”Minä olen sinunkin p*skavaippasi vaihtanut” -Onko teidänkin vanhemmat tälläisiä?

Velkakirja lapsen elatuksesta on hyvä idea!

Vierailija kirjoitti:

Velkakirja lapsen elatuksesta on hyvä idea!

Joo, silloin jos haluaa, että oma lapsi pitää vanhempaa kusipäånä.

Vierailija kirjoitti:

...pitäisi olla kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he ruokkivat ja vaatettivat minut ja antoivat minun asua luonaan, kun olin lapsi.

Minunkin olisi pitänyt vanhempieni mukaan olla kiitollinen noista asioista. 

Vain p*skat vanhemmat sanovat noin omille lapsilleen.

Eikö ketään muuta v*tuta ne paskat vanhemmat? Oletteko käneet terapiassa vai millä pahan mielen ja pettymyksen saa käsiteltyä?

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä muilla samaa, että jos kysytte jostain menneisyyden epäkohdista, niin vanhempi kieltää täysin mitään sellaista muistavansa? Sanoo vielä, että kyseessä on vain aikuisen lapsen oma näkemys joistain tilanteista. Muut vuosikymmenten takaiset asiat muistaa kyllä moitteetta, mutta ei mitään niistä, joista haluaisi keskustella.

Jep, tuttua on!

Haha. Pyysinkö syntyä? En. Syntyisinkö jos se olisi musta kiinni? En. Ihan itse ovat vanhempani päätöksensä tehneet ja hankkineet ä_päränsä. Ei kiinnosta vttuakaan, en ole vanhemmilleni mitään velkaa. Olen katkera että hankkivat minut. Elämäni on täyttä pskaa ja toivon kuolemaa joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Eikö ketään muuta v*tuta ne paskat vanhemmat? Oletteko käneet terapiassa vai millä pahan mielen ja pettymyksen saa käsiteltyä?

Kyllä ottaa päähän ja lujaa. Omanlaisensa haasteen tuo vaikea perhe-elämä muodostaa muillekin ihmissuhteille, kun liian helposti on sen seurauksena vuorovaikutustilanteissa tekemään hyvin negatiivisia tulkintoja toisten käytöksestä. Ja vaikka olen yli 3-kymppinen, niin sisällä on ollut edelleen paljon käsittelemätöntä vihaa ja pettymystä vanhempia kohtaan, jota on vaikea saada purettua rakentavalla tavalla. Huonot vanhemmat eivät nimittäin suostu keskustelemaan menneisyydestä lastensa kanssa.

Tekisi mieli maksaa potut pottuina.

Vierailija kirjoitti:

Miehen isä oli samanlainen. Mies jollain kummallisella tavalla velkaa vanhemmilleen. Ja ihan siis rahaa koko ajan vailla.

Kuitenkin mies ei ole saanut kotoa oikeastaan mitään. Hengissä pidetty joten kuten. 18-vuotiaana muuttanut pois.

Nyt meidän pitäisi juosta passaamassa.

Minun miehellä samanlainen tilanne ollut. Vanhempansa valittavat sitä ja tätä. Mies on sanonut niille, että olenko minä jostain soitellut teille, että laittakaa minut alulle. Jos noin vaikeeta on niin miksi teitte lapsen. Miehen lapsuus on surkea, kun ei ikinä päässyt mihinkää kun ei ollut varaa. Häipy kun täytti 17v. Mieheni pitäisi syytää rahaa koko aika, kun onhan sillä firma joka menestyy. Aina tuo firma ja kun hyvin menee. Eikä olla käyty vuosiin enää siellä. Mieheni ei vastaa edes heidän puheluihin, mutta minä en kehtaa olla vastaamatta ainakaan vielä. 

Narsistisia pers.häiriöisiä kaikki tyynni. Tyypillisiä oireita sille ainakin ovat alkoholismi, syyllistämällä hallitseminen, rahalla hallitseminen (velalla ja perinnöttömyydellä uhkailu), kiitollisuudenvelka, kateus omia lapsia kohtaan, henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Itse en ollut tällaiseen vanhemmuuteen edes törmännyt, ennen kuin tapasin puolisoni, jonka isä on kirjaesimerkki tästä. Siksi olen pohdiskellutkin tätä järjetöntä käytöstä.

Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta? Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut." Heitä on kiitetty vain siitä, etteivät he ole näkyneet eikä kuuluneet eivätkä olleet vaivaksi.

Työn tekemisestä on toki saatu ekstra-kiitokset ja siihen perustuu tämäkin nykypolvien suorittamisen kiima. Aina pitää olla tehokas, saada aikaan, tehdä paljon. Laiskuus on suurinta syntiä maailmassa. Omatoimisuus ja itse hiljaa omat vaivansa hoitava ihminen on ihanne. 

Sodan jäljet vaikuttaa pitkälle myös kulttuurisesti.

Eivät onneksi ole.

Typerää syyllistää sinua isäsi päätöksistä. Et sinä pyytänyt syntyä heille, vaan he päättivät hankkia lapsen, jota hoitaa.

Onko isälläsi mielenterveysongelmia?

Narsismi on hirvittävin mt-häiriö mitä olla ja voi, mutta jostain syystä sitä ei nyt sitten luokitella mt ongelmaksi virallisissa yhteyksissä.

Vierailija kirjoitti:

Narsistisia pers.häiriöisiä kaikki tyynni. Tyypillisiä oireita sille ainakin ovat alkoholismi, syyllistämällä hallitseminen, rahalla hallitseminen (velalla ja perinnöttömyydellä uhkailu), kiitollisuudenvelka, kateus omia lapsia kohtaan, henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Itse en ollut tällaiseen vanhemmuuteen edes törmännyt, ennen kuin tapasin puolisoni, jonka isä on kirjaesimerkki tästä. Siksi olen pohdiskellutkin tätä järjetöntä käytöstä.

Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta? Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut." Heitä on kiitetty vain siitä, etteivät he ole näkyneet eikä kuuluneet eivätkä olleet vaivaksi.

Työn tekemisestä on toki saatu ekstra-kiitokset ja siihen perustuu tämäkin nykypolvien suorittamisen kiima. Aina pitää olla tehokas, saada aikaan, tehdä paljon. Laiskuus on suurinta syntiä maailmassa. Omatoimisuus ja itse hiljaa omat vaivansa hoitava ihminen on ihanne. 

Sodan jäljet vaikuttaa pitkälle myös kulttuurisesti.

Kyllä, mutta ehkäisynmenetelmien kehityksen myötä vanhemmuus on suurimmassa osassa tapauksista muuttunut tietoiseksi valinnaksi. Sen olisi voinut jättää välistäkin, jos on kokenut ettei se kiinnosta tai ettei pysty hankkimaan riittävästi valmiuksia sitä varten. Siinä mielessä en pidä 1960-luvulla tai sen jälkeen vanhemmaksi päätyneitä minään viattomina olosuhteiden uhreina, jotka eivät voineet mitään päätymiselleen vanhemmaksi huonoilla eväillään. Heillä oli lähtökohtaisesti mahdollisuus tehdä tietoisia valintoja. Se tarkoittaa sitä, että tällöin valinnoista kantaa myös itse vastuun.

Aasiassa lapsia tehdään tuolla asenteella kehitysmaissa, koska ei ole sosiaaliturvaa tai on hyvin rajoitettu sosiaaliturva. Enemmän lapsia tarkoittaa enemmän huolehtijoita kun olet vanha, ja se on ihan strategiaa osana kulttuuria. Kaipa Suomessakin 60 vuotta sitten sama ajatusmaailma, kun tarvittiin maatilalle työvoimaa ja lapsia kuoli pois jne.

Ei mielestäni kuulu nyky-Suomen kulttuuriin laisinkaan, ja jokainen vanhempi joka lapsia päättää tehdä (tai vahingossa tekee) on vastuussa itsestään. Suomessahan missä tahansa tasapainoisessa perheessä kasvatetaan "linnut lähtee pesästä"-elämäntyyliin, eli itsenäisyyteen, eikä todellakaan syyllistetä siitä työstä minkä vanhemmat tekivät. Eri asia sitten jos on niillä vanhemmilla ollut kaikenlaisia mielenterveys-, päihde- tai muita ongelmia, jotka näkyvät vanhempanakin.

Nämä ovat ihan absurdeja perhekuvioita:

Nykyhetki, huono vanhempi kommentoi: "On se hienoa, että lapseni minun ansiostani olet päässyt noin pitkälle elämässä!"

Muutama vuosikymmen aiemmin: "No niin, nyt olet aikuinen. Ei ole enää minun tehtäväni huolehtia sinusta. Turha pyydellä mitään, hoidat itse asiasi. Tänne kotiin et jää roikkumaan!"

Mistä pitäisi olla kiitollinen? Nuoruuden epätoivon kasvamisesta moninkertaiseksi, kun koki olevansa täysin yksin tässä maailmassa?

Jos vanhempi olisi oikeasti hoitanut työnsä hyvin, niin ei hänen tarvitsisi vaatia lapsiltaan kiitollisuutta. Jos lapsesta olisi pidetty hyvää huolta, niin suhde luultavasti olisi läheinen ja lämmin. Irtautuminen kotoa olisi tällöin sujunut aikanaan luontevasti ja asteittain. Huono vanhempi sen sijaan ajaa ensin käytöksellään lapsen pois luotaan ja sen jälkeen mölisee perään, että lapsi on vääränlainen, kun ei tätä vanhempaa osaa arvostaa.

Sanokaa nyt ihmeessä suorat sanat ja katkaiskaa yhteydet moisiin lopullisesti. Puhelinnumerot blokkiin. Älkää tuhlatko sekuntiakaan elämästänne enää moiseen.

Vierailija kirjoitti:

Osa on kilttejä ja haluaa viettää aikaa lastenlastensa kanssa, paistelee lätyt sun muut. Jotkut taas kokevat lapset häiriötekijöiksi ja tekevät mieluummin kaikkea muuta, kuin ovat heidän kanssaan.

Juuri näin! Omat vanhempani ovat aina halunneet olla lastenlasten kanssa ja tehneet yhdessä kaikkea mukavaa. Kovasti antavat heille kannustusta ja huolenpitoa. Antavat myös rahaa. Tällaiseen lapsuuteen olen itse tottunut.

Mieheni vanhemmat (isä varsinkin, äiti on alistuva ja kiltti) eivät apen ilmoituksen mukaan jaksa olla lastenlasten kanssa, he ovat niiiiin raskaita hoitaa ja häiritsevät. Ja lapset kun maksaakin niiiiin paljon!!! Aina tulee vieraisilla ollessa isoisältä lapsenlapsille loukkauksia tyyliin:"Kuinka se on noin kömpelö?!" (sanoi vihaisesti vähän yli 1-vuotiaalle) tai jos näin äitinä kehaisee, kuinka lapsenlapsi on pärjännyt koulussa, isoisä vähättelee:"No, olen minäkin kansakoulussa tehnyt jo sitä ja tätä." Muualla kehuskelee ikätutuilleen, miten ihanaa on olla isoisä ja kuinka lapsenlapset rakastavat häntä! (hah, pelkäävät ennemminkin.)

Toisaalta ristiriitaista sekin, että aina, kun viedään lapsemme mun vanhemmille hoitoon, niin tuo narsisti-appi kokee, että sekin (raskas ja hirveä lastenhoito-taakka) on häneltä silti jotenkin pois. Kilpailee muka mun vanhempieni kanssa lastenlasten suosiosta ja sitten "valittaa", että lapsenlapset ovat olleet siellä isovanhemmilla paljon enemmän kuin heillä. No WTF, mikähän on syy?!?

En tajunnut, ennen kuin täällä AV:lla törmäsin termiin narsisti. Tuo appi on juurikin sitä. Pilannut omien lastensa elämän. Ja nössö anoppi vain seurannut vierestä, kun miehensä on huutanut ja ajanut perheensä pihalle. Kävelevä perse mieheksi. Ja anoppi osasyyllinen, kun ei ole tehnyt mitään asialle. 

Vierailija kirjoitti:

Narsistisia pers.häiriöisiä kaikki tyynni. Tyypillisiä oireita sille ainakin ovat alkoholismi, syyllistämällä hallitseminen, rahalla hallitseminen (velalla ja perinnöttömyydellä uhkailu), kiitollisuudenvelka, kateus omia lapsia kohtaan, henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Itse en ollut tällaiseen vanhemmuuteen edes törmännyt, ennen kuin tapasin puolisoni, jonka isä on kirjaesimerkki tästä. Siksi olen pohdiskellutkin tätä järjetöntä käytöstä.

Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta? Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut." Heitä on kiitetty vain siitä, etteivät he ole näkyneet eikä kuuluneet eivätkä olleet vaivaksi.

Työn tekemisestä on toki saatu ekstra-kiitokset ja siihen perustuu tämäkin nykypolvien suorittamisen kiima. Aina pitää olla tehokas, saada aikaan, tehdä paljon. Laiskuus on suurinta syntiä maailmassa. Omatoimisuus ja itse hiljaa omat vaivansa hoitava ihminen on ihanne. 

Sodan jäljet vaikuttaa pitkälle myös kulttuurisesti.

Kauanko se sota jatkuu? Yhdessä ketjussa mietitiin "oman ajan kasvatteja" ja todettiin ettei vastuu lopu vuosikymmenen vaihtuessa. Jos meidän sukupolvi tukeutuisi oman ajan kasvatti-mantraan kaltoinkohdellessamme lapsiamme, menisikö läpi? Ei menisi, lasu tulisi. Mikään sukupolvi ei ole oikeutettu kohtelemaan lapsiaan kaltoin.

Vierailija kirjoitti:

Se mua tässä eniten v*tuttaa että nuo huonot vanhemmat - korjaan, uskomattoman paskat ja surkeat vanhemmat - selviää kaikesta kuin koira veräjästä.

Siellä ne kahdestaan edelleen paheksuu ja haukkuu meitä lapsia, syyttää meitä huonoista väleistä, pitää itseään loistavina vanhempina, ovat sitä mieltä että heille tulee olla kiitollisia jne.

Mitään vastuuta ei oteta onista teoista ja mitään ei myönnetä. Sama meno hautaan saakka ja koko ajan vai yksi osapuoli kärsii, lapset.

Elämä on aivan helkkarin epäreilua :(

Älä sure, jollakin tasolla ne tajuaa, vaikka kuinka kieltäisivät.

Niillä on niin hirveä syyllisyys kannettavanaan, etteivät halua ajatella. Heillä on alun alkujaankin ollut heikko itsetunto, jota pönkinneet väärillä keinoilla: tehneet itselleen viattoman lapsen, joka on toiminut terapiakaluna. Sitä on hakattu, haukuttu ja kadehdittu menestyksistä.

Voiko surkeampaa olla? Ihminen, joka vähättelee heikompaansa! 

Ja entä sitten syy, miksi ovat tuollaisia kuin ovat? On voinut olla ihan yhtä kylmä lapsuus heilläkin?

Viimeisellä tuomiolla saavat ansaitsemansa.