Miltä tuntui kun näit lapsesi kasvot ensimmäisen kerran?

Kahden ensimmäisen kohdalla olin aivan hämmästynyt. Esikoinen kun syntyi, odotin sellaista synnytyskanavassa suipoksi muovaantunutta päätä ja turvonneita, ruttuisia kasvoja, mutta meidän lapsihan tosiaan syntyikin perätilan vuoksi sektiolla ja pää oli pyöreä ja siloinen kuin nukella. Olin aivan hämilläni.

Esikoinen näytti kyllä jo syntyessään paljon minulta ja sisaruksiltani vauvana. Toinen lapsi taas hämmensi, kun oli täsmälleen kuin isänsä vauvana. Vauva näytti jopa melkein vieraalta. Toisaalta musta oli kyllä tosi kiva, kun mieheni sai "itsensä näköisen" vauvan kun aina oli toitotettu kuinka esikoinen on niin mun näköinen, mutta kyllä siinä silti oli vähän totuttelua 😄

Tämä kolmas lapsemme taas näytti ja näyttää aivan pikkuveljeltäni, joten tämä oli tutunoloinen vauva 😄

Olin hieman hämmentynyt, ja mietin, voiko punertavahiuksinen lapsi olla minun.

Myöhemmin olen ymmärtänyt, että miehen lisäksi omassakin suvussani on punahiuksisia ihmisiä.

Oltiin jo etukäteen päätetty pojan nimi. Kun näin hänet ensimmäisen kerran olin vain hämmentynyt kun mietin, että miten sieltä Martti tuli. En tiedä miksi ajattelin hänen näyttävän ihan Martilta. Ei oltu tuota nimeä edes harkittu missään vaiheessa 🤣

Vierailija kirjoitti:

Esikoista kauhistelin, lapsi oli kuin nyrkkeilyottelussa käynyt. Naama turvoksissa, nenä lytyssä ja myöhemmin kasvoissa oli mustelmia. Toinen lapsi syntyi sektiolla ja näytti heti itseltään.

Samat sanat!! :-)) Ensi jarkytyksen jälkeen esikoinenkin näytti jo tunnin paästä maailman kauneimmalta vauvalta!

Vierailija kirjoitti:

Muistan tuon hetken varmasti ikuisesti. Olin nuori, hämmentynyt mutta äärimmäisen onnellinen, kun pitkän odotuksen ja synnytyksen jälkeen hänet nostettiin vatsani päälle.

Hetki oli maaginen, hänellä olivat silmät täysin auki ja katsoimme toisiamme hetken ajan suoraan silmiin. Tuosta hetkestä lähtien olemme lapseni kanssa olleet hyvin läheisiä toisillemme.

Toipa omat muistot mieleen kohta 30v takaa <3 Tuntui, että lapseni tuli "jostain suuremmasta". Lapsen isä/ex-puoliso ei kiireiltään ehti synnytykseen lainkaan. Maaginen pieni hetki ennen nukutusta. Minulta jäi istukkaa sisälle. 

Mietin ekan kohdalla, että toivottavasti pää ei jää tuollaiseksi suipoksi tonttulakiksi, näyttää avaruusolennolle. Toisen kohdalla en muista ajatelleeni mitään erityistä. Kolmas oli turvoksissa ja sininen kun syntyi. Vietiin teholle. Siinäpä ne.

Siitä on jo niin kauan, etten muista,  taisi olla kääritty tiiviisen kapaloon kun näin sen. Näytti ensin isänsä näköseltä, mutta aikuisena siitä tuli minun näkönen.

Mietin, miten paljon ympäristötekijät ovat vaikuttaneet lapsen syntyyn...oli meinaan niin naapurin sedän näköinen.

Lapseni oli ihan järkyttävän ruma vauva ensimmäiset kuukaudet. Ensimmäinen ajatus oli, että apua miten ruma.

Nykyisin on varsin nätti tyttö, jos sillä lopulta mitään merkitystä on.

Ei oikeastaan tuntunut miltään.

Päällimmäisenä oli helpotus kun pieni nostettiin sermin takaa rinnan päälle ja koko se epäonnistumiseen johtanut ruljanssi oli ohi ja molemmat hengissä. Näytti isältään ja heti rakkaan tutulta. Kyllä siinä itkettiin minä mies ja vauva. Iän myötä alkoi olla minunkin näköä ja etenkin isäni.

Tietäisittepä...

Että miksi ne eivät ole menosuuntaan.

Hän näytti täysin tutulta, tiesin heti, etten voisi koskaan sekoittaa häntä toiseen vauvaa, kuten olin pelännyt. Hän oli kaunis syntyessään ja nyt hän on kaunis 42 v nainen.

Olihan se isänsä näköinen. Onneksi aviomies ei kiinnittänyt asiaan huomiota.

Tunsin äärimmäistä rakkautta.

Ja että se tunne ei laannu koskaan.

Jouduin esikoisen synnytyksessä kiireelluseen sektioon, ja näin ensin vain valokuvan heräämössä. Tyttö näytti ihan isältäni 😁

Kun olin nähnyt tytön omin silmin, muistan voimakkaan tunteen, jonka koin kun seisoin lapsen isän kanssa peilin edessä sairaalahuoneessa (tyttö oli tarkkailussa eri osastolla). Ihan järisyttävä tunne, että meitä on nyt kolme. Ikään kuin näun tytön pikisilmät meidän molempien peilikuvassa, ja tuli pakottava kiire vauvan luo ❤️

Ensimmäisen syntyessä itkin onnesta, hän oli kauneinta mitä voi olla. Ja sitä hän on vieläkin. Toisen lapsen syntyessä ajattelin vain, että hän näyttää ihan veljeltään. Omat piirteet alkoi näkyä viimeistään muutaman päivän iässä, ja myös hän on kauneinta mitä tiedän, edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Mietin ekan kohdalla, että toivottavasti pää ei jää tuollaiseksi suipoksi tonttulakiksi, näyttää avaruusolennolle. Toisen kohdalla en muista ajatelleeni mitään erityistä. Kolmas oli turvoksissa ja sininen kun syntyi. Vietiin teholle. Siinäpä ne.

Jep avaruusoliolta näytti.

Ei tuntunut miltään muulta kuin että, ihanaa synnytys ja kipu on poissa!! Olin aivan poikki ponnistamisesta. Olin valvonut yön, nukahdin melkein heti.