Lue keskustelun säännöt.
En uskalla tehdä lapsia kun pelkään niin h e lvetisti synnytystä!
Mulla on monta synnyttänyttä tuttua.... Kavereita, kavereiden kavereita, työkavereita, sukulaisia, luokkalaisia..... He KAIKKI joiden kanssa asia tullut puheeksi, ovat sanoneet että synnytys on aivan hirveää. Kuulemma niin hirveää ja järkyttävää ettei sitä pysty kukaan synnyttämätön edes kuvittelemaan. Onko herranjumala ihan oikeasti tosiaan näin? Olen kuullut ihan kauheita juttuja. Ja sektio se vasta kauhea onkin, joten turha ehdottaa sitä "helpotuksena". Minä pelkään sektiota vielä ennemmän kuin alatiesynnytystä.
Onko adoptointi ihan mahdollista? Onko se valtavan suuri projekti? Voisin hyvinkin adoptoida lapsen, sillä haluaisin lapsia mutta synnyttää en taida uskaltaa.
Kommentit (1071)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ottaisin mieluummin ison leikkauksen mukanaan tuomat riskit kuin pieleen menneen alatiesynnytyksen vaikutukset kehooni. Ennalta ei voi tietää, että menisikö se oma alatiesynnytys hyvin ja palautuisiko siitä hyvin. Minulla on herkästi arpeutuva kudostyyppi, en ole "palautunut" edes murkkuiän mukanaan tuomista reisien ja rintojen kasvusta, niin enpä usko että tuolla alapäässä on sen paremmin palautuvaa kudosta... Kyllä koen myös että minulla on ihmisenä ja naisena oikeus pitää seksistä nauttimista tärkeänä asiana, samoin kuin pidätyskykyä ja muutenkin fyysistä ja henkistä kuntoani. Omalla kohdalla sektio turvaisi paremmin minulle tärkeitä asioita. Toki myös hyvin mennyt alatiesynnytys josta palautuisin täydellisesti, mutta kun en haluaisi ottaa riskiä, että en kuuluisikaan niihin onnekkaisiin.
Suomessa ei näillä perusteilla saa sektiota valita, joten jätän lapset tekemättä.
Tähän voin kertoa, että itselläni on myös arvet rinnoissa ja lantiolla teini-iän kasvuspurtista, mutta kyllä se synnytyksen aiheuttama repeämä emättimessä on silti parantunut iha täysin (nyt 2v synnytyksestä). On se aika erilaista kudosta.
Kehon muutosten puolesta mua mietityttää, paljonko tulee raskausarpia. Koska mun iho on kai erityisen taipuvaista niihin, vieläkin näkyy teini-iässä tulleet arvet rinnoissa ja lantion seudulla. Sain muodot varsinkin lantion/takapuolen seudulle aika nopeasti ja noi arvet on ihan karseet :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa.. olen hoikka, pieni lantioinen 24v nainen ja ajattelin että synnytykseni on varmaan aivan kauheaa tuskaa. No ei ollut ollenkaan.. kipu oli kyllä kauheaa, mutta koko touhu oli 5 tunnissa ohi. Eikä se kipu NIIN kauheaa ollut mitä olisin kuvitellut etukäteen. Eli itse kuvittelin paljon pahempaa mitä totuus oli. Toinen lapsi on haaveissa lähivuosina. Ei jäänyt traumoja :)
Viidessä TUNNISSA ohi ikään kuin se olisi jokin helpotus!? Mä en kestä menkkakipuja viittä minuuttia.
Mulla kesti eka synnytys 24 h, toka 12 h. Toka tuntui jo ihan kevyeltä. 5 tuntia on jo tosi nopea synnytys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ottaisin mieluummin ison leikkauksen mukanaan tuomat riskit kuin pieleen menneen alatiesynnytyksen vaikutukset kehooni. Ennalta ei voi tietää, että menisikö se oma alatiesynnytys hyvin ja palautuisiko siitä hyvin. Minulla on herkästi arpeutuva kudostyyppi, en ole "palautunut" edes murkkuiän mukanaan tuomista reisien ja rintojen kasvusta, niin enpä usko että tuolla alapäässä on sen paremmin palautuvaa kudosta... Kyllä koen myös että minulla on ihmisenä ja naisena oikeus pitää seksistä nauttimista tärkeänä asiana, samoin kuin pidätyskykyä ja muutenkin fyysistä ja henkistä kuntoani. Omalla kohdalla sektio turvaisi paremmin minulle tärkeitä asioita. Toki myös hyvin mennyt alatiesynnytys josta palautuisin täydellisesti, mutta kun en haluaisi ottaa riskiä, että en kuuluisikaan niihin onnekkaisiin.
Suomessa ei näillä perusteilla saa sektiota valita, joten jätän lapset tekemättä.
Tähän voin kertoa, että itselläni on myös arvet rinnoissa ja lantiolla teini-iän kasvuspurtista, mutta kyllä se synnytyksen aiheuttama repeämä emättimessä on silti parantunut iha täysin (nyt 2v synnytyksestä). On se aika erilaista kudosta.
Kehon muutosten puolesta mua mietityttää, paljonko tulee raskausarpia. Koska mun iho on kai erityisen taipuvaista niihin, vieläkin näkyy teini-iässä tulleet arvet rinnoissa ja lantion seudulla. Sain muodot varsinkin lantion/takapuolen seudulle aika nopeasti ja noi arvet on ihan karseet :/
Voisit ehkä saada äidiltäsi tai mahd. siskoiltasi jotain vihiä omasta "raskausarpitaipumuksestasi" ellei sinula sitten ole ihan erityyppinen iho kuin heillä. Itselleni tuli teini-iässä rintoihin ja nivusiin aivan helottavan punaisia venymisarpia, jotka on onneksi jo haalistuneet. Oletin, että vatsa olisi aivan tiikerinraidoilla raskaudessa, mutta niin vain ei tullut ainuttakaan. Joillekin tietysti tulee, mutta sitä voi ainakin kysäistä omalta äidiltä. :)
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy sitä että joku muu päättää puolestani mitä riskejä olen valmis ottamaan. Esimerkiksi episiotomia leikataan jopa ilman lupaa. En vain hyväksy sellaista. Kestän haavan mahassani, mutten alapäässäni (varsinkaan vasten tahtoani leikattua). Mahahaava ei myöskään haudo jälkivuodon ja tikkien kanssa siteessä eikä kirvele joka vessakäynnillä. Tämän on yksi lukuisista henkilökohtaisista syistä miksi synnytän sektiolla. Sektion saaminen ei ole ollut ongelma, lääkärikin kertoi sen olevan rutiinileikkaus ja vauvalle turvallinen - tämä riittää minulle. Rauhallisin mielin odotan vauvamme saapumista maailmaan 😊
Ihanaa että sait sektion helposti, sulla on ollut hyvä lääkäri. Ketjusta tosiaan saa kuvan että sektiosta joutuu tappelee ja siltikään ei aina saa sitä. Mua kyllä pelottaa se sektiokin, koska en mielelläni ota leikkaushaavaa mihinkään osaan kehoani, alatiesynnytyksessä hyvällä tuurilla välttyy tikeiltä kokonaan, episiotomiakin on kontrolloitua, joten sekin parempi kuin repeäminen, toisaalta se silti pelottaa hirveästi kun ei tiedä miten se etukäteen menee :/
Ei enää kiitos kirjoitti:
Mä en pelännyt synnytystä vaan lähdin rohkeana, täynnä itseluottamusta ja varmuutta siihen hommaan. En lähde enää ikinä siihen hommaan. Jos saan toisen vauvan, haluan sektion. Synnytys venyi erittäin pitkäksi (liki 2vrk) ja ponnostuvaiheessa vauva tuli ulos niin kovalla ryminällä, että repesin sulkijalihasta myöden epparista huolimatta. Iso suoni aukesi välilihasta, menetin puolitoista litraa verta ja alapäätä parsittiin kasaan leikkaussalissa melkein kaksi tuntia. Ei enää ikinä.
voi ei, otan osaa :'( tuo on just pahin skenaario jota itsekin pelkään :( Onko paikat parantunut vai onko jäänyt jotain vaivoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
https://www.terve.fi/artikkelit/49699-vaiettu-vaiva-aiti-kakkaa-housuun
Aika surullista, näin niitä tilastoja siivotaan 😕
Kiitos tästä, aivan kamalaa jos joutuu elää vaipoissa loppuelämän. Itse kärsin vielä IBS:stä ja välillä tosiaan tulee aika kiire vessaan, niin tämäkin vielä tästä puuttuisi :O Olisiko IBS myös hyvä syy sektiolle? (ahdistuksen, paniikin ja yleisen herkkyyden/pelokkuuden lisäksi). Päätin nyt tosiaan etten alakautta kyllä uskalla synnyttää.
Hei! Haluaisin kertoa oman kokemukseni. Myös minä pelkäsin synnytystä (ja kaikkia mahdollisia toimenpiteitä) kuollakseni, niin että uskalsin raskautua vasta 40 vuotta täytettyäni. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan, tuli mitä tuli.
Menin synnytykseen kuin teuraalle, käynnistys oli sovittu etukäteen. Käytössä oli epiduraali.
Ihmeitten ihme oli oma kroppani, joka yllätti minut täysin. Synnytys kesti noin kaksi tuntia, josta ponnistuksen osuus oli 47 minuuttia. Punnasin kuin hullu, lapsi oli väärässä asennossa, kasvot ylöspäin.
En olisi ikinä, ikinä uskonut, miten voimaannuttava ja upea kokemus synnytys oli. Olin aivan täynnä itseäni vielä viikkoja. Minä pystyin siihen! Lääkärikin oli aivan innoissaan, sanoi ettei minunikäisistäni ensisynnyttäjistä kuin noin puolet pysty synnyttämään alakautta, kun paikat eivät vain aukene. Minua hän kehui jälkikäteen, että olin ollut kuin nuoret tytöt. (Mainittakoon, että olin myös raskautunut kertalaakista, suurin piirtein heti, kun mieheni heitti housunsa sängylle,)
Haluan sanoa, ettei etukäteen ole mahdollista tietää, miten synnytys tulee menemään. On mahdollista myös yllättyä positiivisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä17204 kirjoitti:
Hei! Haluaisin kertoa oman kokemukseni. Myös minä pelkäsin synnytystä (ja kaikkia mahdollisia toimenpiteitä) kuollakseni, niin että uskalsin raskautua vasta 40 vuotta täytettyäni. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan, tuli mitä tuli.
Menin synnytykseen kuin teuraalle, käynnistys oli sovittu etukäteen. Käytössä oli epiduraali.
Ihmeitten ihme oli oma kroppani, joka yllätti minut täysin. Synnytys kesti noin kaksi tuntia, josta ponnistuksen osuus oli 47 minuuttia. Punnasin kuin hullu, lapsi oli väärässä asennossa, kasvot ylöspäin.
En olisi ikinä, ikinä uskonut, miten voimaannuttava ja upea kokemus synnytys oli. Olin aivan täynnä itseäni vielä viikkoja. Minä pystyin siihen! Lääkärikin oli aivan innoissaan, sanoi ettei minunikäisistäni ensisynnyttäjistä kuin noin puolet pysty synnyttämään alakautta, kun paikat eivät vain aukene. Minua hän kehui jälkikäteen, että olin ollut kuin nuoret tytöt. (Mainittakoon, että olin myös raskautunut kertalaakista, suurin piirtein heti, kun mieheni heitti housunsa sängylle,)
Haluan sanoa, ettei etukäteen ole mahdollista tietää, miten synnytys tulee menemään. On mahdollista myös yllättyä positiivisesti.
Kehui ettå olit kuin nuoret tytöt? Mitä ihnettä! Ei synnytys ole mikään kilpailu josta pitää saada kehuja.
Jos minua olisi lääkäri noin ' kehunut' niin olisin käskenyt suksia...
Ei ole hyviä tai huonoja synnyttäjiä. Jokainen onnistuu yhtä hyvin, lapsihan saadaan ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä17204 kirjoitti:
Hei! Haluaisin kertoa oman kokemukseni. Myös minä pelkäsin synnytystä (ja kaikkia mahdollisia toimenpiteitä) kuollakseni, niin että uskalsin raskautua vasta 40 vuotta täytettyäni. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan, tuli mitä tuli.
Menin synnytykseen kuin teuraalle, käynnistys oli sovittu etukäteen. Käytössä oli epiduraali.
Ihmeitten ihme oli oma kroppani, joka yllätti minut täysin. Synnytys kesti noin kaksi tuntia, josta ponnistuksen osuus oli 47 minuuttia. Punnasin kuin hullu, lapsi oli väärässä asennossa, kasvot ylöspäin.
En olisi ikinä, ikinä uskonut, miten voimaannuttava ja upea kokemus synnytys oli. Olin aivan täynnä itseäni vielä viikkoja. Minä pystyin siihen! Lääkärikin oli aivan innoissaan, sanoi ettei minunikäisistäni ensisynnyttäjistä kuin noin puolet pysty synnyttämään alakautta, kun paikat eivät vain aukene. Minua hän kehui jälkikäteen, että olin ollut kuin nuoret tytöt. (Mainittakoon, että olin myös raskautunut kertalaakista, suurin piirtein heti, kun mieheni heitti housunsa sängylle,)
Haluan sanoa, ettei etukäteen ole mahdollista tietää, miten synnytys tulee menemään. On mahdollista myös yllättyä positiivisesti.
Kehui ettå olit kuin nuoret tytöt? Mitä ihnettä! Ei synnytys ole mikään kilpailu josta pitää saada kehuja.
Jos minua olisi lääkäri noin ' kehunut' niin olisin käskenyt suksia...
Ei ole hyviä tai huonoja synnyttäjiä. Jokainen onnistuu yhtä hyvin, lapsihan saadaan ulos.
Nyt lopetan tosiaan tämän ketjun seuraamisen. Eikö mitenkään voi pitää mölyjä mahassa? Miksi pitää ottaa itseensä toisen kertomus harvinaisen hyvin sujuneesta synnytyksestä? Sinultako se on nyt sitten pois? Lääkäri sentään ymmärsi, että toisen onnesta saa onnitella. Ikävää miten jokainen hyvä asia pitää kääntää huonoksi. - eri
No onkohan ketjun aloittaja saanut sitä mitä kirjoittamalla tänne haki. En voi kyllä yhdellekkään raskaanaolevalle suositella tätä ketjua. Ei ole kivaa luettavaa. Pelottelumeininkiä. Sektiota kehutaan riskittömänä vaihtoehtona ja alatiesynnytyksissä nähdään vaan riskejä. Jotkut jopa kuvittelee afrikassa synnytysten hoidon olevan samanlaista kuin tässä maassamme. Silti suurinosa naisista synnyttää turvallisesti ja vaurioitumatta. Useat naiset synnyttää lukuisia kertoja ihan omasta halustaan. Missä lienee sellaiset joilla sektio meni pieleen? Sektiossa on myös riskinsä. Synnytys sairaaloissa on eroa ja saman naisen eri synnytyskerroissa on eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivoin, ettei kukaan enää nostaisi tätä ketjua ja tämä katoaisi ikiajoiksi :D Mutta totta, todella epäsivistävää luettavaa suurimmaksi osaksi.
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun ja aloin itkeä. Olen pelännyt synnytystä varmaan teinistä saakka, mutta lapsen haluaisin ja aika alkaa nyt yli 30-vuotiaana olla käsillä, jos on ollakseen. Pelkään aivan kaikkea: kipua eniten, mutta sen lisäksi itse raskausaikaa oireineen, epäempaattista tai liian kiireistä hoitohenkilökuntaa, pelon vähättelyä, kontrollin menetystä, paniikkia h-hetkellä (olen paljon vähemmästäkin mennyt hysteeriseksi), pahoja vaurioita, sektiota... Synnytyksessä ja raskaudessa ei ole mitään osaa mitä en pelkäisi. Lisäksi pelkään jo lähtökohtaisesti sairaaloita, ja esim. ajatus epiduraalin laittamisesta on kerran saanut minut oksentamaan.
Mitenköhän näistä lähtökohdista voisi selvitä ko. koettelemuksesta?
Ei kuulosta terveeltä moinen pelokkuus. Ei ehkä kannata hankkia lasta noista lähtökohdista, sittenhän sitä pelättävää vasta olisikin kun on vastuussa vauvasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epiduraalia vaan parin tunnin välein ja koettaa alkaa ponnistamaan n. tunti epiduraalin antamisesta, niin ei oo kroppa ihan toimintakyvytön muttei myöskään tunne juurikaan kipua kun se vauva tulee sieltä ulos. Ja ennen epiduraalia voi ja pitää vaatia kunnon kipulääkkeitä myös. Väliliha jos leikataan, niin ne kyllä puuduttaa sen niin hyvin ettet tunne edes sitä vauvan ulostuloa. Ja turha kärvistellä kotona supistusten kanssa jos pelkää kipua, sairaalaan vaan vaikka olis millin auki, jos oikeesti pelottaa. Synnytyspelkoa voi ja kannattaa käsitellä etukäteen. Sitä kivun pelkoa kannattaa mainostaa koko raskauden ajan ja varsinkin sitten kun menee synnyttämään, sillon varmasti saat niin paljon lääkkeitä että koko hommasta jää hyvät muistot. Ja sanot niille kätilöille heti kun edellinen puudutus alkaa heiketä, sillä supparikivut saattaa mennä sit nopeesti aina koviksi. Sit synnytyksen jälkeen kuurona buranaa ja panadolia, ne vähän edes auttaa siihen kipuun, kun alapää on ihan tohjona.
Ei mitään pelättävää synnytyksessä.Kaikki menee omalla painollaan ja jos jokin menee vikaan niin lääkärit tekee kyllä kaikkensa. Kipuihin saa lääkkeitä ja kätilöt auttaa.Itselle ei jäänyt mitään hampaankoloon,vaikka kipujakin oli kovia,kun anestesialääkäri ei päässyt paikalle ajoissa. t:Äiti jolla kolme lasta,jokaisessa raskaudessa jotain erikoista ja lapset keskolassa synnyttyään nuorin 3 viikkoa.Nyt kolme tervettä lasta. Tsemppiä vaan hyvin se menee!
Aivan samaa ajattelin! Helppoa ja 5h tuskaa ei mun kirjanpidon mukaa kuulu samaa kertomuksee!😅😲😬
Vierailija kirjoitti:
Toivoin, ettei kukaan enää nostaisi tätä ketjua ja tämä katoaisi ikiajoiksi :D Mutta totta, todella epäsivistävää luettavaa suurimmaksi osaksi.
Epäsivistävää luettavaa? Aivan käsittämätön väite ja vähättelee oikeiden ihmisten todellisia kokemuksia.
Miksi sitä, mitä synnytys oikeasti on, pitää pimittåä ja vaieta asiosta? Yleenså lopputulos on elävä äiti ja lapsi, mutta se, mitä sitå ennen tapahtuu menee miten menee eikä naista kuunnella eikä arvosteta.
En kykene millään kåsittämään sitå, ettå synnytystuskia ja vaivoja synnytyksen vähätellään ja ettå sen tekee täälläkin toinen nainen. Naisten pitää käyttää energiansa yhteiseksi hyväksi ja vaatia hyvää ja asiantuntevaa hoitoa raskauden aikana, synnytyksessä ja sen jälkeen.
Kohtelun pitää olla koko ajan asiallista ja kunnioittavaa. Naiset eivät ole synnytyskoneita, jolle esim. synnytyksen käynnistyksessä tai synnytyksessä kuka tahansa voi itseään esittelemättä tulla tunkemaan sormet naisen vaginaan ja puhua vain muille, siitå mikä koskee vain sitä naista.
Nykyinen syntyvyys on pohjalukemissa, kiitos viisaiden nuorten naisten. Hyvä, kun ette suostu rääkättäviksi.
Mutta mitä tälle asialle tehdään? Joku poliitikkomies möläyttelee synnytystalkoista ja jossakin puhutaan jostain rahasummasta, jonka saa, jos synnyttää lapsen. Aivan naurettavaa, kun oikeasti pitäisi varmistaa kaikille aina kunnon kivunlievitys ja amnattitaitoiset ja ei-ilkeät kätilöt ja lääkärit sekä oikea alatiesynnytykseen tai sektioon päättyvä synnytystapa-arvio naista ajatellen ja vauriota minimoiden (nykyään lähes poikkeuksetta alatie ihan sama mikä) ja asiaan myös naiselle iso päätösvalta.
Nainen on se tärkein henkilö synnytyksessä ja päättåä jääkö siihen yhteen huonon kokemuksen vuoksi. Hyvällä hoidolla se lapsikin syntyy terveenä.
Ei synnyttäminen ole hirveää, se on loppupeleissä tosi voimaannuttava kokemus.
Se kipu on aivan hirveää, mutta se kestää hetken ja unohtuu nopeasti.
Siis mä oon nyt lukenu koko ketjun ja ihmettelen että missä vaiheessa kukaan on väittänyt että sektio olis riskitön. Kyllä jokainen sen tajuaa että sektio on iso leikkaus ja siinä on leikkauksen riskit, kyse on vaan siitä että miksi sektion kohdalla niitä riskejä korostetaan ihan liikaa. Mulla on takana kaks isoa lonkkaleikkausta joissa oli huomattavasti suuremmat riskit kun sektiossa, mutta kummankaan leikkauksen kohdalla ei puhuttu riskeistä samaan tapaan kun sitten pelkopolilla kun kävin vaatimassa sektiota juurikin noiden lonkan leikkausten takia. Kun pelkopolilla kysyin vastaavia riskejä alatiesynnytyksestä, sain vastaukseksi että aina alatisynnytyksessä on riskinsä mutta tarkkaa vastausta en koskaan saanut. Sitä en pysty ymmärtämään, miksi muiden leikkausten kohdalla ei pelotella samaan tapaan kun sektion kohdalla pelotellaan.
Sain sektioajan, mutta kun synnytys lähti käyntiin muutin mieltäni ja olisin halunnut synnyttää alateitse ja sainkin odotella että lähtis kunnolla käyntiin mutta sitten vauvan tilanne vaati hätäsektion. Siinä ei sitten enää kauheesti riskejä mietitty.
Minäkin kuulun tuohon 23%:tiin. Luulin aluksi ettå ilman karkaaminen johtuu siitå mitå syön eli kaasua liikaa mutta sitten selvisi ettå on tuollainen piilevä sulkijalihasvaurio josta ei mitåän havaintoa kätilöllä. Kiusallinen vaiva kun ei millään saa pidettyä ja niillå kuuluisilla lantionpohjalihasten jumpalla ei ole mitään vaikutusta ja olen aina ollut treenattu ja hyvässä lihaskunnossa.