Missä vanhusten omaiset ovat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakohtaisesti voin sanoa että yritetty on. Suvun vanhukset eivät missään nimessä suostu muuttamaan kotoaan, vaikka divät siellä pärjää, eikä siihen vanhuksen pieneen taloon mahtuisi koko perheemme (jos haluaisimme jättää työt ja muuttaa työttömiksi autioituvalle maaseudulle).

Kuka laitokseen haluaisikaan asumaan?

Ohis...tuossa ehkä ajateltiin, että vanhukset muuttaisivat lähemmäs lapsiaan. Tai edes työläästä omakotitalosta keskustaan kerrostaloon parempien palveluiden lähelle.

Laitokseen asumaan löytyy kuitenkin myös halukkaita. Yleensä he ovat yksin asuvia selväjärkisiä, joille on sattunut kotona jokin tapaturma kuten paha kaatuminen (esim lonkkamurtuma). Ovat ehkä joutuneet makaamaan lattialla tuskissaan pitkäänkin ennenkuin on tullut apua. He kaipaavat laitosasumisen tuomaa turvaa. 

Oletko ollut hoitolaitoksissa töissä? Minä olen, ja turvasta ne ovat kaukana. Ja inhimillisyydestä.

Olen ja olen ollut myös kotihoidossa. Kysehän onkin tällaisen yksinoloa pelkäävän vanhuksen turvattomuuden tunteesta. He kokevat, että hoitolaitoksessa on sentään jotain henkilökuntaa. Kotonahan ei ole ketään. Heidän kuvitelmansa eivät aina vastaa todellisuutta, mutta koska taustalla on pelko ja turvattomuuden tunne, he ajattelevat laitoshoidon olevan pienempi paha kuin yksin asuminen.

Vaikka kotona hoitaja onkin 24 tuntia vuorokaudessa, sokeutuva lähes kuuro pelkää yksinoloa heti jos hoitaja poistuu lähietäisyydeltä.

Mun hoidettava on tällainen, päivällä voin puolituntia olla ulkotöitä tekemässä mutta iltapäivällä ja illalla en voi poistua omille teilleni hetkeksikään.

Turvattomuuden tunne ja pelko jäädä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä ajattelit että työelämässä mukanaolevat ihmiset hoitaisivat koko ajan huonokuntoisempia omaisiaan?

Pitääkö irtisanoutua töistä? Tehdä omat työt mutta laittaa muu elämä parkkiin 3-5 vuodeksi vanhuksen hoitamiseksi? Se hoitotarve on ympäri vuorokauden; ei se hoitaminen riitä vain esim klo17-22 välillä

Tiedätkö tämä kaikki on omaishoitajan elämää.

Luovut työurastasi ja palkastasi, teet omaishoitajan työtä 8.50€/vuorokausi..

Luovut omasta elämästäsi, oikeudesta ihmisarvoiseen elämään.

Tämä kaikki yhteiskunnan painostaessa ja pakottaessa sinut omaishoitajaksi.

Ja hoidettava vanhus tarvitsee apua ja valvontaa 24 tuntia vuorokaudessa.

Jos minun pitää uhrata joko isäni tai lasteni, puolisoni ja oma elämäni, niin uhraan isäni. Samoin toivon lasteni toimivan kun olen vanha ja/tai sairas.

Tästä syystä toivon, että eutanasia on laillista ennen omaa vanhuutta/sairastumista. Ja siksi pidän tilillä tarpeeksi rahaa mahdollista Sveitsin matkaa varten.

Minä en halua. Se on poliitikkojen salajuoni, jotta varakkaille kertyisi lisää rahaa, kun vanhukset ja muut ylimääräiset poistetaan. Jos eutanasia sallitaan, se on sitten ainoa hyvä hoito vanhukselle. Jos joku ei sitä ota, katsotaan vähän niinkuin omaksi syyksi, että mitä valitset hoidosta, kun et ottanut eutanasiaa.

Et siis oikeasti usko, että on ihmisiä, jotka ITSE ovat sitä mieltä, etteivät halua olla taakaksi enää siinä vaiheessa, kun eivät tunnista edes läheisiään? Ei sitä eutanasiaa nyt ensimmäiseen nivelvaivaan olla tilaamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakohtaisesti voin sanoa että yritetty on. Suvun vanhukset eivät missään nimessä suostu muuttamaan kotoaan, vaikka divät siellä pärjää, eikä siihen vanhuksen pieneen taloon mahtuisi koko perheemme (jos haluaisimme jättää työt ja muuttaa työttömiksi autioituvalle maaseudulle).

Kuka laitokseen haluaisikaan asumaan?

Ohis...tuossa ehkä ajateltiin, että vanhukset muuttaisivat lähemmäs lapsiaan. Tai edes työläästä omakotitalosta keskustaan kerrostaloon parempien palveluiden lähelle.

Laitokseen asumaan löytyy kuitenkin myös halukkaita. Yleensä he ovat yksin asuvia selväjärkisiä, joille on sattunut kotona jokin tapaturma kuten paha kaatuminen (esim lonkkamurtuma). Ovat ehkä joutuneet makaamaan lattialla tuskissaan pitkäänkin ennenkuin on tullut apua. He kaipaavat laitosasumisen tuomaa turvaa. 

Oletko ollut hoitolaitoksissa töissä? Minä olen, ja turvasta ne ovat kaukana. Ja inhimillisyydestä.

Olen ja olen ollut myös kotihoidossa. Kysehän onkin tällaisen yksinoloa pelkäävän vanhuksen turvattomuuden tunteesta. He kokevat, että hoitolaitoksessa on sentään jotain henkilökuntaa. Kotonahan ei ole ketään. Heidän kuvitelmansa eivät aina vastaa todellisuutta, mutta koska taustalla on pelko ja turvattomuuden tunne, he ajattelevat laitoshoidon olevan pienempi paha kuin yksin asuminen.

Vaikka kotona hoitaja onkin 24 tuntia vuorokaudessa, sokeutuva lähes kuuro pelkää yksinoloa heti jos hoitaja poistuu lähietäisyydeltä.

Mun hoidettava on tällainen, päivällä voin puolituntia olla ulkotöitä tekemässä mutta iltapäivällä ja illalla en voi poistua omille teilleni hetkeksikään.

Turvattomuuden tunne ja pelko jäädä yksin.

Turvattomuuden tunne ei poistu laitoksessakaan. Hoitajat ei voi olla vanhuksen vieressä koko ajan. Kun huoneen oven laittaa kiinni vanhus on yksin. Sairaalassa vieressä saattaa olla toinen potilas mutta harvoin hänkään sitä turvallisuuden tunnetta lisää. Vieressä olevalla vanhuksella saattaa käydä viereraita jolloin vanhus kokee olonsa entistä yksinäisemmäksi. Voi myös olla niin että vieressä oleva vanhus on niin sekava, levoton että hänestä ei ole turvaa vaan pikemminkin päinvastoin. Vanhus kokee olonsa entistä turvattomammaksi ehkä myös yksinäisrmmäksi etenkin jos hoitajien aika menee tämän levottoman henkilön rauhoittamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakohtaisesti voin sanoa että yritetty on. Suvun vanhukset eivät missään nimessä suostu muuttamaan kotoaan, vaikka divät siellä pärjää, eikä siihen vanhuksen pieneen taloon mahtuisi koko perheemme (jos haluaisimme jättää työt ja muuttaa työttömiksi autioituvalle maaseudulle).

Kuka laitokseen haluaisikaan asumaan?

Ohis...tuossa ehkä ajateltiin, että vanhukset muuttaisivat lähemmäs lapsiaan. Tai edes työläästä omakotitalosta keskustaan kerrostaloon parempien palveluiden lähelle.

Laitokseen asumaan löytyy kuitenkin myös halukkaita. Yleensä he ovat yksin asuvia selväjärkisiä, joille on sattunut kotona jokin tapaturma kuten paha kaatuminen (esim lonkkamurtuma). Ovat ehkä joutuneet makaamaan lattialla tuskissaan pitkäänkin ennenkuin on tullut apua. He kaipaavat laitosasumisen tuomaa turvaa. 

Oletko ollut hoitolaitoksissa töissä? Minä olen, ja turvasta ne ovat kaukana. Ja inhimillisyydestä.

Olen ja olen ollut myös kotihoidossa. Kysehän onkin tällaisen yksinoloa pelkäävän vanhuksen turvattomuuden tunteesta. He kokevat, että hoitolaitoksessa on sentään jotain henkilökuntaa. Kotonahan ei ole ketään. Heidän kuvitelmansa eivät aina vastaa todellisuutta, mutta koska taustalla on pelko ja turvattomuuden tunne, he ajattelevat laitoshoidon olevan pienempi paha kuin yksin asuminen.

Tämä on yksi vanhusten liittyvistä suurista harhoista että vanhus olisi laitoshoidossa tai yhteisöllisessä asumisessa jotenkin turvasssa yksinäisyydeltä, sairastumisrlta, kaatumisilta, avuttomuudelta jne. Todellisuudessahan se ei niin mene. Kotona monia vaaratekijöitä voidaan ennaltaehkäistä vähintään yhtähyvin kuin esim. palvelutaloissa. Palvelutalossa asuva vahus voi kaatua, murtaa lonkkansa, sairastua, ikävöidä läheisiään. Kokee olonsa usein turvattomaksi vieraassa ympäristösdä jossa ympärillä on vieraita ihmisiä. Osa muista vanhuksista saattaa käyttäytyä agressiivisesti, huutaa lähes taukoamatta, olla levottomattomia jne.

Olet aivan oikeassa. Kun aikoinaan olin vanhainkodissa töissä, päätin, että omat vanhempani eivät joudu laitokseen niin kauan, kun mussa vähänkään henki pihisee. Voi olla, että voin joutua perumaan päätökseni, koska sairastuin itse hitaasti etenevään liikuntakyvyn vievään sairauteen. Ja vanhempani ovat jo yhdeksänkymppisiä enkä ole itsekään siis ole enää mikään elämänsä kunnossa oleva nelikymppinen. Mutta vaikka könkkäänkin kyynärsauvojeni kanssa, just äsken vein lasipurkissa kiehuvan kuumaa lihakeittoa pihan poikki vanhemmilleni. Ihan vain siksi, että en  halua heitä laitokseen eivätkä he halua sinne itsekään. Illalla taas uusi reissu. Siinä välissä heidän luonaan käy siskoni. 

Monet vanhukset ja heidän omaisensa kuitenkin uskovat, että laitoksessa on turvallisempaa kuin yksin kotona. Turvallisuushan on yleensä se syy, miksi vanhus laitokseen halutaan. Ettei ota liikaa eikä liian vähän lääkkeitä. Ettei jätä hellan levyä päälle. Ettei kaadu. Ettei kuole nälkään. Ettei lähde alusvaatteisillaan harhailemaan ulos talvipakkaseen. Jne jne.

Mun vanhempieni tilanne on tänä päivänä aika harvinaislaatuinen, kun molemmat tyttäret asuvat samassa pihapiirissä. Ja kaikki lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset 5 kilometrin säteellä. Toissapäivänä sairaalassa selitin, miksi haluan isäni kotiin, vaikka hänelle oli jo jatkohoitopaikkalähete tehty. Kun isä on kotona, äiti tuntee olonsa turvalliseksi. Silloinkin, kun isä nukkuu. Oma tuttu koti, oma puoliso ja omat lapset, jotka voivat alle minuutissa tulla paikalle. Ja toinen heistä vielä ent. sairaanhoitaja. Mutta kuinka monella on mahdollisuus tällaiseen vanhuuteen? Pystyisitkö sinä tarjoamaan omille vanhemmillesi tällaisen turvan? Kun soitto tulee, olisit alle minuutissa vanhempiesi luona? Kävisit 2-3 kertaa päivässä? Laittaisit heille ruuat erikoisruokavaliot huomioiden? Arvioisit lääketieteellisin ja hoidollisin perustein, pitääkö soittaa ambulanssi vai voisiko vasta huomenna mennä taksilla lääkäriin? Vai hoituuko vaiva ihan kotikonstein?

Pelko syntyy aina mielikuvituksesta. Siitä, mitä kaikkea voisikaan tapahtua. Ja siitä, mitä ei osaa tai tiedä. Yli 25 vuotta sitten saattohoidin kotonaan siskoni miehen, joka nuorena sairastui syöpään ja kuoli. Mulla on osaamisen tuomaa varmuutta, joka hälventää niin omia kuin läheistenikin pelkoja. Useimmilla ei ole. Ja juuri siksi ymmärrän, että monet uskovat vanhustensa olevan paremmissa käsissä ammattilaisten kuin heidän hoidossaan. Minusta vanhustenhoidossa vanhusten ja omaisten peloista pitäisi puhua paljon enemmän ja miettiä ratkaisuja, miten niitä voitaisiin lievittää. 

- Nro 44 - 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakohtaisesti voin sanoa että yritetty on. Suvun vanhukset eivät missään nimessä suostu muuttamaan kotoaan, vaikka divät siellä pärjää, eikä siihen vanhuksen pieneen taloon mahtuisi koko perheemme (jos haluaisimme jättää työt ja muuttaa työttömiksi autioituvalle maaseudulle).

Kuka laitokseen haluaisikaan asumaan?

Ohis...tuossa ehkä ajateltiin, että vanhukset muuttaisivat lähemmäs lapsiaan. Tai edes työläästä omakotitalosta keskustaan kerrostaloon parempien palveluiden lähelle.

Laitokseen asumaan löytyy kuitenkin myös halukkaita. Yleensä he ovat yksin asuvia selväjärkisiä, joille on sattunut kotona jokin tapaturma kuten paha kaatuminen (esim lonkkamurtuma). Ovat ehkä joutuneet makaamaan lattialla tuskissaan pitkäänkin ennenkuin on tullut apua. He kaipaavat laitosasumisen tuomaa turvaa. 

Oletko ollut hoitolaitoksissa töissä? Minä olen, ja turvasta ne ovat kaukana. Ja inhimillisyydestä.

Olen ja olen ollut myös kotihoidossa. Kysehän onkin tällaisen yksinoloa pelkäävän vanhuksen turvattomuuden tunteesta. He kokevat, että hoitolaitoksessa on sentään jotain henkilökuntaa. Kotonahan ei ole ketään. Heidän kuvitelmansa eivät aina vastaa todellisuutta, mutta koska taustalla on pelko ja turvattomuuden tunne, he ajattelevat laitoshoidon olevan pienempi paha kuin yksin asuminen.

Tämä on yksi vanhusten liittyvistä suurista harhoista että vanhus olisi laitoshoidossa tai yhteisöllisessä asumisessa jotenkin turvasssa yksinäisyydeltä, sairastumisrlta, kaatumisilta, avuttomuudelta jne. Todellisuudessahan se ei niin mene. Kotona monia vaaratekijöitä voidaan ennaltaehkäistä vähintään yhtähyvin kuin esim. palvelutaloissa. Palvelutalossa asuva vahus voi kaatua, murtaa lonkkansa, sairastua, ikävöidä läheisiään. Kokee olonsa usein turvattomaksi vieraassa ympäristösdä jossa ympärillä on vieraita ihmisiä. Osa muista vanhuksista saattaa käyttäytyä agressiivisesti, huutaa lähes taukoamatta, olla levottomattomia jne.

Olet aivan oikeassa. Kun aikoinaan olin vanhainkodissa töissä, päätin, että omat vanhempani eivät joudu laitokseen niin kauan, kun mussa vähänkään henki pihisee. Voi olla, että voin joutua perumaan päätökseni, koska sairastuin itse hitaasti etenevään liikuntakyvyn vievään sairauteen. Ja vanhempani ovat jo yhdeksänkymppisiä enkä ole itsekään siis ole enää mikään elämänsä kunnossa oleva nelikymppinen. Mutta vaikka könkkäänkin kyynärsauvojeni kanssa, just äsken vein lasipurkissa kiehuvan kuumaa lihakeittoa pihan poikki vanhemmilleni. Ihan vain siksi, että en  halua heitä laitokseen eivätkä he halua sinne itsekään. Illalla taas uusi reissu. Siinä välissä heidän luonaan käy siskoni. 

Monet vanhukset ja heidän omaisensa kuitenkin uskovat, että laitoksessa on turvallisempaa kuin yksin kotona. Turvallisuushan on yleensä se syy, miksi vanhus laitokseen halutaan. Ettei ota liikaa eikä liian vähän lääkkeitä. Ettei jätä hellan levyä päälle. Ettei kaadu. Ettei kuole nälkään. Ettei lähde alusvaatteisillaan harhailemaan ulos talvipakkaseen. Jne jne.

Mun vanhempieni tilanne on tänä päivänä aika harvinaislaatuinen, kun molemmat tyttäret asuvat samassa pihapiirissä. Ja kaikki lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset 5 kilometrin säteellä. Toissapäivänä sairaalassa selitin, miksi haluan isäni kotiin, vaikka hänelle oli jo jatkohoitopaikkalähete tehty. Kun isä on kotona, äiti tuntee olonsa turvalliseksi. Silloinkin, kun isä nukkuu. Oma tuttu koti, oma puoliso ja omat lapset, jotka voivat alle minuutissa tulla paikalle. Ja toinen heistä vielä ent. sairaanhoitaja. Mutta kuinka monella on mahdollisuus tällaiseen vanhuuteen? Pystyisitkö sinä tarjoamaan omille vanhemmillesi tällaisen turvan? Kun soitto tulee, olisit alle minuutissa vanhempiesi luona? Kävisit 2-3 kertaa päivässä? Laittaisit heille ruuat erikoisruokavaliot huomioiden? Arvioisit lääketieteellisin ja hoidollisin perustein, pitääkö soittaa ambulanssi vai voisiko vasta huomenna mennä taksilla lääkäriin? Vai hoituuko vaiva ihan kotikonstein?

Pelko syntyy aina mielikuvituksesta. Siitä, mitä kaikkea voisikaan tapahtua. Ja siitä, mitä ei osaa tai tiedä. Yli 25 vuotta sitten saattohoidin kotonaan siskoni miehen, joka nuorena sairastui syöpään ja kuoli. Mulla on osaamisen tuomaa varmuutta, joka hälventää niin omia kuin läheistenikin pelkoja. Useimmilla ei ole. Ja juuri siksi ymmärrän, että monet uskovat vanhustensa olevan paremmissa käsissä ammattilaisten kuin heidän hoidossaan. Minusta vanhustenhoidossa vanhusten ja omaisten peloista pitäisi puhua paljon enemmän ja miettiä ratkaisuja, miten niitä voitaisiin lievittää. 

- Nro 44 - 

Uskomusten varassa ei päätöksiä kannata kuitenkaan tehdä. Se ei ole totta että vanhus ei voisi kaatua laitoshoidossa. Se ei ole sen kummenin hoitajan kuin omaistenkasn syytä. Vanhuudesta se johtuu että herkemmin kompastuu tai muuten katuu kun ikää tulee lisää ja tasapaino ja reaktiot heikkenee. Oikeasti noihin asioihin kannattaa tutustua ennen päätösten tekemistä ja kyllä niisdä hoitopsikoissa voi ja saa vierailla eikä tuufittautua siihen että kaikki on hyvin kun vanhus on pois silmistä ja pois mielestä.

Hoito jodkus vaatii laitoshoitoa ja toisinasan se on parempi järjestää esim. palvelukodissa tai vastaavassa kuin kotona. Vanhuuden tuomia rajoitteita, ongelmia, avuttomuutta, turvattomuutta siitä että ei enää hallitse elämäänsä se ei poista vaikka hoito olisi kuinka hyvää tapahtui se sitten laitoksessa, kotona tai jossain muualta, omaisen, läheisten tai hoitajan toteuttamana.

Laitoshoidon etu on muelestäni se, että siellä on hoitajilla työvuorot ja vapaapäivät. Kotihoidossa omainen on kiinni 365/24/7 ja se on rankkaa jos hoidettava vaatii hoitoa ympärivuorokautisesti (esim apua joka vessakäynnillä)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakohtaisesti voin sanoa että yritetty on. Suvun vanhukset eivät missään nimessä suostu muuttamaan kotoaan, vaikka divät siellä pärjää, eikä siihen vanhuksen pieneen taloon mahtuisi koko perheemme (jos haluaisimme jättää työt ja muuttaa työttömiksi autioituvalle maaseudulle).

Kuka laitokseen haluaisikaan asumaan?

Ohis...tuossa ehkä ajateltiin, että vanhukset muuttaisivat lähemmäs lapsiaan. Tai edes työläästä omakotitalosta keskustaan kerrostaloon parempien palveluiden lähelle.

Laitokseen asumaan löytyy kuitenkin myös halukkaita. Yleensä he ovat yksin asuvia selväjärkisiä, joille on sattunut kotona jokin tapaturma kuten paha kaatuminen (esim lonkkamurtuma). Ovat ehkä joutuneet makaamaan lattialla tuskissaan pitkäänkin ennenkuin on tullut apua. He kaipaavat laitosasumisen tuomaa turvaa. 

Oletko ollut hoitolaitoksissa töissä? Minä olen, ja turvasta ne ovat kaukana. Ja inhimillisyydestä.

Olen ja olen ollut myös kotihoidossa. Kysehän onkin tällaisen yksinoloa pelkäävän vanhuksen turvattomuuden tunteesta. He kokevat, että hoitolaitoksessa on sentään jotain henkilökuntaa. Kotonahan ei ole ketään. Heidän kuvitelmansa eivät aina vastaa todellisuutta, mutta koska taustalla on pelko ja turvattomuuden tunne, he ajattelevat laitoshoidon olevan pienempi paha kuin yksin asuminen.

Tämä on yksi vanhusten liittyvistä suurista harhoista että vanhus olisi laitoshoidossa tai yhteisöllisessä asumisessa jotenkin turvasssa yksinäisyydeltä, sairastumisrlta, kaatumisilta, avuttomuudelta jne. Todellisuudessahan se ei niin mene. Kotona monia vaaratekijöitä voidaan ennaltaehkäistä vähintään yhtähyvin kuin esim. palvelutaloissa. Palvelutalossa asuva vahus voi kaatua, murtaa lonkkansa, sairastua, ikävöidä läheisiään. Kokee olonsa usein turvattomaksi vieraassa ympäristösdä jossa ympärillä on vieraita ihmisiä. Osa muista vanhuksista saattaa käyttäytyä agressiivisesti, huutaa lähes taukoamatta, olla levottomattomia jne.

Olet aivan oikeassa. Kun aikoinaan olin vanhainkodissa töissä, päätin, että omat vanhempani eivät joudu laitokseen niin kauan, kun mussa vähänkään henki pihisee. Voi olla, että voin joutua perumaan päätökseni, koska sairastuin itse hitaasti etenevään liikuntakyvyn vievään sairauteen. Ja vanhempani ovat jo yhdeksänkymppisiä enkä ole itsekään siis ole enää mikään elämänsä kunnossa oleva nelikymppinen. Mutta vaikka könkkäänkin kyynärsauvojeni kanssa, just äsken vein lasipurkissa kiehuvan kuumaa lihakeittoa pihan poikki vanhemmilleni. Ihan vain siksi, että en  halua heitä laitokseen eivätkä he halua sinne itsekään. Illalla taas uusi reissu. Siinä välissä heidän luonaan käy siskoni. 

Monet vanhukset ja heidän omaisensa kuitenkin uskovat, että laitoksessa on turvallisempaa kuin yksin kotona. Turvallisuushan on yleensä se syy, miksi vanhus laitokseen halutaan. Ettei ota liikaa eikä liian vähän lääkkeitä. Ettei jätä hellan levyä päälle. Ettei kaadu. Ettei kuole nälkään. Ettei lähde alusvaatteisillaan harhailemaan ulos talvipakkaseen. Jne jne.

Mun vanhempieni tilanne on tänä päivänä aika harvinaislaatuinen, kun molemmat tyttäret asuvat samassa pihapiirissä. Ja kaikki lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset 5 kilometrin säteellä. Toissapäivänä sairaalassa selitin, miksi haluan isäni kotiin, vaikka hänelle oli jo jatkohoitopaikkalähete tehty. Kun isä on kotona, äiti tuntee olonsa turvalliseksi. Silloinkin, kun isä nukkuu. Oma tuttu koti, oma puoliso ja omat lapset, jotka voivat alle minuutissa tulla paikalle. Ja toinen heistä vielä ent. sairaanhoitaja. Mutta kuinka monella on mahdollisuus tällaiseen vanhuuteen? Pystyisitkö sinä tarjoamaan omille vanhemmillesi tällaisen turvan? Kun soitto tulee, olisit alle minuutissa vanhempiesi luona? Kävisit 2-3 kertaa päivässä? Laittaisit heille ruuat erikoisruokavaliot huomioiden? Arvioisit lääketieteellisin ja hoidollisin perustein, pitääkö soittaa ambulanssi vai voisiko vasta huomenna mennä taksilla lääkäriin? Vai hoituuko vaiva ihan kotikonstein?

Pelko syntyy aina mielikuvituksesta. Siitä, mitä kaikkea voisikaan tapahtua. Ja siitä, mitä ei osaa tai tiedä. Yli 25 vuotta sitten saattohoidin kotonaan siskoni miehen, joka nuorena sairastui syöpään ja kuoli. Mulla on osaamisen tuomaa varmuutta, joka hälventää niin omia kuin läheistenikin pelkoja. Useimmilla ei ole. Ja juuri siksi ymmärrän, että monet uskovat vanhustensa olevan paremmissa käsissä ammattilaisten kuin heidän hoidossaan. Minusta vanhustenhoidossa vanhusten ja omaisten peloista pitäisi puhua paljon enemmän ja miettiä ratkaisuja, miten niitä voitaisiin lievittää. 

- Nro 44 - 

Uskomusten varassa ei päätöksiä kannata kuitenkaan tehdä. Se ei ole totta että vanhus ei voisi kaatua laitoshoidossa. Se ei ole sen kummenin hoitajan kuin omaistenkasn syytä. Vanhuudesta se johtuu että herkemmin kompastuu tai muuten katuu kun ikää tulee lisää ja tasapaino ja reaktiot heikkenee. Oikeasti noihin asioihin kannattaa tutustua ennen päätösten tekemistä ja kyllä niisdä hoitopsikoissa voi ja saa vierailla eikä tuufittautua siihen että kaikki on hyvin kun vanhus on pois silmistä ja pois mielestä.

Hoito jodkus vaatii laitoshoitoa ja toisinasan se on parempi järjestää esim. palvelukodissa tai vastaavassa kuin kotona. Vanhuuden tuomia rajoitteita, ongelmia, avuttomuutta, turvattomuutta siitä että ei enää hallitse elämäänsä se ei poista vaikka hoito olisi kuinka hyvää tapahtui se sitten laitoksessa, kotona tai jossain muualta, omaisen, läheisten tai hoitajan toteuttamana.

Ei pitäisikään. Lentopelkoinen kuitenkin pelkää lentämistä, vaikka tilastollisesti autolla matkustaminen on monin kerroin vaarallisempaa. Kuten edellisessä jo kirjoitin, vanhustenhuollossa pitäisi puhua nykyistä enemmän niin vanhuksen itsensä kuin omaistenkin peloista. Kertoa, että jos se mummo kompuroi, se kompuroi ihan yhtä lailla kotona kuin palvelutalossakin. Ja että se vanhus kokee yksinäisyyttä ihan yhtä lailla kotona kuin laitoksessakin. Aiemmin jo kerroinkin, että isäni oli juuri sairaalassa. Huonekaverista ei ollut minkäänlaista seuraa. Ei se, että kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä makaa samassa huoneessa sängyssä poista kenenkään yksinäisyyttä. Paitsi jos osuu huonekaveriksi joku, joka jaksaa jutella ja jonka kanssa kemiat edes jollain tasolla kohtaavat. 

Jos mulla olisi jokin viisasten kivi, olisin jo mukana politiikassa. Mutta ei mulla ole. Suomalaiset eivät ole kovin ihastuneita yhteisöasumiseen. Naapureitakaan ei tunneta eikä edes haluta tutustua, puhumattakaan siitä, että aamulla töihin lähtiessä vilkaistaisiin naapurin ikkunaan, onko verhot vieläkin edessä vai ei tai onko postilaatikko täynnä. Työikäiseltä edellytetään työssäkäyntiä (työttömältä aktiviimallin toteuttamista) ja moni asuu eri paikkakunnalla kuin vanhempansa. Työn perässä muuttamista edellytetään enemmän kuin kertaakaan tällä vuosituhannella. Ihmisten elinikä pitenee, joten vanhusten lapsetkaan eivät ole välttämättä enää hyväkuntoisia, mutta eläkeiän noustessa edelleen voimiensa äärirajoilla alati muuttuvassa työelämässä. Ja samaan aikaan heillä on pikkulapsiperheissään uupuvat aikuiset lapsensa, joita myös pitäisi auttaa lastenhoidon muodossa. 

Ei mulla ole vastauksia, mutta sen tiedän, että peloille pitäisi tehdä jotain. Olipa ne sitten vanhuksen tai omaisten pelkoja. Jossain määrin uskon siihen, että tulevaisuudessa teknologia voisi tuoda tähän ratkaisuja. Mitä ne ratkaisut olisivat, en tiedä vielä. Omaisten ja ammattilaisten välinen toistensa syyttely ei kuitenkaan johda yhtään mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä ajattelit että työelämässä mukanaolevat ihmiset hoitaisivat koko ajan huonokuntoisempia omaisiaan?

Pitääkö irtisanoutua töistä? Tehdä omat työt mutta laittaa muu elämä parkkiin 3-5 vuodeksi vanhuksen hoitamiseksi? Se hoitotarve on ympäri vuorokauden; ei se hoitaminen riitä vain esim klo17-22 välillä

Tiedätkö tämä kaikki on omaishoitajan elämää.

Luovut työurastasi ja palkastasi, teet omaishoitajan työtä 8.50€/vuorokausi..

Luovut omasta elämästäsi, oikeudesta ihmisarvoiseen elämään.

Tämä kaikki yhteiskunnan painostaessa ja pakottaessa sinut omaishoitajaksi.

Ja hoidettava vanhus tarvitsee apua ja valvontaa 24 tuntia vuorokaudessa.

Tästä syystä en rupea kenenkään omaishoitajaksi. Minutkin saa dumpata lähimpään laitokseen, joka huolii. Siellä on koulutettuja ihmisiä jotka saavat työstään oikeaa palkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä ajattelit että työelämässä mukanaolevat ihmiset hoitaisivat koko ajan huonokuntoisempia omaisiaan?

Pitääkö irtisanoutua töistä? Tehdä omat työt mutta laittaa muu elämä parkkiin 3-5 vuodeksi vanhuksen hoitamiseksi? Se hoitotarve on ympäri vuorokauden; ei se hoitaminen riitä vain esim klo17-22 välillä

Tiedätkö tämä kaikki on omaishoitajan elämää.

Luovut työurastasi ja palkastasi, teet omaishoitajan työtä 8.50€/vuorokausi..

Luovut omasta elämästäsi, oikeudesta ihmisarvoiseen elämään.

Tämä kaikki yhteiskunnan painostaessa ja pakottaessa sinut omaishoitajaksi.

Ja hoidettava vanhus tarvitsee apua ja valvontaa 24 tuntia vuorokaudessa.

Kenenkään ei ole pakko ryhtyä omaishoitajiksi. Siksi on kotihoito tai laitokset.

Niinhän sitä luulisi.

Asiaan pitää varautua ajoissa. Ei vasta sitten kun on toinen jalka haudassa. Niin minäkin aion tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä ajattelit että työelämässä mukanaolevat ihmiset hoitaisivat koko ajan huonokuntoisempia omaisiaan?

Pitääkö irtisanoutua töistä? Tehdä omat työt mutta laittaa muu elämä parkkiin 3-5 vuodeksi vanhuksen hoitamiseksi? Se hoitotarve on ympäri vuorokauden; ei se hoitaminen riitä vain esim klo17-22 välillä

Entä kun tarvitsee? Miten omaisten pitää asia järjestää? Ja mikä on niin huonokuntoinen että mielestäsi ei enää kuulu omaisten vastuulle?

Joku ihmeellinen käsitys meillä on että vastuu voidaan ulkoistaa viimeistään siinä vaiheessa kun vanhus on laitoksessa tai ympärivuorokautisen hoidon piirissä. Voiko lähimmäisen vastuuta ulkoistaa?

Vastuunsa voi kantaa myös hankkimalla ulkopuolista apua.

Appeni saa todennäköisesti hyvää eläkettä. Se on kuitenkin käytetty toisen ihmisen turhaan paapomiseen. Sitten valitetaan kun ei mikään kunnon laitos ota tarpeeksi pitkäksi ajaksi hoitoon, eikä ole varaa sijoittaa pysyvästi.

Onko järkeä?

Joitakin asioita vain joudumme hyväksymään halusimme tai emme. Lentopelkoinen joutuu hyväksymään lentopelkonsa. Kaikki ihmiset se että "vanhuus harvoin tulee yksin". Ei meillä kenelläkään ole mitään viisastenkiveä sen suhteen että se mahdollistaisi sen että elämämme menee suunitelmien mukaan emmekä koskaan joudu suunnitelmiamme muuttamaan.

Politiikassa taas emme voi tehdä päätöksiä yksin esim. sen suhteen milloin vanhus on ympärivuoroksutisen hoidon tarpeessa ja milloin on järkevämpää, inhimillisempää ja taloudellisempaa asua kotona. Yhteiskunnallisesti ei myöskään ole mahdollista se että jokainen voisi päättää sen aina itse. Muuttaa tehostettuun palveluasumiseen siinä vaiheessa kun siltä tuntuu tai kun omaista siltä tuntuu.

Hoitotoiminnoissakin joudumme usein hyväksymään sen että joku asia on herkästi pois toisesta. Jos estämme potilasta liikkumasta jotta hän ei kaatuisi, liikumattomuus tuo mukanasn monenlaisia ongelmia. Jos mahdollistamme sen että vanhukset pääsee aina tarvittaessa wc:hin, osa vanhuksista suunnilleen asuisi sillä. Se taas aiheuttaisi monia ongelmia kun vanhus ei saisi riittävästi lepoa. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on sitä samaa kuin esim. koulukiusaamisen kanssa. Miksi YHTEISKUNTA tai se tai tämä instanssi ei tee mitään?

Minä kysyn; miksi vanhemmat eivät tee mitään? Miksi vanhusten omaiset eivät pistä tikkua ristiin? Miksi odotetaan että joku mystinen yhteiskunta tai muu ihme hoitaa järjestää ja huolehtii? Lasten kasvatus ulkoistetaan koululle. Koulu on vastuussa kun meidän Kotivalo kiusaa! Vanhustenhuolto ja viime kädessä me kotihoitajat olemme vastuussa kun vanhus jää yksin! Missä on omaisten vastuu??

Olen tehnyt tätä työtä kolmekymmentä vuotta. Olen nähnyt niin monta todella surullista ja suorastaan vihaa nostattavaa tapausta miten vanhus unohdetaan täysin ja kiukkuisesti vedotaan että kotihoidon vika kun sitä tai tätä! On kauheaa kuulla kun vanhus sanoo että ihanaa kun tulit on kuin kuin oma tytär tulisi! Ja minä EN halua olla kenenkään asiakkaani tyttären korvike! Sen paremmin kuin pojankaan! Se asettaa liian suuren taakan minun harteilleni eikä kuulu työn kuvaan. 

Olen niin raivoissani näistä keskusteluista ja siitä, miten vastuu työnnetään AINA jonnekin muualle! Totta kai nykyihmisillä on kiire. On omat työt ja menot. Ei millään löydetä minkäänlaista rakoa ajatella sitä omaista. Ei soiteta, ei käydä. Ja kun käydään haukutaan kotihoitajat. Olemme me hulluja kun tätä vielä jaksamme tehdä! Ei ole meidän syymme että työpäivän aikana on revettävä tuhanteen kappaleeseen ehtiäkseen tehdä kaiken ja keritäkseen joka paikkaan. Olla sitten vielä se hyvin usein se ainut ihmiskontakti viikkoihin! Mutta - koska tilanne nyt on se mikä se on, ei sen vanhuksen olo ja elämä parane sillä, että haukutaan ja vieritetään vastuu muille.  On oltava aktiivisia ja vaadittava pättäjiltä tekoja sanahelinän sijaan! Suomalaisissa on juuri se vika, että suuta soitetaan mutta kukaan ei pistä tikkua ristiin. Ei missään asiassa.

Kuinka monta vuotta me työntekijät olemme protestoineet! Kuinka monta kertaa olemme haastaneet asioista päättäviä kentälle viikoksi katsomaan mitä todellinen arkipäivä on! Moniko on ottanut haasteen vastaan? Pyöreä 0.

En ihmettele että nuoria näihin töihin ei saada, ja itse kyllä kehotan vakavasti miettimään kymmenen kertaa ja sitten vielä kymmenen, alkaako tälle alalle!

Niin ja tätä postausta ei tietenkään julkaista. Tulipahan nyt kuitenkin purettua sieluani.

En antaisi omaistani tuollaisen kiukkuiitan hoitoon, vaikka vihaisin häntä.

Missä omat vanhempasi ja heidän vanhempansa hoidettiin? Oliko kodinhoitajia? Oliko vanhainkoteja? Varmasti.

Sinun ja minun aikana vastuu lapsista todella luovutettiin koululle ( ja heille itselleen ), se kuului asiaan. Ei sinne menty kun oltiin pois päästy, The Opettaja Suuren ja Mahtavan Rehtorin kanssa hoiti homman ainakin nimellisesti.

Entä miten ajattelit järjestää omat vanhuudenpäiväsi? Tuleeko sinua kukaan mielellään katsomaan sinne missä oletkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä ajattelit että työelämässä mukanaolevat ihmiset hoitaisivat koko ajan huonokuntoisempia omaisiaan?

Pitääkö irtisanoutua töistä? Tehdä omat työt mutta laittaa muu elämä parkkiin 3-5 vuodeksi vanhuksen hoitamiseksi? Se hoitotarve on ympäri vuorokauden; ei se hoitaminen riitä vain esim klo17-22 välillä

Entä kun tarvitsee? Miten omaisten pitää asia järjestää? Ja mikä on niin huonokuntoinen että mielestäsi ei enää kuulu omaisten vastuulle?

Joku ihmeellinen käsitys meillä on että vastuu voidaan ulkoistaa viimeistään siinä vaiheessa kun vanhus on laitoksessa tai ympärivuorokautisen hoidon piirissä. Voiko lähimmäisen vastuuta ulkoistaa?

Vastuunsa voi kantaa myös hankkimalla ulkopuolista apua.

Appeni saa todennäköisesti hyvää eläkettä. Se on kuitenkin käytetty toisen ihmisen turhaan paapomiseen. Sitten valitetaan kun ei mikään kunnon laitos ota tarpeeksi pitkäksi ajaksi hoitoon, eikä ole varaa sijoittaa pysyvästi.

Onko järkeä?

Jos se vanhus ulkopuolisen avun hyväksyy. Mä käyn päivittäin keskustelua äitini kanssa viikkosiivoojasta....joka toinen päivä äitini haluaa sitä ja joka toinen päivä ei halua tuntematonta ihmistä kotiinsa. Noin viikko takaperin kaupungin seniorityön työntekijä oli käynyt äitini ovella (sama työntekijä käynyt kerran ennenkin), mutta äitini ei tunnistanut ja veti oven kiinni työntekijän nenän edestä. Onneksi isäni pääsi sairaalasta kotiin, koska muuten mun pitäisi joka viikkosiivouskerta lähteä kesken päivän töistä äitini luokse, jotta se viikkosiivooja pääsee tekemään hommansa. Isällä onneksi vielä kuuppa toimii kunnolla. Joskus musta tuntuu, että olen joku sketsihahmo surkeassa viihdeohjelmassa :D :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on sitä samaa kuin esim. koulukiusaamisen kanssa. Miksi YHTEISKUNTA tai se tai tämä instanssi ei tee mitään?

Minä kysyn; miksi vanhemmat eivät tee mitään? Miksi vanhusten omaiset eivät pistä tikkua ristiin? Miksi odotetaan että joku mystinen yhteiskunta tai muu ihme hoitaa järjestää ja huolehtii? Lasten kasvatus ulkoistetaan koululle. Koulu on vastuussa kun meidän Kotivalo kiusaa! Vanhustenhuolto ja viime kädessä me kotihoitajat olemme vastuussa kun vanhus jää yksin! Missä on omaisten vastuu??

Olen tehnyt tätä työtä kolmekymmentä vuotta. Olen nähnyt niin monta todella surullista ja suorastaan vihaa nostattavaa tapausta miten vanhus unohdetaan täysin ja kiukkuisesti vedotaan että kotihoidon vika kun sitä tai tätä! On kauheaa kuulla kun vanhus sanoo että ihanaa kun tulit on kuin kuin oma tytär tulisi! Ja minä EN halua olla kenenkään asiakkaani tyttären korvike! Sen paremmin kuin pojankaan! Se asettaa liian suuren taakan minun harteilleni eikä kuulu työn kuvaan. 

Olen niin raivoissani näistä keskusteluista ja siitä, miten vastuu työnnetään AINA jonnekin muualle! Totta kai nykyihmisillä on kiire. On omat työt ja menot. Ei millään löydetä minkäänlaista rakoa ajatella sitä omaista. Ei soiteta, ei käydä. Ja kun käydään haukutaan kotihoitajat. Olemme me hulluja kun tätä vielä jaksamme tehdä! Ei ole meidän syymme että työpäivän aikana on revettävä tuhanteen kappaleeseen ehtiäkseen tehdä kaiken ja keritäkseen joka paikkaan. Olla sitten vielä se hyvin usein se ainut ihmiskontakti viikkoihin! Mutta - koska tilanne nyt on se mikä se on, ei sen vanhuksen olo ja elämä parane sillä, että haukutaan ja vieritetään vastuu muille.  On oltava aktiivisia ja vaadittava pättäjiltä tekoja sanahelinän sijaan! Suomalaisissa on juuri se vika, että suuta soitetaan mutta kukaan ei pistä tikkua ristiin. Ei missään asiassa.

Kuinka monta vuotta me työntekijät olemme protestoineet! Kuinka monta kertaa olemme haastaneet asioista päättäviä kentälle viikoksi katsomaan mitä todellinen arkipäivä on! Moniko on ottanut haasteen vastaan? Pyöreä 0.

En ihmettele että nuoria näihin töihin ei saada, ja itse kyllä kehotan vakavasti miettimään kymmenen kertaa ja sitten vielä kymmenen, alkaako tälle alalle!

Niin ja tätä postausta ei tietenkään julkaista. Tulipahan nyt kuitenkin purettua sieluani.

No olipahan purkaus, varmaan helpotti. Töissähän sinäkin näyt olevan, miksi et ole jäänyt kotiin hoitamaan omia vanhuksiasi? Tiedoksesi vain, että tämä mainisemasi  "mystinen yhteiskunta" meillä toimii näin. Miehet ja naiset ovat työelämässä, toisin kuin silloin, kun Suomi oli vielä maatalousmaa. Silloin vanhukset hoituivat siinä sivussa, Nykyään on toisin, olemme itse valinneet tämän tavan elää maassamme. Maksamme tälle yhteiskunnalle hyvin suuria veroja työtuloistamme, jonka vastineeksi pitäisi saada mm. vanhusten inhimillinen hoito. Miksi näin ei tänä päivänä ole? Mieti itse. Aivan turhaa syyllistää ihmisiä- Suorastaan tekopyhää.

Ei se ihan tekopyhää ole vaan on siinä totuuden siemen.

Juuri kuulin espanjalaisesta nuoresta miehestä joka pitkälle kouluttautuneena uhrasi kesälomansa dementoituneelle mummolleen jota ei laiteta mihinkään hoitokotiin vaan jota koko suku hoitaa vuorovedolla.

Kuka milloinkin pystyy.

En tiedä tarkalleen kuntoa yms tekijöitä mutta kyllä ajatusmaailmoissa ja sen mukanaan tuomassa tavoissa hoitaa asioita on eroja.

Sivistyksessä on eroja.

Onko sivistynyttä paiskella vanhaa ihmistä nurkasta toiseen? Eihän kaikilla ole minkäänlaista hoitomotivaatiota tai kykyä.

Minä olen täällä, hei vain!

Vanhempani ovat 7-kymppisiä kotonaan asuvia ja hyvin pärjääviä. Isäni vaittaa koko ajan lähes kaikistaminun elämäni osa-alueista, teen kaiken väärin, eikä asioita joita teen voi tehdä järkevä ihminen niin kuin minä teen. Äitini on selkeästi jo vähän hitaalla käyvä, puhuu kummallisia asioita. Kummallakaan ei ole mitään diagnooseja, vaan ovat terveitä kuin pukit, tai eivät ainakaan minulle jaa sairauksiansa eikä terveystietojansa. Sanovat etteivät tarvitse apua missään, kun sitä kysyn välillä, eivätkä halua apuuani. Eivät halua käydä luonani, vaika matkaa on vain pari kilsaa, itse käyn siellä parin viikon välein. Eivät puhu mistään asioista minulle. Soitellaan ehkä kerran viikossa, jolloin heillä ei ole mitään asiaa, puheluista jää kuvitema etteivät tee mitään, ikinä. "Tässähän sitä vain ollaan oltu ihan kotosalla pyöritty.. ei tässä mitään kummempaa ole ollut.." Jos lähtevät reissuun, ilmoittavat että käyn katsomassa talon ja kasvien perään. 

En tiedä heidän elämästään mitään, ja sama on ollut jo lapsuudessa, eivät koskaan ole kertoneet minulle mitään asioita itsestään kumpikaan, en siis tunne heitä, enkä tiedä heidän elämästään mitään.

Jos nyt tulisikin joku slaagi, en usko että olisin heille kelvollinen auttaja ja huolenpitäjä, olenhan edelleen kuin pieni lapsi joka ei mistään mitään ymmärrä, eikä osaa, ja kaikki valinnatkin ovat vääriä.

Vaikea kuvitella vanhempiani kitisemässä vanhainkodissa miksi heitä ei käydä katsomassa, vaan ennemminkin sieltä vanhainkodista vain ilmoitettaisiin ettei tartte tulla, eikä ainakaan auttaa, ja yhtä hiljaisia olisivat ne tapaamiset kuin tämän kohta 40 vuottakin on ollut.

En sano etten apua tarjoaisi, olenhan tarjonnut sitä tähänkin asti, mutta välillä käy mielessä kun näistä asioista mangutaan, että monellakohan on samanlainen tilanne täällä suomenmaassa kuin itsellänikin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä ajattelit että työelämässä mukanaolevat ihmiset hoitaisivat koko ajan huonokuntoisempia omaisiaan?

Pitääkö irtisanoutua töistä? Tehdä omat työt mutta laittaa muu elämä parkkiin 3-5 vuodeksi vanhuksen hoitamiseksi? Se hoitotarve on ympäri vuorokauden; ei se hoitaminen riitä vain esim klo17-22 välillä

Entä kun tarvitsee? Miten omaisten pitää asia järjestää? Ja mikä on niin huonokuntoinen että mielestäsi ei enää kuulu omaisten vastuulle?

Joku ihmeellinen käsitys meillä on että vastuu voidaan ulkoistaa viimeistään siinä vaiheessa kun vanhus on laitoksessa tai ympärivuorokautisen hoidon piirissä. Voiko lähimmäisen vastuuta ulkoistaa?

Vastuunsa voi kantaa myös hankkimalla ulkopuolista apua.

Appeni saa todennäköisesti hyvää eläkettä. Se on kuitenkin käytetty toisen ihmisen turhaan paapomiseen. Sitten valitetaan kun ei mikään kunnon laitos ota tarpeeksi pitkäksi ajaksi hoitoon, eikä ole varaa sijoittaa pysyvästi.

Onko järkeä?

Jos se vanhus ulkopuolisen avun hyväksyy. Mä käyn päivittäin keskustelua äitini kanssa viikkosiivoojasta....joka toinen päivä äitini haluaa sitä ja joka toinen päivä ei halua tuntematonta ihmistä kotiinsa. Noin viikko takaperin kaupungin seniorityön työntekijä oli käynyt äitini ovella (sama työntekijä käynyt kerran ennenkin), mutta äitini ei tunnistanut ja veti oven kiinni työntekijän nenän edestä. Onneksi isäni pääsi sairaalasta kotiin, koska muuten mun pitäisi joka viikkosiivouskerta lähteä kesken päivän töistä äitini luokse, jotta se viikkosiivooja pääsee tekemään hommansa. Isällä onneksi vielä kuuppa toimii kunnolla. Joskus musta tuntuu, että olen joku sketsihahmo surkeassa viihdeohjelmassa :D :D 

Tässä tapauksessa apellani on krooninen rappeuttava sairaus. Ulkopuoliseen apuun on totuttu turvautumaan, mutta kunnon lopullista päätöstä tai suunnitelmaa ei ole tehty ajoissa. Anoppi halusi hoitaa itse ja on tiimillaan varmistanut että hoidettavaa riittää jatkossakin. Ettei vaan tekeminen lopu.

Ennen mielialalääkitystä appi saattoi olla todella vaikea ja tietenkin harasi välillä vastaan. Siinä vaiheessa kun hän jäi pyörätuoliin, olisi ollut helpompi siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Olisi pitänyt pitää puolensa, mutta asiassa painoivat monet avioliiton aikana kertyneet jutut.

Kuinkahan monella vanhuksella on diagnosoimaton neurologinen vaiva, mt-ongelmia, päihteitä, mitä tahansa erikoisosaamista vaativaa?

He ovat voineet luistella elämänsä läpi normaalin kirjoissa, vaikkeivät ole täysin terveitä.

Tällaisen henkilön hoito pitäisi saada edes jakaa jonkun tahon kanssa. Vaivat pahenevat kun aivot rapistuvat. Tehdäänkö vanhoille ihmisille vaikka autismikartoitusta?

Minun omaisellani on diagnoosi, mutta miten hoito järjestyy, onkin eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä ajattelit että työelämässä mukanaolevat ihmiset hoitaisivat koko ajan huonokuntoisempia omaisiaan?

Pitääkö irtisanoutua töistä? Tehdä omat työt mutta laittaa muu elämä parkkiin 3-5 vuodeksi vanhuksen hoitamiseksi? Se hoitotarve on ympäri vuorokauden; ei se hoitaminen riitä vain esim klo17-22 välillä

Tiedätkö tämä kaikki on omaishoitajan elämää.

Luovut työurastasi ja palkastasi, teet omaishoitajan työtä 8.50€/vuorokausi..

Luovut omasta elämästäsi, oikeudesta ihmisarvoiseen elämään.

Tämä kaikki yhteiskunnan painostaessa ja pakottaessa sinut omaishoitajaksi.

Ja hoidettava vanhus tarvitsee apua ja valvontaa 24 tuntia vuorokaudessa.

Kuka niitä omia lapsiasi hoitaa?

Monet lapset ovat muuttaneet satojen kilometrien päähän töiden perässä. Heillä on työt , lapset ja omistusasumnot työpaikkakunnalla.

Meillä kävi niin että omainen muutti. Hän halusi tehdä sen vielä kun voi. Ymmärrettävää, mutta kuitenkin käytännössä kestämätön systeemi pitemmän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani saavat maata kusivaipoissaan yksin. Koko lapsuuteni hakkasivat, alistivat ja nöyryyttivät, sitten 18v ilmoittivat että nyt loppui heidän vastuu ja muutahan pois. Sen jälkeen missään eivät ikinä auttaneet, lapsenlapsia eivät koskaan hoitaneet tai tavanneet, ainoa yhteydenpito haukkumispuhelut mulle pari kertaa vuodessa.

Olis varmaan kannattanut miettiä vanhuuttaan silloin kun hakkasi puolustuskyvytöntä lastaan risulla, remmillä, halolla, mattopiiskalla, mittanauhalla, sähköjohdolla, nyrkillä. Kaiken tuon jälkeen melko kornia odottaa hakatulta lapselta apua vanhuuteensa.

Jos näin on niin ymmärrän hyvin ettet halua olla tekemisissä vanhempiesi kanssa ja se on ihan oikeutettua. Itse myös ilmaisisin heille mistä johtuu että et halua auttaa/olla tekemisissä. Vaikka se on jo mennyttä , tulisi ihmisen kuitenkin oppia ja katua tuollaisia pahoja tekojaan jossain vaiheessa elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta se vasta kummaa on että lopetetaan vanhainkodit ja siirrytään palveluasumiseen missä maksut ovat aivan sairaita.

Ei laitosasuminen yhtään sen halvempaa ole. Yhteiskunnalle jopa kalliinpaa.

Kyllä tavalliset vanhainkodit aivan varmasti olivat käyttäjälleen halvempia kuin nyky palveluyksiköt .Ja miten ne tulivat yhteiskunnalle muka kalliimmiksi?Kyllä se on niin että palvelut myydään isoille terveydenhuollon osaajille jotka hinnoittelevat yläkanttiin palvelunsa ja vanhuksilla ei ole varaa mennä tuollaisiin palvelutaloihin.Siksi he kotona koittavat pärjätä kotisairaanhoidon varassa.Ahneilla on p:nen loppu.