Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Työläistaustainen opiskelija on yhä yliopistossa kuin vieraalla maalla" - Oikeasti?
02.09.2018 |
Vieläkö muka tehdään jakoa työläisiin ja ei-työläisiin? Eikö tuo jäänyt ummehtuneelle 1900-luvulle? Itse en tiennyt kenenkään opiskelukaverin perheen "työläisstatusta" eikä olisi voinut vähempää edes kiinnostaa. Eihän ne vanhemmat siellä kanssani opiskelleet.
https://yle.fi/uutiset/3-10352417
.
Kommentit (455)
Vierailija kirjoitti:
On mielenkiintoista, että joillain ihmisillä on pokkaa dissata toisten omakohtaisia kokemuksia siitä miltä tuntuu olla yliopistolla ilman kodin antamaa esimerkkiä ja tukea. Kiistättekö toisten kokemuksia noin laajemminkin?
Sama kyssäri itsellesi. Monihan toi esille omia kokemuksiaan yliopistosta, ettei ole kokenut ei-akateemisen perheen lapsena samalla tavalla. Koko lehtijuttuhan on julkaistu siksi, että tuo kokemus on uudenlainen, poikkeava, koska nykyisin melkein kaikki saavat akateemisen koulutuksen toisin kuin vanhemmissa sukupolvissa. Joskus 60-luvulla varmaan vanhempien tausta näkyi aivan toisella tavalla kuin nyt.
Olen kyllä joskus myöhemmin kokenut yhteiskuntaluokasta johtuvaa erilaisuutta. Mutta loppujen lopuksi omat sisäiset tuntemukset huonommuudesta ovat psyykestä eikä yhteiskuntaluokasta johtuvia. Tunne huonommuudesta voi olla yhtä hyvin akateemisen perheen lapsellakin. Ja se jos akateemisella ja rikkaalla on halu korostaa paremmuuttaan, niin sekin on enemmän sisäistä tuntemusta alemmuudesta kuin mitään yhteiskuntaluokasta johtuvaa todellista eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Eivät muut arvota työläistaustaista. Ei tuo tarkoita että kenenkään tarvitsee tietääkään että hän on työläidtaustalta. Hänellä on itsellä iso identiteettiongelma. Miten tuota on niin vaikea hahmottaa?
Entä jos teillä kukaan ei olisi lukenut kirjoja eikä osannut yhtään vierasta kieltä? Ollut koskaan käynyt ulkomailla?Näin juuri. Oma kokemukseni yliopistosta oli, että kurssikaverit olivat kaikki hyvinvoivien akateemisten jälkeläisiä. Useimmilla eliittilukiot takanaan ja kosketuspinta työläistaustaisiin minimaalinen. Eivät he olisi välttämättä duunarin lasta edes tunnistaneet, mutta duunarin lapsi tiesi välittömästi olevansa aivan erilaisessa maailmassa kuin professorin lapsi. Teen näin aikuisena toista tutkintoa ja nyt eroja ei näy, mutta minulla toki on pohjalla itsellänikin jo yksi akateeminen loppututkinto.
Saanko suoraan kysyä mikä oli pääaineesi? Itse opiskelin 90-luvulla luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Meitä oli sellainen 10-12 hengen tiivis remakka opiskelijaporukka jossa oli tasan 2 akateemisten vanhempien lasta, minä olin toinen heistä. Todella moni oli maalta tai työväenluokkaisesta perheestä vaikkakin suvussa saattoi olla monenlaista väkeä. Kyllä, me keskustelimme täysin avoimesti vanhempien ammateista kuten ystävien kuuluu. Tässä muutamia huomioita tähän keskusteluun:
- Toiseuden kokemus: aika harva ihminen ei koe toiseutta jossain porukassa. Ikävä juttu, mutta ei yhteiskunnan vika. Ylempää keskiluokkaa saa haukkua avoimesti: "lääkäreiden kakakat". Puhupa duunareiden kakaroista, olet kamala. Minua on kiusattu vanhempieni ammatin takia (ei lääkäri).
-Opiskelukaverini vanhemmat olivat olleet ikänsä tehtaassa töissä ja heidän palkkatasonsa oli muuten todella korkea. Muutenkin kunnon väkeä. Oletatteko tämän olleen este tytön opiskelulle? Mistä tiedätte olivatko muut suvun jäsenet tehdastyöläisiä?
-Olen akateemisesta perheestä. Kuvitteletteko te v...u todellakin että meillä puhuttiin illat latinaa ja vietettiin kolmen ruokalajin illallisia? Akateemiset tavat ja etiketti??? Mitä ihmettä? Mitä ne ovat? Harjoitellaako teillä kotona promootioita ja pukeudutaan mustaan iltapukuun? Onko se toisaalta muilta pois jos näin tehdään? Mitään henkistä tukea en ole opiskeluihini saanut. Rahaa sain joskus. Opiskelukavereideni kanssa puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä ja ennenkaikkea siitä missä vedetään keittoa ensi viikonloppuna.
-Työväen ja keskiluokka saa Suomessa palkkaa ja lapsilla on sama peruskoulu. Lukiokirjat maksavat, mutta kituuttava pätkätyöläinen akateeminen versus hyväpalkkainen duunari - mitä eroa? Meillä ei ole korkeita lukukausimaksuja. Moni ammattikouluun mennyt on ansainnut täyttä palkkaa jo 8 vuotta ennen kuin se akateeminen. Työväenluokka tai alempi keskiluokka ei ole mikään sairaus eikä estä opiskelua. Puhuttaisiinko niistä todella syrjäytyneistä ihmisistä jotka elävät rikkinäisen lapsuuden ja joilla ei ole minkäänlaista tukea ja opiskelurauhaa kotona?
- Ja vielä asian vierestä: miksi yliopistokoulutuksella mitataan onnistumista elämässä ja mangutaan kun ammattikoulutuksen saaneen lapsi menee amikseen? Tämähän on halventavaa työläisammatteja kohtaan. Mitä vikaa niissä on? Ei yliopistokoulutus ole avain onneen. Tunnen monia ihmisiä joita ei edes kiinnosta korkeakoulutus eivätkä he vaivaa sillä päätään.
Nuo "akateemisessa perheessä" opetetut "akateeminen etiketti ja tavat" on kyllä paras veto tähän mennessä :D Minäkin tulen akateemisesta perheestä ja ei meidän arkielomme kyllä poikennut mitenkään duunariperheestä, ihan yhtä ihmeissäni olin minäkin yliopistomaailmasta kuin muutkin. Taitaa olla todella harvassa ne elämäntapa-akateemiset jotka lukevat lapsilleen sivistyssanakirjaa iltasaduksi.
Niinpä niin. Sinä olet siis itse akateemisesta perheestä, eli sokeutunut sille että kaikilla ei ole ne samat lähtökohdat. Kukaan ei oleta vitsikkäästi, että sivistyssanakirjaa luetaan iltasaduksi. Ei tarvitse, kun todennäköisesti se arkikäytössä oleva sanasto on jo rikkaampaa. Sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaisia lähtökohtia ihmisillä on. Samat makaronilaatikot on kaikilla, mutta erot onkin siinä onko esimerkiksi kotona käytetty rikasta kieltä, onko ylipäätään luettu mitään, onko se sosiaalinen verkosto muita keskiluokkaisia vaiko kenties peruspersurekkamiehenvakolaisia. Mutta ei sitä tajua jos ei halua. Aina pääsee ylöspäin jos haluaa, mutta kyse onkin siitä että onko se yhtä helppoa vai onko toisille taustansa vuoksi helpompaa.
Akateemisia ovat nykyisin lähes kaikki, pk-seudulla yli puolet väestöstä. Se ei selitä oikein mitään enää vanhempien taustasta puhumattakaan. Itse olen ei-akateemisesta perheestä ja menestynyt huomattavasti paremmin työelmässä kuin muutama opiskelukaveri, jolle siis sinun mukaasi olisi pitänyt olla kaikki helppoa, mutta eivät vain ole saaneet tuulta siipiensä alle. Typeriä tuollaiset yleistykset.
Olen duunariperheestä lähtöisin ja ero - ainakin ylemmän luokan perheistä lähtöisin olevien opiskelukavereiden juttujen perusteella - ei ole ollut yliopistomaailman tapojen tai puheenaiheiden omaksumisessa, vaan sisäänpääsyssä. Tarkemmin sanottuna meillä yliopistoa pidettiin tosi mystisenä ja vaikeapääsyisenä paikkana verrattuna jopa AMK:hon, vaikka sekin on korkeakoulu mistä ei porukoilla ole kokemusta.
Toki oma ala on vaikeapääsyinen, mutta ei me silti mitään älyttömän lahjakkaita ja siunattuja yli-ihmisiä olla. Tuntuu, että kavereiden yliopistotaustasta tulleet vanhemmat ovat enemmän uskoneet lapsensa sisäänpääsyyn, kunhan nämä tekivät vain kovasti töitä asian eteen. Mua taas pehmiteltiin raivostuttavuuteen asti pettymystä varten. Vaikka vanhemmat tarkoittivat pelkkää hyvää, koska uskoivat aidosti, että (mun alalle) yliopistoon pääsy vaatii superkykyjä, jouduin lopulta aika stressaavassa tilanteessa taistelemaan vanhempieni istuttamia uskomuksia vastaan. Onhan sinne pääsykokeisiin meno vähän pelottavampaa, jos luulet meneväsi johonkin mahdottomaan toisesta maailmasta kotoisin olevaan testiin, verrattuna vaikka siihen, että ajattelet sen olevan vain astetta haastavampi koe.
Vierailija kirjoitti:
Olen duunariperheestä lähtöisin ja ero - ainakin ylemmän luokan perheistä lähtöisin olevien opiskelukavereiden juttujen perusteella - ei ole ollut yliopistomaailman tapojen tai puheenaiheiden omaksumisessa, vaan sisäänpääsyssä. Tarkemmin sanottuna meillä yliopistoa pidettiin tosi mystisenä ja vaikeapääsyisenä paikkana verrattuna jopa AMK:hon, vaikka sekin on korkeakoulu mistä ei porukoilla ole kokemusta.
Toki oma ala on vaikeapääsyinen, mutta ei me silti mitään älyttömän lahjakkaita ja siunattuja yli-ihmisiä olla. Tuntuu, että kavereiden yliopistotaustasta tulleet vanhemmat ovat enemmän uskoneet lapsensa sisäänpääsyyn, kunhan nämä tekivät vain kovasti töitä asian eteen. Mua taas pehmiteltiin raivostuttavuuteen asti pettymystä varten. Vaikka vanhemmat tarkoittivat pelkkää hyvää, koska uskoivat aidosti, että (mun alalle) yliopistoon pääsy vaatii superkykyjä, jouduin lopulta aika stressaavassa tilanteessa taistelemaan vanhempieni istuttamia uskomuksia vastaan. Onhan sinne pääsykokeisiin meno vähän pelottavampaa, jos luulet meneväsi johonkin mahdottomaan toisesta maailmasta kotoisin olevaan testiin, verrattuna vaikka siihen, että ajattelet sen olevan vain astetta haastavampi koe.
Tuo on kyllä tuttua mullekin. Koulunkäynti oli aina mulle helppoa, pääsykoekin oli helppo, vasta yliopistossa ja myöhemmin työelämässä olen saanut vaivata aivojani. Ei-akateemisesta perheestä kotoisin olevan vanhemmat eivät aina ymmärrä akateemisia opintoja ja nykyistä työelämää, mutta faija, joka on huippuälykäs (ei-akateeminen), on ymmärtänyt aina kaiken, kun olen kertonut. Äiti ei ole ihan niin fiksu, sukulaisista olen aika lailla vieraantunut.
Tausta merkitsee kyllä mutta ei yhtään sillä tavalla kuin tässä ketjussa on kirjoitettu, se on oma kokemukseni. En ole kokenut alemmuudentunnetta akateemisten ja varakkaiden seurassa, pikemminkin olen kokenut etuna monessa asiassa, että en tule varakkaasta akateemisesta perheestä.
Voisin kuvitella, että tuossa on jotain samaa mitä minulla, vaikka olenkin vain ammattikorkeakoululainen. Tulen epävakaasta, alkoholistisesta ja väkivaltaisesta kodista. Sinällään meillä oli kulissit kunnossa, isä ei ollut katujuoppo silloin, mutta kotiolot oli täysin erilaiset, mitä monilla muilla. Jouduin jo ihan pienestä pitäen huolehtimaan itsestäni, kodin tilanne oli sellainen, ettei keskittyminen opiskeluihin onnistunut.
Törmään ulkopuolisuuden tunteeseen harva se päivä, kun olen tekemisissä ns. normaalien kanssa. Kiinnitän eri asioihin huomiota, olen kiinnostunut eri asioista johtuen taustastani, en ole huoleton ja vapaa, vaan vakava, varuillani. Puheenaiheet on erilaisia. Kun muut puhuvat perheestä, siis lapsuuden perheestä, en voi olla muuta kuin hiljaa, koska omasta perheestäni ei ole mitään kivaa sanottavaa. Mitä isäsi tekee? Noh, kuolee kohta alkoholiin. Kusi taas eilen allensa ja rähisi kotona. Käyttekö koskaan vanhemmillasi? No ei oikeastaan, isä on humalassa aamusta iltaan kunnes sammuu. Kun muut soittavat äidille/isälle ihan mistä tahansa, minä muistelen edellistä puhelua joitakin vuosia sitten, kun isä pyysi rahaa lainaan (alkoholiin), muuta asiaa hänellä ei ollut.
Kyllä se ulkopuolisuud on käsinkosketeltavaa, koska toisenlaisista taistoista tulevilla on monissa asioissa myös todella naiivi tapa ajatella. Tai he olettavat samanlaisen helpon elämän, helpot valinnat ja muut koskemaan kaikkia. Kun taas itse on nähnyt sen raadollisuuden ja tajunnut, ettei moniinkaan asioihin ole yksinkertaisia vastauksia.
Luokkajutuissa voi olla paljon samaa, puheenaiheet, painotukset ja arvostukset, kiinnostuksenkohteet voivat olla todella erilaisia. Kuin vieraasta maasta. Ymmärrän hyvin tuon ulkopuolisuuden tunteen, minä tunsin sitä jopa anmattikoulussa. On vaikeaa löytää ihmisiä samalla taustalla monistakaan koulutusasteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eroja varmaan on perheissä, mutta kyllä meillä puhuttiin kotona hyvinkin syvätasolla yhteiskunnallisista asioista, puhuttiin latinaa sekä muita kieliä ja opeteltiin käytöstapoja eli perusetikettiä. Politiikka koko laajuudessaan oli yleisin keskustelunaihe ruokapöydässä. Näin oli kaikissa akateemisissa kaveriperheissä. Duunariperheissä mietittiin mitä kaunareissa tapahtui ja kuka naapuri teki mitä. Ihan erilaiset kuviot oli. Muistan aina, miten eräällä kotimaan kulttuurimatkalla oli mukana duunariperheen kaveri, joka vinkui koko matkan kun piti kävellä 500 metriä paikasta a paikkaan b ja käydä museoissa ja syödä ravintolassa ja valivali. Ei lähtenyt toiste mukaan ja varmasti molemmille parempi niin. Hän ei ollut käynyt juuri koskaan muualla kuin sukulaisten luona.
Lasketaanko peruskäytöstavat nykyään akateemisiksi hyveiksi? Ai jaa. Ja ravintolassa syöminen ja museoissa käynti? Olen eri mieltä.
Meillä ei keskusteltu politiikkaa akateemisesti ruokapöydässä, tosin kuolo korjasi perheenjäseniä niin ettei isoja pöytäseurueita muodostunut. Lähinnä syötiin, tapeltiin ja kysyttiin joko saa nousta. En herranen aika voi kuvitella akateemisia tuttavaperheitä joissa olisi lässytetty latinaksi. Jos vanhemmat puhuvatkin politiikkaa niin eivät ainakaan lapset. Tohtoreita piisaa.
Kuinkahan pieni prosentti akateemisista perheistä on jotain kulttuurielämämme kovaa ydintä?
Vierailija kirjoitti:
Voisin kuvitella, että tuossa on jotain samaa mitä minulla, vaikka olenkin vain ammattikorkeakoululainen. Tulen epävakaasta, alkoholistisesta ja väkivaltaisesta kodista. Sinällään meillä oli kulissit kunnossa, isä ei ollut katujuoppo silloin, mutta kotiolot oli täysin erilaiset, mitä monilla muilla. Jouduin jo ihan pienestä pitäen huolehtimaan itsestäni, kodin tilanne oli sellainen, ettei keskittyminen opiskeluihin onnistunut.
Törmään ulkopuolisuuden tunteeseen harva se päivä, kun olen tekemisissä ns. normaalien kanssa. Kiinnitän eri asioihin huomiota, olen kiinnostunut eri asioista johtuen taustastani, en ole huoleton ja vapaa, vaan vakava, varuillani. Puheenaiheet on erilaisia. Kun muut puhuvat perheestä, siis lapsuuden perheestä, en voi olla muuta kuin hiljaa, koska omasta perheestäni ei ole mitään kivaa sanottavaa. Mitä isäsi tekee? Noh, kuolee kohta alkoholiin. Kusi taas eilen allensa ja rähisi kotona. Käyttekö koskaan vanhemmillasi? No ei oikeastaan, isä on humalassa aamusta iltaan kunnes sammuu. Kun muut soittavat äidille/isälle ihan mistä tahansa, minä muistelen edellistä puhelua joitakin vuosia sitten, kun isä pyysi rahaa lainaan (alkoholiin), muuta asiaa hänellä ei ollut.
Kyllä se ulkopuolisuud on käsinkosketeltavaa, koska toisenlaisista taistoista tulevilla on monissa asioissa myös todella naiivi tapa ajatella. Tai he olettavat samanlaisen helpon elämän, helpot valinnat ja muut koskemaan kaikkia. Kun taas itse on nähnyt sen raadollisuuden ja tajunnut, ettei moniinkaan asioihin ole yksinkertaisia vastauksia.
Luokkajutuissa voi olla paljon samaa, puheenaiheet, painotukset ja arvostukset, kiinnostuksenkohteet voivat olla todella erilaisia. Kuin vieraasta maasta. Ymmärrän hyvin tuon ulkopuolisuuden tunteen, minä tunsin sitä jopa anmattikoulussa. On vaikeaa löytää ihmisiä samalla taustalla monistakaan koulutusasteista.
Tuo varmasti on todella tosi kokemus, mutta onhan alkoholisteja akateemisissakin perheissä. Seuraukset ovat lapselle ihan samoja, vaikka puitteet ovat fiinimmät. Sitä juuri tarkoitin, että pohjimmiltaan ei ole kyse yhteiskuntaluokista, vaan tunne erilaisuudesta ja huonommuudesta on peräisin psyykestä, koskee laajemmin sitä perhekonstellaatiota.
Jos akateemisesta varakkaasta perheestä oleva "putoaa" ovat seuraukset psyykkisesti ehkä kovemmatkin kuin ei-akateemisella taustalla. Ja näin käy yhä useammalle, nimenomaan on niin, että taustan avulla ei saa yhtään mitään, koska akateemisia on nykyään niin paljon, kilpailu on paljon kovempaa kuin ennen. Jo opiskeluaikoina pitää päästä oman alan töihin tai muuten tulee myöhemmin vaikeuksia saada töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hesarin vihe*vassari propagandaa, ei muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin kuvitella, että tuossa on jotain samaa mitä minulla, vaikka olenkin vain ammattikorkeakoululainen. Tulen epävakaasta, alkoholistisesta ja väkivaltaisesta kodista. Sinällään meillä oli kulissit kunnossa, isä ei ollut katujuoppo silloin, mutta kotiolot oli täysin erilaiset, mitä monilla muilla. Jouduin jo ihan pienestä pitäen huolehtimaan itsestäni, kodin tilanne oli sellainen, ettei keskittyminen opiskeluihin onnistunut.
Törmään ulkopuolisuuden tunteeseen harva se päivä, kun olen tekemisissä ns. normaalien kanssa. Kiinnitän eri asioihin huomiota, olen kiinnostunut eri asioista johtuen taustastani, en ole huoleton ja vapaa, vaan vakava, varuillani. Puheenaiheet on erilaisia. Kun muut puhuvat perheestä, siis lapsuuden perheestä, en voi olla muuta kuin hiljaa, koska omasta perheestäni ei ole mitään kivaa sanottavaa. Mitä isäsi tekee? Noh, kuolee kohta alkoholiin. Kusi taas eilen allensa ja rähisi kotona. Käyttekö koskaan vanhemmillasi? No ei oikeastaan, isä on humalassa aamusta iltaan kunnes sammuu. Kun muut soittavat äidille/isälle ihan mistä tahansa, minä muistelen edellistä puhelua joitakin vuosia sitten, kun isä pyysi rahaa lainaan (alkoholiin), muuta asiaa hänellä ei ollut.
Kyllä se ulkopuolisuud on käsinkosketeltavaa, koska toisenlaisista taistoista tulevilla on monissa asioissa myös todella naiivi tapa ajatella. Tai he olettavat samanlaisen helpon elämän, helpot valinnat ja muut koskemaan kaikkia. Kun taas itse on nähnyt sen raadollisuuden ja tajunnut, ettei moniinkaan asioihin ole yksinkertaisia vastauksia.
Luokkajutuissa voi olla paljon samaa, puheenaiheet, painotukset ja arvostukset, kiinnostuksenkohteet voivat olla todella erilaisia. Kuin vieraasta maasta. Ymmärrän hyvin tuon ulkopuolisuuden tunteen, minä tunsin sitä jopa anmattikoulussa. On vaikeaa löytää ihmisiä samalla taustalla monistakaan koulutusasteista.
Tuo varmasti on todella tosi kokemus, mutta onhan alkoholisteja akateemisissakin perheissä. Seuraukset ovat lapselle ihan samoja, vaikka puitteet ovat fiinimmät. Sitä juuri tarkoitin, että pohjimmiltaan ei ole kyse yhteiskuntaluokista, vaan tunne erilaisuudesta ja huonommuudesta on peräisin psyykestä, koskee laajemmin sitä perhekonstellaatiota.
Jos akateemisesta varakkaasta perheestä oleva "putoaa" ovat seuraukset psyykkisesti ehkä kovemmatkin kuin ei-akateemisella taustalla. Ja näin käy yhä useammalle, nimenomaan on niin, että taustan avulla ei saa yhtään mitään, koska akateemisia on nykyään niin paljon, kilpailu on paljon kovempaa kuin ennen. Jo opiskeluaikoina pitää päästä oman alan töihin tai muuten tulee myöhemmin vaikeuksia saada töitä.
Väkivaltaisia alkoholisteja on ihan jokaisessa yhteiskuntaluokassa. En korostanut tuota erikseen, koska itselleni se on niin itsestään selvää. Olen huomannut, että vanhempien edes jonkinlainen hyvä status (työpaikka, koulutus) antaa todennäköisemmin lapsille paremmat eväät, mitä niiden väkivaltaisten alkkisten, jotka ovat työttömiä ja ns. sossupummeja. Minäkin opin paskasta lapsuudesta huolimatta edes ponnistelemaan, opin tekemään kovasti töitä, koska sitä perheessä arvostettiin. On epätodennäköisenpää nousta mukaan yhteiskunnan normaaliin pyörimiseen mukaan, jos ei ole oppinut työntekoa, kotona ei ole arvostettu opiskelua. Että siinä mielessä akateemisten juoppojen lapsilla on kyllä tulevaisuudessa yleensä helpompaa, koska mm. koulutustausta periytyy. Ihan tutkimustenkin mukaan. Sossupummien lapsista tulee yleensä sossupummeja, ajateemisten lapsista yleensä akateemisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen akateemisten vanhempien lapsi eikä meillä koskaan puhuttu ruokapöydässä mistään päivänpolttavista aiheista. Mitään erityistä tukea en kotoa koulunkäyntiin saanut jos opiskelemaan kannustamista ja oman rauhan järjestämistä pääsykokeisiin lukemiseen ei lasketa. Ihan yhtä kovalla työllä se opintopaikka ja tutkinto minulle tuli vaativalta alalta kuin kaikille muillekin.
Vierailija kirjoitti:
Olen työkäistaustaisesta perheestä mutta pääsin heittämällä Helsinkiin ja Jyväskylään. Jäin Jyväskylään, mutta armeijan takia vasta vuotta myöhemmin kun muut kaverit. Huomasin sitten olevani aika yksin enkä osannut sosialisoitiin muiden kanssa ja opiskelu lopahti täysin.
En usko että taustalla oli merkitystä. Monet kavereistani olivat myös työläistaustaisia ja menivät yliopistoon. Introverttinä en vain päässyt opiskelurytmiin samalla kun armeijavuosi oli nollannut kaikki lukiossa opitut asiat.
Ei sillä kyllä väliä. Nykyään olen hyväpalkkaisessa ammatissa ilman tutkintoa. Sen sijaan eräs duunaritaustainen yliopiston suorittanut lukion ajan kaveri on DNA:n myyjänä... en jäänyt kyselemään mutta ilmeisesti fyysikoille ei ole juuri töitä täällä. Lapsuuden kaverini meni amikseen kone- ja metallilinjalle ja on töissä paperitehtaalla, palkka 70000€/vuosi.
Eli ei se yliopistokoulutus takaa kaikille työtä ja toisaalta ihan amisduuneillakin voi tienata hyvin. Viime kädessä jokainen on oman onnensa seppä.
SOSIALISOINTI = ottaa hyödyke yhteiseen käyttöön
Mitä ne opiskelukaverisi sieltä yliopistolta oikein sosialisoivat? Puhujanlehterinkö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti taustalla ei ole merkitystä kuin siinä, että jos vanhemmat ovat työttömiä sossun elättejä, ei lapsiakaan kannusteta opiskelemaan. Sitähän on tutkittu, että juuri tällainen tausta periytyy seuraavillekin polville. Mutta töissä olevat ammatin opiskelleet ovat samanlaisia duunareita, oli sitten amiksen käynyt tai maisteri tai jotain siltä väliltä.
No jaa, 2000-luvulla tuokin tulee muuttumaan.
Olen työtön maisteri ja kannustan lapsiani opiskelemaan.
Kaikesta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
On mielenkiintoista, että joillain ihmisillä on pokkaa dissata toisten omakohtaisia kokemuksia siitä miltä tuntuu olla yliopistolla ilman kodin antamaa esimerkkiä ja tukea. Kiistättekö toisten kokemuksia noin laajemminkin?
Kerropa yksikin esimerkki jossa dissataan jonkun kokemusta?
Sen sijaan sitä kritisoidaan, että näihin kokemuksiin näkyy sisältyvän sisäänrakennettu kokemus siitä, että akateemisten perheiden lapset saavat automaattisesti kotonaan esimerkkiä(?) ja tukea yliopisto-opiskeluihin. Joku voi saadakin, jotkut taas eivät kuten täällä on kerrottu myös omakohtaisena kokemuksena. Ikinä en ollut yliopistolla käynyt ennenkuin sinne pääsin.
Mikä on esimerkki akateemisuudesta jonka saa kotoa? Se että vanhempi on 30 vuotta sitten suorittanut eri alan yliopistotutkinnon. Miten se helpottaa opiskelua? Mikä tuki? Minä sain äidiltä joskus rahaa talvitakkiin mutta niin sai duunarin lapsikin, ja rikkaan kauppiaan. Lukiokurssit valitsin itse, ei prepattu jne.
Varmaan suvun ekana opiskelijana voi kohdata epäluuloja ja ennenkaikkea omassa suvussa jos kukaan ei ole käynyt peruskoulua pidempään. Elämä on. Rivien välistä voi lukea, että akateemisten perheiden lapsia jotenkin epäsuorasti syyllistetään perhetaustastaan -kyllä sulla on helppoa jne. tietämättä kenenkään taustoja. Lisäksi tähän joidenkin tuntemaan huonouden tunteeseen liitetään aina jokin ilmassa leijuva yhteiskunnallinen ulottuvuus mutta ei ratkaisuja. Mitä tälle nyt pitäisi sitten tehdä, kielletäänkö akateemisuus ettei kukaan tule akateemisesta perheestä? Näyttäkää maa jossa ei ole minkäänlaisia yhteiskuntaluokkia.
Suurin osa meistä on parin sukupolven takaa torppareiden ja pieneläjien jälkeläisiä, niin minäkin. Isoisäni aloitti työuransa tehtaan apupoikana. En jaksa tuntea huonommuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Eivät muut arvota työläistaustaista. Ei tuo tarkoita että kenenkään tarvitsee tietääkään että hän on työläidtaustalta. Hänellä on itsellä iso identiteettiongelma. Miten tuota on niin vaikea hahmottaa?
Entä jos teillä kukaan ei olisi lukenut kirjoja eikä osannut yhtään vierasta kieltä? Ollut koskaan käynyt ulkomailla?Näin juuri. Oma kokemukseni yliopistosta oli, että kurssikaverit olivat kaikki hyvinvoivien akateemisten jälkeläisiä. Useimmilla eliittilukiot takanaan ja kosketuspinta työläistaustaisiin minimaalinen. Eivät he olisi välttämättä duunarin lasta edes tunnistaneet, mutta duunarin lapsi tiesi välittömästi olevansa aivan erilaisessa maailmassa kuin professorin lapsi. Teen näin aikuisena toista tutkintoa ja nyt eroja ei näy, mutta minulla toki on pohjalla itsellänikin jo yksi akateeminen loppututkinto.
Saanko suoraan kysyä mikä oli pääaineesi? Itse opiskelin 90-luvulla luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Meitä oli sellainen 10-12 hengen tiivis remakka opiskelijaporukka jossa oli tasan 2 akateemisten vanhempien lasta, minä olin toinen heistä. Todella moni oli maalta tai työväenluokkaisesta perheestä vaikkakin suvussa saattoi olla monenlaista väkeä. Kyllä, me keskustelimme täysin avoimesti vanhempien ammateista kuten ystävien kuuluu. Tässä muutamia huomioita tähän keskusteluun:
- Toiseuden kokemus: aika harva ihminen ei koe toiseutta jossain porukassa. Ikävä juttu, mutta ei yhteiskunnan vika. Ylempää keskiluokkaa saa haukkua avoimesti: "lääkäreiden kakakat". Puhupa duunareiden kakaroista, olet kamala. Minua on kiusattu vanhempieni ammatin takia (ei lääkäri).
-Opiskelukaverini vanhemmat olivat olleet ikänsä tehtaassa töissä ja heidän palkkatasonsa oli muuten todella korkea. Muutenkin kunnon väkeä. Oletatteko tämän olleen este tytön opiskelulle? Mistä tiedätte olivatko muut suvun jäsenet tehdastyöläisiä?
-Olen akateemisesta perheestä. Kuvitteletteko te v...u todellakin että meillä puhuttiin illat latinaa ja vietettiin kolmen ruokalajin illallisia? Akateemiset tavat ja etiketti??? Mitä ihmettä? Mitä ne ovat? Harjoitellaako teillä kotona promootioita ja pukeudutaan mustaan iltapukuun? Onko se toisaalta muilta pois jos näin tehdään? Mitään henkistä tukea en ole opiskeluihini saanut. Rahaa sain joskus. Opiskelukavereideni kanssa puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä ja ennenkaikkea siitä missä vedetään keittoa ensi viikonloppuna.
-Työväen ja keskiluokka saa Suomessa palkkaa ja lapsilla on sama peruskoulu. Lukiokirjat maksavat, mutta kituuttava pätkätyöläinen akateeminen versus hyväpalkkainen duunari - mitä eroa? Meillä ei ole korkeita lukukausimaksuja. Moni ammattikouluun mennyt on ansainnut täyttä palkkaa jo 8 vuotta ennen kuin se akateeminen. Työväenluokka tai alempi keskiluokka ei ole mikään sairaus eikä estä opiskelua. Puhuttaisiinko niistä todella syrjäytyneistä ihmisistä jotka elävät rikkinäisen lapsuuden ja joilla ei ole minkäänlaista tukea ja opiskelurauhaa kotona?
- Ja vielä asian vierestä: miksi yliopistokoulutuksella mitataan onnistumista elämässä ja mangutaan kun ammattikoulutuksen saaneen lapsi menee amikseen? Tämähän on halventavaa työläisammatteja kohtaan. Mitä vikaa niissä on? Ei yliopistokoulutus ole avain onneen. Tunnen monia ihmisiä joita ei edes kiinnosta korkeakoulutus eivätkä he vaivaa sillä päätään.
Nuo "akateemisessa perheessä" opetetut "akateeminen etiketti ja tavat" on kyllä paras veto tähän mennessä :D Minäkin tulen akateemisesta perheestä ja ei meidän arkielomme kyllä poikennut mitenkään duunariperheestä, ihan yhtä ihmeissäni olin minäkin yliopistomaailmasta kuin muutkin. Taitaa olla todella harvassa ne elämäntapa-akateemiset jotka lukevat lapsilleen sivistyssanakirjaa iltasaduksi.
Niinpä niin. Sinä olet siis itse akateemisesta perheestä, eli sokeutunut sille että kaikilla ei ole ne samat lähtökohdat. Kukaan ei oleta vitsikkäästi, että sivistyssanakirjaa luetaan iltasaduksi. Ei tarvitse, kun todennäköisesti se arkikäytössä oleva sanasto on jo rikkaampaa. Sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaisia lähtökohtia ihmisillä on. Samat makaronilaatikot on kaikilla, mutta erot onkin siinä onko esimerkiksi kotona käytetty rikasta kieltä, onko ylipäätään luettu mitään, onko se sosiaalinen verkosto muita keskiluokkaisia vaiko kenties peruspersurekkamiehenvakolaisia. Mutta ei sitä tajua jos ei halua. Aina pääsee ylöspäin jos haluaa, mutta kyse onkin siitä että onko se yhtä helppoa vai onko toisille taustansa vuoksi helpompaa.
Akateemisia ovat nykyisin lähes kaikki, pk-seudulla yli puolet väestöstä. Se ei selitä oikein mitään enää vanhempien taustasta puhumattakaan. Itse olen ei-akateemisesta perheestä ja menestynyt huomattavasti paremmin työelmässä kuin muutama opiskelukaveri, jolle siis sinun mukaasi olisi pitänyt olla kaikki helppoa, mutta eivät vain ole saaneet tuulta siipiensä alle. Typeriä tuollaiset yleistykset.
Tämähän on täyttä sontaa. Lähes 30%:lla maan väestöstä ei ole edes peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Uudellamaalla korkea-asteen on suorittanut noin 37% väestöstä, mikä on korkein koulutusaste maakunnallisessa vertailussa. Korkeakoulutuksen on muissa kunnissa Uuttamaata ja Pirkanmaata lukuunottamatta suorittanut korkeintaan 30% eli alle kolmasosa väestöstä.
https://www.stat.fi/til/vkour/2016/vkour_2016_2017-11-02_tie_001_fi.html
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Eivät muut arvota työläistaustaista. Ei tuo tarkoita että kenenkään tarvitsee tietääkään että hän on työläidtaustalta. Hänellä on itsellä iso identiteettiongelma. Miten tuota on niin vaikea hahmottaa?
Entä jos teillä kukaan ei olisi lukenut kirjoja eikä osannut yhtään vierasta kieltä? Ollut koskaan käynyt ulkomailla?Näin juuri. Oma kokemukseni yliopistosta oli, että kurssikaverit olivat kaikki hyvinvoivien akateemisten jälkeläisiä. Useimmilla eliittilukiot takanaan ja kosketuspinta työläistaustaisiin minimaalinen. Eivät he olisi välttämättä duunarin lasta edes tunnistaneet, mutta duunarin lapsi tiesi välittömästi olevansa aivan erilaisessa maailmassa kuin professorin lapsi. Teen näin aikuisena toista tutkintoa ja nyt eroja ei näy, mutta minulla toki on pohjalla itsellänikin jo yksi akateeminen loppututkinto.
Saanko suoraan kysyä mikä oli pääaineesi? Itse opiskelin 90-luvulla luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Meitä oli sellainen 10-12 hengen tiivis remakka opiskelijaporukka jossa oli tasan 2 akateemisten vanhempien lasta, minä olin toinen heistä. Todella moni oli maalta tai työväenluokkaisesta perheestä vaikkakin suvussa saattoi olla monenlaista väkeä. Kyllä, me keskustelimme täysin avoimesti vanhempien ammateista kuten ystävien kuuluu. Tässä muutamia huomioita tähän keskusteluun:
- Toiseuden kokemus: aika harva ihminen ei koe toiseutta jossain porukassa. Ikävä juttu, mutta ei yhteiskunnan vika. Ylempää keskiluokkaa saa haukkua avoimesti: "lääkäreiden kakakat". Puhupa duunareiden kakaroista, olet kamala. Minua on kiusattu vanhempieni ammatin takia (ei lääkäri).
-Opiskelukaverini vanhemmat olivat olleet ikänsä tehtaassa töissä ja heidän palkkatasonsa oli muuten todella korkea. Muutenkin kunnon väkeä. Oletatteko tämän olleen este tytön opiskelulle? Mistä tiedätte olivatko muut suvun jäsenet tehdastyöläisiä?
-Olen akateemisesta perheestä. Kuvitteletteko te v...u todellakin että meillä puhuttiin illat latinaa ja vietettiin kolmen ruokalajin illallisia? Akateemiset tavat ja etiketti??? Mitä ihmettä? Mitä ne ovat? Harjoitellaako teillä kotona promootioita ja pukeudutaan mustaan iltapukuun? Onko se toisaalta muilta pois jos näin tehdään? Mitään henkistä tukea en ole opiskeluihini saanut. Rahaa sain joskus. Opiskelukavereideni kanssa puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä ja ennenkaikkea siitä missä vedetään keittoa ensi viikonloppuna.
-Työväen ja keskiluokka saa Suomessa palkkaa ja lapsilla on sama peruskoulu. Lukiokirjat maksavat, mutta kituuttava pätkätyöläinen akateeminen versus hyväpalkkainen duunari - mitä eroa? Meillä ei ole korkeita lukukausimaksuja. Moni ammattikouluun mennyt on ansainnut täyttä palkkaa jo 8 vuotta ennen kuin se akateeminen. Työväenluokka tai alempi keskiluokka ei ole mikään sairaus eikä estä opiskelua. Puhuttaisiinko niistä todella syrjäytyneistä ihmisistä jotka elävät rikkinäisen lapsuuden ja joilla ei ole minkäänlaista tukea ja opiskelurauhaa kotona?
- Ja vielä asian vierestä: miksi yliopistokoulutuksella mitataan onnistumista elämässä ja mangutaan kun ammattikoulutuksen saaneen lapsi menee amikseen? Tämähän on halventavaa työläisammatteja kohtaan. Mitä vikaa niissä on? Ei yliopistokoulutus ole avain onneen. Tunnen monia ihmisiä joita ei edes kiinnosta korkeakoulutus eivätkä he vaivaa sillä päätään.
Nuo "akateemisessa perheessä" opetetut "akateeminen etiketti ja tavat" on kyllä paras veto tähän mennessä :D Minäkin tulen akateemisesta perheestä ja ei meidän arkielomme kyllä poikennut mitenkään duunariperheestä, ihan yhtä ihmeissäni olin minäkin yliopistomaailmasta kuin muutkin. Taitaa olla todella harvassa ne elämäntapa-akateemiset jotka lukevat lapsilleen sivistyssanakirjaa iltasaduksi.
Niinpä niin. Sinä olet siis itse akateemisesta perheestä, eli sokeutunut sille että kaikilla ei ole ne samat lähtökohdat. Kukaan ei oleta vitsikkäästi, että sivistyssanakirjaa luetaan iltasaduksi. Ei tarvitse, kun todennäköisesti se arkikäytössä oleva sanasto on jo rikkaampaa. Sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaisia lähtökohtia ihmisillä on. Samat makaronilaatikot on kaikilla, mutta erot onkin siinä onko esimerkiksi kotona käytetty rikasta kieltä, onko ylipäätään luettu mitään, onko se sosiaalinen verkosto muita keskiluokkaisia vaiko kenties peruspersurekkamiehenvakolaisia. Mutta ei sitä tajua jos ei halua. Aina pääsee ylöspäin jos haluaa, mutta kyse onkin siitä että onko se yhtä helppoa vai onko toisille taustansa vuoksi helpompaa.
Todella alentavaa olettaa, että ei-akateeminen ei voisi puhua lapselleen rikasta kieltä tai lukea hänelle. Työväenluokassako sanotaan lapselle "ugh" ja luetaan vain seiskaa? Köyhällä voi olla todella hyvä tukiverkosto, antoisa lapsuus ja virikkeellinen kasvuympäristö. Aika alentavaa myös kertoa vastauksena lyhyeen postaukseen että toisella ei ole "mitään käsitystä" ihmisten erilaisista lähtökohdista. t. maisteri joka alkaa kohta katsomaan höpösarjojen uusintoja telkkarista ja kuuntelee sitten asiaohjelmaa radiosta.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen työläisperheestä, opiskellut Helsingin yliopistossa sekä valtiotieteellisessä että humanistisessa tiedekunnassa, ja allekirjoitan täysin tuon artikkelin. Hyvin samanlaisia kokemuksia itselläni. En muista, että vanhempieni ammatteja olisi koskaan kysytty, mutta usein oli helppoa tunnistaa muut työläistaustaiset opiskelijat. Heidän seurassaan oli usein luontevampi olla, vaikka muutkin olivat mukavampia.
Mieheni on professorisperheestä, ja ole vuosien mittaan huomannut, että hänellä on lapsuudesta alkaen hyvin erilaisia kokemuksia kuin minulla. Hänen kotonaan esim. pidettiin itsestäänselvänä, että lapset menevät yliopistoon. Minä taas olen meidän suvun outolintu. Miehen suvussa voidaan sujuvasti ja luonnollisesti keskustella perhepäivällisillä vaikka kirjallisuuden klassikoista tai ajankohtaisista asioista syvällisemmällä tasolla, kun meillä puhutaan naapurin Pirkosta, ja poliittinen kommentointi on luokkaa ”se Soinin Timo kyllä puhuu paljon paskaa”. Vaikea selittää eroa, mutta se on yllättävän suuri. Meni jokunen vuosi tottua.
Allekirjoitan tämän, minulla sama tausta, opiskelupaikka, oppiaineet sekä miehenkin tausta.
Yksi vieraannuttava tekijä itselläni oli yliopistolla se, että termit ja kaikki oli uutta. Opintojen suunnittelu, osakuntatoiminta (juomalaulut), tenteistä sopiminen ym. Akateeminen kulttuuri, joka miehelleni oli tuttua pelkistä kotitaustoista ja ruokapöytäkeskusteluista, oli minulle täysin vieras maailma. Näihin en saanut kotoa apua.
Jollakin tasolla oma tausta myös nolotti, en kehdannut siitä ainakaan kenellekään sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin kuvitella, että tuossa on jotain samaa mitä minulla, vaikka olenkin vain ammattikorkeakoululainen. Tulen epävakaasta, alkoholistisesta ja väkivaltaisesta kodista. Sinällään meillä oli kulissit kunnossa, isä ei ollut katujuoppo silloin, mutta kotiolot oli täysin erilaiset, mitä monilla muilla. Jouduin jo ihan pienestä pitäen huolehtimaan itsestäni, kodin tilanne oli sellainen, ettei keskittyminen opiskeluihin onnistunut.
Törmään ulkopuolisuuden tunteeseen harva se päivä, kun olen tekemisissä ns. normaalien kanssa. Kiinnitän eri asioihin huomiota, olen kiinnostunut eri asioista johtuen taustastani, en ole huoleton ja vapaa, vaan vakava, varuillani. Puheenaiheet on erilaisia. Kun muut puhuvat perheestä, siis lapsuuden perheestä, en voi olla muuta kuin hiljaa, koska omasta perheestäni ei ole mitään kivaa sanottavaa. Mitä isäsi tekee? Noh, kuolee kohta alkoholiin. Kusi taas eilen allensa ja rähisi kotona. Käyttekö koskaan vanhemmillasi? No ei oikeastaan, isä on humalassa aamusta iltaan kunnes sammuu. Kun muut soittavat äidille/isälle ihan mistä tahansa, minä muistelen edellistä puhelua joitakin vuosia sitten, kun isä pyysi rahaa lainaan (alkoholiin), muuta asiaa hänellä ei ollut.
Kyllä se ulkopuolisuud on käsinkosketeltavaa, koska toisenlaisista taistoista tulevilla on monissa asioissa myös todella naiivi tapa ajatella. Tai he olettavat samanlaisen helpon elämän, helpot valinnat ja muut koskemaan kaikkia. Kun taas itse on nähnyt sen raadollisuuden ja tajunnut, ettei moniinkaan asioihin ole yksinkertaisia vastauksia.
Luokkajutuissa voi olla paljon samaa, puheenaiheet, painotukset ja arvostukset, kiinnostuksenkohteet voivat olla todella erilaisia. Kuin vieraasta maasta. Ymmärrän hyvin tuon ulkopuolisuuden tunteen, minä tunsin sitä jopa anmattikoulussa. On vaikeaa löytää ihmisiä samalla taustalla monistakaan koulutusasteista.
Tuo varmasti on todella tosi kokemus, mutta onhan alkoholisteja akateemisissakin perheissä. Seuraukset ovat lapselle ihan samoja, vaikka puitteet ovat fiinimmät. Sitä juuri tarkoitin, että pohjimmiltaan ei ole kyse yhteiskuntaluokista, vaan tunne erilaisuudesta ja huonommuudesta on peräisin psyykestä, koskee laajemmin sitä perhekonstellaatiota.
Jos akateemisesta varakkaasta perheestä oleva "putoaa" ovat seuraukset psyykkisesti ehkä kovemmatkin kuin ei-akateemisella taustalla. Ja näin käy yhä useammalle, nimenomaan on niin, että taustan avulla ei saa yhtään mitään, koska akateemisia on nykyään niin paljon, kilpailu on paljon kovempaa kuin ennen. Jo opiskeluaikoina pitää päästä oman alan töihin tai muuten tulee myöhemmin vaikeuksia saada töitä.
Väkivaltaisia alkoholisteja on ihan jokaisessa yhteiskuntaluokassa. En korostanut tuota erikseen, koska itselleni se on niin itsestään selvää. Olen huomannut, että vanhempien edes jonkinlainen hyvä status (työpaikka, koulutus) antaa todennäköisemmin lapsille paremmat eväät, mitä niiden väkivaltaisten alkkisten, jotka ovat työttömiä ja ns. sossupummeja. Minäkin opin paskasta lapsuudesta huolimatta edes ponnistelemaan, opin tekemään kovasti töitä, koska sitä perheessä arvostettiin. On epätodennäköisenpää nousta mukaan yhteiskunnan normaaliin pyörimiseen mukaan, jos ei ole oppinut työntekoa, kotona ei ole arvostettu opiskelua. Että siinä mielessä akateemisten juoppojen lapsilla on kyllä tulevaisuudessa yleensä helpompaa, koska mm. koulutustausta periytyy. Ihan tutkimustenkin mukaan. Sossupummien lapsista tulee yleensä sossupummeja, ajateemisten lapsista yleensä akateemisia.
Näinhän se on. Kuitenkaan se ei ole niin yksioikoista, että tausta estäisi tai automaattisesti toisi tietyn lopputuloksen. Kun koulutus on ilmaista, niin muilla tekijöillä (älykkyys, persoonallisuus, perheolot) kuin varakkuudella ja yhteiskuntaluokalla on enemmän merkitystä kuin maissa, joissa jengi jakautuu jo alakoulussa yksityisiin ja julkisiin kouluihin vanhempien varallisuuden mukaan. Tasaisten tuloerojen maissa voi sitten julkaista kohujuttuja siitä, että luokkaeroja on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mielenkiintoista, että joillain ihmisillä on pokkaa dissata toisten omakohtaisia kokemuksia siitä miltä tuntuu olla yliopistolla ilman kodin antamaa esimerkkiä ja tukea. Kiistättekö toisten kokemuksia noin laajemminkin?
Kerropa yksikin esimerkki jossa dissataan jonkun kokemusta?
Sen sijaan sitä kritisoidaan, että näihin kokemuksiin näkyy sisältyvän sisäänrakennettu kokemus siitä, että akateemisten perheiden lapset saavat automaattisesti kotonaan esimerkkiä(?) ja tukea yliopisto-opiskeluihin. Joku voi saadakin, jotkut taas eivät kuten täällä on kerrottu myös omakohtaisena kokemuksena. Ikinä en ollut yliopistolla käynyt ennenkuin sinne pääsin.
Mikä on esimerkki akateemisuudesta jonka saa kotoa? Se että vanhempi on 30 vuotta sitten suorittanut eri alan yliopistotutkinnon. Miten se helpottaa opiskelua? Mikä tuki? Minä sain äidiltä joskus rahaa talvitakkiin mutta niin sai duunarin lapsikin, ja rikkaan kauppiaan. Lukiokurssit valitsin itse, ei prepattu jne.
Varmaan suvun ekana opiskelijana voi kohdata epäluuloja ja ennenkaikkea omassa suvussa jos kukaan ei ole käynyt peruskoulua pidempään. Elämä on. Rivien välistä voi lukea, että akateemisten perheiden lapsia jotenkin epäsuorasti syyllistetään perhetaustastaan -kyllä sulla on helppoa jne. tietämättä kenenkään taustoja. Lisäksi tähän joidenkin tuntemaan huonouden tunteeseen liitetään aina jokin ilmassa leijuva yhteiskunnallinen ulottuvuus mutta ei ratkaisuja. Mitä tälle nyt pitäisi sitten tehdä, kielletäänkö akateemisuus ettei kukaan tule akateemisesta perheestä? Näyttäkää maa jossa ei ole minkäänlaisia yhteiskuntaluokkia.
Suurin osa meistä on parin sukupolven takaa torppareiden ja pieneläjien jälkeläisiä, niin minäkin. Isoisäni aloitti työuransa tehtaan apupoikana. En jaksa tuntea huonommuutta.
Kukahan tässä nyt rypee kritiikissä ja huonommuudessa? Oma kokemukseni oli, että aivan kuutamolla olin yliopistolla toisin kuin kurssitoverit, joilla oli akateeminen koti ja käsitys siellä siitä mitä yliopisto edes on. Yksi akateemisen lapsi oli vielä enemmän pihalla, mutta hänen professori-isänsä oli rapajuoppo. Kukaan ei vaadi akateemisten lapsia muuttumaan muuten kuin ymmärtämään, että kaikki eivät tule samasta kuplasta kuin he.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mielenkiintoista, että joillain ihmisillä on pokkaa dissata toisten omakohtaisia kokemuksia siitä miltä tuntuu olla yliopistolla ilman kodin antamaa esimerkkiä ja tukea. Kiistättekö toisten kokemuksia noin laajemminkin?
Kerropa yksikin esimerkki jossa dissataan jonkun kokemusta?
Sen sijaan sitä kritisoidaan, että näihin kokemuksiin näkyy sisältyvän sisäänrakennettu kokemus siitä, että akateemisten perheiden lapset saavat automaattisesti kotonaan esimerkkiä(?) ja tukea yliopisto-opiskeluihin. Joku voi saadakin, jotkut taas eivät kuten täällä on kerrottu myös omakohtaisena kokemuksena. Ikinä en ollut yliopistolla käynyt ennenkuin sinne pääsin.
Mikä on esimerkki akateemisuudesta jonka saa kotoa? Se että vanhempi on 30 vuotta sitten suorittanut eri alan yliopistotutkinnon. Miten se helpottaa opiskelua? Mikä tuki? Minä sain äidiltä joskus rahaa talvitakkiin mutta niin sai duunarin lapsikin, ja rikkaan kauppiaan. Lukiokurssit valitsin itse, ei prepattu jne.
Varmaan suvun ekana opiskelijana voi kohdata epäluuloja ja ennenkaikkea omassa suvussa jos kukaan ei ole käynyt peruskoulua pidempään. Elämä on. Rivien välistä voi lukea, että akateemisten perheiden lapsia jotenkin epäsuorasti syyllistetään perhetaustastaan -kyllä sulla on helppoa jne. tietämättä kenenkään taustoja. Lisäksi tähän joidenkin tuntemaan huonouden tunteeseen liitetään aina jokin ilmassa leijuva yhteiskunnallinen ulottuvuus mutta ei ratkaisuja. Mitä tälle nyt pitäisi sitten tehdä, kielletäänkö akateemisuus ettei kukaan tule akateemisesta perheestä? Näyttäkää maa jossa ei ole minkäänlaisia yhteiskuntaluokkia.
Suurin osa meistä on parin sukupolven takaa torppareiden ja pieneläjien jälkeläisiä, niin minäkin. Isoisäni aloitti työuransa tehtaan apupoikana. En jaksa tuntea huonommuutta.
Huutelen vähän sivusta, pahoittelut. Tuskin kukaan tarkoittaa, että kaikki akateemiset perheet ovat sellaisia ja tällaisia ja kaikissa tuetaan ja tehtaillaan lapsista tohtoreita. Se vain on yleisempää, mitä muissa perheissä. Eikä ulkopuolisuuden tunteet ja eri taustojen pohdinnoista kannata ottaa itseensä, ei se ole mitään henkilökohtaista ketään kohtaan. Eikä siinä ole mitään väärää, jos lähtökohdat ovat valoisammat ja helpommat mitä joillakin muilla, ei se tee ketään huonommaksi. Erilaiset lähtökohdat on silti hyvä tiedostaa, ettei unohdu politikkojen tapaan sinne omaan kuplaansa, että tottakai kaikilla on samat mahdollisuudet. Siis tätä jokainen voi olla mestari jos vain haluaa -lätinää. On hyvä tiedostaa, että ihmisillä on eri taustoja. Ja itse kunkin voi olla hyvä miettiä niitä omia taustojaan suhteessa muihin. Neutraalisti, ei syyllistäen tai syyllistyen.
En minä ainakaan syyllistä tai panettele ihmisiä, joilla elämä on ollut helpompaa. En todellakaan halua muille samoja lähtökohtia mitä itselleni. Mutta omalle ulkopuolisuuden tunteelle ei oikein mahda mitään. (En nyt muista omaa numeroa)
Alue: Aihe vapaa
Niinpä niin. Sinä olet siis itse akateemisesta perheestä, eli sokeutunut sille että kaikilla ei ole ne samat lähtökohdat. Kukaan ei oleta vitsikkäästi, että sivistyssanakirjaa luetaan iltasaduksi. Ei tarvitse, kun todennäköisesti se arkikäytössä oleva sanasto on jo rikkaampaa. Sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaisia lähtökohtia ihmisillä on. Samat makaronilaatikot on kaikilla, mutta erot onkin siinä onko esimerkiksi kotona käytetty rikasta kieltä, onko ylipäätään luettu mitään, onko se sosiaalinen verkosto muita keskiluokkaisia vaiko kenties peruspersurekkamiehenvakolaisia. Mutta ei sitä tajua jos ei halua. Aina pääsee ylöspäin jos haluaa, mutta kyse onkin siitä että onko se yhtä helppoa vai onko toisille taustansa vuoksi helpompaa.