltu yhdessä 10v eikä mitään tapahdu.

Tilanne alkaa syödä mua, tuntuu että mies ottaa vain rusinat pullasta.

Itse en kosi. Tein sen joskus, kun vuosia yhdessä oli kertynyt 6 ja sain pakit, kun mies "ei tiennyt".

Meillä mies sanoi seurustelun ensimmäisinä vuosina usein, että sinun kanssa hän voi mennä naimisiin vaikka huomenna. Minulla ei silloin ollut tarvetta sitoutua sen kummemmin. 

Mutta kun  aloin odottaa toista lasta,(oltiin oltu yhdessä jo 15v) kävin kirkkoherran virastossa sopimassa vihkimisajankohdan ja kun menin  kotiin kerroin miehelle, että hän voi käydä omasta puolestaan laittamassa nimensä papereihin. 

Kai tuokin jonkinlainen kosinta oli. Ei mies vastaankaan laittanut ja naimisissa on oltu yli 20v.

Ymmärrän ap:ta hyvin, on alentavaa pyytää jatkuvasti toiselta "rakasta minua ja sitoudu minuun" sanoin ja teoin, ja toinen väittää rakastavansa ja haluavansa sitoutua mutta ei tee asialle mitään.

Tuo vuoden loppuun-aikaraja on ihan hyvä, olet odottanut jo pitkään kuitenkin niin haluatko oikeasti itse sitoutua ihmiseen jolle tarpeesi ja toiveesi merkitsevät noin vähän? Ette ole mitään ihan nuoria enää kuitenkaan, miehesi ainakaan, joten miksi pelleillä noin tärkeällä asialla? Varsinkin, kun voisit yhtä hyvin rakastua ihmmiseen joka antaa sinulle ilomielin nuo tarvitsemasi asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. Enpä osaa valitettavasti neuvoa.

Olen samassa tilanteessa, oltu yhdessä 10v eikä mitään tapahdu.

Tilanne alkaa syödä mua, tuntuu että mies ottaa vain rusinat pullasta.

Itse en kosi. Tein sen joskus, kun vuosia yhdessä oli kertynyt 6 ja sain pakit, kun mies "ei tiennyt".

Rusinat pullasta? Mitä ihmeen maagista naimisiinmenon jälkeen tapahtuu, ettei mies enää silloin ota pelkkiä rusinoita pullasta?

Tuskin mitään maagista tapahtuu.

Mutta jos vuosikausia oltu yhdessä ja mies tietää, että avioliitto on minulle tärkeää enkä halua muuttaa yhteen ennen sitä - niin onhan tämä pattitilanne.

Mies on sanonut, että haluaa olla kanssani loppuelämän ja myös asua yhdessä. Minä haluan samaa, mutta avioliitossa.

Actions speak louder than words, voisin todeta.

Ja mieheni on sanonut, ettei suhteen virallistamiselle kai mitään estettä ole - ei silti kosi eikä ota asiaa puheeksi.

Jumitamme omissa asunnoissamme seurustellen ja toiveena muuttaa yhteen - eri ehdoin.

Vierailija kirjoitti:

Ap, ihan hyvä, että eroat miehestä. Pääsee hyvä mies sinkuksi, sun miehelle on varmasti paljon kysyntää. Siitä en tiedä onko sulle.

Eikös olekin. Hän pääsee vihdoin etsimään itselleen sopivampaa naista. Ps. Huomaatko ettei ilkeily minuun pure. Ap

Onnellinen vaimo kirjoitti:

Minä ja mieheni ei koskaan ostettu kihlasormuksia, eikä puhuttu kihloista. Asuttiin yhdessä. Ensimmäisen kerran asia "te ette ole naimisissa" tuli vastaan pankissa, kun otettiin asuntolainaa - pankkitoimihenkilö suositteli meille keskinäistä testamenttia, koska emme olleet naimisissa ja olimme tekemässä yhtä isointa päätöstä elämässämme, ostamassa asuntoa.  Eipä tehty testamenttia tai puhuttu vakavasti naimisiin menosta. Asia sivuttiin muutamassa sivulauseessa, eikä edennyt sen enempää. Elämä soljui eteenpäin, ei ollut parisuhdekriisejä jne. Toisen kerran asia lävähti naamalle, kun olin menossa leikkaukseen ja keskussairaalan papereissa kysyttiin lähiomaista. En voinut laittaa siihen miestäni, koska emme juridisesti olleet yhdessä. Merkitsin lähiomaiseksi sisareni. Kerran mieheni sitten tuli työpäivän jälkeen kotiin ja sanoi, että hänen asiakkaansa oli sanonut "Miten noin komea mies voi olla poikamies, ei ole sormusta sormessa?"

Siitä se sitten etenemään. Sovittiin, että mennään maistraatissa naimisiin ja aloimme järjestellä asioita. Ei suuria juhlia, ei isoja timantteja. Avioliitto on meille juridinen sopimus, olemme yhteiskunnan silmissä virallisesti yhtä. Elämä ei muuttunut mitenkään. Me olemme me ja meillä on hyvä olla yhdessä.

P.S. Tykkään, että mies huhuilee minua "vaimo". Kerran hän teki poikkeuksen ja kutsui etunimellä. Se tuntui hölmöltä.

Kyllä sen avopuolisonkin voi lähiomaiseksi laittaa. Itsellä oli mieheni lähiomaisena siitä lähtien kun yhteen muutettiin. Vasta 10 vuotta myöhemmin mentiin naimisiin.

Ap[/quote]

En minäkään siihen suostunut. Vaimo kosi silti. Kyllä itsekin sanoin, että minä kosin sitten kun on sen aika. Se on miehen tehtävä. No ei musta sen vähempää miestä tullut.[/quote]

Toi nyt vähän sama kuin sanoa että keittiönkaappien asennus on miehen tehtävä ja vielä vuodenkin jälkeen ne irtonaiset kaapit kököttää lattialla? Tosin ap on odottanut paljon, paljon pidempään. Ja kovasti näyttää siltä että kyseinen taivaanlahja ei aio asentaa niitä metaforisia keittiönkaappeja ikinä. Joten fiksuinta olisi nostaa kytkintä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:ta hyvin, on alentavaa pyytää jatkuvasti toiselta "rakasta minua ja sitoudu minuun" sanoin ja teoin, ja toinen väittää rakastavansa ja haluavansa sitoutua mutta ei tee asialle mitään.

Tuo vuoden loppuun-aikaraja on ihan hyvä, olet odottanut jo pitkään kuitenkin niin haluatko oikeasti itse sitoutua ihmiseen jolle tarpeesi ja toiveesi merkitsevät noin vähän? Ette ole mitään ihan nuoria enää kuitenkaan, miehesi ainakaan, joten miksi pelleillä noin tärkeällä asialla? Varsinkin, kun voisit yhtä hyvin rakastua ihmmiseen joka antaa sinulle ilomielin nuo tarvitsemasi asiat.

Kiitos että ymmärrät. Minussa elää vielä pieni toivo siitä, että ehkä mies haluaa samoja asioita kanssani. On vain vähän hitaampi. Ap

Onnellinen vaimo kirjoitti:

Minä ja mieheni ei koskaan ostettu kihlasormuksia, eikä puhuttu kihloista. Asuttiin yhdessä. Ensimmäisen kerran asia "te ette ole naimisissa" tuli vastaan pankissa, kun otettiin asuntolainaa - pankkitoimihenkilö suositteli meille keskinäistä testamenttia, koska emme olleet naimisissa ja olimme tekemässä yhtä isointa päätöstä elämässämme, ostamassa asuntoa.  Eipä tehty testamenttia tai puhuttu vakavasti naimisiin menosta. Asia sivuttiin muutamassa sivulauseessa, eikä edennyt sen enempää. Elämä soljui eteenpäin, ei ollut parisuhdekriisejä jne. Toisen kerran asia lävähti naamalle, kun olin menossa leikkaukseen ja keskussairaalan papereissa kysyttiin lähiomaista. En voinut laittaa siihen miestäni, koska emme juridisesti olleet yhdessä. Merkitsin lähiomaiseksi sisareni. Kerran mieheni sitten tuli työpäivän jälkeen kotiin ja sanoi, että hänen asiakkaansa oli sanonut "Miten noin komea mies voi olla poikamies, ei ole sormusta sormessa?"

Siitä se sitten etenemään. Sovittiin, että mennään maistraatissa naimisiin ja aloimme järjestellä asioita. Ei suuria juhlia, ei isoja timantteja. Avioliitto on meille juridinen sopimus, olemme yhteiskunnan silmissä virallisesti yhtä. Elämä ei muuttunut mitenkään. Me olemme me ja meillä on hyvä olla yhdessä.

P.S. Tykkään, että mies huhuilee minua "vaimo". Kerran hän teki poikkeuksen ja kutsui etunimellä. Se tuntui hölmöltä.

Tuo sairaalakeissi ei pidä paikkaansa. Ei tarvitse olla vihitty ollakseen se lähiomainen, joka merkitään papereihin. Se voi olla vaikka naapurin Jorma, jos asianomainen niin ilmoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan puhuttu jo suhteen alussa, että molemmat halutaan naimisiin. Vuodet ovat vierineet ja mitään ei tapahdu. Nyt kyselin varovasti mieheltä aiheesta ja hän sanoi, että odottaa oikeaa hetkeä (?!!!) Minulle naimisiin meno on erittäin tärkeä juttu ja olenkin ajatellut, että ehkä pitää päästä tästä ihmisestä irti. Ehkä hän odottaa jotain (jotakuta) parempaa? Mitä mieltä olette?

Kosi sinä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Mä en kestä, jos en pääse naimisiin. Mä haluun, haluun, haluun!”

T. Ap, joka kieriskelee itkupotkuraivareissaan lattialla

Äläs nyt, tätä voisi ihan oikeastikin kokeilla. Mies tulee töistä ja löytää minut lattialta huutamassa :’D ap

Ja jos ei tehoa, niin toisto kaupassa viikonlopun ruokaostoksilla 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Mä en kestä, jos en pääse naimisiin. Mä haluun, haluun, haluun!”

T. Ap, joka kieriskelee itkupotkuraivareissaan lattialla

Äläs nyt, tätä voisi ihan oikeastikin kokeilla. Mies tulee töistä ja löytää minut lattialta huutamassa :’D ap

Ja jos ei tehoa, niin toisto kaupassa viikonlopun ruokaostoksilla 😂

:DDD ap

Meillä on vähän samankaltainen tilanne. Minä haluan naimisiin, olen keskustellut - jopa kosinut, vastaukseksi saanut että mies haluaa itse kosia minua ja haluaa suunnitella sen kosinnan.

Meillä on yhteinen lapsi ja laina, eli sitä "yhteistä tulevaisuutta" kyllä eletään kokoajan.

Noh, olen odottanut n. 4v tätä kosintaa, ja jos mies todella joskus kosii, niin en usko että edes taivaalle kirjoitettu viesti riittäisi. Rehellisesti sanottuna luottamus on mennyt. Minulle olisi ollut tärkeää mennä naimisiin ennen lapsia, mutta joustin siinä.

Suhteessa on muitakin ongelmia (mikään ei ylitsepääsemätöntä kuitenkaan) ja kerran mies jopa myönsi siirtäneensä kosintaa joskus kun olen ärsyttänyt häntä. Onko teillä ap tällaista? Jos on, niin päästähän miehestä suosiolla irti, sillä niin minäkin olen tässä ajatellut tehdä. Tai kai vielä puntariin kun tässä olen, ei sitä ihan pikkujuttujen vuoksi erota kun on lapsi. Jotenkin tuo kosinnalla "pelaaminen" muiden ongelmien päälle on vastenmielistä, ja enpä tiedä itse enää haluanko viettää lopun elämääni saman katon alla tällaisen ihmisen kanssa.

Kertokaa toki av-mammat, mitä itse tilanteessani tekisitte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauanko olette olleet yhdessä? Minkä ikäisiä olette?

Onko sinulle tärkeää mennä naimisiin vai ennemmin saada kirkkohäät isoine juhlineen?

Olen kolmekymppinen, hän neljänkympin puolella. Minulle ei ole tärkeää isot juhlat, vaan se naimisiinmeno ja osoitus siitä, että sitoudutaan avioliiton kautta toisiimme. Se on minulle erittäin tärkeä asia, ei mitkään juhlat. ap

Ai juhlat ei ole se tärkein, mutta silti olet valmis eroamaan, jos et niitä saa? Voin kertoa vinkin: se avioliitto ei muuta suhdetta mihinkään suuntaan. Oikeasti. Ihan yhtä helppo siitä on eroon päästä. Pari lappua pitää 6kk välein allekirjoittaa. Mun mielestä on jontidella raukkamaista pohtia eroa ilman, että mies sitä tietää. Olisi vähintäänkin eilua kertoa, että ero tulee mikäli ei kosintaa kuulu.

En minäkään vaimoani kosinut. Vaimo siten kyllästyi ja kosi itse sohvalla keskustelun päätteeksi, Käytin myös samaa syytä ”kosin sitten kun jaksan”. Todellisuudessa ei se avioliitto mitenkään mielessä ollut, koska ei itselle ollut tärkeä asia. Itse ajattelin, että kosin mahdollisesti sitten kun taloudellisesti ollaan siinä pisteessä, että voidaan häät nopeasti järjestää. Pidän naurettavana sitä, että ollaan vuosia kihloissa. Siinä tulee sellainen fiilis, että on kiire vain rengastaa toinen ja näyttää maailmalle kuinka vakavissaan ollaan.

Voi luoja. Toinen juuri kirjoittaa, että juhlat EI hänelle ole tärkeät ja sinä siihen vastaamaan, että "..silti olet valmis eroamaan, ellet niitä saa". Juurihan toinen sanoi, ettei tarvitse juhlia vaan AVIOLIITON. Ei hän ole eroamassa sen takia, ettei saa juhlia vaan sen takia, ettei "pääse" naimisiin, kun mies ei kosi. Naimisiin voi mennä täysin ilman juhlia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. Enpä osaa valitettavasti neuvoa.

Olen samassa tilanteessa, oltu yhdessä 10v eikä mitään tapahdu.

Tilanne alkaa syödä mua, tuntuu että mies ottaa vain rusinat pullasta.

Itse en kosi. Tein sen joskus, kun vuosia yhdessä oli kertynyt 6 ja sain pakit, kun mies "ei tiennyt".

Rusinat pullasta? Mitä ihmeen maagista naimisiinmenon jälkeen tapahtuu, ettei mies enää silloin ota pelkkiä rusinoita pullasta?

Tuskin mitään maagista tapahtuu.

Mutta jos vuosikausia oltu yhdessä ja mies tietää, että avioliitto on minulle tärkeää enkä halua muuttaa yhteen ennen sitä - niin onhan tämä pattitilanne.

Mies on sanonut, että haluaa olla kanssani loppuelämän ja myös asua yhdessä. Minä haluan samaa, mutta avioliitossa.

Actions speak louder than words, voisin todeta.

Ja mieheni on sanonut, ettei suhteen virallistamiselle kai mitään estettä ole - ei silti kosi eikä ota asiaa puheeksi.

Jumitamme omissa asunnoissamme seurustellen ja toiveena muuttaa yhteen - eri ehdoin.

Hän leikkii tunteillasi, tietoisesti ja tahallaan. Millaiselle miehelle sopii se ettei saa asua rakastamansa naisen kanssa samassa asunnossa? Ellette ole jotain 20v niin hän ei todellakaan ole tosissaan kanssasi ja saat varautua sydänsuruun tuon tyypin taholta. Jatka suhdetta jos haluat, mutta olet idiootti.

Tottakai erillään asuminen on ok, jos se on molemmilla toimii eikä kummallakaan ole halua asua yhdessä, lainkaan. Mutta tilanteessa jossa sinä kaipaat rakkaasi luokse yhteiseen elämään ja hän puuhaa ilmeisesti jotain muuta, ei hyvältä näytä.

Vierailija kirjoitti:

Ap

En minäkään siihen suostunut. Vaimo kosi silti. Kyllä itsekin sanoin, että minä kosin sitten kun on sen aika. Se on miehen tehtävä. No ei musta sen vähempää miestä tullut.

Toi nyt vähän sama kuin sanoa että keittiönkaappien asennus on miehen tehtävä ja vielä vuodenkin jälkeen ne irtonaiset kaapit kököttää lattialla? Tosin ap on odottanut paljon, paljon pidempään. Ja kovasti näyttää siltä että kyseinen taivaanlahja ei aio asentaa niitä metaforisia keittiönkaappeja ikinä. Joten fiksuinta olisi nostaa kytkintä.

No jos se kullannuppu ei niitä kaappeja aio asentaa puheista huolimatta niin silloin ne pitää itse asentaa. En ymmärrä, että jos mies on muuten täydellinen niin miksei voi itse nähdä sitä vaivaa, että itse hoitaa sen kosinnan. Vaikkei mies siihen lupaa antaisikaan. Veikkaan vain ettei miehelle ne häät ole yhtä tärkeät. Ei ne mullekkaan ollut vaikka sanoinkin, että haluan kanssasi naimisiin. Edelleenkin pärjäisin hyvin ilman avioliittio. Ei sitä mun elämässä mitenkään edes huomaa. En pidö edes sormusta kuin harvoin,

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vähän samankaltainen tilanne. Minä haluan naimisiin, olen keskustellut - jopa kosinut, vastaukseksi saanut että mies haluaa itse kosia minua ja haluaa suunnitella sen kosinnan.

Meillä on yhteinen lapsi ja laina, eli sitä "yhteistä tulevaisuutta" kyllä eletään kokoajan.

Noh, olen odottanut n. 4v tätä kosintaa, ja jos mies todella joskus kosii, niin en usko että edes taivaalle kirjoitettu viesti riittäisi. Rehellisesti sanottuna luottamus on mennyt. Minulle olisi ollut tärkeää mennä naimisiin ennen lapsia, mutta joustin siinä.

Suhteessa on muitakin ongelmia (mikään ei ylitsepääsemätöntä kuitenkaan) ja kerran mies jopa myönsi siirtäneensä kosintaa joskus kun olen ärsyttänyt häntä. Onko teillä ap tällaista? Jos on, niin päästähän miehestä suosiolla irti, sillä niin minäkin olen tässä ajatellut tehdä. Tai kai vielä puntariin kun tässä olen, ei sitä ihan pikkujuttujen vuoksi erota kun on lapsi. Jotenkin tuo kosinnalla "pelaaminen" muiden ongelmien päälle on vastenmielistä, ja enpä tiedä itse enää haluanko viettää lopun elämääni saman katon alla tällaisen ihmisen kanssa.

Kertokaa toki av-mammat, mitä itse tilanteessani tekisitte.

Kyllä, kuulostaa tutulta! Kerran erään typerän riidan yhteydessä mies sanoi täsmälleen noin. Myöhemmin kielsi asian. En ollutkaan sitä muistanut, mutta näin kävi :(( ap

Olet siis puhunut siitä, että pohdit eroa. Olet puhunut siitä, että naimisiinmeno on sinulle tärkeää, koska sinun näkökulmastasi se on ainoa keino, jolla koet, että mies on tosiaan suhteeseen sitoutunut. Olet kosinut, ja saanut rukkaset, koska mies haluaa itse kosia? Tähän asti olen toivottavasti ymmärtänyt oikein?  Nyt pohdit, että vuoden loppuun asti annat aikaa pohtia sopivaa kosintahetkeä ja sen jälkeen kiität yhteisistä vuosista ja lähdet suhteesta, jos ei toinen ole valmis sitoutumaan oikeasti? 

Vuoden loppuun kuulostaa realistiselta. Mies tietää sinun toiveesi ja sen, että pohdit jo eroa asian vuoksi. Älä anna noiden muiden säikäyttää sinua. Olet ollut tosi kärsivällinen. Et ole lapsellinen. Et ole kova. Et ole itsekäs. Ihmisellä on itse oikeus määrittää ne parametrit, joiden sisällä haluaa suhteessa olla tai siitä lähteä. Jos avioliitto on sinulle tärkeä, silloin ihminen, joka ei avioliittoon suostu, ei ole sinulle se oikea kumppani. 

Jos käy niin, että kosintaa ei tule. Itse antaisin vielä yhden mahdollisuuden siten, että kosisin itse. Jos silloinkin vielä sanoisi, että haluaa itse kosia ja odottaa sopivaa hetkeä, sanoisin itse, että minä en jaksa enää odottaa. Tämä oli nyt tässä. En antaisi toisen enää vedättää itseäni. JOS hän ei halua sitoutua sinuun siten, kun sinä haluat sitoutua häneen, niin hän ei välitä sinusta niin paljon, että kannattaisi suhteessa kituuttaa. Rakkaus ei ole tunne, se on valinta toimia toisen parhaaksi. 

Tiedoksi muuten kaikille: Tutkimusten mukaan miehet hyötyvät avioliitosta enemmän kuin naiset. Miehet, jotka ovat naimisissa toipuvat mm. syövästä paremmin ja voivat henkisesti paremmin kuin miehet, jotka eivät ole. Naisilla samanlaista korrelaatiota ei ole havaittavissa, sinkut ja naimisissa olevat naiset pärjäävät yhtä hyvin. Miehet, jotka ovat naimisissa pärjäävät paremmin työelämässä kuin sinkut miehet. Taaskin, naisissa ei samaa korrelaatiota, vaan päinvastoin. Avioliitto on siis ainoastaan järkevää miehen näkökulmasta. Lisäksi, avioliitto selkiyttää niin paljon juridisia asioita, kuten tuolla jo esille tulikin.

Voimia ja jaksamista loppuvuoden limboon ap:lle, älä pety liikaa, jos tosiaan joudut sanomaan kiitos ja näkemiin.

Meillä oli vähän sama tilanne. Alusta asti tiedettiin että halutaan olla yhdessä koko loppuelämä ja mä aloin odotella kosintaa ihan liian ajoissa. Kai jotenkin ajattelin että se sitten todistaa että mies varmasti on tosissaan...

Välillä puhuttiin asiasta ja kerroin että kihlat olisi mulle tärkeät mutta mies sanoi suoraan että hän kosii itse ja jos mä kosin ei tuu suostumaan. Sitten alkoi perhekin kyselemään että milloin me nyt mennään kihloihin ym ja mies ärsyyntyi siitä painostuksesta vaan lisää.

Lopulta 8 vuoden seurustelun jälkeen kun kukaan ei ollut vähään aikaan painostanut miestä niin mies kosi ja itse ehdotti että häät pidettäisiin sitten heti jo vuoden päästä. Se oli ihana hetki koska tiesin että mies kosi täysin omasta tahdostaan ja siksi että oikeasti haluaa kanssani naimisiin eikä vaan painostuksen takia kysäissyt <3

Jos mies tuntuu oikealta niin kannatta oikeasti odottaa! Voihan olla että sun miehesi on samalla lailla vanhanaikainen kuin minun että kun kosii niin haluaa myös heti mennä naimisiin ja siksi odottaa sellasta hetkeä että se naimisiin meneminenkin on oikeasti mahdollista taloudellisesti, ajallisesti tai miten vaan :)