Lue keskustelun säännöt.
Kotiäidit, mitä OIKEASTI teette päivän aikana kotona? Ei kait se koko päivä kulu siihen lapsen hoitamiseen ja kotitöiden tekemiseen?
10.09.2018 |
Toki voi mennäkin jos on useampi lapsi ja paikat jatkuvasti hujan hajan.
Mutta onko se oikeasti kotiäideillä pelkkää lastenhoitoa ja kotitöiden tekemistä vai kerkeättekö tekemään ja puuhastelemaan muutakin sen aikana kun puoliso on töissä ja te lasten kanssa kotona?
Kommentit (288)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Snadia syrjintää olen ollut huomaavinani tietyissä paikoissa.
En aktiivisesti hakeudu Äitien seuraan, heillä tuntuu jostain syystä olevan krooninen vihasyndrooma. En ota kantaa asiaan.
Olin 2 vuotta koti-isänä ja huomasin saman. Olin vähän yllättynytkin, koska juhlapuheissa koti-isyyttä niin kovasti ihastellaan. Oikeasti on tosi pienessä vähemmistössä (jos siis "vain" isyyslomalla olleet jätetään laskuista) ja aika lailla ulkopuolella "kuvioista". Jäi sellainen vaikutelma, että koti-isyyttä on kohteliasta hämmästellen ihastella, vaikka oikeasti takaraivossa monilla jyskyttää se "miksiköhän toi ei ole töissä"?
Ihan varmasti näin on. Ei kotiäitejä arvosteta sen enempää kun et heti tuota yhteiskunnalle vaurautta. Näin Suomalaiset on kasvatettu. Ahnehtimaan lisää, lisää, mikään ei riitä kun on jo tarpeeksi..
Eiköhän se ollut ihan vaan itse isistä. Henkilöinä. Se että vältellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotonaolo oli todella helppoa ja kiireetöntä. Sellainen aikataulutettu kiire tehdään itse. Kahden lapsen kanssa sain myös paljon aikaa lukemiselle, katsoin elokuvia ja tein omiakin juttuja.
Olin monta vuotta kotiäitinä, ensin esikoisen kanssa, ja kun hän oli vähän päälle kahden, syntyi toinen. Mitä ihmeellistä kotona pitää tehdä? Aamulla herättiin, syötiin aamupala. Aamupalan ja aamupäivän ulkoilun/kyläilyn/kerhossa käynnin/kaupungilla hengailun yms. välillä siivoilin tai laitoin pyykkejä tai tein ruokia valmiiksi. Tai vaikka leivoin ihan huvikseen.
Lounaan jälkeen lapset nukkumaan, ja itse istuin alas. Tämä oli minulle erittäin tärkeää: kun lapset nukkuu, minä en raada kotitöissä vaan lepään itsekin. Niinpä luin kirjaa tai lehtiä, tai selasin nettiä, maalasin tai leivoin, tai tein jotain joka oli minun oma juttuni.
Iltapäivälläkin mentiin ulos, tai kylään, tai oltiin rauhassa kotona. Iltaisin saatoin harrastaa jotain, käydä lenkillä ja joskus näin ystäviäni. Sama miehellä. Yhdessä perheenäkin ehdittiin olla. Minä en halunnut suorittaa mitään, ja tein sitä minkä katsoin parhaaksi ja mikä sopi meille.
Ennen lapsia ehdin tehdä töitä ja opiskella ja taas tehdä töitä, ja nyt olen taas töissä. Silti väitän, että henkisesti kivempaa on olla töissä, kun on pieniä lapsia: saa syödä rauhassa, jutella aikuisten kanssa ja kukaan ei keskeytä. Kun oli taapero ja vauva, univelka painoi päälle. Sittemmin oli hieman yksinäistä, vaikka osaan olla ihmisten kanssa, enkä pelkää aloittaa keskustelua puistossa tai missään. Ajoittain törmäsin ihmisiin, jotka ihmettelivät miten minulla oli itselleni niin aikaa, ja ihmisiin, jotka pohtivat että eikö pitäisi jo töihin mennä. Koskaan ei tee täysin oikein, jos alkaa miettiä muiden mielipiteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Snadia syrjintää olen ollut huomaavinani tietyissä paikoissa.
En aktiivisesti hakeudu Äitien seuraan, heillä tuntuu jostain syystä olevan krooninen vihasyndrooma. En ota kantaa asiaan.
Olin 2 vuotta koti-isänä ja huomasin saman. Olin vähän yllättynytkin, koska juhlapuheissa koti-isyyttä niin kovasti ihastellaan. Oikeasti on tosi pienessä vähemmistössä (jos siis "vain" isyyslomalla olleet jätetään laskuista) ja aika lailla ulkopuolella "kuvioista". Jäi sellainen vaikutelma, että koti-isyyttä on kohteliasta hämmästellen ihastella, vaikka oikeasti takaraivossa monilla jyskyttää se "miksiköhän toi ei ole töissä"?
Eiköhän se ollut ihan vaan itse isistä. Henkilöinä. Se että vältellään.
Vaikea sanoa. Olen helposti lähestyttävä, sosiaalinen, hyväkäytöksinen ja huumorintajuinen ihminen, jolla on laaja ystäväpiiri.
Itse koin sen nimenomaan rooliristiriitana, toki myös oman pääni sisällä. Yllätyin joka tapauksessa enkä varauksetta voi suositella kenellekään koti-isyyden ihanuutta työssä käymiseen verrattuna. Rooliristiriita tuo omat, yllättävät rasitteensa, jotka tajuaa vasta pidemmän koti-isyyden myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koti-isänä meni päivä leppoisasti. Aamulla vaunulenkki, sisälle tekeen ruokaa, lapsi päiväunille, kotityöt, kahvia rauhassa, päikkärit ehkä, lapsi herää niin ulos, välipalaa, leikkimistä, ruokaa, kotitöitä, iltatoimet, nukkumaan. Koko ajan tekee vähän niin ei ole koskaan kiire tai stressiä. Lapsen takia siellä kotona ollaan, se on silloin työ. Asiat voi hoitaa hyvin tai huonosti. Tärkeintä on tuntea itsensä ja pitää huolta omasta jaksamisestaan, loppu meneekin sitten melkein kuin automaattisesti.
Niin. Hetkellisesti. Yks pien liikkumaton vauva.
Ihan koska vain. Olen nykyään yhisä ja en ymmärrä valitusta raskaasta lapsiarjesta. Elämänhallinta ei ole kunnossa jos ei pärjää.
Joo sä olet se yks mulkku joka paasaa täällä aina. Kuka on valittanut ettei pärjää?
En myöskään ole se mulkku vaan ihan tavallinen isä. Jos lapsiarki ottaa koville niin jossain on vikaa. Miksi en saa todeta näin? Onko se väärin että olen mies ja elämäni lasten kanssa sujuu mallikkaasti.
Kyse nyt ei ollutkaan siitä, onko lasten kanssa leppoisaa vai raskasta, vaan aloittaja ihmetteli miten ohessa ei muka ehdi itse harrastaa ja puuhailla. Ja vastaus on koska niitä lapsia pitää vahtia ja huomioida lähes koko ajan. Voisin toki alkaa lukemaan vaikka kirjaa, mutta se että joudun keskeyttämään lukemisen 2min välein ei nyt ihan vastaa sitä mukavaa lukuhetkeä mistä nautin.
Etkö osaa ajatella itse? Lue päiväunien aikaan ja tee jotakin muuta silloin kun lapset ovat hereillä. Hyvin ehtii tekemään kaikenlaista.
Voi hyvä luoja :D alkuperäinen kommenttini juuri oli että päiväuniaikaan eli tunnin päivässä ehdin kyllä tekemään omia juttuja, muuten olen pääasiassa kiinni lapsissa. Toki kotityöt ja ruuat teemme yhdessä, mutta en nyt laske sitä siksi omaksi ajakseni.
Ja sen päiväunien ajan, joka yleensä on 0,5-1,5h menee helposti lapsen pyykinkäsittelyyn, ruuan valmistamiseen tai sen ajan voi ottaa ihan itselle, jotta jaksaa olla vireämpi ja parempi vanhempi, joka lisää lapsen hyvinvointia ja kehitystä.
Uskomaton keskustelu, kun täällä ylpeillään mitä itse kukin ehtii päivän aikana tehdä, eikä ne liity lapsen hoitoon millään tavalla.
Tämä ketju on oiva viesti poliittisille päättäjille, kuinka tarpeellisia perhevapaat ovat ja mihin niitä käytetään ja edistetäänkö niillä lapsen hyvinvointia ja kehitystä, kun ne maksavat yhteiskunnalle maltaita.
Päivähoito maksaa noin kolme kertaa enemmän yhteiskunnalle.
Totta, mutta sekin on pieni hinta, jos lapsen kehitystä ja perustarpeita tuetaan, joka näkyy myöhemmin opiskelussa, työelämässä ja lapsen tasapainoisessa elämässä.
Kannatan lapsen kotihoitoa 2-3v asti, mutta vain silloin, kun jompi kumpi vanhempi on sitoutunut lapsen hoitoon ja kehitykseen 100%, eikä lisätääksen vanhempien vapaa-aikaa ja hyvinvointia, jota nurmikon ajaminen ja kotitöiden tekeminen lapsen valveilla olosta on.
Jos ajattelee lapsen parasta ja hoitaa lapsensa hyvin, siinä ei päivällä alle 3v lapsen kanssa jää aikaa kotitöille ja nurmikon ajolle vaan päivät menevät lapsen kanssa.
Kotihommia voi toteuttaa lapsen kanssa yhdessä, kuten varmaan hyvin moni tekee. Siten lapsi oppii pienestä pitäen tekemään asioita ja itsenäistyy.
Yhdessä voidaan tehdä ruokaa, siivota niitä elämisen jälkiä ja rakennella legotaloja.
Jos lapsi viihtyy hetken omassa leikissään, ei tee vanhemmasta huonoa, jos hän samaan aikaan leikkelee ruohonsa tai kitkee kukkapenkin. On luonnotonta, jos välttämättömät kotityöt ovat sallittuja vain lapsen nukkuessa. Silloin hän jää paitsi monesta tarpeellisesta tiedosta.
On myös luonnotonta kasvattaa lapsesta ihmistä, joka ei osaa leikkiä itsekseen tai sisaruksen kanssa, ilman, että vanhempi on koko ajan leikissä mukana. Aikuinen valvoo tilannetta yleisesti ja on mukana lapsen kehitystason vaatimalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla menee monta tuntia päivässä sohvalla tai nojatuolissa istuen. Ok, on tässä tuo vauva imemässä tissiä. Nyt jo puolivuotias ja edelleen monta tuntia päivässä (yöt on sitten oma lukunsa) menee vaan siihen että istun tai pötköttelen ruokkien lasta.
Ja ne tunnit mitä jää jäljelle meneekin sitten esikoisen tarpeiden tyydyttämiseen , ruoanlaittoon, siivoamiseen, ulkoiluun, kaupassa käyntiin yms.
Oli tarkoitus tehdä koulujuttuja kuopuksen vauvavuotena mut en vaan ehdi.
Vierailija kirjoitti:
On myös luonnotonta kasvattaa lapsesta ihmistä, joka ei osaa leikkiä itsekseen tai sisaruksen kanssa, ilman, että vanhempi on koko ajan leikissä mukana. Aikuinen valvoo tilannetta yleisesti ja on mukana lapsen kehitystason vaatimalla tavalla.
Miksi sen alle kaksivuotiaan tai alle kolmivuotiaan pitäisi leikkiä yksin? Eihän ne lapset siellä päiväkodissakaan yksin leiki. Lapsi ehtii vallan mainiosti leikkiä itsekseen vähän myöhemmällä iällä jolloin on jo vähän enemmän järkeä päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On myös luonnotonta kasvattaa lapsesta ihmistä, joka ei osaa leikkiä itsekseen tai sisaruksen kanssa, ilman, että vanhempi on koko ajan leikissä mukana. Aikuinen valvoo tilannetta yleisesti ja on mukana lapsen kehitystason vaatimalla tavalla.
Miksi sen alle kaksivuotiaan tai alle kolmivuotiaan pitäisi leikkiä yksin? Eihän ne lapset siellä päiväkodissakaan yksin leiki. Lapsi ehtii vallan mainiosti leikkiä itsekseen vähän myöhemmällä iällä jolloin on jo vähän enemmän järkeä päässä.
Ei tarvitse, mutta ei siitä haittaa ole, jos hän siihen leikkiinsä keskittyy. Ei tarvitse aikuisen istua lattialla koko ajan höpöttämässä silloin, kun lapsi touhuaa omaa juttuaan, kuten parivuotias jo usein tekee. Ei siinä mistään laiminlyönnistä ole kysymys, jos vanhempi samaan aikaan kuorii perunat kun lapsi leikkii ihan itse.
Ihan pienet eivät juuri osaa leikkiä yhdessä vaan leikkivät rinnakkain. Silloin aikuisen silmä on koko ajan läsnä huolehtimassa, ettei synny lasten välisiä eturistiriitoja.
Jos laitan vaikka tämän päivän tekemiset suunilleen😊 Aamulla 7.30 ylös ja imetin vauvan..isompia hoputin kouluun ja laitoin mulle/4-vuotiaalle aamupalat. Vauva leikki aamupalan ajan lattialla ja sai sitten sosetta. Seuraavaksi kaikille kolmelle päivävaattet/hiukset kuntoon ja hampaat pestiin. Ajettiin kirjastoon hakemaan lukemista ja vietiin jäteasemalle roskia. Vauva torkahti kaukaloon ja syötiin lounas isomman kanssa. Isommalle tuli kaveri kylään ja minä tein vauvalle soseita/imuroin kämpän. Vauva söi lounaan. Leikkiä hetken ja isomman kaveri lähti kotiin ja annoin 4-veelle välipalaa ja meni hetkeksi levolle. Vauvan kanssa laiteltiin kuivia pyykkejä kaappiin. Koululaisia alkoi saapua kotiin ja muistuttelin käsien pesusta/läksyjä tekemään. Nyt vauva torkuilla ja 4-vee kattoo ohjelmia. Mä sometan ja juon kahvin!!!Eli tässä päivän laiskakohta😊Seuraavaksi teen jauhelihakeiton ja kun on syöty lähdetään viemään 4-vee korvakontrolliin korvalääkärille. Siinä päivän pakolliset..ilta menee mulla kun teen yhden mansikkapenkin ja mies hoitaa lapsia. 19-> iltapuuhat koko sakille ja n. 20.00 kaikki nukkuu..sit yleensä seuraava vapaa hetki ja katotaan jotain sarjaa ennen nukkumista. Päivään kuuluu toki vaipanvaihtoja/imetyksiä/pyllynpyyhkimistä/kodin siivousta, mutta en joka pyyhkäisyä jaksanu kirjata. Riippuen päivästä aamulla tai iltapäivällä roikun puhelimella hetken😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mulla menee OIKEASTI koko päivä 8kk vauvan hoitoon ja myös yö. Ehkä olen tumpelo kotiäiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On myös luonnotonta kasvattaa lapsesta ihmistä, joka ei osaa leikkiä itsekseen tai sisaruksen kanssa, ilman, että vanhempi on koko ajan leikissä mukana. Aikuinen valvoo tilannetta yleisesti ja on mukana lapsen kehitystason vaatimalla tavalla.
Miksi sen alle kaksivuotiaan tai alle kolmivuotiaan pitäisi leikkiä yksin? Eihän ne lapset siellä päiväkodissakaan yksin leiki. Lapsi ehtii vallan mainiosti leikkiä itsekseen vähän myöhemmällä iällä jolloin on jo vähän enemmän järkeä päässä.
Ei tarvitse, mutta ei siitä haittaa ole, jos hän siihen leikkiinsä keskittyy. Ei tarvitse aikuisen istua lattialla koko ajan höpöttämässä silloin, kun lapsi touhuaa omaa juttuaan, kuten parivuotias jo usein tekee. Ei siinä mistään laiminlyönnistä ole kysymys, jos vanhempi samaan aikaan kuorii perunat kun lapsi leikkii ihan itse.
Ihan pienet eivät juuri osaa leikkiä yhdessä vaan leikkivät rinnakkain. Silloin aikuisen silmä on koko ajan läsnä huolehtimassa, ettei synny lasten välisiä eturistiriitoja.
Niin, mutta eikö tuo perunoiden kuoriminen ole nyt niitä kotitöitä? Tässä ketjussahan oli kyse siitä, miten ei muka voi opiskella tai harrastaa kun on lasten kanssa kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä lasketaanko sitä kotiäiteydeksi kun olen äitiyslomalla nuorimman kanssa, mutta aamu alkaa vauvan imettämisellä, samalla kun tarkistan koululta tulleet viestit, sitten koululaisen ja eskarilaisen aamutoimet ja koko poppoon kanssa käveleminen koululle. Sieltä sitten vauvan kanssa muskariin, taidetuokioon, jumppaan tai seurakunnan aamukahville. Lounas kotona, jolloin imetän, pesen pyykkiä ja siivoan aamun sotkut. Vauva nukkumaan vaunuihin ja tunnin vaunulenkki, jonka jälkeen koukkaan hakemaan koululaiset. Kotona nopea välipala ja sitten kauppaan, neuvolaan, lääkäriin tai harrastuksiin kuskaamista. Illallinen, puistoon leikkimään, huomispäivän vaatteiden ja varusteiden valmistelua, pisut, pesut ja iltapala ja romahdamme sänkyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koti-isänä meni päivä leppoisasti. Aamulla vaunulenkki, sisälle tekeen ruokaa, lapsi päiväunille, kotityöt, kahvia rauhassa, päikkärit ehkä, lapsi herää niin ulos, välipalaa, leikkimistä, ruokaa, kotitöitä, iltatoimet, nukkumaan. Koko ajan tekee vähän niin ei ole koskaan kiire tai stressiä. Lapsen takia siellä kotona ollaan, se on silloin työ. Asiat voi hoitaa hyvin tai huonosti. Tärkeintä on tuntea itsensä ja pitää huolta omasta jaksamisestaan, loppu meneekin sitten melkein kuin automaattisesti.
Niin. Hetkellisesti. Yks pien liikkumaton vauva.
Ihan koska vain. Olen nykyään yhisä ja en ymmärrä valitusta raskaasta lapsiarjesta. Elämänhallinta ei ole kunnossa jos ei pärjää.
Joo sä olet se yks mulkku joka paasaa täällä aina. Kuka on valittanut ettei pärjää?
En myöskään ole se mulkku vaan ihan tavallinen isä. Jos lapsiarki ottaa koville niin jossain on vikaa. Miksi en saa todeta näin? Onko se väärin että olen mies ja elämäni lasten kanssa sujuu mallikkaasti.
Kyse nyt ei ollutkaan siitä, onko lasten kanssa leppoisaa vai raskasta, vaan aloittaja ihmetteli miten ohessa ei muka ehdi itse harrastaa ja puuhailla. Ja vastaus on koska niitä lapsia pitää vahtia ja huomioida lähes koko ajan. Voisin toki alkaa lukemaan vaikka kirjaa, mutta se että joudun keskeyttämään lukemisen 2min välein ei nyt ihan vastaa sitä mukavaa lukuhetkeä mistä nautin.
Etkö osaa ajatella itse? Lue päiväunien aikaan ja tee jotakin muuta silloin kun lapset ovat hereillä. Hyvin ehtii tekemään kaikenlaista.
Voi hyvä luoja :D alkuperäinen kommenttini juuri oli että päiväuniaikaan eli tunnin päivässä ehdin kyllä tekemään omia juttuja, muuten olen pääasiassa kiinni lapsissa. Toki kotityöt ja ruuat teemme yhdessä, mutta en nyt laske sitä siksi omaksi ajakseni.
Ja sen päiväunien ajan, joka yleensä on 0,5-1,5h menee helposti lapsen pyykinkäsittelyyn, ruuan valmistamiseen tai sen ajan voi ottaa ihan itselle, jotta jaksaa olla vireämpi ja parempi vanhempi, joka lisää lapsen hyvinvointia ja kehitystä.
Uskomaton keskustelu, kun täällä ylpeillään mitä itse kukin ehtii päivän aikana tehdä, eikä ne liity lapsen hoitoon millään tavalla.
Tämä ketju on oiva viesti poliittisille päättäjille, kuinka tarpeellisia perhevapaat ovat ja mihin niitä käytetään ja edistetäänkö niillä lapsen hyvinvointia ja kehitystä, kun ne maksavat yhteiskunnalle maltaita.
Päivähoito maksaa noin kolme kertaa enemmän yhteiskunnalle.
Totta, mutta sekin on pieni hinta, jos lapsen kehitystä ja perustarpeita tuetaan, joka näkyy myöhemmin opiskelussa, työelämässä ja lapsen tasapainoisessa elämässä.
Kannatan lapsen kotihoitoa 2-3v asti, mutta vain silloin, kun jompi kumpi vanhempi on sitoutunut lapsen hoitoon ja kehitykseen 100%, eikä lisätääksen vanhempien vapaa-aikaa ja hyvinvointia, jota nurmikon ajaminen ja kotitöiden tekeminen lapsen valveilla olosta on.
Jos ajattelee lapsen parasta ja hoitaa lapsensa hyvin, siinä ei päivällä alle 3v lapsen kanssa jää aikaa kotitöille ja nurmikon ajolle vaan päivät menevät lapsen kanssa.
Kotihommia voi toteuttaa lapsen kanssa yhdessä, kuten varmaan hyvin moni tekee. Siten lapsi oppii pienestä pitäen tekemään asioita ja itsenäistyy.
Yhdessä voidaan tehdä ruokaa, siivota niitä elämisen jälkiä ja rakennella legotaloja.
Jos lapsi viihtyy hetken omassa leikissään, ei tee vanhemmasta huonoa, jos hän samaan aikaan leikkelee ruohonsa tai kitkee kukkapenkin. On luonnotonta, jos välttämättömät kotityöt ovat sallittuja vain lapsen nukkuessa. Silloin hän jää paitsi monesta tarpeellisesta tiedosta.
On myös luonnotonta kasvattaa lapsesta ihmistä, joka ei osaa leikkiä itsekseen tai sisaruksen kanssa, ilman, että vanhempi on koko ajan leikissä mukana. Aikuinen valvoo tilannetta yleisesti ja on mukana lapsen kehitystason vaatimalla tavalla.
Tässä on järkeä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Snadia syrjintää olen ollut huomaavinani tietyissä paikoissa.
En aktiivisesti hakeudu Äitien seuraan, heillä tuntuu jostain syystä olevan krooninen vihasyndrooma. En ota kantaa asiaan.
Olin 2 vuotta koti-isänä ja huomasin saman. Olin vähän yllättynytkin, koska juhlapuheissa koti-isyyttä niin kovasti ihastellaan. Oikeasti on tosi pienessä vähemmistössä (jos siis "vain" isyyslomalla olleet jätetään laskuista) ja aika lailla ulkopuolella "kuvioista". Jäi sellainen vaikutelma, että koti-isyyttä on kohteliasta hämmästellen ihastella, vaikka oikeasti takaraivossa monilla jyskyttää se "miksiköhän toi ei ole töissä"?
Eiköhän se ollut ihan vaan itse isistä. Henkilöinä. Se että vältellään.
Vaikea sanoa. Olen helposti lähestyttävä, sosiaalinen, hyväkäytöksinen ja huumorintajuinen ihminen, jolla on laaja ystäväpiiri.
Itse koin sen nimenomaan rooliristiriitana, toki myös oman pääni sisällä. Yllätyin joka tapauksessa enkä varauksetta voi suositella kenellekään koti-isyyden ihanuutta työssä käymiseen verrattuna. Rooliristiriita tuo omat, yllättävät rasitteensa, jotka tajuaa vasta pidemmän koti-isyyden myötä.
No täällä olet ylenkatsova ja halveksuva, ennakkoluuloinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On myös luonnotonta kasvattaa lapsesta ihmistä, joka ei osaa leikkiä itsekseen tai sisaruksen kanssa, ilman, että vanhempi on koko ajan leikissä mukana. Aikuinen valvoo tilannetta yleisesti ja on mukana lapsen kehitystason vaatimalla tavalla.
Miksi sen alle kaksivuotiaan tai alle kolmivuotiaan pitäisi leikkiä yksin? Eihän ne lapset siellä päiväkodissakaan yksin leiki. Lapsi ehtii vallan mainiosti leikkiä itsekseen vähän myöhemmällä iällä jolloin on jo vähän enemmän järkeä päässä.
Ei tarvitse, mutta ei siitä haittaa ole, jos hän siihen leikkiinsä keskittyy. Ei tarvitse aikuisen istua lattialla koko ajan höpöttämässä silloin, kun lapsi touhuaa omaa juttuaan, kuten parivuotias jo usein tekee. Ei siinä mistään laiminlyönnistä ole kysymys, jos vanhempi samaan aikaan kuorii perunat kun lapsi leikkii ihan itse.
Ihan pienet eivät juuri osaa leikkiä yhdessä vaan leikkivät rinnakkain. Silloin aikuisen silmä on koko ajan läsnä huolehtimassa, ettei synny lasten välisiä eturistiriitoja.
Niin, mutta eikö tuo perunoiden kuoriminen ole nyt niitä kotitöitä? Tässä ketjussahan oli kyse siitä, miten ei muka voi opiskella tai harrastaa kun on lasten kanssa kotona.
Samaa olin kommentoimassa. Perunoiden kuoriminen ei ole niin keskittymistä vaativaa tai aikaa vievää hommaa etteikö sitä voisi tehdä lapsen ollessa kotona, mutta opiskelu tai muut omat jutut taas ovat asia erikseen.
Mä kysyisin myös tältä lapsen (vai lasten?) kanssa kotona olleelta isältä että mitä ne lapset teki kun sä urheilit ja katoit leffoja ja opiskelit?
Mua on vaan mä yksi, mut mulla on toki toistaiseksi vain yksi lapsi. Nyt jo 6. Siitä huolimatta se aika meni kotona pienen kanssa ollessa ja nyt töiden jälkeen a) ruokahommien pyrörittämiseen (hankkiminen, valmistaminen, kattaminen, raivaaminen) b) paikkojen siivoiluun ja järkkäilyyn ja vaatehuoltoon vaikken mikäään fanaatikko olekaan, raha-asioiden järkkäilyyn (sitä on aina liian vähän ja pitää säätää jan kikkailla ja laskea), lapsen kanssa vuorovaikuttamiseen ja jeesailuun, yhdessä ulkoiluun (mikä ei ole mitään ihanaa viipotan meren rannassa lenkillä, vaan hidasta ja lapsentahtista vieläkin vaikka lapsi 6, tosin nyt jo onnistuu yhdessä jonkinlaiset lenkitkin). Sitten on vielä liuta pikkuasioita, seuraavan päivän kamat kokoon, aijjoo mummolle piti soittaa, mites ensi viikon lastenhoito jos itsellä lääkäri etc...sellasta sälää. Ja sit illalla sänkyyn reporankana, siinä ehkä vähän kirjaa tms omaa.
Nyt kun lapsi isompi, on väljempää toki. Mutta ajatus siitä että jotenkin keskittyneesti voisin tehdä omiani kun olemme kaksin...hmm. Viikonloppuisin kun lapsi on ruudulla, kirjoitan tai luen, saan luettua nykyään hesarin vaikka. Tai oon tehnyt himassa pilatesta esim.
Mutta sitten on taas joku asia hoidettavana tai homma keskeytyy, eli mihinkään sen suurempaan luovaan tai projektiluontoiseen ei jää aikaa, pakko sutia aika tehokkaasti nuokin pikkujutut kasaan ja jos lapsi on väsy tai kiukkuinen niin silloin sen tarpeet menee edelle vaikka olisin mitä hetkeä . Ja sitten sitä on kaikesta huolehtimisesta ja vuorovaikutuksesta ja himassa hoidettavista pikkujutuista ja melko tiuhasta ruokahuollosta myös sen verran poikki usein (plus tietty siihen normaaliduuni arkisin jos jo työelämässä takaisin), että jos siellä sitten joku rako tuleekin, haluaa lähinnä olla hetken rauhassa, tekemättä mitään tehokasta. Ei pystykään, myös ajattelu tökkii usein. Ja vielä: jos kyseessä vauva-aika, siinä on jo ehkä valvomisestakin niin puhki että ne mahdolliset pienet hetket kun vauva nukkuu, aivo riittää johonkin perustoimintoon ehkä max. Että piti nuo tiskitkin tosta ja oho joko se heräs.
Toista lasta odotan ja mietin että sitten nuokin hetket varmaan taas pari vuotta kortilla. Mutta toisaalta tää on nyt tätä ja muutakin on eletty ja eletään, eikä mun oma minuus ja intressit tästä mihinkään katoa vaikka niihin ei aikaa olekaan.
Ihanaa muuten, että kysyjällä ilmeisesti on joko a ) aitoa uteliaisuutta (?) vanhempien arkielämää kohtaan tai sitten b) itsellä paukkuja aivan helvadasti duunata kaikkea mahdollista siinä sivussa;-)
Tai sitten kysymys nousee ihan vaan siitä että on aikaa kysellä tyhmiä.
Miten minusta tuntuu, että OIKEASTI aloittaja haluaa pitää sellaista mielikuvaa yllä, että kotiäiti ei muuta tee kuin laiskottele, vähän kuin ohimennen yhteiskunnan ruhtinaallisilla varoilla?
Jos olen väärässä, pyydän anteeksi.
..
Onneksi luin ketjun melko huolellisesti läpi ja vaikkei tuntemattomien ihmisten päivärutiinit olekaan kinnostukseni kohteina no. 1, on kuitenkin lohdullista lukea, että ihan samanlaista minullakin oli aikanaan: herätys, ruoka, pesut, vaipat, uni, leikit, ulkoilu...
..
Ja SHOPPAILU!
Ihana, vaivaton ja halpa shopailu kirppareilla, kun vauva nukkui vaunuissaan.
..
Tein myös töitä ja opiskelin ollessani kotona yksinhuoltajana.
Onneksi työ ja opiskelu mahdollistuivat... ja onneksi sain olla 3 vuotta kotona lapseni kanssa.
Onneksi olin tuolloin vielä freelancer.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä minä olin hyvin kiireinen. Ihan jo pelkästään siitä lasten- ja kodinhoidosta. Ja olen sitä edelleen nyt työssäkäyvänä, iltaisin ja viikonloppuisin ei paljoa lepäillä. Lepään töissä. Oikeasti.
Mutta jos nyt olisinkin joskus sattunut olemaan/ satun olemaan ei-kiireinen... vaikka vaan sen varttitunnin verran, niin kyllä se on sitten sitä minun omaa aikaa. Teen mitä haluan tai olen tekemättä. Sen olen oppinut ettei muuten jaksa. Ei edes äiti. Muutenkin, se on äitiysloma, ei mikään keskitysleiriloma.
Monesti unohtuu esim. se kuinka paljon pikkulasten äidit joutuu monesti valvomaan. Ja kuinka paljon se verottaa jaksamista. Minä valvoin 4 vuotta lasten takia, ja vielä sillä rytmillä että joka pirun aamu viideltä ylös; etenkin ne synkkääkin synkemmät talviaamut oli erityisen raskaita. Päivät oli minulle erittäin pitkiä ja yksinäisiä, kun lapsethan meni ihan eri rytmissä kuin muut; jos ne herää aamuviideltä niin kympiltä on ekat päikkärit.
Nyt lapseni ovat nukkuneet öisin hyvin 2 vuotta joitakin vaiheita lukuunottamatta. Ja viimeistään kuudelta heräillään edelleen. Joka aamu.
Ekan vuoden siitä nukuin huonosti vaikka lapset nukkui; kroppa oli täydessä hälytysvalmiudessa koko yön ja joka yö löysin itseni lasten sängyn vierestä seisomasta, kun puoliunessa olin ponkaissut ylös jokaisesta kitinästä. Alitajuisesti. Nyt viimeisen vuoden olen nukkunut vasta niitä hirmuisia univelkoja pois. Usein nukun kuin tukki ja nukun vaikka 10h jos vaan saan (harvoin kuitenkaan ihan niin paljoa saan).
Pointti oli että jokainen äiti tehköön mitä tekee ja minkä jaksaa. Ette te ole siitä tilivelvollisia yhtään kenellekkään. Todennäköisesti teette kuitenkin aika paljon enemmän kuin moni muu. Äitiys nyt on 24/7 duuni.
Koti-isänä pakko sanoa, että 8elvetin hyvä kirjoitus.
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen minäkin miettinyt. Veljelläni kaksi lasta ja tekee pitkää päivää töissä. Käly kotona ja koti kuin sikolätti. Surettaa lastenkin puolesta. Johtopäätös on, että kotiäiti ei tee mitään (ainakaan tämä tapaus).Ei yhtään mitään!
Nyt lapset jo koulussa ja koti aina vaan kaaoksen vallassa. Aikaa kyllä olisi, mutta jos ihminen on laiska niin ei voi mitään.
Laiskamadot alapeukuttanu tätä viestiä. Itte en kattelis tollasta akkaa pitkään, joka ei mitään kehtaa tehdä.
Hengästyttävältä kuulostaa tuollainen kotiäidin arki,että jokapäivä pitäisi jo ennen aamuyhdeksää olla juoksemassa kerhoon,jumppaan,uimaan,muskariin ja välissä kotiin,taas kylään,puistoon ym.aktiviteettiin. En introverttinä jaksaisi kyllä.
Käydään päivittäin puistossa ja lenkillä,joskus uimassa,paistamassa makkaraa tai tapahtumissa. Pääasiassa ollaan kotona rauhassa,luetaan,leikitään,lauletaan,tehdään kotitöitä ym.ihan perusarkea.