Miltä tuntui kun näit lapsesi kasvot ensimmäisen kerran?

kun pesit tätä tytärtä, kapaloitsit  kaunoistasi.Kalevala

Oli tosi psykedeelinen olo. Supistukset olivat ensin valvottaneet kolme yötä ja sitten synnytys kesti vielä koko yön. En ole eläissäni ollut niin väsynyt. Kun pää oli saatu ulos, niin siellä jalkojen välissä näkyi vauvan pää kasvot minuun päin, vakavana, silmät kiinni. Komealta pojalta hän kyllä näytti heti, mutta väsymyksen takia tuntui siltä, että koko maailma pyöri ja vauvan pää jotenkin siinä mukana.

Tuttavaperhe tuli vastaan ulkona lastenvaunujen kanssa, äiti nosti vauvan vaunusta ja kysyi minulta, kumman näköinen? Sanoin että niin minustakin.

Jotenkin epätodelliselta. Kuitenkin ihanalta ja onnelliselta. Takana oli tosi pitkä ja rankka synnytys ja olin jotenkin "tiloissa" alkuun varmaan ihan kivunkin takia. En esim. itkenyt onnesta kuten mieheni. Kun paikat oli saatu ommeltua ja pahimmat kivut ohitse niin itsellenikin tuli silmiin onnen kyyneleet.

Ensimmäinen lapsi oli aivan käsittämätön ihme. Se miten on voinut muodostua pienet korvat, silmät, nenä suu ja miten kauniit.... Tuijotimme molemmat lasta aivan herkeämättä monta päivää ja viikkoa lapsen syntymän jälkeen. 

Toinen lapseni oli syntyessään mustatukkainen, punakka, rääkyi ja muistutti suuresti isomummuani. Sanoin ääneen, että ihan kuin xxx-mummo ja hoitaja (vauva syntyi kiireisellä sektiolla) hiukan torui minua, koki, että olin sanonut rumasti. Syntyessään lapsi kyllä muistutti tuota mummua. Myöhemmin lapsi on tullut ihan kuin pienikokoiseksi kopioksi minusta, eli tiedä sitten ketä alun alkaenkin muistutti.  

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla oli ikää reilusti yli 10 tuntia ennen kuin hoitaja suostui siihen, että saisin heidät nähdä. Sairaalan säännöissä oli, että vauvaa ei vierelle tuoda ennen kuin äiti pystyy kävelemään suihkuun, joten sektiolapsia ei edes näytetty minulle, vaan heidät vietiin pois leikkaussalista ja seuraavana päivänä sain turhaan pyytää moneen kertaan, voisinko heidät nähdä. 2 ihan tervettä täysaikaista poikaa! Eka kerta oli enemmänkin sitä, että yritti napata lapsen hoitajan sylistä itselleen.

Onpa kamalat sääänöt. Milloin tämä tapahtui. Itse näin sektiolapseni heti kun hän vatsasta nostettiin. Vaikka sitten vietiinkin viereiseen huoneeseen tarkistettavaksi.

Miehenä tajusin, että tämän pikkuisen kanssa tulen elämään yhdessä koko loppu elämän. Ensin auttaa hänet pärjäämään elämässä ja sen jälkeen elinikäisenä parhaana ystävänä.

Ei miltään. Väsyneeltä. Ajattelin, että nyt sitten tuo oikeasti on tuossa eikä siitä enää eroonkaan pääse. Se oli aika ärsyttävä vetelä nyytti.

Otin naamasta valokuvan, jotta tunnistan mukulani. Kirjoitin kuvan yhteyteen nimen, jotta muistan, minkä niminen lapseni on. Jostain syystä muistan helposti puhelinnumerot ja henkilötunnukset, mutta olen täysin kasvo- ja nimisokea.

Vierailija kirjoitti:

Miehenä tajusin, että tämän pikkuisen kanssa tulen elämään yhdessä koko loppu elämän. Ensin auttaa hänet pärjäämään elämässä ja sen jälkeen elinikäisenä parhaana ystävänä.

No ei hänen luonnettaan, tulevaisuudensuunnitelmiaan ja omia kasvatustaitojasi siitä vastasyntyneestä näe.

Mikäli on terve. Nimittäin vammaisia syntyy hyvin paljon silloin ei kyllä itketä onnesta. Jos tiedät että odotat vammaista mieti ensin.Hän kärsii et sinä. Toivotaan tervettä ja siitä iloitaan jos on muut asiat tulee sen jälkeen.

Käänsin ne heti menosuuntaan

Vähän kokeneempana pitää sanoa että eipä tiedä mitä on edessä sen kanssa mihin terveys kaverit ja maailma vie. Monenlaista näkee. Onnellinen on se joka iloitsee tästä hetkestä. Pienin askelin.

Esikoisesta kuvittelin kapeakasvoista poikaa, jolla aistikas suu ja vaaleat hiukset. Poika tuli, mutta ei niin kapeakasvoista, otsa oli leveä ja poskiakin oli. Seuraavasta pojasta kuvittelin veljensä näköistä, mutta hänellä olikun paljon pienemmät kasvot, varsinkin otsa oli pieni. Tytär taas yllätti täysin pyöreillä kasvoilla, pyöreillä silmillä ja nenällä. Me vanhemmat olemme kapeakasvoisia.

Ei tuntunut miltään, ei kyyneltä, ei mitään. Ei olis voinut vähempää kiinnostaa miltä vauva näyttää. 3 yötä valvottu kipujen kanssa. Synnytys ilman kipulääkettä. 3 päivää melkein täysin syömättä ja nukkumatta. Olin vain tyytyväinen että saatiin homma maaliin. Seuraavalla vaadin kipulääkkeet etukäteen kirjallisena. Silloin vauvan ensinäkeminen oli jo mukavampi ja synnytys täysin erilainen. Molemmat lapset erittäin ihania ja rakkaita silti vaikka synnytykset olleet rankkoja.

Tunne oli erikoinen, vauva näytti erilaiselta kuin mitä olin ajatellut, mutta saman tien tuli erittäin voimakas tunne siitä, että juuri tuo lapsi meille kuuluikin tulla. Tuijotimme molemmat voipuneina toisiamme ja jokin kolmannen asteen yhteys siinä heti syntyi.

Tyttö ei kyllä edelleenkään näytä yhtään minulta, vaan isänsä suvulta.

Ekalla kerralla huomasin, että nenänpään muoto oli täsmälleen isältä peritty. Muuten naama oli niin murjotun näköinen, ettei voinut sanoa mitään varmaa. Tämä lapsi osoittautui muuten erittäin fiksuksi.

Toisella kerralla lapsi oli aika nätti. Ja kun silmät avautuivat, ne olivat tummanruskeat niin kuin isällään.

Sillä oli sellainen teräsmieslentäjäasento ja hymyili. Ei ollut mitään ilmavaivahymyä, vaan otti kontaktia heti suoraan. Hyväntuulinen kaveri, joskin ilkikurinen.

Sairaalassa oli just vaipanvaihto ja isänsä tuli siihen, niin jäbä virnisti ja pissi hienon kaaren isin päälle. Yritti juosta karkuun, raasu...

Tuntui😄

Tutulta. Ihan meinasi ruveta naurattamaan kun tuttu kaveri sieltä tuli. Ja ei - ei ole siis kummankaan meistä näköinen. Vieläkään.

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla oli ikää reilusti yli 10 tuntia ennen kuin hoitaja suostui siihen, että saisin heidät nähdä. Sairaalan säännöissä oli, että vauvaa ei vierelle tuoda ennen kuin äiti pystyy kävelemään suihkuun, joten sektiolapsia ei edes näytetty minulle, vaan heidät vietiin pois leikkaussalista ja seuraavana päivänä sain turhaan pyytää moneen kertaan, voisinko heidät nähdä. 2 ihan tervettä täysaikaista poikaa! Eka kerta oli enemmänkin sitä, että yritti napata lapsen hoitajan sylistä itselleen.

Milloin näin on toimittu? :O

2017 hyvinvoiva vauva näytettiin minulle sektion jälkeen ja sitten hän lähti isän kanssa osastolle odottamaan kun minut omeltiin kasaan. Vuonna 2019 toiminta oli kehittynyt sen verran, että hyvinvoiva vauva nostettiin olkapäälleni ompelemisen ajaksi ja sitten päästiin perheenä valvomoon.

Näin tyttäreni kasvot ensi kertaa kunnolla kuvasta, jossa itki lasikaapissa. Kun se joutui heti tarkkailuun tulehdusarvojen takia ja minuakin hoidettiin tulehdusarvojen takia niin vietimme eka yön erillään. Kuva ei tehnyt mussukalleni oikeutta.

Seuraavana päivänä kävelin aamutakissa lastenosastolle ja näin vauvani ensi kertaa ja sain ottaa sen syliin. En muista mitä tunsin, jotain hienoa kumminkin. Ihan minulta se näytti aluksi pienine viirusilmineen. Aikaa myöten muistutti isäänsäkin. 💝