"Työläistaustainen opiskelija on yhä yliopistossa kuin vieraalla maalla" - Oikeasti?

Itse kasvanut duunari perheessä itä helsingissä, aina kannustettu opiskelemaan ja dokkareita kateltu yhdessä kotona.

Yliopistossa huomasin että kaikki muut lähtö kohtaisesti hieman varakkaammista perheistä ja erilaisilta alueilta, siksi huvitti esimerkiksi joidenkin westend natiivien käsitys itä-helsingistä. 

Fuksi vuotena pidättelin naurua kun yksi kurssi kaverini (Nuori nainen) kysyin minulta : Onko oikeasti totta että itä helsingissä on julkisissa paikoissa vessoja, joissa on siniset valot että vaikeampi piikittää? :D repeilen kysymykselle edelleen, vastasin että usko tai älä kyllä niitä vessoja sinisellä valolla löytyy xD hänelle tämä asia oli suuri järkytys, järkytyksen määrä huvitti minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella, että tuossa on jotain samaa mitä minulla, vaikka olenkin vain ammattikorkeakoululainen. Tulen epävakaasta, alkoholistisesta ja väkivaltaisesta kodista. Sinällään meillä oli kulissit kunnossa, isä ei ollut katujuoppo silloin, mutta kotiolot oli täysin erilaiset, mitä monilla muilla. Jouduin jo ihan pienestä pitäen huolehtimaan itsestäni, kodin tilanne oli sellainen, ettei keskittyminen opiskeluihin onnistunut.

Törmään ulkopuolisuuden tunteeseen harva se päivä, kun olen tekemisissä ns. normaalien kanssa. Kiinnitän eri asioihin huomiota, olen kiinnostunut eri asioista johtuen taustastani, en ole huoleton ja vapaa, vaan vakava, varuillani. Puheenaiheet on erilaisia. Kun muut puhuvat perheestä, siis lapsuuden perheestä, en voi olla muuta kuin hiljaa, koska omasta perheestäni ei ole mitään kivaa sanottavaa. Mitä isäsi tekee? Noh, kuolee kohta alkoholiin. Kusi taas eilen allensa ja rähisi kotona. Käyttekö koskaan vanhemmillasi? No ei oikeastaan, isä on humalassa aamusta iltaan kunnes sammuu. Kun muut soittavat äidille/isälle ihan mistä tahansa, minä muistelen edellistä puhelua joitakin vuosia sitten, kun isä pyysi rahaa lainaan (alkoholiin), muuta asiaa hänellä ei ollut.

Kyllä se ulkopuolisuud on käsinkosketeltavaa, koska toisenlaisista taistoista tulevilla on monissa asioissa myös todella naiivi tapa ajatella. Tai he olettavat samanlaisen helpon elämän, helpot valinnat ja muut koskemaan kaikkia. Kun taas itse on nähnyt sen raadollisuuden ja tajunnut, ettei moniinkaan asioihin ole yksinkertaisia vastauksia.

Luokkajutuissa voi olla paljon samaa, puheenaiheet, painotukset ja arvostukset, kiinnostuksenkohteet voivat olla todella erilaisia. Kuin vieraasta maasta. Ymmärrän hyvin tuon ulkopuolisuuden tunteen, minä tunsin sitä jopa anmattikoulussa. On vaikeaa löytää ihmisiä samalla taustalla monistakaan koulutusasteista.

Tuo varmasti on todella tosi kokemus, mutta onhan alkoholisteja akateemisissakin perheissä. Seuraukset ovat lapselle ihan samoja, vaikka puitteet ovat fiinimmät. Sitä juuri tarkoitin, että pohjimmiltaan ei ole kyse yhteiskuntaluokista, vaan tunne erilaisuudesta ja huonommuudesta on peräisin psyykestä, koskee laajemmin sitä perhekonstellaatiota.

Jos akateemisesta varakkaasta perheestä oleva "putoaa" ovat seuraukset psyykkisesti ehkä kovemmatkin kuin ei-akateemisella taustalla. Ja näin käy yhä useammalle, nimenomaan on niin, että taustan avulla ei saa yhtään mitään, koska akateemisia on nykyään niin paljon, kilpailu on paljon kovempaa kuin ennen. Jo opiskeluaikoina pitää päästä oman alan töihin tai muuten tulee myöhemmin vaikeuksia saada töitä. 

Väkivaltaisia alkoholisteja on ihan jokaisessa yhteiskuntaluokassa. En korostanut tuota erikseen, koska itselleni se on niin itsestään selvää. Olen huomannut, että vanhempien edes jonkinlainen hyvä status (työpaikka, koulutus) antaa todennäköisemmin lapsille paremmat eväät, mitä niiden väkivaltaisten alkkisten, jotka ovat työttömiä ja ns. sossupummeja. Minäkin opin paskasta lapsuudesta huolimatta edes ponnistelemaan, opin tekemään kovasti töitä, koska sitä perheessä arvostettiin. On epätodennäköisenpää nousta mukaan yhteiskunnan normaaliin pyörimiseen mukaan, jos ei ole oppinut työntekoa, kotona ei ole arvostettu opiskelua. Että siinä mielessä akateemisten juoppojen lapsilla on kyllä tulevaisuudessa yleensä helpompaa, koska mm. koulutustausta periytyy. Ihan tutkimustenkin mukaan. Sossupummien lapsista tulee yleensä sossupummeja, ajateemisten lapsista yleensä akateemisia.

Näinhän se on. Kuitenkaan se ei ole niin yksioikoista, että tausta estäisi tai automaattisesti toisi tietyn lopputuloksen. Kun koulutus on ilmaista, niin muilla tekijöillä (älykkyys, persoonallisuus, perheolot) kuin varakkuudella ja yhteiskuntaluokalla on   enemmän merkitystä kuin maissa, joissa jengi jakautuu jo alakoulussa yksityisiin ja julkisiin kouluihin vanhempien varallisuuden mukaan. Tasaisten tuloerojen maissa voi sitten julkaista kohujuttuja siitä, että luokkaeroja on.

En ole missään vaiheessa väittänytkään sen olevan yksioikoista. Siksi käytin sanaa yleensä. Poikkeuksia mahtuu aina joukkoon ja ihminen on moninutkainen kokonaisuus. Omien lähtökohtien positiiviset vaikutukset on hyvä tunnistaa. Omalla kohdallani työnarkomaani isä oli sittenkin osittainen pelastus. Jos hän olisi ollut sossupummi, tuskin olisin tässä. Olisin luultavasti narkkaamassa, lopettanut koulun oppivelvollisuuden päätyttyä, kaikista todennäköisimmin olisin jo kuollut. Eli minäkin olen tavallaan hyväosainen joihinkin muihin verrattuna.

''

Olen samaa mieltä. Todennäköisyydet pätevät väestötasolla, mutta sekä omien että muiden lähtökohdissa on paljon yksilöllistä, enemmän kuin nuo väestötason tilastot kertovat. Tuloeroja tasaavassa yhteiskunnassa on helpompi menestyä vaatimattomasta taustastakin käsin, jolloin nuo muut tekijät korostuvat.

Näinhän se on. Uskallan väittää, että Suomessa korostuu lapsuudesta saatu henkinen pääoma: kuinka paljon lasta on rakastettu ja tuettu, onko lapsen luontaisia vahvuuksia tuettu. Enemmän kuin raha, tai vanhempien ammatit. Mutta Suomessa on toisaalta sosiaalisia ongelmia paljon, esimerkiksi olemme perheväkivallan yksi kärkimaista. Alkoholi on edelleen iso ongelma Suomessa, meillä on myös paljon mt-ongelmia. Yksinäisyys on myös alati kasvava ongelma. Monissa köyhissä maissa on vahvat perhesiteet, perhe pitää yhtä. Eräs maa jossa kävin vaihdossa ihmetteli kysymystäni orvoista. Ei heillä ole orpoja, kaikilla lapsilla on sukulaisia. Ellei lapsi ole sitten tullut rajan takaa ja vanhemmat kuolleet matkalla, suku toisessa maassa. Suomessa perheensisäisiä sijoituksia on hämmästyttävän vähän, lapsi menee ennemmin laitokseen.

En osaa ynnätä mitään järkevää loppupäätelmää tästä sekavasta sepustuksesta, kunhan pohdin :D.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raha se on mikä auttaa monessa asiassa: varakkaat vanhemmat kustantavat asunnon ja muutakin pesämunaa, eaimerkiksi sijoitetut lapsilisät jne. On se erilaista opiskella ilman taloudellisia huolia, kun ei tarvitse ottaa opintolainaa eikä kituuttaa hanttitöissä kaikki illat ja viikonloput sekä lomat. Verkostot auttavat saamaan sooivia kesätöitä ja valmistumisen jälkeen työpaikkoja. Tämä kuvio on ollut iän kaiken. Koulutus perityy voimakkaasti ja nepotismi kulkee sukupolvesta toiseen ja suosikkijärjestelmät.

Kuinka moni hyvätuloinen muka oikeasti ostaa tai maksaa asumisen lapselleen opiskeluaikana tai sijoittaa lapsilisiä? Tunne paljon varakkaista perheistä tulevia ja tähän mennessä vain yksi on asunut vanhempien omistamassa asunnossa. Samaten jokainen on joutunut tekemään ne paskaduunit koulun ohella ja marssimaan kesätöihin tienaamaan. Katkerat ihmiset aina kuvittelevat tällä palstalla että hyvätuloisten lapset elävät jotain yltäkylläisyyttä ja vanhemmat maksavat kaikki viulut. 

Omista läheisimmistä opiskelukavereista noin puolella oli käytössä juuri häntä varten ostettu asunto tai suvun omistama asunto. Puolet asui Hoasilla tms.

Olen opiskellut sekä oikiksessa että Hankenilla ja eipä niissä kovin moni kituuttanut missään opiskelija-asunnoissa. Nekin jotka asuivat hoasilla, asuivat yksiöissä. Suurin osa vanhempien ostamissa asunnoissa tai vanhempien heille vuokraamissa yksityisissä vuokra-asunnoissa yliopiston lähiseuduilla. Käytännössä asuivat kaikki kävelymatkan päässä. En todellakaan tuonut köyhää taustaani esiin, mutta kun muut reissasivat, minä en. Muut lähtivät vaihtoon, ostivat autoja jne., minä en. Ihmettelyä herätti, miksen ollut käynyt vaihdossa. Moni oli, useaan kertaan. Käytännössä lomailivat suurimmaksi osaksi, kiertelivät euroopan nähtävyyksiä ja pitivät hauskaa. Hauskanpito oli se suurin ero: siihen minulla ei ollut aikaa eikä varaa. Moni varakas ihmetteli, miksi luen koko ajan. Oli pakko valmistua asap taloudellisen tilanteen takia. Tausta tulee muutenkin esiin, mm. proffat ja työhaastattelijat varsinkin nuorilta kysyvät mitä vanhemmat tekevät työkseen. Kysymys vielä asetellaan että onko isäsikin lakimies, nimi on tuttu... Ehkä asiakas, ei todellakaan lakimies. 

Väitätkö tosissasi että Hanken ja Helsingin (?) Oikis ovat opiskelijamateriaalinsa varakkuudelta jotenkin yleistä tasoa edustavaa? :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni täällä todistelee että eihän ne vanhempien ammatit tule missään esille. Eihän ne suoraan tulekaan. Erot tulee esim. siinä, että toisille akateemisen maailman käytänteet, juhlat ja esim. mitä promootiossa tapahtuu ja missä järjestyksessä, ovat täysin selvät ja toisille ei. Toisille on selvää miten ja missä välissä pidetään illallisilla puheita, ja jos ei ole, niin lähipiirissä on joku, jolta voi kysyä. Pukeutumiskoodit ovat toisille itsestään selvyyksiä, kun taas toiset joutuvat vaivaamaan päätään pähkäillessään tällaisia asioita.  

Luuletko että kaikkien muiden kuin duunareiden lapsille nämä ovat tuttuja? Koulutustaustasta riippumatta ihmisiä asuu ympäri Suomea, eikä mikkeliläisen luokanopettajan lapselle promootio tai karonkka ole yhtään sen tutumpi asia kuin duunarinkaan lapselle.

Vai onko sulla käsitys, että kaikki yliopistosta valmistuneet hengailee edelleen yliopistomaailmassa tohtoreiden ja proffien kanssa liihotellen promootioista karonkkoihin juhlapuvuissa ja pitää puheita akateemisissa juhlissa?

Luepa tarkemmin, sanoin myös että jos käytännöt eivät ole selviä, heillä on lähipiirissä joku, jolta voi kysyä. Yleensähän yliopistokoulutus kumuloituu suvussa, eli se, että äiti tai isä on luokanopettaja, ei vielä tee sukutaustasta akateemista. Mutta jos isoisä on ollut tutkija, isoäiti lääkäri, isä lääkäri ja äiti opettaja, tädit ja sedät tutkijoita, lääkäreitä, arkkitehtejä ja opettajia, niin taatusti ei ole pulaa taustatuesta suunnistaessa akateemisessa maailmassa. Tässä keskustelussa on nyt ihmeellinen jankkausmieliala. Väkisellä halutaan mitätöidä toisten kokemus. Mikähän siinä on, että ei voida hyväksyä sitä tosiasiaa, että Suomessakin on olemassa eri yhteiskuntaluokkia ja että ihmiset liikkuvat näiden luokkien välillä? Jokin tasa-arvon harha, josta halutaan pitää kynsin ja hampain kiinni? Yksilöllisyyden eetos, joka ei halua nähdä taustan vaikuttavan mihinkään?

itäopettaaa kirjoitti:

Itse kasvanut duunari perheessä itä helsingissä, aina kannustettu opiskelemaan ja dokkareita kateltu yhdessä kotona.

Yliopistossa huomasin että kaikki muut lähtö kohtaisesti hieman varakkaammista perheistä ja erilaisilta alueilta, siksi huvitti esimerkiksi joidenkin westend natiivien käsitys itä-helsingistä. 

Fuksi vuotena pidättelin naurua kun yksi kurssi kaverini (Nuori nainen) kysyin minulta : Onko oikeasti totta että itä helsingissä on julkisissa paikoissa vessoja, joissa on siniset valot että vaikeampi piikittää? :D repeilen kysymykselle edelleen, vastasin että usko tai älä kyllä niitä vessoja sinisellä valolla löytyy xD hänelle tämä asia oli suuri järkytys, järkytyksen määrä huvitti minua.

Eikö teillä opetettu yliopistossa äidinkieltä? Hirveää luettavaa. 

Vierailija kirjoitti:

itäopettaaa kirjoitti:

Itse kasvanut duunari perheessä itä helsingissä, aina kannustettu opiskelemaan ja dokkareita kateltu yhdessä kotona.

Yliopistossa huomasin että kaikki muut lähtö kohtaisesti hieman varakkaammista perheistä ja erilaisilta alueilta, siksi huvitti esimerkiksi joidenkin westend natiivien käsitys itä-helsingistä. 

Fuksi vuotena pidättelin naurua kun yksi kurssi kaverini (Nuori nainen) kysyin minulta : Onko oikeasti totta että itä helsingissä on julkisissa paikoissa vessoja, joissa on siniset valot että vaikeampi piikittää? :D repeilen kysymykselle edelleen, vastasin että usko tai älä kyllä niitä vessoja sinisellä valolla löytyy xD hänelle tämä asia oli suuri järkytys, järkytyksen määrä huvitti minua.

Eikö teillä opetettu yliopistossa äidinkieltä? Hirveää luettavaa. 

Tuollakin tavalla ne omat taustat saattaa näkyä. Tai sitten henkilöllä voi olla lukihäiriö. Ystävällistä pilkata kirjoittajaa tuolla tavalla, eikö siellä yliopistossa saanut mitään henkistä antia, viilattiin vain sanamuotoja ja pilkkuja sen kummemmin aivoja rasittamatta? Ohis

Vierailija kirjoitti:

itäopettaaa kirjoitti:

Itse kasvanut duunari perheessä itä helsingissä, aina kannustettu opiskelemaan ja dokkareita kateltu yhdessä kotona.

Yliopistossa huomasin että kaikki muut lähtö kohtaisesti hieman varakkaammista perheistä ja erilaisilta alueilta, siksi huvitti esimerkiksi joidenkin westend natiivien käsitys itä-helsingistä. 

Fuksi vuotena pidättelin naurua kun yksi kurssi kaverini (Nuori nainen) kysyin minulta : Onko oikeasti totta että itä helsingissä on julkisissa paikoissa vessoja, joissa on siniset valot että vaikeampi piikittää? :D repeilen kysymykselle edelleen, vastasin että usko tai älä kyllä niitä vessoja sinisellä valolla löytyy xD hänelle tämä asia oli suuri järkytys, järkytyksen määrä huvitti minua.

Eikö teillä opetettu yliopistossa äidinkieltä? Hirveää luettavaa. 

Yllätys yllätys: yliopistossa ei jokainen opiskele äidinkieltä. Järkytyitkö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella, että tuossa on jotain samaa mitä minulla, vaikka olenkin vain ammattikorkeakoululainen. Tulen epävakaasta, alkoholistisesta ja väkivaltaisesta kodista. Sinällään meillä oli kulissit kunnossa, isä ei ollut katujuoppo silloin, mutta kotiolot oli täysin erilaiset, mitä monilla muilla. Jouduin jo ihan pienestä pitäen huolehtimaan itsestäni, kodin tilanne oli sellainen, ettei keskittyminen opiskeluihin onnistunut.

Törmään ulkopuolisuuden tunteeseen harva se päivä, kun olen tekemisissä ns. normaalien kanssa. Kiinnitän eri asioihin huomiota, olen kiinnostunut eri asioista johtuen taustastani, en ole huoleton ja vapaa, vaan vakava, varuillani. Puheenaiheet on erilaisia. Kun muut puhuvat perheestä, siis lapsuuden perheestä, en voi olla muuta kuin hiljaa, koska omasta perheestäni ei ole mitään kivaa sanottavaa. Mitä isäsi tekee? Noh, kuolee kohta alkoholiin. Kusi taas eilen allensa ja rähisi kotona. Käyttekö koskaan vanhemmillasi? No ei oikeastaan, isä on humalassa aamusta iltaan kunnes sammuu. Kun muut soittavat äidille/isälle ihan mistä tahansa, minä muistelen edellistä puhelua joitakin vuosia sitten, kun isä pyysi rahaa lainaan (alkoholiin), muuta asiaa hänellä ei ollut.

Kyllä se ulkopuolisuud on käsinkosketeltavaa, koska toisenlaisista taistoista tulevilla on monissa asioissa myös todella naiivi tapa ajatella. Tai he olettavat samanlaisen helpon elämän, helpot valinnat ja muut koskemaan kaikkia. Kun taas itse on nähnyt sen raadollisuuden ja tajunnut, ettei moniinkaan asioihin ole yksinkertaisia vastauksia.

Luokkajutuissa voi olla paljon samaa, puheenaiheet, painotukset ja arvostukset, kiinnostuksenkohteet voivat olla todella erilaisia. Kuin vieraasta maasta. Ymmärrän hyvin tuon ulkopuolisuuden tunteen, minä tunsin sitä jopa anmattikoulussa. On vaikeaa löytää ihmisiä samalla taustalla monistakaan koulutusasteista.

Tuo varmasti on todella tosi kokemus, mutta onhan alkoholisteja akateemisissakin perheissä. Seuraukset ovat lapselle ihan samoja, vaikka puitteet ovat fiinimmät. Sitä juuri tarkoitin, että pohjimmiltaan ei ole kyse yhteiskuntaluokista, vaan tunne erilaisuudesta ja huonommuudesta on peräisin psyykestä, koskee laajemmin sitä perhekonstellaatiota.

Jos akateemisesta varakkaasta perheestä oleva "putoaa" ovat seuraukset psyykkisesti ehkä kovemmatkin kuin ei-akateemisella taustalla. Ja näin käy yhä useammalle, nimenomaan on niin, että taustan avulla ei saa yhtään mitään, koska akateemisia on nykyään niin paljon, kilpailu on paljon kovempaa kuin ennen. Jo opiskeluaikoina pitää päästä oman alan töihin tai muuten tulee myöhemmin vaikeuksia saada töitä. 

Väkivaltaisia alkoholisteja on ihan jokaisessa yhteiskuntaluokassa. En korostanut tuota erikseen, koska itselleni se on niin itsestään selvää. Olen huomannut, että vanhempien edes jonkinlainen hyvä status (työpaikka, koulutus) antaa todennäköisemmin lapsille paremmat eväät, mitä niiden väkivaltaisten alkkisten, jotka ovat työttömiä ja ns. sossupummeja. Minäkin opin paskasta lapsuudesta huolimatta edes ponnistelemaan, opin tekemään kovasti töitä, koska sitä perheessä arvostettiin. On epätodennäköisenpää nousta mukaan yhteiskunnan normaaliin pyörimiseen mukaan, jos ei ole oppinut työntekoa, kotona ei ole arvostettu opiskelua. Että siinä mielessä akateemisten juoppojen lapsilla on kyllä tulevaisuudessa yleensä helpompaa, koska mm. koulutustausta periytyy. Ihan tutkimustenkin mukaan. Sossupummien lapsista tulee yleensä sossupummeja, ajateemisten lapsista yleensä akateemisia.

Näinhän se on. Kuitenkaan se ei ole niin yksioikoista, että tausta estäisi tai automaattisesti toisi tietyn lopputuloksen. Kun koulutus on ilmaista, niin muilla tekijöillä (älykkyys, persoonallisuus, perheolot) kuin varakkuudella ja yhteiskuntaluokalla on   enemmän merkitystä kuin maissa, joissa jengi jakautuu jo alakoulussa yksityisiin ja julkisiin kouluihin vanhempien varallisuuden mukaan. Tasaisten tuloerojen maissa voi sitten julkaista kohujuttuja siitä, että luokkaeroja on.

En ole missään vaiheessa väittänytkään sen olevan yksioikoista. Siksi käytin sanaa yleensä. Poikkeuksia mahtuu aina joukkoon ja ihminen on moninutkainen kokonaisuus. Omien lähtökohtien positiiviset vaikutukset on hyvä tunnistaa. Omalla kohdallani työnarkomaani isä oli sittenkin osittainen pelastus. Jos hän olisi ollut sossupummi, tuskin olisin tässä. Olisin luultavasti narkkaamassa, lopettanut koulun oppivelvollisuuden päätyttyä, kaikista todennäköisimmin olisin jo kuollut. Eli minäkin olen tavallaan hyväosainen joihinkin muihin verrattuna.

''

Olen samaa mieltä. Todennäköisyydet pätevät väestötasolla, mutta sekä omien että muiden lähtökohdissa on paljon yksilöllistä, enemmän kuin nuo väestötason tilastot kertovat. Tuloeroja tasaavassa yhteiskunnassa on helpompi menestyä vaatimattomasta taustastakin käsin, jolloin nuo muut tekijät korostuvat.

Näinhän se on. Uskallan väittää, että Suomessa korostuu lapsuudesta saatu henkinen pääoma: kuinka paljon lasta on rakastettu ja tuettu, onko lapsen luontaisia vahvuuksia tuettu. Enemmän kuin raha, tai vanhempien ammatit. Mutta Suomessa on toisaalta sosiaalisia ongelmia paljon, esimerkiksi olemme perheväkivallan yksi kärkimaista. Alkoholi on edelleen iso ongelma Suomessa, meillä on myös paljon mt-ongelmia. Yksinäisyys on myös alati kasvava ongelma. Monissa köyhissä maissa on vahvat perhesiteet, perhe pitää yhtä. Eräs maa jossa kävin vaihdossa ihmetteli kysymystäni orvoista. Ei heillä ole orpoja, kaikilla lapsilla on sukulaisia. Ellei lapsi ole sitten tullut rajan takaa ja vanhemmat kuolleet matkalla, suku toisessa maassa. Suomessa perheensisäisiä sijoituksia on hämmästyttävän vähän, lapsi menee ennemmin laitokseen.

En osaa ynnätä mitään järkevää loppupäätelmää tästä sekavasta sepustuksesta, kunhan pohdin :D.

Kiva, että joku on vähän vähemmän aggressiivisella asenteella liikkeellä. Vähän ihmettelen joitakin viesteihini tulleita kommentteja :D 

Itsekin on tullut näitä pohdittua, kun olen tehnyt ns. luokkaretken. En kuitenkaan koe lainkaan samalla tavalla kuin monet tässä ketjussa kertovat. Monilla varakkaista perheistä olevilla ystävillä on ollut paljon rankempaa, kun vanhemmilla on isommat odotukset, eivätkä kuitenkaan ymmärrä, ettei nykyajan työelämä ole samanlaista kuin ennen, jolloin tutkinto takasi jotakin. Nykyisin ei takaa, vaan työvoimasta ja työpaikoista kilpaillaan globaalisti. Voisi vaikkapa huvikseni mutupohjalta korostaa hyvän parisuhteen merkitystä ennemmin kuin taustan. Jos parisuhteet ovat menneet nuorena huonosti, niin se vie hirveästi voimavaroja naisilta ja miksei miehiltäkin, olkoon miten hyvät lähtökohdat tahansa. Tämäkin ihan vain omaa pohdintaa.

Pitkään minua harmitti, kun mieheni oli niin vaivaantunut ja hämmentyneen oloinen minun (akateemisen) perheeni seurassa. Sitten tapasin hänen (duunari)perheensä ja tajusin, ettei hän ole saanut kotoa mitään sosiaalisen kommunikaation malleja. Siinä perheessä ei todellakaan keskustella muusta kuin korkeintaan jonkun naapurin Pirkon uusista verhoista. Mies ei ole koskaan kotonaan joutunut esim. perustelemaan omia näkemyksiään tai ideologioitaan. Nykyään siis ymmärrän, miksi mies menee perheeni ja sukuni seurassa ”lukkoon”. Silti toivon että ajan myötä mueheni rentoutuisi ja alkaisi osallistua luontevammin ja itsevarmemmin perheemme illallispöytäkeskusteluihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni täällä todistelee että eihän ne vanhempien ammatit tule missään esille. Eihän ne suoraan tulekaan. Erot tulee esim. siinä, että toisille akateemisen maailman käytänteet, juhlat ja esim. mitä promootiossa tapahtuu ja missä järjestyksessä, ovat täysin selvät ja toisille ei. Toisille on selvää miten ja missä välissä pidetään illallisilla puheita, ja jos ei ole, niin lähipiirissä on joku, jolta voi kysyä. Pukeutumiskoodit ovat toisille itsestään selvyyksiä, kun taas toiset joutuvat vaivaamaan päätään pähkäillessään tällaisia asioita.  

Luuletko että kaikkien muiden kuin duunareiden lapsille nämä ovat tuttuja? Koulutustaustasta riippumatta ihmisiä asuu ympäri Suomea, eikä mikkeliläisen luokanopettajan lapselle promootio tai karonkka ole yhtään sen tutumpi asia kuin duunarinkaan lapselle.

Vai onko sulla käsitys, että kaikki yliopistosta valmistuneet hengailee edelleen yliopistomaailmassa tohtoreiden ja proffien kanssa liihotellen promootioista karonkkoihin juhlapuvuissa ja pitää puheita akateemisissa juhlissa?

Luepa tarkemmin, sanoin myös että jos käytännöt eivät ole selviä, heillä on lähipiirissä joku, jolta voi kysyä. Yleensähän yliopistokoulutus kumuloituu suvussa, eli se, että äiti tai isä on luokanopettaja, ei vielä tee sukutaustasta akateemista. Mutta jos isoisä on ollut tutkija, isoäiti lääkäri, isä lääkäri ja äiti opettaja, tädit ja sedät tutkijoita, lääkäreitä, arkkitehtejä ja opettajia, niin taatusti ei ole pulaa taustatuesta suunnistaessa akateemisessa maailmassa. Tässä keskustelussa on nyt ihmeellinen jankkausmieliala. Väkisellä halutaan mitätöidä toisten kokemus. Mikähän siinä on, että ei voida hyväksyä sitä tosiasiaa, että Suomessakin on olemassa eri yhteiskuntaluokkia ja että ihmiset liikkuvat näiden luokkien välillä? Jokin tasa-arvon harha, josta halutaan pitää kynsin ja hampain kiinni? Yksilöllisyyden eetos, joka ei halua nähdä taustan vaikuttavan mihinkään?

Eihän tässä ketjussa ole väitetty, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Monet vain ovat tuoneet esille omia toisenlaisia kokemuksiaan kuin tuossa lehtijutussa. Itsekin tein niin, ei-akateemisesta perhetaustasta tulleena. Moni korosti, että asioita ei pitäisi nähdä niin yksioikoisesti, vaikka totta kai jo tilastotiedotkin osoittavat, että akateeminen tausta tuottaa akateemisuutta väestötasolla. Olisitko sitten tyytyväinen, jos todettaisiin, että köyhän perheen lapsena et tule ikinä pääsemään yliopistoon? Vai mitä ajat kommentillasi takaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

itäopettaaa kirjoitti:

Itse kasvanut duunari perheessä itä helsingissä, aina kannustettu opiskelemaan ja dokkareita kateltu yhdessä kotona.

Yliopistossa huomasin että kaikki muut lähtö kohtaisesti hieman varakkaammista perheistä ja erilaisilta alueilta, siksi huvitti esimerkiksi joidenkin westend natiivien käsitys itä-helsingistä. 

Fuksi vuotena pidättelin naurua kun yksi kurssi kaverini (Nuori nainen) kysyin minulta : Onko oikeasti totta että itä helsingissä on julkisissa paikoissa vessoja, joissa on siniset valot että vaikeampi piikittää? :D repeilen kysymykselle edelleen, vastasin että usko tai älä kyllä niitä vessoja sinisellä valolla löytyy xD hänelle tämä asia oli suuri järkytys, järkytyksen määrä huvitti minua.

Eikö teillä opetettu yliopistossa äidinkieltä? Hirveää luettavaa. 

Yllätys yllätys: yliopistossa ei jokainen opiskele äidinkieltä. Järkytyitkö?

Vähän sama kuin se, että maisterillakin voi olla vain kohtalainen englannin kielen taito, vaikka olisikin tutkimuksessaan joutunut käyttämään englanninkielistä aineistoa. Sisarukseni on tällainen, minä olen alemmalla koulutuksella englannissa huomattavasti parempi. Ja kirjoitan sujuvampaa Suomea. Ei se maisterin tutkinto tee automaattisesti kielellisesti lahjakkaaksi, ei välttämättä edes kohtuu hyväksi kirjoittajaksi. Yleisemmin kielistä puhumattakaan. Ja itseeni verraten, kouluttamaton ystäväni on taasen huomattavasti lahjakkaampi englannissa ja suomessa mitä minä. Kirjoittaa suomea todella hyvin, osaa englantia lähes natiivisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni täällä todistelee että eihän ne vanhempien ammatit tule missään esille. Eihän ne suoraan tulekaan. Erot tulee esim. siinä, että toisille akateemisen maailman käytänteet, juhlat ja esim. mitä promootiossa tapahtuu ja missä järjestyksessä, ovat täysin selvät ja toisille ei. Toisille on selvää miten ja missä välissä pidetään illallisilla puheita, ja jos ei ole, niin lähipiirissä on joku, jolta voi kysyä. Pukeutumiskoodit ovat toisille itsestään selvyyksiä, kun taas toiset joutuvat vaivaamaan päätään pähkäillessään tällaisia asioita.  

Luuletko että kaikkien muiden kuin duunareiden lapsille nämä ovat tuttuja? Koulutustaustasta riippumatta ihmisiä asuu ympäri Suomea, eikä mikkeliläisen luokanopettajan lapselle promootio tai karonkka ole yhtään sen tutumpi asia kuin duunarinkaan lapselle.

Vai onko sulla käsitys, että kaikki yliopistosta valmistuneet hengailee edelleen yliopistomaailmassa tohtoreiden ja proffien kanssa liihotellen promootioista karonkkoihin juhlapuvuissa ja pitää puheita akateemisissa juhlissa?

Luepa tarkemmin, sanoin myös että jos käytännöt eivät ole selviä, heillä on lähipiirissä joku, jolta voi kysyä. Yleensähän yliopistokoulutus kumuloituu suvussa, eli se, että äiti tai isä on luokanopettaja, ei vielä tee sukutaustasta akateemista. Mutta jos isoisä on ollut tutkija, isoäiti lääkäri, isä lääkäri ja äiti opettaja, tädit ja sedät tutkijoita, lääkäreitä, arkkitehtejä ja opettajia, niin taatusti ei ole pulaa taustatuesta suunnistaessa akateemisessa maailmassa. Tässä keskustelussa on nyt ihmeellinen jankkausmieliala. Väkisellä halutaan mitätöidä toisten kokemus. Mikähän siinä on, että ei voida hyväksyä sitä tosiasiaa, että Suomessakin on olemassa eri yhteiskuntaluokkia ja että ihmiset liikkuvat näiden luokkien välillä? Jokin tasa-arvon harha, josta halutaan pitää kynsin ja hampain kiinni? Yksilöllisyyden eetos, joka ei halua nähdä taustan vaikuttavan mihinkään?

Täällä on jankkausmieliala juuri siksi, kun asia ei näy menevän perille vaikka useampi akateemisesta perheestä tuleva kertoo kokemuksensa. 

Mennäänpä eteenpäin ratkaisukeskeisesti. Mielestäni keskustelunaiheeksi ei riitä se, että jankutetaan että tunnen toiseutta, tunnen toiseutta.  Joku tuntee huonommuutta, se on tullut selväksi. Ikävä juttu, luonnollinen tunne kaikille jossain vaiheessa elämää. Tuossa piehtarointi vaan tuntuu hieman itse- ja yksilökeskeiseltä kun voitaisiin vaikka puhua siitä onko kehitys menossa vaikka siihen että peruskoulu- ja lukio-opetus on eriytymässä siten että kaikkein heikoimmin pärjäävät eivät saa tukea? Onko se? Onko lastensuojelu riittävää, tarpeeksi opettajia?

Kaikkialla on yhteiskuntaluokkia mutta meillä erot ovat todella vähäisiä kun vertaa moneen maahan. Lisäksi luokkarajat ovat häilyvät. 

Jollakulla on isosetä jolta kysyä karonkoista tai promootioista. Kuinka tärkeä asia tämä on yhteiskunnallisesti opintojen suorittamisen ja uralla etenemisen kanssa? Antaa sedän olla. Onko se sulta pois jos toisella on enemmän taustatukea jossain asiassa? Eivät kaikki akateemiset suinkaan väittele, onpa iso asia yhdet bileet ja hattu päässä kekkalointi.

 Meillä riitti kun osti karonkkaan viinaa ja ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen työläisperheestä, opiskellut Helsingin yliopistossa sekä valtiotieteellisessä että humanistisessa tiedekunnassa, ja allekirjoitan täysin tuon artikkelin. Hyvin samanlaisia kokemuksia itselläni. En muista, että vanhempieni ammatteja olisi koskaan kysytty, mutta usein oli helppoa tunnistaa muut työläistaustaiset opiskelijat. Heidän seurassaan oli usein luontevampi olla, vaikka muutkin olivat mukavampia.

Mieheni on professorisperheestä, ja ole vuosien mittaan huomannut, että hänellä on lapsuudesta alkaen hyvin erilaisia kokemuksia kuin minulla. Hänen kotonaan esim. pidettiin itsestäänselvänä, että lapset menevät yliopistoon. Minä taas olen meidän suvun outolintu. Miehen suvussa voidaan sujuvasti ja luonnollisesti keskustella perhepäivällisillä vaikka kirjallisuuden klassikoista tai ajankohtaisista asioista syvällisemmällä tasolla, kun meillä puhutaan naapurin Pirkosta, ja poliittinen kommentointi on luokkaa ”se Soinin Timo kyllä puhuu paljon paskaa”. Vaikea selittää eroa, mutta se on yllättävän suuri. Meni jokunen vuosi tottua.

Allekirjoitan tämän, minulla sama tausta, opiskelupaikka, oppiaineet sekä miehenkin tausta.

Yksi vieraannuttava tekijä itselläni oli yliopistolla se, että termit ja kaikki oli uutta. Opintojen suunnittelu, osakuntatoiminta (juomalaulut), tenteistä sopiminen ym. Akateeminen kulttuuri, joka miehelleni oli tuttua pelkistä kotitaustoista ja ruokapöytäkeskusteluista, oli minulle täysin vieras maailma. Näihin en saanut kotoa apua.

Jollakin tasolla oma tausta myös nolotti, en kehdannut siitä ainakaan kenellekään sanoa.

Kuten tuossa joku jo aikaisemmin kertoikin on aika suuri osa suomalaisista tuosta väliltä  oli koulutus mikä vaan.

Juomalaulut? Isä, opeta minulle helan går! Hei, ei me olla Hämeen-Anttiloita. Minäkään en kuule saanut edellämainittuihin apuja (kaikilla meillä on kuule rajoitteemme...), vaikka olen akateeminen.

Hahah, juu, no tuo juomalaulu olikin lähinnä esimerkki :-D Olihan siellä osakuntajuhlissa aika moni loppuillasta pihalla, minä tosin olin jo alussa.

Mieheni kotitausta tosiaan on super-akateeminen, koska sukunsa on säätänyt pääkaupungin (ja yliopistonkin) historiassa jo parisataa vuotta. Perhana, että sattuikin miniäksi tällainen työläistaustainen juntti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

itäopettaaa kirjoitti:

Itse kasvanut duunari perheessä itä helsingissä, aina kannustettu opiskelemaan ja dokkareita kateltu yhdessä kotona.

Yliopistossa huomasin että kaikki muut lähtö kohtaisesti hieman varakkaammista perheistä ja erilaisilta alueilta, siksi huvitti esimerkiksi joidenkin westend natiivien käsitys itä-helsingistä. 

Fuksi vuotena pidättelin naurua kun yksi kurssi kaverini (Nuori nainen) kysyin minulta : Onko oikeasti totta että itä helsingissä on julkisissa paikoissa vessoja, joissa on siniset valot että vaikeampi piikittää? :D repeilen kysymykselle edelleen, vastasin että usko tai älä kyllä niitä vessoja sinisellä valolla löytyy xD hänelle tämä asia oli suuri järkytys, järkytyksen määrä huvitti minua.

Eikö teillä opetettu yliopistossa äidinkieltä? Hirveää luettavaa. 

Yllätys yllätys: yliopistossa ei jokainen opiskele äidinkieltä. Järkytyitkö?

Voi pyhä yksinkertaisuus. Ja luetun ymmärtäminenkin hukassa. 

Vierailija kirjoitti:

Pitkään minua harmitti, kun mieheni oli niin vaivaantunut ja hämmentyneen oloinen minun (akateemisen) perheeni seurassa. Sitten tapasin hänen (duunari)perheensä ja tajusin, ettei hän ole saanut kotoa mitään sosiaalisen kommunikaation malleja. Siinä perheessä ei todellakaan keskustella muusta kuin korkeintaan jonkun naapurin Pirkon uusista verhoista. Mies ei ole koskaan kotonaan joutunut esim. perustelemaan omia näkemyksiään tai ideologioitaan. Nykyään siis ymmärrän, miksi mies menee perheeni ja sukuni seurassa ”lukkoon”. Silti toivon että ajan myötä mueheni rentoutuisi ja alkaisi osallistua luontevammin ja itsevarmemmin perheemme illallispöytäkeskusteluihin.

Mutta eihän se ole kiinni akateemisuudesta? Omassa perheessäni on aina keskusteltu kiivaasti, vaikka ei ole akateeminen. Tämä just näissä keskusteluissa hämää, akateemisuus ei ole tae tuollaisista asioista, ei myöskään varakkuus. Yhtä hyvin voi olla varakas perhe, jossa perheenjäsenet tuskin näkevät toisiaan keskustelusta puhumattakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen työläisperheestä, opiskellut Helsingin yliopistossa sekä valtiotieteellisessä että humanistisessa tiedekunnassa, ja allekirjoitan täysin tuon artikkelin. Hyvin samanlaisia kokemuksia itselläni. En muista, että vanhempieni ammatteja olisi koskaan kysytty, mutta usein oli helppoa tunnistaa muut työläistaustaiset opiskelijat. Heidän seurassaan oli usein luontevampi olla, vaikka muutkin olivat mukavampia.

Mieheni on professorisperheestä, ja ole vuosien mittaan huomannut, että hänellä on lapsuudesta alkaen hyvin erilaisia kokemuksia kuin minulla. Hänen kotonaan esim. pidettiin itsestäänselvänä, että lapset menevät yliopistoon. Minä taas olen meidän suvun outolintu. Miehen suvussa voidaan sujuvasti ja luonnollisesti keskustella perhepäivällisillä vaikka kirjallisuuden klassikoista tai ajankohtaisista asioista syvällisemmällä tasolla, kun meillä puhutaan naapurin Pirkosta, ja poliittinen kommentointi on luokkaa ”se Soinin Timo kyllä puhuu paljon paskaa”. Vaikea selittää eroa, mutta se on yllättävän suuri. Meni jokunen vuosi tottua.

Allekirjoitan tämän, minulla sama tausta, opiskelupaikka, oppiaineet sekä miehenkin tausta.

Yksi vieraannuttava tekijä itselläni oli yliopistolla se, että termit ja kaikki oli uutta. Opintojen suunnittelu, osakuntatoiminta (juomalaulut), tenteistä sopiminen ym. Akateeminen kulttuuri, joka miehelleni oli tuttua pelkistä kotitaustoista ja ruokapöytäkeskusteluista, oli minulle täysin vieras maailma. Näihin en saanut kotoa apua.

Jollakin tasolla oma tausta myös nolotti, en kehdannut siitä ainakaan kenellekään sanoa.

Kuten tuossa joku jo aikaisemmin kertoikin on aika suuri osa suomalaisista tuosta väliltä  oli koulutus mikä vaan.

Juomalaulut? Isä, opeta minulle helan går! Hei, ei me olla Hämeen-Anttiloita. Minäkään en kuule saanut edellämainittuihin apuja (kaikilla meillä on kuule rajoitteemme...), vaikka olen akateeminen.

Hahah, juu, no tuo juomalaulu olikin lähinnä esimerkki :-D Olihan siellä osakuntajuhlissa aika moni loppuillasta pihalla, minä tosin olin jo alussa.

Mieheni kotitausta tosiaan on super-akateeminen, koska sukunsa on säätänyt pääkaupungin (ja yliopistonkin) historiassa jo parisataa vuotta. Perhana, että sattuikin miniäksi tällainen työläistaustainen juntti.

Tämähän vain kertoo että meillä voi pariutua kenen kanssa hyvänsä :). Pidetään tästä kiinni!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni täällä todistelee että eihän ne vanhempien ammatit tule missään esille. Eihän ne suoraan tulekaan. Erot tulee esim. siinä, että toisille akateemisen maailman käytänteet, juhlat ja esim. mitä promootiossa tapahtuu ja missä järjestyksessä, ovat täysin selvät ja toisille ei. Toisille on selvää miten ja missä välissä pidetään illallisilla puheita, ja jos ei ole, niin lähipiirissä on joku, jolta voi kysyä. Pukeutumiskoodit ovat toisille itsestään selvyyksiä, kun taas toiset joutuvat vaivaamaan päätään pähkäillessään tällaisia asioita.  

Luuletko että kaikkien muiden kuin duunareiden lapsille nämä ovat tuttuja? Koulutustaustasta riippumatta ihmisiä asuu ympäri Suomea, eikä mikkeliläisen luokanopettajan lapselle promootio tai karonkka ole yhtään sen tutumpi asia kuin duunarinkaan lapselle.

Vai onko sulla käsitys, että kaikki yliopistosta valmistuneet hengailee edelleen yliopistomaailmassa tohtoreiden ja proffien kanssa liihotellen promootioista karonkkoihin juhlapuvuissa ja pitää puheita akateemisissa juhlissa?

Luepa tarkemmin, sanoin myös että jos käytännöt eivät ole selviä, heillä on lähipiirissä joku, jolta voi kysyä. Yleensähän yliopistokoulutus kumuloituu suvussa, eli se, että äiti tai isä on luokanopettaja, ei vielä tee sukutaustasta akateemista. Mutta jos isoisä on ollut tutkija, isoäiti lääkäri, isä lääkäri ja äiti opettaja, tädit ja sedät tutkijoita, lääkäreitä, arkkitehtejä ja opettajia, niin taatusti ei ole pulaa taustatuesta suunnistaessa akateemisessa maailmassa. Tässä keskustelussa on nyt ihmeellinen jankkausmieliala. Väkisellä halutaan mitätöidä toisten kokemus. Mikähän siinä on, että ei voida hyväksyä sitä tosiasiaa, että Suomessakin on olemassa eri yhteiskuntaluokkia ja että ihmiset liikkuvat näiden luokkien välillä? Jokin tasa-arvon harha, josta halutaan pitää kynsin ja hampain kiinni? Yksilöllisyyden eetos, joka ei halua nähdä taustan vaikuttavan mihinkään?

Eihän tässä ketjussa ole väitetty, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Monet vain ovat tuoneet esille omia toisenlaisia kokemuksiaan kuin tuossa lehtijutussa. Itsekin tein niin, ei-akateemisesta perhetaustasta tulleena. Moni korosti, että asioita ei pitäisi nähdä niin yksioikoisesti, vaikka totta kai jo tilastotiedotkin osoittavat, että akateeminen tausta tuottaa akateemisuutta väestötasolla. Olisitko sitten tyytyväinen, jos todettaisiin, että köyhän perheen lapsena et tule ikinä pääsemään yliopistoon? Vai mitä ajat kommentillasi takaa?

Osa kommenteista on kyllä todella hyökkääviä ja jopa pilkkaavia tuota artikkelissa esiintyvää naista kohtaan. On mielenkiintoista kuulla ihmisten tarinoita, mutta kyllä se ihan totta on, että monet on kirjoitettu vähättelevään ja mitätöivään tyyliin, että ”ei voi pitää paikkaansa, mitä tuo naikkonen nyt vikisee”. Eli on mitätöity tämä henkilökohtainen kokemus ja väitetty jopa, että ei voi pitää paikkaansa. Miksi näin tehdään, jos tarkoitus on vain rikastuttaa keskustelua omalla yksilöllisellä tarinallaan? Kyllä niitä luokkaeroja ihan tutkimustenkin mukaan vain on, työskentelen lastensuojelussa ja täällä se näkyy. Huono-osaisuus periytyy. On täällä lapsia myös hyvistä perheistä, mutta on myös niitä perheitä, joissa huono-osaisuus on sukupolvien jatkumo järjestään. Eikä tästä tarvitse vetää herneitä nenään ja väittää, että kaikista huono-osaisten lapsistako sitten muka tulee huono-osaisia. Ihmeellisen hyökkäävää tämä keskustelu täällä on, täytyy myöntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni täällä todistelee että eihän ne vanhempien ammatit tule missään esille. Eihän ne suoraan tulekaan. Erot tulee esim. siinä, että toisille akateemisen maailman käytänteet, juhlat ja esim. mitä promootiossa tapahtuu ja missä järjestyksessä, ovat täysin selvät ja toisille ei. Toisille on selvää miten ja missä välissä pidetään illallisilla puheita, ja jos ei ole, niin lähipiirissä on joku, jolta voi kysyä. Pukeutumiskoodit ovat toisille itsestään selvyyksiä, kun taas toiset joutuvat vaivaamaan päätään pähkäillessään tällaisia asioita.  

Luuletko että kaikkien muiden kuin duunareiden lapsille nämä ovat tuttuja? Koulutustaustasta riippumatta ihmisiä asuu ympäri Suomea, eikä mikkeliläisen luokanopettajan lapselle promootio tai karonkka ole yhtään sen tutumpi asia kuin duunarinkaan lapselle.

Vai onko sulla käsitys, että kaikki yliopistosta valmistuneet hengailee edelleen yliopistomaailmassa tohtoreiden ja proffien kanssa liihotellen promootioista karonkkoihin juhlapuvuissa ja pitää puheita akateemisissa juhlissa?

Luepa tarkemmin, sanoin myös että jos käytännöt eivät ole selviä, heillä on lähipiirissä joku, jolta voi kysyä. Yleensähän yliopistokoulutus kumuloituu suvussa, eli se, että äiti tai isä on luokanopettaja, ei vielä tee sukutaustasta akateemista. Mutta jos isoisä on ollut tutkija, isoäiti lääkäri, isä lääkäri ja äiti opettaja, tädit ja sedät tutkijoita, lääkäreitä, arkkitehtejä ja opettajia, niin taatusti ei ole pulaa taustatuesta suunnistaessa akateemisessa maailmassa. Tässä keskustelussa on nyt ihmeellinen jankkausmieliala. Väkisellä halutaan mitätöidä toisten kokemus. Mikähän siinä on, että ei voida hyväksyä sitä tosiasiaa, että Suomessakin on olemassa eri yhteiskuntaluokkia ja että ihmiset liikkuvat näiden luokkien välillä? Jokin tasa-arvon harha, josta halutaan pitää kynsin ja hampain kiinni? Yksilöllisyyden eetos, joka ei halua nähdä taustan vaikuttavan mihinkään?

Täällä on jankkausmieliala juuri siksi, kun asia ei näy menevän perille vaikka useampi akateemisesta perheestä tuleva kertoo kokemuksensa. 

Mennäänpä eteenpäin ratkaisukeskeisesti. Mielestäni keskustelunaiheeksi ei riitä se, että jankutetaan että tunnen toiseutta, tunnen toiseutta.  Joku tuntee huonommuutta, se on tullut selväksi. Ikävä juttu, luonnollinen tunne kaikille jossain vaiheessa elämää. Tuossa piehtarointi vaan tuntuu hieman itse- ja yksilökeskeiseltä kun voitaisiin vaikka puhua siitä onko kehitys menossa vaikka siihen että peruskoulu- ja lukio-opetus on eriytymässä siten että kaikkein heikoimmin pärjäävät eivät saa tukea? Onko se? Onko lastensuojelu riittävää, tarpeeksi opettajia?

Kaikkialla on yhteiskuntaluokkia mutta meillä erot ovat todella vähäisiä kun vertaa moneen maahan. Lisäksi luokkarajat ovat häilyvät. 

Jollakulla on isosetä jolta kysyä karonkoista tai promootioista. Kuinka tärkeä asia tämä on yhteiskunnallisesti opintojen suorittamisen ja uralla etenemisen kanssa? Antaa sedän olla. Onko se sulta pois jos toisella on enemmän taustatukea jossain asiassa? Eivät kaikki akateemiset suinkaan väittele, onpa iso asia yhdet bileet ja hattu päässä kekkalointi.

 Meillä riitti kun osti karonkkaan viinaa ja ruokaa.

Enpä olekaan hetkeen lukenut näin sormi pystyssä tietävää viestiä, jossa missataan koko aiemman keskustelun pointti. :D

Allekirjoitan sen, että akateeminen maailma oli vieras silloin, kun aloitin opinnot. Nyt vuosia sitten väitelleenä ko. maailma on tuttu. Olisi kyllä kovasti helpottanut, jos olisin saanut edes hieman tukea kotoa. Oma karonkka oli onneksi vasta parin muun jälkeen, niin ehdin vakoilla. :D

Mielestäni kukaan ei ole sanonut, että se olisi itseltä pois, jos joku muu saa tukea. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että yhdenlainen tausta antaa paremmat lähtökohdat kuin toisenlainen. 

Omien kokemusten jakaminen av:lla =/= yhteiskunnallisten, laajempien kysymysten pohtiminen. Sen keksit ihan itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

itäopettaaa kirjoitti:

Itse kasvanut duunari perheessä itä helsingissä, aina kannustettu opiskelemaan ja dokkareita kateltu yhdessä kotona.

Yliopistossa huomasin että kaikki muut lähtö kohtaisesti hieman varakkaammista perheistä ja erilaisilta alueilta, siksi huvitti esimerkiksi joidenkin westend natiivien käsitys itä-helsingistä. 

Fuksi vuotena pidättelin naurua kun yksi kurssi kaverini (Nuori nainen) kysyin minulta : Onko oikeasti totta että itä helsingissä on julkisissa paikoissa vessoja, joissa on siniset valot että vaikeampi piikittää? :D repeilen kysymykselle edelleen, vastasin että usko tai älä kyllä niitä vessoja sinisellä valolla löytyy xD hänelle tämä asia oli suuri järkytys, järkytyksen määrä huvitti minua.

Eikö teillä opetettu yliopistossa äidinkieltä? Hirveää luettavaa. 

Yllätys yllätys: yliopistossa ei jokainen opiskele äidinkieltä. Järkytyitkö?

Voi pyhä yksinkertaisuus. Ja luetun ymmärtäminenkin hukassa. 

Sinä olet ilkeä ja junttimainen ihminen. Ihan huolimatta koulutustaustastasi.

Näköjään duunariperheiden kasvatit tekee sen eron, akateemisten lapsille se on vähemmän tärkeää. Tämän olen huomannut ennenkin.

Kannattaisi pyrkiä eroon luokka-ajattelusta, jottei jää sen vangiksi.