En uskalla tehdä lapsia kun pelkään niin h e lvetisti synnytystä!

Olen synnyttänyt kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla sain epiduraalin. Kipua tuntui, reidet oli kipeät ulkosyrjiltä. Niihin sain lämpöä. Näin jälkikäteen kun muistelen, en muista, että se olisi juurikaan sattunut. Hyvin on kipu unohtunut 4vuodessa.

Toisen synnytys meni luomuna. Vauva syntyi niin vauhdilla, etten ehtinyt lääkettä saamaan. Epiduraalin olisin halunnut, mutta sitä ei ehditty antamaan. Kipu oli kyllä kova. Koskaan ei ole mikään sattunut niin paljon! Ja minä huusin kivusta. Jalkoja en meinannut pystyä pitämään tarpeeksi auki, kun koski niin kauheasti. Mies piti toista jalkaa auki. Synnytys oli kyllä äkkiä ohi. Ja mulla kyllä kivut hävisi, kun sain vauvan syliin. Kai ne hormoonit peittää kivun siinä vaiheessa, kun vauva on rinnalla.

Synnytin yli 4kg vauvan luomuna eikä siinä mitään kummoista ollut. Tein mielikuvaharjoituksia ennen synnytystä ja sen aikana, kylpy auttoi myös paljon. Minulla on ollut kipeämmät kuukautiskivut kuin synnytys, joten siinähän se meni. Ei sitä tarvitse pelätä, luottaa vaan omaan kehoon.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miksi naiset kertoilee toisilleen tälläisiä kauhutarinoita. Joillakin synnytys voi olla todella kipeä ja traumaattinen, mutta ei todellakaan kaikilla. Minulla esim. molemmat synnytykset olivat nopeita, jonka vuoksi synnytyksistä itsestään ei ole kauhukertomuksia kerrottavana. Synnytykset kyllä sattuivat, mutta sehän on ohimenevää ja siihen saa myös apua. Miksi naiset kautta aikojen olisi synnyttäneet, jos se olisi kaikilla niin jumalattoman kivuliasta. Ja toisilla on vielä monta lasta??

Ei se luonnollisuus sitä muuta miksikään, että synnyttäminen on hengenvaarallista. Ennen vanhaan ja kehitysmaissa siihen kuollaan usein.

Se ON kamalaa. Siksi olen yhden lapsen äiti. Isä oli samaa mieltä, että ei enää ikinä tuollaista rääkkäystä vaimolle.

Minulla on takana 4 alatiesynnyrystä,joista yhdessä ehdin saada vain ilokaasun avuksi. Synnyttäminen ei ole hirveää, se on lopulta aivan ihana kokemus(kuulostaa hipiltö, mutta näin se vaan on). Tottakai se sattuu, mutta lääkkeet on todella tehokkaat, epiduraalin/spinaalin jälkeen olen nukahtanut jokaisessa synnytyksessä ja nukkunut ponnistusvaiheeseen saakka. Ponnistusvaiheeseenkin on mahdollista saada kivunlievitystä, eikä se useinkaan ole mitään telkkarissa kuvatunlaista tuntikausien ähertämistä, jokainen ponnistusvaihe ollut itselläni alle 15min. Ja vaikka ponnistaminen kestäisikin kauemmin, on pahin kipu tuossa vaiheessa jo takana.

Kolme synnyttänyt ilman kivunlievitystä, paitsi suihku. Yhden epiduraalin kanssa. Kolme luomua ottaisin koska vaan uudestaan. Kyllähän se sattuu, varsinkin viimeisen parin sentin avautuminen ja ponnistus, mutta oma kroppani osasi jotenkin homman. Hengittämällä, liikkumalla ja tietäen, että joka kipu vie eteenpäin, no sanotaan että kyllä sen kestää. Sen sijaan puudutettu synnytys oli aivan hirveä, en osannut ponnistaa, mikään ei tuntunut olevan hallinnassa. Toipuminenkin oli paljon hitaampaa, ja vauva ekat päivät vaisu ja veltto.

Sanoisin, että omaa pelkoa kannattaa työstää, jos lapsen haluaa. Opiskele synnytyksen luonnollisesta kulusta, vaikka haluaisitkin lääkkeellisen kivunlievityksen. Hyväksy ajatus kivusta ja luota itseesi. Aina voi tulla komplikaatioita, se on selvä, ja sitä varten siellä sairaalassa on kätilöt ja lääkärit auttamassa. Suurin osa synnytyksistä menee aivan hyvin ja mahdolliset vauriot paranevat viikoissa, max muutamassa kuukaudessa.

Minun synnytykseni menivät hyvin. Kyllähän supistukset ja ponnistaminen sattuivat. Ekassa otin epiduraalin ja se auttoi. Tokassa ei ehtinyt mutta hyvin meni sitten. Kätilöt olivat kivoja ja tsemppasivat. Kerron nyt niin kuulet positiivisiakik kokemuksia:)

Tietenkin kaikenlaisia asioita voi sattua, mutta niin elämässä muutenkin.

Suunniteltu pelkosektio voisi olla aika hallittu juttu? Toisaalta, jo raskaus ja sen alkaminen ovat sellaisia asioita, että voi mennä kuin oppikirjasta, tai sitten ei..

Nuorelle, terveelle naiselle, joka on tottunut suunnittelemaan ja hallitsemaan omia asioitaan raskaus, synnytys ja vauva-aika ovat kyllä mullistavia kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on monta synnyttänyttä tuttua.... Kavereita, kavereiden kavereita, työkavereita, sukulaisia, luokkalaisia..... He KAIKKI joiden kanssa asia tullut puheeksi, ovat sanoneet että synnytys on aivan hirveää. Kuulemma niin hirveää ja järkyttävää ettei sitä pysty kukaan synnyttämätön edes kuvittelemaan. Onko herranjumala ihan oikeasti tosiaan näin? Olen kuullut ihan kauheita juttuja. Ja sektio se vasta kauhea onkin, joten turha ehdottaa sitä "helpotuksena". Minä pelkään sektiota vielä ennemmän kuin alatiesynnytystä.

Onko adoptointi ihan mahdollista? Onko se valtavan suuri projekti? Voisin hyvinkin adoptoida lapsen, sillä haluaisin lapsia mutta synnyttää en taida uskaltaa.

No ensinnäkin, adoptointi on mahdollista, tietenkin. Iso projekti se on, mutta mahdollinen.

Toiseksi - jos pelko ja toisten sotakertomukset ovat "ainoa" syysi olla synnyttämättä, siihen on saatavilla apua. Synnytyssairaaloiden yhteydessä on pelkopoliklinikoita, joissa pelkoja käsitellään ja puretaan. Ja ei - ei se synnytys useinkaan mikään järkyttävän kamala kokemus ole. Eihän se mikään pisullakäynti ole, ja kyllä ne supistukset sattuvat, mutta ei se nyt mitään hirveää ole, ei edes sektio. Mulla on kolme lasta, ja hyvin meni kaikki!

Kiitos ihanat ihmiset näistä realistisista mutta kuitenkin positiivisista kertomuksista! Mun pitäisi synnyttää ekaa kertaa keväällä ja pelkään kyllä, olen aina pelännyt. Mutta nämä jotenkin rohkaisivat ja rauhoittivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan he ovat oikeassa. Synnytys ei ole mukavaa. Mutta jälkikäteen kaiken arvoista ja voimaannuttavaa, jos ja useimmiten kun siitä selviää.

Henkilökohtaisesti mulle oli paljon pahempia ne synnytyksen jälkeiset viikot. Kun maito nousi, imetys sattui, jälkivuoto, kohtutulehdus, hormoniherkkyys ja synnytyksen jälkeinen masennus.

Toki juu, synnytys sattuu. Mutta ei se NIIN kamalaa ole. Aika moni tekee useamman lapsen. Jos synnytys olisi jotain aivan järkyttävää, niin harvempi tekisi sitä uudemman kerran vapaaehtoisesti. Komplikaatiot ovat asia erikseen.

No kyllä synnyttäminen on aivan kamalaa. Se vain on se naisen osa olla rääkättävänä jos lapsia haluaa. Ei niitä muulla konstilla saa.

Onhan heitä, joille synnytys on traumaattinen kokemus, mutta yleensä silloin on sattunut jotain pahempaa. Itse otin kipulääkkeet, toisella kerralla vaikutus ehti lakata, ja kävihän se sitten ilman lääkitystä kipeääkin.. Se kipu loppui, kun pää oli ulkona. Kesti muutaman sekunnin se kyseinen ponnistus. Supistukset sattuivat mulla enemmän kuin synnytys. Ne olivat vähän pahempia kuin pahimmat menkkakivut.

Sektio (elektiivinen) on varsin helppo synnytystapa jos synnytys hirvittää. Toki se on iso leikkaus normaaleine leikkaukseen liittyvine riskeineen mutta riskejä on alatiessäkin.

Synnytykset ovat erilaisia. Ekaan alatiesynnytykseeni menin avoimin mielin mutta oli kyllä ihan tuskaa ja kauhua.. sellaista kipua ja pelkoa en ole koskaan kokenut enkä toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään.

Sektio oli kiva. Ei tullut komplikaatioita ja paranin paljon nopeammin kuin alatiestä.

Mene pelkopolille ja valitsette sulle sopivan tavan. Tai sitten nautit elämästä ilman lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa, kuten muussakaan länsimaassa, synnytyksiä ei vaan osata hoitaa oikein sairaaloissa. En ihmettele että kotisynnytykset (joita en kannata) yleistyvät, sillä niissä synnyttävä äiti ja isä jätetään rauhaan. Lääkkeet ja ympärillä pyörivä hälinä stressaavat vanhempia ja häiritsevät synnytyksen kulkua. Ihmisen synnytyksen ei kuulu kestää päiväkausia, ei luonto ole sitä niin määrännyt. 

Tämäkin riippuu tilanteensa, sairaalasta ja kätilöstä joka on mukana synnytyksessä. Synnytin itse vuonna 2017 ilman mitään kivunlievitystä ja omassa rauhassa, vaikka synnytys kesti yli 15 tuntia. Kätilö kävi vain katsomassa käyrät muutaman tunnin välein ja tottakai jos kellosta soitti ja oli kysyttävää. Olin pyytänyt että saadaan olla miehen kanssa rauhassa ja että aina kun tullaan oveen koputetaan ensin. Tottakai se sairaalan hälinä vähän häiritsi, mutta on siinä aika vahvasti omassa kuplassaan kun synnyttää.

Eniten ehkä mieleen häiritsevistä äänistä jäi muiden huoneiden kiroilut ja huudot, lähinnä ne muutamat jossa synnyttävän äidin suusta tulee "ota se pois, ota se pois s**tana" kun selkeästi ponnistetaan. Mutta ei se minun synnytykseen vaikuttanut.

Ap, kyllä sä selviät. Jos todella halu saada lapsi on kova, niin pärjäät synnytyksen läpi. Monesti ne hyvät kokemukset jää kauhutarinoiden jalkoihin. Mutta niitäkin on. Kaikki voi mennä tosi hyvin ja synnytys olla ihana kokemus. Ja sairaalassa jos missä sulla on kaikki apu käsien ulottuvilla.

Onhan ne synnytykset sattunut ihan pirusti, mutta onneksi puudutukset on keksitty. Itse olen molempien synnytyksien jälkeen miettinyt, etten koskaan enää synnytä, mutta jo 1-2kk jälkeen synnytyksestä on aika kullannut muistot ja synnytys ei ole tuntunut kamalalta ajatukselta. :D Todella hyvät muistot on molemmista synnytyksistä ja ehkä joskus vielä "pääsen" synnyttämään. :) On muuten aina ollut todella ylpeä olo synnytyksen jälkeen. :D Sinun on mahdollista käydä pelkopolilla keskustelemassa pelosta. Paljon on kauhu kertomuksia synnytyksistä, mutta on myös meitä jotka muistelevat hyvällä mielin synnytyksiä.

Voin lohduttaa sua: minäkin pelkäsin, mutta pääsin pelkopolille juttelemaan ja lääkäri vastasi ihan kaikkiin kysynyksiini, mm. kysyin mitä jos synnytyksessä tulee kakka ym. 😂 Sain ihan kaikkiin kysymyksiini vastaukset. Pääsin myös tutustumaan synnytyssaliin, perhehuoneeseen ja vesisynnytykseen. Minulle esiteltiin myös kaikki kivunlievitysvaihtoehdot ja sain tehdä toivelistan. Minulle myös selitettiin synnytyksen kulku vaihe vaiheelta.

Itse synnytys oli helppo ja nopea. Varauduin paljon pahempaan. Synnytykseni käynnistettiin. Ensin puhkaistiin kalvot ja sitten sain oksitosiinitipan. Pyysin epiduraalin ja sain sen ajoissa. Kätilö oli neuvonut pyytämään ajoissa, koska paikalla on vain yksi anestesialääkäri ja hän voi olla kiireinen. Olen kuullut tutuiltani, että aina ei ehdi saada epiduraalia.

Itse synnytys kesti 7 tuntia ja kätilö sanoi, että yllättävän nopea ensisynnyttäjälle. Ponnistusvaihe kesti 10 minuuttia. Aina ei mene näin hyvin, mutta sitten eletään tilanteen mukaan. Eikä kannata luoda itselleen kauhukuvia.

Suosittelen kuitenkin puhumaan pelkopolilla. Voithan kysyä jos pääsisit jo nyt juttelemaan jonkun kanssa.

Suunniteltu sektio on Suomessa varsin turvallinen. Toki riskejä on mutta ne hyvin harvoille tulee isoja/vakavia komplikaatioita.

Omat lapseni ovat syntyneet sektorilla, toipuminen oli todella nopeaa ja koen päässeeni aika helpolla lasten syntymistä.

Toki HYVIN MENNYT alatiesynnytys on parempi vaihtoehto, mutta itse en halunnut ottaa riskiä synnytyksestä mahdollisesti aiheutuviin seurauksiin (jotka ovat määrällisesti paljon yleisempiä kuin sektiosta aiheutuvat pitkäkestoiset/pysyvät haitat, tämän myönsi myös pelkopolin lääkäri). Lapset on parasta mitä ihmiselle voi tapahtua. Synnytyspelon takia ei kannata mielestäni jättää lapsia tekemättä.

Synnytys ei ole kauheaa ja voi mennnä ohi myös nopeasti ja sujua hyvin. Mikään ei repeä tai hajoa.

Kokemuksia on monenlaisia ja kauhujutut leviävät helpommin.

Minua pelotti myös aivan hirveästi ja ajatus alatiesynnytyksestä ahdisti ja iljetti. En yksinkertaisesti halunnut että se liittyy elämääni millään tapAa.

Halusin kuitenkin lapsen, joten päätin vaatia sektion. Synnytin sektiolla 2kk sitten terveen lapsen, enkä voisi olla tyytyväisempi. Toimenpide oli nopea ja täysin kivuton. Itse olin jalkeilla heti sektiopäivän iltana, kipulääkettä sai koko ajan suoraan suoneen enkä missään vaiheessa kokenut mitään kamalaa kipua tai epämukavuutta. Haava/arpi on tosi siisti ja parani nopeasti. 2 viikkoa synnytyksestä saatoin palata oman vointini puolesta lenkkeilemään, seksiäkin kokeiltiin ja kroppa tuntui samalta kuin ennen raskautta.

Kun kuuntelee ystävien ja tuttavien palautumista alatiesynnytyksestä, tulee surku naisten puolesta. En kestäisi ajatusta että kaikista pyhin paikkani romuttuu väkivaltaisesti omasta lapsesta. No way. Minulle pimppini on pelkkää nautintoa varten.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on monta synnyttänyttä tuttua.... Kavereita, kavereiden kavereita, työkavereita, sukulaisia, luokkalaisia..... He KAIKKI joiden kanssa asia tullut puheeksi, ovat sanoneet että synnytys on aivan hirveää. Kuulemma niin hirveää ja järkyttävää ettei sitä pysty kukaan synnyttämätön edes kuvittelemaan. Onko herranjumala ihan oikeasti tosiaan näin? Olen kuullut ihan kauheita juttuja. Ja sektio se vasta kauhea onkin, joten turha ehdottaa sitä "helpotuksena". Minä pelkään sektiota vielä ennemmän kuin alatiesynnytystä.

Onko adoptointi ihan mahdollista? Onko se valtavan suuri projekti? Voisin hyvinkin adoptoida lapsen, sillä haluaisin lapsia mutta synnyttää en taida uskaltaa.

Kävin pelkopoleilla ja kaikki keskusteluavut mitä tarjotaan. Valhetta suoltavat ja sokerilla kuorrutettuja tarinoita siitä, kun saat lapsen ensi kertaa syliin. Synnytys oli kauheinta mitä minulle on koskaan tapahtunut ja olen esimerkiksi ollut mukana kolarissa, jossa menehtyi läheinen ystäväni ja itse loukkaannuin. Synnytyksessä koin, etten pystynyt vaikuttamaan mihinkään ja kipu oli valtavaa. Sektiota minulle ei myönnetty, vaikka sitä toistuvasti pyysin pelkojeni vuoksi. Ei enää koskaan tätä, tunteet lasta kohtaankin olivat alussa omituiset kokemusteni vuoksi. En palaudu koskaan ennalleen, sekin oli valhe. Ainut mikä on totta on se, että alatiesynnytys on kaikista luonnollisin tapa synnyttää..niinhän on aina aikojen alusta asti tehty. Siinä missä lääketiede ottaa harppauksia eteenpäin ja hoitomuodot kehittyvät, pitää naisen kuitenkin pusertaa lapset ulos itsestään, kuten on aina tehty, siitä asti kun ihmiset asuivat luolissaan. En käsitä miksi, enkä tule koskaan käsittämään.

Vierailija kirjoitti:

Minua pelotti myös aivan hirveästi ja ajatus alatiesynnytyksestä ahdisti ja iljetti. En yksinkertaisesti halunnut että se liittyy elämääni millään tapAa.

Halusin kuitenkin lapsen, joten päätin vaatia sektion. Synnytin sektiolla 2kk sitten terveen lapsen, enkä voisi olla tyytyväisempi. Toimenpide oli nopea ja täysin kivuton. Itse olin jalkeilla heti sektiopäivän iltana, kipulääkettä sai koko ajan suoraan suoneen enkä missään vaiheessa kokenut mitään kamalaa kipua tai epämukavuutta. Haava/arpi on tosi siisti ja parani nopeasti. 2 viikkoa synnytyksestä saatoin palata oman vointini puolesta lenkkeilemään, seksiäkin kokeiltiin ja kroppa tuntui samalta kuin ennen raskautta.

Kun kuuntelee ystävien ja tuttavien palautumista alatiesynnytyksestä, tulee surku naisten puolesta. En kestäisi ajatusta että kaikista pyhin paikkani romuttuu väkivaltaisesti omasta lapsesta. No way. Minulle pimppini on pelkkää nautintoa varten.

Veit sanat suustani, aivan samaa mieltä. Sektiota joutuu vaan vielä nykypäivänä miltei vaatimaan, ennen kuin myönnetään. On todella ahdistavaa raskauden aikana kokea tällaista ylimääräistä stressiä. Rahakysymyshän tämä on, kalliimpaa yhteiskunnalle sektio kuin alatiesynnytys, siksi suositaan. Kun niitä ongelmia, mitä alatiesynnytys tuo, ei juurikaan julkisella puolella korjailla. Ketään ei kiinnosta, kun alapää on mennyttä ja pldätyskyky mennyt, seksi ei enää tunnu miltään. Ja kun julkisessa keskustelussa painotetaan miten luonnollista ja ihanaa on alatiesynnyttää ja miten hyvin se muka kaikilla on mennyt, on vaikeaa siihen sitten mennä sanomaan, ettei omalla kohdalla itseasiassa ole mennyt niin kovin hyvin. Kaipaisin rohkeaa keskustelua siitä, miten alatiesynnytys on muuttanut ihmisten elämää. Tulevaisuudessahan tämä asia varmasti on enemmän esillä, mutta nykyään eletään vielä tällaistä peittelykulttuurin ajanjaksoa.

Minun äitini sanoi kerran suutuksissaan siitä että synnyttämiseni oli hänen elämänsä kamalin kokemus. Tavallaan ymmärrän kyllä että varmasti oli..70-luvulla ei tainnut olla näin hyvää hoitoa kuin nykyään ja vietiin hänet ambulanssilla 100km päähän synnyttämään.. Äitini jouduttiin leikkaamaan vielä vuosienkin päästä synnytyksestä.