Miltä tuntui kun näit lapsesi kasvot ensimmäisen kerran?

Ihanalta, mutta sitten kuulinkin sen olevan poika.

En kerro. Ei kuulu tähän läävään.

Olin aika hämmentynyt, kun se koputti ovea. Äitinsä oli 15 vuoden elatusmaksuja vailla ja tyttö pyysi iphonea ja mopoautoa. Tulivat tarkastamaan, onko perintöä tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Ihanalta, mutta sitten kuulinkin sen olevan poika.

Mahtoi olla kamala paikka vihervasemmistolaiselle feministille

Tajuatko sinä Jumala sitä, että ihmiset joilla on koko ajan ajatuksia mielessä eivät voi kontrolloida tekojaan tunteiden hetkellä, ihmiset jotka ajattelevat koko ajan heillä on jokin hyvä/paha persoona käynnissä niinkuin tietokoneen käyttöjärjestelmä. Miksi annat tälläisten ihmisten määrätä "heikompien" ihmisten elämää, jotka pysähtyvät välillä miettimään maailmaa, ja tajuavat paljon kokonaisuuksia koko elämästä, eivätkä tavoittele omia etujaan ja täydellisyyttään kuin tietokone ohjelmat. Voisitko Jumala nämä joka hetkellä ajattelevat ihmiset laittaa hel**ttiin heidän kuolemansa jälkeen, koska he haluavat vain pahaa toisilleen, varsinkin "heikoimilleen" -eli valaistuneille jotka ymmärtävät kuinka väärin on tuottaa pahuutta toisilleen tällaisessa maailmassa.

Kiitos Jeesus.

Olin, että jee.. viekää se pois. Mies painosti lasten tekoon. Erottuamme muksu jäi isälleen.

Kyllä tällä on varmaan down- näyttää ihan siltä naamasta kun tuollaiset piirteet. Voi paska, meille tuli vammainen lapsi, miksi kukaan ei sano sitä? Koska ne aikoo sanoa että tällä on selvästi down? ( ja siis ei ollut,  pää oli vaan ihan epämuodostunut synnytyskanavaan jumiutumisesta. Ei muuten ollut sektiossa lääkärin sitä sieltä irti saada.  ( ja lapsi on terve)

Ihan parasta oli kuulla ensi parkaisu, siitä tiesin että hän on elossa. Kun näin tytön niin tuijotin vaan järkyttyneenä mieheni kanssa. Oli niin erikoisen näköinen vauva, eikä muistuttanut ketään. Varsinkin tätinsä haukkui rumaksi monta kuukautta, mutta kuukausi kuukaudelta kaunistui ja nyt on ihan minikopio tuosta kriittisestä tädistään :) Muistan myös että olin superonnellinen että minulle oli syntynyt tytär, mutta syvä rakkaus tuli ajan myötä kun tutustuin häneen.

Tyttövauvamme näytti ihan isoisältään. Kallon muoto ihan prikulleen sama. Olin järkyttynyt.

Jotenkin tiesin, että tyttö näyttäisi juuri siltä. Oli maagista katsoa häntä silmiin. Se vastasyntyneen katse. Hän oli juuri saapunut jostakin tähtipölystä. Uskomaton onnen ja rakkauden tunne, joka on vieläkin. Rakastan miestäni syvästi, mutta äidinrakkaus omaan lapseen on jotain ihmistä suurempaa. Siinä on jotain selittämätöntä. Koin siinä jotenkin yhteyttä aiempiin sukupolviin ja se ketju, elämän jatkuvuus, ja oma paikkani siinä, konkretisoitui. Rakas, ihana vauva ja lapsi. Sen jälkeen aika on tuntunut kuluvan nopeammin. Elämä tuntuu olevan vain ohikiitävää hetkeä. Itkin onnesta paljon tytön syntymän jälkeen. Olin varmaan ihan hormonihuuruissa. Itkin sitä, miten ihana vauva on, en voinut uskoa, että minulla on tytär (raskautta oli toivottu ja takana oli keskenmenoja), olin tosi onnellinen. Onnea sinulle raskaudesta!

noo. ultran kuvissa oli hassun näköinen. isot posket ja nöpönenä. kuvittelin, että lapsi olisi kaikkea muuta kuin ultran kuvan vauva. MUTTA oli ihan kuin ultran kuvassa ja hämmästyin :D Eikä ollut verinen, puhtoinen ryppyinen pikkutyttö. Iski heti tissiin kiinni eikä ole vieläkään päästänyt irti vaikka on jo 16kk :D Maailman ihanin tunne saada vauva syliin, katsella ja ihailla pikkuista. ihmetellä että kuinka sitä onkaan onnistunut punnertamaan maailman ihanimman vauvan maailmaan. Ihmettely jatkuu vieläkin päivittäin :D

Vauvamme oli isän näköinen syntyessään.

Olin ihmeissäni kun näytti samalta mitä ultrassa, vanhemman lapsen aika ei mitään 3d ultraa ollut olemassa.

Synnytin vähän yli 2 viikkoa sitten. Ensimmäisenä muistan katsoneeni onko lapsi hengissä. Oli se, mutta en saanut rinnalle kun ei hengittänyt kunnolla. En muista alkuhetkistä hirveästi. Ensimmäisien itkujen ja äänien kuuleminen oli helpottavaa. Hiljaisuus taas oli aluksi stressaavaa ja varmistelin koko ajan, että lapsi hengittää.

Nyt on jo rennompi olo ja voin jopa nauttia ihanasta vauvasta :)

Maagiselta.

Näin heti kumman vanhemman näköinen uusi ihminen on. Näin pelkkää ihanuutta ja täydellisyyttä. Meidän lapsi on maailman kauneinta, mitä minulle on ikinä tapahtunut

Aika kipeältä :D

Mutta kyllä se joka kerta on ollut yhtä ihmeellistä, niin tuttu mutta niin vieras se katse joka tapittaa. Rakkautta :)

Ensiksi olin onnellinen että raju ja todella nopea synnytys kaikkine kipuineen oli ohi.  Sitten tietenkin kun lapsi oli terve, muistan vieläkin kun hänet nostettiin vatsalleni ja hän katsoi minua sinisillä silmillään. 

Hetken kuluttua join kahvia sinikukallisesta  kupista , jossa luki äidin kuppi. Tajusin olevani äiti, tunsin ääretöntä onnea, missään vaiheessa en kuitenkaan itkenyt.

Myöhemmin iloitsin ettei lapsi ollut ruma kasvoiltaan kuten isänsä, vaan muistutti kyllä isäänsä sievällä tavalla. (Miheni oli myös väkivaltainen narsisti, josta erosin pian tyttäremme synnyttyä)

Kun tyttäremme   lähes kymmenen vuotta myöhemmin syntyi, olin tietenkin onnellinen sekä ihmeissäni kuinka kaunis hän jo vauvana oli.

Kun olin synnyttämässä kaksi kertaa niin en kummankaan kohdalla hetkeäkään ajatellut että se teurastus jota kävin läpi liittyy johonkin niin ihanaan kuin vauva. Kätilö sanoi jossain vaiheessa että ei mene enää kauaa kun saat vauvan syliisi. Teki mieli huutaa ettå mikä vatun vauva?

En muista ajatelleeni yhtään mitään kun näin vauvojen naaman. Olin vain niin rikki ja tärisevä.

Näytti ihan keltaiselta kukalta.