Lue keskustelun säännöt.
Anoppi tyrkyttää leipomuksia juhliini
Onko muilla kokemuksia sellaisesta, että jonkun tutun naishenkilön on aina pakko tarjoutua leipomaan sinun juhliisi, vaikket sitä edes haluaisi?
Olen niin kyllästynyt siihen, että anopin pitäisi aina saada osallistua kaikkiin perhejuhliemme järjestelyihin ja tehdä sinne erilaisia leipomuksia jne... Pidän tietyntyyppisistä leivonnaisista ja tykkään leipomisesta, teen siis sen mielelläni itse enkä koe siitä mitään vaivaa. Anopin taas on aina pakko päästävä mukaan leipomaan, ja hänen on pakko tuoda edes muutama kuivakakku, kun leipomisesta on muka minulle niin kovaa vaivaa.
Nyt on tulossa pojan syntymäpäivät ja anoppi on jo etukäteen ilmoittanut, että hän mielellään hoitaa leipomisen, kun juhlien järjestämisestä on minulle muka liian kovaa vaivaa. Sanoin, etten tarvitse apua ja siitä hän loukkaantui. eivätkö minun kakkuni kelpaa. Sinä varmaan teet paljon parempia.
Olen alkanut miettiä, että onko anoppi jotenkin kateellinen siitä, että saan järjestettyä juhlat ja ihmiset pitävät leipomuksistani (eikä hän saa kehuja)... Joka juhlia ennen saa käydä tappelun siitä, miksi häntä ei huolita juhlia järjestämään.
Kommentit (1602)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset pyydä häntä leipomaan jotain, mikä sopii juhlapöytääsi? Menee kaupan jos menee. Monelle tuo on tapa osoittaa välittämistä.
Ei toisen jyrääminen ole välittämistä, vaan vallankäyttöä ja henkistä väkivaltaa.
Niin no, miten vaan. Kovin vaikeaa on minun löytää henkistä väkivaltaa jostain leipomuksista, mutta toki nykyään ollaan kovin herkkiä. Jos vielä pyytää, että hei, tekisitkö (esim) pullaa, tiikerikakku ei oikein yleensä maistu ihmisille. Minusta se on aika normaalia yhteisöllisyyttä, jos nyt anoppi on muutoin perusmukava. Moni on vanhempana yksinäinen ja kokee tarvetta olla tarpeellinen.
Sitä tarvetta voi tyydyttää myös muilla tavoilla kuin jyräämällä läheisensä. Jos mielikuvitus ei riitä keksimään muita keinoja, voi turhuuden tunnetta mennä käsittelemään ammattiauttajan kanssa. Yksinäisyys ja tarpeettomuuden kokemus ei ole kelvollinen syy mitätöidä ja kohdella muita huonosti.
Hyvä ihminen, se on yksi kakku. Miten saat siitä yhtäläisyysmerkit huonosti kohteluun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Meillä on myös tismalleen näin.
Ja aina vielä niin, että ensin tänne tungettiin ja tungettiin, minä annoin periksi minkä jälkeen on syntynyt jonkinlainen kummallinen velkakirja.
Jonka mukaan mummo saakin heilua ylinnä lastenjuhlilla ja lapseton sisko päättää lasten päivähoidosta.
NIIIIIIIIIIIIN KYPSÄ!
Sano suoraan vaan. Ei siinä oikein muu enää auta.
Sanottu on. Olen kiittämätön paska, huono äiti, aina ollut hankala, pitää ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Kyllä, monelle auttaminen on vallankäyttöä. Mutta en silti sanoisi, että jonkun leivonnaisen tuominen on kenenkään juhlien kaappaamista, jos nyt palataan apn anoppiin.
Se on vallankäyttöä ja henkisen väkivallan muoto, jos on kielletty ennakkoon ja silti tuodaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset pyydä häntä leipomaan jotain, mikä sopii juhlapöytääsi? Menee kaupan jos menee. Monelle tuo on tapa osoittaa välittämistä.
Ei toisen jyrääminen ole välittämistä, vaan vallankäyttöä ja henkistä väkivaltaa.
Niin no, miten vaan. Kovin vaikeaa on minun löytää henkistä väkivaltaa jostain leipomuksista, mutta toki nykyään ollaan kovin herkkiä. Jos vielä pyytää, että hei, tekisitkö (esim) pullaa, tiikerikakku ei oikein yleensä maistu ihmisille. Minusta se on aika normaalia yhteisöllisyyttä, jos nyt anoppi on muutoin perusmukava. Moni on vanhempana yksinäinen ja kokee tarvetta olla tarpeellinen.
Sitä tarvetta voi tyydyttää myös muilla tavoilla kuin jyräämällä läheisensä. Jos mielikuvitus ei riitä keksimään muita keinoja, voi turhuuden tunnetta mennä käsittelemään ammattiauttajan kanssa. Yksinäisyys ja tarpeettomuuden kokemus ei ole kelvollinen syy mitätöidä ja kohdella muita huonosti.
Hyvä ihminen, se on yksi kakku. Miten saat siitä yhtäläisyysmerkit huonosti kohteluun?
Jos toinen sanoo EI KIITOS ja toinen silti tekee toistuvasti, se on jyräämistä.
Hyvä ihminen.
Kasvavaa aikuisiksi, niin miniät kuin anopitkin. Onneks mulla ei ole kumpaakaan mutta aika viihdyttävää lukemista tämä ketju on ollut ja huomaan taas että voin olla onnellinen kun ei tarvitse tällaisten asioiden kanssa pahoittaa mieltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Meillä on myös tismalleen näin.
Ja aina vielä niin, että ensin tänne tungettiin ja tungettiin, minä annoin periksi minkä jälkeen on syntynyt jonkinlainen kummallinen velkakirja.
Jonka mukaan mummo saakin heilua ylinnä lastenjuhlilla ja lapseton sisko päättää lasten päivähoidosta.
NIIIIIIIIIIIIN KYPSÄ!
Sano suoraan vaan. Ei siinä oikein muu enää auta.
Sanottu on. Olen kiittämätön paska, huono äiti, aina ollut hankala, pitää ymmärtää.
Niin tuttua, niin tuttua. 😒
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Kyllä, monelle auttaminen on vallankäyttöä. Mutta en silti sanoisi, että jonkun leivonnaisen tuominen on kenenkään juhlien kaappaamista, jos nyt palataan apn anoppiin.
Mitä se sitten on?
Jonkinlainen pakkoneuroosi tuoda kakku josta on vuosia sanottu että ÄLÄ TUO?
Ja sitten siitä samaisesta kakusta pitää järjestää huomion metsästysnäytös.
Mitä tuo on?
Sitä että haluaa olla osallisena. Täälläkin kovasti aina puhutaan, kuinka surullista, ettei isovanhempia kiinnosta yms, mutta ei ole hyvä näköjään jos kiinnostaakaan. Ap kuitenkin sanoi, että muutoin pitää anopistaan, eli kyseessä ei ole mikään jyräävä ihmishirviö. Miksei voi sitten pyytää vaikka kaupassakäyntiapua juhlia varten tai jotain mistä kokee olevan iloa, jotta saa anopille hyvän mielen ja tunteen siitä, että on hyödyksi, jos joku kuivakakku niin hiertää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Kyllä, monelle auttaminen on vallankäyttöä. Mutta en silti sanoisi, että jonkun leivonnaisen tuominen on kenenkään juhlien kaappaamista, jos nyt palataan apn anoppiin.
Se on vallankäyttöä ja henkisen väkivallan muoto, jos on kielletty ennakkoon ja silti tuodaan.
Täälläkin on varmasti ihmisiä, jotka ovat oikeasti kokeneet henkistä väkivaltaa, ja tuollaisen nimeäminen sellaiseksi on aika huonoa makua osoittavaa. Pyytää sitten jotain muuta, jos yksi kakku on niin kaameaa, jotenkin tuntuu ihan omalta showlta, ettei kukaan muu muka osaa tehdä mitään mieleistä. Se on läheisissä perheissä täysin normaalia, että autetaan vaikka juhlien leipomuksissa. Tai ainakin meillä aina kysytään, mitä voisi tuoda, kun perhejuhlia järjestetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Kyllä, monelle auttaminen on vallankäyttöä. Mutta en silti sanoisi, että jonkun leivonnaisen tuominen on kenenkään juhlien kaappaamista, jos nyt palataan apn anoppiin.
Mitä se sitten on?
Jonkinlainen pakkoneuroosi tuoda kakku josta on vuosia sanottu että ÄLÄ TUO?
Ja sitten siitä samaisesta kakusta pitää järjestää huomion metsästysnäytös.
Mitä tuo on?
Sitä että haluaa olla osallisena. Täälläkin kovasti aina puhutaan, kuinka surullista, ettei isovanhempia kiinnosta yms, mutta ei ole hyvä näköjään jos kiinnostaakaan. Ap kuitenkin sanoi, että muutoin pitää anopistaan, eli kyseessä ei ole mikään jyräävä ihmishirviö. Miksei voi sitten pyytää vaikka kaupassakäyntiapua juhlia varten tai jotain mistä kokee olevan iloa, jotta saa anopille hyvän mielen ja tunteen siitä, että on hyödyksi, jos joku kuivakakku niin hiertää?
Osallisena voi olla monella muullakin tavalla kuin jyräämällä.
MIKSI sen anopin pitää saada juuri osallistua ja auttaa siellä missä ei haluta?
Meillä vastaava ihmeellinen kinan aihe on lasten erilaiset juhlat, siis kodin ulkopuolella. Väkisin pitäisi päästä koulun/harrastusten juhliin. Eikä jumankauta mene millään perille, että esimerkiksi koululla on rajattu määrä, koska pieni juhlasali. Sinne ei saa viedä muita. Törkein veto oli se, että ehdotettiin, että minä jään pois oman lapseni päättäjäisistä, jotta anoppi pääsee sinne.
EN TAJUA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki avunantohan lähtee siitä, että apua tarjotaan, ja se joko otetaan vastaan tai kohteliaasti kieltäydytään.
En ihan ymmärrä tuota, että avunannosta kieltäytyminen voisi olla loukkaavaa. Vai siis loukkaannutteko te tänne kirjoittaneet itse jos tarjoatte leipomuksianne ystävän tai sukulaisen juhliin, ja tämä kieltäytyy sanoen että haluaa tehdä itse? Tuskin. Miksi anoppi olisi eri asia? Jos oletetaan, että anoppi on ihan normaaliälyinen ja tunne-elämältään vakaa ihminen, niin ei ole syytä olettaa että avunannosta kieltäytyminen häntä loukkaisi.
Ja jos loukkaa, niin sitten pitää vain tehdä selväksi ettei tarkoitus ole loukata, vaan kyse on siitä että nyt haluaa hoitaa kaiken ihan itse. Anopille voi kertoa, että tarjousta arvostaa ja hän on tärkeä, mutta nyt tehdään näin.
Jos sen jälkeen on vielä paha mieli, niin aikuisena ihmisenä anopin pitää se itse sietää ja käsitellä. Ei omista päätöksistä ja toiveista täydy luopua vain jotta jollekin (aikuiselle) ei tulisi paha mieli. Joskus voi ottaa muiden toiveita huomioon, mutta ei itselle tärkeissä asioissa, jotka eivät ole selvästi loukkauksia toisia kohtaan. Se että haluaa leipoa omien juhlien tarjottavat itse, ei ole suora loukkaus ketään kohtaan, vaikka joku sen loukkaavaksi syystä tai toisesta kokisi.
Kysely:
Peukku ylös: Tarjoat apuasi ja ehdotat, että voit leipoa kakun juhliin. Emäntä kertoo tarjoilun olevan jo kunnossa. Et vie kakkua juhliin.
Peukku alas: Tarjoat apuasi ja ehdotat, että voit leipoa kakun juhliin. Emäntä kertoo tarjoilun olevan jo kunnossa. Viet kakun juhliin joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Kyllä, monelle auttaminen on vallankäyttöä. Mutta en silti sanoisi, että jonkun leivonnaisen tuominen on kenenkään juhlien kaappaamista, jos nyt palataan apn anoppiin.
Se on vallankäyttöä ja henkisen väkivallan muoto, jos on kielletty ennakkoon ja silti tuodaan.
Täälläkin on varmasti ihmisiä, jotka ovat oikeasti kokeneet henkistä väkivaltaa, ja tuollaisen nimeäminen sellaiseksi on aika huonoa makua osoittavaa. Pyytää sitten jotain muuta, jos yksi kakku on niin kaameaa, jotenkin tuntuu ihan omalta showlta, ettei kukaan muu muka osaa tehdä mitään mieleistä. Se on läheisissä perheissä täysin normaalia, että autetaan vaikka juhlien leipomuksissa. Tai ainakin meillä aina kysytään, mitä voisi tuoda, kun perhejuhlia järjestetään.
Ja jos sinulle sanotaan että älä tuo mitään, sinä viet väkisin, tunget sen pöytään ja järjestät siitä ohjelmanumeron?
Ja tää on normaalia käytöstä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Minusta on ihanaa, jos joku tarjoutuu leipomaan. Olen itse surkea leipoja, enkä jaksa stressata siitä, mikä kakku taas lätsähtää ja mistä raosta kermavaahdot taas valuvat ympäriinsä.
Keskityn ydinosaamiseeni eli ruuanlaittoon ja yleiseen organisoimiseen. Nakitan tosi mielellään leipomiset muille! Ole iloinen, että sinulla on läheinen, joka tarjoaa apuaan. Monella ei ole.
Tiedän kyllä, että kaikki eivät saa apua. Minä kuitenkin pidän leipomisesta, ja teen mielelläni kaikki juhlavalmistelut itse. Anoppi ei ole mikään mestari leipomaan, ja laittaisin mielelläni tarjolle vain sellaisia leivoksia joista minä, perheemme ja vieraat pitävät. Ap
Eikö se anoppi ole perhettä? Tai edes vieras?
Ei ole perhettä.
Vieras.
Yleensä vieraat ei tuo ruokaa.
Eikö sinulle ole mitään käytöstapoja opetettu. Yleensä vieraat kyllä tuovat jotain tuliaisia, usein ruokaa. Ja anoppi on miehen äiti. Äiti on ihmiselle perhettä. Ja mies on myös ihminen.
Mistä Kaukovainiolta oikein olet kotoisin?
Olen 40-vuotias nainen pk-seudulta, ja en ole koskaan ollut juhlissa, joihin joku olisi tuonut lahjaksi kakun tai perunasalaatin. Viinipulloja on tuotu, mutta usein nekin on tarkoitettu, että emäntä saa ne säästää ja juoda yksin myöhemmin jos haluaa. Ja minun perhettä ei kylläkään ole anoppi. Minun perhettä on vain mieheni ja lapseni.
Jos kaukovainio on sivistyksen ulkopuolella niin se selittää paljon mun anopin käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki avunantohan lähtee siitä, että apua tarjotaan, ja se joko otetaan vastaan tai kohteliaasti kieltäydytään.
En ihan ymmärrä tuota, että avunannosta kieltäytyminen voisi olla loukkaavaa. Vai siis loukkaannutteko te tänne kirjoittaneet itse jos tarjoatte leipomuksianne ystävän tai sukulaisen juhliin, ja tämä kieltäytyy sanoen että haluaa tehdä itse? Tuskin. Miksi anoppi olisi eri asia? Jos oletetaan, että anoppi on ihan normaaliälyinen ja tunne-elämältään vakaa ihminen, niin ei ole syytä olettaa että avunannosta kieltäytyminen häntä loukkaisi.
Ja jos loukkaa, niin sitten pitää vain tehdä selväksi ettei tarkoitus ole loukata, vaan kyse on siitä että nyt haluaa hoitaa kaiken ihan itse. Anopille voi kertoa, että tarjousta arvostaa ja hän on tärkeä, mutta nyt tehdään näin.
Jos sen jälkeen on vielä paha mieli, niin aikuisena ihmisenä anopin pitää se itse sietää ja käsitellä. Ei omista päätöksistä ja toiveista täydy luopua vain jotta jollekin (aikuiselle) ei tulisi paha mieli. Joskus voi ottaa muiden toiveita huomioon, mutta ei itselle tärkeissä asioissa, jotka eivät ole selvästi loukkauksia toisia kohtaan. Se että haluaa leipoa omien juhlien tarjottavat itse, ei ole suora loukkaus ketään kohtaan, vaikka joku sen loukkaavaksi syystä tai toisesta kokisi.
Avunannon pitäisi lähteä siitä, että se avuntarvitsija pyytää, sinä autat tai et.
Ei edes siitä, että sinä ensin tuputat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Nyt hei, jotakin tolkkua tähän draamaan.
Voi pyhä sylvi sentään, miten ollaan herkkähipiäisiä ja kaikesta se draama syntyykään, jos anoppi tuo lastenlapsensa synttäreille tuliaiseksi tiikerikakun, se onkin "kaapata lastenlapsien juhlat". Voi tätä herkkähipiäisyyttä ja ihmisen pienuutta.
Miksi ei vain voisi ottaa kakkua kiitollisuudella vastaan ja iloita siitä ja laittaa sitä muiden tarjottavien joukkoon.
Kukaan ei riitele yksin, ei myöskään anoppi, vaan riitaan aina tarvitaan kaksi, myös se miniä.
Ja kun kohtelee anoppia, kuin itse toivoisi itseänsä kohdeltavan, sillä pääsee jo pitkälle. Eikä koske pelkästään anoppeja, vaan kaikkia ihmissuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Kyllä, monelle auttaminen on vallankäyttöä. Mutta en silti sanoisi, että jonkun leivonnaisen tuominen on kenenkään juhlien kaappaamista, jos nyt palataan apn anoppiin.
Se on vallankäyttöä ja henkisen väkivallan muoto, jos on kielletty ennakkoon ja silti tuodaan.
Täälläkin on varmasti ihmisiä, jotka ovat oikeasti kokeneet henkistä väkivaltaa, ja tuollaisen nimeäminen sellaiseksi on aika huonoa makua osoittavaa. Pyytää sitten jotain muuta, jos yksi kakku on niin kaameaa, jotenkin tuntuu ihan omalta showlta, ettei kukaan muu muka osaa tehdä mitään mieleistä. Se on läheisissä perheissä täysin normaalia, että autetaan vaikka juhlien leipomuksissa. Tai ainakin meillä aina kysytään, mitä voisi tuoda, kun perhejuhlia järjestetään.
Sä et selvästi ole ymmärtänyt jutun pointtia. Ongelma on se, että anopille ei kelpaa kuin sellaisen avun antaminen, jota häneltä ei kaivata. Ongelma on myös se, että ei ymmärretä sanaa "ei".
Ja vaikka olisitkin jyvällä, on minulle suoraan sanottuna ihan sama, miten sinun perheessäsi tai "läheisissä perheissä" toimitaan. Minulle ja miehelleni tämä on ihan oikea ongelma, jota muiden jeesustelut eivät auta tippaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Nyt hei, jotakin tolkkua tähän draamaan.
Voi pyhä sylvi sentään, miten ollaan herkkähipiäisiä ja kaikesta se draama syntyykään, jos anoppi tuo lastenlapsensa synttäreille tuliaiseksi tiikerikakun, se onkin "kaapata lastenlapsien juhlat". Voi tätä herkkähipiäisyyttä ja ihmisen pienuutta.
Miksi ei vain voisi ottaa kakkua kiitollisuudella vastaan ja iloita siitä ja laittaa sitä muiden tarjottavien joukkoon.
Kukaan ei riitele yksin, ei myöskään anoppi, vaan riitaan aina tarvitaan kaksi, myös se miniä.
Ja kun kohtelee anoppia, kuin itse toivoisi itseänsä kohdeltavan, sillä pääsee jo pitkälle. Eikä koske pelkästään anoppeja, vaan kaikkia ihmissuhteita.
Miksi anoppi ei voi vain totella, jos hänelle sanotaan ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitaisia kommentteja monelta miniältä.
Anopin pitäisi olla kuin kuka tahansa kutsuvieras lastenlapsensa synttäreillä, eikä tarjota apuaan tai tuoda tiikerikakkua ja antaa miniän elää omaa elämäänsä ja anoppi omaansa.Samaan aikaan palstalla miniät, huom. miniät vaativat vaativat lapsen hoitoapua, eikä sitä ole koskaan kylliksi tai riittävästi, rahallista tukea perheelle, asunnon takauksia ja joulu- ja synttärilahjat pitäisi olla luokkaa 300€/nuppi, mennään anopin mökille kuin omaansa jne.
Ja nämä samaiset anopit ovat toisaalla tyttäriensä äitejä, puolisoita, työkavereita, ystäviä, vanhempiensa lapsia, naapureita jne. jotka ovat ylempiä ystäviä keskenään, on eletty sovussa pitkä parisuhde puolison kanssa, ystävytty työkaverin kanssa ja monen anopin elämä on rakkauden täyttämä, mutta yksi ihmissuhde ei vain toimi, ei ainakaan miniän mielestä, kun oma mieli kokee anopin olevan perkeleestä. Olisiko itsetutkiskelun paikka?
Tätä asennetta inhoan yli kaiken myös omissa vanhemmissani: kaikki apu on vastikkeellista. Jos apua tarjotaan jopa oma-aloitteisesti ja sitä erehtyy vastaanottamaan, jää avunsaaja jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja solmii sanattoman sopimuksen suostua mihin tahansa avunantajan keksimään hullutukseen. Muuten on huono ihminen, epäkiitollinen ja ties mitä muuta. Se avun antaminen on siis näille ihmisille vallankäytön väline. Itse toivoisin, että apua annettaisiin ilman ketunhäntää kainalossa puolin ja toisin. Ei niin, että lastenhoitoavun pyytäminen tai vastaanottaminen on isoäidille vapaalippu vaikka kaapata lapsenlapsen juhlat tai olla ylipäänsä kunnioittamatta rajoja.
Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaan parempi, että kukaan ei auta enää ketään.
Nyt hei, jotakin tolkkua tähän draamaan.
Voi pyhä sylvi sentään, miten ollaan herkkähipiäisiä ja kaikesta se draama syntyykään, jos anoppi tuo lastenlapsensa synttäreille tuliaiseksi tiikerikakun, se onkin "kaapata lastenlapsien juhlat". Voi tätä herkkähipiäisyyttä ja ihmisen pienuutta.
Miksi ei vain voisi ottaa kakkua kiitollisuudella vastaan ja iloita siitä ja laittaa sitä muiden tarjottavien joukkoon.
Kukaan ei riitele yksin, ei myöskään anoppi, vaan riitaan aina tarvitaan kaksi, myös se miniä.
Ja kun kohtelee anoppia, kuin itse toivoisi itseänsä kohdeltavan, sillä pääsee jo pitkälle. Eikä koske pelkästään anoppeja, vaan kaikkia ihmissuhteita.
Kun sille anopille on jo etukäteen sanottu, että älä tuo mitään, emme tarvitse emmekä halua mitään, emme varsinkaan kakkua. Sen takia siitä on vaikea iloita. Kun aikuinen ihminen ei tajua tai halua tajuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan vienyt kenenkään synttäreille tai lakkiaisin tai rippijuhliin tai häihin ruokaa tai leipomuksia.
Vaan lahjan.
Sen sijaan nyyttäreille vien.
Ja jos menen esim jouluna, sillpin kysyn erikseen, että mitä minä voin tuoda.
Sama täällä, enkä ole ollut juhlissa, jonne joku olisi yllätyksenä vienyt jonkun kakun tai piirakan. Olen ollut kyllä monissa juhlissa, jonne joku on tullut kakun kanssa, mutta emäntä on kaikille kertonut, että oli pyytänyt tätä henkilöä tekemään kakun ja kiittänyt kaikkien kuullen kakuntekijää ja kehunut kakkua. Itse asiassa nyyttäreissäkään en ole ollut vuosikausiin, niitä oli parikymppisenä opiskelijana.
Miten teillä esimerkiksi hoidetaan vappu-, juhannus- tai esim. rapujuhlat, jos paikalle on vaikka tulossa 10 henkilöä? Jaksatko oikeasti hoitaa kaikki tarjottavat koko porukalle? Kyllä meillä ihan aikuisten ihmisten juhlissa (ei toki rippi/yo) on tapana, että isäntäväeltä kysytään, mitä tuodaan. Isäntäväki sitten hoitaa osan tarjoiluista, ja jokainen vieras tuo vaikkapa salaatin, jälkiruoan tms. mukanaan sen mukaan, mitä on pyydetty.
No esim. Juhannuksena ystävien kanssa ostetaan yhteis ymmärryksessä grillattavia, juomia ja muuta sinne mökille.
Vappuna olen yleensä itse tehnyt tarjottavat ja vieraat ovat tuoneet sitten omat juomat/juotavaa.
Mitä se sitten on?
Jonkinlainen pakkoneuroosi tuoda kakku josta on vuosia sanottu että ÄLÄ TUO?
Ja sitten siitä samaisesta kakusta pitää järjestää huomion metsästysnäytös.
Mitä tuo on?