"Työläistaustainen opiskelija on yhä yliopistossa kuin vieraalla maalla" - Oikeasti?

Jos haluaa hienompiin piireihin, niin ei se pelkästään koulua käymällä onnistu. Kyllä sinne pitää syntyä. Mutta miksi joku työläisperheen lapsi sinne edes haluaisi? Ei niille rapujuhlillamole mitään tekemistä opiskelun ja työelämän kanssa. Tai no johtoryhmään ei ole pääsyä tai toimariksi suoraan koulusta, mutta noin muuten elämässä pärjää kyllä vaatimattomampikin.

Millä rahalla akateeminen pätkätyöläinen hankkii jälkikasvulleen keskustayksiöt? Kas kun kaikki akateemiset eivät ole juristeja tai ylilääkäreitä.

Joillakin taitaa nyt mennä sekaisin akateemiset ja suomenruotsalaiset.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ainakin tunnistin itseni tekstistä. Ei ollut helppoa mennä duunariperheestä yliopistoon. Jotenkin et kuulunut ''joukkoon''.  Kaikki oli erilaista puhetavasta lähtien aina kotikeskusteluihin asti. Toisaalta en kuulunut enää kotiinkaan. Arvomaailmani muuttui perheestäni huomattavasti sekä koulutustani suorastaan pilkattiin kotona ja pidettiin turhana.

''Etuoikeutetussa asemassa olevat ihmiset eivät useinkaan havaitse tai ymmärrä sitä, että kyse on myös kotiympäristöstä opituista erilaisista arvostuksista. Hyväosaisten arvostukset määrittyvät yhteiskunnan keskiluokkaisessa kulttuurissa automaattisesti "oikeiksi" valinnoiksi.'' 

Tämä! 

Samat on kokemukset opintojen alkuvaiheilta. Ei sitä osaa selittää. Vierauden tunne ja junttimainen olo. Kotona "liikaviisas". Mutta työelämä käänsi asiat päälaelleen. Puhuin asiakkaiden kanssa samaa kieltä ja pärjäsin jo vastavalmistuneena tiukoissa tilanteissa paremmin kuin moni keskiluokan edustaja. Ei ollut ketään, joka olisi jeesannut tai tukenut saati järkännyt niitä duunimestoja. Omillaan pärjääminen on kai se paras oppi, minkä kotoani olen saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puuttumatta poikkeuksiin, joita aina ilmenee, voidaan katsoa jo peruskodeissa selvä ero kouluttamattomien ihmisten koteihin versus akateemisiin koteihin. Ensimmäisessä ryhmässä on hyvät medialaitteet, jälkimmäisestä voi löytyä kirjoja. Peruskoulusta on todettu, että akateemisten lapset menestyvät paremmin kuin kouluttamattomien. Eivät älynsä tai ahkeruutensa vuoksi, vaan koska vanhemmat osaavat ohjata heitä erilaisille erityisluokille. Rahvas sitten istuu luokissa, jonne on integroitu kaikki erityisryhmät ja oppiminen on hitaampaa. Yliopistoon tulee moni valmennuskurssien jälkeen, suhteellisen kalliita maksaa nekin. Lienee sanomattakin selvää, että duunarilapsien yliopistoon päätyvä prosentti on jotain aivan muuta kuin akateemisten perheiden vesojen prosentit. Tilannetta muuttaa vielä yliopiston valinta. Kainuusta ei välttämättä ole varaa hakeutua Helsinkiin, jossa opettajan palkoilla ei osteta lapselle opiskelijaboksia. Sen sijaan professorin lapsi voi opiskella joko kotoa käsin tai isän sijoitusasunnosta käsin. Sitä minä en kyllä ymmärrä miksi täällä menee niin vahvasti joillain herne nenään kerrottaessa, että kaikilla ei ole tasavertaiset mahdollisuudet opiskella eivätkä kaikki saa kannustusta luontevasti yliopistoon hakeutua ja siellä menestyä.

Se on selvä, etteivät nallekarkit mene tasan maailmassa. Kyse onkin siitä, että kun sinne yliopistoon on päästy, ei siellä ole väliä oletko professorin tenava vai siivoojan. Tietenkin voi olla hauskempaa opiskella vanhempien sijoitusasunnosta käsin kuin pienestä soluasunnosta ponnistaa, mutta outolinnuksi ei yliopistolla tarvitse tuntea itseään vain siitä syystä, että ei ole akateemisesta perheestä. 

Olen eri mieltä. Miksi mm. proffat kyselisivät vanhempien ammatteja, asuinpaikkaa ym. jossei sillä olisi merkitystä mielipiteenmuodostukselle. Minulta kysytty opiskelijana työhaastattelussakin mitä vanhemmat tekevät. Sanoin aina että yrittäjiä. Totuus on että yritys on, mutta toinen makaa vain kotona, on mt-ongelmainen. Toinen tekee töitä, mutta ulosotossa jatkuvasti. Ulosottomiehenkin ehdin lapsena tavata, oikeudeltakaan ei vältytty jne. Kyllä tämä aiheuttanut epäluuloja akateemisissa miesystävissä aikoinaan. Muutama sanonut että luultiin joksikin köyhäksi vaatteiden perusteella (hm, zara jne). muilla gant ja paljon vaatteita.

Ei ole meidän mukuloilta vanhemmista kysytty ikinä mitään. Ovat kumpikin olleet yliopistolla kesäduunissa ja laskareita pitämässä, eikä ketään ole kiinnostanut heidän vanhempansa pennin vertaa. Toisen lapsen kumppani tietää myös hyvin, että toinen vanhemmista on ollut vuosia ulosotossa. Eipä ole tätä akateemista kumppania hetkauttanut.

Taitaa huono itsetunto aiheuttaa vainoharhaisuutta. Jos tuntee itsensä muita huonommaksi, siinä ei auta muiden tekemiset ja sanomiset yhtään mitään. Jos taas tuntee itsensä yhtä hyväksi kuin muut, siinä ei myöskään toisten tekemiset ja sanomiset vaikuta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Millä rahalla akateeminen pätkätyöläinen hankkii jälkikasvulleen keskustayksiöt? Kas kun kaikki akateemiset eivät ole juristeja tai ylilääkäreitä.

Sitä täällä on yritetty kertoa vaikka kuinka monta kertaa, tuloksetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh. Eivät muut arvota työläistaustaista. Ei tuo tarkoita että kenenkään tarvitsee tietääkään että hän on työläidtaustalta. Hänellä on itsellä iso identiteettiongelma. Miten tuota on niin vaikea hahmottaa?

Entä jos teillä kukaan ei olisi lukenut kirjoja eikä osannut yhtään vierasta kieltä? Ollut koskaan käynyt ulkomailla?

Näin juuri. Oma kokemukseni yliopistosta oli, että kurssikaverit olivat kaikki hyvinvoivien akateemisten jälkeläisiä. Useimmilla eliittilukiot takanaan ja kosketuspinta työläistaustaisiin minimaalinen. Eivät he olisi välttämättä duunarin lasta edes tunnistaneet, mutta duunarin lapsi tiesi välittömästi olevansa aivan erilaisessa maailmassa kuin professorin lapsi. Teen näin aikuisena toista tutkintoa ja nyt eroja ei näy, mutta minulla toki on pohjalla itsellänikin jo yksi akateeminen loppututkinto.

Ei se ihan noinkaan ole. Kyllä työläistaustaiset on kohtuullisen helppo tunnistaa ainakin, jos lähemmin tutustuu. Joku täällä sanoikin, että kokee, ettei osaa puhua luontevasti sellaisista aiheista, jotka ovat toisille tuttuja jo kotitaustasta. Tottakai sen aistii toisinkin päin: miksihän tuolla ei ole tähän asiaan mitään kantaa. Opiskelukavereilla käydessä eron huomasi myös siinä, millaista ruokaa laittoi kotona, mitä lehtiä tilasi tai millaisia esineitä piti kotonaan. Yksi rikkisen perhetaustan tuntumerkkejä niin työläis- kuin akateemistaustaisissakin oli se, että kotona mikään ei muistuta kotipuolesta.

Mun isän suvussa on oltu jo vuosisatoja kohtuullisen hyvinvoivia. Ei mitään yhteiskunnan kermaa, mutta ihan OK. Sen olen huomannut sukua taaksepäin katsoessa, että jotenkin ne ”kaiken” menettäneetkin ovat pudonneet jaloilleen, selviytyneet ja saaneet elämän järjestykseen. Evakkoon lähtökään ei katkeroittanut, vaikka sinne jäi kaikki. Asenne on ollut, että eteenpäin vaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ainakin tunnistin itseni tekstistä. Ei ollut helppoa mennä duunariperheestä yliopistoon. Jotenkin et kuulunut ''joukkoon''.  Kaikki oli erilaista puhetavasta lähtien aina kotikeskusteluihin asti. Toisaalta en kuulunut enää kotiinkaan. Arvomaailmani muuttui perheestäni huomattavasti sekä koulutustani suorastaan pilkattiin kotona ja pidettiin turhana.

''Etuoikeutetussa asemassa olevat ihmiset eivät useinkaan havaitse tai ymmärrä sitä, että kyse on myös kotiympäristöstä opituista erilaisista arvostuksista. Hyväosaisten arvostukset määrittyvät yhteiskunnan keskiluokkaisessa kulttuurissa automaattisesti "oikeiksi" valinnoiksi.'' 

Tämä! 

Samat on kokemukset opintojen alkuvaiheilta. Ei sitä osaa selittää. Vierauden tunne ja junttimainen olo. Kotona "liikaviisas". Mutta työelämä käänsi asiat päälaelleen. Puhuin asiakkaiden kanssa samaa kieltä ja pärjäsin jo vastavalmistuneena tiukoissa tilanteissa paremmin kuin moni keskiluokan edustaja. Ei ollut ketään, joka olisi jeesannut tai tukenut saati järkännyt niitä duunimestoja. Omillaan pärjääminen on kai se paras oppi, minkä kotoani olen saanut.

Minulla oli vastaava ulkopuolisuutta oli ex-miehen eräiden sukulaisten kanssa. Miehellä oli kyllä AMK-tutkinto, suvun toinen puoli ns. juurevaa. Herranjestas se on siellä yliopistossa, mikä lie herra tai rouva, mitä sille osaa sanoa. Ihmeellistä miesten passaamista, tuntui että olisi pitänyt olla naisena hiljaa. Juttuja piti kansanomaistaa.

Miehen täti oli jopa vaatinut poikaansa eroamaan tyttöystävästään joka oli ylemmästä keskiluokasta ja vanhemmat julkisuudestakin tunnettuja. Mitä me tuollaisten kanssa, ei ne meille sovi.

Vaihdoin työllistymissyistä alaa enkä todellakaan laula tutkinnostani ennen kuin tutustun hyvin, menee vaikeaksi. 

Lisään että siinä on varmaa sellaista ajatusta, että ”kyllä elämä kantaa”. Jos ei ole sitä kokenut, ei usko siihen, eikä uskalla tehdä rohkeita valintoja.

Jos pelkää koko ajan katastrofia, ei uskalla ottaa opintolainaa (en kumminkaan työllisty), ei haastavaa työtä (kuitenkin saan burn outin), ei ostaa asuntoa (en saa maksettua) - ja niin edelleen.

Kyllä siinä on suuri ero, jos tulee työläisperheestä yliopistoon, tai sitten akateemisesta. Yleensä se kahvilla istuskelu ja merkkivaatteissa hengailu, sekä lasketteluretket talvisin tekee ihmisestä velton henkisesti. Akateemisuus tuo ehkä sen akateemisen työpaikan, täysin saman, minkä vanhemmilla, saman palkkatason jne. mutta työläistaustasta tullut kiipeää vielä pidemmälle. Se pelkkä akateemisuuden tuoma palkka ja elintaso ei ehkä riitä. Jos otetaan pois yrityksien perijät, niin työläisluokasta noustaan ryysyistä rikkauksiin akateemisten ohitse. Akateemisilla menee liian paljon aikaa ihan turhanpäiväisyyksiin ja velttoon hengaamiseen, kun taas vuorotyöläisten penskat akateemisessa maailmassa ovat tottuneet heräämään kello 5 viikon ympäri. Se työnmäärä määrittelee varallisuuden. Kaikki tuntemani miljonääriyrittäjät ovat työläislähtöisiä, jokunen on voinut maisterinpaperit lukea, mutta sillä ei ole suurta merkitystä tai arvostusta heidän maailmassa. Työläislähtöisyys on vahvuus ja akateemisuus tuo mukanaan äärettömän tyhmyyden.

Vierailija kirjoitti:

Antakaa esimerkki alle 40-vuotiaasta korkeakoulutetusta, joka on syntyisin duunariperheestä ja on Suomessa laajalti tunnettu? Entä alle 50-vuotiaissa? Yli viiskymppisissä on Sarasvuo ja Zysse nuorimmat. 70-80-luvulla opiskelleita.

Oletko sama kirjoittaja joka aikaisemmin ketjussa vaati kertomaan tunnettuja työväenluokkaisia historioitsijoita:) ? Mistä ihmeestä julkisuuden ihmisten kotitaustat voisi tietää? Onko sinulla antaa esimerkkejä toiseen suuntaan? Vaatisi melkoista kaivelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puuttumatta poikkeuksiin, joita aina ilmenee, voidaan katsoa jo peruskodeissa selvä ero kouluttamattomien ihmisten koteihin versus akateemisiin koteihin. Ensimmäisessä ryhmässä on hyvät medialaitteet, jälkimmäisestä voi löytyä kirjoja. Peruskoulusta on todettu, että akateemisten lapset menestyvät paremmin kuin kouluttamattomien. Eivät älynsä tai ahkeruutensa vuoksi, vaan koska vanhemmat osaavat ohjata heitä erilaisille erityisluokille. Rahvas sitten istuu luokissa, jonne on integroitu kaikki erityisryhmät ja oppiminen on hitaampaa. Yliopistoon tulee moni valmennuskurssien jälkeen, suhteellisen kalliita maksaa nekin. Lienee sanomattakin selvää, että duunarilapsien yliopistoon päätyvä prosentti on jotain aivan muuta kuin akateemisten perheiden vesojen prosentit. Tilannetta muuttaa vielä yliopiston valinta. Kainuusta ei välttämättä ole varaa hakeutua Helsinkiin, jossa opettajan palkoilla ei osteta lapselle opiskelijaboksia. Sen sijaan professorin lapsi voi opiskella joko kotoa käsin tai isän sijoitusasunnosta käsin. Sitä minä en kyllä ymmärrä miksi täällä menee niin vahvasti joillain herne nenään kerrottaessa, että kaikilla ei ole tasavertaiset mahdollisuudet opiskella eivätkä kaikki saa kannustusta luontevasti yliopistoon hakeutua ja siellä menestyä.

Se on selvä, etteivät nallekarkit mene tasan maailmassa. Kyse onkin siitä, että kun sinne yliopistoon on päästy, ei siellä ole väliä oletko professorin tenava vai siivoojan. Tietenkin voi olla hauskempaa opiskella vanhempien sijoitusasunnosta käsin kuin pienestä soluasunnosta ponnistaa, mutta outolinnuksi ei yliopistolla tarvitse tuntea itseään vain siitä syystä, että ei ole akateemisesta perheestä. 

Ihmisillä on muitakin huono-osaisia taustoja kuin vanhempien kouluttamattomuus.

Totta. Kukaan ei ole maininnut murretta tekijäksi, joka saa ihmisen kokemaan erilaisuutta. Itse puhuin todella leveää savonmurretta lähtiessäni 18 v Helsinkiin opiskelemaan. Vaikka opiskelijatovereina oli jonkin verran ympäri Suomea, suurin osa oli pääkaupunkiseudulta. Ei siellä nyt puhetavan vuoksi varsinaisesti syrjitty, mutta jostain syystä tuntui, että kukaan ei ota murteellista puhetta tosissaan ja minuakin hyvin yksitotista ihmistä pidettiin yleisesti hillittömän hauskana vitsailijana. Kyllä useimmilta savolaisilta se murre jo fuksivuonna katosi muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jotka sitkeästi pitää omasta murteestaan kiinni.

Ehkä tämä murreasia ei nykyisin ole niin ajankohtainen kun maakuntayliopistojen ainevalikoimat ovat laajentuneet. Ennen esim. Oikeustiedettä pystyi opiskelemaan vaan Turussa, Helsingissä ja Rovaniemellä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siinä on suuri ero, jos tulee työläisperheestä yliopistoon, tai sitten akateemisesta. Yleensä se kahvilla istuskelu ja merkkivaatteissa hengailu, sekä lasketteluretket talvisin tekee ihmisestä velton henkisesti. Akateemisuus tuo ehkä sen akateemisen työpaikan, täysin saman, minkä vanhemmilla, saman palkkatason jne. mutta työläistaustasta tullut kiipeää vielä pidemmälle. Se pelkkä akateemisuuden tuoma palkka ja elintaso ei ehkä riitä. Jos otetaan pois yrityksien perijät, niin työläisluokasta noustaan ryysyistä rikkauksiin akateemisten ohitse. Akateemisilla menee liian paljon aikaa ihan turhanpäiväisyyksiin ja velttoon hengaamiseen, kun taas vuorotyöläisten penskat akateemisessa maailmassa ovat tottuneet heräämään kello 5 viikon ympäri. Se työnmäärä määrittelee varallisuuden. Kaikki tuntemani miljonääriyrittäjät ovat työläislähtöisiä, jokunen on voinut maisterinpaperit lukea, mutta sillä ei ole suurta merkitystä tai arvostusta heidän maailmassa. Työläislähtöisyys on vahvuus ja akateemisuus tuo mukanaan äärettömän tyhmyyden.

Jeesus mitä tolvanoita maa päällään kantaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siinä on suuri ero, jos tulee työläisperheestä yliopistoon, tai sitten akateemisesta. Yleensä se kahvilla istuskelu ja merkkivaatteissa hengailu, sekä lasketteluretket talvisin tekee ihmisestä velton henkisesti. Akateemisuus tuo ehkä sen akateemisen työpaikan, täysin saman, minkä vanhemmilla, saman palkkatason jne. mutta työläistaustasta tullut kiipeää vielä pidemmälle. Se pelkkä akateemisuuden tuoma palkka ja elintaso ei ehkä riitä. Jos otetaan pois yrityksien perijät, niin työläisluokasta noustaan ryysyistä rikkauksiin akateemisten ohitse. Akateemisilla menee liian paljon aikaa ihan turhanpäiväisyyksiin ja velttoon hengaamiseen, kun taas vuorotyöläisten penskat akateemisessa maailmassa ovat tottuneet heräämään kello 5 viikon ympäri. Se työnmäärä määrittelee varallisuuden. Kaikki tuntemani miljonääriyrittäjät ovat työläislähtöisiä, jokunen on voinut maisterinpaperit lukea, mutta sillä ei ole suurta merkitystä tai arvostusta heidän maailmassa. Työläislähtöisyys on vahvuus ja akateemisuus tuo mukanaan äärettömän tyhmyyden.

Totta siinä mielessä, että työläislähtöiset hyvin harvoin osaavat arvostaa sivistystä sinänsä. Heille koulutus on keino varaustua ja ei ymmärretä miksi ketään tietyt alat kiinnostaa ihan vaan sivistyksen vuoksi. Suomi on insinöörien ja teknoraattien luvattu maa, jossa ymmärrretään asioiden hinta, muttei arvoa.

Ei pidä yleistää on ronskilla otteella: totta kai ihmisen perhetausta yleensä vaikuttaa kunkin arvomaailmaan, tapoihin ja tottumuksiin, mutta Helsingin yliopistossa opiskeltuani tiedän myös sen, että pohjalainen suuremmin kouluja käymättömän maanviljelijäpariskunnan poika (=nykyinen aviomieheni) tai sukunsa ensimmäinen ylioppilas Savosta (=hyvä ystävättäreni) voi olla akateemisessa maailmassa ihan kuin kala vedessä, omassa ympäristössään luontevasti ilman jännittämistä tai pelkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein ymmärrä mitä eroa on perhetaustalla opiskeluissa enää tuossa vaiheessa. Aikaisemmassa vaiheessa vanhempien avulla on varmaan suurikin merkitys opinnoissa, mutta yliopistossa jokainen opiskelee omillaan jo. Kaikkihan tulevat yliopistoon kuitenkin uusina opiskelijoina ja joutuvat oppimaan yliopiston käytännöt ja se miten opiskelut etenevät. Ainakaan omat lapseni eivät ole mistään tapakulttuureista puhuneet yhtään mitään. Opiskelukavereiden kanssa ovat opiskelleet ihan samalla tavalla riippumatta kotitaustoista. 

Päinvastoin. Peruskoulussa ja lukiossa on tasa-arvoisempaa, koska lapsena ja teininä ei vielä osaa/ei kiinnosta kiinnittää huomiota ihmisten taustoihin niin paljoa. Samassa porukassa voi silloin olla lääkärin ja duunarin lapsia ilman sen kummempia muttia. Lisäksi opiskeltavat asiat lukiossakin on vielä niin helppoja, että niihin ei ole juuri etua paremmasta taustasta, koska ne voi omaksua ilmankin mitään vanhemmilta tulevaa hyötyä. Yliopistossa tilanne on sitten jo toinen. Siellä on ilman muuta helpompaa, jos kotona on ollut akateeminen meininki jo lapsesta saakka.

Koska tiedät asiat myös toisen osapuolen kannalta, niin varmaat osaat kertoa millainen akateeminen meininki meillä oli kotona. Odotan innolla. Vastaukseksi ei kelpaa useasti jankutettu no ei mitään konkreettista mutta vanhemmat tarjoavat tukea ja mallia jolloin opiskelu on helpompaa blaa blaa blaa. Keskustajugendyksiö blaa.

Kerro miten tämä meininki juuri meillä helpotti asioita.

Tätini on lähisuvun ensimmäinen akateemisesti koulutettu, hänen miehensä akateeminen jo varmaan kolmannessa polvessa. Arvatkaa, mistä heillä keskusteltiin ruokapöydässä, kun lapsena olin siellä usein kylässä? Treeneihin kuskaamisesta, kaupassa käymisestä, kotitöistä jne. Akateemisesti koulutettu serkkuni juttelee niinikään akateemisesti koulutetun miehensä kanssa samanlaisista asioista. Haluaisin kyllä nähdä lapsiperheen, missä molemmat vanhemmat tekevät töitä ja lapset harrastavat, keskustelevan *illallisella* politiikasta ja promootiosta.

Näistä jutuista tulee mieleen joku Suomisen perhe, on professori-isä, äiti professorska, pari sievää lasta oppikoulussa, Emma-apulainen kaupunkikodin keittiössä ja kesäksi muutetaan huvilalle :D Kun oikeasti, ehkä sitä opiskelun alkuvaihetta ja haalarihurmosta lukuunottamatta yliopisto on oppilaitos, mistä haetaan ammatti ja that's it.

"Totta siinä mielessä, että työläislähtöiset hyvin harvoin osaavat arvostaa sivistystä sinänsä. Heille koulutus on keino varaustua ja ei ymmärretä miksi ketään tietyt alat kiinnostaa ihan vaan sivistyksen vuoksi. Suomi on insinöörien ja teknoraattien luvattu maa, jossa ymmärrretään asioiden hinta, muttei arvoa."

Millä tavalla työläisen rikastumisen tavallisen akateemisen ohitse olisi, muka sitä, ettei miljonäärityöläinen arvostaisi sivistystä. Juuri työläiskodeissa sivistys, arvot ja muut maneerit ovat erittäin tärkeä osa kasvatusta. Haarukkaa ja veistä pidetään oikeaoppisesti, vaikka koskaan ei olisi edes ravintolassa syöty. Meidän työläissuvussa on ollut  kirjasto jo lähes 200 vuotta. Vanhimmat kirjat perin 1700-luvun lopulta. On aina arvostettu sivistystä, vaikka sitä akateemisuutta ei oli ollutkaan. Akateemisuus ei tuo sivistystä, valitettavasti. Se tuo usein moukkamaisuuden, tasaiset tulot, huonon asunnon, huonon auton, huonon sisustuksen, keskinkertaiset vaatteet, keskinkertaisen varallisuuden jne. lista on loputon.  Akateemisella työläisnaisella ei ole varaa jäädä hengaamaan johonkin vanhempien suojatyöpaikkaan. Elämä on lyhyt, jos meinaa saada täällä vaatteet päälle ja autot alle.

Suurin osa opiskelukavereistani oli kyllä ihan duunariperheistä. Eihän se nyt olisi mahdollistakaan muutoin näillä opiskelijamäärillä. Mausteritutkinto on aika valtavirtaa nykyään.