Lue keskustelun säännöt.
Anoppi tyrkyttää leipomuksia juhliini
Onko muilla kokemuksia sellaisesta, että jonkun tutun naishenkilön on aina pakko tarjoutua leipomaan sinun juhliisi, vaikket sitä edes haluaisi?
Olen niin kyllästynyt siihen, että anopin pitäisi aina saada osallistua kaikkiin perhejuhliemme järjestelyihin ja tehdä sinne erilaisia leipomuksia jne... Pidän tietyntyyppisistä leivonnaisista ja tykkään leipomisesta, teen siis sen mielelläni itse enkä koe siitä mitään vaivaa. Anopin taas on aina pakko päästävä mukaan leipomaan, ja hänen on pakko tuoda edes muutama kuivakakku, kun leipomisesta on muka minulle niin kovaa vaivaa.
Nyt on tulossa pojan syntymäpäivät ja anoppi on jo etukäteen ilmoittanut, että hän mielellään hoitaa leipomisen, kun juhlien järjestämisestä on minulle muka liian kovaa vaivaa. Sanoin, etten tarvitse apua ja siitä hän loukkaantui. eivätkö minun kakkuni kelpaa. Sinä varmaan teet paljon parempia.
Olen alkanut miettiä, että onko anoppi jotenkin kateellinen siitä, että saan järjestettyä juhlat ja ihmiset pitävät leipomuksistani (eikä hän saa kehuja)... Joka juhlia ennen saa käydä tappelun siitä, miksi häntä ei huolita juhlia järjestämään.
Kommentit (1602)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Nyt hei, jotakin tolkkua tähän draamaan.
Voi pyhä sylvi sentään, miten ollaan herkkähipiäisiä ja kaikesta se draama syntyykään, jos anoppi tuo lastenlapsensa synttäreille tuliaiseksi tiikerikakun, se onkin "kaapata lastenlapsien juhlat". Voi tätä herkkähipiäisyyttä ja ihmisen pienuutta.
Miksi ei vain voisi ottaa kakkua kiitollisuudella vastaan ja iloita siitä ja laittaa sitä muiden tarjottavien joukkoon.
Kukaan ei riitele yksin, ei myöskään anoppi, vaan riitaan aina tarvitaan kaksi, myös se miniä.
Ja kun kohtelee anoppia, kuin itse toivoisi itseänsä kohdeltavan, sillä pääsee jo pitkälle. Eikä koske pelkästään anoppeja, vaan kaikkia ihmissuhteita.
Miksi anoppi ei voi vain totella, jos hänelle sanotaan ei?
Ehkä hän ajattelee, että miniä kursailee eikä kehtaa sanoa, että kiitos apu on tarpeen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anopilta voi varmasti pyytää apua tarjoiluhin, jos sitä haluaa. Tässä vaiheessa kannattaa määritellä avun määrä esim yksi kakku. Voi tietysti huomioida välien takia, jos tämä on vanhukselle tärkeä asia ja hyväksyä sen kuivakakun pöytään, vaikkei se olisi oma ykkönen. Jos apua meinaa tulla liikaa, laittakaa vaikka ne anopin pojat=miehenne blokkaamaan ylimääräinen pois. Juhlapöytään ei ole anopin syytä koskea tai vaihdella kukkia yms ja tässäkin osaa anopin poika äidilleen asian tarvittaessa sanoa. Kun pariskunta toimii yhteisenä rintamana, niin asiat sujuvat. Hyvää tarkoittava apu on eri asia kuin määräily. Yksinkertaiselta ihmiseltä, oli hän kumpi tahansa (anoppi tai miniä) tai kumpikin, ei kauhalla voi vaatia, jos on lusikalla annettu.
jos pyytäisin anopilta yhden kakun, niin hän käsittäisi yksi kakku = hän saa järjestää kaiken, koska miniä on tyhmä eikä osaa. (anoppi on narsisti, ja pitää kaikkia muita enemmän tai vähemmän tyhminä. Ainakin tyhmempinä kuin hän itse)
Mun miehen sanomisia hän ei noteeraa mitenkään, sama kuin tuulen humina puissa. Minua kai vähän pelkää, kun mun sanomiset menee arviolta 5% perille. Välillä ärsyttää, kun mies ei tosissaan uskalla pistää äidilleen kampoihin, on edelleen ihan lapanen. Tekee rajaa välttelemällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ole mistään kuivakakuista kyse vaan siitä mitä kuivakakku edustaa.
XD
Ei tuo edes ole vitsi, hulluille marttyyrisukulaisille kuivakakku tai mikä tahansa väkisin tuputettu apu merkitsee että saavat tuntea itsensä tarpeellisiksi ja/tai saavat mahdollisimman paljon huomiota.
Olisi kammottavaa, jos juhlissa joku muu saisi huomiota, kuin juustokakkuemäntä!
Oliko kyse ristiäisistä?
Sitä nyt ei vaan pidetä sopivana, että vieras tekee juhlissa itsestään päähenkilön. Ja tuo väkisin tuputettu "apu" itsensä korostamiseksi ei rajoitu vain sukujuhliin. Esimerkiksi äitini yritti omia kihlattuni kuolemaan jälkeen ja surutyön hautajaisjärjestelyt kokonaan, tunki mukaan joka paikkaan eikä antanut minun edes hoitaa puhumista niissä, jälkikäteen ihmetteli miten olisinkaan pärjännyt ilman häntä! Kun sain vakavan sairaskohtauksen, äitini kirjoitteli koko sairaala-aikani sosiaaliseen mediaan kuinka rankkaa hänellä on. Joidenkin vain täytyy aina olla parrasvaloissa, oli tilanne mikä hyvänsä.
Omaisilla on mielestäni rankempaa, kuin sairastuneilla. He eivät usein saa tukea, toisin kuin sairastuneet.
t. Rankan syövän sairastanut, mutta onneksi toipunut
En ole kyseenalaistanut omaisen sairastamisen rankkuutta, ainoastaan sen että asiasta tehdään julkinen show. Itsehän puin rankkoja asioita mieluummin läheisten ystävien kanssa, kuin kerron niistä kaikille pikkuserkun kummin kaimoille.
Ihmiset toimivat erilaisilla tavoilla - ja yleensä joku loukkaantuu jostain. Olen pahoillani menetyksestäsi ja toivon, että voit jo paremmin.
Toisen sairaudesta meuhkaaminen julkisesti on aina asiatonta.
Minun sairauteni oli syöpä, joten eipä muiden mellastaminen haitannut. Ymmärrän, että tilanne olisi voinut olla toisenlainen, jos olisin potenut mt-ongelmia, jotka ihmiset pyrkivät salaamaan.
No ihmisillä on eri käsitys siitä, mikä on yksityistä, jotkut haluaa salata syövän. Sinua ei olisi haitannut, mutta tuota toista sairastunutta haittasi. Se on sairastuneen asia päättää, saako sairaudesta huudella jossain FB:ssä, oli sitten syöpä tai mikä vaan.
Tämä juuri oli pointtini! Olen siis se ensin lainattu. Varmasti omaisilla on suuri huoli, ja ymmärrän jos haluaa jakaa huolensa oikein läheisten kanssa. Sitä en ymmärrä, että toisen sairaudella kerjätään huomiota sosiaalisessa mediassa, varsinkaan kun kaverilistalla on kaikki jotka on koskaan tuntenut. Mielestäni yksityisasiani eivät kuulu sukulaisen työkavereille yms. Omilla vaivoillaan saa lypsää ihan niin paljon kuin lystää.
Pointti oli, että joillekin ihmisille on aina kyse juuri heistä, oli sitten oikeasti kyse mistä tahansa.
Meillä anoppi aina julkisesti joka juhlilla valitteli kaikille kuinka raskasta hänellä on kun minä sairastan syöpää, mutta sitten kun olimme kahdestaan ja satuin sanomaan "älä puhu minun sairaudestani kun en halua muiden tietävän" ja tämä totesi "ei minulla sinun sairaudet tai syöpä kiinnosta.", silti penkoi kaapista kaikki lääkäripaperit ja niitä lueskeli ja voivotteli kaikille.
Ulkopuolisten silmissä minulla on varmaan "ihana ja lämmin anoppi, joka välittää" vaikka todellisuudessa eihän minun voinnista välitä (näin itsekkin sanoneena), ainoastaan siitä huomiosta mitä sillä saa..
Äiti ja miniä kirjoitti:
Anopista ei ole pakko pitää. En pidä esimerkiksi anopin tavasta hoitaa lapsia. Siksi anoppi ei hoida lapsenlapsia. Eikä miniöiden tarvitse pitää anopin tyrkyttämistä leivonnaisistakaan. Anoppi pitäköön tunkkinsa!!!
Olisi tosi kiva, jos anopin kanssa tulisi toimeen. Oma anoppi sattuu olemaan pahuuden ja ilkeyden ruumiillistuma. Ei semmoisen kanssa voi olla tekemisissä, vaikka kuinka on kyseessä rakkaan puolison äiti ja lasten isoäiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Kyllä, monelle auttaminen on vallankäyttöä. Mutta en silti sanoisi, että jonkun leivonnaisen tuominen on kenenkään juhlien kaappaamista, jos nyt palataan apn anoppiin.
Mitä se sitten on?
Jonkinlainen pakkoneuroosi tuoda kakku josta on vuosia sanottu että ÄLÄ TUO?
Ja sitten siitä samaisesta kakusta pitää järjestää huomion metsästysnäytös.
Mitä tuo on?
Sitä että haluaa olla osallisena. Täälläkin kovasti aina puhutaan, kuinka surullista, ettei isovanhempia kiinnosta yms, mutta ei ole hyvä näköjään jos kiinnostaakaan. Ap kuitenkin sanoi, että muutoin pitää anopistaan, eli kyseessä ei ole mikään jyräävä ihmishirviö. Miksei voi sitten pyytää vaikka kaupassakäyntiapua juhlia varten tai jotain mistä kokee olevan iloa, jotta saa anopille hyvän mielen ja tunteen siitä, että on hyödyksi, jos joku kuivakakku niin hiertää?
Osallisena voi olla monella muullakin tavalla kuin jyräämällä.
MIKSI sen anopin pitää saada juuri osallistua ja auttaa siellä missä ei haluta?
Meillä vastaava ihmeellinen kinan aihe on lasten erilaiset juhlat, siis kodin ulkopuolella. Väkisin pitäisi päästä koulun/harrastusten juhliin. Eikä jumankauta mene millään perille, että esimerkiksi koululla on rajattu määrä, koska pieni juhlasali. Sinne ei saa viedä muita. Törkein veto oli se, että ehdotettiin, että minä jään pois oman lapseni päättäjäisistä, jotta anoppi pääsee sinne.
EN TAJUA.
Koska kakun leipominen on sellaista mitä hän osaa.
Ahaa. MInusta tuolla luki että se kakku on pahaa, eikä kukaan syö sitä.
Silti on kohtuuton ajatus että kokonainen perhe mukauttaa oman elämänsä sen mukaan mitä joku ulkopuolinen osaa tai ei osaa.
Tottakai siellä luki, että se kakku on pahaa, mites muutenkaan =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Se apu.
Meillä on se tilanne että esikoisella on murrosikä. Ei paha mutta kuitenkin.
Meitä on ”autettu” ja autettu näin:
Kuopuksen kaverin perhe on oma-aloitteisesti ottanut kuopusta mökilleen ja muutenkin kestinyyt, että me voimme antaa esikoiselle kunnolla aikaa ja huomiota.
Mummo on haukkunut minut pataluhaksi koska olen paska äiti, kieltäytynyt ottamasta kuopusta kylään ja urkkinut esikoiselta että mitä pahaa olen hänelle tehnyt, enkö olekin paska äiti, sano teini. Käärmeen lailla napannut kiinni tilaisuuteen olla teinille se tärkein aikuinen.
Kumpi tästä on teistä oikeaa auttamista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ole mistään kuivakakuista kyse vaan siitä mitä kuivakakku edustaa.
XD
Ei tuo edes ole vitsi, hulluille marttyyrisukulaisille kuivakakku tai mikä tahansa väkisin tuputettu apu merkitsee että saavat tuntea itsensä tarpeellisiksi ja/tai saavat mahdollisimman paljon huomiota.
Olisi kammottavaa, jos juhlissa joku muu saisi huomiota, kuin juustokakkuemäntä!
Oliko kyse ristiäisistä?
Sitä nyt ei vaan pidetä sopivana, että vieras tekee juhlissa itsestään päähenkilön. Ja tuo väkisin tuputettu "apu" itsensä korostamiseksi ei rajoitu vain sukujuhliin. Esimerkiksi äitini yritti omia kihlattuni kuolemaan jälkeen ja surutyön hautajaisjärjestelyt kokonaan, tunki mukaan joka paikkaan eikä antanut minun edes hoitaa puhumista niissä, jälkikäteen ihmetteli miten olisinkaan pärjännyt ilman häntä! Kun sain vakavan sairaskohtauksen, äitini kirjoitteli koko sairaala-aikani sosiaaliseen mediaan kuinka rankkaa hänellä on. Joidenkin vain täytyy aina olla parrasvaloissa, oli tilanne mikä hyvänsä.
Omaisilla on mielestäni rankempaa, kuin sairastuneilla. He eivät usein saa tukea, toisin kuin sairastuneet.
t. Rankan syövän sairastanut, mutta onneksi toipunut
En ole kyseenalaistanut omaisen sairastamisen rankkuutta, ainoastaan sen että asiasta tehdään julkinen show. Itsehän puin rankkoja asioita mieluummin läheisten ystävien kanssa, kuin kerron niistä kaikille pikkuserkun kummin kaimoille.
Ihmiset toimivat erilaisilla tavoilla - ja yleensä joku loukkaantuu jostain. Olen pahoillani menetyksestäsi ja toivon, että voit jo paremmin.
Toisen sairaudesta meuhkaaminen julkisesti on aina asiatonta.
Minun sairauteni oli syöpä, joten eipä muiden mellastaminen haitannut. Ymmärrän, että tilanne olisi voinut olla toisenlainen, jos olisin potenut mt-ongelmia, jotka ihmiset pyrkivät salaamaan.
No ihmisillä on eri käsitys siitä, mikä on yksityistä, jotkut haluaa salata syövän. Sinua ei olisi haitannut, mutta tuota toista sairastunutta haittasi. Se on sairastuneen asia päättää, saako sairaudesta huudella jossain FB:ssä, oli sitten syöpä tai mikä vaan.
Tämä juuri oli pointtini! Olen siis se ensin lainattu. Varmasti omaisilla on suuri huoli, ja ymmärrän jos haluaa jakaa huolensa oikein läheisten kanssa. Sitä en ymmärrä, että toisen sairaudella kerjätään huomiota sosiaalisessa mediassa, varsinkaan kun kaverilistalla on kaikki jotka on koskaan tuntenut. Mielestäni yksityisasiani eivät kuulu sukulaisen työkavereille yms. Omilla vaivoillaan saa lypsää ihan niin paljon kuin lystää.
Pointti oli, että joillekin ihmisille on aina kyse juuri heistä, oli sitten oikeasti kyse mistä tahansa.
Meillä anoppi aina julkisesti joka juhlilla valitteli kaikille kuinka raskasta hänellä on kun minä sairastan syöpää, mutta sitten kun olimme kahdestaan ja satuin sanomaan "älä puhu minun sairaudestani kun en halua muiden tietävän" ja tämä totesi "ei minulla sinun sairaudet tai syöpä kiinnosta.", silti penkoi kaapista kaikki lääkäripaperit ja niitä lueskeli ja voivotteli kaikille.
Ulkopuolisten silmissä minulla on varmaan "ihana ja lämmin anoppi, joka välittää" vaikka todellisuudessa eihän minun voinnista välitä (näin itsekkin sanoneena), ainoastaan siitä huomiosta mitä sillä saa..
Siis penkoi kaapista lääkäripaperit? Oliko joku näkemässä? Jos oli, niin miksi hitossa niitä papereita ei otettu anopilta pois? Järkyttävää. Mä olisin varmaan lyönyt tuota anoppia, jos mulle tai mun perheelle tekis noin.
Mun anopin mies on vakavasti sairas. Tähän liittyen sai dementia-diagnoosin. Anoppini kertoi asiasta näin: "Nyt sillä *nimi* on dementia. Ei sitä voi enää kotiin jättää, eipä tässä tarvitse enää mitään reissuja alkaa varailla." Ulkopuolisille valittelee kuinka hän joutuu puolisonsa puolesta uhrautumaan, mutta kuinka hän hurskaana kristittynä sen tietysti mielellään tekee. Ensitöikseen pistänyt puolisonsa hoitoon. Ei sillä, etteikö muistisairaan huonosti liikkuvan ihmisen omaishoitajana olisi rankkaa, mutta ensimmäinen reaktio on reissujen vaikeutuminen. Ei harmittanut puolison kipujen ja elämänlaadun heikentymisen puolesta, ainoastaan oman elämän vaikeutuminen. Muiden säälittelyn ja sympatian kerjäämiseen puolison huonoa kuntoa voi kuitenkin käyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin. Se apu.
Meillä on se tilanne että esikoisella on murrosikä. Ei paha mutta kuitenkin.
Meitä on ”autettu” ja autettu näin:
Kuopuksen kaverin perhe on oma-aloitteisesti ottanut kuopusta mökilleen ja muutenkin kestinyyt, että me voimme antaa esikoiselle kunnolla aikaa ja huomiota.
Mummo on haukkunut minut pataluhaksi koska olen paska äiti, kieltäytynyt ottamasta kuopusta kylään ja urkkinut esikoiselta että mitä pahaa olen hänelle tehnyt, enkö olekin paska äiti, sano teini. Käärmeen lailla napannut kiinni tilaisuuteen olla teinille se tärkein aikuinen.
Kumpi tästä on teistä oikeaa auttamista?
Ihanaa, että teini uskaltaa tuon sinulle kertoa. ilmeisesti mummon suunnitelma olla tärkein aikuinen ei ole toiminut.
Ja te teette lapsia miehille joiden lähisuvussa on noin pahoja mt-ongelmia! Onnea diagnoosien etsintään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja te teette lapsia miehille joiden lähisuvussa on noin pahoja mt-ongelmia! Onnea diagnoosien etsintään.
Näitä tarinoita lukiessa miettii, että miten nää nyt liittyikään ap:n tapaukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyläilyetiketti on eri asia kuin juhlaetiketti. Ja se että teillä laukataan takapihan marjapuskiin lupia kyselemättä on ehkä teillä ok tapa, toisessa suvussa moukkamaista toimintaa.
😂😂😂 Ensinnäkin, onko jotkut 5-vuotiaan synttärit niin spesiaali juhla, että oikein juhlaetiketistä puhutaan? Ja luulenpa, että aika monet kun menevät esim vanhempiensa luona käymään, ottavat siellä aika lunkisti. Omat vanhempani pitäisivät todella outona, jos minä tai edes mieheni kysyisi, että saako noita viinimarjoja vähän syödä tuolta puskista. Oletusarvo on, että tietenkin, ei tartte moista kysellä. Mutta meillä ei sitä etikettikirjaa tarvitsekaan esiin kaivaa, kun mennään käymään minun tai mieheni vanhempien luona. Onneksi!
Aina kun vierailen lapsuuden kodissani niin en pengo kaappeja tai tee asioita kysymättä.
Kun vanhempani tulevat luokseni, eivät hekään tongi paikkoja, selaa laskujani saati ole kuin "kotonaan".
Anoppini tulee meille ja on kuin kotonaan.
Ei kunnioita yksityisyyttä ollenkaan vaan vähintään käy paperit ja kaapit läpi.
Saattaa astia kaapitkin järjestää "omanlaiseksi" kun ei meidän järjestys kelpaa.
Anopin luona käyttäydyn vieraana niinkuin anopin poikakin tekee.
Appiukkokin on meillä niinkuin vieras.
Anoppi on ainut joka menee paikkoihin kuin kotonaan eli ei noudata rajoja saati käyttäytymis etikettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös järjestetään kaappeja. Mm keittiön työkalut saa aina uuden komennon. Minä olen vahvasti vasuri ja ne tavarat on ihan syystä ”väärin” mutta eihän se käy.
Eiköhän pikkulapsiperheissä anopit ole ikäluokkaa 58-64? Ei siis ihan ikivanhoja mummeleita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä nappaan aina puhelimella kuvan anopista hölmöilemässä ja jaan sen sukulaistyhmäään niin se on alkanut vaikuttamaan. Niitä kuvia jo odotetaan eli anoppi lusikkalaatikolla ja vieressä kuvapari kun joku jenkki on yllättänyt pesukarhun keittiöstä, säikähtänyt pesukarhu ja närkästynyt anoppi. Sitten on kuvia kun anoppi penkoo komeroita tai järjestelee olohuoneen kirjahyllyä. Mä olen muka keskittynyt johonkin muuhun mutta kyllä mä katon anopin perään ja räps - tykkää ja jaa :D
Anoppi motkottaa onko se pakko räpsiä niitä kuvia niin mä kysyn onko se pakko penkoa niitä kaappeja. Hyväähän minä vaan se sanoo ja minä että mitä pahaa on hauskoissa kuvissa.
(No, olen sanonut että jaan vaan sukulaisille mutta kyllä mun kaveritkin odottaa näitä anoppisketsejä. Joku hupi mullekin tässä hommassa.)
Vierailija kirjoitti:
Mä nappaan aina puhelimella kuvan anopista hölmöilemässä ja jaan sen sukulaistyhmäään niin se on alkanut vaikuttamaan. Niitä kuvia jo odotetaan eli anoppi lusikkalaatikolla ja vieressä kuvapari kun joku jenkki on yllättänyt pesukarhun keittiöstä, säikähtänyt pesukarhu ja närkästynyt anoppi. Sitten on kuvia kun anoppi penkoo komeroita tai järjestelee olohuoneen kirjahyllyä. Mä olen muka keskittynyt johonkin muuhun mutta kyllä mä katon anopin perään ja räps - tykkää ja jaa :D
Anoppi motkottaa onko se pakko räpsiä niitä kuvia niin mä kysyn onko se pakko penkoa niitä kaappeja. Hyväähän minä vaan se sanoo ja minä että mitä pahaa on hauskoissa kuvissa.
(No, olen sanonut että jaan vaan sukulaisille mutta kyllä mun kaveritkin odottaa näitä anoppisketsejä. Joku hupi mullekin tässä hommassa.)
Oikeesti :D? Voiko olla totta. Aika kova pokka sulla.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempi polvi yleensä itse pitää enemmän niistä kuivakakuista kuin jostain tuorejuustoliivate-hässäköistä. Siksi annan niin äitini kuin anoppinikin tuoda kuivakakkubravuurinsa synttäreille jne, vaikka en itse niistä välitäkään.
Itse olen viisikymppinen enkä ole syttynyt koskaan näille juustokakuille.
Tavalliset kakut menee,kuivakakut menee ja pullat ihan ok myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempi polvi yleensä itse pitää enemmän niistä kuivakakuista kuin jostain tuorejuustoliivate-hässäköistä. Siksi annan niin äitini kuin anoppinikin tuoda kuivakakkubravuurinsa synttäreille jne, vaikka en itse niistä välitäkään.
Itse olen viisikymppinen enkä ole syttynyt koskaan näille juustokakuille.
Tavalliset kakut menee,kuivakakut menee ja pullat ihan ok myös.
VIISvuotissynttäreillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kyse myös ruokahävikistä. Kun niitä kuivakakkuja roudataan, vaikka on selkeästi sanottu että kiitos älä tuo.
Pakkoko niitä roskiin on heittää? Ei ole. Aikuiset ihmiset! Näin avuttomia.
No kuka ne syö?
Onko se parempi roudata ne työpaikalle ja heittää siellä sitten roskiin?
En ole esim. itse syönyt kuivakakkua lapsuuden jälkeen ikinä, enkä ottaisi työpaikallakaan. En vaan pidä, ajatuskin puistattaa.
En lähde viemään leipäjonoon. Anoppi voi viedä jos haluaa kerran väkisin leipoa.
Koulu voisi tietty olla yksi ajatus, en tajunnut että opettajat ovat sellaisia jätemyllyjä. Mutta kuka lapsi haluaa viedä kakun opettajienhuoneeseen vapaaehtoisesti?
Kuka a)laittaisi vaikka omakotitalon pihatielle kakun "ota tästä" lapulla ja b) kuka oikeasti ottaisi? Paitsi roitat ja ohi kulkevat koirat jos annettaisiin.
Mulle on kyllä oikeasti vieras ajatus että joku söisi kuivakakkua vaikka kadulta.
Meillä pidetään juhlia ja illanistujaisia ja joskus myös kuivakakkua, eikä ikinä ole ollut ylijäämä tarjoilun kanssa ongelmia tai että niitä olisi tarvinnut heittää roskiin.
Kun juhlat tai kutsut on loppumassa, pyydän vieraita käymään tarjottavien kimppuun ja viemään halutessaan niitä kotiinsa.
Ja siinä me kippojen ja kuppien kanssa häärimme pöydän ympärillä ja monet vieraat ovat tavasta otettuja, jos eivät itse leivo tai ei ole aikaa. Ja kaikki kelpaa, viimeistä murusta myöten.Toinen vaihtoehto on viedä työpaikalle, siellä ne häviävät työkaverien suihin.
Ja voihan sen kuivakakun kuivata ja käyttää vaikka juustokakun pohjana.
Uskomatonta, kuinka yhdestä kuivakakusta tehdään ongelma. Kyllä ihmisen elämä täytyy olla mallillaan, kun jopa ongelmattomuudesta saadaan aikaiseksi ongelma.
Ongelmanhan tekevät ne jotka moittivat roskiin heittämistä. Helpoin tapa päästä eroon eikä ongelmaa ole.
Ei ole juhlia alvariinsa, ei varsinkaan sellaisia joissa tarjottaisiin makeaa. Juustokakun pohjana? En ole eläessäni tehnyt juustokakkua enkä mitään muutakaan kakkua. Harvoihin juhliin tilaan aina makeat tarjottavat muualta ja niiden menekki on aina pientä.Myös muiden juhlissa kuin omissani. Suolaiset teen itse ja niitä meneekin.
Miksi on ongelma laittaa se kuivakakku roskiin jos sille ei mitään käyttöä ole? Tai tehdä siitä juustokakku joka yhtälailla ei kenellekään maistu. Enkä ole ikinä mennyt juhliin tupperwarepurkkien kanssa rääppiäisten toivossa. Oikeastiko joku menee juhliin pakasterasiat käsilaukussa ja kantaa kotiin taatelikakun?
Sinun mielestä on järkevää heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin? Jos et ymmärrä, mikä tässä on ongelma, niin olet suoraan sanoen, anteeksi vain, erittäin typerä.
Täytyypä pitää katsstuskonttori mielessä, kuopuksen rippijuhlat ja riski saada kolme tarpeetonta kuivakakkua ja pullapitko ovat kolmen vuoden päässä. ja ne tulevat taatusti pyytämättä jos anoppi on vielä hengissä. Aikaisemmat laitoin juhlien jälkeen kylmästi roskiin. Anteeksi tyhmyyteni. Päiväkotiin ei saanut viedä. Katsastuskonttoria en tullut ajatelleeksi.
Ja näin ei tuu turhaa reissua.
Älä kysy keneltäkään saako kakkua jättää vaan dumppaa se kahvin keittimen viereen ja jätä lappu pöydälle missä luetellaan raaka aineet.
Jos erehdyt kysymään, saatat pettyä ja joudut viemään kuivakakun mukanasi takaisin kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Kyllä, monelle auttaminen on vallankäyttöä. Mutta en silti sanoisi, että jonkun leivonnaisen tuominen on kenenkään juhlien kaappaamista, jos nyt palataan apn anoppiin.
Mitä se sitten on?
Jonkinlainen pakkoneuroosi tuoda kakku josta on vuosia sanottu että ÄLÄ TUO?
Ja sitten siitä samaisesta kakusta pitää järjestää huomion metsästysnäytös.
Mitä tuo on?
Sitä että haluaa olla osallisena. Täälläkin kovasti aina puhutaan, kuinka surullista, ettei isovanhempia kiinnosta yms, mutta ei ole hyvä näköjään jos kiinnostaakaan. Ap kuitenkin sanoi, että muutoin pitää anopistaan, eli kyseessä ei ole mikään jyräävä ihmishirviö. Miksei voi sitten pyytää vaikka kaupassakäyntiapua juhlia varten tai jotain mistä kokee olevan iloa, jotta saa anopille hyvän mielen ja tunteen siitä, että on hyödyksi, jos joku kuivakakku niin hiertää?
Osallisena voi olla monella muullakin tavalla kuin jyräämällä.
MIKSI sen anopin pitää saada juuri osallistua ja auttaa siellä missä ei haluta?
Meillä vastaava ihmeellinen kinan aihe on lasten erilaiset juhlat, siis kodin ulkopuolella. Väkisin pitäisi päästä koulun/harrastusten juhliin. Eikä jumankauta mene millään perille, että esimerkiksi koululla on rajattu määrä, koska pieni juhlasali. Sinne ei saa viedä muita. Törkein veto oli se, että ehdotettiin, että minä jään pois oman lapseni päättäjäisistä, jotta anoppi pääsee sinne.
EN TAJUA.
Koska kakun leipominen on sellaista mitä hän osaa.
Mun anoppi ei osaa leipoa, tyrkyttää kakkuja silti. Täytekakussa saattaa olla pikkuisen kärähtänyt pohja, sisällä jotain ällömäkeaa x-tra vadelmahilloa, kostutus toki unohtunut. Päällä löysäksi jäänyt kakun päältä valuva vaniljavispivaahto (runsaasti), päällä säilykehedelmiä. Varsinainen ilo silmälle, vesikin herahtaa kielelle. Ei se niin nuukaa ole kakun kanssa varsinkaan miniän pöydässä, kunhan on kakku.
Miniä voi leipoa Kinuskikissan ohjeilla ja mahdollisimman kalleilla aineilla juuri oikeanlaisen kakun, jota vieraat ihailevat ja rakastavat upean ulkonäön, käsittämättömän herkullisten aineiden ja miniän loistavan leipomistaidon perusteella. Taidon, josta koko kaupunki tai kylä puhuu innokkaasti.
Anopin nolo kakku on korkean kaapin päällä, sivupöydällä, jääkaapissa - tai perinteiseen miniätyyliin roskiksessa tiikerikakun, karjalanpiirakoiden ja täytettyjen croissanttien kanssa.
Anopista ei ole pakko pitää. En pidä esimerkiksi anopin tavasta hoitaa lapsia. Siksi anoppi ei hoida lapsenlapsia. Eikä miniöiden tarvitse pitää anopin tyrkyttämistä leivonnaisistakaan. Anoppi pitäköön tunkkinsa!!!